Lomaviikko kotosalla

Kovin hiljaiseksi on käynyt some-elämäni, siis omien tuotosteni osalta. Vietän kyllä paljon aikaa katselemalla muitten aikaansaannoksia Instagramissa ja Facebookissa, puhumattakaan Bloglovinista ja Youtubesta. Varsin harvoin kuitenkaan kommentoin mitään ja sama toimii tietysti toisinkin päin.

Muistan muuten tarkasti,  milloin kuulin ensimmäistä kertaa Youtubesta. Olin serkkuni häissä Espoossa toukokuussa 2005 ja toinen serkku, jonka kanssa nuorempana intoilimme progemusiikista, kertoi että tietokoneella on kanava, josta voi katsella ja kuunnella musiikkia. Jännittävää oli alkaa etsiä vanhoja suosikkeja, joita silloin löytyi varsin huonosti toisin kuin nyt. Nykyisin tosin hupinani on katsella mieluummin ammattilaisten meikkivideoita.

Kun joskus luen omia vuosien takaisia juttujani, huomaan kirjoittaneeni aikaisemmin usein päiväkirjamaisesti. Sellainen on itse asiassa kivaa luettavaa: jotain pientä muistiinpanoa ja ajatuksenpoikasta joka päivältä. Siinä pääsee aika lähelle toista ihmistä. Jostakin syystä ei nyt synny samalaista, vaikka tälläkin viikolla olen ollut puoli viikkoa lomalla eli siis vapaalla koko viikon. Olen taas halunnut vajota hiljaisuuteen ja pitää ikävää. Tai ei, ei se välttämättä ikävää ole ollut, mutta en ole siis ottanut juurikaan yhteyttä ihmisiin. Kävin vain kahtena päivänä kaupungilla ja kerran kahvilla ystävän kanssa. Mieleni olisi tehnyt lähteä Helsinkiin, mutta se ei monestakaan syystä sopinut juuri nyt.

Niin että koiran seurassa on päivät kuluneet. Se toisaalta pitää huolen rytmistä ja ulkoilusta, mutta yhdessä suhteessa sen kello edistää. Aamulla se syö vasta, kun jompikumpi meistä herää. Iltaruoka sen sijaan on siirtynyt aikaisemmaksi ja aikaisemmaksi. Alkuun se annettiin iltaseitsemältä, ja nyt on jo pitkään annettu neljän jälkeen. Tänä vuonna vinkuminen on aikaistanut ruokalua kahteen vapaapäivinä, ja nyt juoksujen aikaan yhteen. Se vaan on niin hirveän  nälkäinen! Tätä kirjoittaessani kello on yksi ja Vilma tuijottaa herkeämättä silmiini ja vinkuu hiljaa. Välillä tekee hermostuneen kierroksen ja ääntelee voimakkaammin.

Toisaalta Vilma jaksaa sitten niine hyvineen kyllä seuraavaan aamuun. Ja ainahan on hellämielinen isäntä, joka tiputtelee kaikenlaista pientä tuolin vieressä uskollisena istuvalle kaverilleen. Kukapa tuota voisi vastustaa!

Viikonlopun kunniaksi leipaisin kakun aineksista, joita sattui kaapeissa olemaan. Pussillinen mantelilastuja, vanhoja appelsiineja, turkkilaista jogurttia: niistähän tulee appelsiini-mantelikakku. 

Tein sen eilen ja maistui kyllä hyvältä teen kanssa, mutta tänään se oli jo todella upean mehevää ja maistui miedosti appelsiinilta, kun äänestyksen jälkeen tulimme kotiin kahville. Suosittelen lämpimästi, ohje on sivupalkissani eli täällä. Eikä ole mikään kuivakakku!

Ja nyt paistaa jo aurinko:)

Mitä ostin maanantaina kaupasta

Sain hauskan haasteen paljastaa ruokakassini sisältö. Kun ajattelin asiaa, huomasin että viikosta toiseen tulee ostettua aika lailla samoja juttuja. Jos mies lähtee joskus yksin kauppaan, huikkaan, että tuo ne tavalliset. Viikonloppuna ja vieraille yritän keksiä ja kokeilla jotakin uutta, mutta omassa arjessa mennään sillä, mitä jaksan ja ehdin tehdä. Siispä tämän maanantain täydennysostokset ovat ihan niitä tyypillisiä. 

