torstai 28. marraskuuta 2013

Toinen jouluajatus: Hyacinth Bouquet



Ostin viime viikolla Plantagenista edullisia hyasintinnuppuja ja sijoitin ne kevytsoran päälle ruukkuun. Pikkuhiljaa nuput alkoivat venyä pituutta ja ilmoitella, että kukintaa on kohta luvassa. Ylläolevan kuvan olen ottanut sunnuntaina päivänvalon aikaan.


Alkuviikosta nuput lopulta aukesivat. Ne todellakin puhkesivat kukkaan! Harmittelin mielessäni, että hukkaan menee hyvä kukinta, kun olen töissä enkä ehdi niitä juuri näkemään ja ihailemaan.


Onneksi eilen järjestyi sattumalta iltapäivä vapaaksi ja pääsin lähtemään töistä jo ennen kahta. Kotiin tultua huomasin, että päivänvaloakin on vielä mukavasti ja saan otettua kukista kuvan ikkunan lähellä. Lisäsin kynttilät tuomaan mukaan lämmintä valoa.


Nostin kokeeksi heijastinkalvon keittiön lattialle kirkasvalolampun lähelle, ja sekös houkutteli assistentin paikalle tutkimaan tilannetta. Ei tästä muutenkaan tullut mitään. 


Takaisin olkkariin ja taustapahvin eteen. Näissä on muuten kivan vieno tuoksu, ihan aito mutta pieni. Ei haittaa ainakaan minun nenääni, kuten joskus aiemmin on haitannut.


Huomenna on taas perjantai. En lakkaa ihmettelemästä, kuinka nopeasti aika kuluu työviikolla. Joka päivä tapaan ihania ihmisiä ja siitä vielä maksetaankin. Vähän, mutta maksetaan nyt kumminkin. Yt-neuvottelut ovat menossa, joten saatetaanhan kohta ilmoittaa, että ketään ei irtisanota, mutta palkanmaksu vain lopetetaan.

tiistai 26. marraskuuta 2013

Marenkikakun mahalasku



Ajattelin viime viikonloppuna tehdä vieraille jälkiruoaksi uudesta Annasta suklaisen marenkikakun. Ihan yksinkertaista, ja niin hyvää. Kaikkihan marenkipohjan osaavat tehdä, ja monta olen itsekin vääntänyt. Nyt sitten meni mönkään.


Sain aikaiseksi oikein soman vaahdon, johon sekoitin sulatetun suklaan. Enkä sekoittanut kuin ihan vähän liikaa. Lusikoin vaahdon kahden piirtämäni ympyrän sisään ja ajattelin tehdä melko pienen, mutta korkeahkon kakun. 

Siitäpä ei tullutkaan sitten mitään. Kun olin työntänyt marengit uuniin, huomasin ehkä puolen tunnin päästä, että uunissa on 150 astetta sen aiotun satasen sijaan. Vähensin lämpöä, ja lopuksi jätin lopuksi pohjat vielä kuivumaan pariksi tunniksi pelkällä kiertoilmalla. Kun aloin illansuussa irrotella marenkipohjia pois paperilta, ne hajosivat heti. Huomasin, että pinta oli kuivunut liian kuumassa uunissa nopeasti liian kovaksi ja sisus oli jäänyt kosteaksi ja pehmeäksi. Kyllä harmitti!


Kyllä siitä toki jälkiruoka saatiin, kun kokosin marenginpalasia ja kermaista suklaatäytettä kerroksittain kristallimaljoihin ja puristelin päälle vielä vähän passiohedelmää. Sain kuitenkin taas sopivan muistutuksen hutiloinnista. Leivonta on aika armoton laji, se on nähty television kilpailusta.


Salaatissa sentään ei tarvinnut mokailla, halloumit paistuivat nopeasti maistuvaksi alkupalaksi. Pääruoaksi valmistin pinaatilla ja parmesaanilla täytettyjä broilerinrintoja ja suppilovahverorisottoa.


Edit. Lisään vielä marenkikakun ohjeen tähän, se oli Annan numerossa 47.

