tiistai 31. tammikuuta 2012

Toimittajan muistelmat


Olen jälleen kerran nauttinut pysähtymisestä ja hiljaisista päivistä. Kun univelat on nukuttu, on ollut ihana olla yksin kotona, lueskella tai puuhata jotain muuta pientä. Olen pienissä erissä lukenut joululahjaksi saamaani Riitta Lindegrenin kirjaa, jossa hän kertoo pitkästä urastaan toimittajana. Muistan hänet jo Annan toimittajana, mutta vasta Glorian perustamisen jälkeen olen alkanut ihailla Riitta Lindegreniä ja hänen tinkimätöntä linjaansa lehdessä. Hänestä on saanut kuvan suoraselkäisenä hahmona, jolla on voimakkaat mielipiteet ja uskallusta vaikka muille jakaa.



On kiva lukea välillä ihmisestä, jolla on aina ollut itsetunto kohdallaan ja paljon uskoa itseensä. Rohkeutta ja älyä tältä naiselta ei ole koskaan puuttunut, ja liitettynä hyvään käytökseen ja pettämättömään tyylitajuun ei tarvitse ihmetellä hänen menestystään maailmassa. Gloria-lehtiperheen luominen ei ole mikään pieni saavutus.


En olisi voinut mitenkään uskoa, miten monipuolista Lindegrenin toimittajantyö on ollut ja miten monenlaisia ihmisiä hän on saanut tavata. Lindegren oli aktiivinen ja tiedostava 60-luvun nuori, jolla oli paljon mielipiteitä, mutta seurapiiritoimittaja hänestä kuitenkin tuli. Opinnot yliopistossa jäivät, kun hän kiisi maailmalla tähtiä ja kuninkaallisia haastattelemassa.


Suosittelen kirjaa kyllä jokaiselle Glorian taivalta aktiivisemmin seuranneelle. Itseltäni ei ole tainnut jäädä yhtään numeroa väliin koko kahdenkymmenen viiden vuoden aikana. Aina välillä olen lopettanut tilauksen, kun bisnes-, golf- ja kaukomatkailujutut eivät ole koskettaneet mitenkään omaa elämänpiiriäni, mutta ostanut sitten kuitenkin irtonumeroita, kun en ole voinut vastustaa kiusausta. Minä vaan tarvitsen oman annokseni ylellisyyttä ja sen saan helposti Gloriasta.




maanantai 30. tammikuuta 2012

Kotielämää ja kana-aprikoositaginea


Tässä uusin rentoreiskamme! Siihen on leväyttänyt itsensä matolle, kun ensin Vilma ja emäntä ovat repineet sitä molemmat omiin suuntiinsa. Vähän samanlaisissa tunnelmissa meni lauantai-ilta muiltakin.


Kävin lauantaina lamppukaupassa etsimässä tälle Ikean mustalle keramiikkajalalle paremmin sopivaa varjostinta. Alkuperäinen on aina näyttänyt minusta liian isolta, ja muut kokeilemani liian pieniltä. Nyt otettiin pallo kainaloon ja kokeiltiin lamppukaupassa erilaisia hattuja päähän. Ylläoleva näytti parhaimmalta,  mutta hintaa pyydettiin 60€. Minusta se oli aivan kohtuuton pyyntö, joten tarjosin 45 ja siinäkin oli vielä puolet liikaa. Varjostin lähti kuitenkin halvemmalla mukaan ja onnittelin itseäni, kun lopultakin olen oppinut tinkimään! Sen opettelu on ollut pitkissä kantimissa. 