Ostan aina pakkauksen broileria jossakin muodossa. Siitä olisi tarkoitus saada kahden päivän pata, kastike tai keitto erilaisten vihannesten kanssa. Jos päädyn valmistamaan broilerilla höystetyn vihannespannun, mistä kumpikin pidämme kovasti, syömme sen kuitenkin kerralla, joten yritän nyt tehdä vaikka keiton tuon kookosmaidon kanssa. Punaista lihaa, esimekiksi karitsan jauhelihaa ostan ehkä kerran viikossa, kalaa kerran-pari.

Kananmunia on myös aina jääkaapissa -vaikka ne eivät toisaalta kylmäsäilytystä kaipaisi. Pidän kovasti keitetystä ja paistetusta munasta vokkivihannesten tai salaatin kanssa ja niitä kuluu useita viikossa. Kokeilin muuten viikonloppuna uutta tapaa keittää munat: kiehautetaan vesi munineen päivineen ja jätetään sitten hautumaan kuumaan veteen kymmeneksi minuutiksi. Tuli aikalailla täydellisiä, vaikka pidän myös vähän löysemmistä, jossa aika lasketaan 4-5 minuuttia kiehumisen alkamisesta.

Vakiovihanneksina kaapissa on parsa-, valko- tai lehtikaalia tai kaikkia niitä. Parsakaali varsinkin on meillä suosittua. Porkkanoita ja kaikenlaisia sipuleita pitää myös olla, ja nyt ostin vaihteeksi purjoa keittoa ajatellen. Punaisesta paprikasta pidän kovasti, samoin luumukirsikkatomaateista, jotka kuitenkin nyt jätin ostamatta. Periaatteessa ei ole mitään järkeä ostaa kurkkua ja tomaattia talvella, mutta varsinkin kurkkua kaipaan aamuleivälleni.

On tuolla takana perunapussikin. Tähän aikaa vuodesta ne vaan alkavat itää heti meille päästyään. Tällä kertaa mukaan tuli pussillinen Kalajoen manteliperunaa: kuulostaa ainakin herkulliselta, joten ehkä saan ne käytettyä viikon kuluessa.

Olen syönyt omenan päivässä niin kauan kuin muistan, usein kaksikin. Se vaan sopii minulle. Nykyisin pesen omenani tiskiaineella ja syön kuorineen flavonoidien takia. Mies taas on banaaninsyöjä (ja kuorii kyllä).

Pidän hirveästi maitotuotteista. Voisin elää pelkästään erilaisilla jogurteilla ja viileillä, ja marjarahka on suurinta herkkuani. Puhumattakaan jäätelöstä... Varsinkin aamulla on pakko saada annos hapanmaitotuotetta, olkoon sitten vaikka piimää. Maidossa en oikein kestä laktoosia, mutta muissa se ei haittaa. Kun hyla-maidon pakkausta muutettiin ja sitä ei enää löydä kauposta (sitä siis on iskukuumennettuna, mutta en koskaan löydä sitä hyllyä), siirryin laktoosittomaan maitoon, enkä ole vielä oikein tottunut siihen.

Terveellisyyden nimissä olen totuttanut itseni luonnonjogurttiin ja Valion pehmeään maitorahkaan. Näitä sitten maustan viitsiessäni marjoilla, hedelmillä tai edes ripauksella juoksevaa hunajaa. Ennen käytin mysliä, mutta ne sisältävät loppujen lopuksi niin paljon sokeria, ettei kannata enää näillä kymmenillä.

Itse käytän aamuleipäni päällä kalkkunaa tai broilerileikettä, kuten kuvassa. Mies tykkää kinkusta, ja nyt hän on ostanut vanhaa suosikkiaan Gotleria. Kevyt-Beceliä levitän ruispalalleni kalkkunan ja kurkun alle.

Ostan ruokakaupasta myös pesuaineet ja patterit, siis kaiken tavallisen kotiin liittyvän, mitä sieltä saa. Käytän kaupan hiustenpesuaineita ja vartalovoiteita, ja saapa sieltä käyttämäni tukkaraita-aineetkin. Tästä satsista puuttuvat muuten kaikki herkut! Pidän aina kaapissa Fazerin 70% leivontasuklaata, ja sen ostin jo lauantaina. Kekseihin sorrutaan enää harvoin, mutta jäätelöstä ei nyt puhuta. Se on minulle yhtä heikko kohta kuin olut miehelle, mutta en silti osta sitä joka viikonlopuksi.

