Sipulikeittoa, tähtianista ja olorosoa

Tilasin Glorian ruoka ja viini -lehden, koska halusin välttämättä saada sen kylkiäislahjana tulevan Glorian kuudennen ruokakirjan. Kun kerran on ne kaikki muutkin. Kirja osoittautui sikäli pieneksi pettymykseksi, että jutut olivat niin tuttuja lehdistä ja olin jo ottanut talteen kiinnostavimmat ohjeet aiemmin. Olen yrittänyt vierottaa itseäni Gloriasta jo vuosia ja vähitellen se ehkä onnistuu. Ruokakirjasarja on joka tapauksessa osoittautunut todelliseksi aarreaitaksi, josta olen löytänyt lukemattomia omia suosikkeja. 

Tämä sipulikeitto ei nyt kuitenkaan ole kirjasta, vaan yhdestä Ruoka ja viini -lehden viime vuoden numerosta, 7/2012. Jouni Toivanen antoi ohjeen, jossa keittoa hauduteltiin pitkään ja makua haettiin lisää tähtianiksesta, tuoreesta timjamista ja valkoviinistä. Lisäsinpä lorauksen konjakkiakin, jota maustekaapissani on aina pikkupullo jemmassa.

Jounin parempi SIPULIKEITTO  kuudelle

6 salottisipulia
6 keltasipulia
2 valkosipulinkynttä
100 g voita
2 tähtianista
2 tl merisuolaa
5 oksaa tuoretta timjamia
½ tl mustapippuria myllystä
1 dl kuivaa valkoviiniä
1 ½ l liha-, kana- tai kasvislientä
4 cl konjakkia 

6 viipaletta täysjyväpaahtoleipää
120 g raastettua gruyére-juustoa 

Kuori sipulit ja valkosipulinkynnet. Poista valkosipuleista kitkerä vihreä osa. Lohko sipulit neljään osaan ja leikkaa siivuiksi. Hienonna valkosipulikynnet. 

Sulata voi kattilassa. Lisää sipulisilput kattilaan, tähtianis ja suola. Kuullota sipuleita miedolla lämmöllä välillä sekoitellen noin 25-30 minuuttia, kunnes ne ovat karamellisoituneet kiiltäviksi. 

Lisää valkoviini kattilaan ja keitä se kasaan. Lisää liemi. Hauduta keittoa ilman kantta vähintään tunti, niin että keiton pinta juuri ja juuri väreilee. Lisää timjaminoksat ja hauduta 10 minuuttia. Lisää konjakki ja sekoita hyvin. Poista tähtianikset ja timjaminoksat keitosta ja lisää tarvittaessa suolaa. Rouhi päälle mustapippuria. 

(Jos haluat vielä syväaromisempaa keittoa, laita kattila vielä kannella peitettynä 8 tunniksi 90-asteiseen uuniin, sanotaan lehdessä. Kaikkeen sitä maun eteen ollaankin valmiita. Meillä ei oltu.) 

Ennen keiton tarjoamista kuumenna uunin grillivastus 250 asteeseen. Leikkaa paahtoleivistä muotilla ympyröitä, jos haluat. Paahda leivät uunissa molemmin puolin rapeiksi. (Minä paahdoin leivänpaahtimessa.) Lisää leipien pinnalle juustoraastetta ja paahda juustoon kaunis väri. Aseta leivät keittoannosten päälle.

Keitto maistui tosiaan hyvältä, paremmalta kuin aikaisemmat sipulikeittoni.  Leivät olin paahtanut ja gratinoinut juustolla vähän ennen vieraitten saapumista, mutta jo siinä ajassa juusto ehti vetäytyä rumasti leivän sisään, joten raastoimme jokainen vielä vähän tuoretta Gryéreä leivän päälle. Ensi kerralla vaihdan kokojyväpaahtarin valkoisiin patonkiviipaleisiin, ne  vaan sopivat tähän paremmin kuin täysjyväleipä, maunkin puolesta.

Keitolle ostamani pieni sherry Oloroso Monteagvdo löytyi koskemattomana keittiön hyllyltä  seuraavalla viikolla. Joimme sen sijaan lasilliset keittoon käyttämääni Adoben gewütztramineria.

Vasta kuvista huomasin senkin, että tuli valittua pöytään kovin pliisut värit. Mielenkiintoista, miten en tullut ajatelleeksi sitä aiemmin. Vai olenko sokaistunut, kun nykyään kaikki on niin väritöntä? Joka tapauksessa, kun ruoka on väritöntä, pitäisi iloa silmälle saada edes kattauksesta! Toisaalta nuo värit sopivat meidän olohuoneeseen hyvin.

