kevättakki on

Vinkvink: Kannattaa ostaa leivontasuklaat vasta juuri ennen leipomaan ryhtymistä.

Yllämainitusta syystä viimekeväinen tyylikkäänvaalea, lyhyt trenssi on nyt jokseenkin tiukka päällä. Ei voi käyttää. Syksyllä vielä saattoi.

Ystävä esitteli viikonloppuna tyylikästä takkiaan, juuri sen tyyppistä aikuisen naisen kaupunkitakkia kuin mitä minäkin olen etsiskellyt. Kaikki tavalliset paikat olin muka tarkastanut ja ihan tuloksetta. Näyttivät mummotakeilta kaikki.

No tänään oli kymmenen astetta auringon puolella ja kuusi varjossa, joten oli lähdettävä liikkeelle tositarkoituksella. Jostakin syystä alkoi löytyä takkejakin. Muutama tyylikäs musta osui heti silmään ja näytti mainiolta päällä, mutta ei kai sitä aurinkoiseen kevätsäähän halua mustaa päälleen, kun on siinä jo koko talven kulkenut.

Pukumiehessä oli sitten pari-kolmekin sopivaa takkia. En viitsinyt ihan samaa ostaa kuin ystävällä, vaan ostin harmaanruskean, A-linjaisen ja hauskoilla yksityiskohdilla varustetun Noora-takin. Väri on juuri sitä minulle hyvin sopivaa viileänväristä märkää hiekkaa.

Kolme vuotta sitten keittiössä oli näin iloisen keltaista. Nyt ei ole tullut hankittua ruukkunarsisseja.

Naisia ja naisia

Uneliaita kotipäiviä, eikä mitään jännittävää kirjoittamista. Ulkoilua pehmeässä sohjolumessa tai  palloleikkejä kotona Vilman kanssa. Koira kyllä pitää itsensä toimeliaana ja on vasta keksinyt palloleikkien ihanuuden. Päiväuniakin se vetää vähän väliä ja niin minäkin siinä sivussa.

Olen tehnyt itselleni listaa rästissä olevista kotitöistä ja saanut siitä jopa muutamia ruksattua pois. Sohvatyynyjen pesun ja muun mukavan jälkeen siellä lukee liesituulettimen pesu ja sehän on aina yhtä vastenmielistä aloittaa. 

En löydä itsestäni millään sellaista kotihengertär-naistyyppiä, joka reippaasti tarttuu aamulla kotitöihin ammattimaisella otteella, puistelee,  kuuraa ja tuulettaa sen enempiä miettimättä. Tunnen kyllä sellaisiakin ja jaksan aina ihmetellä  ja ihailla.

Tämä oma naistyyppi tarttuu kyllä mielellään vanhentuneeseen piimäpurkkiin ja vääntää sen kolmeksi piimäkakuksi pakastimeen. Samoin myös vähitellen syö ne sieltä päiväkahveilla.

Se reipas naistyyppi ei myöskään haikailisi joka välissä tietokoneella, vaan lähtisi kodin siivottuaan kuntosalille harjoittamaan entisiä lihaksiaan, nykyisiä raskaita ja velttoja ruumiinosia. Tälle toiselle taas riittää koiran kanssa talsiminen ylämäkeen päivän liikuntasuoritukseksi.

Marjatta tytti arveli että
kukat ei tarvitse lainkaan vettä.
Sekös kukkia hymyilytti:
"Voi sinä laiska, laiska tytti!"

Tästä runosta me lapsena tykättiin Hanhiemon iloisessa lippaassa ja se nauratti kovasti. Äiti kun oli nimeltään Tytti Marjatta eikä tosiaan mikään kauhean ahkera koti-ihminen hänkään. Kävi tietysti myös kokopäivätyössä toimistossa kuutena päivänä viikosta. Mutta eihän lapsi sitä ajatellut.

Kotipäivä

Vesisadepäivä menee kuin puolivaloilla, melkein valveilla, osa-päivähereillä, puolittain dagen-efter ja vaikka mitä muuta. Ei vaan virkisty ihan kunnolla hereille, kun ei auringosta näy vilaustakaan.

