Kun saa tehdä mitä tahtoo

Nyt on niin freesi olo taas, kun on käyttänyt koko päivän oman itsensä hoitoon. Lue siis, että on myös vähän huono omatunto ja ihmetys siitä, että jos aikoo pitää itsestään huolta, se on kokopäivähommaa eikä kai mahdu normaalin työnteon oheen...?

Nukuin pitkään, kävin suihkussa ja laittauduin matkaan kaikessa rauhassa. Olin sopinut ystävän kanssa treffit kuntosalille ja pääsin sinne yhdeksitoista. Lämmittelyn jälkeen tunti ihanaa lihastyötä, juuri sitä mistä pidän. Vähän venyttelyä ja rentoutusta päälle.

Menimme vielä yhdessä kaupungille lounaalle, ja se venyi monen tunnin mittaiseksi, kun oli niin paljon kertynyt taas puhuttavaa. Mutta se teki niin hyvää sielulle! Ihmettelimme muun muassa, miten paljon unta keski-ikäinen nainenkin vielä tarvitsee ja miten hyvää nukkuminen tekee, nyt kun se on mahdollista.

Ihmettelimme myös, että kun käytämme verenpainelääkkeitä elääksemme terveempinä, niin miksi emme myös käyttäisi vaihdevuosihormoneja ja mielialalääkkeitä, jos niillä kerran voi oireitaan ja elämäänsä helpottaa. Epäilemättä äitimme ja isoäitimmekin olisivat olleet niiden tarpeessa ja purkivat ehkä pahaa oloaan sitten vaan ympäristöönsä.

Tosin kumpikin olemme siinä onnekkaita, että oireisiin on löytynyt sopiva estrogeenihoito melko helposti ja oireet ovat sillä hoituneet ja elämänlaatu kohonnut.

On ihanaa olla vapaalla. Vapaana työstä ja velvollisuuksista. Kukaan ei odota mitään, kenellekään ei tarvitse tehdä mitään, edes ruokaa (mies saa kyllä keiton pakkasesta eikä valita). Juuri nyt on tämä tilanne ja otan siitä kaiken irti. Kaikkien tiiviiden vuosien jälkeen voin tehdä sen sittenkin ilman omantunnon pistoja.

Päivän paras

Aamiainen, hyvä syy herätä ja nousta ylös. Vaikka se on aina samanlainen ja ympärysmitallisista syistä nipistetty pieneksi, on se minulle herkkuhetki siitä huolimatta. Kun joskus viitsin vartioida tehokkaammin, laskin, että aamupala saa sisältää 250 kcal ja pääateriat n. 300 kcal, että jää vielä pari välipalaakin. Sillä määrällä ei juuri juhlita! Enkä minä pysy noissa luvuissa ja mitoissa tietenkään.

Mutta se niukkuus jäi. Tavallisesti syön sokeritonta ja rasvatonta jukurttia tai piimää. Yksi viipale ruisleipää tai runsaskuituista kauraleipää, päällä kevyt-Beceliä, kalkkunaleikettä, josta en erityisemmin pidä tai 5% Polar-juustoa ja runsaasti kurkkua. Kotona ollessa ei enää ole tehnyt mieli aamukahvia, vaan kuuma tee houkuttelee paljon enemmän. Eli tässä ei ole mitään hohtoa. -Tykkäisin muuten hirveästi puurosta voisilmän kanssa, mutta en koskaan muista tehdä sitä.

Mutta jos kotona on jotain hyvää, jäänyt jäljelle siis, niin kaivan sen esille vaikka pakastimen kätköistä! Tällaisen niukan arkiaamiaisen jälkeen on ikäänkuin melkein luvallista ottaa käteen leivonnainen ja siirtyä lehden lukemisen jälkeen katsomaan televisiosta aamusarjaa teemukin ja käntyn kanssa.

Mutta sitten päästään asiaan:

Kuva: Kalaekilohana

Herkkuaamiaiseni on runsas ja siinä saa olla kaikkea mahdollista! Aurinko saa mielellään paistaa ja lämmittää mukavasti herääviä jäseniä, linnunlaulu on ehdoton plussa. Mieluiten syön aamiaiseni yövaatteissa ja (kauniissa) aamutakissa, mutta hotellissa on suostuttava joustamaan.

