Kanttuvei

Kai sitä jo torstaina sopisi pukata tekstiä, vaikka työviikko onkin väsyttänyt taas perusteellisesti, lähinnä surkean nukkumisen ja lievän mahataudin takia. En tiedä,  mitä tekisin, jos en pääsisi sen jälkeen  viikoksi vapaalle toipumaan. Nyt pääsen vielä pienelle lomasellekin, kun lähdemme käymään kummankin vanhempia tapaamassa pohjoisessa. Iloisena yllätyksenä vanhempi poika ilmoittautui mukaan.

Lauantaina suunnataan siis ensin Ouluun. Onneksi lupaavat tämän pakkasen hellittävän jo otettaan.

Tempoilua

Tummaa 70%:sta Lindtin suklaata kirsikan ja chilin makuisena: ihanaa!

Valkoista parmesaanileipää ja voita: ihanaa! 

Pelkkää turhuutta: ihanaa!

Pari päivää meni välillä terveellisillä eväillä ja oikealla kalorimäärällä. Johan eilinen mahatauti olisikin muuten laskenut painoa ainakin parikymmentä grammaa, siksi kai tämä korjausliike.

Työpäivän jälkeen tulin kaupan kautta kotiin. Se oli tietysti virhe, olisi pitänyt arvata. Kaikki itsekuri katosi taivaan tuuliin. Ostin suklaalevyn ja niitä uusia maitoon kastettavia suklaatäytekeksejä. Ovat muuten ihan sairaan hyviä! 

Meidän mies syö mielellään vaaleaa leipää ja ostaa toinen toistaan houkuttelevampia ciabattoja ja muita, kun minä nakerran kuitupitoisia pettuleipiäni. Joskus vaan kontrolli ei sitten pidä. Himoitsen vastaleivottua ranskanleipää. Ajatus itsetehdystä laskiaispullasta saa veden kielelle...

Ostin kaupasta myös kvinoaa ja savustetun nieriän. Äiti kertoi kerran tehneensä risoton tyyppistä ruokaa kvinoasta, joten pitihän minunkin tutustua siihen. Tein sitten illalla vielä sitä oikeaa ruokaa eli kylmän salaatin höyrytettystä parsakaalista, raastetusta punakaalista, purjosta, kurkusta, keitetystä kvinoasta ja savunieriästä. Hyvällä salaatinkastikkeella kostutettuna ruoka maistui erinomaiselta. 

Tänään ei kirjata mitään kiloklubiin.

Parempia ajatuksia odotellessa

Seitkytluvulla piti kaiken olla pientä ja vaatimatonta. Oli muotia käydä vihillä ruokatunnilla, jos nyt vaivauduttiin naimisiin ollenkaan.  Opiskelijapiireissä köyhäily oli suurta huutoa. Muistan ajatelleeni, etten ikinä ala pröystäillä ja kuluttaa turhaan. Haa - haa.

Ihmisille tulee kai kaikenlaisia jaloja ajatuksia, kun ikävuosia karttuu. Näin ainakin oletan. Jotkut alkavat Plan-kummeiksi tai tekemään vapaaehtoistyötä köyhien hyväksi, varsinkin jos ovat varakkaita ja vapaita. Monet  henkistyvät ja  paneutuvat  korkealentoiseen kirjallisuuteen. Lapsilta jäänyttä vapaa-aikaa käytetään opiskeluun ja ammatin vaihtoon.

Olen tässä miettinyt, milloin jostakin alkaa tulvia päähäni jotakin ylevää. Sitä odotellessa olen alkanut haluta todella paljon uutta timanttisormusta. 

Haluan nimenomaan sellaisen, jossa keskellä olevaa kiveä ympäröi rinki pienempiä. Tai sitten näin: 

Teetin kymmenen vuotta sitten itselleni kaksi sormusta viidestä kertyneestä (ohuesta) valkokultasormuksesta ja yhteensä 17 timantista.  Toisen niistä haluaisin muokata nyt uuteen uskoon. Voisin käyttää  sitä alkuperäisen kapean vihkisormukseni kanssa. En saanut kuitenkaan vielä soitettua kultasepälle tiedustellakseni hinta-arviota. Ehkä hiukan rajoitti ajatus  hinnasta. Nuo pienet kivet olisi kyllä omasta takaa. Minulle on kyllä ihan sama, onko kivi edes aito timantti, en kuitenkaan erottaisi sitä paljain silmin.

Tällaisia pohdintoja käydään omenapuun alla aina meikkauksen ja tukanlaiton välissä. Eihän sitä koskaan tiedä, jos niitä yleviä ajatuksia alkaisi jossakin vaiheessa tulla. Onpahan sitten nämä asiat hoidettu alta pois.

