Isottelua

Lomailu jatkuu, ja niin jatkuu kukka-aihekin, kun en malta kokonaan pysyä pois koneen ääreltä. Jatkan näitä tulppaanitutkielmiani, nyt vähän uudella tavalla.

Tein vähän kokeilua: kaikissa näissä kuvissa on säädetty kameran ISO-arvoksi 1000. On ilta ja valo tulee kattolampusta. Aikaisemmin en ole kokeillut 400:a suurempaa lukua. Täysikokoisena kohina näkyy kuvassa, mutta blogikoossa ei yhtään. Näin ei tarvinnut salamaa, eikä edes jalustaa.

ilottelua

Hyvää huomenta!

Täällä ainakin on lupaavan kirkas helmikuinen talvipäivä. Raotin peittoa aamulla vain varovasti kahdeksan aikaan, kun havaitsin kirkasta valoa. Liiankin kirkasta yöllä alkaneen päänsäryn vaivaamille aivoilleni. Piti vähän totutella ensin ja laskea keittiössä kaihdin suodattamaan liikoja säteitä pois. Viime viikon työrasitus sinä oireilee vieläkin, ja tiukat niskalihakset. 

Tänään otetaan hiihtoloman alkajaisiksi entiseen tapaan suunnaksi Oulu ja ajellaan sinne tapaamaan sukulaisia ja nauttimaan paikoista ja maisemista. Yhtään ei haittaa, että luvassa on aurinkoista pikkupakkasta ja hyviä kelejä. Hiihtämään en sentään tähtää, mutta ehkä pääsen kävelylle joen ja meren rannalle tai vaikka mökille. Ja tietysti kaupungille kiertelemään suosikkipaikkojani.

Reipasta ja raikasta viikkoa teille kaikille!

Tässä on kollaasin pohjana se ensimmäinen ja ainoa orkideani. Ei olekaan tullut julkaistua kovin montaa kuvaa siitä. Mutta tässä niitä pilvin pimein, vähän leikittynä. Kukkaparka itse on ilmaissut selkeän vastalauseensa hoitajalle/sijoituspaikalle/viikottaiselle upottamiselle/jollekin tuntemattomalle tekijälle ja kuivattanut kukkavartensa pystyyn.

Voimaväriä vieläkin

Lauantaiaamun koittaessa puolelta päivin olen nukkunut pääni tyhjäksi. Tarkoitan, että viikko on ollut varsin työntäyteinen ja tarvitsen todella taas tätä vapaata ja rauhallista aikaa kotona. Pitkään nukkumista ja hissuttelua, kuten aina.

Nämä tulppaanit heitin juuri pois, mutta sitä ennen kuvasin vielä kuihtuneita kukkia -omasta mielestäni- upeimmassa vaiheessaan. Mutta eivät ole vielä tässä.

Aktiivisen viikon päätteeksi kävin eilen Keski-Suomen museossa katsomassa Caj Bremerin valokuvanäyttelyä. Osuin juuri avajaisten loppumetreille ja ehdin siis nähdä akateemikon itsensäkin. Hän tuli kertomaan ihmeellisistä pikkukuvista, joita tiirailin ilman silmälaseja ihan läheltä. Kokonainen rivi pieniä värikuvia oli erilaisia kuin muut, kuin toisesta maailmasta: kolmiulotteisia ja ihmeellisen eläviä. Hän oli ottanut ne 1800-luvun laatikkokameralla ja kertoi kehitelleensä itse menetelmää.

Muistan nyt, että Valokuvauksen huiput -sarjassa Teemalla puhuttiin alkujaksoissa mm. daguerrotypiassta ja sellaisten kuvien ihmeellisesti presenssistä. En löytänyt mistään nyt esimerkkiä tähän, ja liekö kysymys samasta tekniikastakaan. Ehkä lomalla ehdin katsoa niitä jaksoja lisääkin, onneksi ovat tallennettuna.

Lisäys valokuvista puheenollen: Oletko jo  nähnyt Kirjailijattaren uskomattoman kauniita valokuvia Islannista blogissa Tuulen naapurina?

Hulluus jatkuu

Haluan päälleni vaaleansinistä ja vaaleanpunaista, keltaista toppia ja ja sinistä taivasta! Puuteroituja jäätelövärejä: liilaa luomiin, tulppaaninvärejä huuliin ja syklaamia kynsiin. Sitten muistan, että olen aikuinen nainen ja ladylike, en Miss Piggy. Mutta voihan vaaleaa silti käyttää  tummanharmaan talvitakin alla.

