Meikkivoiteen valinta, ja miten se onkaan vaikeaa!

Heti rintaliivien, uimapuvun ja kenkien jälkeen oikeanvärisen meikkivoiteen valinta on sieltä vaikeimmasta päästä valintoja. Kun on saanut valittua tuotteen ja laadun, on vielä värin vuoro. Se mikä kädenselällä näyttää täydelliseltä, voi kasvoille levitettynä osoittautua vaaleaksi naamioksi.  Nenänpäähän kokeilu ei auta paljon sen enempää.

Vasta muutaman vuoden ajan olen älynnyt pyytää myyjää apuun värin valinnassa. Myyjä voi testata voiteita leuan ja kaulan välimaastoon ja nähdä sieltä paljon selvemmin, mikä on sopiva ja mikä ei. Itse sinne on vaikea nähdä. Meikkivoiteen värin pitää nimittäin olla yhtä kaulan, rinnan ja vartalon kanssa, ei kasvojen. Kyllä meni kauan tämän asian oppimiseen! Ja monta hutiostosta tuli tehtyä.

Iän myötä kasvoilta häipyy väriä. Luin tämän jostakin ja vasta sen jälkeen aloin itse kiinnittää siihen huomiota. Ihmettelin, miksi oma äiti on niin valkoinen kasvoiltaan, samoin anoppi. Ja kun tarkemmin katselen, on omakin naamani alkanut olla aika vaalea muuhun ihoon verrattuna varsinkin suun ympäriltä. Leuka jää usein vielä meikkivoiteen jälkeenkin liian vaaleaksi. Punotukset ja kaikki muut ihon virheet sitten oikein korostuvat vaaleassa pohjassa. Toistaiseksi tämä värin katoaminen ei ole koskenut tummia silmäalusia...

Ammattilaisten videoita katsellessa huomaa selvimmin, miten eriväriset ihmisten kasvot voivat joskus olla vartaloon verrattuna. Jos valitsisi värin vain kasvojen perusteella, saisi ihan eriparisen pään ja kropan. Kasvojen iho on vaaleampi tai tummempi ja ehkä hyvinkin punottava vartaloon verrattuna. Kauneusgurujen ykkönen (ainakin omasta mielestäni) Lisa Eldridge näyttää sen kädestä pitäen videollaan:

Raili Hulkkonen neuvoi ennen lehdissä, että vanhemman naisen kannattaa ottaa aina kahdesta meikkivoiteesta tummempi, jos miettii, kumpi on sopiva. Se aavistuksen tummempi tuo kadonnutta väriä takaisin naamalle, ja sen olen huomannut itsekin todeksi. Ei siis tehdä mitään rusketusta, vaan palautetaan elävää väriä.

Onneksi meillä on Lumene, jolla tulee koko ajan erinomaisia värivoiteita. Niistä tiedän aina, ykkönen tekee minut jäätyneen näköiseksi, kakkonen sopii hyvin talveksi ja kolmonen kesäksi.

Elämältä kaiken sain. Ja mitä siitä opin.

Olen saanut elämältä kaiken, mitä olen koskaan älynnyt toivoa. Näin olen aina ajatellut. Riippuu tietysti siitä, minkälaisia haaveita on mielessään nuorena hautonut ja mitä toivonut. Jos on jalat maassa yleensäkin, on mahdollista saada kaikki.

Suomalaisena nuorena naisena minulla oli aika usein mahdollisuus toteuttaa itseäni ja unelmiani, kuten monilla muillakin. Silti ykkösasia oli aina, että halusin naimisiin ja lapsia. Se oli itsestäänselvää. Lukion jälkeen halusin kuitenkin ensin opiskelemaan, halusin oman ammatin ja työn. Työelämä näytti silmissäni kiinnostavalta ja houkuttelevalta. Kuuntelin mielelläni lapsena auton takapenkillä, kun vanhemmat juttelivat työasioistaan.

Ihan ensimmäiseksi piti kuitenkin päästä irti kotiympyröistä kokeilemaan siipiään maailmallla: töihin ulkomaille tienaamaan rahaa, kuulemaan bändejä, jotka eivät koskaan tulleet Suomeen asti, ja tietysti katselemaan pitkätukkaisia poikia. Siellä vähitellen vahvistui ja selkeni se, mitä halusin opiskella. Oli aika palata kotiin valmistautumaan pääsykokeisiin.

Sain opiskelupaikan, oman kodin, aviomiehen, vähitellen ammatin ja lapsia. Löysin lopulta oman alani ja sain työn, joka oli minulle kuin omiaan. Elämä oli sellaista kuin muillakin, alkuun rahallisesti niukkaa, mutta muuten täyttä.

