Syysherkkua

Mikä ruoka tulee ensimmäisenä mieleen, kun pihlajanmarjat punertuvat, maasta nousee sieniä ja ilmassa tuoksuu aamun kirpakka kosteus? Minun suussani alkaa maistua kaalilaatikko, pitkään uunissa haudutettu perinneherkku. Ja sen kylkeen pitää saada puolukkaa.

Ostin kaalinpään ja naudanjauhelihaa, mutta päätin lisätä joukkoon pakasteesta vielä paketillisen karitsaa. Riisin tilalle kypsensin tällä kertaa pari desiä rikottuja ohrasuurimoita kasvisliemessä. Olivat niin hyviä, että käytän niitä jatkossakin. Tähän asti olen keittänyt niitä vain koirapuuroon...

Hauduttelin ensin kaalia ja sipulia isolla pannulla ja kaadoin ne sitten ohran joukkoon, kun nestettä oli vielä jäljellä. Paistoin lihat mukaan ja maustoin siirapilla, suolalla, pippurilla, meiramilla ja basilikalla. Tällä kertaa kaadoin joukkoon noin 3 dl kevytkermaakin, luin sen Yhteishyvän ruokaliitteestä, ei nimittäin olisi muuten tullut mieleenkään. Kerma toi mukavaa pehmeyttä ja nestettä tietysti.

Olen ennen tehnyt kaalilaatikot kahteen mustaan kivivuokaan, mutta tällä kertaa ostinkin tuollaisia neljän desin foliovuokia. Ajattelin kokeilla, mahtuvatko ne kaikki kerralla uuniin. Ja nyt minulla on ensimmäistä kertaa käytössäni kiertoilmakin, joten olisin voinut tarvittaessa paistaa  ne kahdella tasolla. Hyvin mahtui, kun vähän vekslasin. 

Siskon anopilta olen oppinut tavan peittää kaalilaatikko tomaattipyreellä ja tomaattiviipaleilla. Ovat mielettömän hyvän makuisia uunista tultuaan ja sopivat kaalin makuun. Tosin silloin ei kaipaa puolukkaa, ne ovat jotenkin eri makumaailmaa tomaattipyreen kanssa, ja siksi käytinkin tomaattia vain osaan.

Väittelin kerran yhden ystäväni kanssa puolukkahillon ja -survoksen paremmuudesta. Minä tietysti puolustin makeaa ja hän hapanta vaihtoehtoa, kumpikin mieltymystensä mukaan. Hän toi sitten kylmiöstä maistettavaksi kumpaakin vierekkäin, ja kyllä vaan kevyesti makeutettu puolukkasurvos maistui minunkin suussani paremmalta ja ehdottomasti  raikkaammalta.

Kun puolukoita ei nyt pakasteessa ollut enää/vielä, ostin yhden pussin  pakastepuolukoita ja murskasin ne hillon sekaan fifty-fifty. Tämä menee meillä ihan täydestä. Näin teen aina vadelmahillonkin pannukakulle.

Oli haikean hyvää, juuri sellaista lohturuokaa. Ihan sopivaa tällaisen flunssaviikon päätteeksi. Meitsillähän ei mene koskaan ruokahalu edes sairastaessa.

Terveydeksi

Lehdessä luki, että omenat kannattaa syödä kuorineen, koska flavonoidit ja kuidut on kuoressa. Syödäänpä kuorineen, pestään kuitenkin. 

Lehdessä luki, että kalaa kannattaa syödä vähintään kaksi kertaa viikossa, että saa hyviä rasvahappoja ja D-vitamiinia. Joojoo, kala on meidän herkkua, syödään kyllä. 

Lehdessä luki myös, että kasviksia ja hedelmiä pitäisi saada joka aterialla oman kourallisen verran. Öö, yritetään, vaikka aamulla tekee tiukkaa, jos ei satu olemaan marjoja sulana. 

Sitten lehdessä luki, että punaista lihaa ei saisi syödä kovin usein. No ei tuota vaikeuksia, ei tee mielikään. 

