maanantai 26. marraskuuta 2012

Punaista lihaa ja kuivia ruusuja


Tää menee näin: ensin ostetaan parilapannu. Se pitää olla, koska lehdissä on niin houkuttelevia raidallisia ruokia. Sitten ostetaan hyvät pihvit ja soitetaan ruoanlaittoon paneutuneelle vanhemmalle pojalle ja kysytään neuvoa, miten pihvi paistetaan. Olen pilannut hyviä pihvejä monta kertaa kautta vuosien, viimeksi tässä marraskuun alussa. Ruokaa pitää tehdä rakkaudella, ja minä en rakasta pihvejä.

Valmistetaan huikean ihana kantarellirisotto Saku Tuomisen Basta! -kirjaa orjallisesti mukaillen. Paistetaan lopuksi pihvit tarkasti pojan ohjeitten mukaan.


Voi että mies tykkää! Avataan vielä pullo hyvää ripassoa, josta itsekin pidän kovasti. Risotto vie kielen mennessään, mitä muuta voisikaan, onhan siihen upotettu salottisipuleita, voita ja viiniä ja seisottu kolme varttia vieressä hämmentämässä. Pihviä maistelen reunoilta, se on kunnolla punainen keskeltä ja maistuu aika hyvältä, mutta...en pysty syömään. Tökkii pahasti. Kerran olen jättänyt pihvin syömättä ravintolassakin, minä joka syön ihan mitä tahansa, paitsi koulun kaalikeittoa.

Mies ei valita, pihvimiehenä saa syödä minunkin lihani. Pidän kyllä hurjasti  roseesta poronmaksasta, lampaanfileistä ja kesällä grillipihveistä, mutta näissä pannulla paistetuissa häränlihapihveissä jokin tökkii. En tiedä, onko se verisyys vai mikä. Näistähän kuuluu tykätä!

Palaan siis vissiin lihoissa takaisin kanaan ja possuun, ne osaan ja niistä pidän ihan aidosti. Ja voihan parilapannussa paistaa kalaakin, ja kesäkurpitsaa, lemmikkiäni.


Luna oli meillä hoidossa viime viikosta. Tohinaa oli, ja tänäänkin käytiin töitten jälkeen kahdella lenkillä. Ja  ulkona vietetty ilta on hauskempi kuin ilta sohvalla. Nuoripari oli tutustumassa Wieniin ja palasi sieltä tänä iltana ylen ihastuneena. Heillä oli oppaana ystävät, jotka asuvat siellä toistaiseksi, joten pääsivät tutustumaan moniin kivoihin paikkoihin, joita ehkä eivät olisi itse löytäneetkään. Sanoivat, että Wien on uusi Berliini.

Olisikohan siinä meillekin seuraava kohde? Ei ole ollut vielä mitään suunnitelmia matkoista. Salzburgissa kävimme joitakin vuosia sitten, mutta muuta Itävaltaa ei ole nähty.

Siihen kuivahtivat pikkuruusut melkein heti, kun ne kaupasta kotiin kannoin. Koskaan ei voi tietää, joskus kestävät pari viikkoakin.



perjantai 23. marraskuuta 2012

Seesamikanaa


Seesamikana vilahti edellisessä postauksessa ja sen ohje ansaitsee tulla julkaistuksi täälläkin, oli sen verran kivaa ruokaa. Ohje on tosi helppo ja löytyi viime viikolla Keskisuomalaisen ruokasivulta.  Siellä oli parikin kanaohjetta, joihin tarvittiin seesamiöljyä ja sitä piti tietysti hankkia. Kannatti, sillä se toi juuri sellaista oikeaa vivahdetta, jota olin kaivannut mm. kanawokkiin.
SEESAMIKANA     
Neljälle tarvitaan:
400 g broilerin sisäfileitä (maustamattomia tietysti)
0,5 dl oliiviöljyä
0,5 dl seesamiöljyä
1 rkl juoksevaa hunajaa
pala tuoretta inkivääriä kuutioituna tai raastettuna
suolaa tarvittaessa 
pinnalle: seesaminsiemeniä

1. Sekoita marinadin ainekset, lisää fileet ja sekoita. Anna maustua jääkaapissa tunnin verran.
2. Pyöräytä valutetut sisäfileet seesaminsiemenissä. Levitä uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 200 asteessa 20 minuuttia eli kunnes fileet ovat kypsiä.


