Toivetalvi

Lopultakin on minun toivetalveani: paljon lunta ja vähän pakkasta. Jo lapsena tykkäsin talvesta, ja liukumäessä lorvailusta illalla tappiin asti, nauttien tähtitaivaasta tai nyppien lumipaakuja lapasissa. Ei silloin palellut, kun liikkui koko ajan, silloin kun ei maannut mäessä pää alaspäin ja katsellut tähtiä. Tein sitä joskus teininä laskettelurinteessäkin, mutta silloin alhaalta lähti äkkiä moottorikelkka tulemaan.

Eikä palelele nytkään, mutta lämmin tuppaa olemaan ihan muista syistä. Kunnon kengät jalassa on joka tapauksessa mukava tarpoa pienessä lumessa. Saapahan enemmän rasitusta, sitä kun on syytä suorastaan kerätä meikäläisen, joka viihtyy parhaiten tietokoneella tai sohvalla.

Oikeasti nämä kuvat ovat helmikuulta kolmen vuoden takaa. Ne voisivat olla kuitenkin tänään otettuja, niin samanlaista on. Yhä useammin ajattelen, että olen jo kuvannut tämän ja tämän jutun jo moneen kertaan, en viitsi nyt vaivautua. Mieluummin kaivelen omasta varastosta kuvitusta:)

En halua päästää Vilmaa enää vapaaksi metsässä sen jälkeen, kun se kerran kaivautui yhteen kuoppaan talvella ja mies löysi sen sieltä puoli jänistä suussa. Se on hulluna jäniksiin ja lähtee varsinkin elävän perään nuolena, jos sattuu sellaisen huomaamaan. Nyt talvella on ollut pihassakin usein jänis, mutta vaaleana se on jäänyt koiralta huomaamatta.

Luminen lähimetsä tarjoaa kivan hetken täydellistä hiljaisuutta. Vaikka se on isolta tieltä nousevallla rinteellä, vaientaa asutus, puusto ja lumi äänet tehokkaasti. Vain linnun ääni kuuluu jostakin.

Syysretkellä Päijänteen rannoilla

Läksin eilen liikkeelle jo aamusta, mikä on tosi poikkeuksellista vapaaviikon maanantaille. Tavallisestihan vietän sen ihan hissukseen kotona. Nyt kuitenkin yksi vasta vapaaherrattaren päiviä viettämään jäänyt ystäväni oli kutsunut neljä muuta samassa tilanteessa olevia kylään mökilleen Päijänteen rannalle Korpilahdella. Minä pääsin mukaan, koska kuulun samaan työporukkaan ja olemme muutenkin kulkeneet pitkän matkan yhdessä, noin neljännesvuosisadan yhteistä työelämää. Ja tapailleet tietysti muutenkin myös työn ulkopuolella.

Kävimme kävelemässä ja katsomassa vähän Päijänteen jylhiä maisemia. Kovin korkealle emme viitsineet nousta, koska muutamat nitistivät  jo hirvikärpäsiä niskastaan eikä kukaan halunnut tehdä enempää tuttavuutta niitten kanssa. 

Ruska oli alkanut värittää maisemaa täälläkin.

Kuvassa näkyy yksi puolukka. Minulle tuli hätä, onko puolukka-aikakin jo ohi, kun ohitin sujuvasti kesällä mansikka-ajan. Tai syötiin me kyllä paljon mansikoita, mutta se tavallinen säilöntätouhu jotenkin ohi, kun olin niin paljon menossa.

Löytyi muuten pannullisen verran kehnäsieniä tuolta metsästä. Vaikka on ollut kuivaa, oli niissä tuoreita ja sopivan nuoriakin tarpeeksi. Ja tietenkin madottomia!

Ison järven rannalla on ison järven tuntu. Oli mukavaa istua hetki katselemassa maisemia. Suurelle Vanhanselälle etelään päin näkyy vain yhdestä nurkasta tässä eikä siitä saanut kuvaa vasta-auringon takia.

Loppuaika istuttiinkin sitten sisällä ison ruokapöydän ympärillä. Syötiin ja puhuttiin, ja puhuttiin ja syötiin. Oli se ihanaa!

Sumussa ja tihkussa

Edellisillä pakkasilla tykitetty lumi on pysynyt rinteissä, vaikka lumetonta vuodenvaihdetta on muuten vietetty. Ei ole kaksiset kelit venäläisturisteilla, joita tänne keskiseen Suomeenkin on aika paljon tullut. Ensilumen ladusta on pohja jäljellä ja siellä on sivakoijia näkynyt tähän asti. Siis sieltä ei mennä lenkille.

