Pastasalaattia illaksi

Tullaan perjantaina kaupan kautta kotiin. Ostetaan kuuma, herkullisen tuoksuinen grillattu broileri. Revitään siitä heti koivet nahkoineen päivineen pahimpaan nälkään. Siirrytään sohvalle keräämään voimia ja juomaan yksi olut, ainakin mies. Olisinpa itsekin ottanut. Kolmen tunnin päästä haahuillaan telkkarin edestä keittiöön tekemään jotakin kurnivan vatsan hyväksi.

Kaivetaan esille PAOLAN PASTASALAATIN ohje. Ohje on neljälle-kuudelle nälkäiselle tai meille.

1 grillattu broileri, se mitä siitä on vielä jäljellä

½ pakettia penne tricolorea tai muuta pientä pastaa

½ "orange flesh" -meloni (nyt osui verkkomeloni)

½ prk pestoa (käytin Pirkkaa, Barilla voisi olla parempaa)

2 nippua rucolaa (käytin vain yhden)

½ ruukku tammenlehtisalaattia (käytin amerikansalaattia)

2 pientä punasipulia

2 limetin mehu

oliiveja (kivetön kalamata)

kourallinen pinjan- tai auringonkukansiemeniä (tällä kertaa en laittanut)

parmesaania lastuina

mustapippuria

Näin se tehdään:

Laita pasta kiehumaan ja suikaloi sipuli ohuiksi renkaiksi. Marinoi sipulirenkaita limemehussa Nigellan oppien mukaan, se loiventaa makua mukavasti. Paahda pinjansiemeniä hetki kuivalla pannulla. Kaiva melonista palloraudalla tai leikkaa veitsellä paloja, huuhtele salaatit.

Irrota lihat kanasta (poista nahka) ja pilko isohkoiksi paloiksi. Kun pasta on kypsää, valuta vesi ja huuhdo kylmällä vedellä nopeasti. Sekoita kulhossa kana ja kasvikset sekä pestokastike; rouhaise sekaan hiukan mustapippuria mausteeksi. Asettele päälle punasipulirenkaat, ripottele pinjansiemenet pinnalle ja lopuksi vuole kuorimaveitsellä tuoreita parmesanlastuja pinnalle.

Kuvasta näkyy, että parmesaania oli vuoltu jo melkein kantaan asti ja se oli aika kuivaa. Olisi kannattanut aloittaa uusi juusto, olisi ollut mehevämmän makuista. Pastan määrä tuntui myös suurehkolta nyt, kun kanasta oli vain rintapalat jäljellä. Mutta muutenhan tämän salaatin maku on aina erinomainen ja siitä riittää isommallekin porukalle.

Syödään alkuillasta nälkäisenä pitkän työviikon (tai lomaviikon) jälkeen autuaana sohvalla.

Syödään loput myöhään illalla television ääressä haarukalla suoraan säilytysastiasta. Olut tai viini maistuu myös. Paitsi ei mulle eilen. Mennään nukkumaan tyytyväisenä ja kupu täynnä.

Taidemuseon vessassa

Päivän kulttuurianti hoitui tänä perjantaina tutustumalla taidemuseon vessoihin. Ystäväni Eevis vinkkasi kommenttilootassa, että ne kannattaisi tsekata, ovat kuulemma sen arvoisia. Olin kaupungilla jo valmiiksi sopimassa terapian aloituksesta tänä keväänä, joten marssin museoon heti ovien auettua.

Yläkuvassa on museon alakerran naistenhuone. Rakastan tällaisia poltettuja värejä, joista tulee Toscana mieleen, vaikka en ole siellä käynytkään. Siena! Firenze! Kulta, kimallus, kristallikruunut, kaikki ovat hurmaavia, vaikka on vaikea kuvitella, että saisin niitä omaan kotiini istutettua.

Vaikka isosta ja vanhasta kristallikruunusta en ole varma, se voisi onnistuakin. -Oli huomaavaista myös saada kassi nostettua kultatuolille eikä lattialle.