Lehdessä luki, että maitoa juovat ihmiset ovat muita hoikempia.
Kaikkea puppua ne lehdissä kirjoittavatkin.

Ankeuttaja liikkeellä

Viikko voisi olla aivan loistava, mutta kun ei ole. Joka päivä on taas pitänyt ottaa tupsluurit, about kaksi tuntia, eikä sekään ole auttanut. Flunssanpoikanen on ainoa selitys tälle potutukselle. 

Hieman helpotti tämänaamuinen hieronta. Olin varannut kolmen vartin ajan uudelle hierojalle, ja mieshän pisti parastaan. Sattui niin maan penteleesti,  kun hän löysi jokaikisen kipeän nikaman rangastani, mutta vakuutti, että parin päivän päästä helpottaa. Kestin kun tiesin, että se on totta.

Jäljet näkyvät yllä.

Oman pään ankeus näkyi siinäkin, että kun illansuussa lähdin asioille, en sateessa nähnyt vihreitä puita ja kukkia, vaan mielessäni kaikki puut olivat jo lehdettömiä ja oli pimeä lokakuu. Koko loppuiltakin on mennyt lokakuutunnelmisssa. 

Koira ei moisista välitä. Vilma vetelee hirsiä päivät eteisen turvakolossaan tai omassa kopassaan. Pari kertaa se herää ja silloin lähdetään käymään ulkona. Siinä meidän jännittävä päiväohjelma. Neljältä tulee isäntä kotiin ja tuo vähän eloa kumpaankin.

Haikeutta ilmassa

Tämän päivän ohjelmaksi sai riittää kaupungille laittautuminen neljäksi. Vilkkaan viikonlopun jälkeen aamupäivä meni nukkuessa ja iltapäivä hohhaillessa hitaasti kaikenlaista. Olin sopinut lähteväni tapaamaan ystävää, jonka kanssa olemme nykyisin vuoroviikoin töissä, koska meillä on yhteinen sijainen. Kun tämä vuorottelu alkoi, heitimme hyvästit!

On ollut hiukan vaikeaa sopeutua tilanteeseen. Olen tottunut puhumaan asiani hänen kanssaan viidentoista vuoden ajan. Luulen ja toivon, että se on ollut molemminpuolista. Nyt tapaamme vain, kun erikseen järjestämme sen, ja toinen on aina silloin työviikolla. Tosi mukava oli käydä nyt yhdessä syömässä ja päivittää kuulumisia. 

Minulla on aika vähän hyviä ystäviä, ja tapaan kaikkia harvakseltaan. Ei tarkoituksella, mutta se vaan menee niin. Olen hidas ystävystymään. Viikonloppuna oli kylässä vanhat ystävät, joitten kanssa meni vuosia naapureina ennen kuin ystävystyimme todella, vaikka meillä oli samanikäiset lapset.

Siskojen kanssa olemme läheisiä, ja silti tapaamme aika harvoin. Kaikki asumme eri paikkakunnilla. Kouluaikainen paras ystäväni asuu Ylivieskassa. 

Joskus tulee mieleen, että jotkut asiat olivat ennen paremmin. Ihmiset eivät olleet niin liikkuvaisia, vaan jäivät kotikonnuilleen sukulaistensa ja ystäviensä kanssa. Äitini esimerkiksi tapailee edelleen oppikouluaikaisia ystäviään, kun kaikki ovat palanneet maailmalta takaisin Ouluun. Onneksi sisko on nyt järjestänyt meille syyskuulle yhden lukioaikaisten ystävien re-unionin.

Kuulostaako jotenkin haikealta? Ehkä se on tämä syksyntulo. Uusi vuodenaika tuntuu kuitenkin tervetulleelta, taas uudelta ja odotetulta. Katselin syysvärejä kaupoissa, ne olivat yhtä houkuttelevia kuin joka vuosi tähän aikaan. Löysin vadelmanpunaisen kashmir-sekoitteisen villatakin, turhan kalliin tämänhetkisiin varoihini, mutta ihan selvästi must-have. Katuisin kuitenkin. Viininpunainen tai uusi viikunanpunainen olisi aivan huippuväri juuri nyt. Varpaankynnet saivat tänään sen värin ja huulipunankin valitsin jo tummemmista. 