Suuntaamme metsään Vuorilammen kautta, kuten tavallisesti. Se on vakiokuvauskohteeni, tällä kertaa puhelimella. Värikuva tuo ylläoleva on, vaikka maisema näytti tänään kovin mustavalkoiselta. Heräsin aamulla kymmenen aikaan, jolloin ikkunasta näkyi tiheä sumu, ihan uskomaton näky ollakseen tammikuinen. Nopeasti sumu sitten haihtui, paitsi tuolta ylhäältä.

Metsänraivausta on ollut tekeillä ja se on ollut tarpeen. Omituista kyllä maa on näissä kuvissa valkoinen, vaikka en muista sellaista. Monena päivänä on käväissyt jonkinlainen millinkerros lunta ja jotain sellaista satoi tänäänkin. Minun mielestäni se oli hyhmää. Miehen mielestä hyhmää on se sose, jota on jään ja rannan välissä keväällä. Minun mielestäni hyhmää voi myös sataa, silloin kun se ei ole räntää, joka on märkää, eikä lunta, joka on hiutaleina. Liekö sitten sitä kuuluisaa alijäätynyttä vettä? Puhumme muuten usein sanoista ja niiden merkityksistä, kaksi entistä kielitieteilijää.

Kummallista, että lammessa on edelleen jäät. Kunnollisista pakkasista on jo aikaa, eivätkä nekään kovin kummoisia olleet.

Auton lämmitystolppa vedessä...tai sitten entisen laiturin paikalla avannon vieressä ollut sähköpistoke vispilälle, joka piti veden liikkeessä ja esti jäätymisen. Mies löysi metsästä sienen, jota huuri katsomaan. Lähempää paljastui lepän kanto, vai haapako se on punainen?

Savusaunan ympärillä on ihanan puhdas savun tuoksu. Laiturille ei tekisi mieli paljain varpain hihhuloimaan, vedestä nyt puhumattakaan.

Ja siitä kun paineltiin rinteeseen ylöspäin, niin saatiin kierrettyä yhteensä tunnin lenkki. Se on entinen tavallinen viikonloppukierroksemme, mutta jotenkin on päässyt vauhti hiipumaan ja lenkki lyhenemään viime aikoina. Kunnon hiki tuli sauvoessa ja hengästyinkin perusteellisesti monimuotoisessa maastossa. Jukra että teki hyvää!

Kuksa kourassa kosken äärellä

Yksi oululaisten suosima retkeilykohde on Koitelinkoski noin puolen tunnin ajomatkan päässä. Varsinkin keväällä ja jäittenlähdön aikaan koski näyttää hurjalta suurten vesimassojen takia. Nyt oli vesi hyvin matalalla ja hurjuudesta ei ollut tietoakaan, mutta kiva kohde tuo hyvinhoidettu paikka syksylläkin oli.

Kaiken kruunasi tietysti viileää, neliasteista ilmaa lämmittänyt aurinko, joka sai paistaa kirkkaalta taivaalta. Ihan mielellään valitsi jokainen kulkija siellä siis aurinkoisen paikan istuskelulle.

Tämä kuva ei ole meidän seurueestamme, vaikka siinä on vähän samanlainen rollaattori kuin äidilläni kävelytukena. Kysyin kyllä polulla kamera kaulassa ohi kulkiessani, saisinko ottaa kuvan, mutta en kuullut vastausta. Otin siis.

Tukevannäköinen riippusilta heilui epäilyttävästi. Olen kyllä kävellyt joskus ihan pientä ja todella huteraakin riippusiltaa pitkin yhden kosken yli, joten ei tämä mitään.

 

Tässä istuvat vanhempani matkalla nuotiopaikalle. Puut sai ottaa mukaan parkkipaikan  lähellä olevasta varastosta. Valmiita nuotiopaikkoja riitti kaikille kävijöille.

Onneksi sisko ja miehensä olivat kiepaisseet paikalle kaupan kautta ja toivat kahvit ja makkarat paistettavaksi. Kahvit keittivät sitten kokeneitten retkeilijöitten tapaan nokipannulla. Voi miten hyvältä se maistui raittiissa syysilmassa kuksasta juotuna, donitsi toisessa kourassa ja suupielet sokerissa!

Kyllä taas kelpasi ajatella, että hienosti vietetty päivä!

Poroja katsomassa

 Parasta Lapissa on porojen näkeminen, heti maisemien jälkeen! 

