Outoja oireita räntäsateen keskellä

Olen päänsärkyihmisiä, ollut lapsesta saakka. Migreenioireilukin on tuttua minulle ja siskoilleni ja tietysti myös lapsillemme. Autossa mökille matkatessa saimme päänsäryn, jos aurinko vilkkui puitten välistä. Työhön uppoutuminen ruuhkavuosina toi mukanaan kolmen päivän päänsäryt, joihin kyllä sitten löytyi helpotusta monelta suunnalta. Yökisko hampaisiin, verenpainelääkitys, hieronta ja rentoutumisharjoitukset auttoivat kaikki osaltaan.

Matalapaine on tuonut nuorempana aina vuorenvarman päänsäryn, oli sitten vesi- tai lumisadetta, nyt ei enää niinkään. Nelivitosena sain vaihdevuodet ja alkoi tulla kamalia kahdentoista tunnin oksennusmigreenejä. Niihin otin aina täsmälääkkeen liian myöhään, enkä ole varma, olisiko auttanut ajoissakaan otettuna. Se päänsärky oli kauheaa, mutta ei auttanut kuin odottaa iltayhdeksää, jolloin se aina loppui. Aikanaan loppuivat nämäkin onneksi, mahdollisesti työstressin helpotettua osa-aikatyössä.

Tänään sain taas kokea uudenlaisia oireita. Räntäsadepäivä... Levittelin kasvoilleni päivävoidetta, kun ihmettelin, miksi en näe kunnolla. Osa kasvoista tuntui oudosti häviävän peilistä. Levittelin hiukan meikkiä ja huomasin näkökentän oikeaan laitaan ilmestyvän pitkän välkkyvän sahalaitaviivan. Se nousi vähitellen ylemmäksi ja vartissa hävisi kokonaan. Enpä ollut tuollaista nähnyt ennen; jos oli jotakin välkettä näkynyt migreeniä ennakoimassa, se oli ollut nopeaa salamointia oikeassa ylänurkassa.

Menin syömään ja otin lehden eteeni. Ihmettelin, kun en osannut lukea, en saanut tavattua yhtään sanaa. Luin kirjaimen kerrallaan, enkä ymmärtänyt, mitä sana tarkoitaa. Olen nopea lukija, mutta tällä kerralla en saanut lauseesta mitään selvää. Nytkö se alkaa, ehti käydä mielessä, aivoverenkierron häiriö tai vuoto, halvausoireet, afasia ja kaikki muut hankalat vaivat! Nostin kädet yhtä aikaa ylös muistellen aivohalvauksen oireita, ja onneksi nousivat molemmat nätisti.

Alle kymmenessä minuutissa meni sekin ohi ja alkoi pieni toispuoleinen päänsärky. Siihen otin tavallisen särkylääkkeen estämään suurempaa kipua. Migreeni se tietenkin oli, ihan klassisilla oireilla, mutta minulle uusilla ja onnistui kyllä säikäyttämään. Iltapäivä menikin sitten nukkuessa. Huh.

Bataatti-pinaattimuhennos kanatäydennyksellä

Heissan palmusunnuntailta! Yhden yhtä virpojaa ei käynyt, vaikka olin varannut ison purkillisen erilaisia suklaamunia. Viime vuonna kävi useampikin, mutta sitä ennen meni monta vuotta, jolloin sain syödä munat itse. Halusin kuitenkin pääsiäiseksi niitä koristeltuja oksia, joten otin päiväkävelylle mukaan pari euroa ja pysäytin ensimmäisen näkemäni trullisakin ja pyysin virpomaan:)

Kuvassa on kuitenkin lauantai-illan nopea ruoka: bataattia ja pinaattia sipulin ja tällä kertaa myös broileripalojen kanssa. Tämä on yksi vanha herkku, jota olen aina silloin tälllöin tehnyt lisäkkeeksi lihalle. Ruoka on maustettu currylla ja balsamietikalla ja maistuu erinomaisen hyvältä. Ohje on peräisin Gloriasta, kuten suurin  osa lemppareistani, ja sinne tämä on omittu Martha Stewart Living -lehdestä.