Otetaan tästä pieni väripläjäys naamariin!

Jäätelövärejä ja näöntarkennusta

Pyörähdin tänään kaupungilla asioilla ja kävin samalla sovittelemassa  uusia silmälasinkehyksiä. Olen käyttänyt nykyisiä kakkuloita jo kolme vuotta ja yleensä siinä ajassa ehtii kyllästyä perusteellisesti aina niihin yksiin ja samoihin. Nyt on tosin siinä mielessä toinen tilanne, että käytössäni on myös uudemmat työlasit tietokonekäyttöön. Niillä on niin paljon helpompi katsella, että haluan vähän samantyyppiset linssit toisiinkin laseihin. Silmän mukautumiskyky kun vähenee iän mukana jatkuvasti ja entiset linssit eivät enää ole parhaat mahdolliset.

Vaikka olisi kuinka hyvälaatuiset monitehot, on hiipinyt mieleen, että olisi kiva saada myös pelkät lähilasit tai lukulasit. Ne työlasit kun on tarkennettu keskiosastaan noin metrin päähän, ja vain ihan yläreunalla näkee kauemmaksi, niin että niillä ei katsella televisiota. Ilman laseja näen lukea ja tehdä tarkkaa ompelutyötä  reilun 20 sentin päästä, kaipaisin siis rillejä hieman kauempaa lukemiseen. Vakiorillini taas ovat erinomaiset ulkona, kun pitää nähdä kauas. Mutta niillä ei selviä enää sisällä, pitää vaihtaa toisiin.

Miinus kahdeksan näöllä ei osteta lukulaseja Tiimarista, kuten jotkut tekevät. Kuusikymppinen kosmetologini kertoi sijoittaneensa viitisen tuhatta euroa linssileikkaukseen, jossa korjattiin niin lähi- kuin kaukonäkö ja hoidettiin samalla tuleva kaihileikkauskin. Sellaisen summan hankkiminen ei  kaikilta niin vaan onnistukaan. Minä tarvitsisin siis oikeastaan neljät silmälasit. Ja jos tarkkoja ollaan, ne maksavat muutamassa vuodessa saman kuin se linssileikkaus...

Jos voisin oikeasti tuhlata silmälaseihin, hankkisin pyöreät  tummat ja voimakassankaiset lukulasit. Ulkona liikkumiseen hankkisin jotkut näyttävät ja kivat kakkulat monitehoilla. Ottaisin mielelläni jo uudet aurinkolasitkin omilla vahvuuksilla, nykyisiä olen käyttänyt jo viitisen vuotta. Punaiset päätelasit ovat melko uudet ja kelpaavat vielä hyvin.

Tunnin sovittelulla yhden maahantuojan esittelyssä ei löytynyt tänään niin mieleistä tai sopivaa kehystä, että olisin ihastunut. Löysin kyllä liikkeen mallistosta yhden hyvän ja hauskan, tumman metallikehyksen. Etsin hiusten väristä, nyt kun kerrankin on tummahko tukka. Tähän voisi sopia samanvärinen kehys ilman muita värejä.

Mutta ensin on varattava silmälääkäri, sielläkin on käytävä vuosittain. Sitä ennen käyn huomenna yksityisellä sisätautilääkärillä näistä verenpaineasioista. Sain sentään vakiotutkimukset työterveydestä, ettei tarvitse niistä maksaa yksityisen hintoja. En ole mitenkään kunnostautunut tässä hoidossa, edellisen kerran kävin kardiologilla viisi vuotta sitten.

Ihan huipputarkkoja eivät ole tulppaanikuvani ole ja olen hakenut tässä nimenomaan pehmeyttä. Pidän itse näistä pehmeistä pastelleista todella paljon. 

Talviulkoilua

On minulla enemmänkin kukkakuvia, mutta otetaan välillä jotain muuta.  Vaikka siitä, miten päin honkia taskukamera valottaa lumimaisemat aurinkoisena päivänä. Aurinko tulee toistaiseksi vielä niin matalalta, että varjot ovat syviä ja tummia. Kamera-parka ei saa pähkäiltyä värejä kohdalleen millään, vaan kaikki on liian sinistä, varsinkin lumi.