 

 Niin ja matching earrings tietysti! 

Kuvat etsitty Googlen kuvahausta

bobobobo...

Hiljainen viikko on ollut ja tervetullut sellainen. Lauantainkin saldo on vain kauppareissu,  iltalenkki mäykkyjen kanssa ja kahdet päiväunet. Uunista kaksitoista annosta koirapuuroa. Ihmisille vain ruissämpylöitä ja pakastekeittoa.

...boring.

Liikkuvia ja liikkumattomia kuvia

Minulla on tasan kaksi kuvausaihetta, kuten tiedätte. Tänään on taas tulppaanipäivä. Katselin eilen Rva Pionin ottamia valokuvia, joissa hän oli käyttänyt uusia loittorenkaitaan. Innostuin siitä tilaamaan itsellenikin loittorengassarjan.

Makron hankintaa on hillinnyt hinta,  mutta näillä pääsee nyt aika hyvin eteenpäin. Nyt pitäisi vielä jaksaa odottaa, sillä tilaus tulee vasta muutaman viikon päästä. Siihen asti pitää leikkiä niillä leluilla, mitä on.

 

Viikko on mennyt puolihuomaamatta ja siivillä, se on väsymyksen ja pienen ylirasituksen hinta. En ole saanut tehtyä mitään, mitä olin aikonut. Lukeminen, elokuvien katsominen ja muutamat pienet kotihommat ovat vain haihtuneet mielestä.

Kävin sentään kasvohoidossa. Kai siitä hyötyä on, kun kosmetologi sanoi ihoni näyttävän korkeintaan nelikymppisen iholta. Ovela kettu! Pystyisipä joku sanomaan saman vartalostani, jonka iäksi itse veikkaan kahdeksaakymmentä.

Pari iltaa sitten sain miehen mukaan katsomaan Kuninkaan puhe -elokuvaa. Aika paljon odotin, eikä tarvinnut yhtään pettyä! Kyllä Colin Firth on kaikki palkintonsa ansainnut, hän ylitti todella itsensä ilmaisemalla hienosti kuninkaan vaikeuksia. Firth on ollut usein rooleissaan vähän pökkelömäisen pidättyväinen, paitsi Valmontissa, vaikkakin jumalaisen seksikäs, eikä häneltä ole tottunut näkemään tällaisia tunnetiloja. No ehkä Single Man oli lievä poikkeus.

Miehen mielestä Geoffrey Rush poikkeuksellisia menetelmiä käyttävänä puheterapeuttina oli paljon parempi. Häneltä vaan on tottunutkin odottamaan loisteliaita roolisuorituksia, joten en osannut edes ihmetellä sitä. Tarvitsee vain muistella varsinkin Loistoa, Rakastunut Shakespearea ja Karibian merirosvoja.

Kummaltakin roolihenkilöltä vaati rohkeutta murtaa perinteisiä raja-aitoja, siten he saattoivat saavuttaa jotain ennennäkemätöntä. Tässä elokuvassa ei ollut sellaista kuninkaallista kuorrutusta, jota on tottunut näkemään. Välillä mietin jopa, että kuninkaallisten elämä on varsin tiukoissa puitteissa, ja meillä taviksilla on paljon hauskempaa.

Mummon turkki ja nälkäiset sudet

Aamuyhdeksältä keittiön mittari näyttää vielä -31 astetta. Googlen säätiedotus lupaa tänne -33.  Näin kylmää ei ole vielä ollutkaan. Onneksi sisällä on +22 ja tarkenee yökkärissä.

Lehtien lööpit ihmetyttävät: ei se nyt maailmanloppu ole, jos helmikuussa on pakkasta, sehän on vuoden kylmin kuukausi. Ei ole mikään poikkeus, että on yli miinus kaksikymmentä, ja harva se talvi on ollut täällä Keski-Suomessakin hetkellisesti kolmekymmentä astetta. Pari lauhaa talvea edellisellä vuosikymmenellä sai kai jotkut uskomaan, että ollaan siirrytty pysyvästi leutoon ilmastoon.

Liian kylmää tämä silti aamuisin on minullekin, tykkäisin lauhemmasta. Jopa meidän urhea talvikoira nostelee tassujaan kahdessakymmenessä viidessä jo vartin päästä eikä suostu ottamaan askeltakaan muualle kuin kotiinpäin. Kovin vähiin jää siis liikunta, kun en mihinkään viitsi lähteä sitä erikseen suorittamaan. Onneksi päivällä aurinko jo lämmittää.