Yläkerrasta löytyi tällainen luonnonhistoriallinen museoklosetti. Muistan että tämä liittyi johonkin paikallisten taiteilijoiden projektiin tai näyttelyyn viime tai toissa vuonna.

Hauska juttu joka tapauksessa, tätä jäi pällistelemään ja naureskelemaan. Ei tullut mieleenkään ryhtyä housuja availemaan, liekö edes tarkoitettu enää käytettäväksi?

Pientä vitsiä ja lumpeenlehtiä käsienpesualtaalla.

Vielä yksi vaikutekuva t i i r a i l u n puolellakin.

Nostalgiamaisemissa

Seminaarinmäen vanhoja rakennuksia, klikkaa suuremmaksi-

Oikealla ylhäällä olevassa somassa rakennuksessa sijaitsi joskus kaupunginkirjasto. Se oli jotenkin kauhean idyllinen ja pieni. Viihdyin siellä hyvin aikanaan, vanhan rakennuksen pölyntuoksuisessa museotunnelmassa. Alemman kuvan vanhoja seminaaripytinkejä taas vieroksuin, ne olivat jotenkin vastenmielisiä sisältä.

Kampuksen vanhoja rakennuksia, Villa Rana-

Tämä Yrjö Blomstedtin suunnittelema Villa Rana sen sijaan oli kaunis sisältäkin, ainakin silloin kolmekymmentä vuotta sitten. Täällä opetettiin etnologiaa eli kulttuurientutkimusta ja kulutin penkkejä pari vuotta pelkästä kiinnostuksesta outoihin asioihin.

Uusi Clinique

Näin monipuolisen ja kulturellin aamun jälkeen sopi mennä kuntosalille huhkimaan pariksi tunniksi ja tarjota sitten itselle salaatti ja muffinssikahvit lempipaikassaan. Torikeskuksen De Caféssa on pöytiintarjoilu ja ihanan naiselllinen ilmapiiri. Kotimatkalla ostin vielä uuden huulipunan: tällä kerralla innosti Cliniquen rasvainen kiilto.

-Jos muuten jossakin täällä olisi opetettu kosmetologiaa, olisin vähintäänkin kosmetologian arkkiatri!

Viikonloppuna tapahtui jokin nytkähdys eteenpäin ja minä voin hyvin!

Aamulla varhain, kun auringosta ei ollut tietoakaan

Tein hiukan kokeiluja ja hullaannuin niin, että näitä on varmaankin luvassa viikon jokaiselle päivälle. Yksi tästä sarjasta on vielä t i i r a i l u s s a k i n.

Kävin aamulla aikaisin mammografiassa. Me naiset tiedämme, että silloin kun se tehdään kunnolla ja ajan kanssa, saa kyllä purra hammasta kerran jos toisenkin. Nyt tehtiin kunnolla. Ultraääni ei sentään tuntunut missään eikä myöskään löytynyt mitään. Helpotuksen huokaus.

Kävelin parin asteen pakkasessa sairaalasta kaupunkiin ja sain menemään matkaan kokonaisen tunnin. Oikaisin yliopiston kampuksen läpi ja verestin vanhoja silmiäni aamun hämärässä.

Jyväskylän yliopisto-

Kampus on viehättävä paikka, kodikas ja kutsuva. Pidän erityisesti päärakennuksesta, se on ystävällisen oloinen, kuin olohuone. Kyllä Alvari tiesi mitä teki Italian-vaikutteillaan. Vaikka vessat ovatkin maailman pienimmät, juuri pienuus ja ihmisenkokoisuus on tilan valtti.

Ei ihme, että tunnen lukkarinrakkautta paikkaa kohtaan, tapasinhan siellä miehenikin heti ensimmäisenä vuotena. Siellä on myös tullut käytyä aika paljon nyt opiskeluajan jälkeenkin erilaisissa koulutustilaisuuksissa ja konserteissa.

Mutta ne parhaan muistot: Wigut, monta kertaa, kultaisella -70-luvulla...

