lauantai 22. helmikuuta 2014

Tummaa keltaista ja pähkäilyä


Täyteläisenkeltainen kukka voi olla paikallaan tähän nollakeliin. Ajatuksissani olen elänyt jo kesässä. Olen viettänyt iltaa paitsi television, myös tabletin ja tietokoneen ruudun äärellä ja katsellut matkakohteita alkukesälle. Koska työpaikan lomasuunnitelmat ovat vielä ihan levällään, voin lähteä vain vapaaviikolla. Haluaisin hirveästi matkustaa Pariisiin, Toscanaan ja Firenzeen, Roomaan,  kaikkialle Englantiin, ja sinne New Yorkiin. Ja autolla Norjaan. 

Pähkäilyn tuloksena olemme miehen kanssa päätyneet Lontooseen. Sieltä voisi tehdä sitten päivämatkan Oxfordiin. Edellinen ikimuistoinen matka Englantiin tehtiin vuonna -96 lasten ja vanhempieni kanssa. Siitähän alkaa olla jo kaksikymmentä vuotta! Ei uskoisi, aika tosiaan menee nopeasti... 


Sitten aloitan tavanomaisen pähkäilyni. Olin ennen hyvä tekemään päätöksiä ja osasin hoitaa asiota nopeasti. Nyt olen huono molemmissa. Jahkailen ja pohdin asiaa joka kantilta ja siirrän lopullista päätöksentekoa eteenpäin. Kun valitsen lentoja ja hotellia, miehelle käy kaikki.  Oikeastaan kaikki matkakohteetkin käyvät. Katselin lentovaihtoehtoja alustavasti eilen ja valitsin hotelleja, ja tänä iltana pääsin jo varausvaiheeseen, kun epäilys iski. Mitä jos emme sittenkään halua juuri sinne, jos odottaisin taas vielä huomiseen. 

Ja suljin sivun juuri kun olisi pitänyt luottokorttia vilauttaa. Ehkä huomenna.




torstai 20. helmikuuta 2014

Valoisampia aamuja


Tänään oli valoisaa, kun menin töihin ja oli valoisaa, kun tulin kotiin. Talven pimeys näytti olevan taas tältä erää ohi. Kaupungilla bussia odotellessa tuli lievästi omituinen olo. Lunta ei näkynyt missään ja vain hiekotushiekka muistutti talvesta. Asteita oli ehkä miinus yksi, tuuli oli leppeää. Äkikseltään olisin veikannut, että on huhtikuun loppupuoli ja lumet ovat juuri sulaneet. Vappu tulossa.


No ei sentään! Aamulla oli kuitenkin reipas pikku pakkanen ja se jatkuu toivottavasti vielä. Hiihtoloma on vasta edessä, vaikka se ei meillä enää hiihtämistä pidäkään sisällään. Tällä kertaa siihen saattaa kuulua vaikka autotallin ja kellarin tyhjennystä vanhempieni luona.



maanantai 17. helmikuuta 2014

Esko Männikkö I


Lähdimme perjantaina heti työpäivän jälkeen ajamaan pääkaupunkiseudulle. Pojan ja miniän luona tulee kyläiltyä aika harvoin, koska he käyvät useammin meillä kotipuolessa. Olin jo etukäteen huomannut, että Taidehallissa on Esko Männikön retrospektiivinen näyttely ja sehän minun oli ehdottomasti nähtävä. Olen joskus vuosia sitten ostanut ison postikortin Männikön valokuvasta, jossa kaksi ukkoa kohtaa talvisella tiellä mopon selässä. Kuva on aivan hurmaava ja olen kehystänyt sen seinälle. Olisi tietysti kiva, jos se olisi aito valokuva, mutta kortti ajaa kyllä saman asian: hieno otos.


Katsottavaa oli paljon ja ripustus oli persoonallinen, tykkäsin siitä kovasti. En pidä yleensä rososta ja rumasta, mutta nämä saivat sieluni soimaan. Time Flies -näyttely on Taidehallissa 2.3. asti. 





Pysähdyttävä ja kiehtova kuva. Identtiset kaksoset pullossa? Kaksi nukkea ikkunan takana? 
Vai eläviä lapsia vankina? 


Vaikuttavaa, täynnä tunnetta. 



Jatkoa seuraa.

