Tajuttoman hyvä tomaattipiirakka

Nyt löytyi niin verraton iltapalapiirakka, tai pikkulämmin mihin tahansa tarkoitukseen, että ohje pitää heti jakaa muillekin. Tämän ohjeen on antanut -kukas muu kuin Sikke Sumari täällä. Hänen kaikki ohjeensa ovat meidän sakin suosikkiruokaa. Valmistin aterian lauantai-illaksi, kun nuoripari tuli Helsingistä ensin meille ja lähtee nyt alkuviikosta kesälomakierrokselle mummoloihin. 

Tässä piirakassa on erinomainen pohjataikina, jossa on tavalliset aineet, mutta helposti käsiteltävä muoto. Taikinan kaulitseminen varsinkin oli jännän erilaista, kohta kerron.

Homma alkoi sillä, että voi pantiin pakastimeen. Olin onneksi ostanut pienen 200 gramman paketin, josta sitten raastettiin 125 g taikinakulhoon. Voin sekaan mitattiin 250 g valkoisia vehnäjauhoja, yksi kananmuna , 2-3 rkl vettä ja ripaus suolaa. Taikina nyplättiin kasaan tavalliseen tapaan sormin, ja varottiin käsittelemästä liikaa.

En todellakaan joutanut ottamaan kuvia välivaiheista, mikä on harmi. Olin taaskin yliarvioinut nopeuteni ja viihtynyt sohvalla ihan liian pitkään. Nyt on sitten vain nämä valmiina otetut kuvat.

Tämän jälkeen taikina jouti kelmuun käärittynä kylmään tekeytymään. Pakkasin oman taikinani littanaksi ja heitin sen pakastimeen jäähtymään, sillä meillä on keittiössä puoli piirua vajaa kolmekymmentä astetta lämmintä! Kuuma uuni ei yhtää auttanut asiaa. Olisin joutanut sinne pakastimeen itsekin, mutta ei siinä välissä ehtinyt edes suihkuun. Tein välillä muita illallisruokia.

Tunnin (oikeasti vain puolen tunnin) päästä taikina kaulittiin sopivan kokoiseksi valittuun piirakkavuokaan. Ja tässä tulee se juju: se kaulittiin kahden leivinpaperin välissä. Aivan loistojuttu! Vaan vinkkinä sanon, että kannattaa heitellä vähän jauhoja taikinan molemmille puolille ennen kaulintaa. Nyt meinasi alempi paperi vetäytyä ikäville rypyille joka välissä. Onneksi paperi kesti hyvin oikomisen. Haarukalla sitten vain reikiä paperin läpi taikinaan ja homma vuokaan papereineen päivineen. Taikina oli helppo painella vuokaan ja päällimmäinen paperi jäi tukemaan reunoja paiston ajaksi. Tätä konstia aion käyttää vastakin.

Pohjaa paistettiin ensin 180 asteessa 10 minuuttia, otettiin päällimmäinen paperi pois ja jatkettiin vielä viisi minuuttia. Oikeastaan 10 olisi siinäkin ollut parempi, että pohja olisi ehtinyt rapeutua enemmän. 

Pohja pois uunista ja päälle pari rkl Dijonin sinappia. Minä tykkään enemmän hunajasinapista ja muista makeista ja väkevistä, siis sellaista. Sinappikerroksen päälle tuli kerros Gryère-juustoa viipaleina, jonka maku oli aivan jumalainen tässä, kuten aina muulloinkin. 

Juuston päälle viipaloitiin meheviä kesätomaatteja. Mausteeksi ripsuteltiin päälle Provencen mausteita eli oreganoa, vähän timjamia ja rosmariinia, suolaa ja pippuria. Heitin mukaan pari oksaa tuoretta timjamia, jotka otin pois ennen syöntiä.

Koko komeus työnnettiin mietoon uuninlämpöön kuivumaan ja makeutumaan pariksi tunniksi 150 asteeseen. Luulen että ensi kerralla jatkan siinä 180 asteessa, että menisi vähän nopeammin...Tiedättehän te, miten upea maku uunissa kuivatettuihin tomaatteihin kehittyy. Ja tässä oli juuri se maku.

