Tötteröllä

Lämpimän päivän päätteeksi hurautimme eilen illalla satamaan jäätelölle. Ja autolla tietysti, että koirakin pääsi mukaan. Jotenkin aurinko piiloutui juuri silloin pilvien taakse ja näytti hetken jopa siltä, että voisi alkaa sataa. Ei satanut, vaan satoi vasta tänään iltapäivällä, ja satoi jopa jonkin aikaa. 

Ostimme pienet tötteröt, joissa oli valtava pallo mango-melonijäätelöä. Mietin, mikähän se iso pallo olisi ollut, potkupallon kokoinen? Eikä tämä ole valitus, voisin nimittäin hyvin syödä sen potkupallonkin mangomelonia, niin ihanan kesäistä se on! Kävelimme sitten tötteröitämme nuoleskellen rannalla ja laitureilla. Siellä oli paljon muitakin nauttimassa lämpimästä illasta ja kaikki penkit olivat täynnä. Oli ihana nähdä niin paljon eloa ja kuhinaa ympärillä.

Matkalle varustautuminen on edennyt vain sen verran, että olen ostanut kaksi pientä Köpis-opaskirjasta, kummallekin oman. En ole edes avannut niitä vielä. Ehkä minusta tosiaan on tullut Helena Petäistön kuvailema heinäsirkka, kuten tavoitteeni on ollut. En halua lukea etukäteen kaikkea mahdollista ja tehdä listaa paikoista, joissa on ehdottomasti käytävä. Ja sitten tuli hännän alla rientää perillä. 

Olen huomannut, että yksi kohde päivässä riittää ja loppu aika vain nautitaan elämästä, ja no, kaupoista.

Hilja-line on suosikkini pienten laivojen joukosta. Se on niin sympaattinen paatti, että olisi kiva päästä joskus ajelemaan sillä. 

Potkurilla varustettuja saunoja ja kylpylöitä on useampikin.

Hyvää viikonloppua!

Orvokki, lehdokki, ohjekirja ja moni muu

Otin eilen illalla pihalla vähän kuvia sen jälkeen, kun olin kantanut kuusi  kastelukannullista vettä kukille. Sekalainen seurakunta orvokkeja kukkii  laatikoissaan hullun lailla, vaikka aurinko paistaa nykyisin pihaan aamusta iltaan. Kolmen rivitalon rajaamalta alueelta kaadettiin talvella yhteensä yksitoista puuta, muun muassa meitä varjostavat suuret kuuset. Siihen jäi vielä iso omenapuu, iso vaahtera ja isoksi kasvava terijoensalava. Nyt sitten kylvetään valossa ja ihmetellään, ettei täällä ennen tämännäköistä ollut.

Niin kuin näkyy, en vielä hallitse tarkennusta enkä paljon muutakaan tästä laitteesta. Asiaa ei yhtään helpota se, että kamerassa ei ole etsintä, vaan katsotaan näyttöruutua. Siitä on vaikea nähdä aurinkolaseilla tai auringossa ja ylipäätään rilleillä. Yleensä tiiraan rillien yli. Automaatilla siis vielä mennään. Aluksi pitäisi löytää valotuksen +/- säädin.

Ohjekirjat tulevat nykyisin cd-levyllä omalle koneelle ladattavaksi tai ne imuroidaan verkosta. Se on periaatteessa ihan hyvä systeemi, mutta kuvaajalle ei kovin käyttäjäystävällinen. Olisi mukavampi pitää ohjekirjaa mukana ja katsoa asia kerrallaan juttuja uudesta laitteesta, kuten olen ennenkin tehnyt. iPhone oli ensimmäinen laite, jonka ohjeita en lukenut ollenkaan, mutta se on toisaalta niin käyttäjäystävällinen, ettei niitä tarvinnutkaan. 

Suurin osa kasveista on valittu varjoon sopiviksi ja mahdollisimman vähän hoitoa vaativiksi, kuten kuunliljat, angervot, nauhukset ja varjonpuolella rinteessä kasvavat saniaiset. Ne kaivoin maahan pari vuotta sitten ja unohdin kokonaan kastelun. Onneksi jäivät henkiin, tai sitten oli kostea kesä.

