Museokamaa

Olen viettänyt päivän lempimuseossani. Tällä kertaa siellä oltiin ihan virallisesti kehittämispäivää viettämässä, museolla kun on hyvät koulutustilat, joita yksikkömme ahkerasti käyttää. Päivä  oli kaikinpuolin onnistunut ja tunnelmaltaan sopivan kevyt, joten oli mukava lähteä sieltä lomanviettoon, monen muun tavoin.

Tämä yksi kerros imaisi minut sisäänsä taas kerran, ja sen olen kiertänyt joka kerta paikalla käydessäni. Sen lisäksi siellä tulee käytyä joskus muulloinkin. Tuli kai jo selväksi, että rakastan museoita?

Mutta kun Komun kaupassa Tuirassa oli melkein tuon näköistä, kun olin lapsi! Siihen aikaan kyllä naiset näyttivät varmaan jo enemmän Brigitte Bardotilta kuin tuolta mummolta, mutta miehet olivat minusta ihan samannäköisiä kuin kuvassa, ainakin vaarini. Tavaraa oli tarjolla juuri noin vähän ja samanlaisissa hyllyissä, ja sielläkin oli samanlainen kahvimylly  nurkassa levittämässä hyvää tuoksuaan. Tämä oli varmaan sitä sekatavarakauppaa.

Keskimmäisessä huoneessa Komulla oli maitotonkat, josta lapettiin maito asiakkaan omiin pääläreihin. Viimeisessä huoneessa oli lihatiski. Vihanneksia siellä ei varmaan sitten myyty, tai niihin en kiinnittänyt  lapsena huomiota. Liekö ollut hedelmiäkään kovin paljon tarjolla.

Ja kun nyt vanhoja innostuin muistelemaan, niin en voi unohtaa sitä ihanaa hajua luistelukentän kenkäkopissa, kun kamiinan päälle oli pantu märkiä ja lumisia vanttuita kuivumaan. Onneksi on ollut naamakirjassa näitä muitakin muistelijoita Puu-Tuira Appreciation Societyssä.

Nyt on pakkailtu pikkuhiljaa huomista lähtöä varten. Kauheasti tavaraa sitä kaksi aikuista ja pikkukoira tarvitsevatkin viikon reissulle kotimaahan. Hyvä että autoon mahdutaan.

Voikaahan hyvin!

Maaliskuu on kohta

 

Kahden työviikon jälkeen kaipaan jo ulos ja aurinkoon! Pääsin eilen iltapäivällä vähän kävelemään työasioissa reippaassa pakkasessa ja tänäänkin sen verran, että kävin ostamassa lähikaupasta lounasta. Eihän se työpaikka tietenkään mikään vankila ole, mutta sisätöitä nyt kumminkin.

Maanantaina meni iltaan asti töissä ja keskiviikkona olin heti päivän päätteeksi valokuvakurssilla, joten viikko tuntuu menneen nopeasti ja ilman vapaa-aikaa. Illalla olen ollut ihan horteessa tässä sohvannurkassani. Tämä valitushan ennakoi vain sitä, että on loma alkamassa, heti huomisen suunnittelupäivän jälkeen.

Lauantaina ajamme Ouluun isän luo ja maanantaina äiti pääsee pois sairaalasta uuden polvensa kanssa. Ainakin on kiva mennä sinne, katsotaan sitten, miten sujuu.

 

Kolme lukematonta kirjaa odottaa lomaa, monta kiinnostavaa elokuvaa ja kolme lehteä matkalukemisiksi. Loma.

Linssiluteena

 

Tässä on tää mun eroottinen tanssija, viime viikonlopun kokeiluja. Tulin eilen töistä vasta kahdeksan aikoihin (siis ei kuitenkaan eroottisena tanssijana) ja lo-pul-ta-kin oli keittiön pöydällä odottamassa paketti. Uusi linssi oli saapunut. Onneksi mies oli kotona iltapäivällä ottamassa sitä vastaan, vai olisikohan jätetty muuten postilaatikkoon?

No anyway, tajusin vasta sitten, että että tämä ei ole vielä tässä. Olen kuullut monta kertaa, että valokuvauksen harrastajana pääsee nopeasti rahoistaan eroon. Jos tämä  50 mm f1.4 on kerran hyvä yleislinssi, valovoimainen, pieni ja kevyt, siihen pitää tietysti olla myös oma vastavalosuoja ja polarisaatiosuodatin. Vastahan ostin sen suodattimen entiseen linssiin! 

