perjantai 31. joulukuuta 2010

Uusi vuosi


Tämän ihanan talven keskeltä toivotan kaikille onnellista uutta vuotta!

torstai 30. joulukuuta 2010

Vielä joulu mielessä, vaikka takana jo viikko töitä



Otin jouluna vieraita odotellessani muutamia kuvia ruokapöydästä. Kokeilin erilaisia valotuksia vaihtelevalla menestyksellä. Näissä ylimmissä ei ole käytetty salamaa.

Pöydällä näkyy rosollihyytelö, jota tein tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Jälkikasvu tykkäsi kuitenkin, että ensi vuonna palataan entiseen rosolliin. Tein myös mätihyytelöä ja siitä kaikki pitivät. Kalaliikkeestä ostettu mustaherukkasilli oli parasta ikinä maistamaani!




Taas kerran ajattelin, että ensi vuonna en enää leivo mitään, kun ei niitä muista syödäkään.  Vain miniän tuomat suklaahippu(tai suklaapala!)cookiesit kelpasivat. Tarjoilen jouluruokia pikkuhiljaa jo ennen joulua ja jätän sitten joululta pois. Lanttulaatikkokin maistuisi varmasti hyvältä lihan kanssa jo itsenäisyyspäivänä. Pottuloota menisi hirven kanssa viimeisenä adventtina. Jouluna keskittyisimme kaloihin salaattien ja keitetyn perunan kanssa. Kinkulle paistettaisiin vain jouluruukku ja joulupäiväksi vielä punajuurilaatikko.

Niinhän ajattelin viime vuonnakin.


keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Sellaisenaan


Huomasin ihmeekseni, että reilun neljän vuoden päästä on asuntolaina maksettu loppuun ja melkein samaan osuu uuden autonkin viimeiset erät. Mitä kaikkea voi tehdä, kun ei enää maksa lainoja? Epäilemättä muut tiedättekin jo, mutta meillä se on vielä edessä.

Mies täyttää samaan aikaan kuusikymmentä ja saisi jäädä eläkkeelle. Hän on nyt ainakin vielä sitä mieltä, että jatkaa työntekoa, koska minun eläkeikäni koittaa vasta viisi vuotta myöhemmin. Minä taas olen odottanut mahdollisuutta matkustaa yhdessä muulloinkin kuin koulujen loma-aikoina. Kesällä on liian kuuma monessa paikassa.


Välillä on mukava leikitellä tulevaisuussuunnitelmilla, vaikka eihän elämä mene kuitenkaan suunnitelmien mukaan. Muuttoakin olen hamunnut jo kymmenen vuotta, mutta mitään konkreettista en ole asialle saanut tehtyä. Jos muutamme, asuntolainaa on otettava lisää, koska tilavastakin vanhasta saa vähemmän kuin mitä pienempi uusi maksaa.


Toivon siis, että olemme edes hengissä vielä viiden vuoden päästä. Muuten eletään tässä hetkessä ja nautitaan elämästä sellaisena kuin se on. Sisko sanoi toisen siskon häissä, että aviopuoliso nautitaan sellaisenaan. Sen opettelussa on mennyt kolmekymmentä vuotta ja kohta se voi alkaa jo sujua. Kai elämästäkin voi nauttia sellaisenaan.



tiistai 28. joulukuuta 2010

Joulunpunainen ja lumivalkoinen


Olinko se minä, joka kirjoitti, että tänä jouluna ei tee mieli yhtään punaista? Kun aatto lähestyi, näytti kotona niin ankealta, että piti kaivaa esille vanha punainen liina olohuoneen sohvapöydälle ja ainakin yksi punainen tyynynpäällinen kaapista. Vasta sitten alkoi näyttää aidolta.

Kun pääsin tulppaanikauppaan, oli punavalkoinen itsestään selvä valinta, vaikka valkoisia olin aikonut hankkia.  Plantagenista ostin myös noita valkoiseksi maalattuja oksia, ne olivat hauskoja maljakossa. Pitkät punaiset kynttilät paloivat kaksi pitkää päivää, juuri kuten pitikin.


