Mää, mää ja mää

 

Kaikkeen sitä vanhakin ryhtyy! Tähän leikkiin innostuin heti enkä olisi millään malttanut lopettaa.  Missy E oli muokannut profiilikuvaansa ja sieltä löytyi osoitte  SP-studio.

Ensin tein lähinnä tosielämää olevan omakuvan eli tuon ensimmäisen.

Seuraava on sitä, mitä olen aina halunnut olla. Ehkä siksi, että lapsesta asti olen katsellut tummatukkaista siskoani, olen itsekin halunnut olla tumma. Minulle sopisi tuollainen kampaus, siis luonteelleni, mutta ei nykynaamalle. Tämä näyttää kyllä aika paljon Meri-siskoltani.

Ja vielä yksi, vähän enemmän oikeannäköinen. Kyllä leikkiminen on kivaa!

Juuri ja juuri ehdin sitten tekemään ruokaa ennen lounasvieraiden saapumista. Tänään tarjosin taas  vakiosuosikkiamme teriayakilohta, tummaa riisiä ja thaimaalaista porkkanasalaattia. Salaatti sopi hyvin muihin makuihin ja oli hyvää! Ohje löytyi uudelta Mustapippuri-sivustolta, joka näytti aika lupaavalta.

Jälkiruoaksi veivasin jäätelökoneella rasvattoman kuningatarjäätelön. Sitä jäi vielä sen verran, että voin syödä loput illalla katsoessani Karjalan kunnailla -sarjan päätösjakson.

Kyllä nyt taas jaksaa aloittaa uuden viikon, kai.

Ihania tyttöjä ja ruokakirjoja

 

kuva Miina Savolaisen

Hain eilen Suuri kuu -kirjakakaupasta tilaamiani joululahjakirjoja ja iskin silmäni kauan haaveilemaani teokseen. Miina Savolaisen Maailman ihanin tyttö  on kirja, josta viimeksi äiti puhui ja kehotti hankkimaan.

Jo kirjan kansi oli poikkeuksellisen kaunis ja syyhytti avaamaan ja sukeltamaan kirjan maailmaan. Mutta maltoin mieleni ja paketoin sen itselleni joululahjaksi. Olisihan se kamalaa, jos ei saisi lahjoja!

Olen muuten viime aikoina katsellut muitakin kirjoja lähinnä ulkonäökselliseltä kantilta. Esimerkiksi Tessa Kirosin Venetsia on kuin koru kullalla silattuine sivuineen.

Mutta kun tarkemmin selasin, arvelin, ettei tulisi kokattua niin paljon äyriäisiä ja kalaa tai muitakaan ruokia.

Hillasoilta oliivilehtoihin on toisaalta ollut minulla alusta asti selailu- ja inspiraatiokirjana vähintään kerran viikossa. Olen muutamia ruokia tehnytkin sieltä, mutta en pidä ohjeita erityisen hyvinä enkä missään nimessä tarkkoina. Toisaalta on kiva lukea vaihteeksi keittokirjaa, jonka tekijä ei ole kotitalousopettajamaisen tarkka.

Tessan tunnelmapalat lapsuudesta ovat  sen sijaan mukavaa luettavaa ja kauniin ulkoasun ohella kirjan parasta antia.

Että semmoista. Mies saa toivomansa Mankellin uutuuden Rauhaton mies. Toivottavasti se ei ole enne.

Ilta itselle

   

 

Perjantai-ilta, mies on teatterissa ja pikkujouluissa ja on mahdollisuus viettää ihana ilta yksin kotona. Ja täällä katson Sotamies Ryania, jonka olen nähnyt monta kertaa aikaisemminkin. Hyviä näyttelijöitä, osuvia tyyppejä ja hienoa kuvausta jaksaa kuitenkin ihailla kerta toisensa jälkeen. Samoin Tom Sizemorea, vaikkakin sivuosassa, mutta hän on vaan aina yhtä hurmaava.

Tai ehkä vaihdan Ylpeys ja ennakkoluulon tai Rakkautta vain tai Holidayn...ja pöydällä odottaa vasta hankittu Kissa kuumalla katolla, vanha suosikki. Varta vasten ostettu yksi kuiva siideri on jo nautittu ja tunnelman pitäisi olla katossa.

