Bed of roses

Tässä mennään reippaasti jo kolmannelle viikolle näitten ruusujen kanssa. Siinä on saanut vitoselle vastiketta.

Muuten ei liiku mitään pääkopassa, syystä että nukahdin taas töistä tultuani ruoan jälkeen sohvalle. Heräsin seitsemältä nuppi ihan tyhjänä. Silloin on oikein kiva katsella televisiosta mitä tahansa. Lukemiseksi kelpaa Yhteishyvä, vaikka parempaakin olisi tarjolla.

Näin se aika taas lipuu hukkaan, ilta toisensa perään.

Adventinviettoa ensilumen ja elokuvan parissa

Kuva tammikuulta 2010, nyt uudelleen käsiteltynä

En yhtään muistanut, että tänään olisi voinut kuunnella Hoosiannan, koska siinä on jotakin ihan spesiaalia. Mies kaivoi kuitenkin eilen joululevyt esille, ja niinpä meillä on kuunneltu Loiria ja muitakin oikein antaumuksella. Ja kuin tilauksesta tänään illansuussa satoi ensilumi, ihan kunnolla monta senttiä valkoista lunta. Vilma hyppi ja pomppi innosta ja juoksutti emäntää yrittäessään metsästää lumihiutaleita suuhunsa!

Sunnuntailounaalla nautimme erinomaista pekonilla maustettua hapankaalilaatikkoa ja bratwursteja. Jälkiruoan ja kahvin jälkeen aloimme porukalla katsoa Terence Malickin elokuvaa The Tree of Life. Hyvistä arvosteluista päätellen odotettavissa oli suuri nautinto, kuten oli aikanaan Veteen piirretty viiva.

Hetken kuluttua olimme kaikki kuitenkin aika ulalla. Mistä oli kysymys? Mitä haluttiin sanoa? Oliko jotain muutakin kuin upeaa kuvausta ja Avara luonto ja Maailman seitsemän ihmettä -dokumenttia? Myöhemmin mentiin takaisin 60-luvulle, mutta kovin paljon selvemmäksi ei leffa muuttunut sittenkään. Kaksi tuntia ja vartti meni aika paljon ihmetellessä.

Jopa arvostelut menivät yli ymmärryksen. Pitihän niitä käydä lukemassa, että tietäisi edes jotakin, mistä tässä elokuvassa oli kysymys.

Jouluikkunaostoksilla

Kuvattu iPhonella

Käväisin eilen illansuussa pikaisesti kaupungilla ennen kamerakurssia. Näkymä oli mieltä lämmittävä, kun jouluvalot oli sytytetty ja pääkadun puut valaistu valoköynnöksillä. Ja tietysti jouluikkunat oli paljastettu! Sokoksen ikkunassa on tänä jouluna sirkusmeininki.

Käsityömuseon ikkunaan paikalliset nukketaitajat ovat tehneet Linnan juhlat. Keskellä näkyy selvästi isäntäväki ja tervehtimään on tulossa Jorma Uotinen ja takana Aira Samulin.

Sofi Oksanenkin on mukana, ja liekö oikealla sitten Eeva ja Martti Ahtisaari.

Minä etsin vielä eilen sitä bling-blingiä pikkujouluihin mustan Rilsin housupuvun seuraksi. Löysin Sokokselta Kaaion kiiltelevän hihattoman pikkutopin, jossa on hauskan epäsymmetrinen ja väljä kaula-aukko. Hopeapaljeteilla päällystetty pikkulaukku löytyi myös ja sopi siihen kuin valettu. 

Sitten vaan tarpeeksi koruja päälle, suihkaus Elie Saabia sekä punaiset kynnet ja huulet, niin pitäisi kelvata. Ehkä se juhlamielikin iltaan mennessä löytyy, minä kun en ole ollenkaan pikkujouluihmisiä.