BATAATTIA JA PINAATTIA

lisäkkeenä kuudelle

2 bataattia
2 rkl oliiviöljyä
1-11/2 tl currya

1 punasipuli
1 dl vettä
pussi tuoretta pinaattia (500g)
1 rkl balsamiviinietikkaa
suolaa
mustapippuria

Kuori ja kuutioi bataatit ja silppua sipuli. Huuhdo pinaatti.
Kuumenna öljy suurella pannulla. Lisää bataattikuutiot ja kypsennä kymmsenisen minuuttia, kunnes kuutiot alkavat ruskistua ja pehmentyä. Lisää joukkoon curry ja sipuli ja hauduta vielä hetki. 

Lisää pannulle vesi. Sekoittele, kunnes vesi on haihtunut ja bataatti on kypsää.

Hauduta tuore pinaatti nopeasti kahdessa erässä teflonpannulla tai -kattilassa. Valuta pinaatista irronnut neste pois.

Sekoita pinaatti lämpimän bataatin joukkoon. Mausta muhennos balsamiviinietikalla, suolalla ja pippurilla ja nauti!

Tällä kertaa tein aterian yhdestä bataatista ja pienestä paketista broilerinpaloja. Mausteita käytin melkein ohjeen mukaiset määrät ja hyvää tuli. Tosin aika isot annokset, eikä sitä tainnut edes jäädä...

Pikajälkkäri

Sunnuntaina lounas kolmelle. Kirjolohipalat menevät teriyakimarinadissa hetkeksi uuniin ja kukkakaali kiehuu lähes kypsäksi ja muusataan sitten sitruunaöljyn kanssa maukkaaksi lisäkkeeksi. Mitä ihmettä keksin jälkiruoaksi?

Pakastimesta kaivelen vielä viimeisen pussin marjoja. Mustaherukat ovat omaa herkkuani, mutta eivät kenenkään muun. Koska olemme kaikki aikuisia, en ala muusaamaan marjoja koneella, vaan annan sulaa ja sekoitan ne lusikalla painellen puoleen kiloon kreikkalaista jogurttia. Sekaan vielä puolen sitruunan mehu ja juoksevaa hunajaa. Tästähän riittää vielä itselleni maanantaiksi aamupalalle. Nyt pieniin kippoihin ja päälle vielä tiraus hunajaa. Äh, en jättänyt yhtään marjaa koristeeksi...

 "Olkaapa hyvät, on tosi terveellistä."

Näitä La Fermière -sarjan jogurttipurkkeja olen ostanut ihan vaan näitten savikuppien takia. Tässä nyt on näitä laventelinsinisinä, mutta olen ostanut myös tummansinisiä ja yhden punaisen. Jotenkin ne vaan ovat tavattoman söpöjä! Tavallisesti meillä seisoo voiveitsi yhdessä sinisessä kipossa keittiön työpöydällä.

"Tai itket ja syöt."

Vilma täyttää vuosia

Meidän höppänä täyttää tänään jo kuusi vuotta! 

Tuli syötyä pohja vanhasta pedistä.

Lempipaikassa keittiössä, siis ihan jaloissa, kun teen ruokaa.

Mutta osataan sitä olla ihan aikusta koiraakin.

Vilman isäntä mussukkansa kanssa. Nämä kaksi ovat ihan erottamattomat!

Ilahduttavia sisustusjuttuja

Viimekesäisiltä asuntomessuilta jäi talteen vielä inspiraatiokuvia sisustuksista, joista itse pidin. Taidan sittenkin julkaista ne, valon lisääntymisen myötä kun sisustaminen alkaa kiinnostaa taas vähän enemmän.