Olen saanut tehtäväksi opetella kesken jättämistä, ja nyt olisi tilaisuus kuunnella järjen ääntä. Se sanoo, että fiksu nainen menisi nukkumaan, että jaksaa viedä koiran ulos aamulla aikaisin. Miehestä ei taida huomisaamuna olla siihen, se teatteri uuvuttaa niin.

Me osataan

Mittasin tässä kerran Vilman nukkuessa: nenänpäästä perään 88 cm. Aika isolta se näyttääkin. Viimeksi punnittaessa painoa oli yli kahdeksan kiloa ja nyt on varmasti vähän enemmän. Ja tämä kaikki kahdeksan kuukauden ikäisenä. Ja ruokaahan meillä menisi myös vaikka se kahdeksan kertaa päivässä, vaikka kaksi saa riittää.

Olemme molemmat oppineet paljon syksyn koirakoulussa. Niinpä onkin  ollut nyt mukava opettaa sille uusia asioita. Menossa on maltin opetteleminen ruokaa annettaessa. Vilma osaa jo odottaa niin, että ehdin laskea ruokakupin hitaasti lattialle asti, ennen kuin annan luvan syödä. Onnistuu jo melkein: viiden sentin korkeudella koiraa ei pidättele enää mikään.

Samoin Lunan ollessa meillä ja syödessä,  koiraa ei enää tarvitse pidätellä kiinni kaksin käsin, riittää kun pitää kättä stop-merkkinä nenän edessä (ja istuu siis lattialla vieressä). Jos Luna lähtee yhtään kauemmaksi, syöksyy Vilma salamana imuroimaan loput.

Kadun reunassa Vilma osaa odottaa, kun käsketään, ja lähtee yli vasta merkin saatuaan.  Tämäkin onnistui täysin vasta eilen. Seuraavaksi aletaan opetella olohuoneessa istumista, kun ovikello soi. Sen opettelemiseen saattaa mennä vähän aikaa, veikkaan vuotta tai kahta.

Ulkoillessa saatetaan heittää vaikka kuudet lirkut, mutta kotona osataan olla jo sisäsiistejä, enimmäkseen. 

Pikku Pomperipossa, joka tänä aamuna ensimmäisen kerran nappasi pöydältä toisen isäntänsä aamuvoileivistä.

Joulupuu on varastossa

 

 

Liekö kuvassa tämän talven viimeinen lumiukko? Sunnuntaina vielä oli maa jäässä ja lumiukosta tynkä jäljellä. Toivottavasti niitä saadaan vielä lisää, ja mahdollisimman pian, että pääsee  mukaan joulutunnelmaan. Kuukausi enää, siis neljä viikkoa jouluun!

Ensimmäinen keinokuusi on nyt ostettu. Jännityksellä odotamme, minkälaiselta se näyttää ja mitä  ajatuksia se herättää jouluvieraissa. Ainakaan ei mene nenät tukkoon eikä neulasia tarvitse nyppiä yösukan pohjasta. Mutta silti...Ainakin se on iso.

Lahjoja ei nyt hankita, pääsääntöisesti, mutta muutaman kirjan olen sentään tilannut. Kohta voisin etsiä jostakin valkoisen amarylliksen. Sen kun asettaa olohuoneen sohvapöydälle, alkaa juhlamieli rakentua.

Ensin touhotetaan vielä lähiviikot töissä ja yritetään illalla kotona elpyä aamuksi takaisin.

Babetten puikoista

Tässä se nyt on, kuukauden käsityö. Nelisen viikkoa siihen meni, ja vielä jatkan reunusta ehkä yhden kerroksen verran. Piti ottaa kuvia tänään, kun sen saattoi tehdä luonnonvalossa.

Pimeän ajan ilo on tämä  virkkaaminen ollut. On ollut kodikasta ja turvallista kaivautua omaan sohvannurkkaan koko illaksi, ja virkkaaminen on antanut hyvän syyn olla tekemättä muuta.  Edellisestä kerrasta tosin on vierähtänyt kolme-neljäkymmentä vuotta, kun en tykkää pitsistä enkä kuvioneuleista, virkatuista sängynpeitteistä puhumattakaan.

 

Kaiken kunnian lopputuloksesta saa tämä Puro-lanka. Olen käyttänyt tähän Tundraa, Jäätynyttä karpaloa, Iltanuotioita, Kanervikkoa ja mitä niitä onkaan. Ainoastaan Revontulet jäi pois.