MARENKIKAKKU

4 valkuaista
2 dl sokeria
75 g tummaa suklaata

MOUSSE
150 g maitosuklaata
4 dl kuohukermaa

KORISTEEKSI
viikunoita

Sulata paloiteltu suklaa miedolla lämmöllä mikrossa tai liedellä. Vatkaa valkuaiset kuivassa ja puhtaassa kulhossa kunnolliseksi vaahdoksi. Lisää sokeri lusikallinen kerrallaan. Lisää suklaa ohuena nauhana ja nostele marenkia lastalla varovasti siten, että suklaa vain raidoittaa marengin. Älä sekoita liikaa!

Lusikoi marenki leivinpaperin päälle kahdeksi noin 20 cm kokoiseksi levyksi. Kypsennä 100-asteisessa uunissa 1 tunti. Katkaise lämpö ja jätä marenki uuniin kuivumaan.

Paloittele suklaa kattilaan tai mikronkestävään kulhoon. Sulata pienellä lämmöllä. Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi ja lisää haalea suklaa vaahtoon lastalla käännelleen.

Levitä halutessasi kirsikkahilloa alemmalle marenkipohjalle, lusikoi päälle puolet moussesta. Nosta toinen pohja päälle ja lisää loput moussesta. Koristele esim. tuoreilla viikunanlohkoilla.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Tyytyväistä turinaa


Vapaa viikko alkaa olla taas ohi, ja se huipentui pitkään ja kivaan viikonloppuun. Vieraat tulivat jo perjantaina alkuillasta. Tavallisen työpäivän jälkeen en saisi pöytään yhtään mitään, mutta nyt saatoin valmistautua hissukseen pitkin päivää. Ilonpitoa jatkui tällä kertaa pitkälle yöhön ja aamulla isäntäväki heräsi vasta kymmeneltä, viimeisenä tietysti, mutta hyväntuulisena. Sain violetteja kukkia tuliaisiksi, lempiväriäni, vaikka kamera tässä yritti kääntää niitä sinisiksi.

Myöhäisen aamiaisen jälkeen lähdimme kukin lauantaiostoksille. Olen pitkään toivonut lämpömuovautuvaa petauspatjaa jo väsyneen vaahtokumin tilalle, ja nyt kävimme tilaamassa sellaisen. Askossa oli hyvä tarjous ja yksi ystäväni oli ylistänyt sieltä samanlaisella 25% alennuksella hankkimaansa patjaa maasta taivaaseen. Siinä kuulemma keho lepää todella hyvin. Otimme vielä sen paksumman version. Olen ollut hirveän tyytyväinen itsekin Tempur-tyynyyni, joten tuskin maltan nyt odottaa patjaa. Myyjän suosituksesta hankimme siihen myös irrallisen patjansuojuksen, se on tarpeen koiran takia.


Muualla maailmassa ihmisillä on kuulemma tapana kutsua päivällisvieraita keskellä viikkoakin. Yhdysvalloissa ja Ranskassa työpäivät saattavat olla pitempiä kuin meillä, ja työmatkat vallankin, joten aikamoisen pitkän päivän jälkeen he jaksavat vielä vääntää kolmen ruokalajin aterian. Pitäähän omallekin perheelle ruokaa olla, mutta siihen riittää joku yksinkertaisempi viritys, lautasmallin mukaan toki. Tai sitten ei. 


Tänään on lunta ja pakkasta, oikean talven näköistä. Ajattelin yrittää ryhtiliikettä ensi viikolla ja käydä joka ilta ulkona lyhyellä kävelyllä. Se on aika paljon luvattu, kun muuten olen työpäivän jälkeen viettänyt aikaani sohvalla tabletti tai telkkarin kaukosäädin kädessä. 

Kuva on parin talven takaa

Toissatalvena ostaman toppatakki tuntui kuitenkin inhottavan ahtaalta, kun tänään puin sen ensimmäistä kertaa päälleni tälle syksylle. Hankin sen sinä talvena, kun olin juuri laihduttanut pussikuurilla neljä-viisi kuukautta. Siihen on nyt tullut kaikki takaisin ja vähän lisääkin. Pukuun kuuluvat toppahousut jäivät pieniksi jo viime talvena.


Viikonlopun runsaamman syömisen jälkeen en halunnut tänään tehdä sunnuntailounasta, vaan söimme miehen kanssa porkkanakeittoa ja salaattia. Hampaan oikomissysteemi aiheuttaa myös omat vaivansa, joten voisin ihan hyvin siirtyä arkena sosemaiseen ruokaan tai smoothie-linjalle. Voisi tehdä hyvää.