Mies katsoi illalla Star Trek -elokuvaa. Se näytti ihan kiinnostavalta, vanhaa sarjaa kun  tuli aikanaan seurattua. Oma viikonlopun elokuvani oli kuitenkin Sofia Coppolan Somewhere. Tästä leffasta en ollut ennen kuullut eikä se kovin kummoinen loppujen lopuksi ollutkaan. Mutta siinä pysähdyttiin ohjaajalle tyypillisellä tavalla pieniin hetkiin, jotka avautuivat hämmästyttävän intiimiksi tunnelmaksi. Arkielämä kaikkine liikenteen humuineen ja ulkoilmasta kantautuvine äänineen oli läsnä niin voimakkaasti, että päähenkilö Johnny Marcon kurkottaessa parvekkeelta tunsi katsojakin melkein lämpimän tuulen kasvoillaan.


Actionelokuvan tähtinäyttelijä Johnny Marcon tyhjä elämä peilautui infantiilina kohelluksena ja sisällyksettömänä ajanviettoja. Vasta tyttären vierailu toi isän elämään aitoa sisältöä ja lämpöä. Kaikki ihmissuhteet jäivät elokuvassa kuitenkin vaille selitystä. Miksi tyttären äiti lähti jonnekin epämääräiseksi ajaksi ja miksi elokuvan lopussa päähenkilö lähti myös johonkin. Outoa, eikä kyllä hyvää elokuvaa. Mutta tyttären kannalta katsottuna se kuvasi hyvin  ihan aihellista turvattomuudentunnetta.

Pakko mainita vielä edellisen viikonlopun elokuva, Lars von Trierin Melancholia. Synkeistä ennakko-odotuksistani huolimatta se paljastui hienoksi ja yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Se oli aihepiiristään ja synkeästä maailmanlopun tunnelmastaan huolimatta todellinen nautinto!

kuva täältä

Siitä päästäänkin ruokaan: tässä hyvä vinkki talvisen viikonlopun tarjoiluksi. Soppakellarista löytynyt houkutteleva Kana-aprikoositagine valmistui uunissa ja maistui Välimeren eteläpuolisen Afrikan lämmöltä ja mausteilta. Se jos mikä passaa näihin koviin pakkasiin! Taginea ei meillä ole, mutta ihan saman asian ajaa kannellinen Kokki-pata.

Kana-aprikoosi-tagine 
tästä määrästä riittää neljälle

4 broilerin rintaleikettä tai paketillinen broilerin sisäfileitä (tosi hyviä tähän)
öljyä
2 sipulia
1 solo valkosipuli tai 4 pulleaa kynttä
1 tl raastettua inkivääriä
1 chili
1 sitruuna, raastettu kuori ja mehu
0,5 tl paprikajauhetta
0,5 tl sahramia, sen puuttuessa meni kurkumaa
0,5 tl kanelia
0,5 tl jeeraa eli juustokuminaa
2 tl suolaa
reilusti mustapippuria myllystä
1 dl kuivatuja aprikooseja silputtuna
100g kuorittuja manteleita tai pinjan siemeniä
150 g oliiveja, vihreitä ja kivettömiä mustia kalamata-oliiveja
2,5 dl vettä
nippu persiljaa
nippu korianteria

Paloittele broileri ja ruskista se pannulla öljyssä. Kaada pataan.

Kuori ja silppua sipuli ja valkosipuli, poista chilistä siemenet ja silppua, raasta inkivääri. Paista pannulla sipuli, valkosipuli, chili ja inkivääri. Lisää joukkoon mausteet, aprikoosit, mantelit tai pinjansiemenet, oliivit ja vesi. Kaada seos pataan broilerin päälle.

Kypsennä uunissa 175° noin tunti. Loppuvaiheessa voi ottaa kannen poiskin hetkeksi. Silppua valmiin ruoan päälle persiljaa ja korianteria.


Tavallisesti pataruokaa tarjoillaan kuskusin tai riisin kanssa, mutta me syötiin tätä kukkakaaliriisin kanssa. Se on muuten tosi hyvää, jos et ole maistanut! Keitin kokonaista kukkakaalia reilut viisi minuuttia. Olin halkaissut kannan ristiin veitsellä kypsymistä nopeuttamaan. Pilkoin valutetun ei-täysin-kypsän kukkakaalin monitoimikoneeseen ja surautin nopeasti riisimäiseksi. Mausteeksi lorautin pari ruokalusikallista sitruunalla maustettua kylmäpuristettua rypsiöljyä, hiukan suolaa ja pippuria. Isosta kaalista riitti neljälle.