Kerään ensin lautaselle muutaman viipaleen tuoretta, kypsää makeaa melonia, ananasta ja persikkaa. Siinä voisin jo ottaa ensimmäisen lasillisen samppanjaa, kiitos! Sen jälkeen vuorossa on pieni kulhollinen jukurttia, jonka päälle ripottelen hiukan marjoja ja hunajaa.

Kuva: Roadfood

Kolmannelle lautaselle toivon kevyesti paistetun munan tai kokkelia, viipaleen hyvin valmistettua pekonia, paistettua tomaattia, vihreää salaattia ja kurkkua. Samppanja käy hyvin senkin kanssa.

Vasta nyt käyn leipien kimppuun. Koska yleensä syön runsaskuituisia leipiä, niitä ei herkkuaamiaisella nähdä, vain vastapaistettua tai paahdettua valkoista leipää ja sämpylää. Päällisiksi haluan oikeaa voita ja kermajuustoa ja toisille voin päälle hilloa.

Tämän satsin kanssa tarvitaan jo kaksi kunnon kupillista (ei mukia) tummaksi paahdettua kahvia, mustana tai kiehautetun maidon kanssa. Ihana raukeus leviää sieluun tämän aamujuhlan jälkeen. Vielä kolmas lasi samppanjaa kruunaa aterian ja saattelee päivän lempeästi alkuun.

Itse asiassa kuvailin tässä niitä aamuhetkiä, joita Noeijoon kanssa vietimme viime kesänä Garda-järvellä hotellin patiolla mustarastaita kuunnellen. Mutta kyllä saman tunnelman saa loihdittua pienellä vaivannäöllä kotikeittiöönkin.

Tämä nyt oli se tavallinen ankea ja arkinen, mutta onneksi olin leiponut viime viikolla pakastimeen rahkamurupiirakkaa ;)))))

Krisu Melukylästä heitti haasteen:

-kerro tyypillisestä aamupalastasi

-lisää vähintään kolme aamuihisi liittyvää kuvaa

-voit myös kertoa esimerkiksi mieleenpainuvimman aamiaisesi ikinä, mitä et ainakaan halua löytää aamupalapöydästäsi jne..

-haasta kolme ihmistä kertomaan heidän aamuistaan

Haastan siis Maaretan, Sooloilijan ja Yelianin kertomaan aamiasmenoistaan.

Hei taas!

Osaatteko yhtään arvata, minkälaisia kukkia vein anopille tuliaisina? Reissu oli kiva, ja kiva oli palata kotiinkin.

Sekin on kiva, että ei tarvitse mennä huomenna töihin. Olen ihan selvästi huomannut kuitenkin virkistymisen ja lisääntyneen jaksamisen. En enää uuvu erilaisista menoista ja viikonloppureissuista. Työ on välillä alkanut tulla mieleen ilman ahdistuksen tunnetta, mahdollisuutena.

Entinen suuri iloni meikkaaminen alkaa tuntua taas ilolta ja viitsin laittaa ripsiväriä ja rajaukset kaupungille lähtiessä. Olen jopa alkanut taas käyttää ranskalaista lakkausta kynsissä puolen vuoden tauon jälkeen.

Mikä johtuu sitten riittävästä toipumisajasta ja mikä valoisuuden lisääntymisestä, sitä en osaa sanoa, mutta se suuri väsymys on ainakin ohi. Urtikaria ei ole muistuttanut itsestään enää kuukauteen. (Se siirtyi miehelle: tein mausteista mustapapu-vihannessörsseliä ja tunnin päästä siitä mies oli kauttaaltaan punaisten laikkujen ja pattien peitossa! Meni sitten onneksi antihistamiinilla ohi.)

Niin että kevät tekee hyvää meille kaikille.

Reissuun hei!

Taas on kassi pakattu ja kohta autokin, ja nokka suunnataan kohti miehen yläsavolaista syntymäkuntaa. Navigaattori tässä pari päivää sitten heräsikin jo horroksestaan hyllyllä ja ilmoitti varoittamatta, että 'Aja erkanemiskaistaan ja käänny vasemmalle. KÄÄNNY VASEMMALLE.' Jessus, että säikähdin! Se jatkoi tunnin päästä, että 'Olet saapunut päämäärään', vaikka minä istuin edelleen tietokoneen ääressä.