Pikkujoulumme huipentuu Yön konserttiin. Saa nähdä, eniten mietityttää se, että siellä pitää kuulemma seistä koko ilta. Siinä vaiheessa käy tämä täti ainakin vaihtamassa korkokengät mataliin.

Torkkupeitto

Tämä on se tilkkupeitto, jota olen siskolle kutonut jo pari vuotta. Toisin sanoen tilkkuja on kertynyt välillä muutama ja sitten ei pitkään aikaan mitään. Halusin tehdä tämän aitoon jäännöspalatapaan erikokoisista ja -näköisistä paloista, välillä erisuuntaan neulotuistakin. Nyt oli sitten aika koota palat peitoksi ja virkata kaikki yhteen,

Näöstä voidaan olla montaa mieltä. Puuttuvia paloja korvasin virkatuilla neliöillä, jotka minusta passaavat hyvin. Lopputuloksesta näkee kyllä, että en ole mikään guru tällä alalla, mutta veikkaan, että peiton alla tarkenee kyllä vaikka koulun jälkeen torkut ottaa.

Vilma ainakin tekisi mielellään pesän tuohon sohvannurkkaan. Pari tyynyä vielä ympärille, että saa oikein turvallisen kolon.

Kotipäivän ajatuksia

Haluaisin syödä leipää. Ensin söisin rukiista Realia pari viipaletta ihan vaan Becelin kanssa. Pari viipaletta ainakin. Sitten söisin jotain kovakuorista vaaleaa leipää voin kanssa. Monta viipaletta ja paljon voita.

Haluaisin myös syödä jotain voitaikinasta. Siitä en ole muutenkaan tehnyt mitään enää kymmeneen vuoteen joulutorttuja lukuunottamatta, mutta juuri nyt tekee ihan hirveästi mieli. Esimerkiksi sellaisia, joissa voitaikinaneliöt astetellaan tartalettivuokaan, pintaan sivellään sinappia, päälle pala voimakasta juustoa ja tomaattiviipaleita.  Tai sitten joulutorttuja, mielellään rahkavoitaikinasta. Voisin syödä rahkavoitaikinaa vaikka suoraan jääkaapistakin.

Kyllä kukkakaalimuusi ja chili con carnekin ihan hyvää on, mutta herkkujen vähäisyys alkaa tuntua. Olen ostanut kaappiin pienen pussin kuivattuja hedelmäkuutuioita ja käynyt napsimassa niitä ja manteleita, kun himo yltyy liiaksi. Kohta vaan pussinpohja alkaa häämöttää ja ja hiilihydraattivarasto täyttyä.

Tänään iski tämä tihkusateinen ikuinen hämärä. Jääkylmä ja kostea tuuli kuritti niin paljon ulkona, että ulkoilut olivat lyhyitä. Yritin kylmissäni jopa juosta, mutta koira ei suostunut! Se on muutenkin alkanut tänä syksynä niin omapäiseksi, että olen alkanut epäillä sen polveutuvan suoraan aasista.

Joulukuun Gloriasta vilkaisin pääkirjoitusta, jossa kerrottiin joulujutun kuvaamisesta Turun linnassa. Tarinaan tuotiin mukaan aasi, joka olisi haluttu kansikuvaankin. Aasi kuitenkin suostui sinä päivänä kävelemään pihalla vain vastapäivään, joten sitä ei saatu mitenkään talutettua kuvaan oikeinpäin.

Jotenkin tulee mieleen Vilma ja Luna.

Pikkujoulustressiä

Iloinen yllätys oli tänä aamuna tämä pikkupakkanen ja valkoinen maa. Lunta oli tullut juuri ja juuri sen verran, että maa peittyi, ja toistaiseksi se on vielä pysynyt. Ennätimme Vilman kanssa vain pienelle kierrokselle lähitiellä, koska minun piti lähteä käymään päivällä töissä parin tunnin verran. Saimme sinne uuden laitteen, jonka käytönopastus oli saatava yhtä aikaa muitten kanssa. Ensi viikolla ei kuitenkaan kukaan ehtisi neuvoa minua, kun tarvitsen sitä.