Olin saanut elämältä kaiken, mitä olin halunnut. En kertakaikkiaan keksinyt, mitä muuta voisin enää haluta. Myöhemmin sain häivähdyksenomaisesti kokea, miltä tuntuisi menettää kaikki elämänsä kulmakivet vuorollaan. 

Ruuhkavuosien jälkeen koin ison viidenkympin kriisin, siksi sitä nyt nimitän. Moni asia sattui muutaman vuoden sisällä samaan syssyyn, ja ne kaikki saivat aikaan jonkinlaisen romahduksen.

Nuorin poika lähti armeijaan. Jäimme kaksin kotiin miehen kanssa. Emme oikein osanneet enää olla kahdestaan. Emme olleet koskaan lapsiperheenä panostaneet parisuhteeseen, vaikka niin lehdissä neuvottiin. Ei ollut rahaa, eikä varsinkaan lapsenvahteja. Vasta jälkeenpäin tajusin, että elämältäni tuntui lasten lähdettyä menevän tarkoitus kokonaan. Mihin minua enää tarvittiin? Eläisinkö siitä eteenpäin vain kuluttamalla aikaa töitten jälkeen? Kuka minä olin, paitsi äiti? 

En ollut sitä ennen edes tajunnut, miten kiinni olin lapsissani, koska tunsin antavani lähes kaiken energiani työlle, johon suhtauduin intohimoisesti. Kodin ulkopuolella harrastin vain liikuntaa ja sitäkin siksi, että ylikuormitettuna kaupungin virkanaisena jaksaisin käydä töissä. Kerran viikossa ryhmäliikuntaa ja muuten sauvakävelyä ja pyöräilyä töihin. 

Mies oireili myös tahollaan ja järjesti itselleen omanlaistaan vipinää. Silloin tuntui elämältäni menevän pohja kokonaan. Siitä isosta kriisistä selvisimme ja jälkeenpäin ajateltuna se oli parasta, mitä meille on tapahtunut (lasten syntymän jälkeen). Kolmenkymmenen yhteisen vuoden jälkeen jouduimme kahlaamaan syvissä vesissä ja rakentamaan luottamuksen uudelleen. Rakkaus ei ollut koskaan onneksi minnekään kadonnut, se vaan piti löytää uudelleen.

 Tämän kaiken jälkeen menetin työkuntoni väliaikaisesti. Kaikkien aikojen kiireisin kevät sattui töissä, apua ei saanut enkä olisi osannut kyllä pyytääkään. Alallani jokainen hoitaa oman tonttinsa itse. Yritin tehdä kaiken hyvin niin kotona kuin töissäkin enkä osannut luovuttaa ja löysäillä välillä. Lopulta en pystynyt enää tekemään mitään, lamaannuin. Kolmen kuukauden kuluttua palasin  takaisin töihin ja siellä menikin vähän aikaa ihan hyvin. 

Isompi stoppi tuli muutaman vuoden päästä. Kuppi vaan vyöryi yli ja oli päästävä pois, kotiin huilaamaan. Alkoi pitkä omien tapojen ja asenteitten tutkailu ja uuden opetteleminen kognitiivisessa terapiassa. Sitäkin kriisiä pidän yhtenä parhaimmista kokemuksistani. Olen suorastaan kiitollinen siitä. Sain terapiasta valtavasti, arvostin ikäistäni kokenutta psykologia, jonka kanssa löysimme helposti yhteisen sävelen. Arvostin myös suuresti siskojeni ja ystävieni kanssa käymiäni keskusteluja. Ja sitä että mies seisoi rinnalla.

Näitten kokemusten aikana ja niitten jälkeen elämänilo oli taas voimissaan ja huomasin, että minulla on elämälleni oikeutus ihan omana itsenäni. Ajattelin, että elämän tarkoitus on tulla siksi ihmiseksi, joka on. Ikääntyessään ihminen muuttuu vähän koko ajan, ainakin elämä muuttuu ja kypsyttää. Se on  mielenkiintoista. Sisimässään ihmisen perusolemus tietenkin pysyy ihan samana kuin jo lapsena, kaikki iät vaan ovat läsnä yhtä aikaa.

Enpä tiedä, miksi tämä tuli juuri tänään mieleeni. Varsinkaan kun en ole pariin kuukauteen kirjannut halaistua sanaa koko blogiin. Loma on tehnyt hyvää tässäkin, olen suorastaan nauttinut, kun ei ole tarvinnut ottaa kuvia ja ajatella blogipostauksia. Muutaman viikon jälkeen tulee yhdeksän blogivuotta täyteen, joten kaiken nyt kirjoittamani olen varmaan sanonut jo muutamaan kertaan. 