Palasin eilen kotiin vajaan viikon reissulta Kittilän Leville, jossa ystävillämme on mökki, tai siis loma-osake. Ajoimme miehen kanssa sunnuntaina Pohjanmaalle ja jatkoimme heti maanantaiaamuna ystävien kanssa yhdellä autolla pohjoiseen. Ajomatkaa kertyi kahdeksan tuntia, kun pysähtelimme välillä ja ajoimme osan matkasta Ruotsin puolella (ei muuten kannata, oli huonoa tietä.)

Voisi kuvitella matkaa pitkäksi, mutta se sujui rattoisasti rupatellen. Kun on tuntenut toisensa melkein aina, mutta asuu kaukana, riittää juteltavaa. Edellisen yhteisen reissun teimme muuten samaan kohteeseen lasten kanssa joskus -95 ja jatkoimme siitä vielä Norjan puolelle Tromssaan. Nyt keskityimme patikoimaan Levin maisemissa. 

Nämä söpöläiset löytyivät Levi-tunturin rinteellä olevan Panorama-hotellin pihasta. Siinä ne lepäilivät auringossa. Tuuli ajoi sääsket tiehensä. Vaadin suojeli selvästi vasaansa, mutta päästi kuitenkin aika lähelle kuvaamaan. Seisoin tiellä, en häirinnyt sen lähempänä, oli pokkarissani kuitenkin vähän zoomia.

Nämä muut köpöttelijät olivat sitten ihan ylhäällä. Ja muuten sääskistä ei ollut koko matkalla haittaa, ehkä tuulen takia, eikä niitä ollut muutenkaan paljon. Silloin edellisellä kerralla 90-luvulla piti yhteisvalokuva ottaa sekunnissa, kun sääsket olivat niin kimpussa. Ja Enontekiöllä oli silloin ilma mustanaan, kun pysähdyimme syömään eväitä. Leipä kädessä juoksin, etteivät saisi kiinni!

Näitä polkuja tallaan

Hiukan ryhdistäytyneenä kaivoin pokkarini yhtenä päivänä yöpöydän paperipinojen alta mukaan ja lähdin vakiokaverini kanssa ulos pissilenkille. Ja huom., vain toinen meistä kyykisteli. Sain tuon epelin pysymään hetken kiven päällä kuvattavana ja paikoillaan pitämällä namua toisessa kädessä ja kameraa toisessa. 

Juuri nyt tällä kipuilevalla polvella ei viitsi juuri liikoja kyykistellä maan tasalla. Ja juuri sillä tasolla saisi mäyräkoirasta hyviä kuvia. Olen usein ajatellut, että jos kävisin tuohon polulle mahalleen, saisin mainioita nuuskintakuvia. Vaan en ole vielä käynyt. Vain luontokuvauskurssilla joskus takavuosina maattiin maassa mahallaan ja sillä tavalla saatiinkin kivoja otoksia. Fiksuimmilla oli retkipatja mukana, meitsi konttasi polvet mustelmilla.

Pitää päästä syömään heinää! Ihan outo tapa, mutta kaikki koirat kai tekee sitä. Luna ainakin oksentaa usein heinänsyönnin jälkeen, Vilma ei koskaan. Tänään Vilma tosin söi myös taas heinikosta jonkun pienen eläimen, luut vain rutisivat. Onneksi en pussaile sen kanssa muulloinkaan, mutta nyt vielä vähemmän.

On mukava katsoa, mitä kaikkea maasta puskee tuolla kävelyreittien varrella.

Kuten viinimarjapensaita keskellä metsikköä. Tässäkin on tietysti joskus ollut talo ja sen hyötypuutarha. On kiva tietää, että nykyiset kadunnimet ovat tulleet ammoisten talojen nimistä.

Metsän puolella tuomi oli alkuviikosta vasta puhkeamassa kukkaan, mutta aurinkoisilla paikoilla täydessä kukassa.

Rantaa kohti mennessä seutu muuttui kosteaksi ryteiköksi. Lahdenpohja on noussut jatkuvasti ja kasvaa kohta umpeen. Ei aikaakaan, kun tähänkin rakennetaan taloja, ehkä jo sadan vuoden päästä.

Nämä kuvat eivät ole kovin kaksisia ja värityskin näyttää olevan vähän outo. Ixus 100IS-pokkarini on ollut kyllä hyvä käytössä ja mahdottoman pieni ja kestävä, mutta nyt on alkanut kuitenkin häiritä kuvien laatu. Kaipaan parempaa, ja hiukan enemmän säätömahdollisuuksia kuin nykyisessä pokkarissa. Tilasin juuri uuden kameran, ja siinä muuten on kääntyvä näyttö!
Tuskin maltan odottaa ensi viikkoon.