Kun pakkanen lähentelee kolmeakymmentä, olen varovainen muutenkin. Tunnen oikein, miten kylmä puristaa ulkopuolelta ja nostaa verenpainetta. Hengitys muuttuu raskaaksi. Muutama vuosi sitten huomasin kolmenkymmenen asteen pakkasessa kävellessä ihan uuden vaivan: perille päästyä henki vain pihisi. Vanha astma alkoi oireilla kylmässä eikä tee mieli uusia kokemusta.

Vielä kahdeksankymmentäluvun lopussa sitä käveli -33 asteen pakkasella kaupunkiin työharjoitteluun, kun bussi jäi tulematta. Sitä ennen olin vetänyt kelkalla lapset kilometrin päähän päiväkotiin. Pienimmän posket paleltuivat, mutta minulle ei käynyt kuinkaan, kun oli mummon vanha turkki niskassa. Eikä ollut juuri vaihtoehtoja, ei tullut edes mieleen perua vähäisiä harjoittelupäiviä. -Nyt muuten olen jo toista mieltä: ei maailmankaikkeus tai talous kaadu, vaikkei niin kamalan tunnollisia aina oltaisikaan.

En voi kertoa nyt mitään talvisodasta tai siitä, miten piti hiihtää  pimeässä viisikymmentä kilometriä kouluun nälkäisten susien huohottaessa niskaan.

Neljä vuotta omenapuun alla

Meillä on synttärit! Me täytetään neljä vuotta täällä omenapuun alla. Näissä ympyröissä se on jo ihan pitkä aika, eikä kyllästymisestä näy jälkeäkään.

Aika moni muukin on samanikäinen bloggaajana, olen huomannut. Bloginpito on mahdottoman kivaa. Aikaahan tämä vie siinä missä joku muukin harrastus. Tässä hoituu kirjoittamisen ilo, valokuvaamisen palo ja sosiaalinen elämä yhdellä kertaa.

Jos ei nyt koko elämä, niin ainakin tärkeä osa sitä on blogi ja te kaikki siellä. Siitä kiitos  kaunis jokaiselle, siis juuri sinulle!

Pääasioita ja vähän niskaakin

 Kuva: John Galliano for Christian Dior. Photograph: Francois Guillot/AFP

Olipa melkoinen yllätys, kun uudessa kampaamossa mentiin pesupaikalle ja yhtäkkiä tuoli kääntyi miellyttävään puolimakaavaan asentoon ja alkoi hieroa! Sain olla siinä varmaankin puoli tuntia, kun raitojen pesun jälkeen levitettiin vielä kevytväri päälle ja annettiin vaikuttaa. Tuoli rullasi pehmeästi selkäpuolta alhaalta ylös ja ylhäältä alas. Olin nirvanassa. 

Hoitoaineita hierottaessa oli jo tunto mennyt takaraivosta, mutta viis siitä. Olin valmis istumaan  siellä vaikka iltaan asti. Olisikin ihana käydä joskus vaikka vain pesettämässä tukka, että pääsee tuoliin rentoutumaan. Sellaista ei tule muuten koskaan tehtyä, paitsi kerran Teneriffalla.

Tämä rouva sai tänään myös viimeisen voitelun. Siis kiropraktikolta, joka oli sitä mieltä, että niska on nyt kunnossa. Olin samaa mieltä, viisi kertaa on vetreyttänyt kummasti ja ranka korjaa jo itse itseään rutisemalla kuntoon ihan omia aikojaan. Rusautettiin kuitenkin vielä kerran lukot auki.

Ja se pää: ei muistuta valitettavasti ylläolevia. Harmi, sillä näissä olisi tyyliä. Väri on ehkä sama kuin nutturassa, ja toivottavasti kiiltokin.


 

Viimeiset vieraat -ehkä viikkoon

Jos nyt ei olisi vapaata seuraavalla viikolla, voisi käydä huonosti. Onneksi ei kuitenkaan käy., sillä huomenna saan nukkua pitkään eikä ole mitään menoja ennen iltapäivää. Olen varannut kaikenlaista mukavaa hoitoa itselleni pitkin tulevaa viikkoa, ja nyt tuntuu, että olen todella ansainnut sen.

Ihan selvästi mieskin on ollut stressaantunut. Viime yönä hän nousi istumaan ja selittämään minulle jotakin silmät selällään. Puhui jotakin viime viikon työasioista ja käski  minua vahtimaan oppilaita.  Hoputti vielä muutaman kerran johonkin muuhun juttuun. Ja kun sanoin, että hän näkee unta, hän tiukasti kielsi sen. Lopulta hän hermostui ja käski unohtamaan koko jutun.  Ja aamulla  ei tietenkään muistanut mitään koko asiasta.