Jälkiruoaksi varaamani Pirkan tiramisun olin itse pistellyt poskeeni jo lauantai-iltana. Annoin silloin itselleni luvan syödä mitä vaan, joten kävimme iltapäivällä hakemassa pizzat ja loppu meni miten meni. Nyt piti sunnuntaiksi säveltää mintulla maustettua mansikkahyytelöä ja jogurttirahkaa. Ihan hyvin sekin sopi mausteisen pääruoan jälkeen.


sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Ensimmäinen orkideani


Zygopetalum, ihanasti tuoksuva orkidea, ui meille kuin huomaamatta. Olen katsellut pitkään orkideoja ruokakauppareissuilla sillä silmällä, mutta ennen tätä ei ole osunut näin houkuttelevan näköistä kohdalle. Zygopetalum on lähes ruma, siis rumankaunis, kiinnostava ja erikoinen. Tuoksu on erikoisen hyvä, vähän freesiaa muistuttava.




Saa nähdä, kuinka kauan kestää. On kuulemma vaikea hoidettava, ja minähän en ole siinä enää ollenkaan kunnostautunut.


lauantai 28. tammikuuta 2012

Aktivointia ruokakupilla


Vilma oli onnistunut rikkomaan taas tärkeimmät lelunsa, joten poikkesimme kauppareissulla Mustiin ja Mirriin hankkimaan uusia. Siellä oli leikkikehässä toisen myyjän oma koira esittelemässä tällaista veikeää DogMaze-ruokakuppia.  Koira (ja myyjä) oli niin söpö, että meidän mies innostui hankkimaan Vilmallekin tällaisen aktivointilelun. Minä ostin pari uutta heiteltävää vinkulelua.


Kotona laitoin labyrinttiin pari desiä Vilman tavallisia Brit Care lammas-riisinappuloita. Normaalisti se imuroi ne hetkessä, mutta nyt riitti rouskuteltavaa ties kuinka pitkäksi aikaa. Koira sai kyllä käyttää älynystyröitään ja pitkää kieltään, ennen kuin koko kuppi oli putsattu, plus kaikki ne ympäriinsä harhautuneet muutkin palloset.


Me vissiin tykätään tästä.

perjantai 27. tammikuuta 2012

Talvipäivän timantteja


Aamulla sain kävellä vartin verran reippaassa pakkasessa matkalla koulutuspäivään. Oli ihana marssia hengitys höyryten ja huivia tiukemmin kaulaan kiristäen, ettei viima pääse kauluksesta sisään. Lumi narskui askelten alla. Puut olivat lumisia kuin jouluelokuvassa.


Tiesin kokemuksesta, että tähän päivään pitää pukeutua lämpimästi. Agorassa on aina kylmä, mutta lämmin villatakki ja paksu huivi kaulassa ei vilu päässyt yllättämään. Päivällä aurinko paistoi hetken pilvettömältä taivaalta, juuri lounastauon aikaan. Agoran ruokasalin seinä on kokonaan ikkunaa ja näköala on suoraan järvelle päin. Paikka on todella hieno.












 Mutta nyt alkaa vapaa.

Rentoa perjantai-iltaa!



Kaikki kuvat muutaman talven takaa


keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Väsynyttä ininää


Töissä on pitänyt tällä viikolla kiirusta, kuten edelliselläkin työviikolla. Joko olen käynyt niin hitaaksi tai sitten hommaa on tullut enemmän. Ainakin avustava henkilökunta on häipynyt ja paperityön määrä on lisääntynyt. Yhdeksän ja puolen tunnin päivän jälkeen kotiuduttuani söin vanhan Marianne-rouheen rippeetkin maustekaapin uumenista. 