 

Nyt voi sitten torkkua lämpimässä lopputalven.

Jouluostoksilla

 

 

 

Käsityön museon jouluikkuna on taas somistettu houkuttelevan somaksi.

Alamäki

Taidetaan olla koko maa saman sumun sisällä.  Harso on vain tihentynyt päivän mittaan. Kuin olisi auringolta jäänyt nouseminen tänä aamuna puolitiehen, juuri horisontin reunalle. Siitä se päivä lipui sitten huomaamatta illaksi.

Työpäivän jälkeen pikainen kauppareissu ja kala-aterian valmistus, ja taas sohvalle odottamaan Clarence Streetiä. Se pelastaa arkipäiväni ja irrottaa ajatukset työasioista. Vaikka Dan alkaa olla jo tosi inhottava manipuloiva niljake, jonka kompastuminen omiin virityksiinsä on vain ajan kysymys. Ja vaikka Daisy ei ihan vielä ole noussut sarjan naispuoliseksi päähenkilöksi, niin siitä on tullut jokapäiväinen must.

Pitää vissiin aina olla riippuvuussuhde johonkin sarjaan. Vierotin itseni aamusarjoista, kun Tie Avonleaan loppui kesällä. Oikeastaan Greyn anatomia on ainoa pitkäaikainen seuralaiseni tällä hetkellä tuon irlantilaissarjan ohella. Kaikkia muita katselen vaihdellen, kuten taas kerran Vain muutaman huijarin tähden.

Mikä tahtoo sanoa, että vietän töllön äärellä lähes kaikki iltani. Siinä virkatessa ja kutoessa menee hölmömpikin ohjelma, joskaan tositeeveehen en ole vieläkään mieltynyt. Ruoanlaittoa ja  sisustusta tulee aina jostakin.

ÄO on luultavasti laskenut sinne kengännumeron tasolle, ei siis kovin alas. Mutta kun ei maistu kirjat, ei elokuvat, muusta kulttuurista puhumattakaan. En jaksa lukea mitään valokuvauskurssiin liittyvää, saati kaivaa kameraa esille. Tilattu kirja jää kirjastosta hakematta.

 Taidan ostaa sen tekokuusenkin.

Kuakkua!

Ihanan hiljainen sunnuntai! Tekee hyvää, koska tiedän jo valmiiksi huomisen olevan tiukka päivä töissä. Ei aikatauluja, ei edes sunnuntailounasta, vain valmista tomaattikeittoa päivällä ja ehkä kohta pastaa illlalliseksi.

Kaikessa rauhassa verhojen ripustamista, joka sekin on odottanut sellaiset pari kuukautta. Yksi kesävaatepino yläkaappiin, odottanut pari viikkoa. Pyörät varastoon talveksi, odottaneet myös, mutta eivät vielä jäätyneet kiinni telineeseen. Kukat suihkuun virkistymään, kun en muuten muista edes kastella. Muutama jouluvalo esille, kynttilät palamaan. Heh, tässähän on kohta vauhti päällä, mitä ihmettä!

Ei sentään. Hidasta virkkaamista riittää  onneksi vielä pitkäksi aikaa. Miehen ja Hauvan vedellessä päikkäreitä alkoi tuttu sweet tooth taas muistutella itsestään ja tartuin leivontahoukutukseen Kodin kuvalehden sivuilta. ( Nyt tulee ostettua lehtiä, kun ne ovat jatkuvasti tarjouksissa.)

Omista kuvistani tuli huonoja ja epätarkkoja, mutta Pikku kakkunen -blogissa on hyvä kuva ja Kodin kuvalehden ohje.

Helppo PÄHKINÄ-KINUSKIKAKKU hiukan mukaeltuna

1½ dl juoksevaa rasvaa, Sunnuntai

2 munaa

2 dl graham- ja 2 dl valkoisia vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

2 raastettua hapahkoa omenaa

1 dl maitoa

Sekoita rasva ja sokeri keskenään, sekoita munat yksitellen ja vatkaa kevyesti. Lisää vuorotellen kuivat aineet, omena ja maito. Sekoita ja kaada leivinpaperilla vuorattuun vuokaan, halkaisijaltaan 24-26 cm. Paista 175 asteessa puolisen tuntia.

Keitä sillä aikaa kuorrutus. Siitä pitäisi tulla kinuskia, mutta näillä kevytaineilla ei tule ennen kuin valmiin kakun päällä.

