torstai 28. lokakuuta 2010

Jotakin muuta sadepäivään


Tästä päivästä ei tule valoisaa sitten millään.  Vielä puoli kymmeneltä piti aamukahvilla olla sekä kattovalo että kirkasvalo päällä. Eikä nyt näytä sen kummemmalta.

Onneksi täksi päiväksi on tiedossa jotakin tavallisesta poikkeavaa. Menen iltapäivällä ilmaiseen meikkiopastukseen kerättyäni kymmenen leimaa eräästä liikkestä. Pari vuotta sitten kävin edellisen kerran ja sain uusia vinkkejä muun muassa meikkipohjan keveydestä ja rajausten tekemisestä. Kummasti sitä vaan jää kiinni vanhoihin tapoihinsa, jos ei saa välillä jonkun toisen mielipidettä ja näkemystä. Minulla kun ei ole tytärtä, joka sanoisi suorat sanat. Olen kuitenkin aina parannellut naamaani joka päivä, ja nyt vasta pari vuotta sallinut itselleni olla naturellina  kotona.

Kuinka sopivasti sattuukaan sitten tänään olemaan yhteinen teatteri-ilta kolmen ystävän kanssa! Menemme katsomaan My Fair Ladya, jota on kovasti kehuttu. Sen vanhan elokuvan olen nähnyt moneen kertaan ja nauttinut siitä aina yhtä paljon. Tästä illasta tulee varmasti yhtä antoisa -ja vaihtellua ainaiseen telkkarinkatseluun.

Muu kotiväki viettää lokakuista päivää sikeästi lonkkaa vetäen.

Tämän kuvan poikani lähetti koirastaan puhelimella. 



keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Kultaa


Silloin kun vielä ulkona näytti tältä, löytyi joltakin metsälenkiltä polun varresta tällaisia alla kuvattuja sieniä vaikka kuinka monta. Eli siis lokakuun alussa, muutama viikko sitten. Kuun puolivälistä lähtien täällä onkin ollut lunta. On vieläkin, ja pakkasta, mutta huomenna se ymmärtääkseni loppuu. Ajatuskin umpipimeästä tihkusateesta kauhistuttaa jo etukäteen.


Jokin hämärä tieto oli mielenpohjalla, että olen nähnyt tämän ennenkin eikä se voi ainakaan myrkyllinen olla. Tosin jotain keltaista mönjää jäi sienten kosteista varsista sormiin, jotka olivat ihan seitikkimäisen keltaiset ja iljettävän näköiset.


Kotona sitten selvisi Maurikorhosesta laji kultasieneksi tai kultakehnäsieneksi. Ehkä joskus ennenkin on näitä tullut vastaan, mutta olen opetellut keräämään vain herkullisimpia sieniä, joten tunnistamatta on jäänyt. Ja syömättä saa kyllä jäädäkin, kauniista ulkonäöstä huolimatta.

maanantai 25. lokakuuta 2010

(Sh)it happens


Nyt olen minäkin höpsähtänyt näihin kauniisiin ja koristellisiin tavaroihin. Pikkusisko talutti Oulussa kauppaan nimeltä Colore, ja sehän vasta herkullinen paikka oli. Tosin sellaista tyyliä, jota en ole koskaan suuremmin kotona harrastanut. Nyt olin sattumoisin ihallut samaisia  kiinalaisia kuppeja päivällä Stockmannilla beigenä ja punaisena ja saanut kuitenkin vielä ostohalut kampitetua. Iltapäivällä minua ei siis pidätellyt enää mikään.


Tykkään tarjota sunnuntain päiväkahvit olohuoneessa sohvilla löhöilevälle seurueelleni pelkistä kupeista. Aamukahvimukit ovat minusta siihen liian isoja ja oikeat kahvikupit  lautasineen liian  pieniä ja hienostelevia. Nämä ovat käteeni juuri sopivan kokoisia ja saavat lisäksi hyvälle tuulelle!

