keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Mökkijuhannus meikäläisittäin


Kun kolmetoista henkeä ikähaitarilla 15-80 lähtee pienelle mökille juhannuksenviettoon, on eduksi, jos säät sallivat elon enimmäkseen ulkona. Monena vuonna on pystytetty telttakatosta pihalle pöytien päälle sade- ja sääskisuojaksi, mutta tänä kesänä sitä ei tarvinnut ottaa edes esille. Oli kerta kaikkiaan mukavat ilmat! Jopa ajoittainen sade osui ihan mukaviin aikoihin, kuten yöhön tai juuri kun  olimme jo lopettaneet aterian ulkona.


Pikkugrilli on aikojen alussa rakennettu tyhjään pesukoneen rumpuun. Siinä on ihan mainiota polttaa roskia tai valmistaa ruokaa. Vieressä on kyllä korkeampi valkoinen muurattu grillikin, mutta eniten käytetään tätä rumpua. Isolla liedellä lämmitetään yleensä muurikkapannua, ja sillä sitten parina päivänä paistettiinkin pihvejä ja vihanneksia sekä tuoretta ananasta. Ja tietysti jälkiruoaksi lättyjä.


Laulaminen kuuluu mökkijuhannuksen perinteisiin kuin nyrkki silmään, vaikka meillä oltiin kyllä ihan sovussa ja yhteisymmärryksessä:) Vanhempani jäivät rantaan laulamaan vielä siinä vaiheessa, kun minä menin jo nukkumaan.


Vilmalle riitti leikittäjiä ja koira oli aivan elementissään saadessaan juosta kaikki päivät vapaana pihalla ja metsässä. Vaari oli saada sydärin, kun muisti kaikki mökin alle ja ympärille piilottamansa rotanmyrkyt. Niitä sitten yritettiin löytää ja hävittää ennen koiraa, mutta talon alle oli pääsy vain yhdellä meistä. Eipä tuo näyttänyt oireilevan mitään muuta kuin sääskenpuremia, joita olikin sitten paljon.

Tutkimusretkiä piti tehdä naapurin pellolle ja rantapoluille. Kutsuun se ei katsonut ollenkaan tarpeelliseksi heti vastata ja kerran mies löysi sen matkalla tietä pitkin jonnekin muualle.

Kokko saatiin aikaan tänäkin vuonna. Siinä palaa vanha laituri. Tulen äärellä istuu äitini.


Kun harvoin pääsee mökille, huomaa selvästi, miten aika kuluu siellä ihan omia aikojaan. On kiva puuhailla jotakin tai olla puuhailematta. Uni maistuu. Niin syömiseen kuin saunomiseenkin menee kauan, tiskaamiseen vielä kauemmin. Onneksi joku muu ilmoittautui siihen vapaaehtoiseksi!


Sunnuntaina oli lähdettävä ajamaan mökiltä kotiin, vaikka lomailu olisi maistunut vielä edes muutaman lisäpäivän verran Oulussakin. Olisin halunnut kuljeksia vielä vähän kaupungilla, Nallikarissa ja torilla. 

Ehdotan, että Suomessa annettaisiin kaikille kahden kuukauden kesäloma. Onhan niillä kreikkalaisillakin kaikenlaisia ylettömiä etuja...

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Puoliviikkoinen

Kaksi päivää töissä oli oikein piristävää, varsinkin kun sain kammettua itseni pyörällä eilen matkaan. Viileähkö auringonpaiste oli juuri sopivaa puolen tunnin matkalle. On aika ylellistä kokea käyvänsä töissä vain omaksi ilokseen. Sallittakoon se vanhalle rouvalle, joka on intohimoisella suhtautumisellaan kuluttanut itsensä jo vuosia sitten aika loppuun siellä.

Mutta miksi vaihtaa työtä, josta pitää ja joka on niin hyvin vastannut taitoja ja kehittymistarpeita. Opittavaa riittää vielä kymmeneksi vuodeksi ja toisaalta voi myös jatkuvasti iloita osaamisestaan. Tällaisessa osa-aikatyössä se varmasti onnistuukin.