Ei voi mitään. Vanhemmiten alamme kaikki jankata yhä uudelleen ja uudelleen samoja asioita. Odottakaa vaan;)

Yhtä juhlaa

Tämä on nyt mennyt ihan häneksi, kun en saa enää mitään aikaiseksi täällä blogissa. Kun ei ole uusia kuvia, ei tule mieleen kirjoittaakaan mitään. Koen niin, että vapaa-aikani on vähentynyt sen jälkeen, kun rupesin tekemään joka viikko 19 tuntia töitä. Entinen viikko-ja-viikko -systeemi antoi pitkät yhdeksän päivän vapaat aina työviikon jälkeen ja siinä ehti jopa pitkästymäänkin välillä. Nyt olen vain kaksi arkipäivää itsekseni kotona, mikä tietysti joka päivä puurtavan mielestä on hyvinkin ylellistä, ja niinhän se onkin.

Olen nykyiseen työnjakoon tyytyväinen, se sopii kropalleni paremmin ja pitää enemmän menossa mukana. Nyt on ollut joka tapauksessa enemmän vauhtia elämässä tänä syksynä, varsinkin kun täytin pari viikkoa sitten vuosia. Sitä on sitten juhlittu vähän kaikkien kanssa erikseen, kun en isoista juhlista välitä. Joka viikonloppu on ollut vieraita ja olen saanut tavata lähimpiä ihmisiäni ja se on ollut ihanaa! Ja vielä on kahdet ystävät tulossa; sekin on ollut ihanaa huomata, miten hyviä ystäviä on. Onneksi pidän kuohujuomista ja olen osannut ottaa valmistelutkin entistä rennommin. Myös lahjoja on ollut kiva saada, siinä olen aina yhtä lapsellinen:D

Ensi viikonlopuksi olen lähdössä poikieni kanssa Helsinkiin humputtelemaan. Tiedossa on ainakin illallinen ja yö hotellissa, mutta sitä ennen toivon pääseväni katsomaan ainakin Henri Cartier-Bressonin näyttelyn Ateneumissa. 

***

Kuvien patsas on kuvattu Roomassa. Se oli varsin vaikuttava ilmestys. Toivottavasti ei tarvitse itse esittää noin huolestunutta naamaa.

Luomivärikynä sopii ladyluomillekin

Kaivoin tiistaina pitkästä aikaa Nikonin järkkärin vermeineen kaapista ja puhaltelin pölyt jalustasta. Hyvä että muistin vielä, mistä säätää mitäkin, ja loppujen lopuksi otin suurimman osan kuvista kuitenkin Olympuksella. Sain nimittäin lopultakin inspiksen ruveta kuvaamaan uusia meikkejä! Niitä onkin kertynyt. Olen antanut itselleni luvan törsätä (kevyesti) meikkeihin, kun kerran niin paljon tunnen niihin vetoa. Lähes puoli vuosisataa sainkin pidettyä itseäni aika tiukalla ja hankin käyttöön kerralla vain yhden tai korkeintaan kaksi kappaletta kutakin, siis värivoidetta, ripsiväriä, poskipunaa jne. kerrallaan. Huulipunia ja erilaisia kyniä ei laskettu silloinkaan. Nyt on ollut pari vuotta iloinen meininki, kun saan itseltäni luvan hankkia, mitä haluan. Jos siis raskin maksaa siitä.

Luomivärikyniä olen katsellut pitkään ja ajatellut, että kiiltävät värit eivät sovi ryppyisille luomille. Suurin osahan niistä on hyvinkin kiiltäviä. Mutta niin vaan vanhemmatkin tädit amerikkalaisissa meikkivideoissa levittelevät iloisena kynistä väriä ryppyisille luomilleen ja vannovat niiden nimeen. Nuoremmat näyttävän käyttävän paljon kuparisen ruskeita, lämpimiä sävyjä ja niitä minä vältän kuin ruttoa. Näytän niissä huonovointiselta.

Annoin tässä taannoin ystävälleni lahjaksi Chanelin luomivärikynän. Testailin silloin kädelleni eri merkkejä enkä havainnut niissä suuria eroja. Lancomen uudet kynät olivat ehdottomasti pysyvimpiä, niitä sai hangata vedenkestävän meikin poistoaineellakin hyvän aikaa, ennen kuin sai irti kädeltä. Chanel taas tuntui voidemaiselta ehkä liikaakin, mutta siitä löytyi upein väri. Silloinkin ajattelin, etten omille rypyille noita voisi levittää.