Tällaiseen komistukseen törmäsin viime pyhänä. Kysyin omistajalta, saanko ottaa kuvan hänen koirastaan, ja samantien sovimme, että otan useampiakin ja lähetän hänelle. Tämä kaunis nuori uros oli vasta reilun puolen vuoden ikäinen -eikä yhtään kiinnostunut ihmisistä.

Mies istuu jo autossa. Minä hyppään farkkuihini ja suljen koneen. Anoppi odottaa epäilemättä jo ruoka valmiina, vaikka meillä on vielä kolme tuntia körötystä edessä.

Aurinkoista ja leppoisaa viikonloppua kaikille!

Olaa ja Annaa

Nyt tulee hienoja kuvia! Eivät tietenkään nämä minun ottamani, vaan valokuvat, joista ne on otettu. Ne ovat Ola Kolehmaisen kuvia näyttelystä A Building Is Not a Building Kiasmassa.

Jos Marita Liulia ei olisi ollut samanaikaisesti näytillä yläkerrassa, olisin ollut hyvin vaikuttunut näistä. Liulia vaikutti voimakkaasti tunteisiin! Ihan samaa en voi väittää Kolehmaisen töistä. Ne ovat oivaltavia, kauniita, tyylikkäitä, hauskoja ja taiturimaisia. Katso vaikka tästä slideshow.

Tästä heijastuu nyt vielä seurueeni, jotka näyttävät tiukasti arvioivan, mitä taiteilija on tahtonut sanoa kuvaamalla puusälekaihtimia. Se oli itse asiassa kaunis työ, mutta vaikeasti siirrettävissä omalle pikkukameralle.

Nämä kaksi vaikuttivat minuun syvimmin ja niiden äärellä viihdyin pitkään. En itse edes keksinyt, miten ne oli kuvattu, mutta poika sanoi, että näyteikkunahan siinä heijastuu märästä kadusta!

Jaa että mitä mää olen tänään tehnyt? En paljon mitään. Aamupäivällä tein kaikkeni välttääkseni ulkoilua ja rupesin leipomaan. Tein omenapiirakan syötäväksi, rahka-murupiirakan pakastimeen ja pienen suklaakakun viikonloppuvieraille.

Kun viimeinen oli uunissa, soitti ystävä ja houkutteli onneksi lenkille. Tunti hurahti siinä nopeasti ja viimeinen ylämäki veti kunnon hien pintaan. Iltapäivä sai mennä sitten uuden Annan seurassa sohvalla.

Tämä uusi ykkösen aamusarja Anna ystävämme oli, hm, ihan kiva, vai oliko? Tie Avonleaan on vähän parempi. Uppoan niin mielelläni siihen maailmaan, että takaisin omaan maailmaan on vaikea palata. Siksikin piti alkaa leipomaan.

Yksi asia päivässä

Päivän ainoa tehtäväni oli mennä ensimmäistä kertaa seitsemään viikkoon kuntosalille. Ja meninkin.

Tähtäsin lähdön jonnekin yhdentoista jälkeen. Se onnistui varttia vaille yksi. Kävelin mukavassa pikku pakkasessa ja auringonpaisteessa kolme varttia kaupunkiin. Reppu heilui selässä iloisesti.

Treenasin hissukseen vajaan tunnin, kun en uskaltanut niin kauheasti tissejäni rasittaa. Tiedän kyllä, ettei niissä ole yhtään lihasta, mutta kyllä liikkeet niissäkin jotenkin tuntuivat.

Tiesin miehen olevan iltapäivällä jo matkalla kotiin, joten soitin hakemaan minut kaupungista mukaan.

Siinä kyytiä odotellessa ostin isohkon pussillisen irtokarkkeja, suklaata ja lakuja, jotka mussuttelimme kaikki jo autossa. Sellaisen sokeritällin jälkeen nukahtaa kuka tahansa.

Talvikuvat Oulun torilta kuukausi sitten

Siinä kaikki, mitä olen saanut tänään aikaiseksi. Heräsin juuri talviunilta.

Tätä voi suositella

Katsoin tänään iltapäivällä todella hyvän elokuvan vuodelta 1962, Kuin surmaisi satakielen. Jostakin syystä en ole koskaan törmännyt tähän aikaisemmin edes televisiossa enkä lukenut Harper Leen klassikkokirjaa. Muistan että Sooloilija ainakin oli katsonut tämän tänä vuonna, mutta en löytänyt tekstiä.

