Parsanvihreää

Olen valmistanut parsaa keväisin vasta muutamia vuosia. Ennen niitä ei paljon kaupoissa näkynyt, enkä saanut missään maistaakaan niitä. Sitten ajattelin, että ostan vasta, kun kotimaisia on saatavilla, mutta eihän niitä koskaan ole. Ne vähätkin menevät kuulemma ravintoloille. Ja milloin se kotimaisen parsan aika edes olisi, juhannuksena aikaisintaan ja silloinkin vain ihan etelässä. 

Ostetaan siis espanjalaista tai perulaista tai mitä nyt sattuu olemaan tarjolla. Toissa vuonna paahdoin parsat ensimmäistä kertaa uunissa ja pidin sitä helppona ja herkullisena tapana valmistaa niitä. Nyt uusimmassa Glorian ruoka ja viinissä Jouni Toivanen kirjoittaa, että on turha liuottaa hienoja makuaineita keitinveteen, sen sijaan uuni tai pannulla paistaminen säästää makua. Kaksitoista minuuttia 225:ssä riittää minun kokemukseni mukaan.

Niin tai näin, joka tapauksessa parsa on hyvää, ja jonkinlainen kastikekin on paikallaan. Toivasen hollandaisekastikkeen ohje on täällä. 

Meikäläisen hermo ei kestä tehdä kastiketta, johon uitetaan 200 g voita, ja sitten muka maistetaan sitä vain ruokalusikallinen. En epäile, että sentään ryystäisin sitä koko kulhollista, mutta ei varmasti jäisi lusikalliseen. Pidän kovasti kananmunasta ja löysästä keltuaisesta, sen voisi hurauttaa tuohon päälle vaikka uppomunana.

Tällä kertaa kuitenkin valmistin parsanvarsille teriyakilohen seuraksi pikkukastikkeen muutamasta lusikallisesta kirkastettua voita ja lusikallisesta kapriksia. Helppoa, yksinkertaista ja hyvää. Tätä olen tehnyt ennenkin.

Ja se Toivasen mainitsema Ninth Island Sauvignon Blanc, ah, se sopii parsan kanssa niin hyvin!

Hauskaa vappua!

Burkillinen Burrataa

Hauska uutuus aamiaispöytään tai vaikka rentoon vapputarjoiluun alkupaloiksi on BURRATA. Tämä seos tehdään mozzarellapalloista ja kermasta ja maustetaan hiukan. Yksinkertaista kuin mikä, ja tietäähän sen italialaisista ruoista, että juuri ne ovat niitä parhaimpia. Tämäkin osui silmään lukiessa Kaikki äitini reseptit -blogia. Piti tietysti kokeilla, tällä kertaa viikonlopun aamiaisille.

Italiankielinen burrata tarkoittaa buttered englanniksi, mutta onko se silloin voitettu suomeksi? Burrata on siis mozzarellaa, jota lämmitettynä revitään kerman joukkoon. Siinä kaikki. Löysin juutuupista selostuksen, miten burrataa tehdään Pugliassa, mistä se on kotoisin. Jos kiinnostaa, se löytyy täältä. Suomessa me ei saada noita puglialaisia taskuja tehtyä, mutta tehdään sitten jenkkityyliin purkkiin, josta seosta on mukava lusikoida leivän päälle ja maustaa vielä tomaattisalaatilla ja rucolalla.

Burkillinen BURRATAA

1l vettä
0,5dl suolaa
250g Mozzarellaa (esim. 2 kpl Pirkan puhvelimozzarellapalloja. Itse löysin tähän hätään vain lehmänmaitomozzarellaa ja onnistui niistäkin)
vajaa 2 dl kuohukermaa
tuoretta basilikaa
pippuria, suolaa 

Tarjoiluun:
1 patonki
voita
muutama valkosipulinkynsi hienonnettuna 

2 rasiaa kirsikkatomaatteja puolitettuna
1 rkl oliiviöljyä
0,5 dl tuoretta basilikaa hienonnettuna
1rkl balsamicoa
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
pieni punasipuli hienonnettuna
suolaa
mustapippuria 

rucolaa, jonka päälle pirskoteltu hiukan sitruunaa ja balsamicoa 

Edellisilta: 