Siitä olikin sitten sopiva hetki jäädä kaupungille katselemaan päällepantavaa perjantain pikkujouluun. Olin jo päättänyt pukeutua varman päälle mustiin eli vanhoihin Rilsin juhlahousuihin ja vyötäröltä tiukkaan bleiseriin. Kummatkin ovat sattuneesta syystä juuri nyt sopivia. Pitäisi vaan olla joku kimalteleva avokaulainen toppi jakun alle. Koruja löytyy yllin kyllin varastoista, mutta iltalaukku saisi myös kimaltaa. Äidin 60-luvun kiiltonahkapörssi ei ehkä olisi tarpeeksi näyttävä muuten niin mustan asun kanssa. 

No en osannut taaskaan valita mitään. Ongelma on jokavuotinen, ja kotona on kaksi edellisten joulujen toppia, joista ei tietenkään ole nyt asun pelastajaksi. Löysin monta ihankivaa ja sovitinkin, mutta ei oikein säväyttänyt. On siis lähdettävä vielä uudestaan jonakin päivänä.

Olin kaupungilla taas kerran ärsyyntynyt näihin Pieni merenneito -jalkoihini. Uudet talvikengät ovat mukavat ja tarpeeksi tilavat ja matalat noin kahden-kolmen sentin kiilakannallaan, mutta hemmetin loppakuutoseni tulevat kipeäksi niistäkin! Polttaa ja sattuu päkiään ja vaivasenluuhun, ja välillä pitää heilutella ja kipristellä varpaita, että kipu helpottaisi. Nämä kivut vaihtelevat vielä eri vuosina, nyt on vasen päkiä helposti ärtyvä. Miten siis ihmeessä aion kestää pikkujouluissa korkokenkiä!

Vai panenko Aino-tossut? Oikeasti niitä mulla ei ole, eikä tule.

Nämä kuvat olen julkaissut ennenkin. Ne on otettu vuonna 2007 ensimmäisellä vähän paremmalla digikamerallani, Panasonicin  DMC-FZ8 -superzoomilla. Tykkäsin siitä kovasti ja opettelin käyttämään ohjekirjan kanssa erilaisia toimintoja. Vuoden päästä oli kuitenkin jo otettava seuraava askel ja ostettava järjestelmäkamera. 

Ulkoilua

Oletko kuullut frisbeegolfista? Tällainen uusi rata ilmestyi tänä kesänä vakioulkoilureitillemme Laajavuoressa. Yhtäkkiä sieneen mennessä olikin väkeä polulla vähän enemmänkin ja koiraa ei niin vaan voinutkaan päästää vapaasti juoksemaan hiihtostadionin luona. Frisbeegolf houkuttelee kaveriporukoita tai kokonaisia perheitä kiertämään metsäistä rataa, joten se on erinomaista ulkoilua ja yhdessäoloa, ja suosittua! Kollaasikuvan oikeanpuoleiset jutut eivät välttämättä kuulu kyseiseen lajiin mitenkään, ovatpahan vaan ilmestyneet sinne samaan aikaan.

Periaatteessa tykkään kovasti, että aluettta kehitetään ja kaikenlaista uutta keksitään, koska se edistää koko ulkoilualueen ylläpitoa. Kyllä Suomen luontoon väkeä mahtuu, sanon itselleni. Ja minä voin opetella joskus uusiakin reittejä, saan hiukan ponnistaen ajateltua positiivisesti. 

Olemme miehen kanssa yrittäneet varoa alkamasta vanhoiksi kääkiksi, jotka vastustavat kotikulmillaan kaikkea, mutta yksi juttu potuttaa tosissaan. Nuoret maastopyöräilijät saattavat tulla yllättäen tuhatta ja sataa jopa Laajavuoren luontopolkua alas, ja siinä on oltu joskus hätää kärsimässä koiran kanssa. Kerran oli yhtenä lauantaina menossa kilpailukin, kun sienikorit mukana ja Vilma vapaana lähdimme metsään. Missään ei näkynyt ensimmäistäkään varoitusta reiteistä, ja niin meinasimme jäädä jyrkällä polulla alas tulevan krossipyörän alle.