Illalla kylässä nautitut viisi lasillista hyviä Alkon tuotteita sekä tattikeitto ja lammaspata hyvän seuran kera nukuttivat sikeästi. Ja ilta lopetettiinkin viisaasti jo hyvissä ajoin.

Kellojen siirto pääsi  kuitenkin yllättämään, ensimmäistä kertaa. Nuorempi poika tuli aamulla tuomaan koiraansa hoitoon. Ihmettelin unisena, että kymmenestähän vasta oli sovittu. Niin oli.

Tästä munajuustosta tykkäsin kovasti, sitä nautittiin aprikoosihillon kanssa.

Päiväkävelyllä käytiin miehen ja koirien kanssa aidossa vesisateessa. Se oli pitkän pakkastalven jälkeen itse asiassa suorastaan eksoottista. Hauvat saivat taas juosta vapaana kilpaa hiihtostadionilla, josta lopultakin olivat suihkijat kaikonneet. Kotiin palasi kaksi aika märkää  ja uitettua koiraa.

Alkaa taas sateenvarjo- ja tassujenpesukausi.

Pientä kivaa pintaremppaa

Kevät on siitä kummaa aikaa, että se saa katsomaan kriittisesti niin omaa pintaa kuin pään sisustaakin, mutta myös kotia. Löylyä lisää lyövät kaikki television sisustusohjelmat, kuten tänään Pientä pintaremonttia. Juuri sitä meillä tarvittaisiin, vaikkakaan ei tuota tänään nähtyä tyyliä. Stailattu talo näytti ihan Iisa Strandin omalta kodilta, jota jossakin lehdessä  taannoin esiteltiin, eikä se ollut ihan minun makuuni.

Tilasin Oulussa käydessä äidin kanssa hänelle Gudrun Sjödénin nettikaupasta vaatteita. Vasemman puoleisessa kuvassa olevan takin tilasi äiti (kuva GS:n sivuilta).

Sain sitten lahjaksi jotakin ja valitsin alemman kuvan ohuen  musta-harmaan pellavamekon. Se ei kyllä edusta mitään uutta linjaa, vaan tiukasti samaa kuin koko talvisen garderobini kaikki neljä muutakin vaatetta. Tarvittaisiin näköjään stailausta silläkin puolella.Uudet siniset farkut olisivat poikaa.

Olisiko toukokuussa lopultakin aikaa ja energiaa ryhtyä uusimaan keittiön kirjahyllyjä ja maalaamaan olohuoneen ja makuuhuoneen takaseiniä? Niistä selviäisin itsekin. Vasta seinän värin päätettyäni voin ruveta etsimään makuuhuoneeseen uusia verhoja.

Voisipa palkata ammattilaisen auttamaan vaikeissa valinnoissa ja ehdottamaan jotakin, mitä ei itse ikinä keksisi!

Kesällä on tarkoitus uusia lopultakin lattiat, ja tiedän, että mies ei ole suunnitellut sitä vielä mitenkään. Pitkissä kantimissa on meidän remontit.

Mutta nyt minulla on tiedossa enemmän vapaa-aikaa ainakin vuodeksi eteenpäin, ja siinä ehtii suunnitella ja toteuttaakin jotakin, jos nyt tulotkin samalla pienenevät.

Kotoista pikaruokaa

Juuri kun ehdin onnitella itseäni mentyäni kokonaisen viikon ajoissa nukkumaan, olen täällä taas blogin kimpusssa nukkumaanmenoaikaan. No, nopeasti sitten.

Kävi niin, että meinasimme kuitata tänään päivällisen suklaamunilla. Olin töistä lähtiessä ostanut peukalonpään kokoisia nättejä pikkumunia palmusunnuntaita varten. Oli tosin jo ostaessa käynyt mielessä, että eihän meillä viime vuonnakaan ketään käynyt. Aloimme siis popsia niitä jo autossa matkalla kotiin.

Kauhea nälkähän siinä yllätti kuitenkin heti alkuillasta Hercule Poirotin jälkeen. Mies vonkui ruokaa nyt ja heti. Onneksi jääkaapissa oli pinaattituorepastaa, jonka seuraksi saattoi valmistaa nopean kasviskastikkeen. 