Nyt on kuitenkin loppuviikko vapaata ja edessä juhannusreissu  pohjoiseen vanhempien ja sisarusten perheitten kanssa mökille. Siitä minulla on joka vuosi vähän huono omatunto, että omat lapsemme viettävät nykyisin juhannusta omissa porukoissaan, kun äiti tahtoo mennä aina lapsuudenperheensä luo. Toisaalta meillä ei ole omaa mökkiäkään, jossa aitoon tunnelmaan pääsisi. Poikien ollessa pieniä vietimme ainakin kymmenen juhannusta Savossa miehen kotona.

No, kohta olen pakannut kassit valmiiksi, aivan liikaa kuten aina, Vilma kiinnitetään takapenkille omiin turvavöihinsä ja suunnataan nokka Ouluun.


Riemukasta, lämmintä ja sopivan tuulista juhannusta!





sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Arkista, mutta hyvää

Häähullaannuksen alkaessa vähitellen haihtua, on palattu normaaliin päiväjärjestykseen ja sunnuntainviettoon. Tosin kooste prinsessahäistä piti vielä katsoa ja ottaa tietysti tallennukseenkin pahan päivän varalle.

Nälkähän on aina mielessä, joten myöhäiselle lounaalle piti alkaa vääntää jotain syötävää heti ulkoilun jälkeen. Salaattikulhon pohjalle pilkoin yhden uuden sipulin varsineen vinaigretteen marinoitumaan. Päälle raastoin yhden porkkanan ja heittelin sitten lehtisalaattia ja paahdettuja cashew-pähkinöitä päälle. Maistuivat aika hyvältä yhdessä.

Olin leikannut jääkaappin valmiiksi lohimedaljonkeja, jotka maustoin uunivuokaan soijalla, kalakastikkeella ja ripauksella sokeria. Teriyakikastiketta ei ollut, mutta näistä sai sille melko hyvän vastikkeen. Olin eilen jo ehdotellut miehelle grillin virittelyä ulos, mutta ei ottanut innostuakseen. Siis uuniin.

Lisäkkeeksi halusin kylmän kasviskuskusin, johon sain idean Avaruusasemablogista. Alkuperäinen ohje oli Maku-lehden sivuilla. Kuullotin kuitenkin ohjeesta poiketen kasviksia ensin hetken öljyssä, oman miesväkeni tuntien, joissa ei kesäkurpitsan ystäviä juuri ole.

Itse tykkään täysjyväkuskusista, runsaan sitruunaisesta ja jääkaapissa hyvin maustuneesta. Lisäsin erilaisten kasviskuutioiden lisäksi vielä puoli punaista chiliä, mikä olikin ihan sopivasti. Tulista siitä ei ollut tarkoituskaan tehdä. 


Öljynä käytin sitruunalla maustettua oliiviöljyä ja yhteensä puolitoista sitruunaa, mikä ei ollut yhtään liikaa. Ja tietysti tein tämän ruoan heti aluksi jääkaappin imemään makuja itseensä.

Juonitteluni onnistui ja kumpikin lounasseuralaiseni myönsi ensimmäistä kertaa, että kuskus oli hyvää.


Jälkiruokana halusin tehdä paistettuja nektariineja, kun näin niitä Arleenan Kotona-blogissa. Laitoin pannulle vähän pullomargariinia, fariinisokeria ja hiukan raakojen nektariinien lohkoja. Hetken hauduttelun jälkeen maustoin ne vielä jääkaapissa olleella mustaherukkaliköörillä. Vaniljavaahto vielä kruunasi hyvän maun.


Ja yhtäkkiä taas on ilta! Huomenna menen töihin.

Humussa


Jestas, että oli ihanat häät ja ihana ilta! Kerrankin olin iloinen siitä, että osasin ruotsia ja ymmärsin, mitä puheissa sanottiin. Vaikka en kieltä kovin hyvin puhua osaa, pystyn hyvin lukemaan ruotsinkielisiä lehtiä ja kuuntelemaan melko sujuvasti televisiostakin. 