Nämä eivät saaneet kahdessakymmenessä minuutissa vielä yhtään väriä pintaan, joten pidin viisi minuuttia pizzatoimintoa päällä. Johan tuli väriä varsinkin pohjaan, mutta reunoissa maistui sitten jo palanutkin. Eli ei kannata.


Annos näyttää isolta ja sitä se onkin: kaupassa oli vain 700 g pakkaus sisäfileitä. Tein siis kaksinkertaisen marinadin ja söimme silti melkein kaikki palat kerralla.

Mehevä munakoiso-tomaattisalaatti olisi kaavailujeni mukaan ollut riittävä lisäke tällä aterialla, mutta kaipasimme kuitenkin jotakin dippiä lisäksi. Pojan mielestä majoneesipohjaista, minusta riittäisi kevyt kermaviili- tai ranskankermadippikin. Sen teen ensi kerralla, jokaiselle pieni kippo lautasen reunalle, kuten ravintoloissa.



Otin nämä ruokakuvat pienellä Ixuksellani ja läheltä otettuna siinä tulee helposti vääristymää. Puhelimen kamerakaan ei näytä hassummalta, otin silläkin kokeeksi yhden kuvan. 




tiistai 20. marraskuuta 2012

Vaihtelua


Löysin Me Naisista uuden kivannäköisen salaatin sunnuntailounalle kanan kumppaniksi. Jostakin syystä ei huvittanut yhtään ruveta väsäämään mitään tavallista tai lämmintä lisäkettä. Parista munakoisosta ja kirsikkatomaateista pyöräytettiin uunin kautta raikkaan sitruksinen salaatti lisäämällä sipulia, sitruunaa ja paljon oliiviöljyä. Kaikkea muuta kaapeistani löytyi paitsi sitä viimeksi mainittua. Oliiviöljypullo oli lähes loppu, mutta onneksi oli avokadoöljyä. 

Sitruunanystävän munakoisosalaatti 
neljälle tarvitset:
2 munakoisoa
1 rasia kirsikkatomaatteja
1 makea sipuli
1 dl oliiviöljyä
1 sitruunan puristettu mehu
1 limetin puristettu mehu
1 tl suolaa
1 dl silputtua lehtipersiljaa
ripaus cayennepippuria 
Leikkaa munakoisot kuutioiksi, pane uunipellille ja pirskottele päälle öljyä.
TAI tee kuten tässä, munakoisot, tomaatit ja sipuli kulhoon ja sekoita siellä öljy käännellen joukkoon.
Paista uunin keskitasolla 200 asteessa puolisen tuntia. Anna jäähtyä.
Jos et pannut tomaatteja uuniin, puolita ne tässä välissä ja silppua sipuli. Yhdistä ne kulhoon hieman jäähtyneiden munakoisojen kanssa. Sekoita mausteet joukkoon, koristele lehtipersiljalla ja anna makujen vetäytyä hetken aikaa.

Puolen tunnin kuumotuksen jälkeen
Tein seuraksi seesamikanaa, josta postaan ehkä seuraavaksi.


Tämä alin kuva on puhelimella otettu. Se on jotenkin lattea ja väreiltään vielä hankalampi kuin muut, näin käsittelyn jälkeenkin. Keittiön led-valot antavat kyllä hyvää valoa, mutta kamerassa värit näyttävät aika karuilta. Varsinkaan ruokakuvia ei kannattaisi ledeissä ottaa. Ei nyt tullut salamaa mukaan näihin ja sen huomaa, päivänvalostakaan kun ei ole mitään iloa tihkusateessa.

Ruokakuvaus on kyllä oma taiteenlajinsa, ja kuten näkyy, en harrasta sitä. Vaatisi ihan eri tavalla aikaa ja paneutumista saada houkuttelevia kuvia ja valaista ne hyvin. Tavallisesti napsin kuvan ruoanlaiton lomassa ja annoskuvat siinä vaiheessa, kun porukka odottaa jo pöydän ääressä. 