Pitkästä aikaa oli sellainen kertomus, jonka ääressä mielessä heräsi kunnioitus tekijöitä kohtaan. Elokuvaa voi hyvällä syyllä sanoa mestariteokseksi niin tarinan, näyttelijöiden kuin kuvauksenkin osalta. Gregory Peck sai ansaitusti aikanaan Oscarin roolistaan asianajaja Atticus Finchinä, jonka syvästi humaani suhtautuminen kanssaihmisiin sekä isänä että asianajajana oli todella vaikuttavaa.

Tarina kerrotaan Atticus Finchin kuusi-seitsemänvuotiaan tyttären, Scoutin näkökulmasta ja se tapahtuu jossakin etelävaltioiden pikkukaupungissa 1930-luvulla. Lapset elävät omaa elämäänsä ja seuraavat siinä sivussa kaupunkia kuohuttavaa oikeusjuttua.

Mustaa työmiestä syytetään valkoisen tytön raiskauksesta. Finch määrätään puolustamaan miestä, joka on syytön rikokseen. Koko valkoinen yhteisö kääntyy Finchiä vastaan, kun hän määrätietoisesti noudattaa omatuntonsa ääntä ja seisoo periaatteittensa takana. Lapset haluavat sitkeästi olla isänsä mukana ja saavat samalla oppia tärkeitä asioita elämästä ja isästään.

Suosittelen lämpimästi, kirjastosta sitä saa!

Tämä tärähtänyt kuva on Oulusta joen rannalta

Kahjo!

En voinut välttää kiusausta ujuttaa turkoosi kollaasi vielä tännekin.

Olin tänään menossa työnantajan järjestämään koulutukseen, josta olin kiinnostunut jo tammikuussa kutsun tultua sähköpostiin. Olin merkannut sen heti kalenteriin ja kysynyt luvan osallistua, vaikka olen sairauslomalla. Olin ostanut jopa uuden puseron sitä varten.

Eilen illalla nukkumaan mennessä satuin katsomaan koulutuskutsua allakan välistä vielä kerran. Ja nyt silmiini osui päivämäärä, tiistai kahdeskymmeneskolmas NELJÄTTÄ eikä kahdeskymmenesneljäs kolmatta, kuten minä olin sen ylös merkannut.

Tätä on tapahtunut viime syksystä asti. Joudun käyttämään paljon energiaa siihen, että olen oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Etten lue kelloa väärin ja päivämääriä väärin paperista. Olin siis tuonkin koulutuksen lukenut ensimmäisellä kerralla väärin ja sen jälkeen nähnyt sen aina yhtä väärin.

Kun tähän lisää sen, että lähteminen sinänsä on vaikeutunut ja itseään on vaikea saada ylipäätään pakotettua liikkeelle muuten kuin sovittuihin menoihin, huomaa, ettei kaikki ole vielä kohdallaan.

Jälkitarkastus ja jälkien tarkastelua

Kävin tänään näyttämässä rintojani plastiikkakirurgille sairaalassa. Hyvin oli kuulemma arvet parantuneet ja kudokset pehmentyneet ja samaa mieltä olen itsekin. Vielä odottelen, että vasen rinta, jossa oli suuremmat mustelmat, pienenee samankokoiseksi kuin oikea.

Oli muuten tehokasta toimintaa ja vielä etuajassa. Kun sovittu aikani koitti, olin jo takki niskassa kävelemässä hyvää vauhtia kotiin.

Lankesin taas eilen illalla vanhaan ansaani. Sen huomaa eilisestä julmetun pitkästä postauksesta. Ruoanlaitto sujui kädenkäänteessä. Mutta miksi piti väsyneenä ruveta kirjoittamaan ylös ohjeita? Miksi ihmeessä piti tunkea kaikki samaan? Miksi piti ruveta taas suorittamaan? Tai siis miksi en edes huomannut sitä?!

Entä jos palaan töihin enkä ole oppinut mitään? Mitä itse asiassa olen oppinut tämän loman aikana?

Ruumis ja mieli on ainakin saanut levätä ja rauhoittua. Valon, levon ja lääkkeitten myötä verenpaine on laskenut ja tasaantunut. En kärsi mistään oireista. Olen saanut elää omaa elämääni.