Viikonloppuna oli käymässä vanhat ystävät, joitten kanssa ei tarvinnut pingottaa.  Tehtiin  illalla yhdessä poro-juurespiirakkaa ja maisteltiin sen kanssa espanjalaista tempranilloa. Sain tuliaisiksi pullon Amaronea, jota en ole koskaan  raskinut itse ostaa. Kerran aiemmin olen saanut yhden pullon lahjaksi nuorisolta. Se oli suussasulavan ihanaa ihan vaan seurustelujuomanakin.

Talossa oli nyt viikonlopun ajan kolme mäyräkoiraa, jotka viihtyivät yllättävän hyvin yhdessä.  Sen verran olivat kiinnostuneita toisistaan, ettei kukaan malttanut oikein nukkua. Ei ihme, että Vilma on ollut nyt koko illan unten mailla. Ulkona meinasi myös hermo mennä kolmen taluttimen kanssa, vaikka ei sentään tarvinnut yksin ulkoiluttaa.Vilma yritti niin innokkaasti saada muita leikkiin mukaan.

Poikakin oli käymässä Helsingistä tyttöystävänsä kanssa ja saimme heidät kotiin syömään lauantaina. Työkaverilta olin saanut hyvän idean täyttää broilerin ohutleikkeet valkosipulilla ja sinihomejuustolla, kääriä rullalle ja sulkea pekoniviipaleella. Niitten seuraksi kokeilin ensimmäistä kertaa bataattilaatikkoa, ja sekin onnistui hyvin.

Ensi viikolla en aio tehdä ruokaa enkä mitään muutakaan. Jos hyvin käy, pesen sata koneellista pyykkiä.

Kuvat Kai Fagerströmin ja Heikki Willamon kirjasta Viimeiset vieraat.

About blank

Olen ihan poikki. Ilta on mennyt kaikenlaista ja suklaakeksiä mussuttaessa television edessä. Nyt aioin mennä nukkumaan.

Kuvat ovat aiemmin mainitsemastani nukkenäyttelystä.

Nämä nuket on tehty kaikki samasta mallista, näin ymmärsin, ja jokainen on tehnyt ihan omanlaisensa nuken.

Kasvojen perusilme on aika tyhjä, mutta täydessä tällingissään ne alkavat näyttää joltakin. Niille ehkä kuvittelee ajatukset.

Lepo!

Vieras lähti tänä aamuna ja minä olen yllättävän iloinen siitä, että sain mieheni taas takaisin omaan käyttööni. Mies puolestaan huokaisi tyytyväisenä, että enää ei tarvitse koko ajan puhua jonkun kanssa.
No, minun kanssani voi rauhassa nauttia hiljaisuudesta. Eikä meinannut omakaan kieleni taipua tarvittaviin fraaseihin vieraalla kielellä, kun aamulla puoli kuudelta seisoin ulkona hyvästelemässä ja koiraa ulkoiluttamassa. Herätty oli jo neljältä.

Vanha huomioni on, että kaikki kivakin on rasittavaa pitemmän päälle. Onneksi huushollissa oli tarpeeksi tilaa eikä tarvinnut kaikkien tähdätä samalle pytylle yhtä aikaa aamukiireissä. Yhteiselo sujui joustavasti, olihan tämä jo kolmas tai neljäs vierailu ja vieras itse varsin rento ja hauska mies. Silti.

On kiva palata taas takaisin omaan elämään ja omiin rutiineihin. Olen viimeksi päässyt ruokakauppaan viikko sitten. Huomenna on pitkä päivä töissä, mutta jospa sen jälkeen tekisi toivioretken marketteihin. Sieltä voisi saada ideoita viikonlopun ruokiin. Ystäviä ja sukulaisia on tulossa käymään, eli elämää on tiedossa.

Ja nyt se Kuninkaan puhe -elokuva on lopultakin tullut tänne. Jonakin iltana se on päästävä katsomaan, odotan jo kovasti.



Akka ja koira

Tämä akka on ollut viime aikoina sen verran kiireinen, ettei ole edes blogia käynyt päivittämässä. Hyvä että on koiran ehtinyt syöttää, ja kuvassahan sitä juuri ollaan todistettavasti tekemässä.

Mukavaa elämä on ollut, vaikka touhukasta. Touhukasta kotona, töissä on ollut ihmeellisen hiljaista. Tänäänkin nukutti niin että mietin päiväunien ottamista ennen ruokatuntia. Ehdin onneksi  iltapäivällä käydä kotona tunnin nokosilla, ennen kuin lähdettiin ulos porukalla syömään vieraiden viimeisen illan kunniaksi. Miehen nuori kollega ja hänen vaimonsa ja saksalainen vieraansa olivat hauskaa seuraa.