Tämä satsi maksoi viisi-kuusikymppiä lähimmässä S-Marketissa, muisteli mies, joka meillä ruoat maksaa samalla kun minä pakkaan kasseihin. Olemme ajatelleet, että tässä elämäntilanteessa voimme valita suomalaista ruokaa ja tukea suomalaista työtä, jos valinnanmahdollisuus on. Ruokalaskua olisi mahdollisuus saada kyllä pienemmäksikin, ja siihen ihan ykkösjuttu olisi yksinkertaisesti alkaa syödä vähemmän!

Lauantaikukat

Osun harvoin kulkiessani kukkakaupan kohdalle. Niitä ei siis enää ole! Keskikaupungilla ei Jyväskylässä ole yhtään kukkakauppaa kadunvarressa. Tiedän kaksi paikkaa, jotka kumpikin ovat kauppakeskusten sisuksissa ja sielläkin mutkassa ja näkymättömissä. Niihin ei siis törmätä vahingossa, vaan niihin täytyy osata määrätietoisesti mennä. Jos siis sattuu tietämään, missä ne ovat piilossa.

Kävimme miehen kanssa lauantaina tavalliseen tapaan kaupungilla ja samalla hakemassa kaupasta tarvikkeita sunnuntain lohisalaattiin ja köyhiin ritareihin. Kukkakauppa on siinä Mestarin Herkun kassojen vieressä ja siitä on helppo käydä etsimässä jotakin vaihtelua markettikimppuihin.

Tämän ihanampaa näkyä en olisi voinut kuvitella: anemonen kirkas punainen hehkui kaapissa kuin huutomerkki. Mitään muuta en sen jälkeen nähnytkään.

Ja niin on mennyt viikonloppu vielä punaisella huulipunallakin teemassa pysyäkseni;)

Mustanpunaista

Pikkutyttönä Mumman pesupöydän laatikossa oli mustanpunainen pieni huulipuna. Se oli niin omituisen ikälopun näköinen ja tumma, että sen täytyi olla kotoisin jostakin neljäkymmentäluvulta. Tottakai sitä piti aina välillä kokeilla. Mustasta puikosta tuli kirkkaanpunaista väriä, joka liukui huulille yllättävän liukkaasti ja sileästi. Pois se ei sitten lähtenytkään. Rasvan liuettua huulille jäi kirkkaanpunainen väri. Oli varmaan näyttänyt hyvältä silloin neljäkymmentäluvulla. Se oli siis sen ajan aito lip stain eli kestohuulipuna.

En kyllä tiedä, kuka sitä tummaa siinä huushollista oli käyttänyt. Mumma pani kaupungille lähtiessään huulilleen toista huulipunaa, punaista sekin. Hän töpötteli sitä huulia vasten ja levitti sitten värin sormella. Minusta se näytti ihan älyttömältä ja ihmettelin sitä ääneenkin. Nyt Lisa Eldridge ja muut kuuluisat meikkitaiteilijat töpöttelevät samalla tavalla (ja se näyttää minusta edelleen yhtä naurettavalta) ja väri on sitten enemmän vain sävyä, lip tint.

Stainit ja tintit ovat taas kovasti huudossa. En innostu kummastakaan.

Tuli vaan näistä väreistä mieleen.

Kuivista tulppaaneista kyllä innostun. Kameran kanssa saimme aikaiseksi 

tyylitellyn kuvasarjan rohkeissa väreissä.

Tai aika monta. Jatkoa seuraa.

 

Hyvää viikonloppua!

Helmililja ja ötökkä

Vielä huomenna on puoli päivää töitä ja sitten on tämän viikon työt tehty. Kuten tavallista, päässäni ei työpäivän jälkeen liikahda lehtikään, joten mennään vanhoilla kuvilla. Muutaman vuoden takaa löysin tällaisia ötökkäkuvia. Itse ötökän huomasin kerran ikkunan välissä ja siitä se tarttui linssiin. Loppu on leikkiä kuvankäsittelyn kanssa.

Pääsiäinen hyvässä seurassa

Pääsiäinen on ollut pitkä ja rauhallinen, kuten loma ainakin. Muutama päivä vietettiin nuoremman polven kanssa yhdessä, kun toinen nuoripari tuli etelästä perjantaina. Lauantaina söimme sitten illalla koko porukalla yhdessä pitkästä aikaa. Pojat olivat jo etukäteen luvanneet valmistaa klassista pääsiäisruokaa. Äiti sai kerrankin vetää lonkkaa ja seurustella, eikä siitä huolimatta tullut ottaneeksi kuin muutaman kuvan.

