sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Silkkikuikka ja sitruunatorttu


Mikä kumma astianostovimma onkaan timantinkerääjään iskenyt? Oliko kaappien siivous niin tehokasta, että jokin patoutunut uusimisen tarve purkautuu nyt? Sen sukat makkaralla -lasin jälkeen olen täydentänyt valkoista Teema-sarjaa ja hankkinut kaksi tummanturkoosia Kartio-lasia. Jostakin syystä haluan valkoisten astioitteni kumppaniksi monenvärisiä laseja.

Ja sitten kävin muuten vaan yhtenä iltana ohikulkiessa aikaa tappamassa Marimekossa. Näin nämä pienet kupit ja se oli menoa, ne oli pakko saada. Ja kyllä niistä päiväkahvia juo, ja miksei voi tarjota jälkiruokaakin. Silkkikuikka on näitten kiva nimi, vaikken tiedä, miten se oikeastaan kuppeja kuvastaa.


 Sunnuntain lounaalle tein jälkiruoaksi herkullisen raikkaan ranskalaisen sitruunatortun Sillä sipuli -blogista. Merituuli oli tehnyt tai kääntänyt tarkat ohjeet, joilla oli helppo leipoa, ja tulos oli hyvin onnistunut. Kirpakka maku ei ollut liian makea, ja kenties tomusokerihunnutus olisi suorastaan ollut maullekin hyväksi, mutta en muistanut tehdä sitä.

SITRUUNATORTTU
Tarte au citron

2,3 dl vehnäjauhoja
75 g kylmää voita pieninä paloina
0,3 dl sokeria
1 iso kananmuna

Täyte:
2 munaa
0,6 dl sokeria
1,75 dl kuohukermaa
2 luomusitruunan mehu ja raastettu kuori
(siivilöityä tomusokeria päälle ripoteltavaksi)
Mittaa jauhot ja voipalat kulhoon ja hiero ne sormenpäillä nopeasti murumaiseksi seokseksi. Lisää sokeri ja sekoita hyvin. Riko munan rakenne hyvin ja kääntele se taikinaseokseen tylpällä veitsellä. Muotoile taikina palloksi, kääri muovikelmuun ja nosta jääkaappiin tunniksi.

Laita irtopohjavuuan pohjalle leivinpaperia ja voitele reunat. Kuumenna uuni 190 asteiseksi. Painele kylmää taikinaa kämmenillä jauhotetulla työpöydällä ja kauli se sitten halkaisijaltaan 23 cm:n vuokaan sopivaksi niin että sitä riittää reunoillekin. Älä venytä taikinaa. Leikkaa ylimääräiset reunat pois ja pistele pohja haarukalla. Pane taikinapohjan päälle leivinpaperi ja tähän päälle paistokuulia tai esimerkiksi kuivia papuja tai herneitä. Paista torttupohjaa uunissa 20 minuuttia.

Vähennä lämpöä 160 asteeseen. Ota leivinpaperi ja paistokuulat pois. (Paista pohjaa vielä 10 minuuttia. -Unohdin tämän vaiheen kokonaan ja se oli ehkä vain hyvä, ei paistunut liikaa.)

Tee sillä aikaa täyte. Vatkaa munat ja sokeri. Ota kermamäärästä pois 2 ruokalusikallista myöhempää käyttöä varten ja lisää loput kermat vatkattuun seokseen. Sekoita joukkoon myös sitruunoiden mehut ja kuoriraasteet. Kaada täyte paistetun piirakkapohjan päälle ja paista 10 minuuttia. Valuta säästetty kerma tortun pinnalle marmorimaiseksi kuvioksi (ei tullut kyllä mitään jälkeä) ja paista vielä 20 minuuttia niin että täyte jähmettyy.

Anna tortun jäähtyä kunnolla. Ripottele halutessasi pinnalle siivilöityä tomusokeria ennen tarjoilua.



Kirkkaan päivän ja aterian jälkeen olikin mukava seurustella nuorison kanssa ja nauttia kahvia ja sitruunatorttua.











Paitsi me, meille annettiin vain koirapuuroa!






Kuvat otti tällä kertaa Nuorempi Poika.

lauantai 29. tammikuuta 2011

Menoviikko




Viikko on hurahtanut työn merkeissä niin nopsaan, etten ole ehtinyt ajatella edes blogia, ja se nyt on kerrassaan harvinaista. Yksi ilta meni iloisissa merkeissä kollegoja tavaten ja erinomaista illallista hartaasti maistellen, Haraldissa muuten, jossa on ollut toisenlaisiakin kokemuksia. 