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Kuudestoista helmikuuta 7v.


Hellurei, tämä blogi täyttää tänään kahdeksan vuotta! Se kuulostaa jo aika pitkältä ajalta, ja yhtä monta vuotta on tietysti tullut seurattua myös muita blogeja. Ja meitä pitkään bloganneita on paljon ja koko ajan löytyy myös uusia seurattavia.
(Korjaus 16.2.14: tämä blogi täyttää SEITSEMÄN VUOTTA. Minkä ihmeen takia tätä on niin vaikea laskea oikein?! )

Muistan ajalta ennen tätä harrastusta, miten joskus google-haku vei jollekin blogisivulle. Säikähdin suorastaan, ihan kuin olisin tupsahtanut yllättäen jonkun toisen olohuoneeseen tai päiväkirjaan, ja klikkasin itseni kiireen vilkkaa pois sieltä! En tiennyt yhtään, mitä sellaiset paikat olivat eikä tullut mieleenkään jäädä katselemaan ympärilleen. Tunsin itseni tunkeiljaksi. No, se aika on ohi. Jokainen haku vie myös erilaisille blogisivuille ja se on tarkoituskin.


Homma oli silti silloin aika varovaista, ja muistelen että kaikki olivat tunnistamattomia bloginimiensä takana. Varjelin itsekin huolellisesti tuntemattomuutta, mikä on asteittain haihtunut. Kaikki eivät myöskään ole teinejä, kuten aluksi luulin, vaikka me viisikymppiset olemmekin luultavasti aliedustettuina täällä. Omasta lähipiiristäni ei juuri bloggaajia löydy, paitsi nuorin sisko, joka tähän maailmaan minutkin johdatti. Eipä olisi arvannut, minkälaisen innon tähän hommaan sytytti.



Kiitos sinulle ja teille kaikille, jotka täällä käytte!

Kiitos jokaiselle kommentoijalle,
kommentit ovat kullanarvoisia!




keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Viiden minuutin ihme


Nyt teen itseni lopullisesti naurunalaiseksi ja karkotan loputkin lukijani, mutta silti julkaisen kuvia naamastani ja vielä täysin naturellina. No, ei sentään nakuna. Omasta mielestäni kuulun niihin naisiin, joille meikki todella tekee terää. Se muuttaa minut ihan erinäköiseksi ja herättää niin kasvot kuin muunkin olemuksen henkiin. Ei siis ihme, että olen ollut koko ikäni hulluna kosmetiikkaan!

Nämä omakuvat ovat muuten hemmetin vaikeita ottaa. Yritin jalustan kanssa isolla kameralla, mutta se vaati lisää valoa ikkunankin eteen. Kirkasvalolamppu värjäsi kaiken kellertäväksi enkä jaksanut viritellä salamoita. Innostuin tästä puuhasta tietenkin samaan aikaan, kun koira vinkui vieressä ulos. Pokkarilla käsivarren mitan päästä otettuna oli vaikea osua itse kuvaruutuun ollenkaan. Siksi nämä kuvat ovat ihan mitä sattuu. Parhaat kuvat tulikin sitten lopuksi kännykällä ikkunan edessä.


Siis van_ha. Ja tämä kuva on sentään lempeimmästä päästä, muissa näytin ihan vanhalta juopolta. Ihoni on muuten normaali, mutta iän myötä suurihuokoinen, pisamainen, juonteinen ja täynnä eriasteista couperosaa. Huulten rajat ovat epämääräiset ja punottavat helposti. Silmistä nyt puhumattakaan. Yleisilme on väsähtänyt.

Meikkiin saa menemään vaikka kuinka paljon aikaa, koska sen suunnitteleminen ja tekeminen on ihanaa. Joka päivä voi tehdä vähän erinäköisen meikin, vaikka sitä ei kukaan muu luultavasti huomaakaan. Tärkeintä on tekemisen tuottama ilo ja tietysti lopputuloksen näkeminen. Samalla siinä rakennetaan itselle hyvää mieltä tulevaan päivään.

Nyt aion kuitenkin näyttää, mitä viiden minuutin nopea arkimeikki tekee kulahtaneelle viisikymppiselle naamalle.