Mutta miten kauan kestäisin töissä edes puolipäiväisenä taas uusien menoleikkausten keskellä? Oikeasti en usko, että voin yksin oppia mitään konkreettista ennen kuin terapia pääsee kunnolla alkamaan. Enhän ole mikään aloittelija, vaan työskennellyt tämän työssäjaksamisen kanssa jo yli viisitoista vuotta ja käynyt lukemattomia kursseja ja koulutuksia.

Ja ihan oikeasti en halua ajatella koko asiaa nyt tämän enempää. Puistattaa ihan.

Talvi taitaa olla kohta ohi-

Talvisunnuntain päiväsyömigit

Kun sunnuntaiksi oli luvassa pitkään nukkumista ja ulkoilua koiran kanssa, piti suunnitella yksinkertainen lounas sen mukaan, että kaiken voi tehdä valmiiksi etukäteen. Syömään oli tulossa koiran isäntä, joten päätin tehdä tuhtia talvikeittoa, minestronea. Siitä riittäisi syötävää vielä viikollekin.

Vanha ohjeeni on jostakin lehdestä kotoisin ja olen tehnyt tätä voimakkaan makuista keittoa usein. Siinä on jotenkin rehti henki ja kotoisa maku.

MINESTRONE
150 g pekonia (käytin ison kimpaleen savukylkeä, josta leikkasin enimmät rasvat pois)
2 sipulia hienonnettuna
4 porkkanaa suikaloituna
300 g valkokaalia suikaloituna
2 liemikuutiota
1½ l vettä
1 tölkki tai puoli tuubia tomaattipyrettä
100g spagettia katkottuna
1 purjo renkaina
2 valkosipulinkynttä
(heitin sekaan vielä punaisen paprikan suikaloituna)
rouhittua mustapippuria
basilikaa, meiramia, timjamia
pussillinen pakasteherneitä tai -papuja

- Suikaloi pekoni tai savukylki padan pohjalle ja kuumenna hitaasti rasvaa irti. Lisää sitten sipulisilppu ja murskattu valkosipuli ja hauduta muutama minuutti. Kaada mukaan suikaloidut porkkanat ja kaali, liemikuutiot, tomaattisose ja vedenkeittimellä kiehautettu vesi. Sekoita ja keittele hiljakseen vartin verran.

Tässä vaiheessa käänsin levyn pois päältä ja lähdin ulos. Jatkoin sitten iltapäivällä siitä, mihin olin jäänyt.

- Katko keittoon spagetti ja lisää purjorenkaat (ja paprika). Keitä vielä hiljakseen 15 minuuttia. Lisää nestettä, jos keitto tuntuu liian paksulta, mutta paksua sen kuuluu kyllä ollakin.
- Mausta pippurilla maun mukaan ja yrteillä, joita saa olla ainakin 1 tl kutakin.
- Lisää keittämisen loppuvaiheessa joukkoon pussillinen pakasteherneitä ja kiehauta keitto vielä kerran.
- Tarkista maku. Rapeakuorinen vaalea leipä tai uunissa gratinoitu juustoleipä maistuu tosi hyvältä tämän sopan seurana. Meillä nyt sattui kerrankin olemaan itse tehtyjä kaurasämpylöitä.

Jälkiruoka on kotoisin Foodoon Alexilta, satuin nimittäin yhtenä päivänä näkemään, kuinka helppoa sen teko oli. Pannacottaa ei herkästi lihova voi mitenkään tehdä kuohukermasta ja siksi tämä vähärasvainen versio valloitti heti. Sitä paitsi senkin saattoi tehdä etukäteen jääkaappiin hyytymään.

Rahkapannacotta ja mango-passiogéle 4-5 annosta
3 dl maitoa (rasvatonkin käy)
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 liivatetta
2 dl sitruunarahkaa
1 prk vauvan mangososetta
2 passiohedelmää
1 tl sokeria

- Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Kuumenna sillä aikaa maito ja sokerit kiehuvaksi ja lisää joukkoon puristetut liivakot. Sekoita hyvin.
- ANNA JÄÄHTYÄ HUONEENLÄMPÖISEKSI. Sekoita vasta sen jälkeen rahka maitoseoksen joukkoon.
- Kaada annoslaseihin ja hyydytä jääkaapissa kolmisen tuntia.
- Halkaise passiohedelmät ja kaavi niiden sisus mangopyreen joukkoon. Mausta tarpeen mukaan sokerilla ja kaada seos hyytyneen pannacottan päälle.