Vanhaa ja väriä yhdistettynä valkoiseen: näyttää raikkaalta ja taas uudelta.

Olisi aivan unelmamakuuhuone mökille...tai kotiinkin.

Remu Aaltosen sisustus pelkästään siitä ilosta, että on jotakin erilaista.

Yhtenäinen ja kaunis punainen sisustus.

Hyvä ajatus riisua käyttövaatteet pieneen naulakkoon. Niille ei yleensä ole mitään tilaa varattuna, eihän arkikäytössä olevia vaatteita viitsi kaappiinkaan laittaa? Itse lastaan ne silityslaudalle.

Suuri ja korkea makuuhuoneen päätyseinä on saanut arvoisensa tapetin.

Voi lastenhuoneessakin olla tummia värejä.

Viehättävän vihreä kylpyhuone!

Elegantti pikkusauna kerrostalossa.

Täällä olin ihastunut tummiin seiniin, miten väri kokosi suuren tilan kodikkaaksi pesäksi. 

Pidän kyllä tuoleistakin.

Jos saisin valita, haluaisin itselleni atrium-pihan ja juuri tuollaisen terassin.

Kohta on taas uusi kesä, parin kuukauden kuluttua.

Terveisiä keittiöstä

Blogiani selatessa voisi saada käsityksen, että olen kovinkin innokas keittiöihminen. Olin ehkä ennen, mutta into on nyt kovasti hiipunut. Viime vuonna en enää viitsinyt tehdä ruokaa joka päivä ja nykyisinkin syömme ainakin pari kertaa viikossa valmissalaatteja. Töihin joudun aina ottamaan eväät ja valitettavan harvoin se on enää kotiruokaa. Päivällisaikammekin on siirtynyt iltakahdeksaan, jos siis vaivaudun valmistamaan jotakin terveellistä. En vaan muka jaksa ja ehdi ennen sitä.

Tänä iltana muuten aion ryhdistäytyä ja tehdä ison kanavihanneskeiton, koska menen loppuviikoksi töihin.  

Selailin omia kuvatiedostojani ja poimin tänne muutamia kuvia keittiöstä. Kuvat ovat muutaman vuoden takaa remontin jälkeen otettuja, mutta samannäköistä siellä vieläkin on. Mitä nyt olen pyyhkinyt pölyt hyllyiltä muutaman kerran.

Tämä vekotin tekee kahvini vapaapäivinä, hankin sen juuri siihen tarkoitukseen. Kahvinkeitto on sellainen rutiini, jonka meillä hoitaa mies Moccamasterillaan. Minä teen itselleni päivällä Nespressokahvit yksin ollessani. En osaa sanoa, kummasta pitäisin enemmän, niin erilaisia ne ovat. Suodatinkahvina Nordqvistin vahva Festivita on vuosia ollut suosikkini viikonloppuaamuihin. Ja kun oikein haluan hemmotella itseäni, kiehautan mikrossa maitoa sen joukkoon. Nespressoissakin tykkään eniten vahvoista laaduista, kuten Arpeggiosta, mutta en tee siitä tiukkaa espressoa, vaan desin verran lungoa.

Tässä voisi olla vaikka jonkun sunnuntaipäivän ateriaehdotus. Alkupalaksi on pakasteruistaikinasta paistettu nopea piirakka sinapista, voimakkaasta juustosta ja kirsikkatomaateista. Päälle on vielä ripoteltu oreganoa ja uunin kautta saatu herkullisen rapeaa ja maukasta syötävää!

Alkuperäinen tomaattipiirakan ohje täällä.

Kananrinnat on tässä heitetty aamiaisen jälkeen muutamaksi tunniksi pussiin marinoitumaan sitruunan, mintun ja valkosipulin kanssa. Sopivasti ennen lounasta kanat on työnnetty uuniin kaapista löytyvien vihannesten ja marinadin kanssa. Puolen tunnin päästä uunista tulee sitten mehukkaita paloja runsaan salaatin ja ehkä perunalohkojen seuraksi.

