Matkaan, hei!

Nyt kun on vasta päästy ihailemaan eteläisintä Suomea, on aika suunnata huomenna töitten jälkeen Merin kanssa auton nokka kohti Oulua. Sieltä napataan kyytiin Noeijoo ja jatketaan lauantaina matkaa Jerisjärvelle Muonioon.

Ainakin sää näyttää ihan lupaavasti kohtuulämpimältä, joten lämpökerraston jätän suosiolla kotiin. Pakkaan sen sijaan mukaan kaksinkertaisen määrän rakkolaastareita ja matkalaukullisen lääkkeitä ym. hätävarjelun liioittelua. Ei sitä koskaan tiedä.

Kai ihminen selviää ensimmäisestäkin vaelluksestaan, vaikka onkin syvästi keski-ikäinen ja kunnonkohotus vaihtui tänä kesänä laskuksi. Ei ole ennenkään jalat alta pettäneet, niin jos sitten ei nytkään.

Navigaattorista ei taida olla tunturissa paljon hyötyä, mutta Eikka ja Meri osaa onneksi lukea karttaa ja kompassia. Minä pärjään paremmin vaikka Pariisissa kuin luonnossa.

Koirua tulee ikävä jo valmiiksi. Siitä on tullut ihan miehen koira, kun minä olen ollut töissä.

Aurinko, tuuli ja meri

Jossakin päin on tällainen satumaa; tiedän sen, koska olin siellä viime pyhänä. Jo mennessä tuntui, että mieli irtosi arkitodellisuudesta vähän samaan tapaan kuin ruotsinlaivaan astuessa. Tiedätte sen tunteen, kun on yhtäkkiä vapaa kuin taivaan lintu, vailla huolen häivää ja valmiina tilaamaan aurinkokannella ensimmäisen jääkylmän siiderin.

Reipas tuuli hyväili kasvoja rantapolulla. Aurinko paistoi. Lokit kirkuivat. Meri kimmelsi. Suu vetäytyi tyytyväiseen hymyyn: tämä on onnea.

Sen täytyi olla Kontu. Ihan varmasti. Miten muuten siellä olisi voinut olla niin hauskan näköistä!

Sormusten herrat tulee sopivasti kohta taas televisiosta. Aion taas katsoa sen, vaikka meillä on koko trilogia tietysti itselläkin. Kirjat ostin jo nuorena, ja luin uudelleen aina joka kesä.

Sitä ennen täällä kiihtyy työssäkäynti, kotihommat, valmistautuminen ja pakkaaminen matkaa varten. Aika ei taaskaan riitä mihinkään, nipistetään siis nukkumisesta.

Etelänlomalla

Elämästä tuli taas yhtä sirkusta, kun piti mennä töihin! Miten ihmeessä ehtii tehdä asioita, kun illalla on vain muutama tunti aikaa? Uudet verhot sain sentään lyhennettyä, silitettyä ja ripustettua makuuhuoneeseen tänä iltana, ja se on jo aika paljon. Ja hiki tuli.

Löysän heinäkuun jälkeen tuntuu jo etukäteen pientä painetta ajatellessa elokuuta, kun tiedän tarkkaan jo jokaisen viikon ohjelman. Ja silti se on edelleen osa-aikatyötä ainakin kolme ensimmäistä viikkoa.

Viikonloppu Helsingissä oli mitä onnistunein. Perjantai-iltaa vietettiin pienen Itäkeskus-kierroksen jälkeen kotioloissa nauttien hyvästä seurasta ja virvokkeista parvekkeella. Isä ja poika varsinkin viettivät laatuaikaa toistensa seurassa, kuten kuvasta näkyy!

Loppuillasta katsoimme dvd:ltä toisen kauden Ketonen ja Myllyrinnettä. Aivan hervotonta viihdettä! Edellisellä reissulla katsoimme nimittäin yhdessä ensimmäisen tuotantokauden, ja silloin minäkin vasta löysin nämä.

