Hellehempeilyä

Ennen puoltayötä ei nukuta ja aamulla on herättävä kuitenkin töihin. Illat menevät nukkuessa ja  blaa-blaa-blaa. Samaa laulua laulan joka toinen viikko, mutta nyt lomalta palattua homma on karannut ihan hanskasta. Ennen valvoin kesäiltoina, koska mies meni niin myöhään nukkumaan. Nyt hän kuukahtaa lomallakin jo kymmenen jälkeen, kun minä jään valvomaan vielä pitkäksi aikaa.

Töissä tehdään sitten, mitä jaksetaan. Onneksi siellä on rento fiilis ja meno hiukan  hiljentynyt kesäksi muutenkin. Ensi viikko on taas vapaa ja saan nukkua kymmeneen.

Uusi sarja

Televisio tuntuu olevan ihan tyhjän panttina aina kesällä. Eilen nukuin töitten jälkeen koko illan, mutta selasin sen jälkeen sattumalta kanavat läpi ja silmiini osui ykköseltä mielenkiintoinen elokuva. Ajan mittaan selvisi, että kyseessä on uudehko versio kuuluisasta venäläisklassikosta. Se vangitsi ainakin minut ruudun ääreen koko loppuillaksi. Tänään katsoin tämän ensimmäisen osan jo Areenasta uudelleen. Kyseessä oli neliosainen minisarja vuodelta 2007, jota esitetään nyt tiistaisin.

Minä en ole koskaan kunnostautunut venäläisissä klassikoissa: en ole siis lukenut Tolstoin Sotaa ja rauhaa. Hävettää ihan tunnustaa, varsinkin kun se mieheni mielestä on yksi parhaimpia hänen lukemiaan kirjoja. ..Eei, kun se taas olikin Rikos ja rangaistus, mutta en ole lukenut sitäkään. Yrittänyt kyllä. Hiljaa virtaa Donin sentään olen lukenut melkein loppuun asti; kolmannen osan puolivälissä lähdin ulkomaille ja se jäi siltä erää.

Mietin pääni puhki, mistä tämä nuori nainen, ranskalainen Clémence Poésy on tuttu. Imdb kertoi, että hän oli Fleur Delacour Harry Potterin Liekehtivässä pikarissa. Siinä on kasvot, jotka jäävät mieleen!

Mieleen jäävät myös Bergamossa syntyneen Alessio Bonin herkät ja kauniit miehenkasvot, ylemmässä kuvassa.

Tuskin tämä sarja korvaa millään tavalla kirjan lukemista, mutta saapahan ainakin jonkinlaisen käsityksen, mistä kirjassa on kysymys. Ehkä sen lukemiselle tulee joskus vielä aikansa.

Vaihteeksi auringossa

 

Juhannuspäivä oli kunnolla lämmin ja aurinkoinen, ja sen saattoi viettää pihalla. Kaikista onnellisin oli Vilma, joka sai olla vapaana. Edellisen kesän karkailuja muistellen pidimme ensimmäisen päivän koiraa kiinni, mutta vaikeaa se oli. Ininää ja uikutusta kuului vuorotellen sisällä ja ulkona.

 

Lounaalla tietysti grillattiin kaikki muu paitsi salaatti. Maissit, kesäkurpitsat, herkkusienet ja paprikat perunan kanssa olivan minun herkkujani, mutta moni sai veden kielelle pihveistä ja makkaroistakin. Halloumi taas hullaannutti kaikki.

Äiti oli tehnyt valmiiksi vohvelitaikinan, ja vohveleita saamme vain juhannuksena mökillä. Mutta kun muurikka oli vielä kuumana, alkoi jokaisella suu nappasta siihen malliin, että ruvettiin paistamaan isoja lättyjä voissa. Ja sekin oli NIIN hyvää hillon ja kermavaahdon kanssa siinä lämpimässä, koivun varjossa istuskellessa...

...tee lisää, vielä muutama!

Vilmalla riitti nuuskittavaa. Se karkasi vain kerran: käveli rantapolkua muina miehinä eteenpäin eikä lotkauttanut korvaansakaan huudoilleni. Mies sai sen sitten mukaansa naapuripellolta heittelemällä sille uutta palloa.

Mökin alla asui siili ja vaari oli heitellyt sinne joskus rotanmyrkkyä, joten vahdimme tarkkaan, ettei Vilma päässyt menemään sinne, kuten aikaisempina kesinä. Jos jotain olisi sattunut, kukaan meistä ei olisi mahtunut ryömimään perässä!

Joka toinen päivä vettä

Juhannusreissu pohjoiseen alkoi jo keskiviikkona. Oulua lähestyttäessä ajoimme tumman pilvilautan alle, ja epäilyt juhannuksen säätilasta alkoivat käydä toteen. Vielä ei kuitenkaan satanut, vaikka pahalta näytti.

