Vilma ja lamppulaatikko

 

Keittiön kattolamppu meni rikki. Se oli aikanaan huolella valittu, hyvää valoa kun keittiönpöydän ääressä arvostan, mutta lamppu ei saa toisaalta yhtään häikäistä. Niin että ostettiin sitten uusi ihan samanlainen. Itse lamppu siellä sisällä on vaan nyt näitä uusia ja antaa kerrassaan ihanan kirkasta päivänvaloa. Työpöydän loisteputkien valo näyttää sen rinnalla vanhanaikaisen keltaiselta.

Vilma sai leikkeihinsä lampun laatikon. Tein aukon yhteen reunaan, että se pääsi kömpimään sinne sisälle. Tällä kertaa se vain käväisi laatikossa nopeasti, vilkuili hetken sieltä ulos ja alkoi sen jälkeen määrätietoisesti silputa laatikkoa palasiksi.

Laatikko sai kyytiä ja koira riehui onnellisena sen kimpussa. En viitsinyt kuvata lopputulosta, sitä täystuhoa muutaman tunnin päästä.

***

Viimeinen kesälomapäivä menossa. Sen kunniaksi paistoi aamupäivällä ihanasti aurinko ja kävin kävelemässä rinnettä ylös, no, puoleenväliin vain. Sen ylemmäksi en jaksanut itseäni raahata. Vilma kyllä hyppi ja juoksi vapaana ympäriinsä ja olisi jaksanut mitä tahansa. 

Onneksi on vasta alkukesä, eikä edes kesäkuu vielä! Ensimmäiset kerrat ovat aina pahimmat. Ja noustiinhan me siskojen kanssa Pallaksellakin Taivaskerolle viime kesänä. Etananvauhtia tosin, mutta kuitenkin.

Aamuherkkua

Lauantaiaamun kunniaksi tein hieman erilaisen aamupalan. Oli sopivasti yövieraitakin. Olin kypsytellyt tuoretta ananasta viikon ajan pöydällä ja siitä alkoi jo levitä mietoa ananaksentuoksua. Arvelin, että ananas on jo tarpeeksi kypsä.

Kyllä se mehukas ja maukas olikin! Sain kerran saksalaisilta ystäviltä tuliaisiksi tuon härvelin, jolla saa kairattua ananaksen hedelmälihan ulos kokonaisena spiraalina. Nyt noita saa kaupoista täältäkin, mutta en tiedä nimeä. Ananaskaira?

Uudessa Gloriassa oli Pipsa Hurmerinnan houkuttelevia ruokaohjeita. Yksi kiinnostava oli tämä Mustikka-ricotta-hotcake -ohje. Sokerittomana nämä pikkupannarit kehotettiin tarjoilemaan vaahterasiirapin kanssa, mutta me valuttelimme päälle appelsiininkukkahunajaa. Lautaselle otettiin vielä tuoretta ananasta ja pensasmustikoita: ihanaa!

Viidelle-kuudelle tarvitaan:
1 prk (250g) ricottaa
1 dl maitoa
4 kananmunaa keltuaiset ja valkuaiset eroteltuna
2½ dl vehnäjauhoja (laitoin täysjyvää)
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
(minä lisäsin vielä ruokalusikallisen sokeria, voisi panna kaksikin)
voita tai pullomargariinia paistamiseen

Tarjoiluun:
tuoreita tai pakastettuja mustikoita
vaahterasiirappia tai hunajaa
banaaneja tai ananasta

- Sekoita ricotta, maito ja keltuaiset kulhossa.
- Vatkaa toisessa kulhossa valkuaiset sähkövatkaimella kovaksi vaahdoksi.
- Yhdistä kuivat aineet keskenään ja sekoita ne keltuaisseokseen.
- Kääntele viimeisenä valkuaisvaahto taikinaan.

Paista lättypannulla, blinipannulla tai tavallisella paistinpannulla pienempiä tai isompia lättysiä. Niistä tulee ihanan paksuja, ilmavia ja kuohkeita, ihan erilaisia kuin muista ennen paistamistani amerikkalaisista pannukakuista.

Jokaisen lättysen päälle voi ripotella muutamia mustikoita jo  paistamisen alkuvaiheessa, jolloin ne uppoavat taikinan sisään.

Nautitaan lämpimänä, kesäisen aurinkoisena aamuna hyvässä seurassa!