Tällainen on ihan lemppareitani: pannulle vähän öljyä, siihen punasipulia ja valkosipulia, parsakaalia, miniluumutomaatteja ja mitä tahansa muuta mukavaa vain keksii. Kypsennystä vain pastan keittoajan verran. Mausteeksi suolaa, pippuria sekä sitruunaoliiviöljyä. Päälle raastetaan parmesaania.

Arkiruokaa, ole hyvä!

Vilma-koiran juhlapäivä 23.3.

Pikkunappula Pomperipossa sai meiltä uuden kodin, kun haimme sen Porvoosta 18.5.09. Meistä tuli kahdeksanviikkoisen koiran omistajia ja elämäämme tuli roppakaupalla uutta päivittäistä iloa. Tämä liruautomaatti täytti  kotimme ja ajatuksemme. Ja tärkeä osa perhettä se on ollut siitä asti.

Parikuinen musta nakki oli alusta asti ilmeikäs ja huvittava pakkaus. Hauskuutta on riittänyt sen tiimoilta ihan jatkuvasti. Se lienee pentujen kanssa tavallista.

Vilman kanssa oli mahdollista olla pitkään kotona. Minä olin ensimmäiset kaksi viikkoa ja aloitin sitten puolipäivätyön. Mies jäi samaan aikaan pitkälle kesälomalle. Syksyllä taas jäin minä kesälomalle, joten Vilma alkoi olla pitkiä päiviä yksin kotona vasta puolivuotiaana. Ehkä siksi sen tekemät tuhot kotona  rajoittuivat pariin mattoon.

Vieressä nukkuminen oli meillä suorastaan toivomuksena. Emme olisi voineet miehen kanssa kuvitellakaan jättävämme tällaista kengän kokoista pikkuhauvaa kylmälle lattialle  yksin yöksi. Nyt se lämmittää useimpina öinä miestä peiton alla ja välillä vaihtaa minun viereeni. Karvoja kyllä lähtee nyt aika paljon.

"Tämänhetken tärkein tavoitteeni elämässä", paljastaa päivänsankari, "on tyhjentää mahdollisimman paljon petini sisuksista lattialle."

"Kato nyt, mää osaan tehdä sen vaikka näinkin!"

Soffasunnuntai

Vähän puolipilvinen päivä katkonaisen yön jälkeen. Nukkuessa tuntuu menevän. Vietin eilisen päivän kolmestaan koirien kanssa.

Kahden koiran kuljettaminen flexissä oli vähän hankalaa, mutta siitäkin selvittiin. Kävelytin hauvat  puolen kilometrin päässä olevalle aukiolle, jossa Vilma ja Luna saivat juosta  vapaana ja jahdata toisiaan sydämensä kyllyydestä. Siihen sattui tulemaan vielä kaksi muutakin pikkukoiraa, joten riemua riitti kaikille.

Illan katselin Amazonista tilaamaani The Camomile Lawnia, jota kesti reilusti yli neljä tuntia. Oli ihanaa upota johonkin maailmaan niin pitkäksi aikaa, ihan kuin kirjoissa. Nyt toisella katselukerralla ihailin entistä enemmän Rebecca Hallia nuorena, noin kymmenvuotiaana Sophie-tyttönä. Miten taitava näyttelijä hän oli jo lapsena!  Hän oli siis itsekin kymmenvuotias sarjaa tehtäessä.

Pitäisiköhän katsoa uudelleen Vicky Christina Barcelona, näkisinkö hänet nyt eri tavalla, kun aiemmin en tykännyt koko elokuvassa kenestäkään.

Se yön katkonaisuus johtui miehestä, joka tuli veljensä kanssa kotiin kellon käydessä kolmea. Iloisena ja hyväntuulisena, mutta herättäen koirat hurjaan haukkuun ja ulvontaan. Niitä rauhoitellessa menikin herroilta  tovi. En viitsinyt osallistua.

Pikkuaurinkoja vesisateeseen

Eilen oli terveellisen viikon päätteeksi annettava periksi makeanhimolle ja leivottava jo päiväkahville jotakin. Kauppakäynnistä oli jo aikaa, mutta näitä löytyi kyllä kaapista. Tällä kertaa jauhot olivat vähissä, joten sain raapia pussinpohjia. Sinne meni suurustamiseen tarkoitettu Ideal Mjöl -paketin loppukin.