Mukavaa pikkupakkasta tulevalle viikolle!

perjantai 22. marraskuuta 2013

Tulppaanikauden avaus



Kauden ensimmäiset tulppaanit ovat tässä. Niitä on näkynyt kaupassa jo muutaman viikon. Luulin nyt ostaneeni viikonlopuksi valkoisia kukkia jalokuusen havujen sekaan, mutta nuppujen auettua niissä onkin reipasta pinkkiä mukavina raitoina. Kukat ovat varsin hennon näköisiä ja hentoja ovat varretkin: nyt kolmantena päivänä kukat ovat kaareutuneet kauniisti ja varsia sai lyhentää reippaasti.




Kummallisen hämäränä marraskuun päivänä olen valmistautunut vieraitten tuloon. Olen paistanut keksejä ja sekoittanut sardiinitahnaa alkunaposteltavaksi, valmistanut suklaamarenkipohjat kakkuun ja marinoinut kanat. Olen löytänyt paikat vuoden makuuhuoneen lipastolla majailleille papereille vain siksi, että saatoin siirtää sinne olohuoneen pöydällä pitämäni tavarat.


Nyt en voi tehdä mitään hyödyllistä. Mies alkoi imuroida ja koira kiipesi samantien syliini. Ennen se hyöri haukkuen imurin ympärillä, mutta nyt parina viime viikkona se on halunnut syliin. Se on niin harvinaista, ettei siitä henno kieltäytyä! Väsynyt ja painava koira toisella kädellä kirjoitan tekstiä toisella.

Hyvää viikonloppua!



keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Ensimmäinen jouluajatus


Käväisin katsomassa, joko jouluisia kukkia olisi tarjolla. Ja olihan niitä, niin puutarhamyymälässä kuin marketeissakin, ihan kaikenlaisia. Halusin tehdä jonkun pienen talvisen asetelman ruukkuun. Ei liian jouluista vielä, mutta kuitenkin loppuvuoden tunnelmaa. Amarylliksen vuoro on myöhemmin, ja punaisen joulukukan, miehen lempparin, hankin vasta aatoksi.


Löysin näitä ihan tutunnäköisiä kasveja, vähän kuin lumimarjaa, mutta nimet unohtuivat samantien. Olisiko marjakanerva? Näitä vihreitä pinjan näköisiäkin oli vaikka minkä nimisiä.



Löysin kauniin harmaan korin, johon asetelma sopisi täydellisesti. Se löysi kuitenkin paikkansa olohuoneen ikkunalaudalta rahapuun alta, se nimittäin sopi siihen ihan täydellisesti. Niin jäi jäljelle vain tämä vanha saviruukku. 

Otin myös viisi valkoista hyasintinnuppua ja istutin ne ilman multaa kevytsoraan. Viime vuonna kesti tosi kauan, ennen kuin ne alkoivat kukkia, varmaan vasta uudenvuoden jälkeen. Varsi tosin pysyi matalana ilman kastelua. Tänä vuonna kukinta osuu ainakin joulukuulle. Niissä viimevuotisissa oli muuten se hyvä puoli, että ne tuoksuivat vain viiden sentin päästä. Ihanan jouluinen tuoksu sinänsä, mutta ennen se oli ennen niin voimakas, että melkein sattui ja piti lopettaa hyasinttien hankkiminen kokonaan.


Kyllä kai se joulun lähestyminen kohta alkaa tuntua jossakin? Ainakin heti kun saadaan lunta.



tiistai 19. marraskuuta 2013

Talvea odotellessa


Hei taas, täällä olen, vaikka päivitystä ei ole tullut aikoihin. Olin taas viikon töissä, enkä ole ottanut kuvia tai tehnyt juuri muutakaan kotona. Ei ole yhtään intoa kaivella salamoita ja muita välineitä kaapista. Ja blogipostauksen tekeminen on aina lähtenyt kuvista. Nämä gerberat sain pari viikkoa sitten mieheltä piristämään pimeyttä ja löysin nyt kuvat kamerasta. 