 
Joulu sujui mukavasti. Kävimme taas aatonalkajaisiksi uimassa läheisessä kylpylässä. Meidän lisäksemme siellä oli noin viisi ihmistä ennen puoltapäivää. Minä sain nauttia naisten ruusunvärisen pesuhuoneen putoussuihkusta ja sadesuihkusta ihan yksin. Saunomisesta kun en tykkää, olivat ruusu- ja kristallisauna aivan liian kuumia, mutta ne luontoäänet ihanan rentouttavia. 

Panoraama-altaan reunalla lämpimässä vedessä lilluessa katselimme koko perhe lumiseen metsään ja siitä kauas alarinteeseen päin. Kiersimme kaikki poreet ja hierovat vesisuihkut, hyvin lämpimän altaan ja kuntouintialtaan. Pojat hyppäsivät tietysti vielä jääkylmään kaivoonkin. Veden lorina ja suihkujen voimakas solina häivyttivät kaiken joulustressin mielestä. Se oli meidän joulurauhan julistuksemme.


Aatona jaoimme lahjat, mutta siskon perheen tullessa kylään joulupäivänä sain yllättäen uuden satsin lahjoja. Paketit olivat herkullisen värisiä, samoin sisältö.


Lunta ja pakkasta, aikaa, rakkaita ihmisiä, ruokaa ja hyviä lahjoja, mitä muuta voi joululta toivoa. Olen tyytyväinen.

torstai 23. joulukuuta 2010

Vihdoinkin jouluaatto


Sana jouluaatto pitää sisällään paljon, ja enimmäkseen lapsen näkökulmasta. Jouluaaton odotuksentäyteisiä tunnelmia ei kukaan voi unohtaa. Ihan sama taianomaisuus siinä on vieläkin, vaikka lahjojen lukumäärä ja sisältö ei enää ole se pääasia. Luonto on ainakin tehnyt parhaansa tunnelman eteen! Kuva on läheisestä leikkipuistosta viime joulupäivältä, jolloin oli samanlainen oikea talvi.

Valmistelu on vienyt enemmän voimia kuin olisin arvannutkaan. Onneksi se on loppu nyt ja on aatto.

Lämmintä ja leppoisaa joulunaikaa toivon sydämestäni kaikille!

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Vielä kaksi yötä


Jouluvalmistelut etenevät hissukseen, päivä päivältä. Kaksi aikuista saa menemään yllättävän paljon aikaa asioitten hoitamiseen, kun ei ole kiire. Joulu on tietysti myös ainoa aika vuodesta, jolloin mies saa päähänsä imuroida kylmäkalusteitten alustat ja kuljettaa elekroniikkaromua poistoon (onneksi saa!). Vihjailin jo lieden vetämisestä ulos, mutta ei tarttunut syöttiin.

Minä valmistelen ruoka- ja lahjapuolta ja kauppalistoja. Huomenna saan hakea valmiiksi ommellut verhot makuuhuoneeseen. Siistin vielä pois ylimääräiset tavarat pöydiltä ja laitan olohuoneenkin joulukuntoon. Hankin ison kimpun tulppaaneja maljakkoon, niin kukkiakin on tarpeeksi.


Jo toinen valkoinen amaryllis avautuu kohta, ensimmäisen kukat ovat jo kuihtuneet. Joulukaktus ja -kukka kukkivat valkoisina. Yksi sininen hyasintti on avautumassa, iloitsen jo etukäteen sen tuoksusta. Saa näydä kauanko tällä kertaa nenät kestää.


Kuusi on seissyt vähän orpona paikallaan maanantaista asti. Tiedämme jo etukäteen, että valojen laitto on yhtä kinastelua. Minä en saa niitä yksin, mutta mies ei siedä minkäänlaista neuvomista. Minä taas en siedä ärjymistä, ja soppa on valmis. Ehkä sopiva aika voisi olla aamulla, silloin ei olla väsyneitä. 