Ehdin käydä ennen juhannusta kiertelemässä vähän kauppoja. Torstainakaan ei vielä satanut. Teen  Oulusta aina hyviä löytöjä, ja nytkin löysin alennusmyynneistä kahdet kivat kengät. Ihan kiva käyttää kesällä joitakin muitakin kuin paksupohjaisia lempikenkiäni. Kävin myös syömässä siskon kanssa, joka oli juuri tullut Lapista.

Juhannusaatto oli sitten tätä. Muutama rohkea grillasi pihalla ja muu porukka odotteli sisällä pöydän ääressä lämpimässä. Vaikka vanhempieni mökki on pieni ja alkeellinen, on siellä sentään sähköt ja niin ollen sähköpatterit, ja ne olivat tarpeen tänäkin juhannuksena. On siellä vesijohtokin, mutta vettä tuli taivaan täydeltä muutenkin.

Tässä välissä oli aurinkoinen ja hyvin lämmin juhannuspäivä. Kello kuusi alkoi taas tuttu ropina, mutta tällä kertaa oikea kaatosade.

...ja RAKEITA.

Taisi olla aika paljon samanlaiset kelit muuallakin?

Pinkkiä pionia

Vielä
kun keksin, miten nämä pikkukuvat saisi lähemmäksi toisiaan, niin olisi hyvä. Joskus se onnistuu, nyt ei millään.

Otetaan vastaan vinkkejä.

Loman kunniaksi olen hellinyt itseäni shiatsuhieronnalla ja jalkahoidolla. Jalkahieronta oli tällä kertaa ihanin, mitä olen ikinä saanut. Vanha tuttuni on kouluttautunut monenlaisiin hoitoihin, ja epäilen, että hän paineli aika paljon hyviä pisteitä jalkapohjissani. 

Niinpä tilasin elokuulle 75 minuutin superhoidon  päästä varpaisiin. Siinä annetaan ensin intialainen päähieronta, jatketaan jalkakylvyllä ja pitkällä jalkahieronnalla, ja laitetaan lopuksi jalkanaamio. On kuulemma hyvin kysytty hoito, niin miehet kuin naisetkin käyvät siinä. Yhtä nirvanaa, esimerkiksi loman aloitukseksi.

Lokoisaa juhannusta itsekullekin!

Voihan Vincent

 Kukkiva mantelipuu, 1890.

Tämän ihanan taulun Vincent va Gogh maalasi veljelleen ja tämän vaimolle lahjaksi, kun heille oli syntynyt pieni poika, Vincentiksi nimetty.

En oikein tiennyt, mitä odottaa Amsterdamin van Gogh -museolta. Kaikkihan ovat nähneet nuoruudestaan asti V.v.G:n kuvia julisteina, ehkä omalla seinälläänkin. Modernin betonimöhkäleen näköinen museo yllätti kuitenkin täysin: löysin valovoimaisen ja värikkään taiteilijan, ainakin sen jälkeen kun hän oli luopunut perinteisestä synkästä tyylistä ja löytänyt vaaleat värit ja tämän oman tyylinsä.

 Kalastusveneitä Saintes-Maries-de-la-Merissä 1888. Kuva lainattu täältä.

Tämän taulun äärelle tekniikoista tietämätönkin (minä siis) jää katselemaan siveltimen jälkiä ja värien villiä vaihtelua. Vesi näyttää olevan koko ajan liikkeessä ja niinhän se oikeasti onkin. Tämän van Gogh on kuulemma maalannut oikeasti rannalla ja levittänyt väriä vauhdikkaasti palettiveitsellä oikean tunnelman saadakseen.

 

Vincent van Gogh, Kylväjä.  Kuva lainattu täältä.

Olen aina ollut heikkona sinisen ja keltaisen liittoon. Se on kesän varmin väritys, ja voimallisena viittaa Välimeren aurinkoon ja -maihin. Siksipä tämä vahvanvärinen ja moderni työ oli erityisesti mieleeni. Harkitsin vakavasti pienen kehystetyn jäljennöksen ostamista, mutta jätin kuitenkin sikseen. Alkaa olla seinät kotona jo aika täynnä.

Variksia vehnäpellolla, 1890.  Täältä.

Tätä kuvaa muistelen katsoneeni jäljennöksenä jonkun kaverin tai sukulaisen luona teini-iässä. Tunnelma on kuitenkin painostava. Pilvet näyttävät suorastaan painajaismaisilta ja linnut lentävät matalalla, koska sade on juuri alkamassa. Miksi tästä tulee mieleen Hitchcock...

Keltainen talo, 1888. Kuva lainattu täältä.

Taiteilija maalasi myös asuintalonsa Arlesissa. Yksi huoneista oli tietenkin hänen kuuluisa makuuhuoneensa:

Kukkiva mantelipuun oksa maljakossa

Oma gorillani

Tässä nyt on se pitkään harkitsemani GorillaPod eli pieni ja taipuisa kamerajalusta. En ole kovinkaan usein viitsinyt käyttää isoa jalustaa, ja lähikuviin se ei helposti taipuisikaan. Gorilla-jalusta on koottu kokonaan pallonivelistä, eli se taipuu ihan miten vaan. Se voidaan kiinnittää vaikka puuhun tai sillankaiteeseen, tai mihin tahansa epätasaiseen paikkaan.