Kermakko oli yksinkertaisesti niin nostalgisen näköinen kapistus, että se oli pakko saada.  Vaikka en edes käytä maitoa kahvissani, tykkään kovasti erilaisista pikkukannuista. Niitä on nyt jo seitsemän. Innostuin vielä kaivamaan esille punaisen muovitarjottimen, jonka sain kummitädiltäni lahjaksi joskus teini-ikäisenä. Siihen kuului punainen valkopilkullinen iso teekuppi ja lautanen aitoon 70-luvun tyyliin, mutta ne olen heittänyt pois ajat sitten.


Tulen tästä näystä hyvälle tuulelle. Ehkä tämä pimeä aika kaipaa valoa ja iloa. Punavalkoinen enteilee sitäpaitsi joulun väritystä.

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Haloo, kuuleeko maa?


Netti toimii taas lopultakin. Johan sitä odotettiin! Kuvittelin jo, että pätkimiset ovat mennyttä aikaa viihdepaketin hankkimisen jälkeen, mutta kaapelitalouksissa pätkii kuulemma muillakin. Kolme päivää ilman nettiyhteyttä tuntui samalta kuin jos olisi ollut jalka paketissa tai muuta vastaavaa.
 
Niin sitä on tapojensa orja, että ihan toimeliaana viikonloppunakin olisi pitänyt päästä katsomaan blogeja ja postia, muusta käytöstä puhumattakaan. Pojat, miniät, koirat ja yllättävä talventulo ovat  kyllä muuten ilahduttaneet ja pitäneet vauhdissa monta päivää. Ja kun yhden lomaviikon aikana ehtii tapahtua paljon, se tuntuu paljon pitemmältäkin lomalta.


(*Makkara, lihapulla, lintu, juustopala, orava, kuollut hiiri, naapurin koira, jukurttipurkki, keittiön tuoksut, biojäteastia, lihapulla, makkara, lintu, kuollut hiiri, juustopala*)


Nämä kuvat Vilmasta sohvanreunalla on ottanut Nuorempi Poika, joka käydessään tapaa mielellään leikkiä kameralla.

torstai 21. lokakuuta 2010

Pää ja muutakin


Eikö ole upea pää? Kaunis vaikka karmiva, nyljetty teeri siis. Sen toi pikkusiskon mies, kun hänen koiransa oli hirvimetsällä napannut linnun suoraan lennosta suuhunsa. Lintu itse oli kaunis, ja harvinainen näky kaupunkilaisen silmille.
Oulussa oli  kivaa, tällä kertaa melko lämmintä. Vihmoi sadetta, joten kävelylle ei viitsinyt lähteä kauemmaksi kuin koiran kanssa oli pakko, ja kuvia ei tullut otettua juuri ollenkaan. 

Kotiintultua teki kummankin mieli lähteä sadepäivänä kiertelemään autokauppoja. Siinä vierähti koko iltapäivä, kun kolmessa kaupassa käytiin koeajolla ja pyydettiin tarjoukset.  Jokainen auto tuntui edellista kivemmalta. Meillä on miehen kanssa yhteisenä ilona ihailla uusien autojen upeita linjoja. Minusta autot ovat usein silmää hivelevän kauniita, joskaan juuri niihin upeimpiin emme tietenkään pääse käsiksi. Pitää siis yrittää löytää mahdollisimman nätti oman elintason mukainen pirssi. Ehkä se kohta alkaa hahmottua.


Viikonlopuksi on luvassa vieraita, taloyhtiön talkoot ja juniorin syntymäpäivät. Onneksi vapaani jatkuu vielä toisenkin viikon.



Enhän minä malttanut olla laittamatta toista teerikuvaa tänne.


lauantai 16. lokakuuta 2010

Syyslomalle


Hiukan huurteista tänään, vaikka koivut ovat vielä keltaisenaan lehtiä. Kuvat eivät kylläkään ole tältä vuodelta, mutta pitkälti samannäköistä on nytkin. Kylmää, jäistä, nollassa. Juuri sellaista kuin lokakuinen kylmä on.

Kiva viettää välillä taas yksi päivä ilman ohjelmaa. Voi hitaasti keräillä kamoja muutaman päivän reissua varten. Paljon tavaraa pitää olla, vaikka ei siellä mitään erikoisia menoja ole. Kunhan ulkoillaan, jos sää sallii, tapaillaan ihmisiä ja käydään kaupungilla.


