Aamuyhdeksältä keittiön mittari näyttää vielä -31 astetta. Googlen säätiedotus lupaa tänne -33. Näin kylmää ei ole vielä ollutkaan. Onneksi sisällä on +22 ja tarkenee yökkärissä.
Lehtien lööpit ihmetyttävät: ei se nyt maailmanloppu ole, jos helmikuussa on pakkasta, sehän on vuoden kylmin kuukausi. Ei ole mikään poikkeus, että on yli miinus kaksikymmentä, ja harva se talvi on ollut täällä Keski-Suomessakin hetkellisesti kolmekymmentä astetta. Pari lauhaa talvea edellisellä vuosikymmenellä sai kai jotkut uskomaan, että ollaan siirrytty pysyvästi leutoon ilmastoon.
Liian kylmää tämä silti aamuisin on minullekin, tykkäisin lauhemmasta. Jopa meidän urhea talvikoira nostelee tassujaan kahdessakymmenessä viidessä jo vartin päästä eikä suostu ottamaan askeltakaan muualle kuin kotiinpäin. Kovin vähiin jää siis liikunta, kun en mihinkään viitsi lähteä sitä erikseen suorittamaan. Onneksi päivällä aurinko jo lämmittää.
Kun pakkanen lähentelee kolmeakymmentä, olen varovainen muutenkin. Tunnen oikein, miten kylmä puristaa ulkopuolelta ja nostaa verenpainetta. Hengitys muuttuu raskaaksi. Muutama vuosi sitten huomasin kolmenkymmenen asteen pakkasessa kävellessä ihan uuden vaivan: perille päästyä henki vain pihisi. Vanha astma alkoi oireilla kylmässä eikä tee mieli uusia kokemusta.
Vielä kahdeksankymmentäluvun lopussa sitä käveli -33 asteen pakkasella kaupunkiin työharjoitteluun, kun bussi jäi tulematta. Sitä ennen olin vetänyt kelkalla lapset kilometrin päähän päiväkotiin. Pienimmän posket paleltuivat, mutta minulle ei käynyt kuinkaan, kun oli mummon vanha turkki niskassa. Eikä ollut juuri vaihtoehtoja, ei tullut edes mieleen perua vähäisiä harjoittelupäiviä. -Nyt muuten olen jo toista mieltä: ei maailmankaikkeus tai talous kaadu, vaikkei niin kamalan tunnollisia aina oltaisikaan.
En voi kertoa nyt mitään talvisodasta tai siitä, miten piti hiihtää pimeässä viisikymmentä kilometriä kouluun nälkäisten susien huohottaessa niskaan.
Pakkasella sisällä ja hyvällä omatunnolla.
VastaaPoistaMuutaman viikon päästä muistellaan talven valkoisia hohtavia hankia, kun kävellään jalat märkinä loskassa.
Olisiko se niin, että aina on väärä sää juuri sillä hetkellä.
Nyt kun pinnistän muistia, en muista mitään ylivoimaista sään suhteen. Näin se aika kultaa muistot.
Arleena, ehkä täällä sisämaassa on kylmempää kuin rannikolla. Ainakin anopilla yläsavossa on aina vielä kylmempää kuin meillä. Mutta en minäkään muista mitään ylivoimaista. Aina olen päässyt perille eikä ole tullut mieleen luovuttaa.
VastaaPoistahehee, mä olen aikanani hiihtänyt kouluun, ja nähnyt sudenkin :-) Lapset aina puhahtaa että "nyt se taas muistuttaa siitä hiihtämisestä..." Pidän perinnettä yllä!
VastaaPoistaMeidän koiralla on sukat, trikookankaasta tehdyt, jotka puetaan jalkaan kun pakkasta on yli 14. Niillä kävely sujuu hyvin eikä tarvii jättää lenkkejä väliin pakkasen takia. Muutenhan meidän koira ei palele, turkki on niin paksu. Villasukat voisi toimia myös, ei muuta kuin neulomaan!
VastaaPoistaVoi pientä Vilmaa, niin suloinen villapaita hänellä. Kyllä meidänkin karvaturrin varpaita palelee, vaikka onkin hirvikoira, muuten ei palele, kun on niin paksu turkki.
