Bataatti-pinaattimuhennos kanatäydennyksellä

Heissan palmusunnuntailta! Yhden yhtä virpojaa ei käynyt, vaikka olin varannut ison purkillisen erilaisia suklaamunia. Viime vuonna kävi useampikin, mutta sitä ennen meni monta vuotta, jolloin sain syödä munat itse. Halusin kuitenkin pääsiäiseksi niitä koristeltuja oksia, joten otin päiväkävelylle mukaan pari euroa ja pysäytin ensimmäisen näkemäni trullisakin ja pyysin virpomaan:)

Kuvassa on kuitenkin lauantai-illan nopea ruoka: bataattia ja pinaattia sipulin ja tällä kertaa myös broileripalojen kanssa. Tämä on yksi vanha herkku, jota olen aina silloin tälllöin tehnyt lisäkkeeksi lihalle. Ruoka on maustettu currylla ja balsamietikalla ja maistuu erinomaisen hyvältä. Ohje on peräisin Gloriasta, kuten suurin  osa lemppareistani, ja sinne tämä on omittu Martha Stewart Living -lehdestä.

BATAATTIA JA PINAATTIA

lisäkkeenä kuudelle

2 bataattia
2 rkl oliiviöljyä
1-11/2 tl currya

1 punasipuli
1 dl vettä
pussi tuoretta pinaattia (500g)
1 rkl balsamiviinietikkaa
suolaa
mustapippuria

Kuori ja kuutioi bataatit ja silppua sipuli. Huuhdo pinaatti.
Kuumenna öljy suurella pannulla. Lisää bataattikuutiot ja kypsennä kymmsenisen minuuttia, kunnes kuutiot alkavat ruskistua ja pehmentyä. Lisää joukkoon curry ja sipuli ja hauduta vielä hetki. 

Lisää pannulle vesi. Sekoittele, kunnes vesi on haihtunut ja bataatti on kypsää.

Hauduta tuore pinaatti nopeasti kahdessa erässä teflonpannulla tai -kattilassa. Valuta pinaatista irronnut neste pois.

Sekoita pinaatti lämpimän bataatin joukkoon. Mausta muhennos balsamiviinietikalla, suolalla ja pippurilla ja nauti!

Tällä kertaa tein aterian yhdestä bataatista ja pienestä paketista broilerinpaloja. Mausteita käytin melkein ohjeen mukaiset määrät ja hyvää tuli. Tosin aika isot annokset, eikä sitä tainnut edes jäädä...

Mantelikrokantilla kuorrutettu omenakakku

Löysin Arleenan Kotona-blogista mehukkaan omenatortun ohjeen ja se näytti jo kuvassa niin houkuttelevalta, että oli pakko ottaa ohje kokeiluun. Eikä ollenkaan turhaan: kakku itsessään on mausteisen maukas ja omenaisen mehukas varsinkin viilennettynä. Mutta ei tästä kovin moneksi päiväksi riitä, kun kuorrutus on niin ihanan makeaa ja rapeaa!

Tein kakun pienimpään 22-senttiseen irtopohjavuokaan. Suureen 26-senttiseen tulisi matala kakku, mutta minä halusin tällaisen paksun. Ja Sikke Sumarin tapaan rutistelin ensin leivinpaperin ja vuorasin koko vuoan sillä. Kakun voisi tosin tehdä ei-keikautettavanakin, jolloin pinta olisi vielä kovempi ja rapeampi...ehkä seuraavalla kerralla.

                                                                 

Aloita siis tekemällä kakun kuorrutus ensin vuoan pohjalle.

Kuorrutus
1 dl fariinisokeria tai muscovadoa
50 g voita
2 rkl kuohukermaa tai ruokakermaa
80 g/1ps mantelirouhetta

Laita fariinisokeri ja voi kattilaan ja kuumenna kunnes voi sulaa. Lisää kerma ja mantelit. Sekoita tasaiseksi.
Leikkaa vuoan pohjalle sopiva leivinpaperi. Levitä kuorruteseos vuokaan lusikalla tasoitellen.