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Uusi linja


Olen kokeillut tällä viikolla iltarauhaa. En ole avannut tietokonetta kotona iltaisin. Olen mennyt nukkumaan jo kymmeneltä enkä ole näin ollen tarvinnut päiväunia työpäivän jälkeen. 

Maanantaina istuin kyllä illan opettelemassa kuvankäsittelyohjelmaa. Harjoittelemaan päästiin vain minimaalisesti, vaikka omat läppärit oli jokaisella edessä. Ei siis rasittavaa. Töissäkään ei ole päässyt mikään hönkä yllättämään. Suorastaan mukava tunnelma ollut rauhallisesti tekemällä.


Ulkoilua olen onnistunut haalimaan joka päivälle ainakin vähän.  Tämä kaikki on lupaavaa: näköjään vielä vanhoilla päivilläkin voi saada itseensä vähän ryhtiä. 


Kuvat Eletty eilinen -nukkenäyttelystä Jyväskylän 175-vuotisen historian ajalta. Nämä kuvat otin pääkirjaston aulassa joskus syksyllä.


sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Suhmurointia


Tietotekniikka saa välillä haromaan hiuksia. Sisko soitti ensin, että hän on koko päivän väsännyt kotisivujaan uusiksi, kun entinen palvelin oli kaatunut. Vasta vaivalla laaditut kotisivut uuteen yritystoimintaan piti siirtää uudelle palvelimelle ja toisin sanoen kirjoittaa uudelleen. Hän pyysi tarkistamaan, miltä jälki ja erityisesti kuvat näyttävät eri koneella ja eri selaimella. Hyvältä näytti, mutta kaikki kuvat eivät latautuneet.


Vähän myöhemmin onnistuin hävittämään paljon kuvia omalta koneeltani. Pientä töppäystähän sattuu vähän väliä, mutta yleensä huomaan sen ja ehdin korjata. Ensimmäistä kertaa kävi niin, että roskakorista tyhjiä kansioita poistaessani huomasin, että yksi tiedosto olikin yllättävän isokokoinen. Peruutin toiminnon heti, mutta kansio oli hävinnyt sieltäkin, missä säilytin alkuperäisiä kuvia tältä vuodelta. En ollut huomannut tehneeni mitään, mutta niinhän nämä aina tapahtuvat. Vakaasti uskon, että kone tekee välillä omiaan, vaikka mies väittää toista.

Siirrän kuvat yleensä suoraan Picasalle ja käsittelen siellä. Käsitellyt kuvat siirrän omiin arkistoihini vuoden ja kuukauden mukaan. Blogiin menevät  saa siirrettyä suoraan Picasa-albumiin. Alkuperäiset kuvat menevät kortilta talteen  yhteen kansioon ja sieltä noukin parhaimmat talteen omaan kansioonsa ja hävitän loput. Sitä olin juuri tekemässä. 

Mies tiesi, että netistä voi ladata ohjelmia, joilla saa palautettua roskakorista tyhjennettyjä kohteita koneen uumenista. Siitäpä selailemaan ja lataamaan Recuva-nimistä ohjelmaa. Sillä sai nopeasti palautettua pienen osan. Perusteellisempi homma kesti ja kesti, muutamassa tunnissa oli edetty 1% ja arvioitu kesto oli 2 vrk. Siihen ei riittänyt kantti, vaan keskeytin ja siirtelin sitten takaisin niitä kuvia, joita löytyi. Puoli kahteen asti yöllä.

Vilma se ei hössötä, vaikka emäntä hermoileekin
Vasta aamulla tuli mieleen, että ulkoiselta kovalevyltähän löytyy suurin osa kadottamistani kuvista paljon nopeammin. Onneksi olen tallentanut sinne  varmuuskopiot säännöllisesti. Osa on vielä kameran muistikorteilla tallessa, eikä muutenkaan ole tapahtunut mitään suurta menetystä. 