Tässä on jo kerros Lumenen CC-voidetta medium-värissä ja huiskaus YSL:n irtopuuteria tasoittamassa ihon väriä. Tällä kertaa ei ole pohjusteita eikä valovoiteita. Valokynää on kyllä (Lumene ja No7), sillä tasoitan silmäluomet ja silmän sisä- ja ulkonurkan punaisuuden. Otsan pystyryppyyn ja viereiseen arpeen levitän myös valokynää. Silmäpussin pohjalle olen myös taputellut sitä, vaikka ei siltä näytäkään. Kuvasta vasta huomaan itsekin, miten syvät juonteet silmänurkissa jo on. Luomet lurpattavat, tämä puoli vähän vähemmän kuin toinen.  Lumenen kulmavahalla saan kulmakarvat kuosiin, väri tosin saisi olla harmahtavampi ruskea.


Tässä välissä tuli näköjään vaihettua rillitkin noista päätelaseista tavallisiin. Näitten muoto sopii selvästi paremmin, virkistää laskeutunutta ilmettä ja peittää vähän paremmin silmäpusseja. Meikin pitää olla miiinuslasien kanssa selkeä ja melko vahva, että se näkyy voimakkaitten linssien läpi. 

Tässä tein mustan tussirajauksen ja levitin sen päälle leveämmän violetin rajauksen Avonin luomivärillä. Lisäsin sisänurkkaan vähän vaaleaa, se on hyvä kikka vanhenevalle naiselle! Luomivaon varjostin Jane Iredalen taupe-värillä, eli sellaisella harmaanruskealla ja häivyttelin sitä ylöspäin. Samalla värillä rajasin viiston siveltimen avulla alaluomen. Levitin ripsirajan sisäpuolelle vielä Isadoran vaaleaa kajalia raikastamaan katsetta. Sitten vielä ripsien taivutus ja reipas harjaus Hypnôsea päälle viimeistelee silmät näkyviin.


On niin totta, kun sanotaan, että punainen huulipuna piristää keskiäkäistä naamaa!  Silloin ei kiinnity huomio niin juonteisiin ja muihin silmäpusseihin. Tässä on huultenrajauskynää ja YSL:n Rouge volupte 9. Päällä on vielä vähän mansikanpunaista kiiltoa.

Poskilla on Guerlainin pinkkiä poskipunaa. Leuan alla ja nenänpielissä on sipaisu We care -aurinkopuuteria. Vinkkinä muuten, että se on halpa, hyvä, huomaamaton ja ennenkaikkea sopivan viileä ruskea, ei punertava. Se on ensimmäinen varjostusväri, johon olen ollut tyytyväinen. Sokoksen myyjä sanoi, että juuri tästä syystä se on monen ammattimeikkaajan suosiossa.


Ei enää yhtään niin väsähtäneen ja lannistuneen näköinen.


Nyt voi sitten käyttää koiran ulkona.

tiistai 11. helmikuuta 2014

Kuvatilasta


Silloin tällöin joku blogisti tuskailee kuvatilan täyttymistä. Se oli aikanaan syy, miksi itsekin siirryin Vuodatuksesta Bloggeriin: kuvatila tuli puolentoista vuoden jälkeen täyteen. Eilisellä blogisurffailulla löytämässäni Autuas olo -blogissa oli juttua tästäkin. Oma ongelmani tämä ei enää ole, olen nimittäin ehtinyt seitsemässä vuodessa täyttää vasta 0,18% omasta 15 GB:n tallennustilasta. Ihmettelin tätä pientä prosenttia kovasti, mutta sille löytyi tuolta selitys.

Se johtuu siitä, että alle 800 pikselin kuvia ei edes lasketa mukaan tuohon ilmaiseen tallennustilaan. Sen kokoisena juuri tuon kuvani blogiin. Onneksi Lepis aikoinaan ystävällisesti kertoi, miten kuvan pikselikoko ja tiedostokoko pienennetään blogikäyttöön, sellaista kun ei aloittelija heti itse huomaakaan. Ihmettelee vaan, kun kuvat sivulla latautuvat hitaasti. Omaan käyttöön kannattaa sitten tehdä vähän isompia kuvia ja tallettaa alkuperäiset täyden resoluution kuvat vielä erikseen myöhempää käyttöä varten.