Huomenillalla, kun jouluvieraat tulevat, voidaan lopulta huokaista helpotuksesta: joulu on tullut, tohinat seis!



Rauhaa ja iloa itsekunkin jouluun!


tiistai 21. joulukuuta 2010

Tyytyväinen talventörröttäjä kirjoittaa:

Silmä on niin oikullinen, että juuri joulun aikaan, kun väritys on kaikkialla perinteinen, pitää saada bannerikuvaksi vaaleanpunaista. Johtuneeko kunnon talvipakkasista vai mistä, että punainen ei nappaa nyt yhtään. Sen täytyy muuten johtua siitä, että pimeä kausi ei olekaan nyt ollut pimeä, vaan valoisa lumen takia! Nuoriso älköön silti säikähtäkö, ei me pinkkiä joulua vietetä.


En ole rantaruotsalaisten täysvalkoisen sisustuksen ystävä. Silti olen alkanut  kaivata syvien ja tummien sävyjen tilalle vaaleita. Koti on vaalentunut ja yksinkertaistunut väreiltään vuosi vuodelta. Siinä missä taannoin haaveilin luumunpunaisista samettiverhoista makuuhuoneeseen, sovittelen nyt valkoisia. Molemmat värit sopisivat yhtä hyvin maitokahvin väriseen sänkyyn ja seinään. Pentikin valkoisen peitteen silti vaihtaisin johonkin hillitysti värikkäämpään.

Totta puhuen tämä vaaleus tuntuu joskus aneemiseltakin, mutta vaihtelua pitää saada ja koti elää  vuodenaikojen mukaan koko ajan. Tahtoisin seuraavaksi maalata olohuoneen takaseinän tumman violetiksi tai harmaaksi. Maalausten täytyy kuitenkin odottaa lattianvaihtoprojektia, joka on ollut miehellä pari vuotta jo 'vaiheessa'.


Kuusi odottaa valmiina paikoillaan valoja ja koristeita. Enköhän ripusta sen taas täyteen palloja, punaisia, kultaisia ja hopeisia. Se unelmieni akuankkakuusi taas. Viis veisaan tyylikkyydestä tässä kohden, joulukuusen pitää meillä näyttää kunnolla joulukuuselta.

Muuten kaipaisin jouluväreiksi tänä vuonna valkoisen lisäksi vain vihreää violetilla ryyditettynä. Niillä ei saa kuitenkaan joulutunnelmaa aikaiseksi, joten katsotaan, mitä tästä syntyy. Tämä on joulun paras aika, edeltävä viikko hitaine valmisteluineen. Siunattu loma!


Mukavia päiviä toivotan muillekin!



sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Viisi yötä


Tämä päällekkäisvalotus kuvatkoon tunnelmiani joulun valmisteluissa: tehdään ainakin  jotain sinnepäin. En jaksa stressata enkä pingottaa. Tilanteeni on nyt tosin parempi kuin monella muulla työssäkäyvällä, kun olemme miehen kanssa molemmat jääneet jo lomalle. Kaikki sympatiani niille, jotka valmistautuvat jouluun viimeiseen asti työssä käyden!

Yksi tapaamani kollega kertoi tehneensä laatikot pakastimeen jo marraskuussa. Ennen olin minäkin ohjelmoinut kalenteriin hommat viikoksi jokaiselle joulua edeltävälle illalle. Enää  en yksinkertaisesti kykene sellaiseen hyvinorganisoituun tehokkuuteen kuin ennen. Näin aikoinaan paljon vaivaa sen eteen niin töissä kuin kotona. Ylikuormitettu kunnallinen virka on erinomainen paikka tehokkuuden maksimoimiseen. Nyt kokeilen ennemminkin, kuinka pienellä panostuksella voin  vielä säilyttää itsekunnioitukseni töissä ja kotona. Tulokset ovat lupaavia!