Valoisuus ja kevättalven fiilis innostaa töissäkin. Välillä siellä on niin ihanaa, päivät lentävät työn imussa ja tuppaavat venymään. Kotona en ole jaksanut tehdä edes ruokaa. Eilen haettiin suoraan pizzat kotimatkalla ja tänään olen elänyt voileivillä ja nukkunut koko illan. Ei yhtän vihannesta eikä kovin lupaavaa muutenkaan. Jos pakastimessa olisi jäätelöä, söisin kaiken siltä istumalta.

Vielä yksi tiivis työpäivä ja sitten onkin jo perjantain kehittämispäivä.
Se on erilainen ja kevyempi ja sitten onkin taas vapaata.

Hyvää ötyä!

Tulppaanihulluus

Raidallisia sulottaria pari vaasillista pöydällä, hetki aikaa, sopivasti valoa ikkunasta ja parin sentin loittorengas nenälle. Siitä se lähtee eikä millään tahdo lopettaa.

Me kaksi

Näin me kaksi toimitaan kuin kauko-ohjauksella, käännetään päätä aina samaan suuntaan.

Me muut taas söimme lounaaksi blinejä, joita paistoin ihka ensimmäistä kertaa. Taikinan ohjeen otin paikallislehdestä. Lisäkkeet maistuivat hyvältä, varsinkin savustettu mäti, mutta itse lätyistä en kyllä pitänyt. Olin valmistanut jopa kirkastettua voita niitten paistamiseen. 

Paremmalta olisivat maistuneet ihan tavalliset lätyt tai syrnikit ilman sokeria. Olisiko maun outous johtunut tattarijauhoista vai hiivasta? Molemmat olivat minusta kummallisia tässä yhteydessä. Tai sitten en ole vaan tottunut niihin -vielä.

Sen sijaan  tuorekiisseli paseeratuista tyrnimarjoista oli HYVÄÄ!

 Ja se laskiaispulla!

Tuoksuvaa tähtianista, fenkolia ja kanaa

Nellen aarreaitasta eli Siskot kokkaa -blogista löysin joku aika siten taas jännittävää vierasruokaa lauantaina kokattavaksi. Nelle pohdiskeli silloin jutussaan broilerinkäytön eettisyyttä, mutta minua asia ei ole toistaiseksi kauheasti vaivannut, kun en paljon aiheesta tiedä. Joten tätä tavallista bulkkikanaa ostin, parempaa kun ei täällä ole saatavilla. Sitä vapaana juoksevaa luomu-helmikanaa odotellessa siis. Meidän mies muuten on alkanut ostaa vapaan ja onnellisen kanan munia sen jälkeen, kun meille tuli koira. Lihansyöntiä ei kyllä ole lopettanut, se menisi jo överiksi.

Jo Vaahterasiirappista tähtianiskanaa lukiessa alkoi valua kuola suupielestä. Tiesin kaapissa olevan tähtianiksia ja fenkolinsiemeniä: jälkimmäisiä käytän kalakeittoon ja ensimmäisiä toistaiseksi vain jouluna kinkunkoristeena, mutta se tuoksu on ihana. Tästä tulisi ihana vierasruoka lauantai-illaksi. Ja niin tulikin!

Näitä tarvitaan neljälle:

4 kanan siipiluulla varustettua rintapalaa tai koipireisipalaa
0,75 dl vaahterasiirappia
3 rkl Jerezin sherryviinietikkaa, käytin balsamicoa
1,5-2 rkl tähtianiksia
pari tl fenkolinsiemeniä murskattuna
1dl oliiviöljyä, ensi kerralla ½ dl saa riittää, jos on kanannahka mukana

muutama luumu, voisi kokeilla myös tummia rypäleitä

1 rkl Aji Cristal silppua (säilykettä), käytin muuta punaista chilitahnaa
2 valkosipulin kynttä
2-3 oksaa rosmariinia
0,5dl valkoviiniä

chilijauhetta
mustapippuria
suolaa

Laita kanat isoon minigrip-pussiin ja kaada sekaan siirappi, öljy, etikka, fenkolinsiemenet, valkoviini, tähtianikset, murskatut valkosipulin kynnet, chilisilppu ja rosmariini. Sekoittele niin että palat peittyvät joka puolelta marinadiin ja jätä jääkaappiin marinoitumaan mielellään useammaksi tunniksi.