Tämä on helppo rahkapiirakka, jota olen tehnyt usein.

Isoon Pentikin kivivuokaan tarvittiin:

100 g pullomargariinia + 3/4 dl sokeria sekoitettuna yhteen

1 muna, joka vispattiin joukkoon koneella

1 dl kaurahiutaleita, 2 dl (täysjyvä)vehnäjauhoja sekä 

1 tl leivinjauhetta.

Levitin taikinan lusikalla leivinpaperin päälle, koska muuten hauras pohja olisi särkynyt leikattaessa. Jostakin syystä piirakkani tarttuvat aina pohjaan, vaikka kuinka yrittäisin voidella vuokaa. Sitä Gordon Ramsayn konstia en sentään ole kokeillut...

Taikinan päälle levitin purkillisen valutettuja aprikooseja, mutta liotetut pussiaprikoositkin ovat olleet tosi hyviä. Periaatteessa tähän voi levittää mitä vaan: ananasta, omenaa, päärynää, marjoja, raparperiä tai ei mitään.

Päälle tuli:
2 dl maitorahkaa sekä 2 dl turkkilaista jukurtta (tai vähärasvaista kermaviiliä)
1 dl sokeria ja 1 tl vaniljasokeria
2 munaa

½ sitruunan mehu ja kuorta myös raastettuna, jos muistaa. Minä en muistanut, mutta sitruuna on kyllä ehdoton makulisä näihin torttuihin. Niin keväinen ja raikas!

Huristin tämänkin koneella, kun minulla nyt on tuo uusi käsihuristin. Sitten vaan rahkatäyte piirakan päälle ja koko homma uuniin 220 asteeseen puoleksi tunniksi.

Minusta tällainen leivonnainen on parasta kylmänä. Aamiaiselle se ehti jo jäähtyäkin, mutta silloin siitä oli enää puolet jäljellä. Kohta ei ole enää mitään.

Keittiöpäivä

Koska olen tänään viihtynyt keittiössä, esittelen kaappia, jossa on käden ulottuvilla käytetyimmät kuppini. Näistä otan fiiliksen mukaan jonkun aamukahville, päiväkahville ja iltateelle. On tärkeää saada oikeanlainen kuppi, ihan kuin pitää olla oikeat vaatteet päällä, ettei mene päivä pilalle.

Alahyllyn siniset käsinmaalatut mukit ovat söpöjä ja sopivat aurinkoiseen arkiaamuun. Paratiisi on minulle päiväkahvin kruunu. Iltateen seesteisen tunnelman takaa valkoinen Teema. Valkoiset Dominot katan mielelläni sunnuntaiaamuun vieraille.

Tuhtia väkeä

Olen herännyt lomalla joka aamu siinä seitsemän maissa hyvien yöunien jälkeen. Aamukahvin   ja lehden nautittuani ja miehen töihin lähetettyäni olen mennyt Vilman kanssa vielä sohvalle nukkumaan. Tänään heräsin siitä vasta puoliltapäivin. Mistä ihmeestä tätä unta taas riittää?

Koira huolehtii kyllä lopusta ohjelmasta. Ensin ulos ja tunnin lenkin jälkeen jotain pientä puuhailua kotona. Vilma on keskittynyt tyhjentämään täytteitä uudesta sängystään, heittelemään luuta korkealle ilmaan sekä syömään vanhaa lenkkikenkää. Puolet pohjasta on mennyt jo parempiin suihin. Keittiön pöydän alla on myös oivallista tutkia lehtikorin sisältöä vähän tarkemmin, etenkin mainoksia.

Neiti täyttää ihan kohta vuoden, joten kävimme näyttäytymässä eläinlääkärillä. Rokotus oli tärkein, mutta halusimme kysyä myös tästä melko tuhdista olemuksesta. Ylemmässä kuvassa Vilma on marraskuussa vielä melko hoikan näköinen. Talvi on tuonut kuitenkin rasvakerrosta  ympärille ja neiti painaa nyt 12.2 kg. On kyllä muutenkin isokokoinen mäyräkoiraksi. Meidän huushollin naisväellä on yhteinen ongelma!