Vielä kaksi päivää ja sitten on vapaa viikko. Näin elämäni rytmittyy mukavasti: viisi päivää töitä ja yhdeksän vapaata. Ei ihme jos myhäilyttää.

Kuvat:

Nukketaidetta 10 vuotta - eikä suotta!
Suomen Nukketaiteilijat ry:n näyttely Suomen käsityön museossa 17.12. 2010 – 15.5.2011

Kaksi ateriaa ja paljon kaloreita

Sunnuntai alkoi hitaasti, kun istuimme houseguestin kanssa aamiaiselle vasta puoliltapäivin. Brunssihan se siis oli, vaikka en ollut valmistanut mitään erityistä. Melonia, uutta ihanaa jogurttia, lämmintä ciabatta-sämpylää voin, juuston ja leikkeleitten kanssa sekä maitokahvia vastajauhetuista pavuista. Oli ihan viedä kielen mennessään.

Aamiainen: 790 kaloria. Totta on.

Pieni lumisade ja yhtä pieni pakkanen pitivät päivää muutenkin leppoisana.

Ja yhtä syömistä oli sitten loppupäiväkin. Iltapäiväni kului tietysti keittiössä päivällistä valmistellen, mutta ilman kiirettä kuitenkin.

Nuoripari tuli myös syömään ja niinpä istuimme pöydässä useamman tunnin. Tein alkuun fenkoli-kesäkurpitsasalaattia, raikkaan makuista ja helppoa ruokaa. Jogurttikastike todella kruunaa salaatin.

Pääruoaksi valmistin tuttua ja moneen kertaan testattua hapanimelää possupannua  täysjyväriisin kanssa. Se maistui hyvin kaikille.

Jälkiruokana oli uunissa paistettuja banaaneja vaniljajäätelön kanssa. Erittäin makeita ja jotenkin talveen hyvin sopivia.

Päivällinen: 1000 kaloria.

Ja siinä olikin kaikki, muuta en sitten ehtinytkään (syödä).

Tänään kotona

Tuppaanihöperö on taas antanut palaa, ennen kuin on heittänyt parhaimmassa kukoistuksessaan olevat kukat roskiin uusien tieltä. Ei muuten, mutta kun alkavat vanhetessaan haista, vaikka kuinka vaihtaisi vettä. En  kertakaikkiaan tykkää tulppaanien tuoksusta.

Herraväki, eli ulkomaanvieras ja meidän mies, on ollut tämänkin päivän töissä. Välillä kävivät iltapäivällä sen verran kotona, että minä sain tarjottua päivällistä. Lauantain kunniaksi tein  karjalanpaistilihoista oikein tuhtia ja mausteista gulassia, jota haudutin muutaman tunnin liedellä. Täytyy sanoa, että hyvää tuli, vaikka resepti oli ihan omasta päästä. Hyllystä löytyi makuun sopiva pullo cabernet'ta, joka kruunasi aterian.

Illan saan viettää yksin, mistä en ollenkaan valita. Ehkä lopultakin ennätän katsoa Mr. Nobody -elokuvan, jonka ostin jo viikko sitten. Sitä luulisi, että vapaaviikolla ei muuta olekaan kuin aikaa, mutta yllättävän paljon saa aikaa tuhraantumaan tavallisiin taloustöihin, kun teen miehenkin hommat. Koiraa vielä ulos joka välissä. Eikä aikaa niin kovin paljon päivään jääkään, kun se alkaa vasta kymmeneltä. Siitä tunti lehdenlukua, tunti lenkkeilyä, tunti suihkua ja tukanlaittoa, niin iltapäivä on jo pitkällä.

Tai en minä yksin ole kaikkea tehnyt. Mies jäi eilen iltamenoista pois, että saatoimme käydä yhdessä kauppakierroksella ostamassa tulevan viikon ruokatarvikkeet, neljä kassillista. Ilman autoa kun en pääse edes kauppaan. Sen päälle hän vielä siivosi, minä puolestani siirryin sohvalle katsomaan telkkaria. Olin jo ihan poikki. 

Mutta kauppakeskuksessa käydessä olin puolisalaa ehtinyt poiketa yhdessä vaatekaupassa ja hankkinut syreeninvärisen neuletakin. Kyllä teki hyvää, on taas, mitä panna töihin päälle. Ja viimesyksyiset farkut mahtuvat taas.