Ohje löytyy täältä.

Jälkiruokana on kokeilussa Lemon posset ensimmäistä kertaa. Kuohukermaa keitetään sokerin kanssa ja lisätään joukkoon sitruunaa: sen on pakko olla hyvää ja niin se onkin, älyttömän hyvää. Tämäkin on parasta tehdä valmiiksi jo aamulla jäähtymään jääkaappiin, ja tätä muuten tehdään vastakin. Vielä ennen tarjolle viemistä heitetään koristeet päälle.

Ohje löytyy täältä.

Lopuksi surautetaan espressot kaikille. Jos onnekkaita ollaan, on emäntä loihtinut aamulla jonkinlaisen leivonnaisen sunnuntain kunniaksi. Aina ei olla niin onnekkaita, hyvä jos muutama keksi löytyy kahvin seuraksi.

YSL-himotuksia

Voiko olla keväisempää näkyä! Raikas ja ihana puna, joka hehkuu uutuutta ja valoa, lupausta ilosta ja kaikesta kesäisestä äksönistä. YSL:n Rouge Volupté Shine värissä 28 myi itsensä minulle ja olen enemmän kuin tyytyväinen. Tässä on kaiken lisäksi niin ylellinen pakkaus, että silmän saama mielihyvä moninkertaistuu tätä käyttäessä. Ja käyttöön tämä tulee, ei juhlaan vaan arkeen. Ainakin aurinkoisiin päiviin, tämähän on täynnä kevääntulon riemua.

Siinä kävi niin, että ystäväni T. oli käymässä muutama viikko sitten ja osti itselleen tuo poskipunan Blush Volupté 4. Katselin sitä hänen poskillaan ja totesin, että pakko saada. Kupongin kanssa sitten kauneusviikolta sen kotiutin kohtuulliseen alle neljänkympin hintaan. Niitä kevätuutuuksia katsellessa huomasin himon alkavan yltyä. Toppuuttelin jonkin aikaa, kunnes näin yhden vaarallisen blogipostauksen Päivin uusista suosikeista.

Vaarallisia tuollaiset julkaisut ovat siksi, että vaikka ei itse edes muista lukeneensa, himo iskee yllättäen. Esimerkiksi tänään olin vapaapäivänä viattomasti kaupungilla leikkauttamassa tukkaa. Sen jälkeen lähdin vielä kiertelemään ja katselemaan kävelyyn sopivia kenkiä. Jotenkin löysin itseni kuitenkin taas Sokoksen meikkiosastolta, tällä kertaa kyselemässä YSL:n uusia kiiltopunia. Olin jostakin saanut päähäni, että YSL:ää tekee mieli ja siellä voisi olla jotakin minulle.

Niin olikin: maailman ihanin hiukan läpikuultava ja aivan täydellinen kevätpuna. Myyjän kanssa olimme samaa mieltä siitä, että tästä ei väri parane! Jostakin syystä en pidä mattaisista punista enkä runsaspigmenttisistä. Kevyet ja kiiltävät ovat minua varten, ja ne sopivat muutenkin ehkä vanhemmalle naiselle paremmin kuin kuivat mattapunat.

Kyllä se väri vaan kummasti piristää tällaisen ikääntyvän rouvashenkilönkin naamataulua. Ja siinä naamataulussa on nyt sitten YSL:n Le Teint Touche Éclat No B40 pohjana sekä yllämainittu poskipuna ja huulipuna. Kolmen muun huulipunan lisäksi minulla ei muuten mitään muuta YSL:ltä olekaan. On siis tilaa vielä uusillekin himotuksille, jos ei järki tule jossain vaiheessa mukaan tähän touhuun. Mites se uusi blurrausjuttu, jota voi lisätä meikin päälle..?