Ensimmäinen lomapätkä

Tämän kesän ensimmäinen kesäloma alkoi tänään. Kestoa sillä on tosin vain kolme päivää, mutta yhdistettynä sitä seuraavaan vapaaviikkoon se tuntuu kyllä oikealta lomalta. Näihin upeisiin keleihin yhdistettynä se tuntuu  uskomattoman hyvältä tuurilta. Täällä kun on tottunut suhtautumaan kesäsäihin aina pienellä epäilyksellä, niin ajattelen nytkin, että kesä tuntuu menevän ihan kuin pikakelauksella. Entä jos se tätä vauhtia  on siis kohta jo ohi. Eikä ole vielä edes kesäkuu.

Sain hakea maanantaina uuden kompaktikamerani Prisman pakettiautomaatista. Se tuli siis muutamassa päivässä täältä. Olen hyvin innoissani, mutta en ole vielä ehtinyt oikein tutustua kameraan ja sen mahdollisuuksiin. Tämänkertaiset kuvat ovat siis vanhempaa satoa. 

Postin jatkuvien muutosten joukossa on ihan hyviäkin juttuja, kuten nämä markettien pakettiautomaatit. Koska muutenkin käyn autolla ruokaostoksilla, on loistava juttu hakea ja lähettää paketit samalla automaatista ilman jonotusta. Keskustan postissa kun joutuu seisomaan parikymmentä minuuttia, eikä siellä ei ole edes istumapaikkoja. Hätäisellä nykyihmisellä ei ole muka aikaa sellaiseen. Varsinkin joulun aikaan oli mennä hermot, kun hain erilaisia verkkotilauksia postista.

Mies alkaa nyt jokailtaiseen tapaansa katsoa Doctor Who:ta, joten minä joudan kantamaan vettä ulos. Yksi sadepäivä jossakin välissä ei olisi yhtään hullumpi idea. Illemmalla on sitten pitkä liuta minun lemppareitani telkkarissa.

Haastelua aiheesta ja sen vierestä

Rouva Pioni heitti pari viikkoa sitten haasteella ja päätin nyt vastata siihen. Voisit itsekin napata tästä kysymykset mukaasi ja vastailla niihin ajan kanssa.

11 asiaa minusta:

1. Ajatukseni kulkee nopeasti poukkoillen sinne ja tänne. Teen usein kotona montaa asiaa vuorotellen, niin en ehdi kyllästyä. 
2. Häpesin nuorena sitä, että tykkäsin niin paljon CCR:sta. Se ei oikein sopinut proge-imagoon.
3. Pidän pyykinpesusta.
4. Olen aina pitänyt jumpasta ja kuntosalista.
5. En silti käy kummassakaan.
6. Olen vanhempieni kolmas lapsi, mutta ensimmäinen, joka jäi henkiin.
7. Kaipaan takavuosien kiertäviä sähköpostivitsejä, oli kiva naureskella niille kesken työpäivän.
8. En pidä pelaamisesta ja korttitaitoni riittävät juuri ja juuri uno-tasolle.
9. En ole koskaan käyttänyt ylioppilaslakkia vappuna.
10. Olen jouluihminen.
11. Tavarani ovat aina järjestyksessä.

Rouva Pionin kysymykset:

1. Kevät, kesä, syksy vai talvi?
Kyllä talvi on minun vuodenaikani.

2. Laajalla joukolla, pienessä piirissä vai lähes yksin?
Tarvitsen paljon itsekseni oloa ja tilaa ympärilleni. Työtä teen mielellään yksin ja pienessä yksikössä, mutta hauskanpitoa pienessä piirissä, kiitos!

3. Sielunmaisemasi, jossa viihdyt, jonne palaat?
Tuttu metsä. Järvenranta. Viitajärven mökki ja Muojärven mökki, joita ei enää ole.

4. Äänimaisema, jonka äärellä elvyt?
Elävä musiikki, esimerkiksi teatterissa. Jostakin syystä en käy enää konserteissa. Kesällä olen tosin menossa katsomaan Patti Smithiä.

5. Väri, jota sinulla pitää olla lähelläsi?
Vadelmanpunainen ja mustikansininen ovat omia värejäni, samoin violetti. Grafiitinharmaa sykähdyttää ja pukee. Musta ja valkoinen ovat ikuisia, samoin hiekanruskea.Juuri nyt houkuttelee sitruunankeltainen.
Kotona haluan kuitenkin pitää niukan seesteiset värit.

6. Tuoksu, jonka haluat tuntea?
Olen hulluna patsuliin, bergamottiin ja sitruksiin. Luonnossa parasta on kuivan kangasmetsän tuoksu kuumana kesäpäivänä.