Kuumenna vesi ja suola kattilassa juuri ja juuri alle kiehumispisteen. Laita huoneenlämpöiset mozzarellapallot veteen ja anna  olla 3 minuuttia (älä siis keitä). Nosta pallot siivilään tai lautaselle. Ala välittömästi  vedellä lämpimistä mozzarellapalloista kulhon päällä pitkiä säikeitä, jotka sitten nypit pienemmiksi n.sentin paloiksi ja pudotat kulhoon. Operoituasi molemmat juustot kaada kerma sekaan, sekä 1/4 tl suolaa ja sekoita. Massan tulisi näyttää vähän kuin vetelältä raejuustolta. Anna oleentua jääkaapissa peitettynä yön yli. 

Seuraavana päivänä, ennen tarjoilua:  

Ota burrata tuntia ennen syöntiä huoneenlämpöön, Jos se tuntuu liian kiinteältä, voit lisätä vielä kermaa. (Omani tuntui kyllä liian kermaiselta, mutta kahden yön jälkeen se oli mukanvan kiinteää. Siksi kermaa riittää vajaa kaksi desiä.) Sekoita joukkoon basikasilppu (n. 2 rkl), mustapippuri ja tarkista suola. Siirrä kivaan lasikippoon odottamaan. 

Viipaloi patonki siivuiksi ja aseta ne leivinpaperin päälle uuninpellille. Yhdistä  pehmeä voi ja valkosipuli ja voitele patongit niillä. Paista 200 uunissa 7-8 minuuttia. (Siis vähän niinkuin The Bread!)

Laita paistinpannulle  oliiviöljy, tomaatit, valkosipuli, ja balsamico ja kuumenna niin, että tomaatit pehmenevät. Mausta suolalla, pippurilla ja basilikasilpulla. 

Yhdistä kaikki ainekset omina ryhminään tarjoilulautaselle ja kanna pöytään. Herkkua!

Tomaatit päätin ensin puolikuivattaa uunissa, mutta siinä monenlaista töhöttäessäni unohdin ne tosiaan sinne 150 asteeseen moneksi tunniksi. Eli ne kuivahtivat liikaakin. Päätin sitten upottaa ne oliiviöljyyn ja onkia sieltä muutaman kerrallaan maustamaan leipää tai salaattia.

Minä en ihan hirveästi välittänyt burratasta: ajattelin, että mozzarellaviipale  sellaisenaan leivän päällä ja sen päälle kasattu basilikanlehti ja kirsikkatomaattisalsa olisi yksinkertaista ja suoraan sanottuna parempaa. Miniä sen sijaan oli ihan myyty ja lukivat sitten poikani kanssa ohjetta tarkkaan. Saattaa olla, että heilläkin tarjoillaan tätä lähitulevaisuudessa ruokavieraille.

Herkkuleipää aamuauringossa

Ostetaan kaupasta vanhanaikainen ranskanleipä. Sellainen valkoinen rapeakuorinen pötkylä, joita ennen tehtiin ja joita äiti ei antanut juuri koskaan ostaa kaupasta. Ranskanpullaksikin niitä joskus sanottiin. Marketin hyllyjä tarpeeksi kauan kaivellessa sellainen vielä löytyy, vieläpä vasta paistettu. Ostetaan niitä varmuuden vuoksi useampikin pakastimeen, jos netistä löytynyt ohje on vaikka täysosuma.

Ostetaan myös paketti voita, vaikka käytetäänkin tavallisesti kasvirasvoja. Voin maku on kuitenkin omaa luokkaansa täsmälleen siellä, missä sitä tarvitaan. Ja se on nyt.

Leikataan ranskanleipä pitkittäin puoliksi, tai sitten siivuiksi. Kuten näkyy, aloitin siivuilla, mutta muutin kesken kaiken mieleni, ja leikkasin loput kaksi kolmasosaa pitkittäin. Hyvä valinta, määrä oli juuri sopiva kolmelle.

