sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Herkkuleipää aamuauringossa


Ostetaan kaupasta vanhanaikainen ranskanleipä. Sellainen valkoinen rapeakuorinen pötkylä, joita ennen tehtiin ja joita äiti ei antanut juuri koskaan ostaa kaupasta. Ranskanpullaksikin niitä joskus sanottiin. Marketin hyllyjä tarpeeksi kauan kaivellessa sellainen vielä löytyy, vieläpä vasta paistettu. Ostetaan niitä varmuuden vuoksi useampikin pakastimeen, jos netistä löytynyt ohje on vaikka täysosuma.

Ostetaan myös paketti voita, vaikka käytetäänkin tavallisesti kasvirasvoja. Voin maku on kuitenkin omaa luokkaansa täsmälleen siellä, missä sitä tarvitaan. Ja se on nyt.


Leikataan ranskanleipä pitkittäin puoliksi, tai sitten siivuiksi. Kuten näkyy, aloitin siivuilla, mutta muutin kesken kaiken mieleni, ja leikkasin loput kaksi kolmasosaa pitkittäin. Hyvä valinta, määrä oli juuri sopiva kolmelle.

Leikataan voipaketista siivuja ihan polleasti juustohöylällä, tässä ei mitään sipaisuja tarvita. Leipien pitää peittyä paksulla kerroksella voita, sillä siitä se hieno maku tähän herkkuun kehittyy. Ja se kehittyy näin:

Paistetaan leipiä ensin hetki noin 200-asteisessa uunissa, että voi sulaa leipien pinnalla. Nostetaan sitten nupit kaakkoon ja vaikka grillitoiminto päälle, että saadaan ruskistettua pintaa. Tässä kannattaa muistaa, että leivinpaperi kestää vain 230-asteista uunia, tai muuten syttyy palamaan. Ei  nyt syttynyt, vaikka asteita jonkin verran enemmän olikin. Varmuuden vuoksi siirsin kuitenkin tuolin uunin eteen ja vahdin kuin haukka.


Maku ja aromit syntyvät juuri tässä ruskistusvaiheessa ja tarkoitus on siis saada kunnolla väriä, mutta ei kuitenkaan polttaa leipiä karrelle. Raja on hiuksenhieno, joten suosittelen kurkkimaan ahkerasti uuninluukusta, ettei tule yllätystä.


No kannattiko? Oliko hyvää?

Kannatti, ja oli hyvää. Ei muruakaan jäänyt.

Teen toistekin.


Leipä on oikeasti hyvää sellaisenaankin, mutta olin valmistellut höysteeksi uunissa kuivatettuja kirsikkatomaatteja, burrataa ja huuhtaissut rucolanlehtiä. Lisäksi tuoremehua ja pressopannullinen vastajauhetuista pavuista valmistettua kahvia, ja kyllä kelpasi ihmisen istua aamupalalla auringossa.

Löysin tämän herkkuleivän ohjeen muistaakseni Kaikki äitini reseptit -blogista, josta olen löytänyt paljon muitakin mainioita ruokia kokeiltavaksi.  Alunperin leipä on kotoisin The Pioneer Woman Ree Drummondin blogista. Tunnette varmaan hänen juttunsa, jotka ovat jo sellaisenaan syötävän herkullisia, pitkiä ja nautinnollisia kuin paraskin päivällinen.

Ja leivän nimi siellä on The Bread. Ihan aiheesta.


14 kommenttia:

  1. Riitu ja Tuula28.4.2013 klo 8.31

    hauska juttu, eilen ihmettelin mitä hyvää tänään laitetaan ja kun ei oma mielikuvitus lentänyt, niin tyttö sano että käypä omenapuussa... Tänään täytyy kokeilla tota leipä jutskaa. Mutta uunissa kuivattuja tomaatteja....? Miten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos löytyy inspiraatiota, sitä minäkin käyn muilta hakemassa.

      Kun tomaatit puolittaa ja heittää uuniin ihan mietoon lämpöön tunniksi tai vaikka moneksikin, niitten maku syvenee ihan mielettömän hyväksi. Moni huiskauttaa puolitettujen tomaattien päälle suolaa, pippuria ja öljyä, mutta kirsikkatomaatit ovat hyviä ilmankin. Parhaimmillaan ne ovat jäähtyneenä, jopa kylminä. Tomaatit voi säilöä oliiviöljyyn, mutta parempi on syödä sellaisenaan salaateissa. Hyviä maisteluhetkiä!

      Poista
  2. Aivan ihana postaus, kiitos! Teitpä vanhanajan ranskanleivälle kunniaa, hienoa!
    Tietynlaista vaivannäköä ja tarkkuutta, niin saa mahtavan makuelämyksen. Vuon kuvitella aamiaisvieraiden ihastuneen nautinnollisia muminoita.

