Vilma päivystää

Että joku kehtaakin kulkea tuolla ulkona ilman minun lupaani, tuumaa Vilma. Vaikka me muut emme kuule mitään, neidin korvat erottavat luvattomat kulkijat vuorenvarmasti ja koira ryntää hurjasti haukkuen ovelle. Kotiväki hyppää samalla puoli metriä sohvalta pelkästä säikähdyksestä.

Varmuuden vuoksi on hyvä jäädä oven luo kytikselle...

...kuuntelemaan oven alta kantautuvia ääniä.

Jos taas isäntä on lähtenyt viemään roskia tai käymään jossakin muualla, Vilma odottaa eteisen ovella ja ulvoo onnettomana. 

Ja odottaa. Se on koiran tehtävä.

Samettista maa-artisokkakeittoa

Olen lukenut Gloriaa alusta asti ja nyttemmin kyllästynyt jo monta kertaa ja lopettanut lehden tilauksen. Ostanut välillä ja kyllästynyt taas. Nyt oli pakko taas langeta ja tällä kertaa numero olikin hyvä ja kiinnostava. Ehkä pitää taas tilata lyhyt pätkä, että saan Glorian kuudennen ruokakirjan: ne ovat  varsinaisia herkkujen aarrearkkuja, joista löytyy sopivaa tarjottavaa eri tilanteisiin.

Helena Karihtala esitteli marraskuun lehdessä muutamia herkkuruokiaan ja ensimmäisenä oli maa-artisokkakeitto. Päätin keittää sen sunnuntain alkukeitoksi, koska en ollut aiemmin tohtinut muhkuraiseen juurekseen koskea. No, kuoriminen ei sitten ollut kuitenkaan niin hankalaa kuin luulin, enkä sitä enää välttele. 

Pehmeä maa-artisokkakeitto 

1 kg maa-artisokkia
3 keskikokoista salottisipulia
2 jauhoista perunaa (rosamunda)
2 rkl voita
1 l kasvislientä
1/4 tl valkopippuria
1 dl valkoviiniä
2 dl kuohukermaa
Lisäksi
8-12 tuoretta kampasimpukkaa
4 siivua parmankinkkua
tryffeliöljyä 

Kuori maa-artisokat ja perunat kylmään veteen odottamaan. (Kuorimisessa menee hiukan aikaa, varaa kunnon musiikkia!) Kuullota sitten pilkotut salottisipulit kattilassa voissa, lisää silputut juurekset. Kypsennä hetki ja lisää joukkoon osa kasvisliemestä. Keitä puolisen tuntia ja lisää välillä loputkin liemestä keiton joukkoon. Soseuta keitto. Lisää valkoviini ja kerma ja kiehauta. (Ohjeessa sanotaan, että kerma pitäisi vaahdottaa. Ehkä juhliin, käytin nyt kevytkermaa.)
Jos haluat juhlia, paista keiton koristeeksi kampasimpukoita nopeasti voissa, mausta sormisuolalla ja mustapippurilla. Paista tai grillaa myös parmankinkkuviipaleet keiton päälle. Tryffeliöljy koristaisi keiton pintaa myös kauniisti.

Kuvasta näkyy, että kampasimpukoita ja tryffeliöljyä ei ollut, mutta rapeaa parmankinkkua murennettiin sitten pinnalle siitäkin edestä. Keittoonhan ei tullut suolaa, joten kinkku toi piristävän suolaisen lisän pinnalle.

Maku oli hyvin pehmeä ja koostumus samettinen. Olin jättänyt desin-kaksi liemestä lisäämättä ja siivilöinyt vielä keiton ennen tarjoilua. Seuraavana päivänä söin  samaa keittoa töissä eväänä ja maku oli vielä parempi, varsinkin kylmänä.