Victorian puku oli minustakin ihastuttava, tyttömäinen, modenilla tavalla tyylikäs ja ylellinen samaan aikaan. Kameekruunua olin toivonutkin, se oli upea vanhan pitsihunnun kanssa. Nautin suuresti kaikkien naisvieraitten jalokivenväristen iltapukujen katselusta ja -ja niistä jumalaisista jalokivistä!

Hääjuhlassa Danielin isän puhe oli jo yllättävän hyvä, mutta Prinssi Danielin oma puhe sulatti sydämet lopullisesti. Sellaista sulavuutta, lämpöä ja välittömyyttä ei olisi osannut millään odottaa. Samalla alkoi ymmärtää yhä paremmin Victorian valintaa.

Edelliset massiivisen vaikuttavat häät olivat tietenkin Dianan ja Charlesin juhlat 1981. Toivon sydämestäni tälle liitolle toisenlaista tulevaisuutta, ja onnelliselle lopulle näyttäisi olevan tässä kaikki mahdollisuudet.


Muten kun Tanskan Margareeta meni naimisiin kauan sitten, olin pikkutyttö. Hänen kruununsa oli minusta niin mieliinpainuvan ihana, että ostin paperikaupasta liimapullon ja hopeahilettä. Piirsin naistenlehden kuvasta itselleni samanlaisen kruunun ja leikkasin sen sopivankokoiseksi ja pidin päässäni. 

Kyllä joka tytöllä pitäisi olla oma kruunu.

perjantai 18. kesäkuuta 2010

Muistelua

Olen aina tykännyt lastenvaunuista, varsinkin vanhoista. Tuollaisissa museon upeanvärisissä nostalgiavaunuissa ovat vanhempani luultavasti nukkuneet kolmekymmentäluvulla. Mahdottoman matalat jostakin syystä, ja liekö  niissä ollut minkäänlaista jousitustakaan. Alemman kuvan supermoderneissa vaunuissa taas majaili allekirjoittanut, päiväkävelyllä vähän yli parikymppisten vanhempiensa kanssa.

Muistelen, että jousitus oli siihen aikaan hoidettu nahkahihnoilla. En kyllä tiedä, miten sen voin muistaa, mutta selitykseksi riittänee se, että olen ollut ihan hulluna vauvoihin ja vaunuihin siinä missä pojat autoihin. Niin ja nukkui niissä tietysti minun jälkeeni pikkusiskokin. Nuoremmilla serkuilla oli sitten seuraava, paljon hienompi malli, joka enteili jo nykyaikaa. Oli varmaan muovipäälliset?


Muistan sen kiihkon, millä kahdeksankymmentäluvulla valitsin itselleni lastenvaunuja ennen esikoisen syntymää. Halusin tummansinistä vakosamettia, korkeat vaunut ja isorenkaiset. Esitin toiveen vanhemmilleni, jotka olivat luvanneet tilata ne rahattomalle juurivalmistuneelle pariskunnalle. Että olin onnellinen niistä! Pian syntyi sitten lapsikin, jota varten ne oli hankittu. 
Sen jälkeen niissä vaunuissa  tuuditettiin vanhempieni kaikki seitsemän lapsenlasta.

torstai 17. kesäkuuta 2010

Piknikillä

Kokeilin Helinän suosittelemaa Piknik-ohjelmaa kuvankäsittelyssä, ja siinä oli taas hauska ja tervetullut uusi lelu! Sen voi ladata ilmaiseksi täältä

Yläkuva on otettu ensimmäisestä näkemästäni plataanista Milanossa. Pikkuisen tehostettuna värit tulevat hienosti esille. Jostakin syystä nämä plataanikuvat kääntyivät  nurin tänne blogiin siirrettäessä, mutta tuo egyptiläinen pikkupullo ei.

Viimeaikoina olen näpsinyt kuvani pikkupokkarilla, mutta tilasin nyt ison kameran irtosalamaan  valonhajottinen sekä pienen ja kätevän softboxin. Niistä on paljon iloa salaman tuottamaa valoa pehmennettäessä.