On pitänyt silti olla tiukasti ajattelematta kaupungin tämänvuotisia isoja säästötavoitteita ja muita triviaaleja pikkuasioita, joilla häiritään viattomia työntekijöitä. Suuremmat linjat ovat olleet mielessäni, kuten oma napa ja asiat oman työpöydän ympärillä. Sielläkin on ollut ihan riittävästi kuhinaa yhden pienen pään pohdittavaksi. Luulisin selviytyväni tällä tavoin selväpäisenä, muuten päädyn sekopääksi.


Sekopää on ollut viime aikoina tämä konekin, varsinkin kirjoittaessa. Kursori on hypähdellyt iloisesti sinne tänne ja saanut kirjoittajan raastamaan hiuksiaan kiukusta. Yllättäen kone itse ilmoitti, että kannattaisi päivittää näytönohjain -eipä ole tullut sellainen mieleenkään. Tein sitten sen, ja olen ylpeä, että osasin! 

Tosin en ole huomannut vielä mitään eroa entiseen. Ehkä vaiva paranee vasta sitten, kun raskin sijoittaa siihen hedelmäyhtiön koneeseen.


Ja kuten tavallista, kuvat ja muu asia eivät liity mitenkään toisiinsa. 


maanantai 23. tammikuuta 2012

Rieskaa ja raastetta


Yksi tosi kiva ja edullinen salaatti sunnuntailounaalle on vietnamilainen kaalisalaatti. Olen sen leikannut talteen joskus Annasta, luultavasti. Nyt meillä oli salaatin seurana teriyaki-kastikkeella siveltyjä lohipaloja, jotka kypsennettiin uunissa. Sopivat kyllä hyvin yhteen. Seuralaiseksi valmistamani lantturieskaset olivat myös hyvänmakuisia, joskaan eivät ehkä kovin tyylikäs valinta juuri tälle aterialle.

Näin se syntyy, ja kädenkäänteessä:
VIETNAMILAINEN KAALISALAATTI

5 annosta

2 porkkanaa tulitikkumaisina suikaleina tai raasteena
300 g retikkaa samoin pilkottuna
300 g valkokaalia juustohöylällä raastettuna
2 rkl tuoretta minttua tai korianteria
3 rkl suolapähkinöitä

Kastike:
1 limetin mehu
1 rkl kalakastiketta
2 rkl makeaa chilikastiketta
1 tl raastettua inkivääriä

Leikkaa tai raasta kasvikset ohuiksi suikaleiksi. Sekoita kasvisten sekaan hienoksi leikatut yrtit ja karkeasti rouhitut suolapähkinät.
Sekoita kastikkeen ainekset yhteen ja valuta salaatin joukkoon. Kääntele maut sekaisin ja anna maustua hetken aikaa ennen tarjoamista. Sopii lihan ja kalan seuraksi.


Laitetaanpa samalla mukaan lantturieskankin ohje, jota blogeissa on leivottu viime aikoina. Kun en moneen kuukauteen syönyt leipää, tuli kerättyä useampiakin leipäohjeita jostakin kumman syystä. Rieskaohjeen löysin Ruokahommia-blogista, ja siellä kehotettiin heti tekemään taikina kaksinkertaisena. Se kannatti.

LANTTURIESKAT  noin 6 kpl

300 g lanttua
1 dl maitoa
1 muna
1½ dl jauhoja, laitoin täysjyvävehnää ja ruissihtiä, kun kaapissa oli
1 tl merisuolaa
ripaus sokeria
1 rkl (oliivi)öljyä tai voisulaa

Pilko lanttu kuutioiksi ja keitä kypsäksi. Lisää maito ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää loput ainekset ja sekoita hyvin. Taikina on löysähköä.
Lusikoi taikinasta sopivia kokkareita leivinpaperille. Huiskauta niille jauhoja ja taputtele jauhoisin käsin littanaksi. Kaksinkertaisesta taikinasta tulee kaksi pellillistä rieskoja.
Paista rieskoja 250-asteisessa uunissa 10-12 minuuttia, niin että ne saavat väriä pintaansa.