Joulu tulee, vaikken tekisi mitään. Kaivamme silti viime vuonna hankitun tekokuusen  pian laatikosta ja kokoamme sen vauhdittamaan tunnelman rakentumista. Porukanpettäjän leima näkyy melkein otsassa, ehkä siihen tottuu. Onpa kuusi ainakin tuuhea!

Odotan kukka-alennusmyyntien alkamista ja rohmuan sitten mieleisiäni, jos vielä on. Nyt tekee mieli mm. isoa kimppua valkoisia tulpaaneja. Haluaisin niin myös hyasintin tuoksua, ja juuri sitä en kestä.


On sitä lunta ennenkin ollut. Tämä pieni kollaasi on parin-kolmen vuoden takaa, kun jouluaattona ennen ruokien valmistelua kävin yksin kävelyllä. Taivas oli pilvessä, pakkasta vähäsen ja lunta paljon. Hiljentyminen teki hyvää.


Vilma-koira yllätti meidät eilen iltapäivällä, kun tulimme kaupungilta. Olohuoneen lattialla oli riekaleet Fazerin mustikka-maitosuklaarasiasta ja käärepapereista, mutta ei jälkeäkään suklaista. Koira oli ottanut oikeudet omiin käsiinsä ja viihdyttänyt vähän itseään!

Siitä äkkiä googlaamaan, mitä tehdä. Kävi ilmi, että kymmenkiloinen koira kestää puolisen kiloa maitosuklaata kuolematta. Nyt määrä jäi alle kahdensadan gramman, koska olin minäkin syönyt joitakin ja koira on edelleen elossa. Torvi!

perjantai 17. joulukuuta 2010

Valaisimen valaisua


On se aika vuodesta, jolloin tulee vastustamaton halu ripustaa kaikenlaista kiiltävää ketjua ja lasikillutinta olohuoneen ruokapöydän päällä olevaan kynttiläkruunuun. Kun kynttilät sytytetään, ne kiiltelevät kivasti. 

Kun nyt olen viime aikoina opetellut salaman käyttöä, halusin kokeilla, kuinka erilaisia kuvia näillä uusimmilla jutuillani saa. Ylin kuva on otettu snoot gridin kanssa, eli sen tötterön, jossa on pilleistä tehty hunajakennomainen etuosa. Valoa tulee salamasta siis vähemmän, kapeammalle alueelle ja pehmeämmin.

 Tässä on käytetty pelkkää pahvitötteröä eli snootia rajaamassa valoa. Valo on aika kovaa.


Näissä kuvissa sen ensinmainitun hökötyksen päähän on kiinnitetty erivärisiä lämmönkestäviä kalvoja.


Kalvoihin on liimattu tarranauhan palaset, jotka kiinnittyvät salamaan tai snootiin liimattuihin vastapaloihin.


Kikkailu on välillä kivaa, mutta ei se kuvia paranna, jos ei taitoa muuten ole tarpeeksi. Nämä kuvat ovat aika huonoja. Eikä niistä olisi tullut yhtään parempia, vaikka  välineet olisivat  ammattilaistasoa, kun kerran taidot eivät ole. Mutta hitaasti mennään koko ajan  toivottavasti eteenpäin.

Ja kiva oli kokeilla.

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Rommi-taatelimuffinssit kirkasvalohoidossa


Kävin tässä kerran kirjastossa kahvilla ja näin pieniä tähdenmuotoisia muffinsseja. Tähden yläosat oli vielä kastettu valkosuklaaseen, mikä teki niistä aivan vastustamattoman näköisiä. Maku oli täyteläinen ja rakenne mukavan tiivis. Pieni makupala oli aivan täydellisesti joulunaikaan sopiva.