Jopa tämän pienen Vuorilammen vastapäisellä rannalla on nyt freestyle-hyppyri vesiharjoitteluun. Siitä tosin ei ole kenellekään mitään haittaa, vain hauskaa seurattavaa. Ylärinteestä saa kovan vauhdin ja sukset jalassa voi pyöriä ilmassa ennen molskahtamistaan veteen. Ei nyt tullut tosin kuvaa siitä.

Eilen lammen pinta oli osittain jäätynyt. Vesi oli hyvin korkealla runsaitten syyssateitten jäljiltä, mutta kohta se laskee, kun lammesta otetaan lumetusvesi rinteisiin ja ensilumenladulle.

Liekö tässä rantasaunoille puita?

Ruusuista

Ostin viikko sitten ruokakaupasta kymmenen ruusua. Katkaisin varret ja iskin lämpimään veteen olohuoneen pöydälle. Parina iltana muistin jopa vaihtaa vettä, ja nyt kukat ovat loistaneet sopivasti avautuneena koko viikon. Harvoin on markettiruusuista saanut näin kauan nauttia. Tuoksua niissä ei  ole lainkaan, vaikka muuten eläviä ovatkin.

Lauantai on sujunut verkkaisesti lenkkeillen ja kahdet päiväunet nukkuen. Sohvalla on pitänyt torkkupeiton alla seuraa yksi koira jaloissa ja toinen kainalossa. Välillä käytiin miehen kanssa sentään pyörähtämässä kaupungilla ja samalla Brick'sissä syömässä. Oli siis todellakin velvollisuuksista vapaa päivä.

Kamerakurssilla alettiin opetella Gimp-ohjelman alkeita, ja tässä leikin hieman sillä. Joskus toissavuonna yritin itsekseni opetella sen käyttöä, mutta poistin sitten koko ohjelman tarpeettomana, kun en päässyt puusta pitkään. Nyt sen saa ladata ilmaiseksi suomenkielisenä, mikä on kivaa, ja onneksi on opetustakin tiedossa.

Kuvien laatua ei mikään ohjelma paranna: nämä eivät ole tarpeeksi teräviä.

Perjantaisuunnitelma

Pääsin tänään aikaisin töistä. Menin tihkusateessa bussilla kaupunkiin ja saapastelin suoraan karkkikauppaan. Ostin kahdella eurolla pussillisen paperiin käärittyjä konvehteja ja söin ne kymmenessä minuutissa. Olin suunnitellut sen, tarvitsin sitä.

Lähdin jo puolen tunnin päästä toisella bussilla kotiin. Pikaisen pissityslenkin jälkeen vedin torkkupeiton päälle ja nukuin Vilman kanssa kahden tunnin päikkärit sohvalla. Tarvitsin sitäkin.

Mies katselee Uhka menneisyydestä -jaksoja tallennuksesta. Liian jännittävää. Menen mieluummin sänkyyn lukemaan Nichollsin Sinä päivänä -kirjan loppuun.

Soffalta

Työviikko taas, ja alkaa sama virsi kuin aina. Päivät ovat täysiä, ilta kuluu sohvannurkassa virkaten ja iltayö Nichollsin kirjan parissa. Uni ei maistu alku- eikä loppuyöstä. Ei kyllä väsytä päivälläkään toisaalta, joten mietin jo, missä kohta brakaa. Tai sitten vaan vietetään viikonloppu nukkuen.