    Äiti ei ranskanleipää meilläkään suosinut. Muistan elävästi päivän, kun ranskanleipään tutustuin - tätini isona asiana sen maailmalta esitteli. Ranskan leivästä ja pullasta siihen aikaan puhuttiin, kun ei vielä valkoiseen leipään oltu totuttu.

    Tässäpä Vapuksi mainiota herkkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin syntisen epäterveellinen maine valkoisella leivällä täällä on, ja siksi se onkin täydellistä sunnuntaiaamun pitkään brunssiin vieraitten kanssa. Ja vaikka vapuksi:)

      Poista
  3. Ai, että ranskanpulla oli sitten lapsena herkkua. Mamman luona sitä sai useammin kuin kotona, mutta joskus äiti heltyi sitä ostamaan. Koska kyseessä oli harvinainen herkku, siihen jäi ikuinen kaipuu. Kun omat lapset olivat pieniä, hemmottelin heitä ranskanleivällä. Kuopuksen herkkua oli leipä päällisenään lauantaimakkarasiivu. Nykyään punaista lihaa karttava neiti ei syönyt lapsena muuta makkaraa kuin lauantaita. Tosin makkarassa ei tainnut juuri lihaa ollakaan.

    Ihanaa, että joku nautiskelee ranskanleivällä ja voilla. Terveysintoilun voi unohtaa aina välillä ja antaa makunystyröiden juhlia.

    t. Aikku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi ystäväni on kaupassa töissä ja hän soitti kerran, että nyt olisi niin hyvää aitoa ranskanleipää saatavana, että kannattaa tulla hakemaan. Kävin ostamassa pari ja voi luoja että maistui kaikille!

      Leivässä ja leivässä on eroja, esim. Lidlin leivät eivät ole meistä yhtä hyviä kuin Fazerin. Näin tykkää jopa meidän mies, jonka makuaisti ei ole mitään gourmet-tasoa. Houkuttelevia ne ovat ja edullisia, haluaisin tykätä.

      Poista
  4. Vesi herahti kielelle täälläkin etenkin kun melkein kaikki ainekset jutussasi rucolaa ja tomaatteja lukuunottamatta ovat sillä listalla jota en nyt suosi! Ranskanleipä kuului vahvasti lapsuuteen ja nuoruuteen. Aina koulun jälkeen taistelimme kaikki neljä lasta osuuttamme yhdestä leivästä, joka maistui makialta kaakaon kanssa. En muista laitettiinko päälle edes mitään. ei taida kuulua nykylasten välipalasarjaan. Huomaan että tuore ranskanleipä kuuluu vahvasti omaa ruokamuistosarjaan. Rinnalle sopii lauantaimakkara ja makaroonivelli. Molemmat olivat suosikkeja lapsuudessa. Makaroonivelliä en varmaan enää söisi mutta lauantaimakkarapaketti eksyy joskus harvoin ostoskoriin ja muutaman syödyn siivun jälkeen loppu jää yleensä miehen syötäväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kastoin pienenä näkkileipää kaakaoon ja katselin, miten voi suli kupin pinnalle...Makaronivelliä oli koulussa, kukahan senkin keksi? Liekö makaroni ollut uusi ja eksoottinen löytö niihin aikoihin, halpaa ruokaa siitä ainakin saatiin.
      Lauantaimakkara kuului myös minun herkkuihini. Kuuskytluvulla ei meillä ainakaan käytetty kummempia leikkeleitä leivän päällä, ja lauantaimakkara oli erityisherkkua. Parhaimmillaan kyllä sentin paksuisena ja sinapilla siveltynä.

      Poista
  5. Oih, nam! Yksinkertaisen hyvyyden ylistys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Köyhien ritarien lumo perustuu samaan makuun:)

      Poista
  6. Niin se on. Yksinkertaiset jutut ovat niitä herkullisimpia. Juuri tuo ruskistus leivässä, sen rapeus, oikea voi, ja hyvä juusto! Tahtoo-o!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt kokeillut, mutta pitkään kypsytetty juusto maistuisi varmaan taivalliselta tuon leivän kanssa.

      Poista
  7. Hetrsileijaa sentään! Tätä en voi kokeilla, housut nääs kiristää... Ihan varmasti hyvää kuitenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeasti tätä ei kannata kokeilla, jos ei halua tehdä heti uudelleen. Voitelin sunnuntain aamiaiselle rouhesiskoviipaleita ja paahdoin uunissa. Paistetun munan juokseva keltuainen, rapean voinen leipä ja musta kahvi veivät suoraan nirvanaan!

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...