Se synkkä ja myrskyinen yökin tuli sitten. Oli niin eksoottisen näköistä, kun oli jo melko pimeää ja sateista, ja katuvalot heijastuivat ikkunaan.

Jokaista vuodenajan muutosta jaksaa ihailla ja ihmetellä, kun täällä on melkein koko ajan joku muutos käynnissä. Vuodenaikamme ovat niin lyhyitä.

Välipäivä kotona

On ollut taas lomalaisen täydellinen lepopäivä. Siis nukkumista, ulkoilua, syömistä ja lisää nukkumista. Ja silmät painuvat kiinni taas tätä kirjoittaessa iltayhdeksältä, höh.

Ehkä unenlahjani palaavat pätkittäin, olen nimittäin yövalvomisten vastapainona alkanut nukkua automatkoillakin, ensimmäistä kertaa teini-iän jälkeen. Isäni on aina ollut hyvä pikanukahtaja ja saattaa nykyään nukahtaa jopa punaisiin liikennevaloihin, ratissa.

Olisin noussut aamulla ihanan lämpimässä auringossa sauvojen kanssa hissilinjaa pitkin Laajavuoren päälle. Olin jo melkein ylhäällä, kun koira halusi väkisin tulla perässä eikä suostunut millään palaamaan miehen kanssa takaisin. Niin sitten oli kaikkien käännyttävä takaisin ja Laajavuoren huiputus täi tältä päivältä tekemättä.

Mutta siis olisin mennyt kyllä ylös asti. Mitä siinä nyt on korkeutta jotain 80 metriä, kai se käy harjoittelusta Keimiön ja Pallaksen valloitusta varten?

Nyt on sitten niska kipeä kahden päivän sauvakävelyistä, kun en ole muistanut yhtään venytellä. Teen sen seuraavaksi, ihan kohta, lappu otsaan että muistan.

Huomenna kiikutetaan Vilma taas pojan hoiviin, kun lähdemme miehen kanssa viettämään paria lomapäivää Helsingissä toisen pojan ja miniän luo. Pikkureissut auttavat kummasti, kun ei voi tänä kesänä lähteä käymään missään kauempana. Helsinki on riittänyt minulle muutenkin aina ulkomaaksi, on siellä vaan niin kiva käydä.

Löytöjä

Olipa kiva reissu ystävien luo. Tulimme perille eilen jo alkuiltapäivästä, joten kevyen lounaan jälkeen suuntasimme yhdessä kaupungille. Olen aina tehnyt hyviä ostoksia pikkukaupungin kaupoista, polkupyörästä ja taulusta lähtien.

Tällä kertaa mukaan löytyi Pentikiltä valkoinen sängynpeite. Olen ainakin kaksi vuotta pähkäillyt uutta peitettä, kantanut lukemattomia kotiin sovitettavaksi ja aina pettynyt. väreihin. Nyt olin pikkuhiljaa päätynyt mielessäni taitettuun valkoiseen väriin ja ajatellut vaihtaa verhot samanväriseksi.


Ystäväni paikkakunnalla tunnettuna virkamiehenä ja kovana supliikki-ihmisenä puhui minulle 30%:n alennuksen siihen! Myöhemmin isossa urheilukaupassa hän penkoi tankoja ja löysi minulle hyvin istuvan teknisen T-paidan ja Espritin ulkoiluhousut polkuhintaan.

Jotkut osaavat! Hän onkin ainoa tuntemani ihminen, joka on löytänyt ylioppilaslakin, hääpuvun ja vihkisormuksen alennusmyynnistä.

Vilma oli pojan hoivissa pistänyt sillä välin ranttaliksi. Ulkoiluista huolimatta se oli tehnyt lammikoita ja kasoja vähän sinne tänne, rassannut Lunan hermoja olemalla sen kimpussa koko ajan ja välillä haukkumalla ja uikuttamalla. Ensimmäinen kerta hoidossa oli ilmeisesti ottanut koville. Yön se oli sentään saanut nukkua samassa sängyssä muiden kanssa, kunhan ei yrittänyt saman peiton alle Lunan kanssa.