Appelsiinin makuinen kahvikakku

Tämä kakku ei sitten ole mikään täytekakku, vaikka vähän siltä näyttääkin. Eikä myöskään kosteanmehevä suklaakakku, vaikka näyttää vielä enemmän siltä, vaan kahvikakku. Kuivahko siis, mutta erittäin maukas ja vielä nopea tehdäkin. Ainakin jos lukee ohjetta kunnolla eikä tyri.

Bongasin tämän isänpäiväkakun muuten Maku-lehden Facebook-sivulta. Tässä alkuperäinen ohje.

Kaapissa oli kolme irtopohjavuokaa. Piti olla 24-senttinen, mutta käteen tuli nyt kuitenkin näköjään 22-senttinen. Kakusta tuli siis korkea, mikä tarkoitti pidennettyä paistoaikaa, ja vielä toisenkin kerran pidennettyä. Meni ainakin puoli tuntia uunissa, vaikka ohjeessa luki 10 minuuttia! Ylipaistettu oli.

Appelsiininen mokkakakku

Voiteluun

1 rkl voita tms. ja 1 rkl korppujauhoja

Pohja

2 appelsiinia

2 munaa

1 1/2 dl sokeria

4 dl vehnäjauhoja

4 rkl kaakaojauhetta

2 tl leivinjauhetta

1 1/2 dl juoksevaa margariinia (rasvaa 80 %) tai sulatettua voita

(ruokalusikallisen konjakkia tai sitruslikööriä) Laitoin Grand Marnieria

Kuorrutus

2 1/2 rkl voita

[3 rkl kahvijuomaa] ei maistunut ollenkaan, lisäsin siis yhden espresso-annospussin ja ruokalusikallisen vielä sitä Grand Marnieria

3 dl tomusokeria (kaakao)

2 rkl kaakaojauhetta

Koristeluun 2 tl koristerakeita tai muuta koristetta

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Pingota leivinpaperi (Ø 24 cm) irtopohjavuoan pohjalle. Voitele vuoka ja jauhota se.

Pese appelsiinit hyvin. Raasta kuorta talteen 2 tl. Purista mehua 1½ dl. Sekoita vehnäjauhojen joukkoon kaakao- ja leivinjauhe sekä appelsiininkuoriraaste.

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää kuivat aineet vuorotellen mehun ja margariinin kanssa taikinaan. Sekoita varovasti tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan.

Paista 200 asteessa 10–15 minuuttia. Meillä ei kyllä riittänyt.

Jäähdytä pohja ja siirrä se tarjoilulautaselle. Sulata kuorrutuksen rasva kattilassa. Lisää muut aineet. Sekoita tasaiseksi. Jäähdytä hetken aikaa. Levitä kuorrutus pohjan päälle. Koristele nonparelleilla tai raastetulla suklaalla. 

Nauti hyvässä seurassa kerma- tai vaniljavaahdon kanssa päiväkahvilla.

Taikina oli hyvää, voimakkaasti appelsiininmakuista. Kuorrutuksessa toimisi varmasti paremmin aito suklaa, mutta näitä aineita nyt on helposti kotona saatavissa.

Ai söinkö itse? Söin tietenkin, ja söin vielä pakastimesta tänäänkin. Luultavasti sieluni ei saa rauhaa ennen kuin kaikki on loppu.

Miesruokaa

Isänpäivänä sai äiti väistyä rehuineen keittiöstä, kun Nuorempi Poika saapui porukoineen tekemään isälle miesruokaa. Poika tuntee isänsä, joka jo kaksikymppisenä Pariisin katuja vaellellessamme ilta illan perään tilasi vasemman rannan pikkuravintoloissa hampurilaisen ja ranskalaiset oluen kera. Minä tietenkin tutustuin erilaisiin pateisiin, etanoihin, kaloihin, jäädykkeisiin ja muihin ranskalaisen keittiön kolmen ruokalajin illallisiin.

Tänään purilaiset koottiin karitsanjauhelihasta paistetusta pihvistä, mozzarellasta, punasipulista ja tomaatista ja höystettiin herkullisilla kastikkeilla. Sämpylät oli paistettu nopeasti pannulla yrttiöljyssä. Koko homma kruunattiin vielä uunista tulleilla mausteisilla lohkoperunoilla.