Kaipaan väriä

Nämä tulppaanit ovat viime helmikuulta, mutta yhtä kaikki väri kutsuu. Olen hankkinut vuosia sitten jo pastellivärit, mutta jokin jarruttaa. Paperin osto ei onnistu, vaikka olisin jo kaupassa. Odotan edelleen, milloin on oikea aika. Väreille.

Päiväni on ollut tervetulleen pysähtynyt, uinuva, parantava. Kerään voimia ensi viikkoon.

Neljäs kansio ja ylimääräistä hyvää

Kännykkäkuva vuodelta 2007-

Whatsoever heitti haasteella, johon ei voi olla vastaamatta:

1. Avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi.
2. Valitse neljäs kuva kansiossa, ja julkaise se blogissasi.
3. Selitä kuva.
4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään sama.

Neljäs digikuvausvuoteni ja -kansioni on vuosi 2007. Tammikuun neljäs kuva on miehen uudella kännykällä uudenvuodenpäivänä 1. tammikuuta otettu kuva sumuiselta lenkkitieltä. Jostakin syystä olemme lähteneet kiertämään Laajavuoren rallipolkua, jossa yleensä talvella kulkee latu. Sattuneesta syystä ei kulje.

Tänä vuonna on tammikuussa sentään reilusti lunta, mutta valoisuus on samaa luokkaa kuin pari vuotta sitten: vähän.

Jotkut ovat jo tämän meemin tehneetkin, joten haastan tähän neljä ensimmäistä kommentoijaa, neljä leikkimielistä, jotka haluavat tarttua tähän haasteeseen!

Kävelin iltapäivällä pikkukoiran luo pitämään seuraa ja ulkoiluttamaan, kun isäntäväki tiesi olevansä töissä myöhään iltaan. Mies tuli sinne myös suoraan töistä. Lenkin jälkeen koira säntäili onnellisena kainalosta toiseen, asettui kuin vauva paijattavaksi sylissä. Pari tuntia kului kuin siivillä.

Kaupasta löytyi kotimatkalla uutuussuklaata, Fazerin lakupötkön kokoisia suklaatikkuja. Vihreä maitosuklaa oli maustettu pistaasilla ja suolalla. Maku oli melko mieto, miehen suosikki.

Punainen oli mansikalla ja basilikalla maustettua valkosuklaata. Ensimmäisenä tuli kielelle melko voimakas, mutta miellyttävä basilikan maku. Mansikkaa sai vähän aikaa hakea, mutta kokonaisuus oli hyvin onnistunut, yllättävä.

Keltaisessa pakkauksessa oli tummaa suklaata maustettuna sitruunankuorella ja mustapippurilla. Tämä voimakkaasti sitruunankuorelta maistuva, voimakas suklaa ja minun suosikkini, pidänhän myös chilisuklaasta.

Loistava idea, hyvin onnistuneet uudet maut ja muotoilu!

Kuivalihaa, Your Ladyship!

Viikonloppu on sujunut mukavissa merkeissä nuorison vieraillessa taas täällä kotikonnuillaan. Tapasin eilen pikaisesti vielä yhtä vanhaa ystävää, joten olo on viikonlopun jäljiltä tyytyväinen. Hoidossa oli myös Her Ladyship, jolle tässä lauantai-illan herkkuna maistuu kuivattu siankorva lattialla.

Koiran kanssa on jotenkin paljon hauskempaa ulkoilla. Tulee valittua uusia polkuja, joille ei muuten eksyisi. Aina välillä voi pyrähtää juoksuun, mikä ei ole ikinä minulle muuten maistunut: on inhottavaa tuntea, miten liha hytkyy! Koiran kanssa juoksee pelkästä sen loikkimisen riemusta eikä muista läähättää eikä valittaa vaivoja. Tätä menoa jaksan kohta juosta jo puoli kilometriä.