Toivolassa

Kävin vähän ennen ensilumia tutustumassa kivaan uuteen  paikkaan Jyväskylässä. Seppä Herman Toivolan mukaan Toivolan pihaksi ristitty kohde on remontoitu ja avattu yleisölle. Meillähän ei ole keskustassa juuri ollenkaan vanhaa rakennuskantaa, varsinkaan näitä 1800-luvun puutaloja, ja siksi tämä on erityisen tervetullut. 

Viimeistelytyöt olivat vielä lokakuussa vähän kesken, mutta ensi kesänä piha on varmasti jo kivasti kasvamassa vihreäksi. Talot on kuitenkin jo avattu. Keltainen talo on suurin ja siellä on pieniä puoteja ja käsityöläisten pajoja. Tuo alemman kuvan kattokruunu on sieltä.

Alempien kuvien lankakauppa Titityy on yhdessä pienemmässä talossa, josta ei kuvaa kuitenkaan tullut otettua. Lankoja kyllä ostin. 

Pihan vaaleanpunainen hirsitalo on aina kiehtonut minua. Se on ennen  sijainnut Keski-Suomen museon pihalla ja on ollut suljettu. Viimeinkin se on saanut hyvän paikan tästä pihasta ja sinne pääsee tutustumaan. Itse asiassa olin ainoa kävijä sillä hetkellä ja opas seisoi portailla odottamassa kävijöitä: sain siis yksityisesittelyn!

Jos kiinnostaa, tässä on linkki, jossa kerrotaan noista taloista vähän enemmän  Kuparisepän talo ja puusepän talo.

Tässä on kuvia kuparisepän talosta.

Opas, joka herätti talon henkiin tarinoillaan.

Aivan rakastettava pieni talo. Olin niin onnellinen päästyäni käymään siellä!

Puusepän talon keittiössä oli pari hauskaa vehjettä. Vasemmanpuoleinen on rännäri, eli sillä on paahdettu kahvinpavut. Oikealla on sitten kahvimylly.

Puusepän työkalut näyttävät mielenkiintoisilta. Ei kyllä ole aavistustakaan, mitä niillä tehdään.

Marraskuun lopulla Toivolassa avataan joulupiha. Sinne on kyllä päästävä tutustumaan, jospa se joulutunnelma alkaa sitten vähitellen heräillä. Nyt se tuntuu olevan vielä tosi kaukana, vaikka ensimmäinen Blossa-pullo on  jo hankittu. Marraskuun alussa voisi jo maistaa siitä.

Kuolleet lehdet

Arvatkaa, kuka on se pässi, joka on syönyt takaisin jokaisen viime talvena hävittämistään yhdeksästä kilosta. Kalliilla hävittämistään, maksoivat noin kaksisataa euroa kuussa ne pussiruoat valmentajatapaamisineen. Laihtuminen jatkui tasan niin kauan kuin kalorit pidettiin 800:ssa, mikä oli kolme pussia ja yksi lautasannos ruokaa. Heti kun energiamäärä lisättiin tuhanteen, paino jämähti paikoilleen. Lopetin sitten syyskuussa aloittamani kuurin joskus alkuvuodesta, kun ihottuma suupielessä laajeni ja maksoin jo ihan turhasta.

Sitten iski niin kova leivänhimo pitkän tauon jälkeen, että innostuin jopa itse leipomaan. Ja tuore leipä se vasta hyvää oli! Mitä vaaleampaa, sen parempaa. Yhtäkkiä terveysintoilijalle ei enää maistunutkaan ruisleipä. Ruoka pysyi terveellisenä, mutta kaikki herkut alkoivat taas maistua.

Niinpä sitten viime talvena ostamani toppatakki on kireä lanteilta ja samaan settiin kuuluvat toppahousut jäävät ainakin kahdeksan senttiä vyötäröltä auki. Kaikki menetetyt kymmenen senttiä läskiä ovat tulleet vyötärölle takaisin. Olen pikkuhiljaa taitellut muutamat farkut ylähyllylle odottamaan  taas parempia aikoja. 