Viime viikko oli kumman raskaan tuntuinen, ihmettelin oikein. Mies valitti ihan samaa. Ehkä se oli tuo pimeä ja märkä keli. En ole vuosiin kärsinyt kaamoksesta, mutta nyt on alkanut prässi painaa aamuisesta kirkasvalohoidosta huolimatta. Ja eron huomaa heti, kun on välillä kirkas taivas ja pieni aamupakkanen, kuten eilen. Pää oli heti kevyt ja iloinen. Kaikenlaista kivaa oli päivän ohjelmassakin. Se alkoi tietysti pitkien aamu-unien jälkeen lenkillä Vilman kanssa. Kuivaa ja viileää ilmaa oli hyvä hengittää!

Iltapäivällä kävin hammaslääkärissä, jossa asennettiin nyt veto yhteen hampaaseen. Siinä suu auki ihmetellessäni tulin ajatelleeksi, etten ole koskaan pelännyt hammaslääkärissä. Alakouluiästä asti se on ollut ennemminkin jännittävää ja kivaa. Sain aikanaan varmaan puudutuksen silloin kun oli tarvetta, niin ei päässyt pelkoa kehittymään. Ei sitten pelottanut viisaudenhampaittenkaan poistot ja leikkaukset. -Tapasin muuten eilen bussipysäkillä naisen, joka kertoi, että hänellä on noussut jo kuusi viisaudenhammasta! Ei ole ihan tavallista, mutta fiksu hän olikin...

Illan istuin kolmen ihanan naisen kanssa. Oli niin mukavaa syödä yhdessä ja valitella vaivojaan, ja niitähän meillä keski-ikäisillä naisilla riittää. Aloimme suunnitella myös kevääksi yhteistä oopperamatkaa Tallinnaan. Täällä meidän kaupungissa esitetään oopperaa vain joka toinen vuosi, ja Kansallisoopperaan olen lähtenyt vain kerran. En todellakaan ole siis kovin paneutunut fani, mutta kävin kahdeksantoistavuotiaana ensimmäisen kerran oopperassa ja näin lyhyen ajan sisällä kaksi eri esitystä, ja siitä jäi kiinnostus lajiin. Toiset taas käyvät katsomassa elokuvissakin Metropolitanin lauantainäytökset.


Nyt kuitenkin nautin omasta rauhasta ja hiljaisuudesta kotona. Ulkona sataa taas ja on ihan harmaata. Sisällä on kaikki valot päällä, koira nukkuu ja vaihtaa vain paikkaa välillä. Kuuntelen Stingin joulu- ja talvilevyä If on a Winter's Night. Siinä on ihanan vanha tunnelma.




tiistai 12. marraskuuta 2013

Sumukuvia



Sadetta ja suhmuraa on vieläkin, vaikka lupaavan viileitä aamuja on jo ollut luvassa. Töissä en ole monta kertaa ehtinyt ulos vilkaista, joten ei sillä väliäkään. Ja illat, you know.


Kuvat ovat syyslomalta Oulusta vuodelta 2008, jolloin kuvasin Panasonicin ihanalla superzoomilla. Sillä sai hyviä kuvia, mutta niin vaan nälkä kasvoi ja sainkin hankittua vielä samana syksynä järjestelmäkameran. Silti nämä taitavat olla aivan lemppareita omien syyskuvieni joukossa.


sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Isänpäivää ja suklaakastiketta


Näin meillä tehdään ruokaa. Tässä on nuorempi poika valmistelemassa isänpäivälounasta mukana tuomastaan nyhtöpossusta. Koirat vahtaavat silmä kovana jaloissa ja yrittävät välillä hyppiä pöydälle puolihulluna hyvistä hajuista.


Hyvää se kyllä olikin! Marinadissa oli kaikenlaisia herkullisia makuja ja mausteita ja liha oli hautunut uunissa miedossa lämmössä puoli päivää. Lämmitettyihin tortillakuoriin kietaistiin lihan lisäksi coleslaw-salaattia ja tomaattisalsaa. 

Ei ollut yhtään hullumpaa, että sunnuntairuoka oli valmistettu etukäteen. Kävimme nimittäin koko sakki ensin kylpylässä, meillä kun on se ihan lähellä. Yhden jälkeen olivat kaikki mahdolliset pikkulapset lähteneet jo syömään ja päiväunille, joten siellä oli ihanan rauhallista. Uiminen, jumppaaminen ja vain lilluminen lämpimässä turkoosina hohtavassa vedessä oli taas niin rentouttavaa. Erilaiset poreet, hierovat putoukset ja pulputukset tuli kaikki käytyä läpi. Kolkytseitsemän asteisessa pikkualtaassa tuntui, kuin olisi ollut kylpyammeessa koko perheen kanssa.