Järjestelmäkamerassa tietäisin pari kikkaa, joilla värit saisi paremmin kohdalleen, mutta otan sitä harvoin mukaan koirakävelylle.  En halua humpsahtaa polulta hankeen järkkärin kanssa. Taskucanonissani ei ole erillistä lumi-asetusta, kuten joissakin pokkareissa. Näitä kuvia on vähän jo paranneltu, mutta ei kovin hyvällä menestyksellä.

Joku oli tehnyt metsän reunaan lintujen ruokintapaikan. Siellä on varmaan hyvä ottaa lintukuvia.

Vilma tykkää aivan erityisesti nuuskia lintujen jälkiä ja syödä lintujen ruokaa. Siksi annettiin vähän omia namuja taskusta, ja siksikin että sain pysymään koiran paikoillaan kuvan oton ajan. Tähän osui sen verran auringonvaloa, että värit toistuvat luonnollisina.

Niemen päässä oli jo ihan pilvinen sää ja ankea tunnelma.

The light inside

Metsä, luonto ja hiljaisuus

Kävin tässä taannoin nauttimassa taas yhden näyttelyn Jyväskylän taidemuseossa: Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon KULTAINEN METSÄ -valokuvanäyttelyn. Näyttelyn kolme osaa oli Henkien saarella, Hiljaa huojuu korven honka ja Metsänhoidollisia toimenpiteitä. Sopivasti nämä olivat eri kerroksissa.

Henkien saarella -osassa on kuvattu shintolaisia pyhiä paikkoja Japanissa Shikokun saarella.

Japanilainen pyhä puu

Suomalainen pyhä puu

Hiljaa huokuu korven honka kuvaa suomalaista luonnontilaista metsää.

Valtavan suuriin kuviin halusi oikein sukeltaa sisään. Tätäkin piti istua katsomaan pitkäksi aikaa.

Ravitsi sielua!

Keväthuumaa

Ihan pikkuisen piti kokeilla pitkällä valotusajalla kuvaamista sen taannoisen valokuvanäyttelyn innottamana. Kuvasin raakakuvia pitkästä aikaa ja huomasin, miten paljon mielenkiintoisempia ne ovat pakattuihin JPG-kuviin verrattuna. Tietysti myös paljon isompia tiedostokooltaan, joten niitä mahtuu kortille vähemmän. Valitsin siis kamerasta vaihtoehdon RAW+JPG.

Ihastuin itse näihin pastellisiin häivähdyksiin. Otin viikonloppuna kuvia olohuoneen ikkunan edessä päivänvalossa, siinä vähäisessä, mutta kuvista tuli kuitenkin näin vaaleita. Saatoin vaalentaa joitakin vähän, mutta muuten en käsitellyt.

Kuten tiedätte, olen ollut jo monta vuotta osa-aikatyössä. Nyt piti jäädä ensimmäistä kertaa sinä aikana sairauslomalle parantelemaan kohonnutta verenpainetta. Niin hyvin on stressi pysynyt pois tähän asti. Mistä lie nyt äitynyt, mitään erityistä syytä en keksi. Mutta se on tauti, näin olen ajatellut, ja sillä on oma tahtinsa. 

Yksitoista uutta

Sain toisenkin kysymyssarjan d-malli -blogista. Näitäkin oli kiva miettiä.


1. Jos olisi kukka, mikä kukka olisit?

Pidän kukista yli kaiken, mutta olenko koskaan ajatellut itseäni kukkana?  

Olisinko sininen hyasintti? 

Vai tällainen rennosti onnellinen luomupuska?

2. Milloin viimeksi olit matkoilla?

Viime kesänä risteiltiin pitkästä aikaa Tuhkolmaan, sitä edellisenä kesänä kävimme Amsterdamissa. Käyn vain kerran vuodessa ulkomailla.

3. Mihin haluaisit matkustaa seuraavaksi?

Olisi niin paljon paikkoja, mihin haluaisin, ja niin vähän aikaa (ja rahaa). En ole toistaiseksi matkustanut yksin ulkomailla, enkä oikein osaa kuvitella sitä. Kotimaa on eri asia, täällä vieraassa kaupungissa on yksinkin kivaa. Miehen syys- ja hiihtolomat käytetään aina toisen pojan, vanhempien ja sukulaisten tapaamiseen. Kesälomalla on aikaa matkustaa muuallekin, mutta emme kumpikaan tykkää kuumasta tai edes kovin lämpimästä. Siis alkukesästä voisi tänä vuonna lähteä vaikka Wieniin tai Köpikseen. Norja kiinnostaisi kovasti, ja Lofootit. Ja se ikuinen haave, New York. Ja Rooma. Enkä ole käynyt koskaan Kreikassakaan.