Vaikkei uskoisi, niin olen tuossa ennen kuvanottoa pöyhinyt käsillä vielä juurileikattua tukkaani, vaikka se näyttää nyt olevan ihan päätä myöten.

Vaikka selvisin flunssastani viidessä päivässä, se jäi ilmeisesti jotenkin jäytämään, sillä koko mennyt viikko meni jotenkin harvinaisen nuutuneissa tunnelmissa. Eilen illalla sitten huomasin yhtäkkiä, että NYT se on ohi, aivan kuin olisin herännyt unesta. Yhtäkkiä oli taas virtaa normaalisti.

Se nyt ei ole kovin paljon, mutta onpahan enemmän. Jaksoin yhtäkkiä taas tarttua asioihin. Ja tänään on todella ollut ihana päivä, onneksi töistä vapaa!

Vieraita, pastaa ja Boyhoodia

Ärsyttävää aivastella taas kuin pikkulapset: jo kolmas flunssa puolen vuoden sisällä, vaikka luulin etten enää sairastele niitä. Ei tämä nuhaa kummempi tauti ole, ja tiedän että monet kärvistelevät inhottavissa influenssavaivoissa ties kuinka pitkään, mutta silti ärsyttävää ja jotenkin niin turhaa. Onneksi sentään tuli viikonloppu väliin, ettei tarvinnut olla töissä pärskimässä silmät valuen ja tartuttamassa toisia.

Viikonloppu itsessään on ollut ihana: kumpikin nuoripari on ollut käymässä pitkästä aikaa. Vanhempi poika toi perjantaina mukanaan Bollingeria ja halusi skoolata vielä kerran isänsä syntymäpäivän kunniaksi. Näitä kalliimpia pulloja onkin tullut viime aikoina avattua, joskaan ei itse ostettua. Saimme tässä vasta maistaa Dom Péringnoniakin ensimmäistä kertaa; luultavasti myös viimeistä, on se hinta niin hirveä. 

Perjantaina piti töiden jälkeen keksiä jotakin nopeaa ruokaa kuudeksi, joten tein uusimman Glorian ruokalehden kannesta houkuttelevan pastaohjeen. Ostin ainekset ja valmistin näyttävän, hauskan ja kuitenkin nopean ruoan: spagettia sitruunakastikkeessa, paahdettua pekonia ja hernepestoa. Suosittelen lämpimästi, ohje tässä! Valokuvia en siinä hötäkässä ruvennut ottamaan, täytyy postata joskus vielä uudelleen kuvien kera tuo mainio ruoka, joka oli niin hyvää, varsinkin hernepesto. Pekoniksi pinnalle paahdoin muuten uunissa parmankinkkua, se toimii minusta hyvin.

Aikani olen viettänyt seurustelun lisäksi nukkuen ja televisiota katsoen, illalla juonut siideriä ja syönyt niistämisen välissä jopa sipsejä ja irtokarkkeja. Hitto, että vielä tällaisena mummonakin pitää langeta niihin! Huono olo ja omatunto siitä tulee. Lauantaipäivän sainkin sitten olla itsekseni koiran kanssa kotona, kun nuoripari oli liikenteessä ja mies tätinsä hautajaisissa. Flunssan ja vieraitten takia en edes ajatellut mennä mukaan, koska tätä tätiä en ole koskaan edes tavannut, vaikka asumme samassa kaupungissa!  Anoppikin on meillä käydessään vieraillut siskonsa luona tasan kerran kaikkien näiden vuosikymmenien aikana. Omituista. Mutta sellaiset suhteet miehelläni on sukuunsa.