Ehkä toppatakin lisäksi voisi pakata mukaan kevyemmänkin takin. Jos vaikka se lämmin aalto on hyvinkin lämmin. Sitä odotellessa, hyvää viikonloppua!

 

perjantai 15. lokakuuta 2010

Kivaa ja ei


Oli kiva, että luvattua hirmumyrskyä ei tullutkaan, vaan tuli vain kohtuullinen lumisade ja pieni pakkanen. Ja kiva oli sekin, että talvirenkaat oli vaihdettu.

Oli hirveän kiva saada mies takaisin kotiin. Oli myös aika kiva tehdä vain kolme lyhyttä päivää töissä ja jäädä nyt kahden viikon lomalle. Oli kiva katsoa yhdessä tallennuksesta kaksi viimeistä jaksoa Ketonen ja Myllyrinnettä ja hekotella sen oivalluksille.



Potuttaa, kun vasenta reittä särkee lonkasta asti koko ajan. Välillä sattuu selkääänkin. Yöllä kivun saa loppumaan nousemalla ylös.

Potuttaa, kun huomaa todeksi sen vitsin, että jos aamulla herätessä ei satu mihinkään, on kuollut. Potuttaa, kun tiedän melko varmasti säännöllisen jumpan ja venyttelyn auttavan siihen, mutta en saa itsestäni irti.

Perjantai-iltana virkkaan kuitenkin sohvannurkassa ja juon yhden Kukko-oluen. Cool!

 *
 Kuvat eivät ole ihan tältä päivältä, vaan toissa syksyltä.

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Sitä mää vaan, että


Viikon mittaisen vapaan jälkeen oli tänään vähän irtonainen olo töissä. Kuuntelin kahvipöydässä muitten iloista juttelua jotenkin ihmeissäni, yksinoloon kotona jo tottuneena. Mutta hyvinhän se lähti siitä käyntiin.

Työniloa voin tuntea taas jokaisena työpäivänä. Ajattelin tänään, kuinka paljon on muuttunut viidessä vuodessa. Tai kahdessa vuodessa. Silloin syksyllä 2008 jäin tai pääsin lopultakin pitkälle, lähes vuoden  kestävälle sairauslomalle, kun kroppani ilmoitti, että se on loppu nyt. Päästä en sano mitään, sen viestiä en osannut silloin kuunnella yhtään sen enempää.


Kotona omissa oloissani saatoin rauhoittua, ja sain lopultakin tarpeeksi aikaa itselleni.  Paineet laskivat aika pian, mutta uupumus oli valtava. Nukuin paljon. Sain valtavasti tukea siskoiltani.  Löysin kaksi hyvää lääkäriä, joiden luona kävin kuukausittain. Kävin myös hieronnassa ja kasvohoidossa, ajattelin että olen sen ansainnut. Keväällä saatoin aloittaa lopultakin pitkään odottamani terapian.

Pian sen jälkeen hankinkin tämän pienen hönttipossun, joka on tuonut hymyn huulille siitä lähtien ainakin kerran päivässä.



Suhtaudun moneen asiaan nyt eri tavalla kuin ennen. Varsinkin töissä olen löysännyt otetta niin paljon, että epäilen välillä jopa ammattitaitoani. Tuskinpa se on kuitenkaan hävinnyt, en vaan pidä työasioita enää niin merkittävinä asioina elämässäni. Pysyn juuri ja juuri kärryillä uusissa asioissa.

Ja on kotonakin moni asia muuttunut.


Nyt kuitenkin ritarini on palaamassa huomenna matkoiltaan. On jo aikakin.

maanantai 11. lokakuuta 2010

Päivä osa-aikakotirouvan elämästä


Katselin tänä aamuna, että koti näyttää jo siltä, että voisin tarttua imuriin. Yleensä välttelen sitä, vaikka se on melko uusi ja valkoinen ja toimii hyvin, eikä sen käytössä ole mitään epämiellyttävää. Olen vaan niin saakelin laiska, huolimatta siitä, että on kohta ollut kokonainen viikko vapaata. No aamupalan jälkeen siis tartuin tuumasta toimeen.