Leikataan voipaketista siivuja ihan polleasti juustohöylällä, tässä ei mitään sipaisuja tarvita. Leipien pitää peittyä paksulla kerroksella voita, sillä siitä se hieno maku tähän herkkuun kehittyy. Ja se kehittyy näin:

Paistetaan leipiä ensin hetki noin 200-asteisessa uunissa, että voi sulaa leipien pinnalla. Nostetaan sitten nupit kaakkoon ja vaikka grillitoiminto päälle, että saadaan ruskistettua pintaa. Tässä kannattaa muistaa, että leivinpaperi kestää vain 230-asteista uunia, tai muuten syttyy palamaan. Ei  nyt syttynyt, vaikka asteita jonkin verran enemmän olikin. Varmuuden vuoksi siirsin kuitenkin tuolin uunin eteen ja vahdin kuin haukka.

Maku ja aromit syntyvät juuri tässä ruskistusvaiheessa ja tarkoitus on siis saada kunnolla väriä, mutta ei kuitenkaan polttaa leipiä karrelle. Raja on hiuksenhieno, joten suosittelen kurkkimaan ahkerasti uuninluukusta, ettei tule yllätystä.

No kannattiko? Oliko hyvää?

Kannatti, ja oli hyvää. Ei muruakaan jäänyt.

Teen toistekin.

Leipä on oikeasti hyvää sellaisenaankin, mutta olin valmistellut höysteeksi uunissa kuivatettuja kirsikkatomaatteja, burrataa ja huuhtaissut rucolanlehtiä. Lisäksi tuoremehua ja pressopannullinen vastajauhetuista pavuista valmistettua kahvia, ja kyllä kelpasi ihmisen istua aamupalalla auringossa.

Löysin tämän herkkuleivän ohjeen muistaakseni Kaikki äitini reseptit -blogista, josta olen löytänyt paljon muitakin mainioita ruokia kokeiltavaksi.  Alunperin leipä on kotoisin The Pioneer Woman Ree Drummondin blogista. Tunnette varmaan hänen juttunsa, jotka ovat jo sellaisenaan syötävän herkullisia, pitkiä ja nautinnollisia kuin paraskin päivällinen.

Ja leivän nimi siellä on The Bread. Ihan aiheesta.

Imurikammoa kestikievarissa

Pyöritän tämän viikonlopun kestikievaria. Miehen veli tulee iltapäivällä Tampereelta ja veljekset lähtevät sitten yhdessä ajamaan pohjoiseen. Päättivät viettää äitinsä kahdeksankymppisiä kolmestaan, vaikka ensin piti juhlia täällä. Myöhemmin iltapäivällä saapuvat vanhempi poika ja avovaimonsa, tällä kertaa ystävien häihin.

Minä katson, että huolto pelaa ja kaikille on ruokaa tarjolla sopiviin aikoihin. Sunnuntailounaan päätin kuitenkin jättää tällä kertaa väliin, koska silloin yhdet palaavat ja toiset lähtevät. Viikonloppuaamuisin on muutenkin mukava nauttia myöhäisestä herkkuaamiaisesta yövieraitten kanssa. Tällä kertaa siinä ei ole kuitenkaan mukana pekonia, mutta muuta herkkua kyllä, ja mukana saattaa olla Banoffee-kakkuakin. Jos uudet herkut onnistuvat, teen niistä oman postauksen.

Mutta apua, joudun taas imuroimaan! Niin jouduin viime viikollakin, kun vakisiivoojallamme oli illalla muita menoja, taloyhtiön hallitusta ja kokeitten korjausta.

Imuroidessa tulee niin hikikin. Ristiselkä kipeytyy.

Eikö auta, onko pakko tarttua imuriin?

Apusiivooja sai sentään koiranpäivän kunniaksi uuden retuutettavan.

P.S. Niin kuin huomaatte, en ole vastannut kommentteihin vieläkään. Jotenkin ei huvita alkaa tabletilla tökkimään kirjain kerrallaan, vaikka käyn tietenkin innokkaasti lukemassa joka välissä. Joskus kommentointi muittenkin blogeissa on hitaampaa sillä. Mutta on niin mukavaa maata sohvalla tabletti tyynyn päällä!