Ostin sitten kuitenkin Tallinnasta Artdecon kivan ruskean kynän, ja varsin edullisen. Ruskeahan ei alkuunkaan kuulu mieliväreihini, mutta tämä numero 16 todella toimii: se on mukavan harmahtava, vedenkestävä meikki, joka asettuu melko nopeasti paikoilleen. Vähän aikaa voi sormella tai siveltimellä pehmennellä reunoja.

Kuvassa on kyllä täysi meikki, vaikka taas näkyy pisamat ja silmänalusten väri läpi. En vieläkään osaa tehdä peittävämpää meikkiä kuvaa varten. Silmienkin alla on sentään kahta peiteainetta, vaikka ei uskoisi. Luomilla on siis Artdecon kynää, ihan nätisti levitettynä, mutta rypyt ja luomien laskeutuminen saavat muuten tasaisen värin näyttämään epämääräiseltä. Ulkonurkissa ja alaluomen rajauksena Lumenen harmaata kynää. Luomivaon yläpuolelle olen levitellyt mattaisia pehmeitä värejä parista paletista.

Tässä on toinen uusi hankinta, Lancomen kulmakynä. Kulutin puolessa vuodessa loppuun Anastasia Beverly Hillsin Brow Wizin, josta pidin kovasti. Minulla oli väri Taupe ja se sopi hyvin, mutta sitä tai Ash Blondea ei ollut Kick'sissä saatavilla. Kyselin sitten paikallisella Sokoksella myyjältä vinkkiä. Hän näytti erilaisia vaihtoehtoja ja olin yllättynyt, että monelta merkiltä löytyi ihan samanlaisia kovia ohutkärkisiä kyniä, ne vaan eivät mainosta niitä! Lancomen kynä 04 Chatâin osoittautui parhaimman väriseksi minun naamalleni (sana tarkoittaa kastanjanruskeaa, mutta on minusta lähinnä harmahtavan ruskea). Laatu on juuri oikeanlainen, ohut ja kova. Sillä on helppo piirtää kevyitä lyhyitä vetoja. Toisessa päässä on tuollainen huvittava pikku kampa.

Rupesi sitten oikein kismittämään: selektiivisen kosmetiikan kalliit mainokset painottuvat voiteisiin ja filmitähtiin, monisivuisina ja ärsyttävinä, kuten Gloriassa. Niitä kalliita voiteita minä en osta, vaan panostan halvempiin ja silti myös tehokkaisiin tuotteisiin. Tieto näistä meikkipuolen uutuuksista taas ei leviä kunnolla, lehdissä se on ihan satunnaista. Lehtijutut tuntuvat nykyisin muutenkin pinnallisilta, kuten hajuvesihoroskooppi. Tai sitten minusta on tullut huumorintajuton ja pahansisuinen akka.

Blogeista ja videoista saan suurimman osan (kosmetikka)tiedoistani. On ihan eri juttu lukea jonkun omia kokemuksia, vaikka ymmärrän toki sen, että voimme olla kaikki käyttäjät ihan eri mieltä samasta tuotteesta. Ripsivärit on tästä paras esimerkki. Silti toivon enemmän myös keski-ikäisiä ja vanhempia tiedonjakajia verkkoon. Kyllä mummotkin meikkaa!

Lähtöstressissä

Sijaistoimintaa! Olen mestari siinä, ja erityisesti matkalle lähtiessä. Juuri kun viimeisenä päivänä pitäisi kerätä vaatteita ja tavaroita viikon tarpeiksi helteiseen suurkaupunkiin ja pakata niitä siististi matkalaukkuun, huomaan tyhjenteleväni kameran muistikortteja. Löydän Olympuksen muistista kuvia, jotka on otettu kesäkuussa 2013 enkä ole aiemmin saanut siirrettyä niitä koneelle. Vaikeaa on nytkin ja kestää hetken, ennen kuin usb-kaapelin kautta löydän kamerasta sopivan kohdan sille. 

Huomaan, etten ole käsitellyt kaikkia muitakaan tämän kuun kuvia esimerkiksi enon hautajaisista ja nythän onkin sopiva aika siihen! Samoin blogin päivitykseen.

Minusta ulkomaille lähteminen on hirveän stressaavaa. Kotimaassa tulee reissattua pitkin vuotta ja siitä ei tule paineita. Silti otan jo rennommin kuin ennen ja jätän kaiken tahallani viime tippaan. En saa enää migreeniä tulopäivänä. Mutta paine näkyy esimerkiksi siinä, että H. lähti äsken asioille ja pyysin häntä nostamaan minun kortillani matkarahoja. Annoin kortin tunnusluvun paperilapulla rintataskuun mukaan.  

