keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Sitä mää vaan, että


Viikon mittaisen vapaan jälkeen oli tänään vähän irtonainen olo töissä. Kuuntelin kahvipöydässä muitten iloista juttelua jotenkin ihmeissäni, yksinoloon kotona jo tottuneena. Mutta hyvinhän se lähti siitä käyntiin.

Työniloa voin tuntea taas jokaisena työpäivänä. Ajattelin tänään, kuinka paljon on muuttunut viidessä vuodessa. Tai kahdessa vuodessa. Silloin syksyllä 2008 jäin tai pääsin lopultakin pitkälle, lähes vuoden  kestävälle sairauslomalle, kun kroppani ilmoitti, että se on loppu nyt. Päästä en sano mitään, sen viestiä en osannut silloin kuunnella yhtään sen enempää.


Kotona omissa oloissani saatoin rauhoittua, ja sain lopultakin tarpeeksi aikaa itselleni.  Paineet laskivat aika pian, mutta uupumus oli valtava. Nukuin paljon. Sain valtavasti tukea siskoiltani.  Löysin kaksi hyvää lääkäriä, joiden luona kävin kuukausittain. Kävin myös hieronnassa ja kasvohoidossa, ajattelin että olen sen ansainnut. Keväällä saatoin aloittaa lopultakin pitkään odottamani terapian.

Pian sen jälkeen hankinkin tämän pienen hönttipossun, joka on tuonut hymyn huulille siitä lähtien ainakin kerran päivässä.



Suhtaudun moneen asiaan nyt eri tavalla kuin ennen. Varsinkin töissä olen löysännyt otetta niin paljon, että epäilen välillä jopa ammattitaitoani. Tuskinpa se on kuitenkaan hävinnyt, en vaan pidä työasioita enää niin merkittävinä asioina elämässäni. Pysyn juuri ja juuri kärryillä uusissa asioissa.

Ja on kotonakin moni asia muuttunut.


Nyt kuitenkin ritarini on palaamassa huomenna matkoiltaan. On jo aikakin.

12 kommenttia:

  1. Vaahteranlehdet ovat ehdottomasti syksyn kauneimpia lehtiä, ihanasti olet saanut värit näkyviin.
    Voi, kun saisikin viikon vapaata, yksikin päivä tuntuu nyt tekevän tiukkaa, kaikenlaista uutta on tekeillä töissä esim pankkitilien konvertoinnit ensi viikolla (muut pitävät syyslomaa samaan aikaan):(

    Vilma sensijaan tuntuu nauttivan elämästään, hekottelee selällään♥

    VastaaPoista
  2. Kiitos tästä! Luulin jo tänään olevani tien päässä omilla työmarkkinoillani. Alan vähitellen klo23 päästä irti ikävien ajatusten kehästä. JA NYT VIHDOOIN, kun luin tämän. Minulla on siis vielä opettelemista!? Huomenna otan löysin rantein muistellen ilosanomaasi.

    VastaaPoista
  3. Tästä tulikin mieleen, että elämä on muuttuvaista.. Joskus muutoksia tapahtuu rytäkässä, ja toisinaan hitaammin,yksi asia kerrallaan.

    VastaaPoista
  4. Hönttipossu, Mikä ihana sana!

    VastaaPoista
  5. Tuo työssä löysääminen ei ole vielä minulta onnistunut, mutta yritystä on. Opettelen tällä hetkellä uusia työtehtäviä ja niihin se energia meneekin. Sitten kun osaan ne silmät ummessa, voinkin alkaa löysäillä... Tuommoisen rapsuteltavan koiran minäkin tarvitsisin, se olisi parasta terapiaa. Mies mulla jo onkin, mutta ei sitä viitsi koko ajan paapoa. ;D

    VastaaPoista
  6. Ihastelin tuota suloista "hönttipossuasi" ja mietiskelin, että oman itsensä ensiksi ajattelussa on itua! Kun itse voi hyvin, jaksaa panostaa moneen. Työhönkin riittävän vähäv ja silti paljon. Olen asetellut tällä syksyllä alkaneella vuorotteluvapaalla omia arvojani uuteen järjestykseen. Omat lapset heti itseni jälkeen. Enää en aio antaa työssä niille toisille lapsille kaikkea itsestäni. Vain sopivasti:)
    Voimaa, iloa ja valoa sekä suloisuutta syksyysi!

    VastaaPoista
  7. Vaahteranlehdet aina yhtä ihania!