Tietokonetta en ole avannut kuin pari kertaa viikossa, mikä on sekin vähän outoa. Näin ne käyttötottumukset muuttuvat. Vastailen kuitenkin heti kun ehdin:-)

Kotihiiren uusin pahe

Kotihiiri on onnellinen, kun saa puuhailla pieniä hommiaan aamuauringon paistaessa sisään kaikista ikkunoista. Voi pestä vaikka koneellisen talvipipoja ja villahuiveja. Voi etsiä Marseille-saippuan komeron kätköistä ja kasata kaikki tummat nahkahanskat lavuaariin ja pestä nekin. Kuivauskaappiin vaan. Tällaisista hommista tulee mieleen ajat, jolloin pestiin vielä nukenvaatteita. 

Voi sijoittaa huvikseen eteisen taulut ja kuvat uudella tavalla. Olohuoneen taulut saavat myös lopulta, toivottavasti uudet paikat, ne ovat nimittäin odottaneet seinän vierellä jo viikkoja. Välillä voi köllähtää sohvalle lukemaan uutta Evitaa ja sitten käydä koiran kanssa lenkillä kuuntelemassa lokkien kirkunaa lahdelta.  

Uusin paheeni on sudokujen tekeminen tabletilla. Teen vain niitä vaikeimpia ja nautin  suunnattomasti, kun välillä onnistun. Jos en onnistu, nautin siitä, että voin jättää kesken ja heittää kelvottoman menemään! On ihan hilkulla, onko jo mennyt liiallisen puolelle vai ei, mutta siis ihanaa, ja paljon helpompaa tietokoneella ja kosketusnäyttökynällä kuin tavallisella kynällä ja paperilla. Se on kuin tanssia silmillä, vähän niin kuin kukkien kuvaaminen on tanssia kameralla.

Orastavaa kasvukautta

Sinne mennä hurahti taas yksi työviikko ja oikein kivasti vielä. Samantien menivät tämän talven lumetkin. Tai siis menneen talven, kohtahan on jo vappu. Samalla kun jokakeväiseen tapaan äimistelee illan pitkää valoisuutta, riittää ihmettelemistä lumen sulamistahdissakin: miten se kaikki saattoi taas hävitä reilussa viikossa! Isoista lumikasoista on vain rippeet jäljellä, pihat ovat paljaat ja ovenpielessä kukkivat ensimmäiset lumikellot.  Niin, ja mies kuuli aamulla peipposen äänen käydessään koiran kanssa kuuden maissa ulkona. Sitä ääntä odotan minäkin.

Valtava muutos täydestä talvesta vappukeliksi kahdessa viikossa.  Kevään lisäksi mieltä ilahdutti vanhempi poika, joka kävi opintojensa takia parin yön reissulla täällä. Tein perjantaipizzaa pitkästä aikaa ja huomasin taas, miten hyvää se on. Tosi hyvää.

Nautitaan auringosta ja linnunlaulusta, viikonloppuja!

Hailakankeltainen kerrottu tulilatva muutti keittiön pöydälle keltaisten kynttilöiden kanssa. 

Yllätysloma

Huomasin yllättäen eilen illalla, että maanantaina onkin lomapäivä.  Oli muuten mukava yllätys. Alunperin lomaa piti olla useampikin päivä, mutta työkalenteria katsellessa päätin siirtää loput toukokuulle, että selviän tämän kuun töistä vähän paremmin. Unohdin sitten samantien koko asian.

Kiva päivä sujui yhtä nopeasti kuin muutkin vapaapäivät: omalla painollaan. Onneksi ehdimme Vilman kanssa ulos ennen sateen alkamista. Näimme ensimmäiset leskenlehdetkin keltaisine nuppuineen puskemassa esiin juuri sulaneelta tienpientareelta. 

Ja nyt on sitten siirryttävä taas yöeläjästä työeläjäksi. Ei elokuvien katselua  yksin tallennuksesta eikä myöhäisillan ylimääräisiä välipaloja. Ei koukuttavan vaikeita  sudokuja iPadilla; nekin ratkeavat paljon helpommin yöllä kuin päivällä. Olen aina ollut armoton illantorkku, mutta nyt nautin alkuyön valvomisesta. Tämä olkkari on oma tilani, oma huoneeni. Mies hallitsee työhuonetta ja makuuhuonetta, myös siten, että hän sanelee, milloin lukulamput sammutetaan. Täällä kukaan ei narise.

Ohjaan nyt itseni kuitenkin suihkuun ja nukkumaan lähes ajoissa. Hyv' yötä!