Laita sitten kaikki pussissa olevat aineet suureen, laakeaan pataan: yritä sijoitella kanat niin, että kaikista jää näkyviin nahkaa. Lisää lohkotut luumut, ripottele päälle chilijauhetta, mustaa pippuria ja suolaa. Tarkista että vuoan pohja peittyy nesteestä ja lisää tarvittaessa vielä tilkka valkoviiiniä.

Laita sitten kansi pataan ja kanat uuniin 180 asteeseen n. 35-45 min tai kunnes kana on täysin kypsää. Ota sitten padasta kansi pois, laita uuni 220 asteeseen ja anna kanojen paistua vielä sen verran, että kanan nahka saa kauniin, herkullisen värin. Tämä vie ehkä noin 15-20 min. 

Unohdin laittaa kannen päälle, joten omat kanapalani paistuivat suoraan herkullisen värisiksi sen 45 minuuttia.

Me syötiin ruoka kukkakaaliriisin kanssa, mutta kokojyvänuudelit olisivat varmasti myös hyviä. Minusta vaan kukkisriisiä ei voita mikään! Jos et vielä ole tutustunut, kannattaa googlata ohjeita, sen voi nimittäin valmistaa kolmella eri tavalla. Itse kiehautan kukkakaalinuput puolikypsiksi ja pyöräytän monitoimikoneella "riisiksi". Maustan suolalla, pippurilla ja sitruunanmakuisella kylmäpuristetulla rypsiöljyllä.

Ensi kerralla valmistan tämän padan kokeeksi nahattomista broilerinfileistä ja vaihdan luumut rypäleisiin. Suolaan myös vähän reilummin. Televisiossa ihmettelen aina, kuinka paljon suolaa Nigella heittelee minuun verrattuna. Ehkä se on hänen superhoikan vyötärönsä salaisuus...

Viisi vuotta

Tänään meillä on synttärit: blogi täyttää viisi vuotta! Ilmaiskoon nämä mehevät tulppaanit sen suuren ilon ja sen tyydytyksen, jonka saan tästä hommasta. Kertaakaan ei ole tullut vielä mieleen lopettaa. Mutta jos teitä ei olisi, ei tässä hommassa olisi mitään mieltä.

Nämä kukat ovat siis kiitos juuri sinulle!

Jos haluat oikein ilahduttaa, jätä tänään joku viesti merkiksi käynnistäsi. Teitä on noin kaksisataa päivittäin, mikä on minusta ihan uskomatonta. Juuri niitä pieniä timantteja!

Vapaapäivän viettoa

Onpa kiva yllätys tämä uusiutunut Evita-lehti! Tosin en ole koskaan lukenut sitä entistä Evitaa, en vaan ole jaksanut Glorian, Annan ja Saran lukijana kiinnostua siitä, mutta uusi kansi houkutti ostamaan sen ensimmäistä kertaa. 

Enkä pettynyt. Ulkoasu koko lehdessä on mahdottoman raikas ja jotenkin uuden näköinen, ja jutut meille nelikymppisille kirjoitettuja (heheh). Aiheet ovat kiinnostavia, vaikkakin monet jutut aika lyhyitä. Ja kosmetiikkavinkkejä on ihan kiitettävästi! Odotan kyllä kiinnostuneena jatkoa, tästä voi tulla vakioluettavani vielä.

Ystävänpäivän mukaisesti olen tavannut tänään yhtä ystävää, joka onneksi soitti aamulla lenkille. Oli kiva saada jutella hänen kanssaan pitkästä aikaa. Reippaan lenkin lisäksi sain häneltä myös muhkeat pussilliset pakastemarjoja. Tyrnismoothieta onkin jo hörpitty suu messingillä.

Vilma ja uusi lamppulaatikko

Hyvää ystävänpäivää!

Virkistävä viikonloppu

Perjantai-iltana kotia järjestellessä heitin pois kolme maljakollista kuihtuneita tulppaaneja. Mistä ne siihen olivat tupsahtaneet, viimeksi kun katsoin, niin olivat ihan tuoreita!

