tiistai 29. lokakuuta 2013

Leikkipuistossa



Tihkusateisella viikolla voi hyvin postailla kuvia syksyn vinossa auringossa paistattelevasta leikkipuistosta. Innostuin pari viikkoa sitten noista keinuista, joitten nimeä en yhtään muista lapsuusvuosilta. Ei niitä ainakaan keinuiksi sanottu oulunmurteessa, keinu kuulostaa kamalan keinotekoiselta ja vieraalta sanalta. Se on nimittäin kiikku. Mutta ei tuo härveli kiikkukaan ollut. Joka tapauksessa niitä oli jo silloin joka puistossa ja on vieläkin. Kyllä oli mukava ottaa kaverin kanssa kunnolla vauhtia!



Vauhdista sain aasinsillan työasioihin, ja kirjoitin jotain tämänhetkisistä lamaleikkauksista, mutta muutin mieleni ja pyyhin sen pois. Mitä noita jauhamaan ja mieltä kaikilta pahoittamaan. En ajattelee niitä enää itsekään enempää kuin on pakko. Kuten aina ennenkin, töihin oli kiva palata loman jälkeen ja nuoret ihmiset ovat ihania!




sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Amerikkalainen omenapiirakka


Jos pitäisi valita nimikkoleivonnainen, se olisi ehdottomasti omenapiirakka. Niin paljon olen sitä vuosien varrella leiponut ja syönyt, ja täydellisen piirakan etsintään aikaa kuluttanut. Siitä huolimatta en ole itse kehitellyt mitään omaa reseptiä, sellainen ei tulisi mieleenkään. En mitenkään pystyisi valitsemaan jotain niistä kymmenistä ihanista piirakkaohjeista ihan ykköseksi. Niistä saisi toisaalta hyvin kokonaisen omenapiirakkakirjan.

Sen sijaan Suomessa asuva, mutta syntyjään amerikkalainen Erika Holt, on vähitellen kehittänyt omenapiirakkaa täydelliseksi omaan suuhunsa. Juttu osui silmiini Etiketti-lehdestä. Piirakka on nimeltään amerikkalainen aina, jos siinä on kansi, eikä tässäkään muuta jippoa ole. Mutta täytyy sanoa, että taikina on hyvänmakuista ja aivan täydellistä käsitellä. Omenatäyte on maukasta, maku tosin riippuu lajikkeestakin, ja maustettu täyte ehtii pehmetä kunnolla ja menee myös aika paljon kasaan. Vuoka saa olla reilunkokoinen, sillä taikinaa ja täytettä on paljon.
(Alkuperäinen ohje täällä.)

AMERIKKALAINEN OMENAPIIRAKKA
Taikina: 
5 1/2 dl vehnäjauhoja (puolikarkeita)
1 tl suolaa
1 rkl kidesokeria
80 g huoneenlämpöistä kookosrasvaa (Cocos)
80 g kylmää voita (TAI 160 g pelkkää voita)
6–7 rkl kylmää vettä 
Täyte: 
750 g punaisia ja makeita omenoita
450 g vihreitä ja kirpeitä omenoita
1  1/4 dl kidesokeria
2 rkl tummaa ruokokidesokeria
1 tl jauhettua kanelia
1 tl jauhettua inkivääriä
1/2 tl jauhettua muskottipähkinää
1–2 rkl viskiä/ sitruunamehua (itse hulautin Cointreau-likööriä)
1/2 dl vehnäjauhoja 
Tarjoiluun: vaniljajäätelöä

1. Valmista taikina. Sekoita nopeasti yleis- tai monitoimikoneessa vehnäjauhot, suola ja sokeri. Lisää nokareina (pehmeä kookosrasva ja) kylmä voi. Anna koneen käydä hetki, kunnes taikina on murumaista.

2. Lisää vesi ja sekoita nopeasti, kunnes taikina pysyy koossa. Jos taikina on vieläkin liian kuivaa ja murumaista, lisää vettä 1 tl kerrallaan ja välillä sekoittaen. Jos valmistat taikinan käsin, nypi rasva ja kuivat aineet yhteen kulhossa tai käytä apuna kahta veistä, joilla hakkaat taikinan murumaiseksi. Lisää vesi ja sekoita taikina nopeasti tasaiseksi.