Taisivat olla kaikki aika uupuneita; ainakin Vilma nukahti heti kotiin päästyään.

Pähkäilyä ja päänsärkyä

Vapaa viikko alkoi matalapaineella, joka toi tuttuun tapaansa matalan mielen ja päänsäryn, joten tekstiä ei synny sitten millään. Puhukoot kuvat puolestaan, Vilman ympärillä ne ajatukset joka tapauksessa pyörivät.

Mitä nyt välillä teen listaa retkivarusteista, ja siitä tuntuu tulevan Tosi Pitkä. Aika paljon kaikenlaista vielä tarvitaan, kerta kun on ihka ensimmäinen. Sadesuoja ja istuinalusta esmes, ynnä muuta Noeijoon pitkän luettelon mukaan. Otsalamppu? Uudet kävelysauvat ja hanskat hankin jo, mutta sukkia ja hiekanväriset housut ja ehkä lämpökerraston vielä tarvitsen.

Miksihän kaikki vanha näyttää yhtäkkiä niin kulahtaneelta? Ajatteleeko sitä saavansa uusilla vermeillä itseensäkin paremmin vauhtia ja karistavansa heti monta kiloa?
Makuupussi vai lakanat?

Onneksi yhdet ystävät ilmoittautuivat välillä päiväkahville ja saimme rupatella pitkästä aikaa. Huomenna taas koiraneiti menee hoitoon Lunan luokse ja me suuntaamme toisten ystävien luo Keski-Pohjanmaalle. Tiedotuksen mukaan sataa, mutta sehän ei haittaa.

Vielä on kesää jäljellä

Ihania kesäpäiviä, vaikka kotona ja kaupungissa ollaankin. Pikkukoiran kanssa pääsee jo sen verran metsään kävelemään, ettei ihan osattomaksi tästä entisestä kesän mieluisimmasta jutusta jää nytkään, vaikka ensin siltä näytti.

Emme nimittäin millään raski jättää Vilmaa yksin kotiin, jos ei ole pakko. Tavanomainen mukavuudenhalu siihen päälle, niin tietäähän sen, mikä on tulos.

Ja Vilma itse kyllä jaksaa metsässä kulkea, pitkät lenkit eivät vain tee kuulemma hyvää kehittyville nivelille. Toisin kuin meidän kuluneille sellaisille. Sain samalla ulkoilutettua taas vaelluskenkiä, jotka tuntuvat hyviltä.

Torille ja kaupungille ei koiraa sentään voinut ottaa mukaan. Makeita mansikoita lähti mukaan toinen laatikollinen, ja iso pussillinen upeita siikli-pottuja. Kalakauppiaalta savumuikkuja tomaattien kanssa salaattiin, ja lähtiessä vielä lättykahvit maistuivat tosi hyvältä!

Luna haettiin hoitoon ja siitä alkoi taas meininki, jota pakoon Luna vetäytyy vähän väliä sohvan alle. Tämä rauhoittuu vasta huomenna. Saa nähdä, miten poika jaksaa hoitaa näitä kahta ensi viikolla, kun teemme pari pientä reissua ilman Vilmaa. Ensimmäisen kyläpaikan vanha mäykkäri saattaisi saada sydärin tämän vilkkaan pennun kanssa, tai sitten me muut.

Mtäh! Enkö mä pääse mukaan? Vaikka mulla on omat turvavyöt ja olen lähes sisäsiisti, ainakin melkein joskus. Epistä?!

Kesäkö

Eihän tästä tule mitään! Koko kesä valuu sivu suun, kun makaan työpäivän ja (ihan terveellisen) päivällisen jälkeen koko illan sohvalla enkä jaksa tehdä mitään. En ulkoilla, lähteä uimaan tai mitään muutakaan. Kuuden tunnin yöunilla ei parempaan pysty.