1 dl juoksevaa Sunnuntaita
2 dl fariinisokeria
3/4 dl 7%-ruokakermaa
100 g suola-chili-pähkinäsekoitusta
mustapippuria

Keitin näitä miedolla lämmöllä vettä haihduttaen parikymmentä minuuttia. Sekoitin lopuksi rouhitut pähkinät joukkoon ja kaadoin kakun päälle. Paistoin vielä 12 minuuttia lisää.

Jäähtyneenä maistui näin hyvin jo ennen kuin ehdin kuvatakaan. Savolaismies oli tyytyväinen herätessään. Minähän en niin välitä...

Päivä putkessa

Ei irtoa nyt oikein mitään. Päiväunien syytä. Lomapäivät ovat sujuneet Babetteen neliöitä virkatessa. Neliöt ovat nyt valmiina ja vuorossa on niitten yhteen ompeleminen. Innostun aina vain yhdestä asiasta kerrallaan ja nyt on hinku saada peitto kasaan. Reunuksen virkkaaminen on minusta ihanaa.

Sain kutsun töihin perjantaiksi, viimeisenä lomapäivänäni, ja sanokaa mitä sanotte, mutta kivaa oli. Sen verran oli tautivuoteelle kompastunut kollegoja, että sijaiseni sijoitettiin muualle. Maanantaina alkaa sitten neljän viikon työputki, ja se on ensimmäinen niin pitkä -yli vuoteen.

Lauantaipäivää on vietetty tavalliseen tapaan, siis ulkoilujen jälkeen kaupungilla. Yritettiin löytää sopivankokoista koiranpetiä, joka tyydyttäisi minun silmääni ja miehen lompakkoa, mutta yhteisymmärrykseen ei vielä päästy. Ainoa siedettävä olisi maksanut tasan sata euroa ja se oli minustakin liikaa. Täytyy tutustua netin tarjontaan seuraavaksi.

Vilmuska on kasvanut kertakaikkiaan ulos entisestä sängystään ja makoilee lähinnä sen pohjan päällä. Toisekseen juoksuaikana ei ole kiva pitää sitä vieressä yöllä, kun se repii mustat hienot satiinipöksynsä kerta toisensa jälkeen pois. Ja kolmanneksi joudun ottamaan Ventolinea joka yö ja toivon hartaasti, ettei sillä ole koiran kanssa mitään tekemistä!

Lounaaksi nautin Brick'sissä juuripaistettuja neulamuikkuja ja aitoa pottumuusia. Se on ollut vuosia lempparini siellä poronmaksan ohella. Tilaan mielelläni myös Lindemans Kriek -olutta, voimakkaan kirsikkaista mummonmehun ja siiderin makuista, makeahkoa juomaa. Se ei passaa erityisesti ruokien kanssa, mutta mitä siitä, tykkään kuitenkin. Brick'sissä saa myös kaupungin parasta kahvia, pehmeää ja erityisen aromikasta. Tietenkään sitä ei saa ostaa itselleen mistään.

Nämäkin sinisen hetken kuvat ovat viime talvelta.

Kaupoilla

Kun on lunta maassa ja puut valkoisena, sitä panee lämpimän talvitakin päälle, villahuivin kaulaan ja lakin päähän. Pitää hankkia uuden talvikengät, kun entiset kävelyyn sopivat ovat jo entiset. Pakkasta on kokonaista yksi aste.

Kaupoissa kulkeminen vielä menettelee, mutta sovittaminen on yhtä tuskaa. Hiki helmeilee otsanrajassa, vaikka takki on auki. Kahdessa ensimmäisessä kaupassa on hyviä malleja, mutta kengät eivät tunnu ihan oikeilta jalassa. Myyjä kertoo ettei kaikkia kokoja enää saa ja osa malleistakin on jo myyty loppuun. Tähän aikaan vuodesta, hyvä että ehti juuri talvi alkaa!

Painelen Ecco-shopiin, jonne oli alunperinkin matka. Sieltä löytyy tuttuun tapaan popot, joissa jalka laulaa onnesta. Ostin sieltä edelliset ja sitä edellisetkin. Kenkien pitää tuntua hyvältä jalassa.

Mutta ei ne kauniit ole! Täytyy sitten vain muistaa lisätä punaista huulipunaa, ettei katse eksy alemmaksi.