Pohjataikina
2 isoa tai 4 pienempää omenaa
100 g voita tai pullomargariinia
2 dl fariinisokeria tai mucovadoa
2 munaa
2 1/2 dl vehnäjauhoja, käytin täysjyvää
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
1 tl neilikkaa
1/4 tl suolaa

Kuori ja kuutioi omenat. Vaahdota voi ja fariinisokeri. Lisää joukkoon munat yksitellen joukkoon voimakkaasti vatkaten. (Minä vaahdotin munat ja sokerin ja lisäsin muut aineet joukkoon, onnistui sen niinkin.)
Sekoita kuivat aineet ja siivilöi ne taikinaan. Sekoita lopuksi mukaan omenakuutiot.
Nostele taikina mantelikuorrutteen päälle vuokaan ja tasoita.

Paista 175-asteessa noin 40 minuuttia. Laita loppuvaiheessa folio, jos pinta tummuu liikaa.

Anna tortun jäähtyä uunista tultuaan ja kumoa se sitten lautaselle. Irrota vuoka ja poista paperi varovaisesti, se tahtoo tarttua kiinni kuorrutteeseen. Jäähdyttyään kuorrutus kovettuu herkullisesti.  Mukava lisä palalle kakkua olisi kermavaahto, vaikka kanelilla maustettuna. Jäätelö menisi varmasti myös hyvin, mutta eipä meillä ollut eikä huomattu oikeastaan kaivatakaan sunnuntaina, kun porukalla maistelimme tätä kahvin kanssa.

P.S. Vaikkei ehkä uskoisi, niin laihdutusproggikseni jatkuu edelleen. Syksyllä putosi siis se kahdeksan kiloa kolmessa kuukaudessa, sitten meni joulun seutu iloisesti syödessä. Nyt on kaikki pudotettu ennalleen ja eteenpäin mennään, tuskastuttavan hitaasti minun mielestäni. Sunnuntailounaasta en silti luovu, eikä tarvitsekaan.

 

Mutta kun löysin muistiinpanoistani viime tammikuussa otetut mitat, oli kiva huomata, että nyt on yhdeksän kiloa ja kymmenen senttiä vähemmän  läskiä lanteilla. Se motivoi.

Miesruokaa

Isänpäivänä sai äiti väistyä rehuineen keittiöstä, kun Nuorempi Poika saapui porukoineen tekemään isälle miesruokaa. Poika tuntee isänsä, joka jo kaksikymppisenä Pariisin katuja vaellellessamme ilta illan perään tilasi vasemman rannan pikkuravintoloissa hampurilaisen ja ranskalaiset oluen kera. Minä tietenkin tutustuin erilaisiin pateisiin, etanoihin, kaloihin, jäädykkeisiin ja muihin ranskalaisen keittiön kolmen ruokalajin illallisiin.

Tänään purilaiset koottiin karitsanjauhelihasta paistetusta pihvistä, mozzarellasta, punasipulista ja tomaatista ja höystettiin herkullisilla kastikkeilla. Sämpylät oli paistettu nopeasti pannulla yrttiöljyssä. Koko homma kruunattiin vielä uunista tulleilla mausteisilla lohkoperunoilla.

Nyt ei karpannut kukaan ja ruoka maistui hyvältä!

¤-¤-¤-¤-¤

P.S. Oma projektini on edistynyt ihan kivasti: kahdeksassa viikossa olen pudottanut seitsemän kiloa. Kolme senttiä on lähtenyt rinnasta, kahdeksan vyötäröltä, yhdeksän lantiolta ja kolme reidestä. Jos en näkisi lukuja, en uskoisi millään. Että olen siihen pystynyt!

Tämä tuntuu ihmeen vähän vaatteissa, mitä nyt ovat mukavan väljiä. Pari yöpukua roikkuu päällä, siinä kaikki. Nyt on tarkoitus jatkaa samalla tavalla, pikkuhiljaa ruokamäärää lisäten ja samalla pudottaen lisää.

Pitäisiköhän sittenkin hankkia korsetti?

Hohhoijaa, oli minullakin nuorena sorja uuma, kuten tuossa patsastelevalla nuorella Minna Canthilla. Sitä vyötäröä  olen nyt metsästänyt jo seitsemän viikkoa. Kolmen viimeisen viikon aikana vyötärö ei ole kaventunut yhtään eikä paino ole inahtanutkaan. Motivaation kanssa alkaa olla pieniä vaikeuksia.

