Ostin viikko sitten ruokakaupasta kymmenen ruusua. Katkaisin varret ja iskin lämpimään veteen olohuoneen pöydälle. Parina iltana muistin jopa vaihtaa vettä, ja nyt kukat ovat loistaneet sopivasti avautuneena koko viikon. Harvoin on markettiruusuista saanut näin kauan nauttia. Tuoksua niissä ei ole lainkaan, vaikka muuten eläviä ovatkin.
Lauantai on sujunut verkkaisesti lenkkeillen ja kahdet päiväunet nukkuen. Sohvalla on pitänyt torkkupeiton alla seuraa yksi koira jaloissa ja toinen kainalossa. Välillä käytiin miehen kanssa sentään pyörähtämässä kaupungilla ja samalla Brick'sissä syömässä. Oli siis todellakin velvollisuuksista vapaa päivä.
Kamerakurssilla alettiin opetella Gimp-ohjelman alkeita, ja tässä leikin hieman sillä. Joskus toissavuonna yritin itsekseni opetella sen käyttöä, mutta poistin sitten koko ohjelman tarpeettomana, kun en päässyt puusta pitkään. Nyt sen saa ladata ilmaiseksi suomenkielisenä, mikä on kivaa, ja onneksi on opetustakin tiedossa.
Kuvien laatua ei mikään ohjelma paranna: nämä eivät ole tarpeeksi teräviä.
Joskus onnistaa, hyvä! Vastaavanlaista ilahduttavaa on joskus minullekin sattunut.
VastaaPoistaOlisipa se upeea, jos ruusut vielä tuoksuisivatkin.
Rita, kaukaa nämä markettikukat kai tuodaan. Joskus jossakin nipussa saattaa varret olla ihan nuutuneet ja kukat kestävät päivän.
VastaaPoistaOmiin kuviini verrattuna nämä ovat teräviä. terveisin eräs, joka deletoi useamman kymmenen kuvaa juuri äsken. Jos voisin heittäisin kameran seinään :).
VastaaPoistaK-kaupan reilun kaupan ruusut kestävät ainakin mulla lähes aina kokonaisen viikon hyvinä. Ostan niitä siksi usein.
VastaaPoistaMielenkiintoisesti erottuvat kuvapisteet tuossa muokatussa kuvissa. Täytyypä tutustua Gimp:piin, koska mulla ei ole mitään kunnollista kuvanmuokkausohjelmaa.
Pikkujutut, kamerakurssille vietävien kuvien pitäisi olla teräviä vielä täysikokoisenakin, joten vertaan siihen. Se nostaa rimaa välillä ulottumattomiin, eli roskikselle on käyttöä täälläkin;)
VastaaPoistaPäivi, opettajamme mielestä Gimp on paras noista ilmaiseksi ladattavista ohjelmista. Ja nyt sen tosiaan saa suomenkielisenäkin, mikä helpottaa vähän. Ehkä neuvokkaana naisena pääset siitä jyvälle ihan itseksesikin:)
Jos on vähänkin hämärää, on vaikea saada teräviä kuvia. Eli tähän vuodenaikaan on melkein aina liian hämärää kuvien ottamiselle. Harmillista.
VastaaPoistaKirjalijatar, salama kaivaminen esille tuntuu aina liian työläältä. Ja salaman käyttäminen vaatii myös aika paljon erilaisia virittelyjä.
VastaaPoistaKaunista!
VastaaPoistaRuusujen kestävyys on minun havaintojeni mukaan verrannollinen niiden tuoksun voimakkuuteen.. Mitä kestävämpi kukka, sen tuoksuttomampi. Ilmiö on varmaankin jalostuksen tuotosta.
Hurja mitä kuvia! Ainakin minusta ruususi tuoksuvat jo pelkän kuvan välityksellä.
VastaaPoistaTaidan uskaltaa ostaa markettiruusuja minäkin, kun kerran ovat noin upeita! Toki meillä on eri marketit ja eri kaupungit, mutta epäilen ruusujen tulevan samasta putkesta.
Kati, teoriasi kuulostaa aidolta, jalostus tekee ihmeitä!
VastaaPoistaPirkko, kiitos! Minulla ei ole vakioreittieni varrella enää yhtään kukkakauppaa, joten ostan viikottain kukkia ruokakaupasta. Sitten onkin ihanaa saada joskus lahjaksi kunnolla sidottu kimppu:)