No eikun etsimään kaupoista silikonisia tähtimuffinssimuotteja.  Niitähän ei tietenkään siihen hätään mistään löytynyt, eikä vieläkään. Täytyi tyytyä vanhaan muffaripeltiin ja amerikanmuffinssivuokiin.

Sitten googlaamaan sopivaa ohjetta. Taatelikakkutaikinan arvelin olevan liian huteraa. Tuulentupa-blogista löytyi vihdoin ohje, joka kuulosti hyvältä ja toimivalta.




ROMMI-TAATELIMUFFINIT

100 g kivettömiä taateleita. Pirkan pehmetä taatelit ovat hyviä.
3 rkl rommia
3 rkl vettä
3 rkl siirappia
1 dl maitoa tai kahvijuomaa. Käytin maitoa ja annospussillisen espressojauhetta.
2 kananmunaa
125 g margariinia tai voita
3 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
3 rkl tummaa kaakaojauhetta siivilöitynä
1 tl kanelia

1. Sekoita rommi, vesi ja siirappi ja laita taatelit seokseen likoamaan muutamaksi tunniksi tai yön yli. Laita taatelit liemineen tehosekoittimeen ja jauha tasaiseksi tahnaksi. Tai aja sauvasekoittajalla.
2. Sulata margariini ja sekoita joukkoon taatelitahna, maito/kahvi ja kananmunat.
3. Sekoita keskenään loput kuivat aineet ja sekoita mahdollisimman vähän vaivaten kaikkien muiden aineiden joukkoon.
4. Paista 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.
5. Koristele jäähtyneenä kanelilla ja kaakaolla maustetulla tomusokerikuorrutuksella. Tai sulatetulla valkosuklaalla.


Sytytä kirkasvalolamppu ja ota kuva.

maanantai 13. joulukuuta 2010

Ruusuvettä ja lukemisen iloa


Kuusikymmentäluvulla tyttöjä neuvottiin ostamaan apteekista appelsiininkukkavettä  kasvovedeksi. Nyt kävin ostamassa ruusuvettä jälkiruokaan. Enkä tietenkään apteekista, vaan etnisestä ruokakaupasta.

Olen nimittäin taas päässyt lukemisen makuun. Ja nyt luin Marsha Mehranin toisen kirjan Ruusuvettä ja lammaspataa. Ajattelin kokeilla siitä yhtä yksinkertaista jälkiruokaa: ruusu-pistaasijäätelöä. Kirja itsessään oli niin ihana, että se piti ahmaista kolmessa päivässä. Tarjoaisipa vielä täällä joku ravintola aitoa iranilaista ruokaa!

Ensimmäinen kirja Lumoavien mausteiden kahvila ilmestyi 2006 ja luin sen pari vuotta myöhemmin. Tämä riemastuttava kertomus hyvin kuvailtu Booky.fi -sivustolla:
"Kolme Aminpourin sisarusta, Marjan, Bahar ja Layla, joutuu pakenemaan Iranin vallankumousta vuonna 1979. Heidän tiensä vie lopulta syrjäiseen Ballinacroaghin kylään, joka kyhjöttää tuulten piiskaamana Irlannin rannikolla. Perinteistä kiinni pitävien asukkaiden tyrmistykseksi yritteliäät siskokset perustavat kylänraitille Babylon Cafén, ja pian kahvilassa tarjottujen ruokien eksoottiset tuoksut ja viettelevät maut saavat koko kylän sekaisin. Persialaisista mausteista ja irlantilaisesta temperamentista syntyy ennennäkemättömän hauska ja monipuolinen keitos. Lumoavien mausteiden kahvila on tarina toivosta ja sisaruudesta, onnen kadottamisesta ja sen uudelleen löytämisestä."

Ruusuvettä ja lammaspataa jatkaa samoilla linjoilla kuin ensimmäinen kirja, nyt noin vuotta myöhemmin. Vieläkään kaikki kyläläiset eivät sulata sisaruksia ja heidän suosittua kahvilaansa. Lämpimällä huumorilla kirjoitettu teos on ihana tuulahdus tänne talven keskelle ja saa lukijansa ajattelemaan maailmasta hyvää.