H. soittaa hetken kuluttua, että on kokeillut jo kaksi kertaa ja seuraavalla kerralla menee kortti lukkoon. Olen ihan varma, että numerosarja on oikea. Kunnes sitten pikkuhiljaa muisti palaa ja huomaan antaneeni pankin verkkotunnusten salasanan. Vaikka miten väännän, en muista automaattitunnusta. Käsi sen kyllä muistaa maksupäätteillä, mutta noin sanallisesti ei tule millään päähäni. Pitää sormella kokeilla, miten sen yleensä naputan. H. sanoo, ettei luota siltikään numeromuistiini ja päädymme varmaan vetoon, eli siirrän summan hänen tililleen.

 Tämä pikku jänönen löytyi Olympuksen muistista ja 

muistan kuvanneeni sitä yhtenä aamuna pihalla kesäkuussa 2013.

Nyt joka tapauksessa monta paria erivärisiä LauRie-ihmehousuja odottaa pestynä. Olen myös pikkuhiljaa kerännyt kaikenlaisia kevyitä kesäkuumaan kaupunkiin sopivia kangastoppeja/tunikoita. Olen löytänyt kolme niistä Sokoksen Marks and Spenceriltä, mm. ihanan valkoisen pellavatunikan ja vaaleansinisen paitapuseron. Siinä kaupassa on muuten tajuttu jotakin, mitä ei suomalaisissa kaupoissa todellakaan ole: koot jatkuvat joka mallissa suoraan pienestä isoon. Tarvitsee vain valita tangosta ja mennä sovittelemaan. Muissa kaupoissa koot loppuvat usein 42:een ja niukan muodin aikana tarvitsen isompia vaatteita. Isommat koot on sitten erikseen lihavien osastolla tai ruokamarketeissa, ja mallit sen mukaisia. 

Joskus nuorena oli vaate- ja kenkäkoko 38, mutta olen hissukseen lihonut, ja nyt vanhoilla päivillä olen pulska ja minulla on isot jalat (40) ja vaikeuksia löytää kivan trendikkäitä vaatteita ja kenkiä. Viimeksi löysin kivat kengän pienestä liikkeestä, mutta heillä oli niitä vain 39 asti. Neljääkymmentä oli tullut vain yhdet ja ei kuulemma voinut edes tilata, koska pitäisi tilata koko sarja kerrallaan. Hohhoijaa. Olen kuullut liian monta kertaa kenkä- ja vaatekaupoissa, että isompia kokoja on sarjassa vain muutama ja ne menevät heti.

Ja vaikka yli viisikymppisenä olemme jo aikaa sitten kuulemma muuttuneet näkymättömiksi, on sillä kuitenkin omalle fiilikselle ratkaiseva merkitys, että kulkee omannäköisissä ja mukavissa vetimissä.

Kosmetiikan pakkaaminen sujuu yllättäen helpoimmin. Tiedän kokemuksesta, ettei matkoilla tarvitse kovin kummoista arsenaalia. Silmille riittää rajaus ja ripsiväri, iholle kevyt tasoittelu. Raikas huulipuna on tärkein. Muut ihon- ja hiustenhoitotuotteet on sopivan pienissä pakkauksissa, niitä keräilen pitkin vuotta reissutarpeisiin.

Kahdet kevyet lenkkarit ja Eccon sandaalit riittävät kengiksi. Rebecca Minkoffin olan yli heitettävä pikkulaukku on omiaan matkalle ja violetti kassini riittää käsimatkatavaroille. Hankin pitkästä aikaa myös uuden keskikokoisen matkalaukun ja nyt vadelmanpunaisena, että erottaa omansa helpommin.

Nyt pitäisi vielä saada kaikki mahtumaan siihen.

Farewell, voikaa hyvin!

Mac-paletti ja uurteinen todellisuus

Tiedätte että rakastan violettia silmissä. Jos näen luomiväripaletissa vaaleanpunaista ja violettia, minun on hyvin vaikea ohittaa sitä välinpitämättömästi. Ei yhtään auta kertoa, kuinka monessa muussa paletissa niitä jo on. Eniten pidän sinivioletista, muuta myös luumu kaikissa sävyissään on ihan ohittamaton. Ennen joulua katselin näennäisen välinpitämättömästi Stockmannin verkkokaupan sivujen MACin valikoimaa, kun kuulin että niitä saa nyt sieltäkin.

Keepsakes-sarjan Plum Eyes -paletti alkoi melko pian näyttää aivan minun näköiseltäni. Päätin siis korjata sen pois kuljeksimasta. Kahdenkymmenen prosentin alennuskupongin kanssa hintaa jäi vain 36 e ja paletti tuli postilaatikkoon parissa päivässä. Se oli sellainen joulunaluslahja itselleni.