Kuvat ovat viime talvelta...

Lumisateen keskeltä

Olen korvannut viimevuotisen ylirasituksen kaikinpuolisella alirasituksella, kuten on jo käynyt ilmi. Sen seurauksena nukun lomaviikolla kymmeneen ja menen jo puoliltapäivin koiran kanssa päikkäreille. Nyt tiedän, mitä tarkoittaa kuunnella ruumistaan talven tullessa. Kaikki on hyvin, kun saa nukkua tarpeeksi, reilusti enemmän kuin työssäkäydessä.

Mikä ihme tuota hauvaakin nukuttaa niin makeasti? Sillä alkoi ensimmäiset juoksut nyt seitsemän ja puolikuisena, siitä kai se johtuu. Se on selvästi vaisumpikin kuin ennen.

Hypin nyt asiasta toiseen, mutta onko tämä kuvien siirtäminen blogiin muuttunut teillä muilla? Välillä systeemi toimi uudella tavalla ja nyt taas vanhalla, eikö niin?
Kokeilin Helinän innoittamana vaihtaa toiseen pohjaan, mutta en osannut siihenkään siirtää kuvia suurikokoisempana. Piti palata takaisin.

Ruoka, jokapäiväinen ilo! Isänpäiväksi minulta tilattiin miesruokaa, mikä tarkoitti kokolihaa ja valkosipuliperunoita. Turhat krumeluurit jätin pois kokonaan, salaatit ja muut, vaikka Himself syö niitäkin kyllä mielellään. Klassiset valkosipulipavut ja sitruuna-hunajaporkkanat passasivat hyvin oheen.

Ystäväni suositteli mureaa kokonaista naudan ulkofilettä uunissa mieluummin kuin pihvejä, kun en ole niitten valmistamisessa koskaan vielä kunnostautunut. Hän neuvoi paistamaan ensin lihan pinnan kiinni pannulla ja maustamaan sitten suolalla ja pippurilla uuniin.

Pastanjauhajilta löytyi erinomainen ohje jatkoon. Sisälämpötilaksi paistettiin 200 asteessa 60 ja otettiin sitten folioon vetäytymään. Kastikkeeksi tein tietysti sienikastikkeen ja toiseksi ihan koemielessä lämmitin valmista HK:n punaviinikastiketta. Kumpikin puolusti paikkaansa ja tuli syödyksi.

Castello de Querceton Chianti Classico -viinin, Il Picchio, olin saanut lahjaksi, ja annoin siitä vain pienet maistiaiset. Hieno viini, joka avautui paremmin vasta lasissa seistyään.

Ja ne valkosipuliperunat, pitkästä aikaa oli kiva syödä niitäkin. Hiukan kevennettynä tein ne Kolmen juuston kermalla.

Jälkiruokana oli pienellä kiisselillä sakeutettuja tuoremarjoja pakkasesta (nuorisolle sikainfluenssan ehkäisyyn) sekä sitruuna-rahkavaahtoa.

Ei kuulunut valitusta.

Mäyräkoiran murrosikä

Kun Luna tulee meille hoitoon, ei sillä ole paljon asiaa petiinsä sen jälkeen. Ei se tosin kotonakaan siinä nuku, vaan isäntänsä peiton alla, mutta loikoilee siinä joskus päivällä.

Vilma valtaa kopan heti eikä Luna voi tehdä sille mitään. Se yrittää joskus haukkua ja houkutella Vilmaa leikkimään, mutta jälkimmäinen mellastaa kopassa sydämensä kyllyydestä nakertamalla pehmeitä seinämiä. Pohjan Luna on syönyt ihan itse pienenä.

Vilma työntää kopan kirjahyllyn alle ja syöksyy sinne turvaan aina, kun takaa-ajo kiihtyy liikaa. Sinne se myös käy rohmuamassa kaikki luut ja Luna jää nuolemaan näppejään.

Mitä sitten isäntäväki tekee tällaisen uhmaikäisen koiran kanssa? Kertokaa se minulle! Kun se ei ole lapsi eikä sille kannata selittää mitään oikeudenmukaisuudesta ja antamisen ihanuudesta.

Lauantai-illan huumaa kotona

Mitä on PILATES suomeksi? Melilosvot, tietenkin.
Tämän vitsin kertoi mieheni aamupalalla ja minua naurattaa vieläkin.