Kuvausassistentti tarkastaa lopputuloksen ja tavaran koostumuksen, varmuuden vuoksi, eihän sitä epäonnistunutta rieskaa voi lounasvieraille tarjota.


"Okei, menettelee", sanoo assistentti. Sitä ennen piti haukata parinkin rieskan reunasta koemaistiaiset. "Hyvää", sanoo nuoriso.


lauantai 21. tammikuuta 2012

Vaihtelu virkistää


Yhtäkkiä on ilmaantunut jostakin energiaa tähän tätiin ja olen puuhaillut kaikenlaista kotona nyt vapaaviikolla. Luulen sen johtuvan siitä, että päätin alkaa syödä vähän enemmän. Kroppani on ollut varmaan säästöliekillä monta kuukautta, kun painonlaskukin on lähes olematonta. Ei ihme, etten ole jaksanut tehdä paljon mitään. Nyt piti koiralenkilläkin pistää välillä juoksuksi!


Innostuimme perjantai-iltana siirtelemään huonekaluja uuteen järjestykseen. Olohuoneemme on aika tilava, mutta joka seinällä on oviaukko. Olemme pitkään miettineet, miten voisi vaihteeksi katsoa televisiota nojatuoleista. -Ja nuo tuolit, hohhoijaa, eivät todellakaan näytä sellaisilta, jotka nyt valitsisin, mutta saavat vielä kelvata. Paitsi jos jotkut Todella Hyvät tulee vastaan...


Sohva kuitenkin näyttää meistä ihan kivalta tuossa uudessa paikassa. Takaa mahtuu kulkemaan ja tuohon tulee kiva seurustelunurkkaus. Siinä näkee nyt myös lukea kunnon valoissa.

Silti tekisi mieleni ripustaa lamppu myös tuon sohvapöydän päälle. Tahtoisin siihen Frandsenin Neptun-valaisimen, jota olen Iskussa käynyt hinkumassa ruokapöydänkin päälle. Aika hintava se on, ja siksi on vielä jäänyt haaveeksi.



Musta pöytä on palvellut työhuoneessa miehen työsalkun alustana. Tämä vanha puupöytä kannettiin nyt kokeeksi tuohon, jotta saatiin paikka lampulle. Vaihdoin tänään siihen tuon mustan Ikean lampun ja siihen vähän pienemmän varjostimen.


Telkkarin viereen sopii mielestäni paremmin tämä Pentikin puuvartinen lamppu ja siihenkin vaihdoin pienemmän varjostimen.


Takana oleva pikkupöytä on isäni äidin kangaspuitten tuoli, suuri aarteeni. Löysin sen joskus lapsena isoisän vintiltä. Se on palvellut viimemmäksi miehen yöpöytänä, mutta sai siirron nyt olkkariin. Vähän sekalainen seurakunta tämä kalustus on, ja jotakin stilisointia tarvitaan.


Ison pöydän päällä ei ole koskaan ollut lamppua, vain kynttiläkruunu. Itse asiassa pistokekin asennettiin kattoon vasta tänä syksynä. Tänään lopultakin sain hankittua siihen valaisimen. Olin menossa Sokokselta ostamaan yhtä toiseksi-parasta-mallia, kun ajoimme Sisustus Ilon ohi ja huomasin ikkunassa Kartellin valkoisen Fly-valaisimen. Se oli juuri sellainen, jota olin ajatellut. Nopean u-käännöksen jälkeen selvisi, että hintakin oli tosi kohtuullinen. Nyt pitää sitten jaksaa odottaa kaksi viikkoa, kun yhtään valkoista ei ollut varastossa.

Tällainen:
kuva lainattu

Toivottavasti se passaa paikalleen. Halkaisija on puolisen metriä.