3. Muotoile taikina kahdeksi palloksi, joista toinen on hieman suurempi. Taputtele pallot ohuemmiksi levyiksi ja kääri ne muovikelmuun. Siirrä taikina nyt jääkaappiin vähintään tunniksi. Voit tehdä sen myös valmiiksi jo 1–2 päivää ennen piiraan paistamista.

4. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kauli laajempi taikinalevy jauhotetulla leivonta-alustalla halkaisijaltaan noin 30 cm:n kokoiseksi levyksi. Nosta taikinalevy kaulimen avulla piirakkavuokaan (halkaisija 24–26 cm) ja painele se tasaisesti reunoille. Kauli toinenkin taikinalevy hieman vuokaa suuremmaksi levyksi. Siirrä taikinalla vuorattu vuoka ja kaulittu kansilevy erillään hetkeksi jääkaappiin. (Tätä vaihetta en kyllä tehnyt, vaan kaulin kannen vasta kun sitä tarvittiin.)


5. Kuori omenat, poista siemenkodat ja leikkaa omenat noin puoli senttiä paksuiksi lohkoiksi. Siirrä omenalohkot kulhoon. Sekoita omenalohkoihin sokerit, mausteet, viski/sitruunamehu ja vehnäjauhot. Anna niiden maustua 10 minuuttia.

6. Levitä täyte taikinalla vuorattuun piirasvuokaan. Painele kaulittu kansilevy täytteen päälle. Taita taikina reunojen yli ja leikkaa ylimääräinen taikina siististi veitsellä pois. Voit koristella kannen ylimääräisellä taikinalla. Muotoile silloin taikinasta omenan ja/tai lehtien kuvia ja kiinnitä ne vedellä. Pistele kuoritaikinaan reikiä tai viiltoja, joista höyry pääsee pois paistamisen aikana.


Pikkukaulin on kätevä apulainen ison rinnalla. Olen alunperin ostanut kaksi pikkukaulinta lasten käyttöön, kun joskus yhdessä leivoimme pullaa kauan sitten. Nyt saan leikkiä niillä yksin.


7. Nosta vuoka uunipellille, jotta vuoasta mahdollisesti valuva neste ei pala kiinni uunin pohjaan. Paista piirasta uunin keskitasolla 30 minuuttia. Peitä piiras leivinpaperilla ja jatka paistamista vielä 20 minuuttia, kunnes omenat ovat pehmeitä ja piiras on saanut kauniin värin.

8. Anna piiraan jäähtyä tunnin ajan ennen tarjoilua. Voit myös jäähdyttää sen kokonaan ja tarjoilla vasta myöhemmin. Parhaimmalta piiras maistuu hieman lämpimänä vaniljajäätelön kanssa.


Ei tähän tämän kummempaa väriä tullut pitkästä paistamisesta huolimatta, vaikka en käyttänyt edes leivinpaperia pinnalla. Pitkä aika takasi kuitenkin sen, että omenat pehmenivät ihanasti ja mausta tuli todella hyvä ja syvä.


Sitten vaan kahvinkeittoon tai tee hautumaan, pala omenaherkkua lautaselle, lusikka käteen ja nauttimaan. Jos talossa on kermavaahtoa tai vaniljajäätelöä, aina parempi. Loppunäytöksessä parin päivän päästä tai jo seuraavana päivänä piirakka pysyy mukavasti kasassa, kun syö loput suoraan omasta kädestä.



perjantai 25. lokakuuta 2013

Nallikari loppusyksyn ilta-auringossa

'







Vielä vaan postaan Oulu-kuvia. Olen nimittäin onnistunut pitämään itseni sen verran touhukkaana, etten ole avannut tietokonetta sitten tiistain ja krjoitan tätä tabletilla. Vaikka tabletti on loistava keksintö, en ole vielä löytänyt siitä USB-porttia tai korttipaikkaa...Molempia vielä tarvitaan. Jos minä saisin päättää, käyttäisin televisiota tarvittaessa näyttönä esimerkiksi valokuvia katsellessa ja käsitellessä. Katselisin mielelläni sieltä blogejakin ja kirjoittaisin oikealla näppiksellä sohvalta. Kaikkea ohjattaisiin vaikka kännykällä ja langattomasti tietenkin. Haluaisin myös joka huoneeseen älytaulun, jota voisi käyttää näyttönä. Kohta se tietysti on jo totta, plus moni muukin asia, joista en osaa edes uneksia.