Kaunista on ja huokaus! Tätähän nyt voi ihan vaan katsellakin, mutta olen toki kokeillut silmiin jo useamman kerran. Yllättäen olen suosinut eniten alemman rivin toista vasemmalta eli Subtly elegant -ruskeaa, tai harmaanbeigeä, jossa on yllättävän paljon pigmenttiä. Se sopii mattaisena luomivaon varjostukseen erinomaisen hyvin vaaleitten ja tummien seuraksi, eikä ole liian punertavaa. Paletista katsomalla ei uskoisi toisaalta, kuinka tummaa se on, eikä kuitenkaan liian tummaa arkipäivään.

Värit näyttävät tältä käsivarrella, sormenpäällä levitettynä. 

Ja sitten vielä käytäntöön silmillä: pohjalla vaalea Sensibility, liikkuvalla luomella Plum Grand, Nocturnelle ja Shadowy Lady. Luomivaossa ja sen yläpuolella mattainen Subtly Elegant ja häivytysvärinä Tarten poskipunaa. Nestemäinen rajaus Sensain.

Tervetuloa vanhenevan, turhamaisen leidin uurteiseen todellisuuteen. Joka puolelta laskeutuu, rutistuu, vetäytyy tai pullottaa, varsinkin kun valo tulee vain yhdestä suunnasta, mutta pieni tasoittelu siellä ja väripläjäys täällä parantaa silti kummasti mielialaa.

Olen vaalentanut kuvaa, koska valoa tuli ikkunasta keskipäivälläkin liian vähän. Siitä johtunee, että luomivaon varjostus näyttää aika vaalealta. Oikeasti se oli kyllä tummempi eikä yläpuolella peilissä näkynyt tuollaista tummaa rengasta. Outoa!

Meikillä ei saa vanhenemista piiloon millään, ja naururypyt pysyvät paikoillaan jo ilman hymyäkin, mutta ihon väriä voi aina tasoitella seerumeilla ja naamioilla, ja tässä kuvassa vielä Lumenen BB-voiteella. Tähän  kun vielä heittää iloisen violetit rillit päälle, niin lähtee heti viisi vuotta silmäpusseista!

Huulille vetäisin kuvaan Lumenen kynää viime kesältä. En käytä talvella näin sinertävää pinkkiä, koska se näyttää vähän höhlältä tammikuun kylmässä valossa. Arkikäytössä on hillitty nudempi väri, kuten Aerinin Liebling, jota varsin ahkerasti olen levitellyt; nyt vaan vetäisin pinkin puseron seuraksi kesäisen punan.

Mutta ei siis ollut turha ostos tämäkään. Kaikki värit ovat käyttökelposia, jotkut enemmän kuin toiset. Laatu ei petä, jos nyt ei herätä erikoisempaa ihastustaankaan. Pysyvää jälkeä näillä saa, se on sanottava, mutta niin saa kaikilla käytössäni olevilla luomiväriellä. Ihan ilman pohjustajaakin useimmat pysyvät kuosissa iltaan asti. Kermamaisempia ja paremmin levittyviäkin olen käyttänyt (Guerlain, YSL, Urban Decay), ja isompi nappi olisi tietenkin helpompi siveltimelle. Mutta minä halusin nämä värit.

Sanoisin että on aika monikäyttöinen paletti tällaiselle vanhemmallekin naiselle. Sali Hughes muuten sanoo kirjassaan Pretty Honest, että "Lilac should be banned on everyone over nine!" 

Sali on ihan kiva ja suorasanainen nainen ja kirja on mukavaa luettavaa, mutta tässä hän nyt vaan on väärässsä!

Toivottavasti ette ole kyllästyneet kosmetiikkapostauksiini. En ole pitkään aikaan ollut innostunut kuvaamaan ruoanlaittoa tai sisustamaan. En ole nyt millään valokuvauskurssillakaan. En halua kirjoittaa kirjoista, koska se tuntuisi työltä. vaikka ei leipätyötäni olekaan. Kulttuurin harrastaminen taas on jäänyt muutenkin vähäiseksi tänä talvena.

Hiustaikoja ja kulmakarvojen palautus

Olen saanut taas verenpainetasoni nousemaan, mutta onpahan ainakin tukka hyvin. Oloa ei ainakaan paranna, jos näkee peilistä, että tukka on kuin nuoltu pitkin päätä ja kulmakarvat hävinneet matkan varrelle. Näissä kuvissa hiukset on eilen pesty ja laitettu, yön yli nukuttu ja aamupäivällä olen vain kertaalleen harjannut läpi, ei mitään muuta. Leikkaus on noin kolmen viikon takainen, raidat viime viikolta. Tukka on pysynyt hyvin mallissa, koholla ja irtonaisena. Se kiiltääkin vielä, vaikka kiiilto ei nyt kuvissa taida näkyäkään.