Tänään lähdin  töistä puoliltapäivin kokoukseen, jonka tiesin kestävän koko iltapäivän. Olin valmiiksi nälkäinen, sillä 280 kaloria aamiaisesta ja lounaasta yhteensä ei ole paljon. Päätin jo menomatkalla, että tänään aion syödä alkajaisiksi kahvilla tarjotun pullan. Ja kyllä kuulkaa rahkapulla osasi maistua hyvältä! Suu nautti, mutta maha möyrysi sen jälkeen koko kolmetuntisen.

Kotimatkalla kävin ruokakaupassa, ja kuinka ollakaan, ostin siinä kassajonossa odotellessa houkuttelevaa Lindtin uutta suklaata. Oikeaoppisen ilta-aterian ja muutaman tunnin kuluttua olin syönyt suklaalevystä viimeisenkin murusen, ihan yksin. Ainoa ajatukseni oli, että prkl, tämän olen ansainnut!

Henkilökunta, rapsutuksia!

Mo! Kukaan ei taas oo mun kaa, vaikka mää oon odotellu täällä ainakin minuutin...Kohta mää alan mouruta, että joku tänne rapsuttaan ja vähän äkkiä.

MooUuu...nyt se tajus!

Raps-raps, 

raps-raps.

Täh, miten niin koko peite on täynnä pieniä mustia karvoja?! Ei muuten oo, ainakaan mun.

Vilma näyttää kuvissa mukavasti hoikistuneelta. Samaa ei voi kyllä sanoa emännästä. Kahden viimeisen lomaviikon aikana olen monena päivänä syönyt aika normaalisti, kun on  oltu muitten ihmisten kanssa tekemisissä. Tänä viikonloppuna nautin jopa croissantin yhtenä aamuna ja puoli sämpylää toisena. Pari pientä palaa puolukkakakkua on mennyt myös, vähän jäätelöä ja viiniä. Ei siis ihme, ettei paino ole laskenut. Onneksi ensi viikko menee töissä, ja siellä on ainakin helppo jatkaa pussikuuria.

Alkuviikon haja-ajatuksia

Juhlien jälkeen vedimme miehen kanssa kumpikin henkeä koko sunnuntain. Minä nukuin aamukahvin jälkeen Vilman kanssa sohvalla puoleenpäivään asti, ja ihan ansaitusti. Rauhassa on mennyt vielä tämä maanantaikin. Lähdin vasta iltapäivällä kaupungille, kamera laukussa ottamaan kamerakurssin viikkotehtäväkuvia.

Kävin myös taas tapaamassa laihdutusvalmentajaani. Viime viikko meni vähän niin ja näin matkan ja juhlien takia, joten kahden viikon saldoksi jäi vain vajaan kilon pudotus. Näitten löysäilyjen  jälkeen on ollut vaikea saada itseään ruotuun takaisin. Tekee mieli palata vanhaan syntiini naposteluun, tai siis olen palannut.

Viime viikolla olin pirteä ja jaksoin tehdä kaikenlaista. Arvelin itse sen johtuvan oikean ruoan syömisestä. Sovimme siis, että alan syödä vähän enemmän, kolmen pussiruoan lisäksi kaksi pientä ateriaa päivässä. Ihanaa, saa syödä 800 kaloria päivässä. Saas nähdä, miten siinä käy.

Kotimatkalla poikkesin kenkäkaupoissa. Löysin Sokokselta kivannäköiset kiilakantaiset Ecco-nilkkurit, joissa jalka lepäsi ihmeen mukavasti. Hinta oli edullinen, joten mukaanhan ne oli otettava. Hyvin istuvat kengät ovat tällaiselle arkajalalle kullanarvoiset. Niillä pitää voida kävellä. Siksi niitä ei myöskään voi kuvata blogiin...