Koiramaista päivänviettoa

Kaiken sateen ja tuulen ja kylmän keskelläkin käydään ulkona. Vilma saa joka päivä juosta jossakin villinä ja vapaana autojen ulottumattomissa. Tietysti siis vain silloin, kun muita koiria ei satu olemaan näkyvissä.

Nyt samalle kentälle sattui tulemaan vanha tuttumme Penni-koira, jonka kanssa Vilma kävi viime syksynä pentukoulua. Nämä kaksi yksivuotiasta koiraa saivat nyt juosta ja painia ensimmäistä kertaa molemmat vapaina.

Penni tuntui sisäistäneen koirakoulun opit paljon Vilmaa paremmin, tai oli ehkä opetettu paremmin. Vilma taas tulee kutsusta heti paikalle, kun Penni jää joskus kiertelemään emäntänsä ympärille eikä anna ottaa kiinni. Omat kommervenkinsä on siis kummallakin.

Leikin jälkeen maistui uni makealta nojatuolissa pienelle rullalle käpertyneenä.

Omenankukkia, vielä hetken

Hetken kuluttua se on ohi ja on pihlajan ja syreenin vuoro.

Siitä sun tästä

Viimeinen lomaviikko kääntyy jo kohti loppua ja tiistaina alkaa työt. Onneksi huomiselle luvataan taas aurinkoa. Ennätimme kyllä Vilman kanssa käydä aurinkoisella kävelyllä Laajavuoren rinteillä ennen sateen alkamista, mutta viileää oli. Koira sai kuitenkin kuljeksia vapaana ja onnellisena.

Nämä kuvien maisemat ovat Comosta, jossa nousimme funicolare-junalla Brunaten kylään. Näkymät olivat komeat lumihuippuisine vuorineen ja idyllisine taloineen ja puutarhoineen.

Mitähän mahtaa olla tämäkin sinisenä riippuva kukka? Liekö puu, köynnös vai pensas?

Että jaksaa sataa! Huomiseksi se kuulemma lakkaa jatkuakseen siitä taas. Mitähän kivaa siis tekisi huomenna? Yksi entisiä ilojani on ollut pyöräajelu kameralaukku korissa. Vilman saapumisen jälkeen ei ole viitsinyt jättää sitä yksin, vaan ulkoilut on hoidettu yhdessä, ilman pyörää siis. Ilman autoa taas en pääse käymään kasviostoksilla enkä siskoltakaan hakemassa kuunliljoja. Nurmikonleikkaaminen ei kiinnosta yhtään, vaikka tarpeen onkin. Tarvitseeko kertoakaan, etten ole ajanut nurmikkoa vielä ikinä!

Näin herkullisen värisiä vaatteita oli näytillä erään comolaisen putiikin ikkunassa. Olisi ollut niin kiva mennä vähän hypistelemään ja kokeilemaan, mutta alkoi olla päivän päätteeksi jo kiire junalle.

Rosenia

Eräs tuttavani käy täällä muutaman kerran vuodessa sisarensa luona ja käy aina samalla reissulla antamassa Rosen-hoitoja. Ainakin minulle, en ole edes kysynyt, onko hänellä ehkä muitakin asiakkaita täälläpäin. Mukana hänellä on  kannettava hoitopöytä ja siinä käsittely kestää puolitoista tuntia.

Rosen on ihmeellistä: turvallisessa ja luottamuksellisessa ympäristössä ja ilmapiirissä kevyesti lihaksia painellessa tai puristaessa mieleen alkaa nousta oudon tuttuja tuntemuksia ja mielikuvia. Niistä voi samalla kertoa, jos haluaa, niin epämääräisiä kuin ne ovatkin. Rosen-terapeutti itse taas tuntee ja näkee kehon reagoinnin ja kertoo siitä. Hän rohkaisee samalla tuntemaan tunteen kokonaan ja antaa tukea ja myötätuntoa.

Omat tunteeni nousevat aina samalta ikäkaudelta ennen kouluikää. Monet mielikuvat pystyn paikantamaan parin vuoden ikään. Jotain tiettyä kohtaa vaikka lapaluun alla voimakkaasti painamalla voi saada nousemaan mieleen todella epämiellyttävän tunteen ja vähitellen siitä alkaa kuoriutua selvempi ajatus, esimerkiksi että on ajettu yksin lapsuuskodin eteiseen ja tuntee itsensä täysin hylätyksi ja petetyksi.