Ja toinen ilta meni vähintääkin yhtä mukavissa merkeissä uutta autoa liikkeestä hakiessa. Muistan vielä koeajon, kun kävimme  syysauringossa Laukaassa. Silloin ei vielä ollut edes lunta. Pitkiä ovat odotusajat, mutta nytpä on taas mieleinen pirssi alla. Siis miehellä, kahteen ei sentään ole varaa. Minähän pääsen tarvittaessa bussillakin töihin, jos kuljetus ei toimi. Väri on nyt valkoinen, kun entinen oli musta, ja ensimmäistä kertaa diesel. Ehkä pääsen vielä kokeilemaan minäkin, kun mies ensin leikkii sillä kyllikseen.





Innostuin eilen kuvaamaan viime viikonlopuksi ostettuja tulppaaneja, jotka tietenkin olivat kuivuneet maljakkoonsa. Vaihdoin kameraan pitkästä aikaa alkuperäisen 18-135 mm kittilinssin, ja ihan kelpo jälkeähän silläkin saa. Sen jälkeen kun ostin viime talvena 50 mm 1:1.4 -linssin, olen käyttänyt vain sitä, se on ihanan monikäyttöinen.



maanantai 24. tammikuuta 2011

Lumimetsä



Lunta on tullut ja umpimetsäänkin aika paljon. Polku on tallautunut, mutta silti hanki ylettyy melkein polven korkeudelle. Sauvat uppoavat kävellessä syvälle, joten ei niistä suurta hyötyä ole muuten kuin mäessä. Ja niitähän täällä on kiitettävästi pienimmässäkin metsässä.


Mies menee yleensä kaukana edessä, kun minä hidastelen pikkukameran kanssa. Koira sentään jää odottamaan emäntääkin.



Nyt on taas työviikko, joten ulkoilut jäävät vähiin. Yritän silti vääntää itseni ainakin joka toinen ilta liikkeelle. Luvattu.

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Kevät kukkii


Tällainen yksinkertaisten käsitöitten ystävä kun löytää jonkun idiottivarman jutun, jota voi kutoa tai virkata televisiota katsoessaan, niin siitähän ei sitten luovuta. Tehtyäni toistakymmentä kudottua torkkupeittoa on nyt sitten seuraavat vuodet ilmeisesti ohjelmassa tämä virkattu malli. Näitä vaan on niin kiva tehdä. Telkkarin tuijottaminen on ikäänkuin samalla hyötyaikaa.


Mutta viis mallista, langathan ne ihania ovat! Anopille olen kokoamassa ponchoa syksyisistä luumun ja ruskean eri sävyistä. Tämän kevään Puro loistaa taas kesätuulessa heiluvan Kukkaniityn väreissä.


Näihin väreihin tekisi mieli sukeltaa mukaan. Tammikuun kirkas valo hivelee kevään kirkkaita sävyjä.


Toinen uutuusväri on nimeltään Takkatuli, mutta se ei ole minun mieleeni. Tumma oranssi ja musta ovat aika kovia värejä.


Palaankin taas korini pariin: alkaa Aamiainen Tiffanylla. Minullekin kävisi kivasti aamiainen New Yorkissa ja miksei käynti Tiffanyllakin...





lauantai 22. tammikuuta 2011

Uusi ihastus


Joskus tarvitaan vähän potkua persuksille, että alkaisi tapahtua. Sain tässä kaksi mukavaa mojausta mennä viikolla. Arleena oli innostunut siivoamaan kotona kaappejaan ja heittämään turhaa tavaraa pois. Hän oli perustanut oikein uuden blogin sitä varten. Asia ei kiinnostanut ensin yhtään, mutta satuin kaupungilla osumaan tavaratalon astiaosastolla Marimekon hyllyjen eteen ja sain toisen mojovan potkun.


Tämän lasin muoto ja väri iski kuin salama kirkkaalta taivaalta: se oli saatava!


Meillä on kaikki kaapit täynnä, vaikka olen aina välillä vienyt käyttämättömiä tai rumaksi silmissäni muuttuneita astioita keräykseen. Kävin siis astiakaappien kimppuun ja organisoin niitä vähän uudelleen. Lasipurkkien lukumäärä pieneni huimasti ja ylähyllylle saatoi sijoittaa kaikki käyttämättömät, mutta säilytettävät astiat.

Sen seurauksena saatoin eilen viedä SPR:n kirpputorille kuusi koboltinsinistä Verna-lasia, joitten väriä en enää oikein kestä, niin ihania kuin ne joskus olivatkin. Tykkään nyt läpikuultavista väristä, savunsinertävästä ja vedensinivihreistä, harmaista ja hiekansävyisistä myös. Niitä värejä on Kartio-laseissani, mutta Vernasta ei löydy enää. Onneksi on edes neljä  kauniin sinistä ja vihreää Vernaa jäljellä, juuri samaa väriä kuin mariskooleissani.