Loppujen lopuksi hermoilin ihan turhasta. Ehkä eniten keljutti se, että olin huomaamattani tehnyt ensimmäisen ison virheen koneellani. 



perjantai 9. marraskuuta 2012

Puuhaperjantai




Kävin perjantaiaamuna ihan huvikseni neljä tuntia töissä. Olimme saaneet  vaivalla järjestettyä kaikille muusta työstä vapaaksi siivouspäivän, enkä mistään hinnasta olisi jäänyt pois. Emme toki mitään ikkunanpesua ajatelleet, vaan järjestelimme paikkoja järkevämmin. Sijoittelimme tavaroita ja papereita paremmin, heitimme pois paljon vanhaa ja tarpeetonta ja mietimme muutenkin yhdessä työasioita ilman kiirettä. Aamun aloittaminen perusteellisella kahvittelulla kuului asiaan.

Työhuone, jossa viihdyn hyvin
Ennen pidimme tällaisen päivän kerran-pari vuodessa. Teki hyvää käydä läpi oma huoneensa ja järjestää päivittäin käytettävät paperit ja materiaalit kuntoon. Sähköpostikansioitten putsaaminen kuuluu nykyisin samaan sarjaan.  Nyt vastaavaa ei ole ehditty ajatella moneen vuoteen.

Kyllä porukalla saa paljon aikaan.


Vanhin poika tuli viikonlopuksi taas opiskelemaan tänne. Tein illalliseksi  pinaattilättyjä ja punajuurisalaattia, joita muistelin paistaneeni viimeksi, kun pojat olivat vielä koulussa. Hyvää, halpaa ja harvinaista herkkua.


Viikonlopun leivonnainen meni puolestaan ihan pipariksi. Puolukka-omenatäytteinen piirakka näytti hyvältä paperilla eikä siinä ollut edes rasvaa. Puolukkasurvos-omenaraastetäyte maistui ihanan raikkaalta. Paistoin paistoin piirakkaa ohjeen mukaan ja se näytti kypsältä, mutta leikatessa huomasin, että sisus ja pohja olivat ihan kosteita ja pohjakin raaka keskeltä. Maku oli kyllä raikas, joten ehkä syömme siitä vain reunat. 


torstai 8. marraskuuta 2012

Talvenmakua



Aurinkoa pilven raosta. Aurinkoa välillä lähes kirkkaalta taivaalta. Aurinkoa pilven lomasta taas, ja juuri ja juuri pakkasta. Kiva päivä siis pitkästä aikaa ja päiväkävelyltä sai jopa muutaman kuvan. Tänä syksynä ei ole pimeys päässyt vielä ollenkaan niskan päälle. Luulen että se johtuu juuri näistä vapaapäivistä, jolloin pääsee keskellä päivää ulos ja päivänvaloon.


Kävelymme Vilman kanssa ovat ajallisesti mukavan pitkiä, mutta emme kilometreissä pääse kovin pitkälle. Nuuskimista riittää aika ajoin vaikka kuinka paljon. Jos yritän juosta, koira seisahtuu viimeistään kahdenkymmenen metrin jälkeen haistettuaan jotakin mielenkiintoista. Ei se mitään, enhän juuri enempää jaksaisikaan.



Lumitykit on valjastettu valmiiksi. Siellä ollaan optimisteja.

tiistai 6. marraskuuta 2012

Harrastepäivä


Netti on vaihteeksi pätkinyt pari päivää. Kaikenlaista tekemistä on kyllä ja saan mainiosti aikani kulumaan ilmankin sitä. Mutta kummallisen levoton olo on, koko ajan pitää pälyillä, vilkkuvatko valot vieläkin. Heti kaikkien valojen palaessa modeemissa pitää kokeilla, joko verkkoon pääsisi. Kovasti koukussa ollaan.   

Maanantaina vietin koko päivän harrastusteni parissa, hehe. Menin ensin puolentoista tunnin kasvohoitoon. Rupesin ottamaan niitä sarjana kosmetologin suosituksesta. Syyskuussa tehtiin timanttimikrohionta, ultraäänipuhdistus ja cryolift-kylmähoito hierontojen ja naamioiden lisäksi. Tämä kaikki uskomattomaan  tarjoushintaan  49€. (Edit. Hinta on näköjään jo noussut 66 euroon, mikä on edelleen hyvä tarjous.) Nyt sain yhtä edullisesti toisen samanlaisen hoidon, tosin ilman ultraääntä, ja aion jatkaa vielä muutaman aina kuukauden välein.