Toinen minun selvä paikkani on takaraivo ja niskapunoksen alue. Sieltä lämpimällä ja voimakkaalla kädellä painamalla alkaa nousta suuttumus ja tosi kova ärtymys. Sinne on padottuna vaikka kuinka paljon ilmaisematonta raivoa, jonka olisi pitänyt purkautua spontaanisti omana aikanaan eikä joutua sivistyneesti nielaistuksi. Se kun ei oikeasti häviä.

 Olen niin perkeleen kiltti!



Kuvat on otettu milanolaisista taidegallerioista Breran alueelta.

Omenankukkia ja kaikenlaista uutta

Tätä ihanaa alkukesää ei ole tullut ikuistettua itselleen kameralla ollenkaan. Koiran kanssa liikkuessa on toisessa taskussa ollut puhelin ja toisessa kakkapussi ja Vilman herkut. Kamera ei mahdu mukaan eikä isoa kameraa ole tullut kaivettua kaapista esille.

Viime vuonna omenapuussa oli vain vähän kukkia. Toukokuun lopussa oli kuumaa ja kaikki puut ja pensaat kukkivat samaan aikaan. Tarkistin tämän omasta blogistani, muuten en muistaisi mitään. Nyt oli siis saatava edes muutama kuva talteen ennen sateitten alkamista, todistukseksi siitä, että puu on taas täynnä valkoisia kukkia! Aurinkoa vaan ei enää sattunut edes pilkistämään pilviverhon raosta.

Intouduin eilen shoppailemaan. Ostin nuoremmalle pojalle Sportiasta pyörän, joka meistä kaikista näytti hauskalta ja juuri sopivalta hänen parin kilometrin työmatkaansa keskustassa.

Kun kerran liikkeellä oltiin, kiertelin myös Keljon kauppakeskuksessa muutamassa vaatekaupassa ja löysin yllättävän paljon kaikenlaista kesään sopivaa. Hyvänlaatuiset valkoiset legginssit ja ihanan pienen niittiliivin löysin Zizzistä, sinivalkoraidallisen merimiespaidan Aleksi13:lta.  Näistä jo saa entisiin yhdistelemällä monia kivoja asuja. Yllättäen Prismasta osui sitten silmään mustat haaremihousut ja mekko, jossa on epäsymmetrinen helma, modaalia. Näyttivät  hyvältä tuon liivin kanssa ja tuntuivat ihanilta päällä.

En ole koskaan käyttänyt haaremihousuja, legginssejä (julkisesti), vinohelmaisia mekkoja, niittejä enkä noita pikkuliivejä. Syytän kaikesta Zizzin ihania ja innostavia myyjiä!

Kyllä nauratti: leidi on juuri ystävättärensä kanssa kierrellyt neljä päivää pankkikortti taskussa Milanon muotikatuja bongaamatta mitään muuta kuin yhden laukun ja huivin ja tulee kotiin ostamaan vaatteet kotimarketeistaan. 

Joka tapauksessa ne näyttivät hyvältä päälläni ja olin kerrankin tyytyväinen, kun oli mieluista päällepantavaa Yläkaupungin yöhön lähtiessäni.

Näkymiä Comolta

Lomapäivät soljuvat yksi kerrallaan omalla painollaan. Vaikka on superlämmintä ja syyhyttäisi tehdä ulkona jotakin, ei puutarhamyymälässä silti ollut vielä kaikkia perennoja myytävänä ja jouduin palaamaan tyhjin käsin takaisin. Mitään haluamistani kasveista ei vielä ollut saatavilla. Ensi viikolle onkin kuulemma luvattu kylmää ja vasta sen jälkeen kannattaa kysellä. 

En usko koskaan nähneeni yhtään palmua kukkivana, mutta Comolla sellainen tuli vastaan. Tämä on luultavasti viuhkapalmu, vai onko?  -Ja siitä tuli mieleen, että tänään huomasin täällä kotona ison omenapuun olevan täynnä nuppuja! Kohta toivottavasti valkoiset kukat alkavat aueta.

Milanosta pyyhkäisi Comon kaupunkiin junalla tunnissa. Satamaan vievän puiston varrella oli lauantaitori. Siellä oli myytävänä kaikenlaista ihanaa maalaisherkkua, sellaista mitä ei voinut mitenkään ostaa mukaan, kun oli juuri tullut ja lähdössä järviristeilylle ja kaupungille. Kokonainen ilmakuivattu kinkku olisi mahtava tuliainen.