Kysymys kuuluu: miksi en koskaan kävele sinne vapaapäivänäni?


Koko Suomi leipoo, mutta täällä ei saatu edes isänpäiväkakkua varten tekemääni kaurasuklaapohjaa  pysymään kasassa. Olen tehnyt sen monta kertaa, mutta nyt ei paistoaika ilmeisesti riittänyt ja pohja jäi vähän pehmeäksi eikä kuivunut tarpeeksi rapeaksi. No ei hätää, saatoin syödä puolet toisesta pohjasta ja murennella loput annosmaljoihin. Samat aineethan niihin joka tapauksessa meni.


Suklaakastikkeenkin sain keittää kahdesti. Ensimmäisen satsin tein äidiltä saamaani paksupohjaiseen kastikekattilaan. Kuumensin seoksen nopeasti induktiolla ja otin kattilan levyltä, kun seos kiehui. Kiehuntapa ei lakannutkaan, vaan jatkui hurjana kuin lastenkirjan kaurapuurokattilassa, jos ei muistanut oikeita taikasanoja puuronkeiton lopettamiseksi. En muistanut minäkään ja se jatkui aina vaan, ja pian aloin haistaa pohjaanpalaneen käryä. Pilallahan se kastike oli.

Uuden keitin vanhalla ohutpohjaisella teräskattilalla, joka jäähtyy nopeasti ja tuli sellainen kastike kuin pitää olla: kiiltävä ja tumma suklaanmakuinen kastike. Ohje on vanha ja kotoisin Pernille Tunbergerin kirjasta. Kyseinen Pernille oli ruotsalainen ruokakirjoittaja, ruokakirjoittaja Märtä Zetterströmin tytär ja idolini Anna Bergenströmin äiti. Aikamoinen suku siis. Tätä kastiketta olen tehnyt jo parikymmentä vuotta jäätelölle. Helppo, nopea ja aineet on aina kotona. 


TUMMA SUKLAAKASTIKE    

Keitä kattilassa 11/4 dl vettä ja 1½ dl   sokeria, kunnes seos kauttaaltaan pulppuilee.
Siirrä pois levyltä ja lisää 1½ dl   tummaa kaakaojauhetta
Sekoita kastiketta voimakkaasti muutama minuutti. Aluksi kokkareinen kastike muuttuu sileäksi ja kiiltäväksi.





perjantai 8. marraskuuta 2013

Haaste Rouva Pionilta


Tihkusateessa ei viitsi paljon ulkona kulkea, eikä varsinkaan koira, joka kääntyy jo ensimmäisen risteyksen jälkeen kotiin. Nyt on siis hyvin aikaa miettiä vastauksia haasteeseen, jonka Rouva Pioni heitti Kaikenkirjavasta puutarhastaan.

1)  Mitä sinulle merkitsee pyhä/mikä sinulle on pyhää?

Pidän siitä, että arki ja pyhä eroavat toisistaan. Kaupat saisivat minun puolestani olla sunnuntaisin kiinni. Pyhä saa ollakin pysähtynyttä ja erilaista, ja se voidaan pyhittää ulkoilulle, lepäämiselle, ihmisten tapaamiselle tai muulle itselle tärkeälle ja voimaa tuovalle jutulle.

Mutta mikä muu on pyhää? Perhe. Rakkaus. Luonto.


2)  Mistä asioista nautit eniten vapaa-aikanasi?

Toivoisin, että voisin sanoa, että nautin monipuolisesta liikunnasta, muuta ei, vain kävelyä. Oikeasti luuhaan mielelläni kaupungilla, hoitelen asioita, käyn salaattilounaalla ja kahvilla. Tutkin kosmetiikkaa, kiertelen kauppoja, käyn katsomassa taidetta tai kirjastossa lukemassa lehtiä. Juuri koskaan ei tule tuttuja vastaan, mutta jos tulee, on vielä hauskempaa. Toisaalta nautin hirveästi kotona olosta. Nuorempana ajattelin, että en saa ikinä olla tarpeeksi kotona. Nyt osa-aikaisena saan.


