Keväisen kevyttä

Niin vaan alkaa mielessä siintää valoisat värit ja pehmeät pastellit, vaikka juuri on vasta päästy kunnolla lumisen talven makuun. Ihmismieli rientää niin mielellään koko ajan eteenpäin. Liekö näillä meidän alati vaihtuvilla vuodenajoillamme jotakin tekemistä sen kanssa, että luonnossa on jatkuvasti jotakin seurattavaa ja odotettavaa. 

Ei ole ihme, että pehmeä vaaleanpunainen ja laventelinsininen ovat nousseet Pantonenkin julistamina tämän kevään väreiksi. Niitä silmä nyt kaipaa ja mieli halajaa. Ennen pastelleihin puettiin vauvoja ja pikkutyttöjä, mutta nyt onneksi niitä voi vapaasti käyttää kuka tahansa. Paitsi teinipojat, niin ja vanhemmat miehet eivät vapaaehtoisesti. Niin hyvin kuin kylmä pinkki meidän miestä pukisikin!

Kunhan maaliskuulle päästään, alkaa haluta ympärilleen jotain keltaista ja vaaleanvihreää, alkukesän värejä. Pääsiäisen narsissit, keltaiset tulppaanit ja rairuohot eivät suinkaan ole tyhjästä pulpahtaneet, noihin väreihin alkaa olla niin syvä kaipuu pitkän talven jälkeen. Juuri samoin kuin elinvoimaiseen punaiseen marraskuun pimeydessä.

Luonnon kierron mukaan me eletään, täällä Suomessa. Juuri nyt se kierto tietää hiihtolomaa H:lle ja lomaa töistä minullekin, joten lähdemme kohta tervehtimään vanhempia ja sukulaisia pohjoiseen.

Mukavia talvisia päiviä itsekullekin!

Toivetalvi

Lopultakin on minun toivetalveani: paljon lunta ja vähän pakkasta. Jo lapsena tykkäsin talvesta, ja liukumäessä lorvailusta illalla tappiin asti, nauttien tähtitaivaasta tai nyppien lumipaakuja lapasissa. Ei silloin palellut, kun liikkui koko ajan, silloin kun ei maannut mäessä pää alaspäin ja katsellut tähtiä. Tein sitä joskus teininä laskettelurinteessäkin, mutta silloin alhaalta lähti äkkiä moottorikelkka tulemaan.

Eikä palelele nytkään, mutta lämmin tuppaa olemaan ihan muista syistä. Kunnon kengät jalassa on joka tapauksessa mukava tarpoa pienessä lumessa. Saapahan enemmän rasitusta, sitä kun on syytä suorastaan kerätä meikäläisen, joka viihtyy parhaiten tietokoneella tai sohvalla.

Oikeasti nämä kuvat ovat helmikuulta kolmen vuoden takaa. Ne voisivat olla kuitenkin tänään otettuja, niin samanlaista on. Yhä useammin ajattelen, että olen jo kuvannut tämän ja tämän jutun jo moneen kertaan, en viitsi nyt vaivautua. Mieluummin kaivelen omasta varastosta kuvitusta:)

En halua päästää Vilmaa enää vapaaksi metsässä sen jälkeen, kun se kerran kaivautui yhteen kuoppaan talvella ja mies löysi sen sieltä puoli jänistä suussa. Se on hulluna jäniksiin ja lähtee varsinkin elävän perään nuolena, jos sattuu sellaisen huomaamaan. Nyt talvella on ollut pihassakin usein jänis, mutta vaaleana se on jäänyt koiralta huomaamatta.

Luminen lähimetsä tarjoaa kivan hetken täydellistä hiljaisuutta. Vaikka se on isolta tieltä nousevallla rinteellä, vaientaa asutus, puusto ja lumi äänet tehokkaasti. Vain linnun ääni kuuluu jostakin.

Blogisynttärit 9 vuotta

Rientää rientää! Taas on vuosi edellisistä synttäreistä. Yhdeksän vuotta on pitkä aika näissä ympyröissä ja tämän ikäisenä. Nuorin siskoni aloitti jo paljon aikaisemmin ja opetti homman sitten minullekin. Kukapa olisi uskonut, että tästä tulee näin pitkäaikainen harrastus.

On tämä vaan ollut ihana henkireikä tällaiselle kotona viihtyvälle ihmiselle. Oikeastaan pian blogin aloittamisen jälkeen sain mahdollisuuden tehdä vähemmän töitä ja jäädä myöhemmin puolikkaaseen työsuhteeseen kokonaan. Alussa sosiaalinen elämäni oli aika vähäistä, joten siksi olin melko aktiivinen bloggaaja. Valokuvaaminen, kirjoittaminen ja ihmiset joihin olen täällä tutustunut, ovat olleet valtavan antoisia asioita elämässäni.

Se aktiivisuus on kyllä nyttemmin hiipunut ja olen ilokseni ollut taas enemmän yhteydessä vanhoihin ystäviin. Olen saanut jopa muutaman uudenkin ystävän. Viihdyn myös töissä erinomaisen hyvin.

En harmikseni ole saanut takaisin kadonnutta intoa kirjallisuuteen. Entinen lukutoukka lukee nyt alle yhden kirjan kuukaudessa, jos sitäkään. Monta odottaa pinossa, mutta en halua tarttua niihin. Enpä olisi uskonut tätä mahdolliseksi joskus aiemmin, kun olin aina nenä kirjassa.

Ihan uusimpana ilon aiheena on ollut ooppera, josta toki olen aina ollut kiinnostunut, mutta en mikään alan harrastaja. Pienellä naisporukalla olemme käyneet katsomassa kaikki Jyväskylän alueoopperan esitykset, viimeksi mainion Don Giovannin tammikuussa. Innostuin nyt lähtemään mukaan Finnkinon lauantaiesityksiin New Yorkin Metropolitanista ja sehän on ollut uskomattoman ihanaa! Alkuvuodesta on tullut jo Bizet'n Helmenkalastajat ja Puccinin Turandot. Kevät näyttää myös hyvältä, siellä on mm. Manon Lescaut ja Madama Butterfly.

Kotona on kuuntelussa ollut eniten Ismo Alangon, Chisun ja J. Karjalaisen uudet levyt. Nautinnollista musiikkia nekin. Seuraavaksi olen menossa livenä kuuntelemaan yhtä Pink Floyd -tribuuttia. 

Olen ollut nyt pari kuukautta alkuviikon kaksi ja puoli päivää töissä ja loppuviikon vapaalla. Se ei ole yhtään hullumpi järjestely. Töissä on tulossa muutoksia, mutta toivon silti voivani jatkaa tätä viikkorytmiä, joka tuntuu sopivan hyvin jaksamiselleni. Myös muun elämän suunnitelu on näin helpompaa, kun rytmi on aina sama. 

Heti kun saimme tänään vähän lunta sohjon päälle, suostui Vilma kävelemään ja juoksentelemaan ulkona ja sain minäkin tehtyä kunnon lenkin. Vesisateella se on vain sännännyt lähimmän puun alle ja kääntynyt takaisin. Ja minä viettänyt aikaani lähinnä sohvalla...Nyt odottelen vielä kirkasta helmikuista taivasta ja pientä pakkasta. Lisää lunta. Oikeaa talvea, edes vähäksi aikaa.

 Palaillaan!