Lomalla Oulussa

Kävelyllä Ainolanpuistossa

Perinteinen syyslomamatka entisille kotikonnuille on taas tehty. Perheeni muutti Oulusta Jyväskylään neljäkymmentä vuotta sitten ja olen käynyt siellä siitä asti melkein joka syksy, ja tietysti muulloinkin. Vanhemmat muuttivat sinne takaisin jo 80-luvulla ja pikkusiskokin valmistuttuaan 90-luvulla. Sukua asuu siellä vielä paljon, mutta suhtaudun  silti Ouluun aina vieraana ja ihastelen kaupunkia turistin lailla.

Esiintymislava Rotuaarilla

Yritin ihan tosissani löytää itsestäni edes vähän intoa siivoukseen tai  muuhun tyttärelle kuuluvaan puuhaan, mutta sitä ei tälläkään kerralla löytynyt yhtään. Onneksi kahdeksankymppiset vanhempani ovat lopultakin ottaneet ulkopuolista apua siivoukseen: reipas serkkuni käy siellä auttamassa tarvittaessa.

Sen sijaan tehtiin jotain muuta, mitä osaan paremmin eli shoppailtiin. Hankittiin uusi mikroaaltouuni, päivitettiin kummankin vanhat ja huonot puhelimet ja opeteltiin yhdessä käyttämään uusia. Neuvoin myös isää tietokoneen kanssa. Hän on oppinut kirjoittamaan Wordillä ja se onkin tärkeää, kun hän on taas työstämässä yhtä kirjaprojektia. Molemmat ovat innokkaita sähköpostin käyttäjiä ja äiti seuraa innolla naamakirjassa nuoremman sukulaiskaartin kuulumisia.

Löysin äidille laukkukaupasta konjakinvärisen nahkalaukun todella hyvään tarjoushintaan. Äiti tarvitsee pitkän hihnan, joka yltää olan yli, kun hän liikkuu kävelysauvojen kanssa. Samasta syystä hän ei enää mielellän lähde kaupungille. Sain vaihdossa häneltä Longchampin mustan olkalaukun, jossa on liian lyhyt olkahihna.

Ja se paino: vain pientä muutosta, mutta eipä ainakaan noussut kyläillessä. Söin aamulla 138 kcal:n cambridge-puuron ja muuten oikeaa ruokaa hiilareita välttäen. Ainoa lankeemukseni oli kaura-karpalo-cookie, joka oli ihan pakko saada. Olin nimittäin yhtenä päivänä yksin kaupungilla ja menin Robert's Coffeehen Vimassa, ihanaan kahvilaan, joka on ikäänkuin eristyksissä muusta maailmasta. Jotenkin siellä on aina sellainen tunnelma, jota toivon kahvilanautinnolta. Kaikki muut pullahoukutukset onnistuin välttämään, äidin tattirisottoakin otin vain teelusikallisen, vaikka hyvää oli.

Neljässä ja puolessa viikossa olen päässyt eroon viidestä ja puolesta kilosta. Vyötäröltä ja lanteilta on silti sulanut pois seitsemän senttiä, reisistä kolme ja rinnanympäryksestä yksi. Silti viimetalviset mustat farkut ovat vasta sopivat, mitä nyt kavensin lahkeita ulkosaumasta lanteille asti. Olen ihan ihmeissäni siitä, miten helposti tämä on tähän asti sujunut, varsinkin verrattuna entisiin dieetteihin: tässä ei tosiaankaan tarvitse elää kurnivan vatsan kanssa. Pussiruoat pitävät nälkää ja kuulemma sisältävät tarpeelliset ravintoaineet. Toisaalta olisin odottanut nopeampaakin pudotusta alle 800 kilokalorilla päivässä. 

Vasta nyt olen alkanut tuntea oloni oikeasti virkeäksi ja reippaaksi. Oulussa ajattelin sen johtuvan siitä, että söin oikeaa ruokaa ja enemmän kaloreita, mutta sama on jatkunut tänään kotonakin. Väsymys on väistynyt ja nukun hyvin yöllä -ainakin nyt lomalla.

Graffiti-taidetta Ainolanpuistossa

P.S. Kuvat on otettu uudella puhelimella. En aio ottaa tavaksi, mutta ihan siedettävän tasoisia ovat.

Don't worry, be...