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Hyvää, sanoi mustapartainen nainen, päivää!


Asiani eivät enää ole huonosti ollenkaan, päinvastoin: mies on kokenut ihmeparantumisen ja alkanut tänä aamuna puuhailla jo tavallisia puuhiaan. Blogiako lienee lukenut vai onko viikko vain tehnyt tehtävänsä ja haavakipu on todellakin pois. Nyt kuitenkin hän pystyy liikkumaan ihan toisella tavalla kuin tähän asti.

Sain herätä kahdeksalta kaikessa rauhassa. Koira oli käytetty ulkona, lehti haettu ja kahvit keitetty. Koska vettä tuli kuin aisaa, menimme kaikki vielä tunniksi uudestaan nukkumaan.

Ehkä tää tästä nyt normalisoituu, tää meidän tasainen elämämme. Se onkin välillä ollut niin tasaista, että jopa umpparileikkaus tuo siihen kaivattua väriä ja meininkiä. 

Minä suostun myöntämään, että minulle on tehnyt hyvää tehdä vähän enemmän hommia -jos kauppakassien nostamista ja kantamista ei lasketa, siinä oli pullistua silmät päästä! Eikä lakanapinonkaan selvittely yksin onnistu. Imurointi oli loppujen lopuksi ihan ok uudella kevyellä imurilla, vaikka hiki virtasikin. Ymmärrän nyt, miksi vakituinen imuroija palkitsee itsensä aina oluella. Minä palkitsin jäätelöllä.

 On alkanut tehdä taas mieli lukea kirjoja. Tämä entinen jokapäiväinen iloni ja intohimoni on ollut nukuksissa kohta pari vuotta, siitä lähtien kun jäin uupumuslomalle. Olen lukenut sen jälkeen korkeintaan yhden kirjan kuukaudessa.

Lähdenkin tänään kirjastoon.

Nämä tulppaanit kukkivat Viherlandiassa jokin aika sitten.




sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Käännä sivua


Tämä on nyt valivalia, joten saat vaihtaa heti sivua, en pahastu. Siis:  Koira heräsi aamulla tapansa mukaan aikaisin, ja olimme jo kuudelta sunnuntai-aamuna pihalla. Ihan liian aikaisin minulle. Olin illalla katsonut Forsytein tarua suurella nautinnolla, enkä huomannut mennä nukkumaan ennen puolta yhtä. 

Lehdenluvun jaa aamukahvin jälkeen menin uudelleen nukkumaan pariksi tunniksi, mistä koiran yninä herätti kymmeneltä, taas vähän liian aikaisin. Piti viedä ulos, suoraan sängystä ja vihaisena.  Ja kolmannen kerran nukuin illansuussa lyhyet päikkärit, joilta mies herätti viemään ynisevän koiran ulos. Olisin jo voinut motata kumpaakin! En voi sietää jatkuvaa häirintää.

Tässä välissä tein paljon muita hommia. Pyykkiä, tiskiä, ruokaa, roskia, koiran ulkoilutusta.

Ja silti tiedän ihan hyvin kaikki faktat. Tämä on ohimenevää, väliaikaista, kestän kyllä jne.  Niin kestänkin. Ärtyneisyyteni voi johtua siitä, että monet normaalit rentoutumiskeinoni ovat jääneet  kohta viikon ajan väliaikaisesti pois. En pääse ulos pitemmille lenkeille jalan takia, en pääse pyöräilemäänkään jatkuvan sateen takia. Ja ennen kaikkea yhteiset metsäretkemme ovat katkolla. Vakiopaikkani sohvalla on viety, enkä tykkää istua miehen nojatuolissa. En myöskään halua nukkua miehen puolella sänkyä!

Koko ajan on jotakin tekemistä, ja se ärsyttää minua. Luulen että se ärsyttää juuri siksi, että olen toipumassa työuupumuksesta ja päässyt juuri sinne toiseen ääripäähän. Jatkuva puuhailu on jotain, mitä en ollenkaan nyt välittäisi tehdä, vapaaviikolla varsinkaan. -Onneksi sattuikin vapaata tähän, muuten tekisin kaiken työpäivän jälkeen!