Kurssia käydessä on tullut tietysti mieleen, että voisi yrittää hankkia jostakin yhden vanhan salaman toiseksi, valkoisen sateenvarjon valoa himmentämään ja sille jalustan jne. Vai olisiko se liioittelua näillä taidoilla? Tulisiko niitä käytettyä?

Sain yllättäen hakea uudet rillit jo tänään iltapäivällä töitten jälkeen. En ole itse kyllä YHTÄÄN varma, mutta mies sanoi, että ne ovat hyvät. Minusta ne näyttävät yhtäkkiä kamalan isoilta, roikkuvat poskilla, sopivasti vielä hieman alempana kuin silmäpussit. Ihan varmasti näihin tottuu.

Mutta väri on hyvä. Ja linsseillä näkee, kuten on syytäkin: miinus kaheksan!

Ruokaa!

 

Ensin meni työviikko tosi vähillä ulkoiluilla ja nyt on mennyt viikonloppukin vielä samoissa merkeissä. Vain pieniä kierroksia on saatu aikaiseksi kylmyyden takia. Etenkin kaksivuotias Luna on ollut viluinen ja kieltäytynyt kävelemästä, eikä siinä ole auttanut lämmin palttoo eikä tassunsuojatkaan. Itse asiassa tassunsuojien kanssa ei otettu askeltakaan ja ilman niitä kuitenkin vähän.

Mitäpä sitä sitten muuta kuin syömään. Vieraita ei ollut tiedossa, joten päivä  sai mennä omaan tahtiinsa hitaasti ja laiskasti. Sitä varten oli tiedossa superhelppoa seitkytluvun ruokaa, ajoilta jolloin kokkauksen oli tarkoitus olla nopeaa ja yksinkertaista.

Vaikka ei se pakastetipun vuorokauden kestävä sulattaminen, maustaminen ja pitkä paistaminen ainakaan mitään pikaruokaa silloinkaan ollut, eikä siihen aikaan voinut kuvitella nykyisiä ohutleikkeitä ja omia marinadeja.

Valmiiksi maustettu tyhjiöpakattu raaka broileri oli ostettu kaupasta, ihan kokeilumielessä. Sen hautuessa paistopussissa, kuten seitkyt- ja kaheksankytluvulla oli tapana, ja koirien kuolatessa jaloissa herkullisten tuoksujen pauloissa, ehdin tehdä tipun seuraksi ajan henkeen täysjyväriisiä ja pakastevihanneksia. Ei kastikkeita, pääasiassa siksi, etten muistanut, mutta eipä niitä tullut silloin ennenkään tehtyä, etenkään silloin.

Makeanhimoon pyöräytin tutun leivonnaisen, jossa ei ole paljon mitään.

 

PUOLUKKAPIIRAKKA, jossa ei ole juurikaan rasvaa ja sokeria, ei ensihätään kuulosta mitenkään houkuttelevalta, mutta tämä on oikeasti vielä hyvääkin! Tiedän sen, koska olen syönyt kohta kaiken. Eiku, meillä on ollut tätä monta kertaa ennenkin.

  

POHJATAIKINAAN sekoitetaan

2 dl mikrossa lämmitettyä maitoa

½ pussia kuivahiivaa

½ tl suolaa

3 kukkuraa tl sokeria

4 dl vehnäjauhoja, josta vaikka 3 dl täysjyvää

½ dl pullomargariinia

Siis kuivat aineet sekoitetaan ensin keskenään, lisätään joukkoon maito ja rasva ja vaivataan taikinaksi. Annetaan nousta vähän. Taputellaan tai kaulitaan taikina sitten leivinpaperille pellille tai isoon vuokaan. Taikina on aika iso ja niin saa olla vuokakin.

  

PÄÄLLE voi sekoittaa kulhossa 5 dl puolukoita, ½ dl sokeria ja 1 rkl perunajauhoja. Tai tehdä kuten minä, eli laittaa pienen pussillisen pakastepuolukoita, raastaa joukkoon ison porkkanan ja omenan ja lisää sokerin ja perunajauhon. Tulee erilaista, mutta passaa hyvin.

  

Koko systeemin päälle tehdään vielä MURUSEOS:

3 rkl pullomargariinia

½ dl fariinisokeria

1½ dl kaurahiutaleita tai -leseitä.