Näitä juustoja! Ohi oli vaan ja nopeasti.

Tällaisten näkymien takia Italiaan mennään. Juuri tämännäköistä siellä pitää olla. Olin yllättäen vähän pettynyt järvinäkymiin, sillä parin vuoden takainen Gardan-järvi oli vielä tuoreessa muistissa ja hyvää ensivaikutelmaahan on vaikea muitten ylittää. 

Jos kuitenkin suunnittelet matkaa Como-järvelle, ei eteläosa ja Comon kaupunki  ole välttämättä paras valinta. Kannattaisi ehkä mennä pohjoisemmaksi vaikka Bellagioon, koska sillä kohdalla järvi on leveimmillään. Comoa on kuulemma sanottu Italian järvistä kauneimmaksi.

Muutama kuva

Eikö ole sympaattisen näköinen mies? Tätä kuvaa katsellessa alkaa hymyilyttää, koska malli itsekin tuntuu hymyilevän. Hänen ilmeensä henkii tasapainoa, läsnäoloa ja hyvää mieltä. Iho ja hiukset hohtavat terveinä ja jopa haarniska näyttää kauniilta, uudelta ja kiiltävältä. Miksi vanhahko mies on kuvattu haarniskassa, jään miettimään. Vaikka ei kai silloin ennen eläkkeelle jääty, vaikka satuttiinkin pysymään hengissä muita pitempään.

Tämä pulleahko nuori nainen näyttää ihanalta vaatteissaan ja kehyksissään. Yksinkertaisuus puhuttelee tässä, kaunis ja harmoninen kokonaisuus niukkoine väreineen. -Ei ne kaikki olleet näköjään ennenkään laihoja, vaikkei cocacolaa ja sipsejä vielä ollutkaan. Mikä lie ollut 1500-luvun naisihanne?

Kuvan rukoilevan naisen on maalannut Giovanni Busi.

Tässäkin nuoren miehen tai pojan  kuvassa on minusta harvinaisen voimakas läsnäolon tunne, poika tulee taulusta ulos. Maalari on Lorenzo Lotto, nimi jäi hauskana mieleen, ja hänen hienoja töitään 1500-luvun alusta oli Sforzan linnan museossa paljon. Pieni taulu on lisäksi kaunis kuin koru.

Suloinen pieni tyttö. Vakava, voisi olla melkein itkuun puhkemassa. Tykkään tällaisista muotokuvista, jotka puhuttelevat vielä vuosisatojen takaa ja paljastavat jotakin inhimillistä ja oleellista kuvattavastaan.

En tiedä mitään taiteentutkimuksesta tai tulkinnasta, katson näitä kuvia vaan ihan  omalta kantiltani. Olisi kyllä kiva tietää asiasta hieman enemmän. Nuorena en halunnut mistään hinnasta opiskella taiteentutkimusta tai kirjallisuutta, vaikka sekä kuvat että kirjat olivat minulle tärkeitä. En edes osannut analysoida kaunokirjallisuutta, opin sitä vasta paljon myöhemmin. Halusin vain nauttia.

Linnassa herttuan

Sforzan linna, Castello Sforzesco, on valtavan suuri ja synkeännäköinen rakennuskompleksi Milanon vanhan keskustan laidalla. Alkuperäinen on joskus hävitetty, ja tämännäköiseksi linna on rakennettu 1400-luvulla, mikä on kyllä riittävän vanha minulle. Kuulemma Leonardo da Vincikin on ollut mukana suunnittelussa ja hänen kädenjälkeään on mm. linnan viemäröinti! On hän maalannut sinne freskojakin, mutta niitä ei silmäni huomannut. Leonardohan oli Ludovico Sforzan suojatti nuorempana, sen muistan hyvin kahdesta vanhasta tv-sarjasta. Niille toivon hartaasti uusintoja!

Kaikkeen turtuu, jos sitä on liikaa. Tykkään hirveästi kierrellä vanhoja kohteita, mutta joskus  kyllästyttää uskonnollisten aiheiden jatkuva tulva. Kidutettu Jeesus ristillä edestä ja takaa. Kärsiviä ihmisiä, Madonna ja lapsi. Muita kuin kirkollisia aiheita ei juuri ilmeisesti saanut tai kannattanut kuvata ennen 1500-lukua. Vai onko kyse tilaajista? Vai tarjosiko tuttu aihe ihmisille lohtua ja samastumiskohteen?