Vähän aikaa mietittyäni huomasin, että tälle ärtymykselle ja häirinnäntunteelle löytyy kyllä syy ja vahva kaikupohja  menneisyydestä. Tuntuu ihan samalta kuin joskus muinoin. Silloin en voinut asialle mitään, nyt voin.

Ajattelin, että minun pitää muistaa tehdä joka päivä nyt jotakin, mistä itse pidän ja saan hyvää  mieltä. Siksi rupesin öisin katsomaan tuota Forsytein taruakin uudestaan dvd:ltä ties kuinka monetta kertaa. Olen lukenut kirjankin useita kertoja vuosikymmenten varrella ja huomannut, miten hyvä taide kestää kulutusta lähes rajattomasti.

Ehkä ensi viikolla ehtisin taidemuseoonkin.


Valituksesta huolimatta  ruoanlaitto ja leivonta on myös terapeuttista ja luovaa ja tyydyttävää. Ja vaikka syötinkin puolet omasta kinkkukuutioilla täytetystä lihamurekkeestani Vilmalle, oli ruoka myös hyvää. Varsinkin tuo artisokanlehtipasta. Ensi kerralla teen siitä kuitenkin jotakin sopivampaa...ilman lihaa.


lauantai 12. kesäkuuta 2010

Kesäruokaa

Ensimmäinen kesäateria syötiin tänään, kun kaupasta sai kotimaisia uusia perunoita. Kuvia ottaessani odottelin vielä perunoitten kypsymistä. Eiväthän ne kovin ihmeellisiltä vielä  maistuneet edes tillin kanssa. Vasta myöhemmin torilta ostetut timot ja siiklit maistuvat sitten  oikeilta.

Uusien  pottujen seurana minulle pitää olla sipulisilliä, kermaviili-tillikastiketta, löysäksi keitetty kananmuna, tomaatteja ja ruisleipää.


Salaattiin oli vielä jäljellä melko makeita saksalaisia mansikoita ja pirskotin päälle sitä ihanaa mansikkabalsamicoa, joka tuo kesän maun mihin tahansa. Melkein mehua se on, mutta hyvää.

Kaupassa käydessä sorruin ostamaan pitkästä aikaa mässyä. Sen mukana irtosi puolet yhden takahampaan paikasta. Eikö se ole selvä rangaistus lankeamisesta? Vai kertooko vain degeneraatiosta. Tiedän että sitä tapahtuu muillekin, mutta potuttaa silti. Toivottavasti saan edes valkoisen paikan tilalle.

Kerään vielä hetken voimia imurointiin. Edellisestä kerrasta on vierähtänyt niin kauan, etten edes muista. Olikohan se se ker ta, kun venäytin selkäni pahemman kerran...Ainakin meillä on ihan liikaa huoneita. Yhtäkkiä kolmio keskustassa alkaa viehättää kummasti.

perjantai 11. kesäkuuta 2010

Vilma kanalassa


Toin Vilmalle kauppareissulta pari uutta vinkulelua, vähän niin kuin hyvitykseksi, kun lenkit ovat niin lyhyitä. Nyt vielä alkoi sataa, joten ulkoilut jäävät muutenkin vähiin. Kaikki entiset lelut on tapettu perusteellisesti ja kaivettu täytteet pois ajat sitten.


Tämä kana on tosi mieleinen ja onkin saanut sen mukaista kyytiä koko päivän. Unohtuu kyllä kaikki koirakouluopit, kun hauva kantaa hampaissaan lelua ja ojentaa sitä, että heitä nyt.


Häijy ilme ja pahat mielessä, kanaparalla ei ole toivoakaan.

torstai 10. kesäkuuta 2010

Kaikkialla kukkii


Koiran omistamisessa on se hyvä puoli, että tulee oltua enemmän ulkona. Muuten en kyllä lähtisi kiertelemään lähialueita monta kertaa päivässä. Varsinkin nyt kesällä ilahduttavat kaikki kukkivat pihat  ja luonnonkukat. Kun samalla rinteellä kukkii pienellä alueella puolukka, kielo, metsämansikka ja aho-orvokki yhtä aikaa, tulee aika onnellinen olo siinä katsellessa. Mukana on vain avain kaulassa, ei kameraa tietenkään. Linnunlaulu kaikuu kaikkialla ja sen kruununa pääskyset.