Taikinan reunat on kiva käännellä osittain sisäänpäin täytteen päälle, nätisti jos osaa. Reunaa voi vähän voidellakin, minä voitelin rypsiöljyyn kostutetulla etusormella...

200-asteisessa uunissa piirakka paistuu päiväkahville 25 minuutissa.

  

Ja maistuu NÄIN hyvältä! Söin toisenkin, ja kolmannen, ja myöhemmin neljännen palan. Tässähän ei ole juuri kaloreitakaan ja oikeastaanhan se on pelkkää vihannesta ja täysjyvää. Siis tervellistä.

Sähköä ilmassa

 

TÄSTÄ ensialkuun sopiva musiikki soimaan?

Heti kun on vapaa viikonloppu, nukun kuin tukki. Ei tietoakaan työviikon unettomuudesta ja heräilystä vähän väliä. Ei edes, vaikka välissä koisaa kaksi koiraa. Herään ensimmäisen kerran vasta puoli seitsemältä ja kunnolla vasta yhdeksältä, kun isä soittaa. Ei pääse nettiin ja kysyy neuvoa.

Olen iloinen kahdeksankymppisestä isästäni, joka vannoi, ettei tietokonetta tarvitse. Äidin alettua opettelemaan sen käyttöä rupesi isäkin kiinnostumaan ja oppi kuin oppikin innokkaaksi sähköpostin ja netin käyttäjäksi.  Aloitteijoilla ei ole helppoa, muistan sen omastakin takkuisesta opettelusta aikoinaan. Nyt isä vannoo, ettei aio edes yrittää Wordin käyttöä ja kirjoituttaa kaikki tuotoksensa muilla puhtaaksi.

  

Pakkanen ja viima saivat jättämään tällä kertaa koiralenkit väliin. Hauvelit on pitänyt käyttää vain pikapikaa pihalla. Luna varsinkin on  nostellut jalkojaan onnettoman näköisenä ja kieltäytynyt liikahtamastakaan. Kävin ostamassa sille tassunsuojat, joita kohta kokeillaan. 

Ehkä tänään jaksan ja viitsin järjestellä hiukan kotia. Pitkin viikkoa olen jättänyt kaikenlaista lojumaan minne sattuu. Olohuoneen isolla pöydällä on tietokoneen lisäksi lehtiä, kartonkeja, kamerajalusta, kamera, laukku, salama, tilikirja, allakka, pari kirjaa,  kuihtuneet kukat ja kynttilä. Miehen ristisanalehti sentään kuuluu siihen. Puolet käyttövaatteistani odottaa silitystä, hohhoijaa.

On niin kuivaa, että tukka lentää, silmät ja nenä tuntuvat oudoilta, on vaikea hengittää ja kaikkialla on sähköistä. Vastapainoksi pyykit kuivuvat kuivauskaapissa hetkessä, kun ovi on auki.   Pestään siis ahkerasti lisää, kuten vaikka uudet lakanat:

P.S. Tuota Amélie-elokuvan soundtrackia soitetaan De Café -kahvilassa torikeskuksessa ja olen jo kaksi kertaa kysynyt siellä, mitä tämä ihana ja tunnelmaan sopiva musiikki on.

Iltapuuhia

 

En kuulkaa saa sanaakaan tähän! Outoa, yleensä alkaa pulputa edes jotakin, kun aloittaa. Ehkä se johtuu siitä, että on nukkumaanmenoaika ja seurakin on aika unista: Vilma nukkuu sohvalla kiinni kyljessäni ja Luna alapuolellani eli sohvan alla, vakiopaikallaan. Mies virittäytyy nukkumaan dekkarinsa parissa, kuten aina.

Isoveli kävi täällä työmatkalla ja vei talvilomalla olevan pikkuveljensä mukanaan pääkaupunkiseudulle. Siksi meillä on taas kaksi koiraa. Niillä on seuraa toisistaan päivälläkin, kun ovat yksin kotona. 

Parinkymmenen asteen pakkasessa illalla Luna nosteli kylmissään jalkojaan, vaikka oli karvatoppapuku päällä ja juostiin välillä ihan kunnolla. Vilma isompana ja pulskempana ei näytänyt palelevan pakkasessa. Se ei muutenkaan vähistä välitä.

Puku muuten sopi kuin valettu Lunalle. Kelpaisiko isännälle? Ostan Vilmalle uuden isomman  joka tapauksessa tuon liian lyhyen tilalle huomenna, jos löydän. Mitä luulette, onko koiravaatteissakin jo kevätsesongin vaatteet hyllyssä vai vieläkö talvipukuja on myytävänä?