Ja töissä ei todellakaan ole kiirettä tässä kuussa. Olen ehtinyt kaikessa rauhassa paneutua lukemaan uusia ohjeita ja suunnittelemaan syksyn toimintaa. Ja silti olen ihan naatti kotona ja joko nukun illan tai taistelen unta vastaan riippumatta siitä, olenko ajanut pyörällä vai autolla sen yhteensä 15 kilometriä päivässä.

Huomisen jälkeen on edessä yhdeksän päivän vapaa. Miten mahtaa käydä syyskuun jälkeen, kun alkaa kokopäivätyö ja normaali tahti muutenkin, välissä pelkkä viikonloppu? Talvi, apua.

Nyt yritän loihtia itseni takaisin heinäkuun puoliväliin, kesän ihanimpaan hetkeen, lämpimään heinäkuiseen iltaan:

~~ On kesä, olet tässä, nautit tästä täysin rinnoin ~~
joojoojoo.

Yllätyksiä

Mies intoutui tänä aamuna leikkaamaan nurmikon.
Töistä kotiuduttuani hän vei minut kodinhoitohuoneeseen salaperäisen näköisenä ja *pim*: sammutuspeitto roikkui ovenpielessä seinällä!

Joku oli lukenut blogia.


~Hohhoijaa, milloinkahan pääsisi käymään Roomassa..?

Haja-ajatuksia

Neljä päivää vapaata on tehnyt taas hyvää ja tuntunut samalta kuin kuukauden loma ennen. Jaksan ihmetellä sitä, miten pääsen nykyisin heti takaisin rentoon ja ajattomaan lomafiilikseen.

Tänään istuimme miehen ja pojan kanssa kaupungilla terassilounaalla ja nautimme lämmöstä ja auringosta. Kauppalaispihan Food oli minulle uusi tuttavuus ja ruoka oli todella hyvää. Söin kana-caesar -salaatin, joka oli iso ja maukas.

Sain hankittua vaellusta varten uudet kävelysauvat ja siihen sopivat hanskat sekä urheilusukkia. Sääskihuppu on, sadeviitta on vielä listalla. Nyt puuttuu enää peruskunto, joka ei juuri parane kotona keksiä mussuttamalla.

Kesäfiiliksen salaisuus taitaa olla siinä, etten ole päässyt alkuunkaan vielä kiinni työhön. En voi ottaa edes kehityskeskusteluaikaa, kun kaikki ajatukseni suuntautuvat edelleen pois työelämästä.

No, kun syksy saa ja kokopäivätyö imaisee putkeensa, alkaa taas kai kiinnostus herätä työtäkin kohtaan, olisi kai pakko.

Eilinen sadepäivä vietettiin kuin ikivanhat pariskunnat ainakin: mies teki ristisanaa pöydän ääressä ja minä ratkoin sudokuja sohvalla. Koira koisasi jaloissa ja sade ropisi ikkunaan.

Välillä keitettiin kahvit. Ei paljon puuttunut, että olisi ryystetty tassilta sokeripala hampaitten välissä. Kello olisi raksuttanut mennyttä aikaa.

Pihalla Vilma juoksi pensaan alle suojaan pissille ja kipitti samantien ovelle takaisin. Kävelylle päästiin vasta illalla.

En ole muistanut kastella laatikkokukkia koko kesänä, mutta vielä ovat hengissä. Mies vetkuttaa nurmikonleikkaamista, eikä meidän ikkunoitakaan ole kukaan pessyt. Täällä ei asu kovin ahkeraa ja aikaansaavaa sakkia, ikävä kyllä.

Ostimme sammutuspeitteen ja se odottaa koukkua olohuoneen sohvalla. Paikka on katsottu valmiiksi kodinhoitohuoneesta. Meidän miehellä voi kestää vuoden tai kaksi, ennen kuin hän saa sen hoidetuksi. Jaksan vielä odottaa vähän aikaa.