Aloitin vaihtamalla lakanat ja imuroimalla petauspatjan. Imuroin sitten makuuhuoneen ja puolet olohuoneesta ja olin sen jälkeen ihan kuitti! Kävin sohvalle pitkäkseni ja nukuin samantien tunnin päiväunet koira jaloissani. Olimmehan heränneet yöunilta jo kokonaista kolme tuntia aiemmin.


Iltapäivän puolella oli kevyen lounaan vuoro ja sen jälkeen Vilman päivälenkki. Kylmä tuuli muistutti, millaista lokakuussa kuuluukin olla: kylmää ja henkäys talvea ilmassa. Siitä tuli mieleen tietysti talvirenkaiten vaihto autoon, mihin minun ei olekaan ennen tarvinnut ottaa kantaa. Mutta kun mies tulee kotiin vasta torstai-iltana, soitin nuoremmalle pojalle, joka lupasi tulla kaverinsa kanssa töitten jälkeen hoitamaan homman.  Ovat vaihtaneet yhdessä talvirenkaita ennenkin, tämän kaverin äidin autoon.

Johan tuli tähän naiseen vauhtia: imuroin äkkiä loput huoneet, laitoin pyykit kuivauskaappiin, tyhjensin tiskikoneen, vein kaikki roskat, kävin kaupassa ja laitoin kanankoivet marinadiin.  Huhkin hiki hatussa monta tuntia. Välillä nakkasin ilta-verenpainelääkkeet naamaan ja jatkoin.


Hain pojat ennen kuutta etsimään varastosta talvirenkaita ja aloin valmistaa päivällistä. Kanankoivet menivät tulisessa marinadissaan uuniin ja minä aloin pilkkoa isoon salaattiin pieniä tomaatteja, cantaloupe-melonia ja avocadoa. Jälkiruoaksi valmistin pienen kiisselin pakastemarjoja sitomaan ja paistoin sitten voissa jokaiselle ison syrnikin.


Tai eihän ne mitään poikia enää ole, juniorikin kun on ensi viikolla jo neljännesvuosisadan ikäinen. Hän on suunnitellut juhliaan jo viikkokausia.

Renkaat oli vaihdettu puolessa tunnissa, siinä ei kauaa nokka tuhissut. Ateria maistui senjälkeen kaikille ja minustakin oli ilo syödä  parikymppisten seurassa. Itselleni olisin vaivautunut tekemään korkeintaan jotakin  tonnikalasta.


Loppuilta kuluikin omassa seurassa kotona. Katsoin suosikkisarjani Kyläsairaalan tallennuksesta ja aloin värkätä tätä postausta. Nyt voin taas iloita siististä kodista ja puhtaista lakanoista. Hyvää yötä!


{Kaikki kuvat Turun linnasta viime kesältä.}


lauantai 9. lokakuuta 2010

Laatuelokuvaa aikuisille


Viime vuonna tähän aikaan oli vielä lehtiä puissa, kuten kuva näyttää. Nyt pihavaahtera on jo ihan keltainen, se vähä, mitä on vielä lehtiä oksissa kiinni. Ulkohommia olisi siis tiedossa, jos vaan tekijä olisi innostunut. Ostin monta pussillista tulppaaninsipuleitakin jo viikkoja sitten, mutta ehtinee tulla ensilumi ennen kuin saan kaivettua ne maahan.

Kävin pitkästä aikaa lauantain päiväelokuvissa.  Siskon kanssa katsoimme, tai oikeastaan nautimme The Kids Are Alright -leffan. Harvoin saa nimittäin nähdä näin todentuntuista ja aitoa perhe-elämää sisältävää elokuvaa. Siinä ei liikoja selitelty eikä kaunisteltu, eivätkä ihmiset olleet yksiulotteisesti hyviä tai pahoja, kuten sisko sanoi, vaan inhimillisiä ristiriitaisine tunteineen.