***
Ja vasta nyt huomasin kuvista nuo olohuoneen kamalat kaihtimet. Minun on pitänyt hankkia valkoiset kankaiset laskosverhot siihen, kesällä kun on pakko varjostaa vähän aamuaurinkoa. Odotan, että yhtiössämme tehdään ikkunaremontti lähivuosina, tai kuvittelin, että se olisi tehty jo, ja siitä syystä en ole halunnut satsata sälekaihtimiin. Kaikki täällä tapahtuu hi-taas-ti.

Viherkasveista olen vähitellen hankkiutunut eroon, niitä oli ennen paljon ja muutamat isojakin. Nyt on ihanaa, kun ei tarvitse hoitaa niitä. Kun näyttää pahalta, ostan muutaman uuden. Opin tämän yhdeltä ystävältäni ja se tuntuu helpottavalta!


perjantai 20. tammikuuta 2012

Talvista papusoppaa

Työkaverini Susanna hehkutti kerran hyvää ja helppoa soppaansa, kun kävelimme töistä kaupunkiin ja juttelimme ruoasta. Hän toi pyynnöstäni reseptin näytille heti seuraavana päivänä ja pitihän sitä kokeilla.

Meillä tykättiin heti! Keittoa tuli iso määrä, joten siitä riitti kahdelle syöjälle neljäksi kerraksi. Eilen päätin tehdä uudestaan tätä talvista ja lämmittävää ruokaa. Tomaattinen ja mausteinen keitto sopii juuri tähän vuodenaikaan lämmittämään keskitalvea, vähän  niin kuin laskiaispulla on mielessäni helmikuun vertauskuva.


Tämä soppa on tosi helppo tehdä, jos käyttää valmiita purkkipapuja. Muutenhan papujen  valmistus pitää aloittaa liottamalla yön yli, mutta siihen en viitsi millään ryhtyä. Riittää kun koirapuuron ryynejä pitää aina muistaa liottaa. Siis purkkeja pöytään, joko metallisia tai pahvisia.Tällä kertaa lähikaupasta löytyi näitä.


SUSANNAN PEHMEÄ PAPUKEITTO 
1 paketti broilerinfileitä tai suikaleita
3 sipulia hienonnettuna
3-6 valkosipunlinkynttä murskattuna / raastettuna
2 prk valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
1 prk ruskeita papuja chili- tai tomaattikastikkeessa 
1 prk tomaattimurskaa
½ rkl sokeria
3 eriväristä paprikaa
1 dl tai maun mukaan makeaa chilikastiketta
hyppysellinen suolaa, mustapippuria (näitä ei lue ohjeessa, mutta heitin joukkoon)
1 prk säilykemaissia tai pakastemaissia (näitä taas en käyttänyt)
n. 7 dl vettä

Kuullota sipulit öljyssä kattilan pohjalla. Kaada sen jälkeen kattilaan papu- ja tomaattipurkit. Sekoittele välillä, ettei seos pääse palamaan pohjaan. Lisää kiehuvaan kattilaan kuutioidut paprikat ja paloitellut broilerinfileet (sekä maissi). Lisää joukkoon kiehuva vesi. Mausta ja jätä kiehumaan miedoimmalla lämmöllä pariksi tunniksi.

Annostele valmiin keiton päälle lautaselle lusikallinen ranskankermaa tai ruokajogurttia.


Mihin se jogurtti tästä unohtui, ja entä persilja..?

Niin hyvää keitosta nytkin tuli, että otimme miehen kanssa kumpikin sitä lisää. Eikä nälkäiset mitään jogurttia muistaneet, se jäi jääkaappiin, vaikka sopii ihanasti keiton keskelle tasapainoa tuomaan. Ranskankerma sopii ehkä vielä paremmin. Papukeitto saattaa herkemmällä tietysti möyriä vähän mahassa, joten sitä kannattaa syödä silloin, kun ei tarvitse olla lähdössä mihinkään, kuten kamerakurssille;)  Ainakin jos ei ole kovin tottunut pavunsyöjä.