7. Taito, jonka haluaisit?
Olisi aika kiva osata itse rakentaa jotakin ja remontoida kotia.

8. Muisto, joka palaa mieleesi hyvänä?
Vauvat. Pikkulapset. Se valtava ilo, jonka lapsista sai, sitä muistelen usein, ja muistelemme miehen kanssa yhdessäkin.

9. Haluaisit unohtaa?
Häpeän monia tekojani, jotka liittyivät omaan kehittymättömyyteeni.

10. Jos olisit kukka, mikä olisit, missä kasvaisit?
Olisin vaikka kissankello, sitkeä sissi, joka toisi iloa ja kauneutta tienreunassa ohikulkijalle.

11. Jos olisit puu, mikä olisit, missä kasvaisit?

Voisin olla omenapuu.

Kuvat ovat blogista aiemmilta vuosilta.

Näitä polkuja tallaan

Hiukan ryhdistäytyneenä kaivoin pokkarini yhtenä päivänä yöpöydän paperipinojen alta mukaan ja lähdin vakiokaverini kanssa ulos pissilenkille. Ja huom., vain toinen meistä kyykisteli. Sain tuon epelin pysymään hetken kiven päällä kuvattavana ja paikoillaan pitämällä namua toisessa kädessä ja kameraa toisessa. 

Juuri nyt tällä kipuilevalla polvella ei viitsi juuri liikoja kyykistellä maan tasalla. Ja juuri sillä tasolla saisi mäyräkoirasta hyviä kuvia. Olen usein ajatellut, että jos kävisin tuohon polulle mahalleen, saisin mainioita nuuskintakuvia. Vaan en ole vielä käynyt. Vain luontokuvauskurssilla joskus takavuosina maattiin maassa mahallaan ja sillä tavalla saatiinkin kivoja otoksia. Fiksuimmilla oli retkipatja mukana, meitsi konttasi polvet mustelmilla.

Pitää päästä syömään heinää! Ihan outo tapa, mutta kaikki koirat kai tekee sitä. Luna ainakin oksentaa usein heinänsyönnin jälkeen, Vilma ei koskaan. Tänään Vilma tosin söi myös taas heinikosta jonkun pienen eläimen, luut vain rutisivat. Onneksi en pussaile sen kanssa muulloinkaan, mutta nyt vielä vähemmän.

On mukava katsoa, mitä kaikkea maasta puskee tuolla kävelyreittien varrella.

Kuten viinimarjapensaita keskellä metsikköä. Tässäkin on tietysti joskus ollut talo ja sen hyötypuutarha. On kiva tietää, että nykyiset kadunnimet ovat tulleet ammoisten talojen nimistä.

Metsän puolella tuomi oli alkuviikosta vasta puhkeamassa kukkaan, mutta aurinkoisilla paikoilla täydessä kukassa.

Rantaa kohti mennessä seutu muuttui kosteaksi ryteiköksi. Lahdenpohja on noussut jatkuvasti ja kasvaa kohta umpeen. Ei aikaakaan, kun tähänkin rakennetaan taloja, ehkä jo sadan vuoden päästä.

Nämä kuvat eivät ole kovin kaksisia ja värityskin näyttää olevan vähän outo. Ixus 100IS-pokkarini on ollut kyllä hyvä käytössä ja mahdottoman pieni ja kestävä, mutta nyt on alkanut kuitenkin häiritä kuvien laatu. Kaipaan parempaa, ja hiukan enemmän säätömahdollisuuksia kuin nykyisessä pokkarissa. Tilasin juuri uuden kameran, ja siinä muuten on kääntyvä näyttö!
Tuskin maltan odottaa ensi viikkoon.

Soutaen tuulessa

Sisko yllätti eilen soittamalla, että nyt lähdetään soutelemaan, hän tulee tunnin päästä hakemaan! Ja mehän lähdettiin. Heillä on miehensä kanssa soutuvene läheisen Muuratjärven rannalla ja mies tuli avuksi kääntämään venettä talviteloilta ja laskemaan sen vesille. Onneksi tuli mukaan, lasikuituvenekin on yllättävän iso ja painava kahden naisen käänneltäväksi.

Soudimme vajaan puolen tunnin matkan yhteen saareen tarkoituksena istuskella rantahietikolla nauttimassa eväitä. Vesi oli kuitenkin niin korkealla, että hiekkarannan sijasta istuksimme rantatöyräällä ja kivillä. Nautimme kesätuulesta, auringon kuumotuksesta iholla ja laineitten liplatuksesta. Vesi oli tosi kylmää, mutta kyllä siinä varpaita uitti.