Tämä oli ihan älyttömän maukasta! Meillä ei kukaan muistanut, että olen tarjoillut ennenkin samaa yhdistelmää nimellä Tarte aux tomates, mikä tietysti tarkoittaa tomaattipiirakkaa eli tätä, mutta silloin otin ohjeen Kodin Kuvalehdestä ja se tehtiin valmiiden voitaikinapalasten päälle pieniin torttuvuokiin. Maistui hyvältä monet kerrat.

Näitä kyyditti niin mukavasti jääkylmä kupliva rosee kuohuviini!

Ihastuksia

Nyt alkoi kesäloma! Halusin pitkästä aikaa lomani heinäkuuksi. Näin joka toinen viikko työssäkäyvälle sillä ei ole ollut aina niin väliä. Ja vaikka luulisi, ettei koko lomalla ole väliä osa-aikaiselle, niin kyllä sillä kuitenkin on. Viikon aikana ehtii vasta palautua tiiviistä työviikosta, kahden viikon jälkeen alkaa myös mieli olla vapaalla. 

Koska emme ole nyt lähdössä mihinkään reissuun, siis ulkomaille, lataan tähän vielä lisää alkukesän Köpis-kuvia. Siitä matkasta jäi niin mukava maku, mutta niinpä on jäänyt kaikista muistakin. 

Nämä kuvat ovat Marmorikirkosta Amalienborgin linnan läheltä. Upean kupolin esikuvana on kuulemma ollut Rooman Pietarinkirkko. Se on kyllä nähtävä jo lähivuosina, jos nimittäin aion kävellä tällä polvella...

Sisustusliikkeet jäivät harmillisen vähäiselle tutustumiselle. Tämän kuvan otin yhdestä avoimesta ovesta. Ehdin sentään käydä Illums Bolighusissa, joka oli Tukholman-matkalla kiinni, kun yritin sinne yhtenä iltana. Nyt kiersin nautiskellen kaksi kerrosta, kolmanteen oli rullaportaat korjauksessa. Juuri siellä olisi ollut huonekalu- ja valaisinosasto, joita olisin kaikkein eniten halunnut nähdä. Katsoin portaitten jyrkkyyttä ja ajattelin polveani: ylös aina pääsee, mutta alastulo sattuu. Jätin sitten menemättä. 

Kun otin kuvia näistä kuppikakuista, myyjä antoi maistiaisia yhdestä suklaisesta: oli ihanan mehukasta, paljon parempaa kuin olisin osannut kuvitellakaan. Vältin kiusauksen nippa nappa, mikä harmitti heti jälkeenpäin. Lomalla kannattaisi langeta.

Ihanaa vanhaa!

Hauskannäköinen pubi veti puoleensa, sinne menimme kevyelle lounaalle ja juomaan kylmää olutta. Smörrebrödit ei ehkä olleet sitä tasoa, mitä on joskus muualla saatu, mutta auringossa kylmän juoman kera kolme pientä leipää maistui hyvin.

Pyöräilijöitä oli samalla tavalla kuin Amsterdamissa, ja muutenkin nämä kaksi kaupunkia muistuttavat hämmästyttävän paljon toisiaan.

Tässä oli myös niin nätti pieni kahvila, että ihan pakko oli pysähtyä   lounaalle. Iso kuppi hyvää kahvia ja suuri sämpylä oman valinnan mukaan oli ihan kohtuuhintainen. Sämpylän sai täyttää itse mielensä mukaan sisällä salaattipöydästä. Armas mieheni haukkaa kuvassa juuri omaansa.

Alemmassa kuvassa on pieni kollaasi hotellin sisäpihan terassilta. Minusta oli kiva idea käyttää valaistuja pikkupöytiä! Valoisassa kesäillassakin oli kaikkiin lyhtyihin sytytetty kynttilät. Se on juuri sitä tanskalaista hyggeä. He todellakin osaavat sisustaa ja tehdä tiloista kutsuvan näköisiä. Aamiaisella paloi joka pöydässä tuikkukynttilä ja vastaanoton tiskillä iso kynttiläryhmä ympäri vuorokauden. Se toi yllättävää lämpöä muuten vaaleaan ja modeniin ympäristöön!