Harjoittelin illalla hieman salaman käyttöä. Nämä kukkakuvat ovat epätarkkoja ja rakeisia, joten ei kannata suurentaa.
Olohuoneen nurkissa oli normaalit pienet valaisimet,  kukkien edessä pieni lukulampun spotti. Kukkien vasemmalla puolella pöydällä oli salama, josta olin suunnannut mustan kartongin avulla kapean valokiilan kukkiin. Pidin itse kukkien takana mustaa kartonkia pystyssä ja laukaisin jalustassa olevan kameran kaukolaukaisimella. Kameran kiinteän salaman välähdys laukaisi puolestaan toisen salaman.

Tämmoistä siellä kurssilla on harjoiteltu. Arvatkaa onko ollut kivaa!

Naatti nyhjää

 

Työarki on taas sitä tuttua: liian vähän unta yöllä ja väsymys työssä päivällä. Illalla ulos ei ole menemistä, koska tahdon vain istua sohvannurkassani koko illan. Mies ulkoiluttaa koiran.

En minä mitään kisoja katso, vaan telkkarista milloin mitäkin. Kamomillapihan toinen osa tuli tänä iltana ja olikin tosi hyvä. Muuten aika kuluu liiankin kivasti tässä kannettavan äärellä.

Tuttu syöksykierre on menossa. Mihin ne yöunet taas hävisivät heti töitten alettua, kun vielä viikonloppuna uni kyllä maistui? Jo tiistaina täysnaatti. Tänään harkitsin keskellä työpäivää jopa pienten unien mahdollisuutta. Lupaava ajatus katkesi siihen, että joku toi laatikollisen laskiaispullia.

Kolme vuotta blogielämää

Tänään tulee täyteen kolme vuotta siitä, kun avasin tämän ikkunan ja aloin viettää aikaani  täällä Omenapuun alla.  Aika hyvin olen täällä virtuaalisessa pakopaikassani viihtynyt, kun näin monta  vuotta on jo kulunut.

Lukaisin, mitä kirjoitin yksivuotispäivänä, ja jo silloin totesin kirjoittaneeni heti alussa ulos kaiken, mitä on ollut sanottavaa. Loppu on siis ollut turinaa omaksi iloksi, mutta täytyy sanoa, että ilman lukijoita ei kukaan turise. Vasta vuorovaikutus tekee tästä hommasta tekemisen arvoista. Ja muuten vasta mahdollisuus kuvien näyttämiseen jollekin tekee valokuvaamisesta antoisaa!

Miniän avustuksella sain asennettua Analyticsin kolme viikkoa sitten, entisen laskurini lähdettyä joskus loppuvuodesta kävelemään. Yllätyksekseni kävijöitä on ollut yli sata joka päivä ja kolmessa viikossa on käynyt yli tuhat eri lukijaa.

Joten kiitos juuri Sinulle! Olet tärkeä.

A Day Well Spent

 

On taidettu tasapuolisesti saada koko maassa nauttia helmikuisesta pakkaspäivästä auringossa.  Ulkoilu tuossa säässä oli puhdasta onnea ja sauvojen ansiosta vielä hikistä sellaista. Onneksi pikkukoira viihtyi hyvin jäällä, katkoen umpihangessa osmankäämiä syötäväksi. Niin saattoi itsekin seisahtaa auringon lämpöön  vähän pitemmäksi aikaa, hieman väriä naamaansa hankkimassa. 

Aika pitkään lojuin  aamulla ensin sängyssä,  kun jäi illalla aloittamani Kotiopettajattaren romaani kesken. Katsoin DVD:ltä taas uudelleen tätä tuttua tarinaa. Nautin siitä, että kun juoni oli tuttu, saatoin keskittyä nauttimaan kaikesta muusta: kuvauksesta, valaistuksesta, näyttelijätyöstä, ajankuvasta, lavastuksesta ja puvustuksesta.

Ja ennen kaikkea ihailin päähenkilöitä esittäviä Ruth Wilsonia ja Toby Stevensiä.  Uusintakatselussa huomasin, kuinka herkkää ja pienieleistä kummankin näytteleminen oli.