Nyt ei karpannut kukaan ja ruoka maistui hyvältä!

¤-¤-¤-¤-¤

P.S. Oma projektini on edistynyt ihan kivasti: kahdeksassa viikossa olen pudottanut seitsemän kiloa. Kolme senttiä on lähtenyt rinnasta, kahdeksan vyötäröltä, yhdeksän lantiolta ja kolme reidestä. Jos en näkisi lukuja, en uskoisi millään. Että olen siihen pystynyt!

Tämä tuntuu ihmeen vähän vaatteissa, mitä nyt ovat mukavan väljiä. Pari yöpukua roikkuu päällä, siinä kaikki. Nyt on tarkoitus jatkaa samalla tavalla, pikkuhiljaa ruokamäärää lisäten ja samalla pudottaen lisää.

Iltakuvia satamasta

Kuvat suurenevat klikkaamalla

Talven alku tässä oli ja meni äkkiä, ja nämä kuvat on otettu tämän viikon ainoana pakkasiltana. Luntahan ei ole nähty vielä ollenkaan, mutta se miinus yksi astetta oli tosi kylmä, kun otti hanskat kädestä ja metallisesta kamerajalustasta kiinni.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun sain itseni illalla liikkeelle kameran ja sen jalustan kanssa. Nytkin vain siksi, että piti ottaa kurssille maisemakuvia enkä ehtinyt tehdä sitä päivänvalolla. Tosin olen vuosia suunnitellut tätä keikkaa, joten oli kiva saada syy lähteä tositoimiin. Pakko uusia vielä monta kertaa ja suunnitella otoksia vähän enemmän etukäteen.

Hilja-Line

Sattui olemaan tyyni ilta, joten kaupungin valot heijastuivat kivasti veteen.

Sataman valkoiset valot ja moottoritien keltaiset toistuvat aika mukavasti.

Tässä kohti katulamput ovat oikeastikin keltaiset väriltään. Tosin noita vastarannan valoja ihmettelen vähän, talot ovat kyllä päivällä valkoisia. Vesitorni taas on aina ollut avaruusaluksen näköinen.

Kuokkalan sillalle päin katsellessa valoja näkyi vedessä vielä enemmän.

Tässä kuvassa seisoi alkuperäisen suunnitelmani mukaan vasemmassa reunassa yksi mies ja mäyräkoira. Jotenkin kummasti heistä ei näkynyt jälkeäkään enää siinä vaiheessa, kun Suuri Valokuvaaja oli saanut säädettyä aparaattinsa. Mutta silti kuva on raikkaan tuntuinen.

Huurteisen äärellä jo aamusta

Olipa hieno yksi kokonainen pakkasvuorokausi! Lopultakin näytti, että tämä kääntyy tästä vielä talveksi, mutta nyt se on taas ohi. Kävimme Vilman kanssa päivällä kävelyllä ja kaivoin pikkukameran taskusta, että sain ikuistettua nämä huurteiset kasvit.

Muuten ahersin koko aamupäivän kamerakurssin tehtäväkuvien kanssa. Kyllä on amatöörillä välillä vaikeuksia saada esille sitä, mitä haluaa. Tehtävissä kun ei ole tarkoitus käyttää kuvankäsittelyä ollenkaan, ja juuri sillä olen tottunut tekemään lopullisen rajauksen ja värisäädön.

Eilen illalla hytisimme porukalla satamassa, kun harjoittelin yökuvien ottoa jalustan kanssa. Mies ja koira kiertelivät samalla iltalenkkiä siinä lähellä. Yhden asteen pakkanen teki puulaiturista liukkaan ja kohmetti sormet palikoiksi. Tuli mieleen, miten sitä on ennen talvesta selvitty, kun nyt jo näin palelee...

Niistä kuvista enemmän huomenna.