Kuvassa on sunnuntain tomaattikastikkeella täytetyt munakoisot eli Imam bayildi eli Kun imaami pyörtyi. Tämä ohje ei ole kylläkään tästä kirjasta, vaan meidän perheen ikisuosikkeja. Tällä kertaa oikaisin vielä ja pidin munakoisonpuolikkaita ensin parikymmentä minuuttia uunissa, täytin ne  Pirkan valmiilla pastakastikkeella ja työnsin takaisin hautumaan reiluksi puoleksi tunniksi. Nämä maistuvat vielä parhaalta, kun ovat saaneet hieman jäähtyä. TÄSSÄ Hesarin ohje. Lisänä syötiin hirvenjauhelihapihvit.


Mutta takaisin vielä siihen ruusuveteen. Jälkiruoka kuulosti niin kauniilta ja herkullisen yksinkertaiselta: vaniljajäätelöpallon päälle pirskotellaan lusikallinen ruusuvettä ja koristellaan annos rouhituilla pistaasimanteleilla.


Ruusuvesi ei maistu miltään, mutta tuoksuu ihanalta. Yhdistettynä jäätelöön sen sijaan pisti miettimään. Ehkä tätäkin pitää maistaa se kymmenen kertaa, että oppii ymmärtämään yhdistelmän päälle...Leivonnaiseen voisin sen tuoksun kuvitellakin, ja baklavaan se vissiin kuuluukin.  Ja se appelsiininkukkavesi voisi olla kiinnostavaa myös.



P.S. Oikeastaan tänään piti kirjoittaa joulukortit, mutta se siirtyy aina vaan eteenpäin. Vuosi vuodelta käy vaikeammaksi, mistähän sekin mahtaa johtua.



sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Näyttelykuvia

 Tämän nimi oli muistaakseni Seinäkukkaset

Kävin muutama viikko sitten vapaapäivänä katsastamassa paikallisen taiteilijan Päivi Meriläisen retrospektiivinäyttelyn Koti, uskonto ja äidinmaa. Olen aina pitänyt häntä maalarina, mutta nyt suurimman vaikutuksen minuun tekivätkin nämä lasikuidusta ja muista materiaaleista tehdyt kädet ja jalat. 

 Äidin kädet 1998





 Äiti neuloo


Päivi Meriläisen Omakuva


Koska olen jo aika hyvin parantunut kaikenlaisesta suorittamisesta, jätän suurella riemulla kaikenlaisen analysoinnin näyttelystä tekemättä. En tosin osaisikaan, mutta nyt tunnen mielihyvää ajatellessani, että EI TARVITSEKAAN.





lauantai 11. joulukuuta 2010

Ritarinkukka



Olipa vaikea saada tarpeeksi valoa amarylliksen kuvaamiseen. Päivänvalo ei pilvisenä päivänä tahtonut millään riittää. Jalustan käyttö ja pitkä valotusaika ei juolahtanut mieleenkään ennen kuin vasta  tätä kirjoittaessa. Kun pitää saada äkkiä valmista, siitähän se johtuu. Salamaa siis käytin apuna, ja vielä vain sitä kameran omaa. Ostin tällaisen pienen valonpehmentimen siihen, voi olla käyttökelpoinen, ainakin kokeilujeni perusteella.

Nyt on kolme kukkaa ja kolme nuppua, joista toivottavasti on jotain jäljellä vielä joulunakin. Yhden valkoisen joulukaktuksen istutin kullanväriseen purkkiin olohuoneen ikkunalle kukkimaan ja sen katseleminen tuo hymyn huulille. Se vaan on niin nätti! Joku jouluruusuistutus houkuttelisi vielä olohuoneen pöydälle, kunhan saan päätettyä, tykkäänkö niistä vai en.


Ilman salamaa


Toissavuodelta

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...