  (Kuva lainattu Googlesta)

Eikä sitä romantiikkaakaan voi unohtaa,  sitä kutkuttavaa eroottista latausta päähenkilöiden välillä, joka houkuttelee meidät ruudun ääreen milloin minkin elokuvan tai sarjan tiimoilta. Nyt on taas kaksi sarjaa seurannassa, Kamomillapihan lisäksi herttainen Candlefordin postineiti.

Kummasti on tämä helmikuu sellainen keittokuukausi, niitä tekee eniten mieli. Tänään tein tattikeittoa, johon upotin myös palsternakkaa ja perunaa. Maustoin varovaisesti, mutta sitten kävi niin, että sherryksi luulemani pullonpohja olikin Bristol Creamia. Keitto maistui siis vienosti karkkimaiselta ja vaati aikalailla sitruunaa sitä taittamaan. 

 

Kolmelle nälkäiselle silti kelpasi hyvin. Lautaselle suikaloin vielä kylmäsavukinkkua ja paistoin valkosipuliöljyssä leipäkrutonkeja. Jälkiruokana oli mehevä pannukakku  uuden Valion  valkosuklaa-limerahkan ja mustaherukoitten kanssa. Ei me valitettu siitäkään.

Toivottavasti laskiaissunnuntai ja ystävänpäivä on sujunut muillakin mukavissa merkeissä ja voitte vetäytyä levolle onnellisena hyvin vietetyn päivän jälkeen!

Lauantaiostoksilla

 

Pannaan tähän vähän niin kuin eksytykseksi ensin tuttu tulppaanikuva, että kehtaa sitten julkaista epäselvän pikkukuvan. Kävin nimittäin juuri tilaamassa uudet rillit. En jaksanut millään lähteä enää kiertelemään, joten marssin hyvään kauppaan ja otin ensimmäiset, jotka tuntuivat vastaavan kaikkia toiveitani. Väri on tuollainen harmaanruskea ja ihanan läpikuultava.  Malli suurinpiirtein sama kuin Jari Tervolla!

No nyt se on tehty. Menikin aika monta viikkoa siitä, kun kävin silmälääkärillä.  Jos nämä tuntuvat pitemmän päälle liian isoilta ja painavilta, voin aina ostaa toiset huomaamattomammat. 

Tässäkin kaupanteossa muuten pokat tulivat pienen alennuksen jälkeen käytännössä ilmaiseksi, kuten usein ennenkin on  käynyt. Linssit maksoivat nimittäin lähes 700€, miinus kahdeksan monitehot kaikilla herkuilla. Kaksi viikkoa pitäisi nyt jaksaa odottaa niitä.

Milloinkahan G-kamerat alkavat kuvailla sisätiloja? Meillä on vietetty jo toista peräkkäistä kalsaripäivää. Olemme miehen  kanssa luvanneet katsoa toista kotona kalsareissa. Koiraa kun  vie välillä ulos, tarvitsee vain silpaista siihen päälle jotkut toiset housut.

 

Vedimme aamulla kaikki joulun jälkeen pestyt lakanat, siis koko kaapin sisällön kerralla puhtaana takaisin kaappiin. Tämän teimme yläosattomissa, pitkät kalsarit jalassa. Siinä olisi  ollut kauhugallerianäkyä kenelle tahansa alle viisikymppiselle!

Uusi sarja brittidraamaa

Viime tiistaina alkoi taas uusi kiva brittisarja, Kamomillapiha. Tiedän katsoneeni sitä silloin joskus 1990-luvun alussa, kun se ensimmäisen kerran pyöri, mutta en muista siitä mitään. Muistan vain yläkuvan Paul Eddingtonin ja Felicity Kendallin. Onhan siitä sitä paitsi kulunut kohta kaksikymmentä vuotta.

Sarja kertoo viiden nuoren serkuksen tapaamisesta entiseen tapaansa kesänvietossa setänsä luona Cornwalllissa, nyt juuri toisen maailmansodan kynnyksellä. Heidän kohtaloitaan ja elämänvaiheitaan seurataan sitten sodan kuluessa ja sen jälkeen, monen vuosikymmenen ajan. Alkuperäisen kirjan The Camomile Lawn on kirjoittanut Mary Wesley 1984.

Yllättäen sarjassa oli muitakin tutunnäköisiä hahmoja. Calypsoa näytteli Jennifer Ehle, iki-ihana Elizabeth Bennet, nyt vaaleana. Ja hänen serkkuaan ja rakastettuaan Oliveria katsoin tosi pitkään, katsoin ja ihailin ja mietin pääni puhki, mistä hän on niin tuttu.  Sitten vähitellen selkisi: sehän on ilmiselvä Mr Rochester Kotiopettajattaren romaanista,  Toby Stevens.