4. Asuuko sinussa keräilijä - mitä keräilet?

Ei asu keräilijää minussa, ja varon tarkasti ettei tulekaan. Perfektionistina, toivottavasti entisenä sellaisena, olisi hirveää ruveta keräilijäksi. Painajaista!

5. Oletko urheilullinen vai enempi sohvaperuna?

TOTAALIsohvaperuna. Urheilullisuuden häivääkään ei ole koskaan ollut, mutta ennen sentään nautin liikunnasta, varsinkin jumpasta. Pidin myös kävelystä, pyöräilystä, uinnista ja hiihtämisestä.

Sohvaperunan liikuntaharrastus on vispaaminen

6. Mikä kädentaidon harrastaminen on sinua lähinnä?

Leivonta ja ruokien pilkkominen on kivaa. Silpuan ja vatkaan usein ihan vaan tekemisen ilosta, vaikka koneitakin olisi. Haluan vielä, että jälki on tasaista ja kaunista. Olen kohtuullisen kätevä käsistäni, mutta en varsinaisesti käsityöihminen. Mutta hei: meikkauskin on kädentaito, ja siinä olen hyvä.

7. Minkä unelmasi olet toteuttanut?
Olen päässyt ihanteelliseen työntekomalliin: viikko töitä ja sen jälkeen viikko vapaata. Lopultakin on tarpeeksi omaa aikaa. Tosin toteutuspuoli ei ollut omissa käsissäni, mutta unelma se silti oli.

Toinen iso unelma oli valokuvausharrastuksen syventäminen. Sain äidiltä rahat ensimmäiseen järjestelmäkameraan ja siitä se lähti.

8. Mitä väriä elämässäsi esiintyy muodossa tai toisessa eniten?

Valkoista, mustaa, tummansinistä, vadelmanpunaista, violettia, pinkkiä, harmaata. Nämä ovat omat värini. Värit ovat tärkeitä, niitten pitää olla juuri oikeat.

9. Mikä vuodenaika saa sinut loistamaan?

Ei ehkä loistamaan, mutta tykkään syksystä ja talvesta. Toisaalta kaikki vuodenajat ovat omalla tavallaan kivoja, iloitsen tästä jatkuvasta muutoksesta. Kesähelteet, silloin kun niitä on, kestävät minusta aina liian pitkään ja ovat tukalia. Viihdyn viileässä, myös kotona.

Nuorena lokakuu oli kamala kuukausi, tammikuu pitkä kuin nälkävuosi ja sunnuntai tylsä päivä. Nyt ei mikään ole enää mitään näistä. Kaikki kuukaudet menevät nopeasti ja kaikki päivät ovat hyviä, joskus enemmän, joskus vähemmän. Syksyn pimeä aikakaan ei painosta enää, ja pimeys tuntuu loppuvan heti joulunpyhien jälkeen.

10. Kun katsot elämääsi taaksepäin, mistä tekemästäsi jutusta voit olla erityisen tyytyväinen?

Olen tosi iloinen, että vauvakuume iski niin aikaisin. Olimme parhaan ystäväni kanssa menneet kumpikin tahoillamme parivuotisen avoliiton jälkeen samana vuonna naimisiin 23-vuotiaana. Hän alkoi vahingossa odottaa lasta melkein heti. Kuume iski aika nopeasti minuunkin. Koska toiveen toteuttaminen ei käynytkään helposti, olisin voinut jäädä kokonaan lapsettomaksi, jos olisin herännyt vasta myöhemmin. Sain kaksi lasta 26- ja 29-vuotiaana, ja ihan luomuna. Sen jälkeen ei enää, mutta kahta olin toivonutkin.

11. Mikä asia tuo sinulle tänä päivänä eniten iloa?

Iloa tuottaa onneksi moni asia, mutta yksi ihan varma nakki on tuo koira, pieni hömppä! Se onnistuu joka ikinen päivä tuomaan hymyn huulille tullessaan häntä vispaten ovelle vastaan ja heittäytyessään selälleen odottamaan paijausta. Kukapa ei ilahtuisi sellaisesta vastaanotosta:)

Haluaisitko itsekin vastata näihin kysymyksiin?