Joku pudottaa jonkun määrän painostaan ja pysyy siinä. Joillakin meillä läski on ikuista.

Hoidetaan tai ei

Vanhan purjelaivan ankkuri museon edessä

Hyvin hoidetut puistot ovat ilo kaupunkilaisen silmälle. Ilo myös satunnaiselle kävijälle, kuten meille Oulussa. Siellä kukkaistutukset ovat vuodesta toiseen suuria ja upeita, nurmikot leikattuja ja viheralueet siistejä. 

Meillä Jyväskylässä puisto-osaston määrärahoja on varmaankin tasaisesti vähennetty joka vuosi, sen voi päätellä isoista hoitamattomista alueista. Varsinaisia puistojahan meillä ei monta olekaan -eikä tietysti tarvitsekaan olla, melkein metsän keskellä kun sisämaassa asutaan. Keskusta sentään hoidetaan, mutta muualla rehottaa. Harmittaa kaikki sotkuiset pusikot ja niittämättömät tienreunat. 

Ennen palkattiin opiskelijoita kesäksi siistimään pensaita, ajamaan nurmikoita ja niittämään syksyllä. Siellä aloitteli omakin mieheni akateemista uraansa. Tuntuu hullunkuriselta, että korkean elintason maassa ihmistyön hinta on liian korkea, että voitaisiin siistiä kadunvarret esikaupungeissakin.

Kunnostauduin itse sen verran, että sain yhtenä kauniina päivänä siistittyä kukkapenkit ja heitettyä kesäkukat pois. Kaivoin myös kaksi pussillista tulppaaninsipuleita maahan. Viime vuonna se jäi tekemättä ja kukkia oli  sitten alkukesästä vain muutama. Syyskukkia en nyt ehtinyt hankkia laatikoihin, ensilumihan satoi jo. Nyt kaivetaan lyhtyjä esille.

Kaikki kuvat vielä Oulusta.

Lomalla Oulussa

Kävin viime viikolla miehen ja koiran kanssa muutaman päivän reissulla Oulussa tervehtimässä vanhempiani ja siskoani. Ihanaa oli, taas kerran. 

Sateisten päivien välissä oli välillä vähän kirkkaampaakin, vaikka vielä ei silloin päästy pakkasen puolelle. Läksimme aamupäivälenkille Vilman kanssa sillan yli Ainolanpuistoon. Lohiportaissa vesi virtasi tuttuun tapaan. Puistossa vesi oli sentään laskenut kevään hurjien tulvien jälkeen.

Kiertelin yhtenä päivänä toki kaupoissakin, varsinkin takkeja katselemassa. Kaikki talvitakkini olen ostanut vuosien ajan Oulusta. Siellä on minusta paljon enemmän valikoimaa kuin Jyväskylässä, on Vima, Pukumies ja Stockmann, pienemmistä liikkeistä puhumattakaan. 

Ei nyt kuitenkaan sopivannäköistä ulsteria osunut kohdalle. Sanoisinko onneksi, koska kotiin tultua löysin vaatehuoneesta yhden mustan, noin kymmenen vuotta sitten Oulun Pukumiehestä ostetun takin. Siinä on juuri sellainen tulpaanimalli, joka nyt taas näyttää kivalta pitkän vartalonmukaisen ajan jälkeen. Siinä on myös kiva kissakuosinen shaalikaulus, se näyttää lyhyeltä karvalta, mutta ei kuitenkaan ole.

Vilman turkki kiiltää vuodesta toiseen. Talvitakkikin on odottamassa.

Alkuvuodesta Viime vuonna palanut puiston piparkakkutalo oli rakennettu näköjään jo uudestaan.

Tästä näkymästä tykkään aina yhtä paljon.

Vuorenkilvet kylpevät kylmän yön jälkeen aamuauringossa.