Meillä kukkivat vain orvokit, vuorenkilpi ja pensaat. Siniset ja valkoiset unkarinsyreenit vasta miettivät, avatako vai eikö, vaikka pihasyreenit ovat muualla jo auki. Vasta istuttamani rivi jaloangervoja ehtinee kukkaan heinäkuussa.

Jaa määkö? Syön oksia ja käpyjä ja tuoretta heinää, kun ei anneta muutakaan.

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Change of Plan


Nyt olen kyllä ansainnut vähän jäätelöä! Pienen työputken jälkeen alkoi puolentoista viikon vapaa. Mies puolestaan aloitti kesälomansa sairastumalla eilen kunnolla, joten vein hänet illalla sairaalaan. Kolme kuukautta sitten olimme siellä edellisen kerran samasta vaivasta.

Kyse oli sitten kuitenkin umpparista, joka ehti näin nopeasti puhjetakin ja leikattiin tänään. Kävin illalla katsomassa raukeaa potilasta. Oli ihan outoa nähdä meidän mies sairaalavuoteessa, se kun oli hänelle lapsuuden jälkeen vasta toinen kerta. Jos kaikki menee hyvin, hän pääsee huomenna kotiin.


Ei sitten lähdetty Ouluun isän 80-vuotispäiville eikä muuallekaan. On minun vuoroni hoitaa miestä ja huusollia, kun aika monta kertaa homma on mennyt toisin päin. -Olenkin jo ihan uupunut, kun on joutunut itse ajamaan autoa, ulkoiluttamaan koiraa, tyhjentämään tiskikoneen ja viemään roskat! Käymään vielä töissä ja sen jälkeen kaupassa. 


Ei muuten, mutta kun huhtikuusta asti vaivannut jalkapohjan tulehdus ärtyi taas enemmän maanantaina. Vietimme työpaikan liikuntailtapäivää kiertämällä yhden kivan luontopolun. Kävellessä  ei vielä tuntunut mitään erityistä, ainakaan suurta. Mutta levon jälkeen kotona on kävely ollut yhtä tuskaa. Kannalla astuminen ja jalkapohjan taivuttaminen sattuu ja kävely on yhtä könkkäämistä. Vilma ei siis pääse yli kahdensadan metrin lenkeille vähään aikaan.


Tunteeko joku tuon suolla kasvaneen kukan? Niitä oli siellä paljon, lehdet kuin jättimäiset apilanlehdet.

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Apukeittäjä


Tämä herttainen hellantelttu, joka kuvassa köllöttää sohvalla lempipossunsa vieressä, pissi valtavan lammikon eteisen juuttimatolle. Oma oli vikamme, kun ei muistettu käyttää sitä ulkona. Nuorempi poika oli koiransa kanssa syömässä ja Lunan kanssa temutessaan Vilma tuli juoneeksi taas paljon vettä, molempien kupeista tietysti. Joskus se ei muista pyytää ulos eikä pissittäjä muista laskea tunteja.

Ruoaksi tein tällä kertaa arkisesti kanakeittoa, josta riittää parille tulevallekin päivälle. Tein kokeeksi myös houkuttelevan näköistä raakasalaattia,  nimeltään Sateenkaarisalaattia (-vai pitäisikö olla Sateenkaalisalaattia?),  jonka löysin TasteSpottingista

 

Kuva ja ohje on lainattu blogista Sweet Cheeks in the Kitchen. En tietenkään muistanut nälkäisenä itse ottaa kuvaa.  Upean väriseen salaattiin tarvitaan punakaalia, porkkanaa, vihreää ja punaista chiliä, punasipulia, raastettua inkivääriä ja paahdettuja mantelilastuja...Ihania aineksia! Korianterinlehdet vaihdoin basilikanlehtiin ja varsisellerin jätin pois kokonaan, kun sitä ei kaupasta vielä saanut. Päälle hunajaa, viinietikkaa, öljyä ja ripaus suolaa.