Vilma näyttää tässä siltä, kuin olisi käynyt tekemässä laittoman lammikon makuuhuoneen nurkkaan, sinne kuvaustelineen juurelle. Tai tuolin alle vierashuoneen nurkkaan. Tai ulko-oven eteen. Tai eteisen matolle. Hei tipsun tapsun!

Kun ei millään muisteta käyttää pihalla joka välissä. Alussa se oli kerran tunnissa, nyt parin tunnin välein. Keittiöön suljettuna Vilma ei pissi koskaan, ja tänäänkin se oli yli kolme tuntia iltapäivällä yksin. Ja sitä ennen istui hienosti pöydällä ja antoi eläinlääkärin tutkia ja rokottaa. Hyvä tyttö.

Koiraviikonloppu

Viikonloppu oli vaihteeksi vilskettä, kun oli nuorisoa ja kaksi koiraa ympärillä. Luna on pian kaksivuotiaana niin ihanan rauhallinen koira verrattuna Vilmaan, joka on koko ajan sen kimpussa. Enimmäkseen Vilma roikkuu sen korvissa tai yrittää näykkiä jostakin muualta ja houkutella leikkiin. Luna hermostuu välillä ja ärähtelee kunnolla, tosin vailla mitään vaikutusta.

Välillä sitten pannaan painiksi, ja siinähän Vilma on aina alakynnessä. Näin menee ainakin yksi päivä, toisena ollaan sitten jo hiukan asetuttu ja saatetaan kulkea jo sovussakin yhdessä. Kaksi silmäparia siis seuraa perässä, kun kuljen.

Luna syö ruokansa hitaasti ja nautiskellen, silloin kun ylipäätään syö. Vilma imuroi kuppinsa aina nopeasti hotkimalla, mutta Lunan syödessä samaan aikaan kiihdyttää vauhdin kymmenkertaiseksi ja ehtii siinäkin välissä vilkuilla, mitä naapurissa tapahtuu.

Käännytyksen jälkeen imuroi sitten loput omista muroistaan ja syöksyy Lunan lihapatojen luo räksyttäen raivokkaasti, kun joku ehtii napata lennosta kiinni.

Kun Her Ladyship sitten on lopettanut hitaan ateriointinsa ja astelee arvokkaasti lanteitaan keikauttaen pois keittiöstä, päästetään pikkuinen, sylissä nälkäkuoleman partaalla raivokkaasti pinkova koira imuroimaan loput vierailijan kupista ja nuolemaan lattiakin ympäriltä.

Sitten voikin jo kaikessa rauhassa makoilla välillä työhuoneen vanhojen kirjojen äärellä. Tässä on menossa Sigrid Undsetin Olav Auduninpoika vuodelta 1926. Taidanpa itsekin lukea sen uudelleen, muistan, miten nautin siitä aikoinaan (-silloin 20-luvulla...).

Nämä kaksi kuvaa Lunasta on poikani ottanut eilen lounaan jälkeen sohvalla kölliessään. Lunalla on lyhyempi kuono kuin Vilmalla ja suuret pyöreät silmät, mikä tekee siitä mielestäni kauniin. Se on luonteeltaan lempeä ja sietää pentua ihmeen hyvin. Villit takaa-ajoleikit kiehtovat silti molempia.

Harmi, kun ei kaupungissa voi päästää koiria irti. Vaikka viimeksi kesken hurjan juoksun lähti iso jänis liikkeelle puun takaa. Olisivat saattaneet molemmat koirat pinkoa perään.

Upea parsakaali-pähkinäsalaatti ja muita kivoja

Tuula kyseli kommenttilaatikossa muutamaa ruokaohjetta. Kirjaapa ne samantien tähän.

Parsakaali-pähkinäsalaatti on ollut meillä monissa juhlissa suuri suosikki. Maut vain yksinkertaisesti mätsäävät täydellisesti! Löysin ohjeen joskus Etiketti-lehdestä, muistaakseni jonkun kanadalaisen naisen antamana. Nyt ilahduin, kun näin saman ohjeen uudessa Glorian ruoka ja viinissä, Sophie Bernerin resepteissä.