Aivan uskomaton fiilis taas tuo vesillä olo. Kun olimme pieniä, vietimme kesät mökillä järven rannalla. Soutelimme paljon yhdessä, kävimme vaikka ihailemassa lumpeenkukkia läheisellä lahdella. Silloiselle mökille ylipäätään mentiin soutamalla lahden yli, joten soudimme usein yhdessä molemmat vierekkäin samalla tuhdolla istuen. Joskus oli kova aallokko ja jouduttiin soutamaan täyteen lastatulla veneellä rannan tuntumassa kaatumisen varalta. Silloin elettiin puuveneitten aikaa, mutta ei meillä sellaista tervattavaa ollut, vaan maalattu.

Lapsuuden vesileikit, uimapatjoilla ja -renkailla temppuilu, onkiminen, kaarnalaivojen ja muitten puunkappaleista väsättyjen laivojen tekeminen ja kaikki se muu tuli taas mieleen. Vesien kantaminen saunaan, lämpimässä kesäsateessa uiminen, rasvatyyni hellepäivä. Sudenkorennot, pilvenhaituvien seuraaminen taivaalla. Auringon säteitten leikki järven pohjassa laiturin lankkujen välistä katsottuna. Pysähtynyt aika.

Ja nykyaika: vaivasenluut ja kuluneet polvet. Mutta taas myös pysähtynyt aika, ei kiirettä mihinkään. Lapset on kasvatettu ja päästetty matkoihinsa. Kumpikin on tyytyväinen osa-aikatyössä, ja pääasiassa asiat on hyvin. Kaksikymppisenä solmitut liitot on voimissaan tai ainakin voimassa. On uudenlainen vapauden tunne. 

Hengitän ihanaa tuulta, raikasta ilmaa ja aurinkoa. 

Vene ylös odottamaan seuraavaa kertaa, airot mukaan ja kotiin. Soutaminen pitkän tauon jälkeen tuntui ihmeen hyvältä eikä väsyttänyt kumpaakaan meistä. Sitä olisi jaksanut tehdä vaikka kuinka pitkään. Vain käsien hiertyminen ja auringon häikäisy haittasi hieman. Sattumalta aloitin vasta eilen pyöräilykaudenkin ja ihan samalla tavalla pitkän ylämäen vetäminen ei tuntunut sekään missään talven jälkeen. 

Sanoisinko, että oli aika täydellinen päivä.

Kameroista, polvista ja potutuksesta

Kun ei ole uusia kuvia, ei voi julkaista mitään. Näin näytän ajattelevan.  Kuvaaminen ei innosta nyt yhtään, vaikka toisin voisi tähän aikaan vuodesta luulla. Tämä ei tarkoita sitä, että en nauttisi keväästä ja luonnosta ympärillä, mutta en tosiaan halua ottaa kameraa edes mukaan, vaikka tavallisesti on pokkari aina jossakin sivutaskussa.

Tässä keväällä himoitsin uutta, parempilaatuista pokkaria. Himoitsen edelleen, Sonya tai Olympusta. Kun en muitten hankintojeni takia voinut tilata sitä huikeaan viiden-kuudensadan hintaan, meni maku koko harrastuksesta. Kun ei, niin sitten ei, näin suunnilleen meni ajatteluni ihan aitoon keskenkasvuiseen tapaan.

Olin eilen illalla useamman tunnin Yläkaupungin yössä. En ottanut sinnekään kameraa mukaan; sen verran kuvasin puhelimella, että sain lähetettyä terveiset perheelle. Kuuntelin vanhoja 60-luvun tangoja ja nautin afrikkalaisen tanssin mukaansatempaavasta rytmistä. Seurasin tytön ja puudelin suloista koiratanssia. Taidemuseossa joku a cappella -porukka lauloi Monty Pythonin vanhoja lauluja suomeksi. Kaikkialla oli hyvä fiilis ja  iloisia naamoja. Enimmäkseen kiertelin yksin, ensimmäistä kertaa ja tykkäsin siitäkin.

Sää suosi Yötä niin kosteanlämpimällä ilmalla, ettei sellaista ole kovin usein kesälläkään. Minä lähdin tapani mukaan jo yhdeksältä kotiin täysin tyytyväisenä. Tai no, olisin toki halunnut maistaa japanilaisen kojun ruokia, mutta jono oli liian pitkä. Siskon kanssa syötiin kuitenkin alkuillasta afrikkalaisten rouvien tekemää sapuskaa.