Forsytein taru loppui, sain siis katsottua loppuun viidennenkin dvd:n. En tiedä, miltä sarja olisi vaikuttanut, jos henkilöt ja tapahtumien taustat eivät olisi ennestään kirjasta tuttuja. Nyt luettuani kirjat uudestaan ja nähtyäni sarjan kahteen kertaan, olen sitä mieltä, että tämä Nobel-kirjailijan teos sai arvoisensa lopun. Ympyrä sulkeutui ja maahan laskeutui rauha. Katsoja sai kokea suuria tunteita päähenkilöiden kanssa, väkevää elämää.

Iloa

-kuva suurenee klikkaamalla-

Täällä on yksi luuseri, joka on missannut luistelut kokonaan. Harvoin katson niitä muutenkaan, mutta nyt en edes tiennyt noin monen etevän suomalaisen olevan mukana. Tässä kostautuu se, etten juuri vilkuile urheilusivuja lehdestä. Oma syyni.

Mutta hieno menestys, todella hieno! Ehkä vielä ennätän nähdä jotakin Areenasta.

Lunta, lapio ja pakkasta

Tein pitkästä aikaa lumitöitä. Kuten arvata saattaa, en ole niitä innokkaimpia ja mies yleensä ehtii kolata sen, mitä on tarpeen. Nyt oli kuitenkin kiva aurata lapiolla kevyttä runsasta lunta ja nauttia pikkupikkupakkasesta. Tuli mieleen, miten lapsena iloittiin lumesta ja rakenneltiin kaikenlaista tai laskettiin mäkeä jokaisesta kinoksesta ja nyppylästä.

Neljävuotiaan talviriemua

Muu kävely supistuikin sitten tosi pieneksi, kun vain isommat tiet oli ehditty aurata ja pienet kävelytiet olivat yllättävän lumisia ja täynnä kinoksia. Sauvojenkin kanssa sai taiteilla, että pysyi pystyssä.

Olisipa nyt aikamoista hiihtää! Se ei vain ole niin yksinkertaista. Ensin pitäisi tehdä joku perushuolto kai suksille ja sitten vielä osata voidella oikein. Sitä en ole koskaan opetellut ja mies tekee sen tosi pitkin hampain, jos ollenkaan. Siis ei hiihtämistä.


Etelän nuoriso tulee illalla ja tarkoitus on mennä isolla porukalla ulos syömään. Joten mukava viikonloppu on tiedossa ja pitkästä aikaa saamme Silkkiturkikin hoitoon. Sitä ennen ehdin katsoa vielä yhden tai kaksi jaksoa Forsytein tarusta.

Hyvää viikonloppua kaikille, nautitaan oivallisesta talvikelistä ja iloitaan toisista ihmisistä!


Kuvat ovat parin viikon takaa, silloin paistoi aurinko. Vaikka nyt ei paistakaan, on mitä ihanin talvi!

Pullahiiri täysjyväpussilla

Tänään taas iski leivontainnostus ja eipä siinä auttanut muu kuin kaivaa aamuohjelmien jälkeen tarvikkeet esille. Nämä onneksi löytyvät aina kotoa. Viikonlopuksi on tiedossa vieraita, joten jotakin pientä kahvin kanssa oli tarkoitus joka tapauksessa kehitellä.

Leivon harvoin pullaa, se on niin työlästä ja vie sitä paitsi puoli päivää. Piti oikein tarkistaa viime vuoden blogiteksteistä, että edellinen kerta oli marraskuun lopussa eli kaksi kuukautta sitten. Ei siis sittenkään niin harvoin.

Tein nyt taikinan Sunnuntain täysjyvävehnäjauhoista, mukana yksi muna ja 200 g pullomargariinia. Lisäsin margariinin jo melko alkuvaiheessa. Taikinasta tuli erittäin helposti käsiteltävää, huomasin sen, koska vaivasin taikinan käsin. Se irtosi käsistä nopeasti ja oli ilahduttavan helppoa leipoa. Pullat myös kohosivat hyvin.

Kuvat suurenevat klikkaamalla

Johtuiko sitten näistä täysjyvävehnäjauhoista, en tiedä, mutta tällä kertaa leivonta sujui jotenkin helpommin kuin ennen. Ei tietoakaan tahmatassuista tai taikinan kaapimisesta hankalasti kulhosta ja pöydänpinnalta.