Tarjosin hoidon päälle itselleni salaattilounaan ja kakkukahvit, ja siinä ranskalaista musiikkia kahvilassa kuunnellessani nautin hyvästä olosta. Mietin sitä, miten tällainen vapaus ja ylellisyys on tässä elämäntilanteessa mahdollista. 

Kävin välillä kotona ulkoiluttamassa koiran ja nukkumassa tunnin päiväunet. Neljän jälkeen lähdin takaisin kaupunkiin, sillä olimme kamerakurssilaisten kanssa menossa tutustumaan ammattivalokuvaajan studioon. Siellä vierähtikin koko ilta. Tekijä oli niin aidosti innostunut asiastaan ja sen verran tuore alalla, että jaksoi hehkuttaa työtään meille harrastajille. Hän kertoi varsinkin valojen rakentelusta yksi kerrallaan sopivaa särmää kuvaan hakiessaan. Imimme kyllä jokaisen sanan, ja nimenomaan valojen käytöstä sai paljon irti.


Olen muuten lopultakin saanut hankittua itselleni toisen irtosalaman, Nikonin Speedlite SB 700:n entisen SB 600:n lisäksi. Toiselle on jalusta ja nyt pitäisi vielä hankkia kevyt jalusta toisellekin. Nyt niitä valoja pitäisi alkaa käyttää, samoin kameraa. Yhtään vaan ei houkuttele kuvaamaan, kun aurinkoa ei näy. Ihania kukkiakin on ollut ja on nytkin maljakossa, mutta ilman kunnollista päivänvaloa ei tule mieleen kuvata niitä.

Tämän postauksen kaikki kuvat ovat menneiltä talvilta.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Talvikoira


Yksikään eläin ei varmaankaan liiku ilokseen vesikelillä, ei ainakaan koira. Siksi meillä odotetaan kovasti jo lunta ja pikku pakkasta. Lumesta Vilma tykkää yli kaiken, sen todistavat nämä viimetalviset kuvat. Ylin kuva voi tosin olla jo toissa talveltakin.


Eteenpäin, sanoi mummo lumessa.


Mutta ei auta, lumet on sulaneet ja mennyttä ovat hetkeksi pakkasetkin. Onneksi tänään ei sada ja päästiin kunnon lenkille. Jopa emäntä otti kävelysauvat mukaan. Sitruunapiirakka on paistettu ja kohta lähtee kalkkunanvalmistus käyntiin, belugalinsseistä kehitelen vielä lisäkkeen.

Hyvää sunnuntaipäivää kaikille!

Hähhää!


lauantai 3. marraskuuta 2012

Zygopetalum kukkii


Hankin tammikuussa itselleni ensimmäisen orkidean. Siihen mennessä olin ihmetellyt kameran kanssa kotona käydessä aina äidin ainakukkivaa vaaleaa kaunotarta keittiön ikkunalla. En ollut ihan varma,  tykkäänkö kukkivista kukista ylipäätään kotona ja viitsinkö ottaa riesaksi mitään hoidettavaa kasvia.


Yllättäen orkidea ei vaadi mitään hoitoa, tai olen ymmärtänyt, että ne voivat hyvin kun ei liikaa kastella tai hyysätä. Sehän meiltä sujuu. Olen muistanut upottaa ruukun melkein joka viikonloppu yhdeksi yöksi veteen. (Sisäruukku on toisessa ruukussa, jonka täytän vedellä, joten ei ole liian vaikeaa.) Olen joskus jopa lisännyt veteen orkidearavinnetta. 

Ja nyt ihmeekseni Zygopetalum alkoi lokakuussa taas kukkia, tuolla omintakeisella rumankauniilla tavallaan. Ensin tuli yksi kukka ja pian samaan varteen kasvoi kolme. Ovat nyt kukkineet jo kolme viikkoa. On siitä iloa.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...