Jään odottamaan jatkoa, jos maltan olla tilaamatta sarjaa kokonaan ennen sitä. Kovasti  ainakin houkuttelisi! Joku muukin oli innostunut sarjasta, täällä.

Tästä voi katsoa  ensimmäisen osan sarjasta, joka tulee tänä iltana myös Teemalta uusintana.


Kuvat ovat  tietystikotoisin Googlen kuvahausta.

Pikkukoira pakkasessa

 

Suuri seikkailija pääsi tänään juoksemaan vuoren huipulle, pysähtyi vain välillä tarkistamaan, että emäntä pysyy perässä.  Ja pysyihän siinä, vaikka polku vaikutti välillä vain jänisten ja koirien polkemalta. Aurinko paistoi ja lämmitti sopivasti lähes parikymmenasteista pakkassäätä ja viimaa oikein siedettäväksi.

Olisiko polun vieressä loikkinut iso jänis vai koira?

  

Kävelimme polkuja pitkin jään yli Haukanniemeen ja siitä niemen laen yli toiselle puolelle. Kyllä sai mamman lihakset kyytiä siinä tasapainoillessa ylämäkeen umpihanki molemmilla puolilla. Ei juuri tehnyt mieli menettää tasapainoa ja pudota polulta, sillä en varmasti olisi ihan helposti päässyt ylös pehmeästä puolimetrisestä hangesta.

Tunnin ulkoilu teki hemmetin hyvää! Vielä kotiin viimeistä mäkeä noustessakin piti Vilmalle heittää koko ajan keppiä. Kyllä pikkukoira jaksaa juosta ja leikkiä!

Kotiin tultua tilasin hieronta-ajan iltapäivälle, mikä teki tästäkin päivästä aivan autuaan lomapäivän. Päivälliseksi olin hauduttanut koko aamupäivän lihatonta ja yrteillä maustettua  hernekeittoa, joka syötiin poroleipien kanssa. Hierojalta kotiin kävellessä ostin vielä laskiaispullat. 

Ei valittamista.

(P.S. Canonin taskukameralla sai yllättävän hyviä talvikuvia, vaikka siinä ei mitään lumiasetusta olekaan, tai en ole löytänyt. P-asetuksissa ISO 80 ja päivänvalo antoi samanlaisen tuloksen kuin automatiikka.)

Muokkausta

Viime vuonna tähän aikaan olin juuri päässyt sairaalasta kotiin parantelemaan haavoja ison rintaleikkauksen jälkeen. Pienennys tuli tarpeeseen ja sain sen onneksi kunnallisella puolella vain parin sadan euron omalla osuudella. Palvelu sairaalassa oli ensiluokkaista, kuten aina aikaisemminkin.  

Lopputulos on ollut onnistunut. Koko ajan on ollut tunne, että vain ylimääräinen on otettu pois, nyt on niin kuin pitääkin olla: normaali olo. Jaksan iloita siitä joka päivä.

Houkuttelisi kovasti yrittää jollakin vippaskonstilla saada läskiä häviämään mahastakin. Siitä voisi kevyesti poistaa monta kiloa puhdasta ihraa. Ehkä se ultraäänisysteemi halpenee vielä joskus. Sitä odotellessa on jäljellä vain kotikonsteja, joista tulee nyt mieleen lähinnä jesseteippi suun eteen tai keittiön oveen.

Kuva Marita Liulian näyttelystä Kiasmassa v. 2009

Nämä leikkausasiat taisivat tulla mieleen siitä, kun äiti on menossa huomenna polvileikkaukseen. Lycka till!

Valoisaa näkyvissä

Heljä eli Rouva Hoo muistutteli eilisessä kommentissaan, että joutilaisuus on luovuuden lähde. Sen perusteella jotain suurta täytyy olla nyt syntymässä.

Myöhäisen aamiaisen ja lehdenluvun jälkeen käytin koiran pikaisesti pissillä ja painelimme molemmat sohvalle sylikkäin jatkamaan unia pariksi tunniksi. Sen jälkeenkin vielä tuijottelin kattoon ja annoin ajatusten vaeltaa kaikessa rauhassa. Tuli mieleen viime talvi, jolloin en muuta tehnytkään. Jokohan nyt olisi väsymykset nukuttu pois, että voisi tehdä jotain muutakin?

