Kaappi kuntoon

Olen viettänyt rauhallista ja mieluisaa päivää omassa seurassani. Heti aamulla oli niin energinen olo, että halusin ruveta selvittämään vaatekaappejani, joita on kokonainen seinällinen. Tosin yksi kaappi on pyhitetty käsilaukuille. Joskus aikoinaan meidän kaikkien neljän vaatteet mahtuivat yhteen isoon vaatehuoneeseen. Nyt se on miehen käytössä ja minulla on oma pukeutumishuone. Kaksiasumisen ylellisyyksiä!

Yhteen yläkaappiin sijoitin vaatteet, joita en raski heittää pois, vaikka niillä ei enää käyttöä olekaan. Yhden hyllyn pyhitin niille vetimille, jotka olivat vielä hyviä ja saattavat joskus taas mahtuakin. Kaikki rumat ja kulahtaneet vaatteet ja yöpaidat saivat kyytiä ja suuri muovikassillinen täyttyi lumppukeräykseen vietäväksi.


Jo aiemmin olen hävittänyt kaikki ei-hyvät alusvaatteet. Minun kohdallani hyvä olo vaatii ehjät ja kunnolliset alusvaatteet, ei mitään ihmeellistä, mutta päiväni on pilalla, jos sukkahousut ovat vääränlaiset tai rikki.

Pienempi muovikassi täyttyi kirpputorille lahjoitettavista hyvistä vaatteista. Niitä ei vain tule käytettyä, joitakin harvoja virheostoksia.

Aina silloin tällöin teen vastaavan hyökkäyksen miehen vaatehyllyille, hän kun ei heitä juuri mitään pois, työntää vain taaemmaksi. Usein teen tämän hänen tietämättään eikä hän huomaa mitään hävinneen.

Eteisen vaatehuone vaatii vielä oman karsimisensa, vanhoja takkeja, huiveja ja kenkiä kun tulee säästettyä yllättävän kauan, kun ei koskaan voi tietää, mihin niitä tarvitaan! Siis ei mihinkään.

Aamupäivän intoiluni oli ihanaa, sillä kaiken tämän kahden kuukauden makoilun ja hiljaiselon jälkeen olen pikkuhiljaa alkanut heräillä takaisin omaan elämääni ja omaan itseeni. Olen alkanut hiukan kiinnostua ja tarttunut edes johonkin pieneen. Jos hyvin käy, saatan jopa sulattaa pakastimen ja pestä liesituulettimen, kuten aina ennen joulua olen tehnyt.

Tartuin siis viikonloppuna makuuhuoneen verhoihin, mistä syystä vasen käteni ei enää nouse. Sauvakävely ja aamuinen kaappien pyyhkiminen ei sitä juuri parantanut, joten lopun ajan vietinkin sohvalla lukemassa Eija Wagerin Tupaantuliaiset Italiassa -kirjaa. Minuun iski vastustamaton halu päästä hänen mukaansa Alppien juurelle Como-järven rinteelle, lukemaan taas hänen elostaan eläinlaumansa kanssa. Onneksi kirja löytyi lähikirjaston hyllystä.

Olen lukenut hänen kaikki kirjansa aiemminkin. Niistä välittyvä lämpö, läheinen suhde luontoon ja rakkaus eläimiin on tehnyt suuren vaikutuksen tällaiseen eläimistä ja maalaiselämästä mitään tietämättömään. Nyt palasin kuin vanhojen ystävien luo kuulemaan koirista Lunasta, Sashasta ja Sandysta, Hera-hevosesta ja Rusina-aasista sekä kaikista muista taloon kulkeutuvista eri eläinlajeista. Pumattakaan värikkäästä elämästä karulla ja samalla ihanalla maaseudulla säiden armoilla.

Eija Wagerin kotisivuilla voi katsella kuvia eläimistä. Kirjoitin keväällä hänen uusimmasta kirjastaan Paluumuuttajan päiväkirja, jossa hän kertoo muutostaan takaisin Suomeen.



Omat kuvani tähän postaukseen ovat kuukauden takaa Kuopiosta.