Muistan että kahdeksankymmentäluvulla myytiin tummia Elonkorjuujauhoja, joista tuli ihananmakuista pullaa. Tämä on nyt ihan samanlaista.

No montako söit? Yheksän?

No menköön

Tuli sähköpostia miniältä.

Pinkkii pinkkii

Uudet yövaatteet ja satuhyllyni

Oli day well spent. Löysin aamupäivällä lopultakin Forsytein tarun postilaatikosta. Nyt on yksitoista tuntia nautintoa odottamassa. Kävelin sitten kaupunkiin tukanleikkuuseen. Olen aikaisemminkin maininnut, ettei siellä ehdi lehtiä vilkuilla, kun keskustelu lentää eloisana koko ajan. Sellaisesta tulee väkisinkin hyvälle tuulelle. Kuulin monta pöyristyttävää juttua, joita on joskus kiva kuulla, mutta täällä kotona jää paitsi.

Sattumoisin tapasin sen jälkeen Merin ja istuimme puoli tuntia pullakahvilla juttelemassa. Se oli myös sellaista arjen ylellisyyttä, jonka arvon ymmärtävät kaikki.

Löysin alennusmyynneistä vielä hennon pinkin silkkipyjaman -70% ja pehmustetun satiinikimonon -50% eikä onnellani ollut rajoja. Juuri pinkkiä minä nyt tahdon! Se sopii loistavasti raidallisen maantieblondin väreihin ja on lupaus kevään valosta.

Sitten olikin aika mennä päiväunille.

Ajatuksia

Klikkaa kuvaa

En vieläkään pääse ajatuksesta, onko oikein, että saan olla kotona tekemättä mitään. Kysyn jatkuvasti itseltäni, kuinka paljon mukana on laiskuutta, kun en saa aikaiseksi, en saa tartuttua toimeen ja tehtyä asioita, joita pitäisi. En saa laskettua verotusta, en soitettua terapeuttia, luettua kameran manuaalia tai edes tilattua kampaajaa. En pestyä jääkaappia, joka on selvästi sen tarpeessa. Kuinka paljon pelkkää kyllästymistä työhön ja elämänmuutoksen tarvetta?

Vai onko tämä osa prosessia? Osa sairaudenkuvaa? Pitäisikö osata tehdä jotakin itsensä hyväksi? Tarttua itseään niskasta? Kolme vuotta sitten, kun yllättäen sain kuulla sairastuneeni masennukseen, tiesin jotenkin heti, miten haluan hoitaa itseäni ja hakeuduin Rosen-terapiaan. Sen avulla pääsin nopeasti positiiviseen ja aktiiviseen paranemisvireeseen ja selvisin kolmen kuukauden lomalla.

Klikkaa

Tiesin myös silloin, että tämä ei luultavasti jää tähän, vaan tulee joskus jatkumaan. Nyt kaikki alkoi hitaasti, mutta en silti osannut tehdä asialle mitään. Sairauslomalle jäätyäni olen antanut itseni vain olla ja ajatellut, että antaa nyt sen sisäisen viisauden ohjata. Olen tehnyt vain jotakin pientä, mikä tuntuu hyvältä: katsonut elokuvia, kirjoittanut, kutonut, lukenut, valokuvannut, leiponut. Päivän puuhaksi riittää kuntosalilla käynti kerran tai kaksi viikossa. Silloin aamupäivä menee tsemppaamiseen, iltapäivä treenaamiseen ja ilta nukkumiseen.

Uusimman villapeiton hahmotelma -puolen vuoden projekti-

En ole osannut itse varsinaisesti hoitaa itseäni. Halusin kuitenkin nyt oikeaa hoitoa, siis psykiatrin ja psykoterapeutin hoitoa. Terapian alkaminen näyttää siirtyvän aika kauas, alkukesään tähän tietoon, joten jotakin jossakin voisin kustantaa itselleni jo ennen sitä.