Tänään saatiin kylään vanhempi poika ja miniä viikonlopuksi ja huomenna valmistetaan yhdessä päivällinen kuudelle pitkästä aikaa. Tilattu on äyriäisnuudeleita ja Banoffee-kakkua.

Hyvää viikonloppua teillekin!




keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Kävelyllä Oulussa




Lempijuttujani Oulun-lomilla on aina ollut käveleminen joen rannalla milloin missäkin päin. Mahdollisuuksia on yllättävän paljon. Oulua ei oikein miellä merenrantakaupungiksi, kun ulappaa ei näe keskustassa mistään. Vaikka esimerkiksi torilla ollaan meren äärellä, niin edessä on laajoja saaria, jotka peittävät näkymän ja vesialue näyttää enemmän pieneltä järveltä tai joen polveilevalta suistolta. 

Yläpuolella olevissa kuvissa kävelimme pienen lenkin rautatiesillan ja patosillan kautta. Se on kiva reitti, varsinkin jos kiertää vanhan sotilassairaalan tai Ainolanpuiston kautta. 

Alemmissa kuvissa ollaan torinrannan makasiinien luona. Niitä jaksan katsella, luojan kiitos ovat säilyneet!









tiistai 22. lokakuuta 2013

Ruokaisa juures-linssisalaatti


Vietetäänkö teillä lihatonta lokakuuta? Poika haastoi meidät mukaan, ja melko hyvin on lihattomana pysyttykin. Meillä ollaan kyllä riittävän hyvässä lihassa niin isäntäväki kuin koirakin, niin että ei tee ollenkaan tiukkaa vähentää jostakin. Koira oli muuten päässyt lihomaan pari kiloa, kävi ilmi kun käytiin eläinlääkärissä ihan muusta syystä. Nyt vähennettiin siltä ruokaa, isäntäväelle se on huomattavasti vaikeampaa. Ei nyt kuitenkaan lihattomalle koiraa laitettu.

Kalaahan lihattomalla saa syödä, mutta viime sunnuntain lounaalle halusin kuitenkin valmistaa ruokaisan salaatin. Sopiva ohje osui silmääni Etiketti-lehdestä: uunissa paahdettuja juureksia ja belugalinssejä salaatin päällä. Silauksena voimakkaan makuista juustoa ja hasselpähkinävinegretteä. Jossakin kohtaa reseptiä luki pekoni, mutta en ollut huomaavinanikaan. Syöjien mielestä se olisi sopinut makuihin oikein hyvin mukaan, mutta oltiin nyt tiukkoja. 

Uunijuurekset ovat aina yhtä hyviä, ja belugalinssit taas maistuvat mainiolta, sisältävät paljon proteiinia ja siis pitävät hyvin nälkää. Lisäksi ovat vielä veikeän näköisiä. Ohjeessa oleva määrä on vaan suuri, siitä riittää seitsemään-kahdeksaan annokseen. Olen syönyt niitä sunnuntaina keitettyjä linssejä erilaisissa sörsseleissä pitkin viikkoa. (Aivan superruokaa haudutetun lehtikaalin, chilin, valkosipulin ja sitruunan kanssa!)