Jotkut kuvista silti puhuttelevat pelkällä kauneudellaan ja onneksi niitäkin on paljon.

Viehättävä ja viileä pieni sisäpiha jossakin.

Käsintehdyt vanhat kirjansivut ovat ihmeellisiä, ainutlaatuisia ja kauniita.

Joku toinen pieni sisäpiha. Tässä silmä lepää.

Ulkomuuri on massiivinen ja korkea, suorastaan luotaantyöntävä, kuten lie tarkoituskin!

Mahtava pääportti.

Otin museoissa paljon kuvia, niistä postaan ehkä myöhemmin lisää.

***

Ihan outoa olla kesälomalla itsekseen. Olen tähän asti viettänyt aina lomaa miehen kanssa yhtä aikaa, koska hänellä opettajana on koko kesä vapaata. En keksi yksin mitään erityistä tekemistä enkä halua oikeastaan lähteä mihinkään. Ilman autoa en pääse edes puutarhamyymälään ostamaan puuttuvia kukkia kahteen penkkiin. Ulkona on turhan kuumaa sekä Vilmalle että minulle. 

Kaikesta voi näköjään valittaa. En ole kesäihmisiä, mutta nyt sentään siedän lämpöä jo paremmin.

Miestenmuotia Milanosta

Terveiset keväisestä Italiasta kesäiseen Suomeen! Olen tietysti tullut jo takaisin ja hämmästellyt, miten pieni ero on luonnon heräämisessä näinkin pitkästä välimatkasta huolimatta. Milanossa ja Como-järvellä kukkivat tuomet ja valkoiset pensaat, kuten nyt täälläkin, ja tulppaanit olivat juuri lopettelemassa kukintaansa. Valkoiset jättimagnoliapuut valmistelivat vasta isoja valkoisia  kukkanuppujaan. Edelliset postauksen kuvat olivat parin vuoden takaa kesäkuun alusta Gardalta ja silloin puut loistivat lautasenkokoisilla kukillaan.

Esittelen näissä kuvissa paikallista miestenmuotia sellaisena kuin minä sitä näin. Huomautan, että todellisuus näyttäytyy jokseenkin sattumanvaraisesti riippuen siitä, missä kulkee.

Ensimmäisen kuvan ritariasu on 1500-luvulta Castello Sforzescosta. Ei mitenkään mukavaa, varsinkaan kuumassa ilmastossa, mutta tykkään noista ilmavista kengistä. Kävelemiseen niistä ei kyllä ole.

Toisen kuvan ukkeleilla on jo paremmat kengät. Ne kuuluivat loputtoman pitkään jonoon marssivia vapaaehtoissotilaita eri puolilta Italiaa. He kantoivat lippuja ja soittivat torvia ihmisten taputtaessa ja hurratessa. Siinä oli aitoa paikallisväriä suurkaupungin keskustassa! Näyttävää ohimarssia ja ilonpitoa katsellessa ei olla hymyilemättä ajatellessaan sitä maailman ohuinta kirjaa, joka kertoo Italian armeijan urotöistä.

Oli siellä jotain muutakin, mutta ei ollenkaan yhtä värikästä ja kiinnostavaa.

Matka meni siis loistavasti ja kuusi päivää kului yhdessä hujauksessa. Ryanair toimi täsmällisesti, kaikki muut yhteydet samoin. Milano oli hyvä kaupunkikohde, ei kaunis eikä täynnä historiaa, mutta iso ja mielenkiintoinen ja hienolla paikalla vuorten kupeessa. Hotellli oli mukava ja matkaseura vielä mukavampaa!

Olen nyt pari iltaa käsitellyt kuvia, ja tietysti hieman harmittaa, että oli mukana vain pikkukamera. Mutta se kulki niin helposti kädessä eikä vaatinut varomista. Matkakokemuksia olen huomannut jäsentäväni aina jälkeenpäin kuvien kautta. Siksi olisin toivonut, että useammassa taidemuseossa olisi saanut ottaa kuvia. Siinä elämystulvassa riittäisi pureskeltavaa pitkäksi aikaa.

Tämä oli elämäni stressittömin loma! Tuntuu kuin olisin irrottanut päästäni jonkun stressilohkon ja jättänyt sen kokonaan kotiin. Tai oikeammin kadottanut sen kokonaan. Jo ennen lähtöä soutelin sellaisilla alfa -aalloilla, että ihan ihmetyttää.

Huoletonna, huoletonna ja lomalla. Ainakin nyt.