Lauantai-ilta on jo pitkällä. Pizza tuoksuu juuri uunista otettuna, lasi punaviiniä on kaadettuna ja kohta syödään. Koirat uinailevat jossakin, Loiro laulaa ja lumi sulaa hiljalleen pihalla. Nuoriso on omilla teillään.

Hyvää isänpäivän aamua huomenna kaikille!

Mukavaa ja ihanaa, vaihteeksi

Kyllä on ollut vilkas viikko siihen nähden, etten ole ollut edes töissä.  Kahtena aamuna olen lähtenyt jo seitsemältä kävelemään sovittuun tapaamiseen, ja erilaisia tapaamisia kehityskeskustelusta työterveyspalaveriin on riittänyt jokaiselle päivälle, parhaalle kolmekin.

Monta hommaa tuli hoidettua. Yksi niistä oli kauan sitten tilattu suuhygienistikäynti. Hammaskiven poistoon oli sitten viime tapaamisen tullut uusi laite, tehokkaan tuntuinen ultraäänipuhdistus.  Mutta huh, ei nuorille eikä kipuherkille! Ei auttanut vanhan konkarinkaan kuin pyytää pintapuudutus, ja silti oli tekeminen tuolissa istuessa. Veri roiskui kaulukselle asti ja hoitajan maskillekin. Oli siis ientulehdusta ja tosi tarpeellinen käynti.

 

Tämän päivän  tärkeä meno oli kampaajallakäynti. Sain siihen menemään koko päivän.  Nukuin ensin yhdeksään, ensimmäistä kertaa koko viikolla. Perusteellisen lehdenluvun jälkeen lähdimme Vilman kanssa ulkoilemaan tuuliseen pakkasaamuun.

Koira sai juosta vapaana ja oli onnensa kukkuloilla löydettyään jäätyneen kikkareen hevosenlantaa, ykkösherkkuaan. Jossakin vaiheessa sain potkaistua köntin pois sen ulottuvilta, minkä seurauksena Vilma juoksi vaarallisen jyrkkään alarinteeseen sitä hakemaan. Onneksi pääsi itse poiskin, sillä minusta ei olisi ollut paljon apua.

Pikaisen lounaan jälkeen tulikin jo kiire bussille. Tuulesta sain hyvän syyn olla kävelemättä kaupunkiin, vaikka olen tällä viikolla maanantaisen puntarikäynnin jälkeen kävellyt niin paljon kuin mahdollista.

Kaksi ja puoli tuntia istuin kampaajalla, kun raidat tehtiin monisävyvärjäyksellä ja leikattiin sitten klassinen polkka. Tuli muuten hyvä!

 

Ruokakauppaan ehdittiin vasta puoli kahdeksalta.

Huomisen ohjelmassa on pientä pintasiivousta, poro-leipäjuustopiirakan leipomista illalla saapuvalle etelännuorisolle, valokuvakurssia.

Tämä on mukavaa ja ihanaa elämää. Minun elämääni.

Epämiellyttävä yllätys

Kuvassa on puuhevonen Pellosta Pentikin myymälästä, mutta se on tässä vain siksi, että  näyttää kivalta. Samaa ei voi sanoa minusta, joka alan kohta muistuttaa possua.

Kävin tänään ihan rutiinikäynnillä työterveyslääkärilläni. Hän pakotti nousemaan puntarille, kun   kerroin laiskistuneeni ja lihoneeni. Ja niin olinkin, neljä-viisi kiloa kevään jälkeen. Ja siis sen jälkeen kun meille hankittiin koira, jonka kanssa oli määrä ruveta liikkumaan monta kertaa päivässä!

Vilma-koira itse on sutjakka kuin ainakin seitsemänkuinen narttu, notkea ja nopea. Se kyllä saa tarpeeksi liikuntaa, ja siitä pitää huolen mieheni. Minä kokkaan, bloggaan, virkkaan tai teen jotakin muuta kiireellistä televisionkatselua aina koiranulkoilutusaikaan.

Ja kaikkien terveellisten ruokieni lisäksi olen vetänyt aikamoisen määrän jäätelöä, karkkia ja leivonnaisia, iltavoileivistä puhumattakaan viimeisen vuoden aikana. Sen lisäksi olen lopettanut melkein kaiken liikunnan kevään jälkeen.

Miten tässä näin pääsi käymään...