Eläinlääkärin mielestä painosta voisi pudottaa puolesta kilosta kiloon. Olen jo muutama viikko sitten pienentänyt ruoka-annoksia neljänneksellä. Nappula-annoksen olen katsonut aina 8-kiloisen koiran mukaan, mutta jättänyt huomioimatta ylimääräisten herkkujen osuuden. Nyt täytynee laskea nekin jotenkin mukaan. Mikähän sen kengänpohjan energiapitoisuus on?

Voisi vaikka antaa osan aamuraksuista Kongin sisällä vasta kotoa lähtiessä sen sijaa, että antaa silloin ylimääräisen lusikallisen. Koulutusnamit ulkoillessa ovat myös rasvaisia, ne voisi ehkä vaihtaa kanakuutioihin.

Kahdeksankiloinen Luna taas on pieni ja siro ja kaunis. Tämä primadonna syö valikoiden ja harvakseen. Joillakin se säätely toimii, ihan niin kuin ihmisilläkin.

Lomapäivien ratoksi

Lomapäivät sujuvat ihanasti, hyvissä merkeissä toinen toisensa perään. Joka aamu Vilma vie minut lenkille ja vähitellen kunto tai ainakin reippaustaso on noussut. Jaksan taas nousta mäkeä ylös vauhdilla ja hengästymättä.

On kuitenkin ollut asiaa kaupungillekin joka päivä.  Kävin muun muassa lounaalla sisareni kanssa, ylellisyys, jonka moni ymmärtää. Siihen pystyy, kun kumpikin tekee työtä osa-aikaisesti ja perhe tulee toimeen itsekseenkin.

Lounaalta suuntasin katsomaan Stockmann B:n tarjouksia, kun kosteusvoide oli lopussa. Lankesin taas kerran. Ostin Cliniquen päivävoiteen ja värivoiteen, kuvassa vasemmalla, ja loput  purtilot tulivat kylkiäisinä, mm. valokynä. Nämä kaikenlaiset näytteet ovat yllättävän riittoisia ja saa kokeilla sellaisia tuotteita, joihin ei raski muuten panostaa itse, kuten seerumeita ja tasoittajia.

Kehaisen samalla uutta käsivoidelöytöäni. Tämä pakkastalvi on ollut koetteleva käsille.  Kynnet ovat lohkeilleen ja katkeilleet, sormenpäät kuivuneet, samoin kämmenet jopa sisäpuolelta. Apteekista löytyi Acon Canola oil & Q10 -käsivoide ja se on aivan nappituote! Levittyy helposti ja imeytyy heti, eikä jätä tahmatassuksi, kuten moni muuten hyvä voide. Tästä jää hyvä fiilis käsiin pitkäksi aikaa. Vettä sekään ei kyllä kestä, vaan sitten pitää voidella uudestaan.

Syy tähän kuvausinnostukseen oli kylpyhuoneen viikkosiivous, joka on  pikku-hiljaa siirtynyt lauantailta eteenpäin, nyt jo keskiviikoksi. Pyyhin siis pölyjä tältä hajuvesihyllyltä.

Edessä keskellä on nykyinen suosikkini, Burberryn The Beat, jossa on juuri sopivasti syvyyttä ja särmää. Vasemmalla viime kesän löytö, Versacen Versone, ihanan raikas ja kevyt ja vihreä.  Oikealla pitkäaikainen rakkauteni Chanelin Coco Mademoiselle, melko voimakas ja  naisellinen, ylellinen nykynaisen tuoksu.

Täällä turhuuden turuilla on ihan kivaa, kiitos vaan. Juuri nyt en kaipaa mitään syvällistä enkä kehittävää. Naistenlehdet ja televisio riittävät hyvin viihdykkeeksi. C'est la vie.

Jäätelö reseptillä apteekkiin, kiitos!

 

Räyh! Tahtoo vyötärön takaisin. Kuka on  istuttanut tämän uimarenkaan tähän? 

Sovitin lyhyttä takkia, jonka ostin vasta viime keväänä. Syksyllä oli jo merkkejä ahtaudesta, mutta nyt se suorastaan soi, kun napit on kiinni. Vieläkö voi paeta totuutta?

  

Jotenkin olen täällä kotona ollut vaan ja toipunut monen viikon rasituksista. Harmittaa kirjoittaa aina samasta aiheesta, mutta tästä nyt on tullut tällainen monivuotisesta uupumuskierteestä irtipyristelevän toipumiskertomus. 