Eilinen ruoka-aiheinen pohdiskeluni nousi ärtymyksestä, jota lehtien julkaisemat terveysväittämät aiheuttavat itsessäni. Eihän kahvia kannata juoda välttääkseen diabetesta, vaikka sen on todettu vähentävän riskiä, eikä ylipainoa vältetä juomalla maitoa, vaikka amerikkalaisista maitoa juovista naisista iso osa on normaalipainoisia. Syöpää ei voi suoraan torjua jättämällä jotakin pois. 

Elämässä ja maailmassa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ihmisen kaikki geenitkään eivät kaikki tule näkyviin ennen kuin ympäristö muuttuu niille otolliseksi. Sitä ympäristöähän on kaikki se, mitä teen ja mitä ympärilläni tapahtuu. Ravinto on sittenkin vain yksi osatekijä tässä ympäristössä. Jopa se, mitä ajattelen ja tunnen, vaikuttaa terveyteen, muusta hyvinvoinnista nyt puhumattakaan. Ja mielen voima on vahva, saattaahan ihminen joskus vain lakata elämästä ja kuolla pois.

Voi olla, että kommenteissa esille tuodut kohtuus, hyvä omatunto ja elämästä nauttiminen ovatkin avainsanoja hyvään terveyteen. Onhan todettu esimerkiksi, että kohtuullisesti alkoholia käyttävän sydän on terveempi ja kestää todennäköisesti pitempään kuin siitä kokonaan kieltäytyvällä naapurilla. Tuskin tässäkään on pelkästään kyse alkoholista, vaan se saattaa olla osa isompaa kokonaisuutta.

Kaikki vaikuttaa kaikkeen on itse asiassa yksi lempiajatuksiani. Pyörittelen sitä usein mielessäni eri tilanteissa. Muuttamalla esimerkiksi jotakin omassa käytöksessä vastapuoli muuttaa väistämättä omaansa. Se taas aiheuttaa muutoksen minussa ja sitä rataa. Ihmisellä kun on taipumus toistaa käytöksessään tavallisesti samaa kaavaa. Onnistuneessa jutussa kummankin onnellisuus lisääntyy ja säteilee siitä muuhunkin elämään.

Arvaatte varmaan, että ruoka on mielessä sillä, joka siitä nyt vapaaehtoisesti kieltäytyy. Ja vielä kun kuurin terveysvaikutukset mietityttävät: verenpaine on ollut korkea. Tämä laihdutus toimii nyt kuitenkin: pudotusta on tullut puolitoista kiloa viime viikosta ja yhteensä kahdessa viikossa on lähtenyt 4.5 kiloa. Se on minuksi paljon, koska lasku on ollut aina ennen tuskastuttavan hidasta.

Toisaalta eihän vajaa viisi kiloa näy vielä missään, mutta olen saanut ottaa ylähyllyltä kahdet farkut taas käyttöön, ja se jos mikä ilahduttaa naisen mieltä! Pääsin myös alemmalle kymmenluvulle painossa ja vyötäröllä, ja sekin on jotakin, mitä en ole nähnyt kahteen vuoteen. Millä muulla systeemillä olisin saanut viisi kiloa pois kahdessa viikossa?

Nälkä on vieläkin iltaisin, koska olen tottunut puputtamaan juuri silloin. Nyt on tarjolla vain vissyä ja pienenpientä naposteltavaa, kuten kurkkua, mantelia tai juustopala. Kyllä silläkin tulee toimeen.

Kukkia, kudontaa ja potutusta

Kauppareissulla löysin uutta lankaa, joka oli taas kerran mahdottoman kiehtovaa väreiltään ja rakenteeltaan. Vaikka taidot ja viitseliäisyys näissä kutomapuuhissa ovat minulla aika alkeelliset, tykkään silti tehdä käsilläni jotakin. Mielellään samalla, kun teen jotakin muuta, eli katson televisiota, ja sitähän pimenevien iltojen myötä taas riittää.

Novitan ohut pompulalanka Silmu on mohair-polyamidi-akryyli -sekoitusta. Langalle suositellaan 7 tai 8 -numeroisia puikkoja, jotka piti tietysti hankkia. En ole koskaan ennen kutonut näin paksuilla puikoilla. Suosin myös pyöröpuikkoja, koska en voi sietää pitkien puikkojen kolinaa ja osumista joka paikkaan.