Maistui ihanalta! (Söin vielä yhden ylijääneen annoksen heti pojan lähdettyä kotiinsa.)

Muffinsseja olin tehtaillut jo lauantaina. Ostin tällä kertaa näitä hauskannäköisiä Italian-muffinssivuokia tarkoituksena tehdä pieniä, mutta paljon. Ei nuo vuoat kyllä kovin pieniä ole, mutta hauskan näköisiä -ja kalliita.

Helsingin-reissulla miniä tarjoili mehukkaita ja täyteläisen suklaisia muffinsseja jälkiruoaksi ja yritin löytää samanlaista ohjetta. Myllyn paras -sivuilta löytyi yksi ohje, mutta soitto miniälle paljasti, että siitä puuttui vielä yksi salainen ase, Marianne-rouhe. Eli tässä on oikea resepti:

Mojovat suklaamuffinssit

2 kananmunaa
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 dl kuohukermaa
1 dl espressoa tai vahvaa kahvia
100g juoksevaa margariinia
3½ dl venhäjauhoja (täysjyvä)
3 reilua rkl tummaa kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
n. 60 g tummaa suklaarouhetta
n. 60 g Mariannerouhetta
(ja pähkinärouhetta, jota kumpikaan meistä ei laittanut)

- Sekoita kulhossa keskenään munat ja sokerit. Lisää margariini, kerma ja jäähtynyt kahvi. (Voit myös käyttää 2 dl kermaa ja yhden pussin pikaespressojauhetta.)
- Sekoita kuivat aineet toisiinsa ja lisää ne taikinaan rouheiden kanssa.
- Jaa taikina 12 isoon muffinivuokaan tai 20 pienempään vuokaan. Paista 13-15 minuuttia koosta riippuen 200-asteisessa uunissa.

En juuri koskaan vaivaudu koristelemaan, mutta nyt oli kaapissa valkosuklaata, Marianne-rouhetta ja suklaakahvipapuja, joten kokeeksi väänsin pienet päälliset muutamaan päiväkahville. Näytti hyvältä!

Ja sitten vain nautiskeltiin sunnuntai-iltapäivän raukeasta tunnelmasta lojumalla sohvalla ja katsomalla telkkaria -ohjelmasta viis!

Oranssi rulettaa

Nyt on pieni onkelma: taas on tuhat ja yksi tulppaanikuvaa, jotka minusta ovat väreiltään toinen toistaan ihanampia, mutta sinänsä tavanomaisesti kuvattu. Niitä siis nyt riittää, kun löysin kotiin kimpun oransseja papukaijatulppaaneja, jotka ovat hullaannuttaneet minut ennenkin. Yrittäkää kestää. Kuvablogin puolella on myös yksi.

Aurinkoinen lauantai on sujunut mukavasti ensin ostoksilla ja sitten koiran kanssa pitkällä lenkillä järvellä ja metsässä.

Tein muuten hyvää ruokaa, porkkana-pähkinäpihvejä ja perunamuusia Pippurimyllyn ohjeella. Kasvispihvejä en tee juuri koskaan, mutta nyt houkutteli noiden cashew-pähkinöiden yhdistäminen, kun olen niiden makuun ihastunut. Välimeren-tahnaa ei ollut, joten maustoin taikinaa yrteillä, chilillä, paprikalla ja parmesaanilla.

Pottumuusista tuli komean keltaista, kun teki sen puikulapotuista. Mansikkaviinietikalla silattu vihreä salaatti tasapainotti lautasta muodollisesti päteväksi.

Ja sitten me syötiin niin että napa rutisi.

Perjantai on paras

Tuttu juttu. Sitä huijaa itseään, että tulee muka ottamaan vauhtia tänne, että voi sitten alkaa tehdä jotain hyödyllistä, kuten vaivata sämpylätaikinaa tai silittää vaatteita ja siivota kylpyhuonetta. Joo, kyllä, ihan kohta.

