sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Lohturuokaa myrskynsilmässä


Sunnuntain myöhäiselle lounaalle kokkailin Puolenkilon keittiöstä kopioimaani Lohi-perunavuokaa, kun lohta sai viikolla sopivasti tarjouksesta. Ohje on peräisin Jamie Oliverilta, kuten moni muukin Oliivian herkuista. Tämä Alastoman kokin paluu on minullakin keittiön hyllyssä, mutta jostakin syystä en tule juurikaan kaivaneeksi keittokirjoja esiin, vaan etsin inspiraationi mieluummin blogeista tai lehdistä.


Paksujen lohiviipaleitten päälle vuokaan asetellaan keitettyjä kananmunia, mikä on kyllä yllätys. Niiden päälle levitetään kastike, jossa on haudutettua sipulia, porkkanakuutioita ja pussillinen pinaattia. Nesteenä käytin purkillisen 4% Floora-kermaa ja mausteeksi ohjeen mukaan sinappia, yhden sitruunan mehun ja pari kourallista parmesaania. Tällaista yhdistelmää en ikinä keksisi itse!


Kastikekerroksen päälle levitetään soseutuvista perunoista tehty kevyt muusi sekä vielä vähän parmesaania ja työnnetään vuoka uuniin tekeytymään. Annoin olla kokonaisen tunnin 200 asteessa ja jäähtyä sen jälkeen jonkin verran ennen syömistä.


Kasvikset pyörittelin pannulla ja maustoin soijalla ja osterikastikkeella värikkääksi lisäkkeeksi lautaselle. -Parsakaalin himo kestää yleensä koko talvikauden, vaikka tavallisesti syön sen höyrytettynä.

Tämä ruoka sopii hämärään sunnuntaipäivään ja lumimyrskyyn kuin nyrkki silmään. Kalaversio liha-perunasosevuoasta, joka on yksi suloisimpia talvisia lohturuokia.

Jälkiruoaksi passasi hyvin pakastemarjoista tehty ja sitruunalla maustettu tuorekiisseli. Löytyipä pakastimen kätköstä vielä pikkupullatkin kahvin kanssa.



Onneksi tuli ulkoilut käytyä jo aamupäivällä, sillä tuohon myrskyyn ei vapaaehtoisesti lähde kukaan!

14 kommenttia:

  1. Inspiroivaa ruokaa. Vähän työlästäkin, kai. Hyvää ainakin, uskon.

    Katson juuri Mamma Miaa uusiksi youtubelta.

    VastaaPoista
  2. Ohje oli silti kiva ja halusin tehdä käsilläni jotakin. Kaikki Jamie Oliverin ruoat ovat itse asiassa aika työläitä, mutta niin hyviä! Tästä syömme vielä huomennakin, joten silloin voin huilia.

    Mukavaa iltaa Mamma Mian seurassa! Harmi, kun et nähnyt sitä Frearsin elokuvaa eilen. Se oli yhtä vaikuttava kuin ennenkin. Mullakaan ei muuten ole sitä, pitäisi tilata se ja Milos Formanin versio Valmont.

    VastaaPoista
  3. Ihanat ruuat taas!

    Me ollaan hautauduttu lumeen täällä mäen päällä. Onneksi jääkaappi ja pakastin on täynnä ruokaa ja puita on lämmittämiseen jos sähköt katkeaa :)

    VastaaPoista
  4. Namnam mitä ruokaa, kuolaa täällä yksi laihduttaja. Minun ateriani oli tänää siikafileet ja puikulaerunat ilman kastiketta. Hyvin pelkistettyä yksinkertaista ruokaa.
    Ehkä vähän takaisinottoa kun illalla tuli tehtyä vieraille poropiirakkaa, mitä nautittiin sitten hyvän punku kera...
    Mutta kyllä hyvä ruoka kuulu ehdottomasti ainakin viikonloppuihin!

    VastaaPoista
  5. Tuo näyttää niin hyvältä, että pitää varmaan joskus kokeilla.

    VastaaPoista
  6. Susanne, toivottavasti olette selvinneet myrskystä, vaikka lunta on varmasti tullut paljon. Ei viitsitty lähteä katsomaan joulunavauksen ilotulitustakaan, vaikka se on ollut kauden aina kohokohta. Nautin lapsellisen paljon joulunavauksesta.

    Maaretta, kateuden häive käy laihduttajan ilmoittautuessa. Minä en vaan jaksa yrittääkään. Onnea sinulle, varmasti onnistutkin!

    Moninainen, kannattaa kokeilla, maku on mieto ja raikas.

    VastaaPoista
  7. Lumimyräkän keskeltä tulin juuri kotiin Lauri Tähkän keikalta, jee!! Postaan siitä kyllä kunhan tokenen.

    Oli aivan ihana se eilinen Valheita ja viettelyksiä.. Eickalle kirjoitinkin kommenttiin, että John Malkovich oli syötävän ihana..

    Hyvän näköistä ruokaa, mutta aika monimutkaista tai siis paljon aineksia..

    VastaaPoista
  8. On hyvännäköistä lohi-perunavuokaa.
    Ja runsasta aineksien suhteen, nälkä kyllä lähtee. Tässä tuiverruksessa
    sopii oikein hyvin.
    Pitääpä versioida tuota vuokaa jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
  9. Nyt tuli heti nälkä
    vaikka olen jo kupillisen teetä ja kolme gluteenitonta leipäviipaletta mutustellut...


    Siulla on ihanan rempseä ote ruuanlaittoon. =)
    Siun keittiösi pöydän ääressä olisi mukava istua. =)

    VastaaPoista
  10. Sooloilija, Lauri Tähkä oli varmasti elämys! Siinä miehessä on virtaa ja karismaa vaikka muille jakaa.

    John Malcovich oli minusta karmean ihana, siis hyytävän taivava näyttelijä, mutta henkilökohtaisesti haluaisin pysyä hänestä kaukana ;)

    Arleena, tavallisesti teen tuon talviruoan jauhelihasta, ruskeista pavuista, vihannes-tomaattikastikkeesta ja päälle tulevasta maitoon tehdystä perunamuusista. Porukka hiljenee autuaana sen äärelle!

    Hallatar, toisen pöytään on aina mukava istahtaa, ja olisipa hauska saada sinut omaan pöytääni!

    VastaaPoista
  11. Oikein hyvältä näyttää. Mie en ole koskaan kokeillut noita jamien reseptejä, vaikka hänen ohjelmiaan aina välillä seuraankin.Hyvä juttu se taistelu paremman kouluruoan puolesta.

    VastaaPoista
  12. Vicki, ruoka maistui hyvältä vielä tänäänkin, siitä riitti hyvin kuusi annosta. Yllättävän kevyttä ja kivaa maultaan. Jamie on ihanan erilainen ja tärkeilemätön, olen saanut tarpeekseni hienonhienosta viilauksesta tai toisaalta katinappamaisesta opettamisesta.

    VastaaPoista
  13. Sinä olet ihme muori kun kaikesta tulee taidetta mihin kosket. Ruoasta, blogista, valokuvista.

    Kuulostaa siltä, että alkaa taas henki kulkemaan. Hyvä.

    VastaaPoista
  14. Meri, ei kai näitä taiteeksi voi sanoa? Mutta on kiva puuhata sen uuden kameran kanssa, kun en vielä oikein osaa käyttää sitä. Jalusta ja kirkasvalolamppu apuna harjoittelin ruokakuvasuta, kun aikaa oli. Se oli mukavaa! Pieni kuvankäsittely päälle.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...