Kaulahuivi on tarpeeksi yksinkertainen ja sitä paitsi ainoa  itse kudottu juttu, mitä voin kuvitella käyttäväni (äiti pitää kiitettävästi villasukissa). Villapuserot ovat liian kuumia lämpimien talvitakkien alle. Vaikka tietysti, kun/jos laihdun tarpeeksi, saatan tulla vielä viluiseksi...

Ja siitä puheenollen: alkaa vähitellen ottaa päästä. Jo viikon ajan paino on pysynyt samassa kilolukemassa, vaikka olen orjallisesti noudattanut dieettiä. Poikkeamat ovat sarjaa muutama manteli, pala juustoa tai purukumi. Ei kai kuudella ja puolella sadalla kalorilla voi kukaan olla laihtumatta?

Kyllä meikä voi. Näillä geeneillä on viety ihmiskuntaa läpi nälänhätien, selvitty ruoattomista talvista menneinä vuosisatoina ja imetetty vielä koko kylän lapset.  Evoluutio ei millään ole ehtinyt tehdä näille mitään, koska hyvinvointi alkoi Suomessa kai aikaisintaan joskus viiskytluvulla. Mutta en lannistu, en. Joskus sen on pakko luovuttaa.

Syönpä edes silmilläni

Kuusi päivää ja kolme kiloa. Ei kovin paljon, kuvittelin jotenkin tätä alkua vielä nopeammaksi. Viimeiset kolme aamua vaaka on näyttänyt samaa lukemaa, vaikka olen kyllä pysynyt hyvin ruodussa. Syöminen on välillä ollut mielessä nyt loppuviikosta, joten odottelen edelleen sitä luvattua ketoosia, jonka pitäisi viedä nälkä pois. 

En malttaisi millään odottaa. Muutin siis taas sitä, mitä voi nopeasti muuttaa, eli vähän blogin ulkonäköä. En vaan osaa tehdä kaikkea sitä, mitä haluaisin.

Nukuttuamme ensin lähes puolille päivin kävin Vilman kanssa päivällä kaupunginosakävelyllä. Koululla näytti olevan touhua ja oppilaita juoksenteli tehtävien perässä metsikössä. Vilma säikähti jokaista pikkuihmistä, kuten tavallisesti. Se ei millään totu pikkulapsiin. Ostoskeskuksella oli syysmarkkinat ja poniajelua. Ponien jäljiltä lähistöllä oli hurmaavantuoksuisia jätöksiä, joista sain lähes kaksin käsin vetää koiraa irti. 

Tuuli yllättävän viileästi ja lehdet vain lentelivät puista. Ensimmäistä kertaa alkoi tuntua, että kohta pitäisi ottaa hanskat käteen. Kamera onneksi oli taskussa ja sain napsittua muutamia kuvia räiskyvistä syysväreistä. Ne ilmaantuivat aika nopeasti ensimmäisten hallaöitten jälkeen.

Antoisaa viikonloppua jokaiselle! 

Pudotusta

Syyskuun päivät hurahtavat töissä nopeasti, satoi tai paistoi. Olen tuntenut oloni tällä viikolla töissä oudon kevyeksi. Aloitin nimittäin maanantaina pussikeittokuurin, jonka tarkoituksena on saada painonpudotus vauhdikkaammin alkuun kuin omilla konsteilla. Niillä konsteilla, eli kevennetyllä ruokavaliolla hidas pudotus loppuu yleensä lyhyeen, usein ensimmäiseen flunssaan, matkaan tai muuhun poikkeukseen normaalielämästä. 

Nyt tuli tunne, että tarvitsen kunnollista apua painon pieneen, mutta jatkuvaan nousuun. Jokivarren Maaretta oli pari kertaa kehaissut blogissaan, kuinka hyvin hänen muutoksensa on lähtenyt yhdellä systeemillä käyntiin. Kun kuulin vielä kollegasta, joka oli onnistunut toisella systeemillä, etsin minäkin netistä täkäläisten ohjaajien nimet, valitsin sieltä omani ja ilmoittauduin mukaan.

