Olen aina tykännyt lastenvaunuista, varsinkin vanhoista. Tuollaisissa museon upeanvärisissä nostalgiavaunuissa ovat vanhempani luultavasti nukkuneet kolmekymmentäluvulla. Mahdottoman matalat jostakin syystä, ja liekö niissä ollut minkäänlaista jousitustakaan. Alemman kuvan supermoderneissa vaunuissa taas majaili allekirjoittanut, päiväkävelyllä vähän yli parikymppisten vanhempiensa kanssa.
Muistelen, että jousitus oli siihen aikaan hoidettu nahkahihnoilla. En kyllä tiedä, miten sen voin muistaa, mutta selitykseksi riittänee se, että olen ollut ihan hulluna vauvoihin ja vaunuihin siinä missä pojat autoihin. Niin ja nukkui niissä tietysti minun jälkeeni pikkusiskokin. Nuoremmilla serkuilla oli sitten seuraava, paljon hienompi malli, joka enteili jo nykyaikaa. Oli varmaan muovipäälliset?
Muistan sen kiihkon, millä kahdeksankymmentäluvulla valitsin itselleni lastenvaunuja ennen esikoisen syntymää. Halusin tummansinistä vakosamettia, korkeat vaunut ja isorenkaiset. Esitin toiveen vanhemmilleni, jotka olivat luvanneet tilata ne rahattomalle juurivalmistuneelle pariskunnalle. Että olin onnellinen niistä! Pian syntyi sitten lapsikin, jota varten ne oli hankittu.
Sen jälkeen niissä vaunuissa tuuditettiin vanhempieni kaikki seitsemän lapsenlasta.
Ei nuo vanhat vaunut kyllä mukavilta näytä, vaikka kauniita ovatkin.
VastaaPoistaKivoja muistoja.
Missy E, kaikki liittyy omaan aikaansa. Ootko nähnyt nykyisiä kolmipyöräisiä vaunuja tai juoksurattaita, ei niitäkään voi järin kauniiksi sanoa:)
VastaaPoistaTotta, ei ne kauniilta näytä, mutta niiden kanssa on varmaan helppo liikkua. Ainakin jos haluaa juosta..
VastaaPoistaHienot kuvat, etenkin tuo missä vanhempasi vaunuttelevat sinua ;) Soma kuva ja pariskunta hehkuu onnea!
VastaaPoistaUmpijärkevä mieheni halusi meidän esikolle vaunut, jossa oli mahdollisimman suuret renkaat jne. siinä ei paljon kauneudelle annettu sijaa. Elettiin kuitenkin 90-lukua, mutta hyvin nekin vaunut meidän lapset nukuttivat ja sisarustenkin lapsia, kunnes siirtyivät tuttavien lapsille ;)
Taisi olla muovipäälliset vaunut itselläni, vaikka tuntuu, että aina mentiin jonnekin autolla... ja tietenkin valtoimenaan jonkun sylissä.
VastaaPoistaOmat lapseni tuutivat vihreissä pikkukukkavaunuissa, joista pidin ja joita hieman tuunasin itsevärjäämilläni paksuilla puuvillapitseillä. Muistan hyvin vielä liikutuksen, kun ne myytiin seuraavaan perheeseen. Voi aikoja!
Vaunut herättävät muistoja ainakin äideille. Omia vaunujani en muista, olikohan niitä, mutta nukenvaunut muistan oikein hyvin.
VastaaPoistaOmien lasteni vaunut taas eivät katoa mielestäni, niitä oli kahdet. Nuorimmainen sai uudet, edelliset oli jo annettu eteenpäin.
Ensimmäisten lastenvaunujen hankkiminen omalle lapselle on jotenkin niin tärkeä tapahtuma. Meille ostettiin 90-luvulla punaiset Emmaljungat, koska oltiin varmoja, että tyttö tulee, vaikkei ultrassa sitä nähtykään. Tyttö tuli, ja vielä toinenkin tyttö, ja punaiset vaunut olivat ihanat!
VastaaPoistaElisa, kyllä minäkin kiittelin isoja renkaita, kun lumessa yritin päästä eteenpäin jRva Pioni, a kauppaan. Käytännöllisyys on täällä pakollista:)
VastaaPoistaRva Pioni, pikkukukkavaunut ja pitsiä! Olivat varmasti omaperäiset ja hauskat.
Arleena, kyllä nukenvaunut olivat minullekin tärkeät, suuren ylpeyden aihe:)
Sooloilija, punaiset Emmaljungat olivat varmasti ihanat, ja kun tuli vielä kaksi tyttöäkin peräkkäin niihin:)
Kauniita kuvia ja kauniit vanhat vaunut.
VastaaPoistaMeidän neljä lasta on tuuditeltu lainavaunuissa. Ensimmäinen ja toinen lapsi joutuivat köröttelemään mieheni sisarelta saaduissa 70-luvun alun vaunuissa.
Kolmas ja neljäs lapsi tuutivat työkaverini ei niin kauniissa 80-luvun vaunuissa. Tietysti vähän harmitti, kun ei ollut varaa uusiin vaunuihin, mutta onneksi vauvelit eivät siitä välittäneet:D
Manteli, kuulin kerran yhden naisen kertovan ylpeänä, että jokaiselle hänen lapselleen on ostettu uudet vaunut. En voinut ymmärtää moista, eikö hän halunnut mitään jatkuvuutta? Valtavaa tuhlailua, hengetöntä touhua.
VastaaPoista