Sunnuntaina heräsin aamupäivällä siihen, kun vieraat paistoivat keittiössä kananmunia paahtoleivän päälle ja tumma kahvi tuoksui houkuttelevasti. Omituista, että edes koira ei ollut herännyt ja mennyt osingoille. Päivällä he lähtivät sitten ajamaan kotiin etelään. Toinen nuoripari puolestaan tuli iltapäivällä pitkästä aikaa sunnuntailounaalle. Poika oli joskus tullut tilanneeksi pollo limonelloa ja sitä tein sitten heille; helppo ja nopea sekin. Vihreän salaatin kanssa siitä sai kivan aterian. Ja sen ohje on täällä. Täytyy sanoa, että se oli taas kerran ihan jumalaisen maukasta! 

Ajattele nyt kurkumankeltaista kastiketta, joka on höystetty tuoreella inkiväärillä, runsaalla valkosipulilla ja sitruunalla, hunajalla ja turkkilaisella jogurtilla... 

Annoksesta (500 g paketti spagettia tai linguinea) tulee 6 annosta, mutta kun se on niin hyvää, sitä syö aina liikaa. Neljä nälkäistä tekee kyllä selvää koko satsista.

Sunnuntaiperinteisiimme kuuluu usein elokuvan katsominen ruokailun jälkeen. Valitsemme (niin, öh, minä siis) vitosen filmin ElisaViihteeltä, jossa on paljon kiinnostavia leffoja. Tällä kertaa kiinnosti Boyhood. Ei muuten ollut mikään turha elokuva: lähes 3 tuntia pitkä ja oikeastikin pitkä, sillä sitä on kuvattu 12 vuotta. Päähenkilöt Mason ja sisarensa Samantha siis oikeasti kasvavat ja kehittyvät elokuvassa lapsista nuoriksi aikuisiksi. 

En ole ohjaaja Linklaterin suurimpia faneja, sillä Rakkautta ennen aamua ja Rakkautta ennen auringolaskua sisälsivät minusta niin loputtomasti uuvuttavaa ja turhanaikaista dialogia, etten millään olisi jaksanut katsoa niitä loppuun asti. Boyhood ei sisältänyt mitään turhaa, se oli kuin riisuttua todellisuutta. Pätkä elämää joka vuodesta. Ei siloteltua, ei seliteltyä, mutta ei liioitellun dramaattistakaan. Kaikki oli jotenkin niin uskottavaa ja ohjaaja tuntui luottavan katsojan omiin hoksottimiin ja ajattelukykyyn. Elokuva oli ihan fiksujen vanhempien normaalia kompurointia valinnoissaan, lasten elämää ja sopeutumista kaiken sen keskellä ja myös onnen hetkiä ihan hyvässä elämässä. Lapset kasvoivat ja kehittyivät ja vanhemmat onnistuivat tehtävässään lopulta hyvin.

Alussa tuntui elokuvan loputtua, että mitä että?! Tässäkö se oli? Ei selvää lopetusta, ei draaman kaarta. Vähitellen tuli mieleen elämänmaku, henkilöitten aitous, tarinan tavallisuus, turhan selittelyn ja rautalangasta vääntämisen puuttuminen. Ohjaaja luotti katsojan ymmärrykseen ja katsojalle jäi hyvä tunne, että elämä kantaa.

Kohta rysähtää

Kävimme lomalla parikin kertaa katsomassa miehen äitiä. Hän asuu yksin omakotitalossaan. Lumet sulavat jo Pohjois-Savossakin, ja katselin yhtenä päivänä ikkunasta, kuinka lumi valuu peltikatolta alas. Kohta rysähtää, ajattelin.

Hipsin ulos villasukissa ja yöpuvussa terassille ottamaan kuvia. 

Kun menin sisään ja seuraavan kerran muistin katsoa räystäälle, lumet olivat jo pudonneet. Ei tällä kertaa mitään kovaäänistä kuitenkaan.

Maalla on kuului koiran haukuntaa paljon enemmän kuin kaupungissa. Vilmalla riitti kommentoitavaa! Kävelyllä sitä suorastaan pelotti kulkea, kun kuului ison koiran haukkumista jostakin edestäpäin.