Tässä on muuten ihka ensimmäinen lataamani blogikuva vuodelta 2007. Jos klikkaa kuvaa, saa sen näkyviin täysikokoisena, siis valtavana. Kuva on vuodelta 2006 ja se on otettu järjestyksessä toisella digipokkarillamme. Olin ihan ölövinä, niinkuin me oululaiset sanotaan, kun uskalsin heittää kuvan nettiin julkisesti katsottavaksi. Siis kaikille niille kahdelle siskolle.




maanantai 10. helmikuuta 2014

Valikoima kesää




Nyt vaan tekee mieli tällaista: värikästä, kesäistä ja runsasta. Saattaa johtua siitä, että ulkona on niin epäilyttävän harmaa sohjokeli. Sanoo joku, joka käveli tänään hiukan tavallista reippaamman lenkin, kun ystävä tuli hakemaan sohvalta. Sellaistakin tapahtuu ja se tekee pirun hyvää!




Hyvää alkanutta viikkoa!


P.S. Otin pois sana- tai numerovahvistuksen kommenteista ja kokeilen nyt uutta juttua. Kaisa Reetan blogin kautta löysin tällaisen linkin, jossa neuvottiin sallimaan asetuksissa kommentointi vain rekisteröityneiltä käyttäjiltä, joita suurin osa on. Rekisteröitymätön voi valita vaihtoehdoksi openID:n, mutta toisaalta siihen pitää myös rekisteröityä. Täältä voi käydä lukemassa tarkemmin.

Jos osoittautuu hankalaksi, vaihdan taas takaisin. Vaan mitenpä saisin tietää, jos joku ei onnistu kommentoimaan..?

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Sorsia syynäämässä


Kävimme sunnuntaikävelyllä vaihteeksi autolla. Ajoimme Jyväsjärven toiselle puolelle Viherlandiaan tarkoituksena käydä katsomassa ensi kesän asuntomessualueen edistymistä ja kiertää samalla kävelylenkki. Matkan varrella löytyi pieni joenvarsi täynnä sorsia. Niitähän piti pysähtyä ihmettelemään pitemmäksi aikaa. Mukana oli taas vain puhelin, mutta onneksi sillä saa nykyään ihan kelpoja kuvia, varsinkin pienen käsittelyn jälkeen.

 

Yleensä Vilma haukkuu lintuja ja lähtee ajamaan niitä takaa,
mutta nyt tyytyi muina miehinä katselemaan niitä.


Eivät muuten olleet moksiskaan, vaikka menin ihan lähelle kuvaamaan. 
Kukaan herrasväestä ei kääntänyt edes päätään.


perjantai 7. helmikuuta 2014

No onkos tullut


Tähän tuli yhtäkkiä pala kesää talven keskelle, kun löysin julkaisemattoman postauksen muutaman vuoden takaa. Olin silloin toukokuun alussa ystävän kanssa viiden päivän reissulla Milanossa. Teimme junalla päivämatkan Comoon, josta nämä kuvat ovat. Tunnin kierros veneellä Como-järvellä oli kiva, joskaan ei tehnyt minuun samanlaista vaikutusta kuin vielä muutamaa vuotta aikaisemmin tekemäni  kierros Garda-järvellä. Silloin olin siskon kanssa liikkeellä ja kiertelimme yhteysveneillä kaupungista kaupunkiin järven ympäri. Se oli niin ihanaa, koska se oli ensimmäinen kerta Pohjois-Italian järvillä ja otin satoja valokuvia sen viikon aikana.



Italia nyt kuitenkin on ollut suosikkikohteeni, mutta kun maailma on niin iso ja minä pääsen vain kerran vuodessa matkaan... Ja voi olla, etten ikinä ehdi sinne Roomaan ja New Yorkiin asti ennen kuin polvi tai joku muu paikka sanoo stop. En halua matkustaa lämpöön enkä halua hikoilla kolmessakymmenessä asteessa; niin lämpimillä pysyn kotimaassakin sisällä. Lähdemme siksi usein reissuun heti kun miehen kesäloma alkaa kesäkuun alussa. Kauhistelen mielessäni yhtä tuttua, joka lähtee usein elokuussa Kreikkaan!





Tämän kesän matkoja ei ole vielä ajateltu. Kumpaankaan yllämainituista unelmakohteista en halua kokea ihan kesällä. Jos saan kesäloman keskikesälle,  haluan viettää sen kokonaan kotimaassa, sen tiedän jo nyt.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...