Iltapäivällä metsässä lumen keskellä ei näkynyt ketään eikä kuulunut mitään. Ei edes autojen ääniä, joita varmasti kulki tiellä reilun sadan metrin päässä. Siunattu suomalainen hiljaisuus! Metsään pääsee kaikkialta nopeasti ja siellä on talvella ainutlaatuinen tunnelma.

Kotona kuuluu keittiön kellon raksutus, kylmälaitteitten vieno lorina ja koiran kevyt tuhina kolossaan. Siihen saa pysähtyä. Olemaan, puhtaasti olemaan.

Postin hakeminen sekoittaa pakan, kun siellä on päätös osa-aikatyön mahdollistavasta tuesta. Nyt voin jäädä puolipäivätyöhön vuodeksi, heti kun saan pidettyä tähän asti kertyneitä lomia pois, muutenhan lomatkin puolittuvat. Käytännössä tämä on jo neljäs vuosi, josta olen ollut töissä korkeintaan puolet ajasta. Ehkä huomenna kaivan allakan esille ja mietin tarkemmin.



Kuvat on otettu Samsungin kännykällä ruotsalaisen käsityötaiteen näyttelystä kesällä 2008.

Aika

 

Nuorena oli tapana aloittaa lomat flunssalla, nyttemmin päänsäryllä.  Epäilen osasyyksi matalapainetta ja lumisadetta. Kävimme silti Vilman kanssa  aamupäivällä tarpomassa kolme varttia pitkin metsäpolkuja. Löysimme hyvintallotun verkoston koirapolkuja ihan läheltä ja ihmettelin, miksi emme koko talvena ole käyneet siellä aikaisemmin. 

Muuten päivä on kulunut sohvalla. Selasin läpi Glorian vuosikerran 2008 ennen pois heittämistä. Ihmettelin taas, miten äkkiä lehtien visuaalinen ilme muuttuu vanhaksi. Yhtäkkiä värit  vaan ovat kummallisia tai räikeitä ja koko ilme jotenkin outo. Vuotta on vaikea sanoa, mutta ehdottomasti se ei ole kuluva vuosi. Vaatekuvista en osaa päätellä mitään, ne ovat Gloriassa aina minusta yhtä outoja.

Vanhojen lehtien selaaminen ja pois heittäminen on yksi lomarituaaleistani, olen tykännyt siitä aina. Toinen lempilomapuuha on ollut aikaisemmin valokuvien liimaaminen albumiin, mutta se innostus loppui kuin seinään digikauden alettua. Ja kolmas rituaali odottaa toimeen tarttumista: ruokaohjeitten järjestäminen.

Joskus ennen olin järjestelmällinen. Kastelin kukat perjantaina ja pesin oman kylppärini lauantaina. Hoidin kynnet ja silitin vaatteet sunnuntaina. Nyt en tee näistä mitään. Tai teen vasta viime hetkellä tai kun on pakko.

Ehkä kaikelle on aikansa ja nyt ei ole enää aika olla tehokas ja aikaansaapa.  Nyt voi olla boheemi ja  -öh...maata sohvalla ja olla vaan. Vieläkin.

Helmipäivä

 

En tehnytkään tänään, mitä pitää, vaan mitä haluan. Mies sai  mennä koiran kanssa ulkoilemaan, kun minä jäin leipomaan pullia. Ei siis mitään sen ihmeellisempää, mutta olin halunnut jo pitempään leipoa ja iskeä käteni taikinaan. Nyt oli aikaa.

Olin ostanut pahvisia Bruno-kakkuvuokia, houkuttelevan pieniä ja söpöjä. Tein niihin sisaruspullia, voissa ja kanelisokerissa pyöriteltyjä palloja kaikki kolme vuokaa täyteen.  Puolen litran taikinasta riitti hyvin vielä kahteen pellilliseen pieniä kanelikierteitä. 

Päätin jo etukäteen, että nyt en ota kuvia, vaan otan  kaiken irti taikinaterapiasta. Vaivasin ja pyörittelin, kaulitsin ja leikkasin. Kyllä se myös maistui sitten, vastapaistettu pulla iltapäiväkahvin kanssa.

Sitä ennen tietysti syötiin. Tänään alkupalaraasteen jälkeen intialaista runsaasti kasviksia sisältävää kalkkunacurrya täysjyväriisin kanssa sekä kevättalvista appelsiini-passionjälkiruokaa. Sen jälkeen saattoi katsella rauhassa televisiosta Morsea ruhtinaalliset kaksi tuntia. 