Oikeasti olen monta päivää jo viimeistellyt virkkaamalla vaaleaa torkkupeittoa, joka sopii sohvan väreihin, kun nyt joka tapauksessa nukun siinä kaikki iltapäivät. Siinä samalla olen kuunnellut Carla Brunin levyä uudestaan ja uudestaan. Ihanaa, rauhallista ja intiimiä laulua.

Eilen oli mukavan kirkas aurinkopäivä tämän ikuisen pilvisyyden ja lumisateen keskellä. Teitten varsilta oli aurattu penkat pois, mikä vähentää huomattavasti kevään jäisiä liukkaita jalankulkijoilla ja pyöräilijöillä. Auran jäljiltä oli lunta kasautunut hauskoiksi palloiksi koko tien pituudelta, aivan kuin olisi tahallaan pyöritelty

Tienvarren pihlajassa on viime kesän jäljiltä pieni linnunpesä. Saakohan se uudet asukkaat piankin?

Nyt terästäydyn ja alan kirjoittaa kauppalistaa, kun lopultakin viikonlopun ruokalista on tehty. Sitten kaikki yllämainitut tehtävät. Ette usko, että olen onnellinen tästä pitkästä vapaasta!

Iloista perjantaita! Se on kevätpäivän tasaus.

Tosi viisautta

Mies lähetti töistä kiertomeilin, jonka kopioin tähän. Minä ainakin sain päivän nauruannoksen tästä:

Se joka saa hyvän kasvatuksen, siitä tulee kiltti.
Sellaisella, joka saa huonon kasvatuksen on kivaa.
-Timo 6v.

Joskus juhlan jälkeen tulee toinen juhlapäivä.
Ei kukaan oikeastaan tiedä miksi se tulee, mutta ollaan
vain iloisia ja lomalla eikä turhaan kysellä.
-Anna 9v.

Jeesus kuoli pitkänä perjantaina. Kun hän eli, hän aina hoputti
opetuslapsia, mutta kun hän oli kuollut, ne kävivät pitkälleen.
Siksi sitä sanotaan pitkäksiperjantaiksi. He itkivät, mutta kyllä
heistä oli mukavaakin lekotella vähän aikaa.
-Kauko 8v.

On kumma miten vähän saa aikaan, jos vain lakkaa yrittämästä.
-Paula 8v.

Jos kaikki ovat ajoissa kotona, tulee perhepäivällinen.
Muuten tulee usein vain pussikeittoa.
-Lauri 6v.

Avoliitto ja avioliitto on melkein samaa, paitsi että toinen on
pakollista ja toinen on vapaaehtoista.
-Siiri 7v.

Minä en halua saada lapsia. Kinaa tulee ihan tarpeeksi
nukkejen kanssa.
Parempi olisi saada käytetty eläin eläintensijoituslautakunnalta.
-Maija 7v.

Olen perinyt silmät isältä ja hiukset äidiltä.
Toppatakin olen perinyt naapurilta.
-Saara 7v.

Perheessä voi sanoa ihan mitä ajattelee eikä tarvitse
pelätä, että joku ajattelee samalla tavalla.
-Heikki 6v.

Silloin ymmärtää, että on tullut vanhaksi, kun ei jaksa
kävellä sinne saakka minne pitäisi.
-Victor 7 v.

Vanhainkoti on sellainen vanhojen ihmisten kennel.
Perheet voivat jättää vanhuksensa sinne, jos ne lähtevät lomalle
tai haluavat olla rauhassa. Vaikka siellä ei panna hihnaan.
-Pelle 6 v.

Vanhemmat ihmiset eivät voi saada lapsia.
Niiden munasarjat ovat loppuneet ja sitä paitsi miehillä on
proteesiongelmia.
-Petter 9 v.

Keisarileikkaus tarkoittaa, että vauva leikataan ulos
hätäuloskäynnin kautta.
-Martina 6 v.

Melkein kaikilla on aivot. Vähä tyhmillä on kananaivot.
-Johan 6 v.

Jos ei ole hermoja, niin tekee paremmin työtä ja ehtii
tehdä enemmän asioita.
-Harald 7 v.

Puita on siksi, ettei ulkona olisi niin tyhjää.
-Antti 5 v.

Jos ei ole yhtään rahaa, niin monet rupeaa köyhiksi.
-Roope 6 v.