Paahdettu juures–linssisalaatti  

4 hengelle

3 porkkanaa
2 palsternakkaa
2 punajuurta
2 rkl neitsytoliiviöljyä
1 tl merisuolahiutaleita

2 dl belugalinssejä (tai muita linssejä)
1 kasvisliemikuutio
1 l vettä

1 rkl juoksevaa hunajaa
2 rkl silputtua tuoretta salviaa
1 pkt (n. 140–170 g) pekonia
maukasta salaattisekoitusta neljälle lautaselle
100 g appenzellerjuustoa

Hasselpähkinävinegretti:

1/2 dl rouhittuja hasselpähkinöitä
3/4 dl neitsytoliiviöljyä
1/2 dl siideriviinietikkaa tai vaaleaa balsamiviinietikkaa
1/2 tl merisuolahiutaleita
1 rkl ruokokidesokeria
ripaus vastarouhittua mustapippuria
(maistele ja mausta tarvittaessa reippaammin, mm. sitruunalla)

1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kuori ja lohko juurekset ja levitä ne leivinpaperoidulle uunipellille. Valuta juureksille öljy ja mausta ne suolalla. Paahda juurekset kypsiksi ja kauniin värisiksi uunin keskitasolla (noin 30 minuuttia).

2.  Huuhtele linssit hyvin juoksevan veden alla, tiheässä siivilässä. Keitä ne kasvisliemikuutiolla maustetussa vedessä kypsiksi (noin 20 minuuttia). Valuta linssit ja pidä ne lämpimänä kannen alla.

3. Valuta paahdetuille juureksille tasaisesti hunaja ja lisää silputtu salvia. Kääntele juureksia lastalla niin, että hunaja ja salvia leviävät niille tasaisesti. Varo, etteivät punajuuret pääse värjäämään muita juureksia.

4. Paista pekoni rapeaksi omassa rasvassaan, kuumassa pannussa. Imeytä pekonista ylimääräinen rasva talouspaperilla vuoratulla lautasella.

5. Huuhtele salaatti ja kuivaa se salaattilingossa. Sommittele vadille salaattia, linssejä, juureksia ja pekonia. Vuole päälle lastuja appenzellerjuustosta.

6. Sekoita hasselpähkinävinegretin ainekset kulhossa. Valuta kastike salaatin päälle tai tarjoa se erikseen.


Kokeilin jälkiruoaksi taas yhtä amerikkalaista omenapiirakkaa, ja tällä kertaa tuli hyvää. Täyte oli mehevää ja taikina kuin unelma. Postaan sen ohjeen myöhemmin erikseen.


Leppoisaa viikkoa!


maanantai 21. lokakuuta 2013

Ruoto suoraksi!


Lomailin nyt sitten täältäkin viikon verran. Ei vaan huvittanut avata tietokonetta, mikä voi olla ihan terveellistä näinkin paljon audiovisuaalisten laitteitten ääressä aikaa viettävälle. Nyt oli kuitenkin jo pakko hoitaa pankkiasioita koneen äärellä. Se ei kuulu suosikkihommiini, vaikka olen tarkka raha-asioissa. Luulen olevani myös huolellinen, mutta silti kaikki löytämäni virheet ovat tähän asti olleet omiani. Doublechekkaan siis nykyisin kaikki.


Olen siirtänyt kannettavani vierashuoneeseen vanhan lipaston ääreen. Täällä saa järjestettyä sopivan hämärän valon kuvien käsittelyyn, kun aikaisemmin olen istunut liian valoisassa paikassa olohuoneen pöydän äärellä. Tämä lipasto ei ole lempihuonekaluni, mutta en ole hankkiutunut siitä vielä eroonkaan. Se painaa sitä paitsi ihan julmetusti. Vanha kaluste on aikanaan palvellut äitini kotona koululaisten pöytänä, ja sen jälkeen minun huoneessani koko kouluaikani. Aluksi maalasin puunvärisen lipaston kirkkaanpunaiseksi, sitten viininpunaiseksi. Myöhemmin se sai pintaansa kiiltävän mustan maalin, ja viimeisen vuosikymmenen se on ollut mattamusta. 


Jos tarkkaan ajattelen, en tykkää koko kalusteesta yhtään. Eikö ole ärsyttäviä tällaiset ikuisesti kestävät puuhuonekalut, joihin liittyy ristiriitaista tunteita ja siksi niistä on niin vaikea hankkiutua eroon? Tälle paikalle sopisi paljon paremmin joku vähemmän tilaa vievä tavallinen lipasto, jonka uumeniin saisin kätkettyä ja samalla suojaan vanhimmat valokuva-albumini. Ehkä ajattelen sitä ikuisuuskysymystänikin eli muuttoa pienempään asuntoon, jolloin kaikki tavaramme eivät muutenkaan mahtuisi enää mukaan. Eli pattitilanne siis.