3) Mikä tällä hetkellä on itsellesi elvyttävintä arjen keskellä?

Tavallisesta poikkeava elvyttää: elävä musiikki, teatteri, ihmisten tapaaminen, hyvä kirja, elokuva tai joku muu taide-elämys. Pieni matka välillä on hyvin virkistävä. Kuuntelen kotona ollessa musiikkia ja hankin uuttakin. Nyt olen löytänyt uuden iPhone vitosen myötä sen hyvätasoiset korvanapit ja voin kuunnella musiikkia luureistakin, mistä en ennen välitänyt. Juuri nyt kuuluu Leonard Cohenin Closing Time.

4) Mainitse jokin sinulle merkittävä musiikkikappale.

Emerson, Lake ja Palmerin Lucky Man vuodelta 1970 on tärkeä. Rakastin ELP:a ja varsikin Greg Laken ääntä. Suhtauduin musiikkiin intohimoisesti ja olin ennen varsin hyvin perillä rock-genrestä varsinkin progressiivisen rockin tekijöistä. Siihen aikaan piti tilata ulkomaisia lehtiä R-kioskille ja käydä hakemassa ne ennen muita. Levyt piti tilata suoraan kauppaan. Neljästä viikkosiivouksesta kotona sain tienattua aina rahat uuteen levyyn. Uutuuksien kuuleminen radiosta oli vaikeaa, kun Heikki Harma, Jake Nyman ja Tero Liete soittivat (kuunneltavaa) musiikkia vain tunnin-pari viikossa. Heidän asiantuntemuksensa avulla omakin maku kehittyi.

Kaksikymmentävuotiaana. Oi aikoja.
5) Mainitse jokin sinulle merkittävä kuvataiteellinen taideteos.


Olen joitakin kertoja haltioitunut täydellisesti jonkun taiteilijan töitten edessä. Se on mielestäni taiteen syvin tarkoituskin, saattaa ihminen kosketuksiin sisimpänsä kanssa. Kun joku koskettaa sydänjuuria myöten, kokemus jotenkin puhdistaa. Sen jälkeen on taas uusi ja parempi ihminen vähän aikaa.

Outi Kirves valittiin vuoden nuoreksi taiteilijaksi 1988 ja kävin Tamperella katsomassa hänen puupiirroksiaan, joissa oli suuria ja värikkäitä puunlehtiä. Se näyttely täytti minut suurella ilolla ja vaikutti vuosikausia elähdyttävästi. 
Mark Rothkon punaiset seinänkokoiset työt yhdessä huoneessa Tate Galleryssä olivat pysäyttävä kokemus. Samoin Jan Vermeerin työt Amsterdamissa. Toisaalta mikä tahansa yksittäinen työ voi vaikuttaa yhtä voimakkaasti.


6) Onko sinulla turvavaate/turvavaatteita? Millainen se/ne ovat?

Marimekosta hankitut mustat kapeat housut ja Marimekon musta vinohelmainen trikootunika. Musta-harmaapalloisella hyvinlaskeutuvalla huivilla asustettuna olen turvassa. Toinen samanlainen setti on tummansiniset farkut ja tummansininen Birger et Mikkelsenin tunika, jossa on kiva rypytys miehustassa. Tärkeintä on, että makkarat ei näy.

7) Lapsuusmuisto, joka tulee mieleesi ensimmäisenä.

Lapsuudenkotini iso pihamaa. Tuntuu että olin siellä aina ja aina oli kesä. Seurana vaari, joka muuten oli ikäiseni, kun synnyin. Minusta hän oli ikivanha leskimies eikä puhunut paljon, mutta oli kyllä hyväntahtoinen myhäilijä. 


8) Unelmasi tai haaveesi tällä hetkellä.

Tiedän että unelmilla, varsinkin paperille kirjatuilla unelmilla on tapana toteutua. Mutta missä se kesämökki järven rannalla viipyy? Saisiko edes matkat Roomaan, Firenzeen, Sienaan ja Luccaan?

9) Pystytkö näkemään itsesi vanhana? Millainen olet?