VastaaPoistaAsuin lapsuuteni saaressa, pakkasraja oli muistaakseni 25 astetta kouluun lähdössä, eikä se kovin montaa kertaa talvessa ylittynyt. Muistan, että minulla oli paksu kaulaliina kasvojeni suojana ja hengitysilma huurrutti suun kohdalta liinan. Kaulaliina oli aivan tönkkönä kouluun päästyäni ja haisi äklöltä. Susia en onneksi nähnyt, mutta siihen aikaan oli paljon irtokoiria, jotka pelottivat, jos olivat laumassa.
Veela, olet onnekas, harva on nähnyt sutta. Minä näin vasta pari vuotta sitten jossakin nelostiellä matkalla Ouluun. Tai ei se susi ollut Ouluun asti menossa, kun kääntyi heti metsään siitä jolkottamasta, kun ajoimme ohi.
VastaaPoistaKouluun hiihtelin vain, kun liikunnassa oli hiihtoa. Nyky-yläasteella tuskin moista näkisi. Tai en tiedä, tuleehan pojat maalla traktorilla kouluun, mutta ei se taida kuulua samaan kategoriaan.
Tarja, trikoosukat ei kuulosta yhtään hassummalta, pitääkin miettiä. Töppöset voisivat auttaa kovimmilla kylmillä.
Manteli, irtokoirat olivat todella pelottavia. Minulle ei ole sattunut mitään, mutta koiria pelkäsin siihen asti, kun meille tuli oma. Saaresta oli varmasti lapselle tuulinen matka!
Onnittelut neljävuotiaalle, eilen en käynyt blogissa joten vähän myöhässä tulee onnentoivotus. Sinun blogisi senkun paranee ajan juoksussa niinkuin kuvasikin, toiset meistä hiipuvat polun varrelle...no ihan hiipuneeksi en kyllä itseäni tunne vaikka blogi onkin lopahtanut.
VastaaPoistaHieno pusakka Vilmalla!
Meri
Meri, into kirjoitella eetteriin vaan hiipuu, kun sinulla ja Eikalla on niin paljon muuta uutta meneillään. Minusta ei taas olisi siihen, mitä te teette, ja vielä työn ohessa:)
VastaaPoistaMeilläkin on pakkaset samoissa lukemissa. Ihme otus tuo Roope, aina vaan haluaisi vielä pitemmän kautta lenkkiä joka risteyksessä. Itse olen vähän varovaisempi. Olen nähnyt muutaman kerran nuo tassun nostelut. Kanto hommista en niin välittäisi.
VastaaPoistaMe ollaakin nyt tehty sitten entistä useammin (huoh!)ja lyhyempää lenkkiä.
terv. Olivia
Olivia, minulla palelee posket näillä säillä, muuten voitaisiin hyvin kävellä enemmänkin. Pieni viima puree pahiten.
VastaaPoistaNiin, mulla taas on tämä outous, että mitä kovempi pakkanen, sitä leveämpi hymy ja parempi mieli. Ja muistan aina mainita ne -41 asteen pakkaset, joissa pyöräiltiin kouluun Kuusamossa..
VastaaPoistaNyt on ihanat kelit =D Vaatetuskysymys vain ja astmalääkitys isommalle..
eikka
Nuorempana kuljin pyörällä töissä kesät talvet. Pakkasella oli parhaimmillaan kolmet kalsarit päällekkäin. Nyt astmaatikkona pystyn ulkoilemaan sen 10-15 minuuttia, minkä koirakin tarkenee. Tässä mielessä mäyräkoira on sopiva koira minulle. Hyvällä ilmalla tehdään sitten pitempää lenkkiä.
VastaaPoistaHelmikuussa on aina kylmä. Sitä vaan alkaa päivän pidetessä odottaa jo lämpimämpiä kelejä.
Eikka, jessus, en muistanutkaan niitä sun Kuusamon pakkasia! Siellä oli joulunakin aitoa tunnelmaa metrin hankien keskellä ja Siperian kylmyydessä:D
VastaaPoistaAikku, nuorempana oli pakko kulkea pyörällä, meillä ei ollut edes autoa. Töihin ei mennyt suoraa bussiyhteyttä, joten minäkin pyöräilin tai kävelin säässä kuin säässä. Nyt sääli itseäni joskus syvästi, kun muistelen niitä aikoja. Miten kovilla olinkaan!
Kerran jo yritin kommentoida mäykyn upeaa talvipomppaa, se taisi kadota johonkin! Joten nyt uudestaan :) Terv. ingrid
VastaaPoista