Ne lehmät, jotka juoksevat eniten ravistelevat utareitaan, tekevät
jugurttia.
-Allan 5 v.

Asiasta ja vierestä

Tämäkin on vielä Marita Liulian töitä Kiasmassa. Miestä en tunnista omakseni, vaikka letti on ihan samanlainen.

Intouduin tänään kuuntelemaan Carla Brunia tuubilta. Violet muistaakseni kirjoitti viime vuonna ostaneensa hänen uuden levynsä ja piti siitä kovasti. Nyt kaipaan juuri jotain sellaista, rauhallista ja lempeää ja mielellään ranskaksi, jota en edes osaa. En muutenkaan kuuntele sanoja.

Yhteen näyttelyhuoneeseen oli kerätty kuvauksissa eri puolilla maailmaa käytettyä rekvisiittaa

Kävin eilen kaupunkikierroksella ja hoitelin tehokkaasti asioita kolme tuntia. Sen jälkeen pää oli jo tukossa ja mies sai noukkia minut kotiin iltapäivällä töistä tullessaan. Nukkumaanhan siitä piti taas mennä loppuiltapäiväksi. Miten ihmeessä aion selvitä joskus töissä?

Yksi hankinnoistani oli kunnolliset urheilurintaliivit luottokaupastani. Ennen sain vain uneksia sellaisista, vaikka minä jos kuka olisin niitä tarvinnut. Jotenkin sitä kuvittelee, että kun on pienennetty koosta 80G-H, niin mentäisiin kauhean pieniin kokoihin. Mutta ei mennä, vaan uudet supertukevat liivit ovat kokoa 85D. Näillä voi vaikka juosta, jos saa muuten läskinsä liikkeelle. Jenkkakahvatkin asettuvat jotenkin eri tavalla, elän toivossa, että ne jotenkin salaperäisesti häipyvät. No, povi ainakin tuntuu ja näyttää litteämmältä, luojan kiitos.

Ostin myös uudet hyvin istuvat farkut, täsmälleen samaa kokoa ja mallia kuin edellisetkin. Yritykseni pienentää ympärysmittoja ja tuota omituisesti pullottavaa ylämahaa on ollut tosi heiveröinen eikä ole näköjään kantautunut edes omiin korviini. Olen sitä paitsi alkanut syödä ylimääräisen välipalan iltayöstä yksin valveilla kupeksiessani.

Tosin verikokeitten tulokset olivat sitäkin paremmat. Vaikka olen pulskassa kunnossa, ei se näy rasva-arvoissa eikä verensokerissa, jotka ovat taas sairausloman ja rentoutumisen ansioista laskeneet entisestään. Kaikesta sairastelusta huolimatta juuri näihin kansantauteihin ei ole taipumusta.

Löysin Anttilan alennuslaarista kaksi pitkään etsimääni elokuvaa. Valmontin sai alle neljällä eurolle, tämän aarteen, jonka olen aikanaan nähnyt useita kertoja VHS-kasetilta ja joka kerta liikuttunut syvästi ihmisen synkästä taipumuksesta ohittaa omat tunteensa ja oma onnensa. Tässä Colin Firthkään ei ole tippaakaan kuivakas, vaan nuori ja hymyilevä. Samoin muut näyttelijät tekevät tarkkaa työtä.

Eilen illalla, tai oikeastaan yöllä, katsoin toisen löytöni, jota Sooloilija vasta kovasti kehui. P.S. I Love You oli juuri niin ihana ja aito leffa kuin olin toivonutkin. Ei liian vakava ankeasta aiheestaan huolimatta: Holly eli Hilary Swank jää leskeksi 29-vuotiaana ja ketkuttelee läpi sitä seuraavan vuoden.

Holly on ehkä avioliitossaan jäänyt miehensä varjoon ja joutuu pulaan tämän kuollessa. Miehen etukäteen kirjoittamien kirjeitten ja ystäviensä avulla hän kuitenkin vähitellen löytää omat vahvuutensa ja oman alansa.

Yhtään ei haittaa, että elokuvan miehet, Gerard Butler ja Jeffrey Dean Morgan, ovat harvinaisen vereviä ja lämpimiä ja komeita. Sellaisia, joita haluasi säilyttää vaatekaapissaan ja ottaa tarvittaessa esille. Vaikka nyt heti.