Maistui aivan erinomaiselta alkupalana runsaskuituisen lapinrieskan kanssa. Oikeasti tämä olisi omiaan grillilihan kumppanina, kesällä joka tapauksessa. Poika jo fiilisteli laittavansa hyvin marinoitua sisäfilettä grilliin...


Jälkiruokana oli Liidelin valmista hedelmärahkaa ja pakastemustikoita. Ja taas kerran leipaisin noita suklaahippupikkuleipiä Sunnuntai-pussista. Se on niin älyttömän nopeaa ja helppoa siinä muun ruoanlaiton lomassa  eikä maksa juuri mitään. -Eikä tämä ole sponsoroitua! Jotenkin vaan sunnuntaikahville on saatava jotakin makeaa mukaan. Muutenhan minä en niin makeasta...


Ja tässä taas se apukokki ja esipesijä, keittiössä aina mukana!



Hyvä mieli ja (osto)hulluus


Jos aamulla suihkun jälkeen saa tukkansa aseteltua oikein kivasti uuden leikkauksen jäljiltä, ja jos sitten vielä saa vedeltyä onnistuneet viivat silmiin ja häivyteltyä violetin luomivärin juuri niin kuin pitääkin, ei enää huomaakaan vatsamakkaroita, vaan maailma hymyilee koko valollaan. Jos vielä pukee päälle siniset farkut, vadelmanpunaisen puseron ja valkoisen takin, on päällä kaikkein omimmat värit. Ei voi mennä kuin hyvin.


Silloin löytää myös kaupungilta vaikka kuinka paljon hyviä vaatteita, omankokoisia ja käyttökelpoisia, vaikka yleensä saa turhaan selata tangoilla. Raidallinen Espritin urheilupaita, harmaanruskea hellemekko, mustikansininen Repeatin polvipituinen neuletakki (ihana malli!), vedenväriset sinivihreät isot helmet...Olisin voinut jatkaa loputtomiin, mutta onneksi järki tuli väliin.

 Kuvat Käsityön museon näyttelyistä toukokuulta. Ylimmäinen Janna Syvänojan paperityö.




lauantai 5. kesäkuuta 2010

Koteja

Olisipa makeaa astua tuollaiselle sisäpihalle ja siitä kotiin. Se on sellaista tyylikästä aikuisten ihmisten keskusta-asumista, joka on aina viehättänyt minua. Ei siellä mitään lapsiperheen arkea tahtoisi pyörittää, hiekkalaatikot ja koulumatkat ovat ihan muualla. Vaatinee myös kohtuullisesti katetta, että pääsee Milanossa kortteeriin Breran trendikortteleihin kaikkien hienostuneitten antiikki- ja taideputiikkien keskelle.

Tuli asumisasiat mieleen, kun kävelin Vilman kanssa tuossa lähellä uudella asuinalueella. Valkoiset ja hyvänhintaiset omakoti/rivitalot ovat ihan vierivieressä siten, että kaikista ikkunoista näkyy naapuritalon seinä ihan lähellä. Sinne väliin jää piha-alueet, joilla ei vielä nouse yhtää puuta.

Täällä on tottunut avaruuteen, vehmaaseen luonnonläheisyyteen, siihen että joka ikkunasta näkyy puita ja vihreää eikä silti asuta metsän keskellä. Kaupunkikeskusta on eri asia ja lähiöt eri asia. Tuollainen tiivis ja matala -rakentaminen on periaatteessa ihan kivakin idea, mutta pitääkö sen tarkoittaa todella sellaista sumppua?


Aikoinaan tämä oma alueemmekin näytti tiiviiltä ja sokkeloiselta, kun ensimmäisiä kertoja täällä kävi, mutta nykysilmään tämä on varsin väljästi rakennettu puutarhakaupunginosa. Niin ne ajat muuttuu.




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...