Olen ymmärtänyt, että kysymys on muuttumisesta ja sehän on kaikkea muuta kuin helppoa. Se on helkutin hidasta. Kaikkein hitainta on varmasti pystyä muuttamaan asenteitaan ja näkemään asioita eri valossa.

  

Tänään me Vilman kanssa päätimme lähteä ulos heti aamupäiväunien jälkeen. Siis koira inisi ja oli lähdettävä! Aurinkoisessa pikkupakkasessa vierähti helposti toista tuntia. Sen jälkeen saattoikin valmistaa nopean lounaan ja mennä päiväunille. 

Pieni huonekuuseni olohuoneen ikkunalla ei ole ollut viime aikoina kovin elinvoimaisen näköinen, joten kävin iltapäivällä hakemassa Plantagenista uuden ja komeamman. Samalla ostin piristykseksi oranssin tulilatvan keittiöön.

Olen vähitellen vähentänyt viherkasveja, varsinkin isoja. En jaksa hoitaa niitä. Isoa peikonlehteä jaksoin hoivata kolmekymmentä vuotta ja palmuja kasvatin kattoon asti monia. Se riitti. Nyt on saattohoidossa vielä iso palmuvehka.

Ennen piti hoitaa lapset ja koti ja työ ja pitää vielä itsensäkin kuosissa. Nyt ei ole enää niin montaa pakkoa jäljellä. Mitä nyt  töissä käydään, mutta sielläkin löysemmällä otteella kuin ennen. Intohimo ja innostus työhön on mennyttä.

Jää jäljelle vielä tämä itsensä hoitaminen, jossa tärkeänä osana kohdallani olisi liikunta. Juuri se, josta olen eniten laistanut viime vuosina. Ystävä soitti tänä aamuna kuntosalille, mutta en ehtinyt ihan siihen kyytiin mukaan.

Turhamaisuudesta ei kuitenkaan tingitä. Tein uudet vaalennusraidat päähän ja värjäsin kulmakarvat. Silläkin pötkitään jo pitkälle!

Kirkasta iltaa!

Olen nyt kahtena iltana ottanut mallia koirastani ja mennyt aikaisin nukkumaan. Unta ei ole tarvinnut odotella, koska yhdeksän aikoihin nukuttaa joka tapauksessa armottomasti. En vain ole koskaan tullut kuunnelleeksi kutsua.

Nyt lauantaina illansuussa olen nukkunut jo yhdet päiväunet kaupunkireissun jälkeen ja migreeninpoikanen alkaa olla selätetty. Stingin talvilevy on juuri sopivaa kuunneltavaa tähän hetkeen, kun kirkas päivä alkaa kohta painua mailleen, mutta valoja ei vielä tarvita.

Uusi kimppu raikkaanvärisiä tulppaaneja loistaa pöydällä, joka on  taas lastattu tietokoneella, kameralla, tilikirjalla, allakalla ja kaikenlaisella keskeneräisellä. Tämä on minun työpöytäni,  aina sekaisin, tässä olohuoneessa kaiken keskellä. Mies on ominut työhuoneen.

Oloni on niin pysähtynyt kuin voi olla. Niin pitäkin. Tästä nollauksesta voi taas päästä uuteen nousuun, kun on ensi viikko lomaa. Otin sen ensi kesän lomista, enkä olisi millään jaksanut olla toista viikkoa heti edellisen perään töissä. Olen kuitenkin ulkoiluttanut Vilmaa, tehnyt kaikenlaista pientä ja suunnitellut ensi viikoksi taas kuntosalin aloittamista tämän mahan kurittamiseksi.

Kävin päivällä tutustumassa Sokoksen uuteen ruokaosastoon. Ostin sieltä pieniä maistelueriä herkkujuustoja, joita voisikin nyt maistella illalla valkoviinin kera. Loman alkajaisiksi.

Hihnan toisessa päässä

Nyt haistoin kevään ensimmäistä kertaa minäkin! Vilma-rontti pakotti lähtemään ulos melkein kesken iltapäiväunien. Olin kotona jo neljältä ja nukahdin lähes saman tien. Tunnin unien jälkeen koira heräsi ja alkoi ynistä  niin äänekkäästi, ettei sitä kuunnellut kukaan. 