    Oma kehittymisesi on mennyt hyvin; asenne muuttunut armollisemmaksi ja otat aikaa itsellesi, hyvältä kuulostaa Ja näin se pitäisi mennäkin.

    Liki kuusikymppisenä (jestas, kohta 56v!) olen alkanut höllentää ja ottamaan lunkimmin. Tietynlaista puolensa pitämistä kumminkin on tullut iän myötä ja hyvä vain. Nykyään ei enää ota turhaa pulttia samallalailla asioista kuin nuorempana. Tänään lähdin töistä aikaisemmin, aah. Töissä tykkään, mutta olen liiaksi sitoutuvaa luonnetta. Onneksi voi itse jonkun verran säädellä; tehdä pitempää tai lyhyempää päivää.

    Tänään kuuntelin toisella korvalla tätä Eve Mantun mielenkiintoisen radiosarjan ohjelmaa http://areena.yle.fi/player/index.php?clip=1358997&language=fi

    Kuulosti niin tutulta entiseltä elämältä ohjelmassa kaikki. Nykyään tuntee olevansa monella lailla paljon vapaampi.

    VastaaPoista
  8. Joka ilta olen Ollista onnellinen. Miten pieni koira voikin tuoda niin paljon iloa elämään.

    VastaaPoista
  9. Voi miten ihanat vaahteranlehdet, niitä ei täällä näe.

    Onnea kaikesta, mitä olet tehnyt itsesi hyväksi! Eikä se tosiaan se ammattitaito mihinkään katoa, toisilla voi olla jotakin oppimista siitä leppoisasta suhtautumisesta pikemminkin.

    Hönttipossu, onhan se semmonen, sulonen :D Jaa mutta näemmekö pian?

    eikka

    VastaaPoista
  10. Olet saavuttanut jotakin sellaista, mitä niin monet muut vasta opettelevat....

    ps. Vaahteranlehtikuvassa on taikaa, kuten myös tuossa Vilman lötköttelyssä :)

    VastaaPoista
  11. Uupumiskokemuksesi kuulostavat niin sydäntäsärkevän tutuilta. Minäkin muuten hankin koiran ahdistavassa elämäntilanteessani. Yksi ystäväni kehotti miettimään, että jaksanko todellakin Mutta hetkeäkään en ole katunut. Koirat ovat mahtavia terapeutteja :)

    Kaikki kuvasi olivat upeita (kuten yleensäkin), mutta valkoinen kattokuva on ihan huippu - mielenkiintoinen ja puhutteleva.

    VastaaPoista
  12. Manteli, koville joudut nyt töissä! Toivottavasti saat aikanasi pitää lomaakin. MInä olen osa-aikatyössä, siitä vapaapäivät.

    Rva Pioni, vasta pitkä poissaolo töistä ja työskentely itseni kanssa auttoi luopumaan työsidonnaisuudesta ja vaativuudesta. Nyt olen lähes toisessa ääripäässä:)

    Sooloilija, niinpä juuri, muutosta ei voi oikein ennustaa, se tulee kun tulee. Sulla on ollut aikamoinen vauhti välillä.

    Ina, hönttipossu on minustakin ihana sana, mistä lie tullut.

    Iinuska, pakko kai sitä on uudessa hommassa särmänä ollakin. Saattaahan tehtävienmuutos olla kuitenkin juuri se hyvä asia sinulle.

    Tinttarus, mulla on ollut ennen työ ja töissä jaksaminen ensimmäisellä sijalla. Se on muuttunut vasta nyt. Olisin toivonut oppivani sen jo urani alussa, kun lapset olivat vielä kotona.

    Rita, on aika vaikea olla sitoutumatta työhön, kun samojen ihmisten kanssa sitä pitkään tekee. Kun löysää, tuottaa mahdollisesti pettymyksiä joillekin. Tähän saa varautua. Nyt ajattelen, mitä jaksan tehdä, mitä en.

    Olli ja Aikku, juuri sama tunne on täälläkin!

    Eikka, lähdemme sunnuntaina tai maanantaina. Nähdään! Ja hönttipossu tulee mukana.

    Kati, olen opetellut näitä asioita TOSI kauan;)

    Ruska, koirat ovat todella mahtavia terapeutteja! Minulle sitä on parhaiten ollut poikani koira Luna pari vuotta sitten. Se on sellainen sylikoira, jonka kanssa meillä on aina ajatus kulkenut hyvin yksiin.

    Tuo kattokuva on otettu Oulun taidemuseosta.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...