Jalustoja on monenpainoisille kameroille. Tämä kestää 800g asti järjestelmäkameraa. Leivontapuntarini on juuri mennyt rikki, mutta epäilen, että tämän pienen 50 mm:n linssin kanssa kameralle kertyy painoa kertyy suurin piirtein sen verran. 

 

Hinta oli 49 euroa plus lähetyskulut, ja tuli parissa päivässä. Jokohan nyt voin kohta sanoa hyvästit epätarkoille kuville. Niitä minulla on pilvin pimein.

Herkkupaloja Rijksmuseumista

Amsterdamista riittää näköjään joka päivälle blogattavaa, tällä kerralla taidemuseosta. Rijksmuseum ja Van Gogh ovat lähes vierekkäin ja kumpaankin saa kulumaan hyvästi aikaa. Mennään ensimmäiseen, joka muuten on remontissa ja esittelee vain osan teoksistaan.

Ja se valokuvaus on tietysti kiellettyä, joten kuvat on lainattu muualta. Mutta vaikutelmat ovat omia.

 Kuva lainattu täältä.

Tämä kuva jähmetti minut paikoilleen: Vermeerin katunäkymä Delftistä vuodelta 1658. En ollut nähnyt edes kuvaa siitä aiemmin, mutta maalauksen valokuvamaisuus ja ihmeellinen tarkkuus ja arkipäivän aito ilmapiiri oli vangitseva. Tämä maalaus näytti niin elävältä! Kuin olisi kävellyt itse talon ohi. Vaikka jälki ei oikeasti olekaan valokuvantarkkaa, niin vaikutelma on.

Johannes Vermeer, Rakkauskirje. Kuva lainattu täältä.

Tässä maalauksessa on samanlaista arkisen hetken lumoa. Valo tulee upeasti ikkunasta, palvelustyttö on hyväntuulinen ja ilmeisen hyvissä väleissä emäntänsä kanssa. Rouva on myös syventynyt asemansa mukaiseen toimeen. Arkisen puuhailun jäljet ovat näkyvissä, ja katsoja pääsee kurkistamaan kotiin eteisestä oviverhon takaa.

 

Johannes Vermeer, Maitotyttö, 1658. Lainattu täältä.

Tyttö on täysin keskittynyt työhönsä, jota hän tekee rauhallisesti ja häiriintymättä. Kuvassa on ihanan intiimi ja hiljainen tunnelma. Värienkäyttö on uskomattoman kaunista. Taulusta saattaa tarkastella tytön vaatteiden kangasta ja ompeleitten pistoja.

 Johannes Vermeer, Kirjettä lukeva nainen, 1663. Lainattu museon sivuilta.

Tämä taulu näytti suorastaan karulta muitten joukossa niukkojen väriensä takia. Mutta juuri siinä ja valon käytössä taitaa piillä juuri sen viehätys. Ultramariinin sininen on ollut hyvin kallista ainetta ja tässä sitä on käytetty paljon.

Yläluokan naisten puvuissa oli 1600-luvulla rinta litistetty huolellisesti, mikä näkyy jopa raskaanan olevan naisen puvussa. Palvelusväki sai sitten rönsytä hienon naisen puolestakin.

 Kuva kotoisin Rijksmuseumin sivulta

Rembradtin Juutalaismorsian vuodelta 1667. Tässä on jotenkin intiimi ja varovaisen hellä tunnelma. Miehen hihan kangas on maalattu niin paksuilla väreillä, että se hehkuu aidon kolmiulotteisena. Läheltä näkyi kerrostaminen selvästi.

 Rembrandt Harmensz. van Rijn, Omakuva vuodelta 1628

Tätä pientä omakuvaa maalatessaan Rembrandt on ollut 22-vuotias. Rohkea valonkäyttö tekee siitä aivan omalaatuisen houkuttelevan katsojalle. Maalauksessa on ihmeen elävä tunnelma, kehysten välistä tuijottaa tosiaan elävä ihminen.

 

Jan Havicksz. Steen, Nainen iltapuuhissaan, 1600-luvulta. Kuva museon sivuilta.

No ei tällaistakaan kuvaa ihan joka museossa näe! Oliko puristavat polvisukat tosiaan keksitty jo 1600-luvulla? 

 Pieter de Hooch, Liinavaatekaappi, 1663. Rijksmuseum.

Talon emäntä ja ehkä tytär siirtävät puhtaita liinavaatteita kaappiin. Tämä kiinnitti huomiota ajankuvauksellaan. Liinavaatteet olivat epäilemättä arvokkaita, kuten varakkaassa talossa astiat ja ruokailuvälineetkin.  Kuvan selostuksesta luin, että lapsi on poika. Siihen aikaan kaikki lapset puettiin tiettyyn ikään asti samanlaisiin mekkoihin. Sen näkee aikakauden muotokuvistakin.

...Ja sitten takaisin maan päälle.