Yksi talvisia lempikeittojani on mutten Jyrki Sukulan hapankaalikeitto, johon tulee tomaattia, pekonia ja chiliä. Sitä teen helmikuussa, se on laskiaisajan ruokaa ja siihen se itsetehty laskiaispulla on sunnuntain ehdoton jälkiruoka!

***
P.S. Toivottavasti tämä poukkoilemiseni pohjamuutosten kanssa ei häiritse. Vaihtelunhaluisena tahtoisin kokonaan uuden ja raikkaamman ulkoasun, mutta taidot ei nyt riitä. Blogiin sitä sentään voi yrittää, itseä on paljon vaikeampi tuunata! Tahtoisin kokonaan uuden nimenkin blogille, mutta yhtään hyvää ideaa ei ole putkahtanut päähän. Nimen kun pitäisi olla edes jollakin tavalla perusteltu. Nihkeä emäntä? Laiskan naisen päiväkirja? Pullahiiren muistelmat? Hyvin levätty? Miss Mäyrä ja kamarineito?



torstai 19. tammikuuta 2012

Reipasta talviulkoilua


Suuntasimme Vilman kanssa päivällä kävelylle Laajavuoren hiihtokeskukseen ihanassa lumisateessa. Tuuli viuhtoi kevyttä puuterilunta maahan ja pakkasta oli vain viitisen astetta. Aivan loistava hiihtokeli siis. Paikalla olikin runsaasti koululaisia niin laskettelemassa kuin murtsikkakilpailussakin.


Lumikissa

 Suksitelineen joka puolella oli mielenkiintoista kaivettavaa lumen alta.


Vaikka joka päivä sataa kevyttä pakkaslunta, Laajavuoren lumetus on silti käynnissä. Tarvitaan lisää kestävää lunta. Hurina kuuluu alkukaudesta yötä päivää.


Tästä lähtee virallinen koirapolku. Hiihtäjät hallitsevat melkein kaikkia muita ulkoilureittejä, mutta ei vielä tätä, tavallisesti ainakaan. 


Millä hetkellä hyvänsä puiden takaa voi putkahtaa talvisodan sankari lumipuvussa vetäen perässään konekivääriä...


Mutta ei sieltä ketään nyt putkahtanut, ei edes muita koiria. Lähdimme tarpomaan lumista polkua ylös Vuorilammelle päin.

 Taas uusien aarteiden kimppuun!

Vuorilampi on jotenkin osa sielunmaisemaani. Olen asunut  täällä lähellä niin kauan, 18-vuotiaasta asti, ja lenkkeillyt tässä maastossa jo kouluikäisenä. Miehen kanssa olemme kulkeneet näissä metsissä yhdessä koko aikuisikämme. Siltikään en uskalla yksin lähteä kovin kauas, kun en ole varma, että osaan takaisin. (Paitsi että nythän kännykässäni on paikannin...)


Vuorilammen huonokuntoinen sauna aiotaan purkaa ja rakentaa tilalle uusi. Tänä talvena sauna ei ole enää näköjään käytössä eikä siis myöskään avanto. Ei sillä, että minua avantoon saisi, ei ikuna!

 Savusauna sen sijaan on aika uusi ja käytössä. 

Pöööö!

Portaat pikkulaiturille

Freestyle-laskijoitten kesäharjoitteluhyppyrit, laskeutuminen siis veteen


Ihanaa lunta!


Rämmimme Vilman kanssa lumisella reissullamme lähes tunnin, vaikka kilometreissä matkaa ei tullut paljon.


Löysin muuten sen toppatakin, tai oikeastaan koko puvun. Takin väri on aika kirkas punainen, joka taittaa vadelmaan. Housut ovat tietysti mustat. Koko hoito oli alennusmyynnissä Top Sportissa. En juuri käytä punaisia vaatteita, mutta monta valkoista toppatakkia viisaampana luulen, että on parempi erottua lumihangesta. Sitäpaitsi kaapissa on paljon mustavalkoisia asusteita, jotka sopivat siihen.

Rauha maassa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...