En ole juuri nyt palavasti kiinnostunut mistään. Olen antanut periksi ja alentanut vaatimustasoa monessa asiassa. Siedän olosuhteiden pakosta paremmin epäjärjestystä ympärilläni. Itseni puunaaminen on vähentynyt, mutta toisaalta pidän ruokavalion entistäkin terveellisempänä, enkä halua lihoa, vaan mieluummin hävittää tuota rasvakorsettia keskivartalolta. Yritän lisätä liikuntaa ja nukun tarpeeksi.

Näin voi tehokkaan virkanaisen elämä muuttua! En kaipaa takaisin työhön, enkä siihen missään tapauksessa nyt pystyisikään. En silti tarkoita, ettenkö joskus haluaisi palata, mutta en vielä nyt. Siskojen esimerkin mukaan odotan paranevani tästä, vaikka muiden vaivojen takia vain osa-aikatyöhön.

Silkkiturkki isäntänsä sylissä

Tämä ei ole valitusta, uskokaa tai älkää, olen tyytyväinen elämääni! Tämäkin elämänvaihe on mielenkiintoinen ja antoisa.

Kello raksuttaa

Tämä tlo ei ole mummolani, vaan siinä asuu joku onnellinen Kramsunkadulla Seminaarinmäellä

Ajatella, että on tullut elämässä hetki, jolloin keskellä päivää voi kuulla kellon raksutuksen. Tuijottaa ulos ja tuntea kuinka maailma on paikoillaan. Voi melkein mielessään kuulla kahdentoista lyönnit ja päivän mietelauseen.

Kun olin pikkuinen ja joskus Mummalla hoidossa, isoisäni tuli puolilta päivin pyörällä kotiin syömään. Sen jälkeen hän oikaisi hetkeksi sohvalle radion viereen. Keskipäivä piirtyi tarkasti mieleeni, kun se toistui aina samanlaisena. Lasten piti olla silloin hiljaa. Ikkunalauta oli täynnä anopinkieliä.

Ruokaa nelikätisesti

Tänään taas kelpasi, kun en ollut köyhä enkä kipeä. Lenkillä yritin kyllä päivällä pari kertaa kääntyä takaisin, mutta mies komensi niin tomerasti tulemaan perässä, etten ole moiseen tottunutkaan ja seurasin pelkästä hämmästyksestä. Hyväähän se teki eikä siihen kuitenkaan mennyt kuin tunti.

Nuorisoa oli tulossa syömään tasan yksi kappale plus koira. Näille kelpaa aina hyvä ateria! Lounaalle varatut kalkkunapihvit marinoitiin jo aamupäivällä valmiiksi vanhalla Jyrki Sukulan hyväksihavaitulla ohjeella. Siltä mieheltä tulee yhtä hyviä ohjeita kuin Jamie Oliverilta! Käyttökelpoisia. Tämän homman teki meidän mies.

Tällaisen chilillä ja tomaatilla maustettuun broilerin tai kalkkunan kanssa sopisi parhaiten maustettu riisi tai hyvä risotto (kuten Nellellä tänään). Mies kuitenkin toivoi uunissa paistettuja perunoita ja vihanneksia, joten niitä nyt tällä kerralla.

Perunat lähtivät siis lohkottuina uuniin ensimmäisenä vihannesten kera, silattuna oliiviöljyllä, suolalla, pippurilla ja timjamilla. Lämpöä reilut parisataa astetta ja vaati noin 45 minuuttia. Pian sen jälkeen lähti uuniin toinenkin vuoka, kalkkunalle riitti reilu puoli tuntia uunissa. Nakkelin päälle vielä jääkaapista löytämäni filepekonit palasina.

Kalkkuna- tai broileripihvit siis marinoitiin näin:

2 valkosipulin kynttä murskattuna

70 g tomaattipyrettä

1 dl Sweet Chili -kastiketta

2 tl chilijauhetta (jauhoin kuivattua chiliä, vähän vähemmän)

1 tl suolaa

1 tl mustapippuria

2 rkl oliiviöljyä

Sekoita aineet valmiiksi ison muovipussin pohjalle, tästä riittää 4-6 pihville. Nostele sitten broilerin tai kalkkunanpalat tai -fileet pussiin, purista ilmat pois ja pistä pussin suu solmuun. Anna marinoitua jääkaapissa pari tuntia vähintään, käännellen ehkä pussia välillä.
Paista palat pannulla tai mieluummin uunissa liemineen, siis parisataa astetta ja reilu puoli tuntia.