Tekaisin sitten taas Siken sekaleipätaikinan jääkaappiin odottamaan lauantaiaamua. Olen tehnyt tätä maukasta leipää jo kaksi kertaa ja helppoudessaan se käy kaikille leipomista harrastamattomillekin. Jääkaappisäilytyksen aikana taikinaan kehittyy mukavasti makua. Tällä kertaa pyöräytin lauantaiaamuna koko satsin neljäksi patongiksi, jotka mahtuivat samalle pellille uuniin puoleksi tunniksi.

Kuva: Sikke Sumari

SIKEN SEKALEIPÄ

7,5 dl lämmintä vettä

25-30 g tuorehiivaa tai  2 tl kuivahiivaa

1,5 rkl suolaa (1 rkl voisi riittää, on aika suolaista)

1,25 dl ruisjauhoja

1,25 dl täysjyvävehnäjauhoja

vajaa 14 dl vehnäjauhoja

Sekoita yhteen vesi, hiiva ja suola. Lisää jauhot, mutta älä vaivaa taikinaa. Anna taikinan nousta kaksi tuntia. (Kuivahiiva sekoitetaan noin 42-asteiseen veteen jauhojen seassa.)

Nappaa jauhoisin käsin neljäsosaa taikinasta ja pyöräytä siitä nopeasti greipinkokoinen pallo tai leivo sämpylöitä, litistä ilmat pois. Anna kohota 40 minuuttia. 

Laita loput taikinasta jääkaappiin, jossa se säilyy kaksi viikkoa. Kun leipä on kohonnut, huiskauta päälle jauhoja ja tee viilto tai pari sahareunaisella veitsellä. Paista 230 asteessa leipää noin 35 minuuttia, sämpylöitä noin 15-20 minuuttia Laita uuniin pieni kuppi kiehuvaa vettä, niin saat rapean kuoren.

Jauhoja voi muunnella maun mukaan, mutta vehnää tulee olla vähintään puolet. Taikinasta voi leipoa myös sämpylöitä. Leivo ne suoraan jääkaappikylmästä taikinasta pellille ja uuniin.

Syy leipomuksiin heti aamutuimaan oli viikonloppuvieraat, jotka tulivat puoliltapäivin lauantaina. Keiton, patongin ja kahvin jälkeen suuntasimme suoraan kaupungille. Ystäväni jakaa intohimoni kosmetiikkaan ja hajuvesiin, joten kiertelimme kauppoja niissä merkeissä. Ihastelimme myös kevään kirkkaita pastellivärejä vaatteissa ja asusteissa. Minun oli ihan pakko saada Jackpotin raidallinen huivi ja ystäväni YSL:n pinkki ja lila  luomiväripaletti ja uusi tuoksu päiväkäyttöön.

Miesten kanssa treffasimme shoppailukierroksen jälkeen Figaron uudessa viinibistrossa. Valitsimme lasilliset paria viiniä, joita harvemmin raskii pulloittain kotiin ostaa, kuten vaikka amaronea. Viinien seurana maistui suolainen manchego, serranonkinkku ja kotimainen Valma-valkohomejuusto viikunahillokkeen kanssa aivan jumalaisen hyvältä! Paikka avautui kolmelta ja olimme ensimmäisenä ovella. Lähtiessämme reilun tunnin päästä oli kaikissa pöydissä jo väkeä, joten paikka on ilmeisen suosittu. Viereisen Figaron ruoka ja palvelu on myös aina ollut ensiluokkaista.

Nyt ei sitten yhtään tullut mieleen, että lasilautaselta syödessä tuntuu kuin pöydältä söisi, kun lautasen muotokin miellytti...

Miehet lähtivät vielä illallisen jälkeen vielä katsomaan yhtä live-keikkaa kaupunkiin. Me kaksi elokuvafriikkiä katsoimme illan päätteeksi yhdessä Mamma Mian taas kerran. Mitään taiteellisen raskasta ja syvällistä emme olisi jaksaneet, joten tämä elokuva sai mielettömän hyvälle tuulelle ainakin jo viidettä kertaa. Se kestää ihmeesti kulutusta.

Sunnuntai on sitten odotetusti kulunut varsin nuutuneissa merkeissä hauskan illan, valvomisen ja viinin takia. Pyykki-, kuivaus- ja tiskikone ovat saaneet laulaa koko päivän, ja me muut levätä.

Kohti uutta viikkoa!