Passikuvassa, into kateissa

Kävin eilen passikuvassa. Näytin siinä ihan itseltäni, niin sanoi illalla mieskin, jolle kuvaa esittelin. Näytin siinä myös päivälleen ikäiseltäni. Se oli siis ihan epäonnistunut kuva. Edellinen passikuva oli otettu viisi vuotta sitten ja siinä näytin ainakin vähän nuoremmalta ja reilusti  freesimmältä. Nykyisin otetaan rillit pois, mikä on ihan hyvä asia tunnistamisen takia, mutta ei välttämättä ulkonäön kannalta. Onneksi sormenjälki sentään riittää tarkemmaksi tunnisteeksi, ei tarvita alastonkuvaa. Vaikka voisihan sitä tietysti laskea raskausarpia ja leikkausarpia.

Poliisin lupapalveluihin pitää nykyisin varata aika netistä ja ensimmäinen vapaa aika olisi ollut vasta toukokuun toisella viikolla, siis kuukauden päästä. Ehdin jo säikähtää, ennätänkö saada uuden passin ennen kesäkuun alkua. Onneksi sinne avattiin juuri silloin joku ruuhkanpurkaja ja sain ajan seuraavalle päivälle. Ja sen uuden passin saakin nopeasti reilussa viikossa, vaikka olin muistellut jotain noin puolestatoista kuukaudesta. Se oli kai kauan sitten.

Minnekähän on muuten kadonnut meikäläisen bloggausinto, onko näkynyt? Olen ollut jo monta päivää kotona viikonloppureissun jälkeen, mutta ei ole ollut oikein asiaa eikä juuri uusia kuviakaan. Kamera on saanut rauhassa kerätä pölyä makuuhuoneen lipastolla, mikä on ihan tyhmää sekin, pitäisi siirtää se kaappiin tai kameralaukkuun. Kännykkäkuvia ei viitsi täällä esitellä, mutta naamakirjaan ne riittävät vallan hyvin. Siellä on sitten tullut enemmän seikkailtua.

Kaksi ylintä kuvaa Marita Liulian näyttelystä muutama vuosi sitten.

Kruunuvuokko ja uudet rillit

Näin on viikko taas hurahtanut töitä tehdessä. Kiva työviikko, päivät eivät ole venyneet tällä kertaa, ja olen päässyt neljän pintaan lähtemään kotiin. Siitä huolimatta illat on menneet sohvalla nukkuen ja televisiota katsellen. Eilen tosin lähdin hakemaan uusia silmälasejani optikolta ja sitten vielä etsimään tuliaisia viikonlopun kyläpaikkaan.

Harvoin on käynyt niin, että prillit istuvat suoraan nenälle kuin olisivat siinä aina olleet, ei tarvinnut edes korjata sankojen asentoa korvien takaa. Sen sijaan joka kerta huomaan, että hyvältä näyttävät pokat muuttuvat pöljännäköiseksi, kun niihin istuttaa oikean vahvuiset linssit. Niin nytkin. Mutta siis hyvät on, olen tyytyväinen: näillä näkee paremmin kuin edellisillä.

Tämä herkkä ja hienostunut kukka on oikealta nimeltään Anemone coronaria eli kruunuvuokko. Etsin nimeä Wikipediasta, koska olen kuullut aina vain nimen anemone. Wikin mukaan se on leinikkikasveihin kuuluvien vuokkojen sukunimi. Vai onko?

Pääsiäispyhien pysähtynyttä tunnelmaa

Aamulla mies sai tekstiviestin nuoremmalta pojalta pohjoisesta, että joku on yöllä peruuttanut ison lommon iskän auton etupuskuriin. Muutaman syvän hengityksen jälkeen, juuri ennen kuin herne menee nenään ja sydän pysähtyy, hän tajusi, että aprillia! Täydestä meni, molemmille.

Muuten rauhallista. Ihanaa ulkoilua lämpimässä auringonpaisteessa, kuten varmaan koko maassa. Kerta kaikkiaan ihana ilma. Kyllä nyt kestää taas muutaman huhtikuisen räntäsateenkin. Tänä pääsiäisenä en kuunnellut kertaakaan Requiemia, koska se sopii minusta vain räntäsateeseen.

Iloa ensi viikkoonkin!