En pysty. Mutta jos aikoo elää, pitää tulla vanhaksi. Nyt jo nautin siitä, miten olen viisastunut nuoruusvuosista. On ihanaa olla kokenut ja tuntea itsensä. Nyt jo tiedän todeksi sen lukemani asian, että vanhana ihmisessä on kaikki iät. Toivon hartaasti pysyväni elävänä loppuun asti.


10) Mikä sinusta on parasta lähestyvässä vuodenajassa?

Tykkään kaikista kahdeksasta vuodenajasta ja jatkuva vuodenajan muutos on mielestäni parasta Suomessa. Tämä sateinen pimeä välivaihekin vaan kuuluu elämään, mutta sitten talvi pelastaa. Mennyt vuosi oli minusta ilmastoltaan paras ikinä, mutta näin olen sanonut monesti.


11) Miten suhtaudut joulunodotukseen?

Odotan joulua ja pidän valmisteluista. Mies mietti jouluvalojen esiin kaivamista heti marraskuun alussa. Ehdotin että odotamme vielä hetken, mutta kohta on aika avata joulukaappi. Parasta joulussa on sen odotus, kaksi viimeistä viikkoa ennen joulua. Kuusikin näyttää silloin parhaimmalta.


Tästä saa joku muukin ottaa haasteen mukaansa, nämä Rouva Pionin tekemät kysymykset olivat hyviä.


tiistai 5. marraskuuta 2013

Päivä toiveitteni mukaan


Vietin tässä vasta syntymäpäivää, ja kuten kuvasta näkyy, asiaa ei tietenkään kannattaisi enää kovin mainostaa. Olen kuitenkin niin lapsellinen, että toivoin lahjaksi päivää minun toivomusteni mukaan. Pääsin siis Hotellí Paviljonkiin erinomaiselle aamiaiselle perheporukalla. Viihtyisän pehmeän ympäristön ja hyvän ruoan lisäksi arvostin sitä, että kahvi, tee ja maito tuotiin kannuissa jokaiselle oman tilauksen mukaan. -Kuvassa muuten ei olla enää syömässä, vaan taidemuseon aulassa.


Aamiaisen, tai oikeastaan siis brunssin jälkeen olin toivonut seuraa taidemuseokierrokselle. Kaupungin taidemuseossa oli Olli Marttilan näyttely Muistikuvia Litorinamereltä, Keski-Suomen museolla Onni Kososen muistonäyttely ja Aalto-museon nyt voi kiertää aina siinä samalla. Ratamoon ei tälläkään kerralla tullut lähdettyä, suurimpana syynä se, ettei sen lähelle voi mihinkään jättää autoa ainakaan luvallisesti.



Näistä kaikista Olli Marttila oli se, jota eniten odotin ja josta pidin. Muut näyttelyt jättivät tällä kertaa kylmäksi. Marttilankaan varhaisemmat työt eivät niin kovasti houkutelleet, mutta nämä pastellityöt parilta viime vuosikymmeneltä pysäyttivät katselemaan tarkemmin.


Muistan joskus opiskeluaikoina seisoneeni paikallisen Sirius-Gallerian näyteikkunan takana ihailemassa Marttilan maalausta, jossa oli mustalla taustalla ruskeaihoinen mies ja kuunsirppi. Ajattelin silloin, että jonakin päivänä saan hankittua rahat sen ostamiseen. No sitä päivää ei tullut, ja maalauskin katosi parempiin koteihin ikkunasta. Jotain samaa näissäkin kuvissa silti on.



Tämä talo on tuttu monista töistä. 



En liene ainoa, joka ottaisi vaikka kaikki nämä taulut omille seinilleen.


Tätä kuvaa ihailimme miniän kanssa kimpassa. 
Sen olisimme molemmat mielellämme ottaneet/ostaneet.


Marttilalle ominta omaa on ollut savulla sävytetyt paperit ja maanläheisistä väreistä itse tehdyt liidut. Esitteen mukaan hänestä tuli pastellimaalari 1990-luvulla. 
Myrkyttömien ja itse tehtyjen pastellivärien käytön kautta syntyi teoksille tyypillinen maaväriasteikko, jota sittemmin ovat täydentäneet ja syventäneet Suomen maaperästä saatavat värit sekä maalaaminen savulla tai savella.




Louis 2008.
Tämä viimeinen taulu on kaikkein vaikuttavin.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...