Näin olen tehnyt sen:

TOSIHYVÄ PARSAKAALI - CASHEW-PÄHKINÄSALAATTI

1 kg parsakaalia haarukkapaloina
1 keskikokoinen sipuli silppuna
12 viipaletta Amerikan pekonia
1-2 dl cashew-pähkinää

Kastike:
vajaa 2½ dl kevytmajoneesia
alle ½ dl sokeria
3 rkl valkoviinietikkaa

Olen höyryttänyt parsakaaleja pari minuuttia, vaikka ohjeessa ne käytetään raakana. Pekoni paistetaan suikaleina rapeaksi ja mikä estää kuullottamasta sipuliakin, vaikka sen olen käyttänyt raakana.

Laita kulhoon parsakaalin kukinnot, sipulisilppu ja pekonikuutiot ja sekoita.

Sekoita keskenään kastikkeen ainekset ja kaada kastike salaatille. Pane kulho viileään maustumaan pariksi tunniksi.

Sirota paahdetut cashew-pähkinät salaatille vasta juuri ennen tarjoilua.

Vertailun vuoksi alla vielä Glorian ohje:

Yksi vakio-ohjeistani on myös tämä, yllättää aina raikkaalla makuyhdistelmällään:

EEVALIISAN MAHTAVA POTTUSALAATTI

1. Keitä kiinteitä perunoita ja jäähdytä ne. Leikkaa potut sopivan kokoisiksi kuutioksi. 
2. Pilko joukkoon kylmäsavulohta ja silliä. 
3. Kastikkeeksi sekoita smetanaan/jogurttiin/kermaviiliin tilliä ja Kallen mätitahnaa.
4. Maistele!Anna hetken vetäytyä kylmässä ja nauti.

Pastasalaatteja olen tehnyt juhliin Maarit Enkovaara-Astraldin Pastatieto-kirjasta. Nykyisin suosikkini on kyllä Paolan pastasalaatti. Siinä pitää vain varoa, ettei laita liikaa pestoa.

Pöhköt parketilla

Tähän tanssiin osallistuu myös mies, joka yrittää saada puhdasta jälkeä. Ei tule mitään.

Kakaran kanssa

Käveltiin yhtenä iltana vaihteeksi Lutakon rannassa koiran kanssa, tutustuttamassa sitä vähän vilkkaampaan elämään. Ei siellä sattunut juurikaan olemaan väkeä liikkeellä nimeksikään, mutta saatiinpahan vaihtelua.

Tämäkö on se koirapisuaari?

Kari Alosen patsas on ollut paikallaan jo vuosia, mutta olen aina onnistunut katsomaan ohikulkiessani toiseen suuntaan. Tällä kertaa päätin etukäteen etsiä sen silmilläni ja -no, kai se ihan hyvä on... en tykkää. Pimeällä se on kuulemma valaistu ja silloin valo loistaa sisältä, kivien välit ovat lasia. Katsonpa syksyllä tai talvella uudestaan.

Kolme lunkia päivää töissä, jolloin sain samalla otettua aikaisempia ylitöitä pois. Takaisin tarvitsee mennä vasta keskiviikkona.

Viikonloppuvieraat ovat tänään häissä, samoin toinen poika, joten meillä on kaksi koiraa täällä temuamassa. Kimulit meinaa pistää ranttaliksi, kuten nuoriso konsanaan! Toisaalta Luna on aika hermostunut välillä tuohon kakaraan, joka ei usko murinaa sen enempää kuin kieltojakaan.

Vilma oppi jo välillä niin hyvin sisäsiistiksi, että uskallettiin ottaa olohuoneen iso matto esille. Niinpä siihen ja vähän muuallekin on ollut pakko pissiä vähän väliä riippumatta siitä, onko juuri tehty kaikki tarpeet ulkona vai ei. Ehkä se on pesetyksen jälkeen siirrettävä vielä odottamaan syksyä. On vaan niin kolkkoa ilman mattoja.