Toinen syy blogihiljaisuuteen on ollut pieni potutus polvikivun takia. Viimesunnuntainen sauvakävely metsässä aiheutti koko viikon kestävän kivun jalassa, juuri siinä polvessa, jonka päälle kaaduin puolitoista vuotta sitten. Ei niin kovaa kipua, että olisin särkylääkettä tarvinnut, mutta riittävän   sitkeää tässä tekonivelillä nilkuttavassa suvussa aiheuttamaan lievää kauhua, että nyt se alkaa. Varmuuden vuoksi vietin iltani töitten jälkeen sohvalla. Kuten muulloinkin.

Kipu on kuitenkin vähitellen laantunut, joskin polvi naksuu edelleen. Tänään kävimme miehen ja Vilman kanssa taas metsälenkillä kävelemässä pieniä mäkiä ylös ja alas. Ei tunnu missään vielä, mutta huomennahan sen näkee. Toivottavasti taikakonstini ja meditaationi ovat auttaneet ja kaikki vammat ovat salaperäisesti parantuneet. Menen kuitenkin tiistaina lääkärille.

Takana kuvissa lymyää väripilkkuna Balmuirin pallokynttilä, jonka hankin Iittalan alennuskorista. Sattumalta yksi mariskooleista omassa hyllyssä oli samanvärinen.

Onko tämä maailman helpoin äitienpäiväkakku: Banoffee?

Muistatte varmaan joskus viime vuonna tekemäni banoffee-kakun? Se on tämän blogin katsotuin sivu. Tein tässä keväällä taas pitkästä aikaa vieraille tätä kakkua, kaikessa rauhassa aamuauringon paistaessa keittiöön. Siitä syystä näissä kuvissa on niin mukavanvärinen valo. Sen verran jo aurinko huhtikuun lopussalkin lämmitti, ettei viitsinyt kakkua kovin pitkään pöydällä valossa pitää, ettei kermavaahdot sula. Kunhan kuvat otin.

Aamun alkajaisiksi olin keittänyt kondensoitua maitoa toffeeksi. Purkki sai lillua puolikiehuvassa vedessä kolme tuntia omassa rauhassaan. Siis  sen saman ajan kuin keittäjä vapaa-aamujensa tapaan joi aamukahvia, luki lehteä ja lillui sohvalla sosiaalisessa mediassa.

Mitä pienempi vuoka, sitä korkeampi kakku. Tässä halkaisija on 22 cm.

Kakkupohjaan käytin kokojyvä-Digestivejä ja vähän kanelia. Jostakin syystä pohja oli nyt varsin murenevainen, vaikka luulen mitanneeni voin määrän oikein. Saattoi se tietysti olla väärinkin. Ja ensi kerralla käytän taas  original-keksejä.

Tällä kertaa kokeilin leikata suikaleet leivinpaperista myös vuoan reunoille ja taputella murutaikinan huolellisesti sitä vasten. Onnistui yllättävän hyvin, vaikka sitten murenikin tuosta yhdestä kohdasta paperia pois vetäessä.

Päälle banaanit ja hieman sitruunaa terästukseksi.

Ja kermavaahtoa! Apua! Ihanaa!

Lisää banaania. Tämä on kuin mitäkin vauvanruokaa, hehe. Lusikka kouraan, maistuis varmaan sullekin?

Koristeluun käytän pikkuruista teesihtiä, koska se on ainoa tarpeeksi pienireikäinen. Isompikin on jossakin oikein hyvässä piilossa.

Vielä pitäisi malttaa odottaa hetki ja antaa kakun hieman viilentyä jääkaapissa.

Hyvää on! Juuri niin yksinkertaista kuin muistelinkin. Parasta on ehkä keksipohja.

Maku-lehden sivuilla on mielenkiintoinen Banoffee-versio: siinä herkku on koottu annoskulhoihin jälkiruoaksi ja se valmistuu ihan kädenkäänteessä. Tosin toffeenkeitto vie siinäkin oman aikansa. Joku kerran vinkkasi, että kondensoitua maitoa saa valmiiksi keitettynä, en kyllä ole nähnyt. Ainahan  voi käyttää valmista kinuskikastiketta purkissa. Ohje on täällä.