Päätin aloittaa maanantaina, mutta paino putosi pelkästä säikähdyksestä jo viikonlopun aikana yhden kilon. Nyt olen syönyt tai juonut kolme 140 kalorin pussijuomaa päivässä ja syönyt iltaisin kasvislautasen, jolla on annos  kanaa, raejuustoa, kalaa tms. Runsas juominen kuuluu asiaan. Paino on  pudonnut joka aamu uuteen kiloon! Lähtenyt on tietysti nestettä ja hiilihydraattivarastoja ja vasta huomenna pääsen oikeaan rasvanpolttovaiheeseen.

Maut ovat hyviä, nälkä ei ole, eikä tarvitse ajatella, mitä söisi. Sopii hyvin meikäläiselle, joka kuljettaa töihin aina eväitä. Yhden oikean aterian päivässä voin syödä, kun kokoan sen tarkasti hiilareita välttäen. Tuleva rasvanpoltto perustuu siis ketoosiin ja hyvin pieneen kalorimäärään.

Jospa se sillä, olisi ainakin jo aika.

Housut puttoo

Kokeilin huvikseni Picnicin mahdollisuuksia ja muokkasin kuviin vähän särmää. Kehysten väriä vaihtamalla saa kuvasta korostettua värejä. Kivaa leikkiä tämäkin.

Muuten olen vapaapäivänä tarttunut lopultakin ompelukoneeseen, härveliin, johon on ikuinen viha-rakkaussuhde. Omani on häälahja ja siis ikivanha, mutta riittää vaatimattomiin tarpeisiini. Ja hei, toimii sähköllä; ei ole poljettava, kuten isoäidilläni. Nykyään olisikin muuten aika hottia polkea mustaa rautasingeriä!

Korjausta on odottanut yksi kiva valkoinen paita(pusero), joka on aina pönköttänyt kummallisesti mahan kohdalta.  En voi sanoa, että mahakaan olisi litteä, mutta ei sitä sentään tarvitse niin liioitellen kätkeä! Tein eteen pystysauman, josta kavensin reilusti ylimääräistä kangasta pois ja paita istuu nyt hyvin.

Sitten otin työn alle kahdet hiekanväriset housut ja yhdet farkut. Tahtovat pudota jalasta ja saa olla vähän väliä nykimässä ylös. Kyse ei ole ikävä kyllä laihtumisesta, vaan housujen mallista. Kaksia olin jo kerran aiemminkin kaventanut vyötäröltä Nyt olen tosin löytänyt merkin, jonka housut istuvat täydellisesti.

Vielä olisi jäljellä vihonviimenen homma eli yksien housujen lyhennys. Se on niin keljua, että kannattaa ensin levätä, tehdä vääräoppiset espressokahvit jauhepusseista ja lukea uutta Gloriaa. Ja muuten sen lehden muotikuvat ovat aina olleet ihan kamalia! Luurangonlaihan mallin päällä roikkuu ihan omituisia, tosin ylellisiä vaatteita ja vielä omituisemmin yhdisteltynä. Ja tämä lehti on sentään aikuisille naisille tarkoitettu.

Muokkausta

Viime vuonna tähän aikaan olin juuri päässyt sairaalasta kotiin parantelemaan haavoja ison rintaleikkauksen jälkeen. Pienennys tuli tarpeeseen ja sain sen onneksi kunnallisella puolella vain parin sadan euron omalla osuudella. Palvelu sairaalassa oli ensiluokkaista, kuten aina aikaisemminkin.  

Lopputulos on ollut onnistunut. Koko ajan on ollut tunne, että vain ylimääräinen on otettu pois, nyt on niin kuin pitääkin olla: normaali olo. Jaksan iloita siitä joka päivä.

Houkuttelisi kovasti yrittää jollakin vippaskonstilla saada läskiä häviämään mahastakin. Siitä voisi kevyesti poistaa monta kiloa puhdasta ihraa. Ehkä se ultraäänisysteemi halpenee vielä joskus. Sitä odotellessa on jäljellä vain kotikonsteja, joista tulee nyt mieleen lähinnä jesseteippi suun eteen tai keittiön oveen.

Kuva Marita Liulian näyttelystä Kiasmassa v. 2009

Nämä leikkausasiat taisivat tulla mieleen siitä, kun äiti on menossa huomenna polvileikkaukseen. Lycka till!