Löysin nimittäin uuden käsittelyaineen, joka todella toimii ohuissa, mutta jäykissä ja lasimaisissa hiuksissani. Tammikuun Liv-boxista tuli Cutrinin Chooz-sarjan tuuheuttaja eli Multivolumizer-voide. Sarja on tuttu ja olen käyttänyt monia suikutettavia tuotteita siitä, lämpösuojaa ja jotain muuta. Ihmeempää tuuheutta niistä tosin ei ole tullut, siksi suhtauduin tähänkin varsin epäluuloisesti.

Pari pumppausta käsiin, sekoitus, hierominen hiuksiin ja sama vielä muutamaan kertaan toistettuna. Kuivaus, kevyt taivutus suoristusraudoilla ja kas: hyvä kampaus on valmis. Vähän kuivashampoota suortuvien alle, taas sekoitus, harjaus ja kevyesti lakkaa päälle. Mutta se juju onkin siinä, että tämä taivutus ja käsittely myös pysyy. Ei lätisty eikä latistu eikä mene päätä pitkin. Aamullakin on tukka hyvin.

Sitten jotain hirveän kamalan näköistä: tällaisena ei kukaan halua tulla nähdyksi, mutta miksi ei näyttää reilusti yli viisikymppisen ankeaa ja raadollista todellisuutta! Tämä huolto on silkkaa rahansäästöä. Hiusten raidoitus ja kulmakarvojen värjääminen on lähes kuukausittaista. Teettäisin ne mielelläni ammattilaisella, jos vain raaskisin maksaa. Samasta syystä hoidan jalkanikin itse, vaikka kävisin mieluusti paikassa, jossa tukka, kulmat, kädet ja jalat pistettäisiin kerralla kuntoon. Niin ja naama, ja samppanjan kera tietysti, kuten nykyään kuuluu! Tehdään siis naamiotkin kotona, kosmetologilla käyn vain kolmisen kertaa vuodessa.

Kulmille käytän tavallisia Refectocils-pakkauksia. Vaaleanruskea on ollut käytössä kauan, ja yksi kampaaja vinkkasi, että osan väristä voi korvata mustalla, niin saa harmaamman tuloksen. Se oli hyvä neuvo: nyt sekoitan kolmas- tai neljäsosan mustaa tuohon vaaleanruskeaan ja toimin muuten ohjeen mukaan. Levitän värin varsin ronskisti isolle alueelle, se ei tartu ihoon, vaikka en sitä rasvalla suojaakaan. Kymmenen minuutin vaikutusajan jälkeen pyyhin värin pois lämpimään veteen kastetuilla pumpulilapuilla. Väri lähtee hyvin pois iholta, ja jos jotain meinaa jäädä, niin hankaan vähän saippualla.

Lopputulos ei ole ollenkaan hurja, ja karvat näkyvät taas.

Tärkein syy raidoitukseen on se, että vaalennus turvottaa ja kuivattaa hiusta ja auttaa asettumaan ja pysymään irti päänähasta. Oma värini on pikkuhiljaa tummunut, kuten niskasta näkee, ja tykkäisin siitä kyllä. Kokovaalennus ei sovi väreihini ollenkaan, olen kerran kokeillut senkin kolmekymppisenä. Tarvitsen tuota kaksivärisyyden ja tumman juurikasvun kontrastia. Olen aloittanut kotona raidoittamisen 90-luvun alussa, kun yksi kollega neuvoi sen valittaessani lama-aikaista käyttörahan puutettani. Käytän Schwartzkopfin Blonde M2 Medium -raita-ainetta tai joskus sitä vaaleampaakin.

Pakkauksessa on mukana huppu, josta (ennen pesua) vetelen pikkuruisella virkkauskoukulla isompia tai pienempiä osioita, miten milloinkin. Harjaan ja kampaan ne läpi, sekoitan aineet ja levitän seoksen hiuksille. Annan vaikuttaa 45 minuuttia ja pesen suihkussa pois. Nykyään pakkauksen mukana tulee kolmeen pesukertaan riittävä violetti hoitoaine, joka neutraloi siis keltaisuutta. Joskus käytän muutenkin silver-sampoota tai hoitoainetta, mutta jaksan harvoin odottaa niitten vaikutusaikaa.

Minulla on tällainen maantienvärinen tappisuora tukka, seuraavalla siskolla on tumma ja tuuhea tukka ja nuorimmalla vaalea ja kauniisti kihartuva hiuslaatu. Minä olen muuten myös lyhin 166 cm, jokainen nuorempi on viisi senttiä edellistä pitempi.