Tiedätte varmaan juonen: naispari on hankkinut kaksi lasta saman luovuttajan soluilla, ja lapset haluavat teini-iässä oppia tuntemaan isänsä. Äideiltään salaa he ottavat selville, kuka luovuttaja on, kun vanhempi lapsista tulee täysi-ikäiseksi. Pasmat menevät sekaisin vähän jokaiselta, kuten odottaa saattaa.

Elokuvaa on kiitelty lehdessä kuin lehdessä, siksihän se oli nähtäväkin. Tässä on nyt yksi aika osuva arvostelu.  Ja melko lailla samoilla linjoilla on vakilähteeni  Sooloilijakin.

Oli virkistävää nähdä nämä aidosti ja kauniisti vanhentuneet laatunäyttelijät ihan arkisina naisina ryppyineen ja juonteineen. Toki erinomaisen hyvinhoidettuina ja simpsakoina, mutta emme ehkä kuitenkaan halua nähdä niin todentuntuista elokuvaa sentään...

Mark Ruffalo on minusta aina ollut vähän liian pehmo ja nössö ollakseen makuuni, mutta tässä hän onnistuu tekemään erittäin sympaattisen ja aidon (hyvinsäilynenen) keski-ikäisen sinkkumiehen itsestään.
(Tulee väkisin mieleen, miltä näyttäisi suomalainen versio viisikymppisestä sinkkumiehestä?)

Ja nuori Mia Wasikowska teki minuun lähtemättömän vaikutuksen Terapiassa-sarjan teini-voimistelijana, joka kävi Paulin avulla läpi elämäänsä itsemurhayrityksen jälkeen. Tästä naisesta kuullaan vielä lisää!

perjantai 8. lokakuuta 2010

Syksyistä iltaa kotona


Hankin tällaisen mustan tason telkkarin alle. Oikeastaan se on hieman liian matala ja syvyyttäkin vähän liikaa, enkä sittenkään ole enää varma, onko musta oikea väri tälle paikalle... Mutta sen paras puoli onkin hinta, joka on taattua ruotsalaista tasoa ja mahdollistaa oikeanlaisen tason suunnittelun ja teettämisen aikanaan. Jos nyt enää viitsii, saas nähdä. 

Taulut siirrän vikonloppuna vähän paremmin. Lasilautasen sain siskolta, joka tekee toinen toistaan upeampia vateja. Ihastuin tämän hopeiseen kuviointiin, ja Ikean tyyny toistaa sopivasti samantyyppistä kuviota.


 Taulun kuvan äitini on tehnyt minusta nelivuotiaana.


Ja täällä unenlahjaa piisaa!

torstai 7. lokakuuta 2010

All by myself


Vietän rauhallista viikkoa yksin kotona. Mies lähti pentujen kanssa ulkomaille pariksi viikoksi; pennuiksi hän nimittää lempeästi oppilaitaan. Hän on itse asiassa ylpeä sakistaan, joka on kielitaitoista ja fiksua porukkaa.

Minä saan siis olla omissa oloissani, varsinkin nyt kun on loppuviikko vapaata. Ensitöikseni kävin taas hieronnassa. Niska ja hartiat ovat olleet jumissa ihan samoista syistä kuin aina ennenkin. Liikaa sitä ja liian vähän tätä, tai itse asiassa siis toisinpäin. Rangasta rusautettiin  pitkä rivi lukkoja auki, paljon enemmän kuin pitkään aikaan. Ei ihme, että olen kärsinyt päiväkausia päänsärystä. Nyt pitäisi kohta helpottaa.


Viisi pientä lenkkiä Vilman kanssa joka päivä, siis välillä vain korttelin ympäri, mutta kuitenkin ulkona auringossa tai illan pimeydessä, tekee hyvää istuvalle luonteelleni. Kuulemma kolme lenkkiä päivässä riittää, mutta koira pitää vonkumalla huolen saavutetuista eduistaan.

Minä puolestani olen joutunut tinkimään rajusti saavutetuista eduistani: joudun viemään itse roskat, täyttämään ja tyhjentämään tiskikoneen ja mikä pahinta, imuroimaan huomenna. Ja pyyhkimään lattiat ja pölyt. Jessus, tarvitsen siivoojan.


Don't worry, be happy


tiistai 5. lokakuuta 2010

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...