Vannon että kaikki tykkää!

Alkupaloiksi nautimme pienen salaatin punajuurista, makeista appelsiineista, punasipulista ja sinihomejuustosta. Tähän sain vinkin Unelias kokki -blogista. Salaatti silattiin oliiviöljyllä, balsamicolla ja mustapippurilla.

Tietysti maku olisi ollut ihan toista luokkaa vastakeitetyistä punajuurista tehtynä, mutta etikkapunajuuretkin kävivät ihan hyvin. Maut sopivat kyllä yhteen. Paitsi Juniorin mielestä, jolla oli darra.

Eilisen kamalan päivän jälkeen ruoanlaitto oli ihanaa, nyt jo maistuikin. Jälkiruoaksi sekoitin vielä nopean ja vähärasvaisen sitruunajäätelön pyörimään jäätelökoneeseen. Kuvaa ei kyllä ehtinyt ottaa.

Kolmelle-neljälle tarvitaan:

2 keltuaista ja 1 dl sokeria vatkataan vähän keskenään

2 dl rasvatonta maitoa

2 dl jukurttia (laitoin puoleksi rahkaa ja partaäijää)

1 sitruunan mehu

(korkillinen konjakkia)

Kaikki ainekset sekoitetaan keskenään ja pannaan kone töihin.

Nokkela huomaa, että tästä ateriasta puuttuu kaikki vihreä. Sen minäkin huomasin jälkeenpäin, mutta syödään vihreitä sitten huomenna. Näistä tuli kyllä hyvä mieli!

Ja keittiön jälkihoidon hoiteli taas se meidän mies.

Välipäivä elämässä ja muita huomioita

Tämä kuva on alivalotettu, vaikka tiedän nyt, että pitäisi ylivalottaa

Jos perjantai enteili huonoa päivää, lauantai ylitti sen. Oksennusmigreeni alkoi heti aamusta ja jatkui iltaan asti. Täsmälääkkeistäkään ei tällä kertaa ollut mitään apua. Haahuilin koko päivän pimeän makuuhuoneen ja vessan väliä, kylmä geelipussi otsalla. Ainoa viihdyke mitä siedin oli Chopin.

Kokemus onneksi auttoi tässäkin: tiesin, että se loppuu kello 21, kuten aina ennenkin. Sen jälkeen neste alkoi pysyä jo sisällä ja särky hävisi kuin taivaan tuuliin. Ihmisen ruumis on ihmeellinen!

Tämä kuva on viime talvelta, mutta toivon aurinkoa tällekin päivälle-

Olen yllätyksekseni huomannut, että toimimme kotona miehen kanssa juuri samalla tavalla kuin omat vanhempani. Mies istuu mielellään olohuoneen nojatuolissa tekemässä ristisanoja tai lukemassa ja hänen tehtävänsä on hoitaa siivoukset ja roskienvienti. Näin isänikin.

Minä makaan sohvalla lukemassa tai istun kutomassa, silloin kun en tee ruokaa tai pese pyykkiä, juuri kuten äitini.

Molemmat istumme paljon tietokoneella, tällä yhteisellä. Vanhempani taas kirjoittavat paljon työhuoneessaan, sähkökirjoituskoneella, koska tietokoneen käyttö on uutuuttaan vain äidin hallussa.

Näin se elämänkaari menee, eikä malli ole yhtään huono. Mies haluaa myös olla tulevaisuudessa nimeltään Vaari isäni mallin mukaan. Minä en osaa sanoa eikä ole tarvettakaan, käyttäjä sen kuitenkin päättää. Olen kuullut sellaisia kuin Vanksu, Laala ja Mumi.