Tehokkaampaa tehokkaampaa

Kun vuodet tässä vierivät ja mahdollisen viisastumisen lisäksi iän merkit lisääntyvät ulkoisesti koko ajan selvemmin, olen alkanut panostaa tehokkaampaan ihonhoitoon. Olen kyllä aina hoitanut keskeiset kauneusrutiinit hyvin: terveellinen ravinto ja tarpeeksi vettä, riittävä uni, myönteinen elämänasenne ja niin edelleen. Opin lisäksi jo nuorena puhdistamaan meikit illalla ja käyttämään kosteusvoidetta. Germaine Monteilin kuorintavoide tuli myös kuvioon on lukioikäisenä, kun kaupungin ylellisin kemppari sijaitsi kulman takana. Sieltä ostin kaikenlaisia ihanuuksia, muun muassa hajuvesiä ja Diorin kynsilakkoja. Ensisijainen sijoituskohde taskurahoille oli kuitenkin levykauppa, mutta jäi sitä vielä muuhunkin.

Vuosien mittaan on kaappiin ilmestynyt vaihtelevaan tahtiin erihintaisia voiteita, naamioita ja seerumeita. Aika vähän on sellaisia luottotuotteita, joita pidän aina saatavilla, ja vaihtelen voiteita surutta. Ihohan tykkää myös vaihtelusta ja kiittää aina aluksi, oli voide sitten minkälainen tahansa.

Olen nyt siirtynyt kokeilemaan Medik8-tuotteita kosmetologin suosituksesta. Kerroin aikaisemmin käyneeni kaksi kertaa neulattomassa mesoterapiassa.  Ensimmäisellä kerrallahan silmäpussit pienenivät huomattavasti aineenvaihdunnan vilkastumisen takia, toisella kerralla en huomannut oikeastaan mitään muutoksia. Aloin kuitenkin alusta asti käyttää aamuisin C- ja E-vitamiiniseerumia muitten voiteitten alla. Tällä olisi tarkoitus toimia antioksidanttina ja tiivistää ihoa,  sitä kautta iho siis tasoittuu ja kirkastuu. Ainakin jos hyvin käy. Koska tuote on lääketieteellisesti kehitetty, uskon sen tehoon.

Kirkastumisen uskon jo näkevänikin, samoin huokoset ovat mielestäni pienentyneet nenällä. Kasvojen punotus on myös selvästi vähentynyt, mutta se saattaa hyvin johtua kesästä, jolloin käytin kolme kuukautta Avenen couperosaihon tuotteita ja välttelin aurinkoa, koska oli liian kuuma!

Irtosalaman kanssa touhutessa räpsähti iloisesti ylivalottunut vahinkolaukaus myös takana olevasta kukasta.

Sittemmin olen hankkinut myös yövoiteen alle tarkoitetut retinolitipat. Tätä ainetta aloitellaan miedoilla pitoisuuksilla ja edetään ihon tottuessa vähitellen vahvempiin. Retinolin pitäisi valmistajan mukaan kiinteyttää ja silottaa veltostunutta ihoa. Se nopeuttaa kuolleitten ihosolujen irtoamista ja tasapainottaa talineritystä. No, retinolin teho on todistettu jo aikaa sitten. Tätä annostellaan vain kolme tippaa iholle. 

Ostin vielä tuollaisen L-mantelihappoa sisältävän puhdistusgeelin AHA-kuorintaan. Vähän epäillen olen aina suhtautunut hoitaviin puhdistustuotteisiin: miksi tuhlaisin rahaa sellaiseen, joka viipyy iholla vain sekunteja? Minulla ei riitä kärsivällisyys kovin pitkiin sessioihin, mutta täytynee yrittää hieroa tätä vähän pitempään muutaman kerran viikossa, ettei mene rahat hukkaan. 

Puhdistusgeeli maksoi 27 euroa, retinolin sai reilulla neljälläkympillä ja CE maksoi kuutisenkymppiä. Ei halpaa, mutta ei nyt kamalan kallistakaan. Juonteet ja rypyt saavat toivottavasti nyt vähän hidastusta näistä aineista, ehkä silotustakin. Meikkihullulle ryppyinen iho ei ole kiva asia. Tai sitten hulluus pitäisi kohdistaa johonkin muuhun asiaan. Lapsenlapsia odotellessa aioin kokeilla vielä sitä neulallistakin mesoterapiaa, kunhan saan rahat kokoon.

Millä itse taistelet ajan merkkejä vastaan? Onko löytynyt jotain, mikä tuntuu tehoavan?