Kyllä sitten kelpasi hyppelehtiä iloisena hangessa muitten terveisiä haistelemassa, ainakin koiran, minä etenin huomattavasti hillitymmin. Nautin valoisasta illasta ja hyvästä tuoksusta, jotka veivät ajatukset nuoruusvuosiin, jolloin kevään haistelu sai heräämään eloon. Huomasin kuitenkin, että olisi ehkä aiheellista vaihtaa takkia kevyempään.

Jokohan löytäisi päälleen muutakin kuin mustaa ja harmaata?

Lomaltapaluumietteitä

 

Tämä meidän äidin perhosorkidea kukkii Oulussa jo kolmantena hiihtolomana peräkkäin keittiön ikkunalla. Tänä vuonna vaan ei näkynyt aurinkoa kuvaamista varten, kun tuli lisää lunta  joka päivä. Ulkoilukin jäi tällä kertaa pienten koiralenkkien varaan. Sen sijaan ehdin seurustella vanhempien kanssa enemmän kuin tavallisesti. Kivaa oli ja tuntui ihan mahdottomalta ajatus, että kohta heitä ei enää ole. Kymmenen vuoden sisällä se on väistämättä odotettavissa. 

Keskiviikkona vaihdettiin vuoroa siskon kanssa.

  

Monestakin syystä palasin töihin väsyneenä. Olin hankkinut kyllä melatoniinia nukahtamislääkkeeksi, mutta en muistanut kertaakaan ottaa sitä! Valvoin siis joka ilta  lomalla myöhään ja aina joku herätti liian  aikaisin. Usein koira, tänä aamuna herätyskello.

Onneksi edessä oli rauhallinen päivä ja ehdin rauhassa lukea viikon aikana kertynyttä sähköpostiakin. Tunsin silti itseni umpiväsyneeksi, haukottelin ja räpsyttelin silmiä, että näkisin ruudulle paremmin. Laitoin välillä kostutustippoja enkä sitten nähnyt vähään aikaan senkään vertaa. Hoitelin muutaman asiakkaan, join vettä ja haukottelin lisää. 

 

Ruokatauolla kun vilkuilin ammattilehteä, tunsin inhotuksen aallon kulkevan läpi. Se vähän pysäytti. Toipuminen on vielä pahasti kesken. Kerran tai pari olen puolen vuoden sisällä ollut hetkellisesti innostunut työstäni, mutta se tunne on mennyt nopeasti ohi. 

Sain tänään pyynnön kertoa ulkomaalaisille opiskelijoille työstäni, kuten olen usein takavuosina tehnyt, ja totesin sen heti mahdottomaksi tehtäväksi. En ole enää innostunut enkä nuori, vaan kyyninen ja kulunut, enkä jaksa edes ajatella asiaa.

En muuten tänäänkään muistanut ottaa sitä melatoniinia enkä mennä nukkumaan ajoissa. Toivottavasti teillä muilla onnistuu paremmin. Sänkyyn mars!

Kokemus tämäkin

 

Koko loman ainoan aurinkoisen päivän vietimme miehen kanssa sairaalan päivystyksessä.  Miehen kuume ja mahakivut olivat alkaneet jo perjantaina ja nyt hän oli omasta tahdostaan menossa lääkäriin. Sen täytyi siis olla vakavaa.

Paitsi ettei ollut, onneksi. Kolmen tunnin odottelun jälkeen hän pääsi lääkärin tutkittavaksi ja sitten kotiin kolmen päivän sairauslomalle. Saa nähdä, paraneeko vai paheneeko. Umpparia epäiltiin.

  

Oli muuten hieno paikka, tämä uusi nopean vasteen yksikkö eli NOVA. Sitä vaan ihmettelen, että ovessa luki TRIAGE, samoin jonotuslapussa. Kuinka joku härmäläinen  voi tietää, mitä Triage tarkoittaa? Mieheni ei tiennyt, vaikka on englanninopettaja. Minä tiesin tietysti kuten kaikki muutkin Teho-osaston monivuotiset katsojat. 

Triage tarkoittaa potilaiden lajittelua tulovaiheessa hoidettavaksi kiireellisyysjärjestyksessä.