Herrat siinä pannujensa ja työlautojensa ääressä. Veljekset ovat kumpikin varsin innostuneita ruoasta ja sen valmistamisesta. Sitä intoa ei niinkään ollut vielä kotona asuessa, se alkoi kehittyä kummallakin vasta omassa keittiössä. 

Alkuun maistelimme aitoa sampanjaa sekä mätiä ja lisukkeita paahtoleivän päällä. Sattui nimittäin olemaan mätiä vielä pakastimessa. Pääruokalautasestani otin sentään yhden kuvan, muu aika menikin sitten ruoasta, viinistä ja hyvästä seurasta nauttiessa. Yrttisinappikuorrutettu karitsankare oli juuri sopivaa, sisälämpötila oli nostettu kuulemma 54 asteeseen. Tätä en ole muuten itse tehnyt vielä koskaan.

Voi kun olisin muistanut ottaa kameran käteen myös jälkiruokaa syödessä, tiramisu nimittäin oli todella hyvää! Se ei ole välttämättä kuulunut omiin suosikkeihini, olen nimittäin juuri Italiassa sattunut saamaan jokseenkin mitättömän makuista tiramisua parikin kertaa, enkä ole itse tainnut tehdä sitä kertaakaan. 

Nyt kuitenkin vanhempi poika teki avovaimonsa kanssa kakun aamupäivällä valmiiksi. Ohje oli täältä, aito italialainen tiramisu, joka maustettiin Amaretto-liköörillä. Väliin ripoteltiin tummaa suklaata rouheena, joka toi mukavasti suutuntumaa muuten pumpulinpehmeään kakkuun. Kupillinen espressoa vielä seuraksi. Tätä teen kyllä itsekin joskus vieraille.

Onnistuneen aterian jälkeen jäimme tyttöjen kanssa juttelemaan viinilasin ääressä, kun taas veljekset vetäytyivät vierashuoneen sängylle katselemaan jotakin ohjelmaa tabletilta. Siellä makoilivat vierekkäin kuin pikkupoikana ainakin;)

Pyhinä emme ole tehneet mitään, ei niin mitään. Paljon nukkumista ja elokuvia. Koiran kanssa kävelyä. Olemista. Kyllä nyt taas pitäisi jaksaa olla loppuviikko töissä.

Pääsiäistä!

Sinne hujahti taas melkein viikko ja on jo huhtikuu. Sain tehdä yllättäen kaksi leppoisaa päivää töissä, vaikka olin varautunut huhkimaan ja tarpeen mukaan jopa jatkamaan päiviäni kollegan loman takia. Tilanteet elävät  siellä ja sen mukaan mennään. Oli mukava myös vapaan jälkeen nähdä ihmisiä. Ajattelinkin eilen, että maaliskuu oli hyvä kuukausi. Muistan selvästi ajatelleeni samaa myös helmikuusta ja tammikuusta. 

Nuorempana lokakuu oli minusta hirveän pitkä nollakuukausi. Tammikuu oli toinen tolkuttoman pitkä ja tylsä, silloin oli vain kylmää ja pimeää eikä tapahtunut mitään; joulun jäljiltä oli rahatkin vähissä. Helmikuu oli minusta hyvä, ja maaliskuu taas kelju jäinen tai loskakuukausi. Elokuusta en myöskään innostunut, ja se johtui alakouluaikaisista muistoista loputtoman pitkikstä loppukesän päivistä syyskuuta ja koulunalkua odotellen.

Nyt kaikki kuukaudet ovat yhtä kivoja. Jokaisella on oma erityislaatunsa ja jokaiselta on odotettavissa jotakin uutta muutosta. Huhtikuu on aina tiennyt lumien sulamista ja muuttolintujen paluuta. Pääsiäisenä on useimmiten ollut räntäsadetta ja silloin on ollut kiva hautautua kotiin tai tavata sukulaisia ja ystäviä. Aito pääsiäissää on tänäänkin ollut. Pyhiä vietämme nuorison kanssa.

Keltaiset kukat ja pajunkissat ovat pääsiäsenä valoa ja kevättä lupaavia kukkia. Toivotaan tilkkasta aurinkoa jostakin pilvevälistä tänäkin pyhänä!