Viinilasikaapista lähti sinne kahdeksan vanhaa kultareunaista valkoviinilasia,  niillä ei ole  ollut oikein koskaan käyttöä, joten sain hyvin tilaa näille uusille. -Joita ostin nyt ensin tasan yhden, ovat niin turkasen kalliita!

Mutta ilosta kannattaa maksaa, ja näistä on iloa silmälle, jos ei muuta niin voi katsella sitä valkoisessa lasiovellisessa kaapissa.

Löysin vielä muutakin, mutta jätin kauppaan harkintaa odottamaan:


Nämä ovat Sagaformin martinilaseja, mutta sopisivat tärmälleen pieniksi jälkiruoka-astioiksi. Olen pitkään etsinyt tarpeeksi pieniä ja hiukan juhlavampia, mahtuisivat nyt kaappiinkin. Mies kieltäytyi heti pesemästä niitä käsin, koska konepesu oli kielletty, ja siksi jäinkin miettimään.  Yksi neljän paketti maksaisi saman verran kuin yksi Sukat makkaralla -viinilasi.


No, kun kerran sain kipinän, huitaisin samantien muovikaapin läpi ja heitin sieltä paljon vanhoja pakasterasioita roskiin.  Siivousinnossani kolautin rikki ainoan Aalto-vaasinikin, jonka olen saanut 30 vuotta sitten lahjaksi. Viereisestä vaatehuoneesta heittelin pois vanhoja kenkiä, ikivanhoja kauppakasseja ja muuta turhaa tavaraa.

Vielä odottaa keittiön ala-nurkkakaappi, joka vetää niin paljon ruoanvalmistusastioita ja koneita, että mahtuisin siihen kaappiin itsekin. Taitaa jäädä odottamaan vielä uutta potkua.

perjantai 21. tammikuuta 2011

Neiti Puu ja Hanki-Vilma

Minä olen neiti Puu ja katselen tässä ohikulkijoita.

Minulla on pitkät ripset ja ruususuu.

Sydän paikallaan.

Meillä ei lunta pelätä.


Jotakin mielenkiintoista tuolla lumen alla on. Sieltä on syöty ainakin kuolleita päästäisiä ja jäniksenpapanoita.

torstai 20. tammikuuta 2011

Houkutuksia


Takana kaksi viikkoa tiedostavaa syömistä ja kohtuullisesti hyviä hiilihydraatteja. Taakse on jätetty vain puolitoista kiloa, mutta sentään viisi senttiä vyötäröltä. Ilman mittauksia en huomaisi sitäkään.
 
Arvatkaa mitä alkaa tehdä mieli? Tekisi NIIN mieli leipoa jotakin, kun on tämä vapaaviikkokin menossa. Sen sijaan ei yhtään tee mieli kävellä, saati sitten mitään muuta,  kuin lyhyitä lenkkejä koiran kanssa. 


Miten ihmeessä jaksan vielä 22 viikkoa ilman muffinsseja ja omenapiirakkaa, eli sen verran kuin Kilolubi ilmoittaa kestävän  vielä päästä ilmoittamaani tavoitepainoon?


 Muutama ratkaisu tulee mieleen. Vai kokeilisiko sittenkin mieluummin itsekuria.


Toistaiseksi saa tyytyä tähän. Vai tekisikö viikonlopuksi sittenkin sitä Banoffee-kakkua, johon törmäsin jossakin blogissa...(tässä toinen, helpomman näköinen ohje).



tiistai 18. tammikuuta 2011

Vilman päiväuni

 Aina joskus

 onnistun pääsemään

 tälle makuuhuoneen torkkupeitolle, 

 joka on niitä harvoja multa kiellettyjä paikkoja kotona.

Eikä ole aikomustakaan nousta pois.



maanantai 17. tammikuuta 2011

Dekoraatiota kylmäkalusteisiin


 Sen jälkeen kun joulukortit otettiin pois kylmäkalusteitten ovista, on keittiössä ollut oudon autiota ja kolkkoa. Jopa mies huomautti siitä. Oli aika siis järjestellä uudet kuvat oviin, jotakin kun niissä on aina ollut. Vuodenaikojen mukaan on ollut kiva tuoda uusia värejä ja aiheita tähän sekalaiseen kokoelmaan.


Keittiön ja viereisen eteisen väritys on kovin erilainen. Ruusunpunaisen eteisen puoleinen pakastimenovi hehkuu siis lämpimissä punakeltaisissa väreissä. Valkoisen, harmaan ja sinisen sävyinen keittiö puolestaan saa samoja sävyjä omalle puolelleen jääkaapin oveen.

Oma suosikkini on nyt tämä ikivanha kiinalainen ajopeli.




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...