 

Kuvat ovat helmikuun alusta, eihän tänään paistanut aurinkokaan. Enkä minä käynyt kertaakaan ulkona.  Kotipäivä oli sopiva näin loman aloitukseksi. 

Pusuja

Arvaa, kuka osti tänään vitosella ison laatikollisen mokkapusuja, kun on koko viikon tehnyt mieli makeaa? Ja kuka veti niitä sellaista vauhtia, että mies ehdotti piilottavansa laatikon auton takakonttiin. Väsymys näkyy aina leivän syömisenä ja makeannälkänä, vaikka kumpaakin niistä kannattaisi välttää.

Kaupoille lähdettiin imurin hankintaan. Entinen härveli oli niin vanha, ettei kumpikaan meistä muistanut, milloin se on hankittu. Syy vaihtoon oli kuitenkin  muu kuin ikä: imuri levitti inhottavaa hajua, joka ärsytti, kun kovilla pakkasilla ei voinut tuulettaa siivotessa.

Nyt on sitten uusi allergialiiton suosittelema imuri, jossa on kunnon HEPA13-suodatin.  Ja toistakymmentä pusua jäljellä jossakin, piilossa.

  

Näitä olohuoneen ikkunalla kuivuneita tulppaaneja harjoittelin kuvaamaan siten, että salama seisoi omalla jalustallaan pöydällä. Se laukaistiin kameran omalla salamalla, josta ei muuta valoa lähtenyt. Irtosalaman valopään olin peittänyt sen omalla valonhajottimella ja lohenvärisellä kalvonpalalla  lämmintä väriä antamaan (kuminauha ympärille). Mies piti parinkymmenen sentin päässä valosta himmentimenä vielä ohutta valkoista puuvillakangasta. Salaman tehon olin säätänyt puoleen normaalista.

Sopiva himmennyskangas löytyi yläkaapin perukoilta: miehen vanha vauvannuttu käsintehtyine pitseneen. Anoppi lähetti aikoinaan nipun vanhoja nuttuja, kun ensimäinen lapseni syntyi. Muistateko ne taakse solmittavat, joihin alle laitettiin ohut puuvillapaita ja päälle flanellinen. Alemman pitsiset hihanreunukset käännettiin päälle. Ja kaulaan solmittiin pitsinen kuolalappu.

Ne olivat niin nostalgisia ja kauniita, vaikka en oikein tiedä, mistä muistin ne. Ehkä 60-luvulla pikkusiskon syntyessä käytettiin sellaisia? Vai oliko silloin jo trikoota?

Viikon keitto

 

Perjantai-ilta ja loma alkamassa. Ensimmäistä kertaa koko viikolla viitsin tehdä oikeaa ruokaa.  Leipovan lunnin blogista löysin kivan bataatti-kanakeiton. Vähensin bataatin ja nesteiden määrää puoleen, samoin juustokuminan. Sitruunaa taas laitoin enemmänkin ja maustoin vielä lisää kuivatulla korianterilla ja kaffirlimetillä.

Keitosta tuli paksua ja patamaista, makeaa ja ihanaa ruokaa. Kyllä se totta on, että hyvä ruoka. parempi mieli!

  

Kuvasin näitä violetteja kaunottaria sunnuntaina. Iltapäivän niukassa valossa ikkunalaudalla riitti juuri ja juuri valoa. Pientä kohinaa ja epätarkkuutta niissä on. Valoa tarvitaan siis lisää, vähän.

Salamakokeiluista kerron huomenna. Esimakua saa jo photoksista.

Tilaus sisässä

 

 Kerran viikossa on minullakin niin tiivis ohjelma, etten ehdi blogia kunnolla päivittää. Viikon ainoasta harrastuksesta kotiutuessa on ihana katsoa Miss Marple tallennuksesta ja melkein perään vielä Greyn anatomia. Käyn uuden oppimisesta kuitenkin niin ylikierroksilla, etten jaksa keskittyä kumpaankaan.

Nyt ehdin siinä välissä selata kuumeisesti nettikauppoja, löytyisikö sieltä sopivaa linssiä kameraan. Kysyin kurssin opettajalta, mitä mieltä hän on yhdestä, jota olen harkinnut, ja hänellä sattui olemaan kädessä kamerassaan juuri se lasi. Eiku tilaamaan.

Tulee toivottavasti pian.