Jotenkin en halua ajatella tätä huonettak enää omanani. Tämä oli minun huoneeni, kun asuin vielä vanhempieni kodissa. Se jälkeen se on ollut meidän yhteinen makuuhuone ja myöhemmin poikien kasvettua heidän käytössään. Nyt sanomme tätä Pyryn ja E:n huoneeksi vanhemman pojan ja hänen avovaimonsa mukaan.


Olen näköjään ärtyisällä päällä. Kävin päivällä hierojalla pitkästä aikaa,  ja sitä edellistä kertaa en edes muista, mutta keväällä se varmaan oli. Koko ruoto oli niin saamarin kankea, että olisin ulvonut kivusta, jos olisin ollut yhtään nuorempi. Vähän sieltä ja täältä on vaarallisesti tuikkinut jo muutaman viikon, eli oli viimeinen hetki käydä möyhentämässä lihaksia ja avaamassa rangan lukkoja. Se teki niin hyvää! Ärtyisyys kehittyi vasta, kun nukahdin sohvalle päiväunille ja heräsin siitä tunnin päästä jotenkin vaan pahantuulisena. Niin käy joskus. Olen harvoin pahantuulinen, ja se on nyt.


Ei auta, takaisin pankkipalveluiden äärelle, laskunmaksuun ja tilaamaan uusia kahvikapseleita. Huomenna herään taas hyväntuulisena, lupaan sen. 

Ruoto suoraksi sanoi muuten aikanaan fysioterapeutti Oulussa kuntoutuskurssilla ollessani. Se jäi hyvin mieleen, yritän muistaa sen joka päivä.


Kuvat ovat viime torstailta Kiuruvedeltä, jossa ensilumi satoi, kun kävimme yhden yön verran anoppia helsaamassa.


tiistai 15. lokakuuta 2013

Kuksa kourassa kosken äärellä


Yksi oululaisten suosima retkeilykohde on Koitelinkoski noin puolen tunnin ajomatkan päässä. Varsinkin keväällä ja jäittenlähdön aikaan koski näyttää hurjalta suurten vesimassojen takia. Nyt oli vesi hyvin matalalla ja hurjuudesta ei ollut tietoakaan, mutta kiva kohde tuo hyvinhoidettu paikka syksylläkin oli.


Kaiken kruunasi tietysti viileää, neliasteista ilmaa lämmittänyt aurinko, joka sai paistaa kirkkaalta taivaalta. Ihan mielellään valitsi jokainen kulkija siellä siis aurinkoisen paikan istuskelulle.




Tämä kuva ei ole meidän seurueestamme, vaikka siinä on vähän samanlainen rollaattori kuin äidilläni kävelytukena. Kysyin kyllä polulla kamera kaulassa ohi kulkiessani, saisinko ottaa kuvan, mutta en kuullut vastausta. Otin siis.





Tukevannäköinen riippusilta heilui epäilyttävästi. Olen kyllä kävellyt joskus ihan pientä ja todella huteraakin riippusiltaa pitkin yhden kosken yli, joten ei tämä mitään.


 


Tässä istuvat vanhempani matkalla nuotiopaikalle. Puut sai ottaa mukaan parkkipaikan  lähellä olevasta varastosta. Valmiita nuotiopaikkoja riitti kaikille kävijöille.


Onneksi sisko ja miehensä olivat kiepaisseet paikalle kaupan kautta ja toivat kahvit ja makkarat paistettavaksi. Kahvit keittivät sitten kokeneitten retkeilijöitten tapaan nokipannulla. Voi miten hyvältä se maistui raittiissa syysilmassa kuksasta juotuna, donitsi toisessa kourassa ja suupielet sokerissa!


Kyllä taas kelpasi ajatella, että hienosti vietetty päivä!



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...