Ilta-auringossa mökillä ja vanhan ystävän löytyminen

Juhannusreissuuni mahtui yksi mahdottoman mieluinen yllätys. Tapasin nimittäin alakouluaikaisen parhaan ystäväni, jota en ollut nähnyt yli neljäänkymmeneen vuoteen. Pidän hänen löytymistään pienenä ihmeenä, olin nimittäin viikkoa aikaisemmin etsinyt häntä sekä hakukoneella että naamakirjahausta. Eipä naisia sillä tavalla löydä, kun useimmat meistä ovat naimisiin mennessään vaihtaneet nimeä. Olisikohan järkevää sittenkin pitää oma nimensä..?

Homma meni niin, että vanhempani olivat tahisseet ruokakaupassa  keskenään jotakin ja Ulla oli tunnistanut äitini äänestä! Onneksi hän oli mennyt myös puhuttelemaan heitä, ja vanhempanikin olivat tunnistaneet hänet, vaikka olivat nähneet Ullan viimeksi noin kaksitoistavuotiaana. Ja niin he olivat sopineet meille treffit. Ulla oli etsinyt ja kaivannut minua ihan samalla tavalla kuin minä häntä.

Oli niin sydäntä lämmittävää tutustua tähän ystävään uudestaan! Meillä menikin kuusi tuntia, kun päivitimme kuulumisiamme kuluneilta   vuosikymmeniltä. Asuimme samassa kerrostalossa kansakoulun neljän ensimmäisen vuoden ajan, ja olimme samalla luokallakin. Oppikoulun  alkaessa meidän perhe muutti toiselle puolelle kaupunkia. Menimme silti Ullan kanssa samaan kouluun, mutta nyt eri luokille. Lukion alkaessa muutimme taas, tällä kertaa Jyväskylään isän työn takia, ja siinä vaiheessa  yhteytemme katkesi kokonaan.

Vaikka tumma onkin, ei tässä kuvassa ole Ulla, vaan toinen siskoistani Mölkky-pelin tiimellyksessä.

En ole maailman seurallisin ihminen enkä aktiivinen yhteydenpitäjä, mutta yritän nyt terästäytyä. Kaipaan nimittäin kuitenkin ihmisiä ja iloitsen kovasti ystävien ja sukulaisten tapaamisesta. Esimerkiksi juhannuksenvietto kahdeksan hengen porukalla lapsuudenperheeni ja kaikkien puolisoitten kanssa oli ihana!

Olemme siinä vaiheessa, että nuorimmatkin lapset ovat jo täysi-ikäisiä ja vähitellen itsenäistymässä kotoa. Mökillä käväisi vain yksi nuorison edustaja ilahduttamassa meitä. Muut olivat tahoillaan omien kavereittensa kanssa. Sitä olemme kaikki iloisia, että vanhemmat ovat vielä elossa ja jaksavat olla mukana ilonpidossa.

Kai siinä muutama sadekuurokin meni yli, mutta muistan vain auringon ja lämmön. Paistoin muurikalla lättyjä sateenvarjon alla ja sekin oli vaan eksoottista!

Tämän helteisen viikon olen vielä töissä, mutta sitten pääsen lomalle viideksi viikoksi.

Vilman juhannusta

Vilma näytti juhannuksena tyytyväiseltä, kun oltiin kaiken aikaa ulkona.  Enimmäkseen se sai olla vapaana, ja pysytteli hyvin pihalla. Päiväunet jäivät nukkumatta, mutta menipä yöt sitten sitäkin sikeämmin.

Rantaan koira ei päässyt ilman talutinta. Yhtenä kesänä siellä seikkailtiin nimittäin enemmänkin ja pientä mustaa koiraa oli vaikea löytää. Huudot ja kutsut kaikuivat silloin kuuroille korville. Jossakin vaiheessa mies näki naapurin pellolla mustan hännän ja lähti perään.

Ulvonta päälle heti, kun isäntä meni pois näköpiiristä.