Nyt jännittää, saako osa-aikahakemukseni jatkoa vai ei. Päätöstä saa taas odottaa, ei ehdi luultavasti edes viime tippaan, joka on kuun lopussa. Viimeksikin sain päätöksen kuukautta edellisen loppumisen jälkeen. Myönteisen onneksi. 

Kuvat ovat vanhoja blogikuvia, vaikka ihan samannäköistä on nytkin.

Viimeiset inspiraatiokuvat ja viikonloppua

Koska vietin iltapäivän keittössä, aloitan keittiökuvilla. Ei meiltä, vaan vieläkin messuilta. Lupaan samalla, että nämä ovat vihoviimeiset messukuvat. Meillä oli pitkästä aikaa yhdet ystävät iltaa istumassa. Tekaisin jo aamupäivällä New York Cheese Caken jääkaappiin hyytymään, ja lähdin sitten kauppaan hankkimaan muita tarvikkeita.

Jäsenissä tuntuu vieläkin ihanasti eilisen jumpan jäljet; vietimme työpaikan virkistyspäivää. Jumpan jälkeen olimme pyytäneet pitkän venyttelysession. Luoja, että se teki hyvää! Nyt muutaman vuoden tauon jälkeen on noussut ihmeen korkea kynnys lähteä mihinkään mukaan. Teen edelleen lähtöä tuohon lähikuntosalille, ehkä se tänä syksynä jopa onnistuu.

Tässä oli aika tummanpuhuva messutalo. Keittiö oli aika kiva, mutta en viihtyisi pitemmän päälle. Ruokailutiloissa oli kivasti uudennäköistä tatsia. 

Mielenkiintoinen seinäpinta. Poikani oli avovaimoineen maalannut työhuoneen seinän juuri tällä tavalla harmaaksi ja se näytti hyvältä. Miksi en itse koskaan keksi tällaista?

Makuuhuoneen onnistuneet värivalinnat.

Ihana terassi! Koko talon ulkoväritys oli minusta kaunis, tuollaisesta pidän paljon. Samat värit toistuivat sisätiloissa.

Seuraava talo ja kiva ulkoasu! Sisällä jatkui hauskuus keittiössä. Mutta jos muistan oikein, sinne noustiin noita portaita pitkin toiseen kerrokseen.

Valoisa ja ihana U-keittiö, juuri sellaisen haluaisin joskus.

Hauska sohvanurkkaus.

Ja mielettömän upeat terassitilat!

Viimeiseksi kävimme näissä värikkäissä kerrostaloissa ja rivitaloissa, joista oli muutama asunto sisustettu näytille.

Rauhallista ja seesteistä.

Näissä tuoleissa oli mukava istua, vaikka ei ensinäkemältä uskoisi. Hintakin oli kohtuullinen, joten voisi olla hyvä valinta aurinkotuoleiksi, ainakin poika innostui.

Tällaisen messutalon raskisin minäkin ostaa...

Ensinäkemällä nämä värit kummastuttivat, mutta jo toisella vilkaisulla ihastuttivat: hitsi, miksi ei?

Ikealaiset olivat tehneet elämänmakuista ja kivannäköistä jälkeä pienehköihin asuntoihin. Näistä sai yhtä paljon iloa ja ideoita irti kuin tavaratalostakin. Vaikka en itse ahtaasti asukaan, niin nämä olivat todella kivoja.

Yksiö.

Perheasuntoja, Ikeaa nämäkin.

Ruokavarasto: vuosien jälkeen taas ihan uusi idea. Mulle kans!

Viihtyisää, harmonista ja mukavaa tunnelmaa

Ihan umpiväsynyt taas työpäivän ja kauppareissun jäljiltä! Sama lienee monella muullakin. Onneksi huomenna on vain aamulla vähän oikeita töitä ja loppupäiväksi lähdetään koko työryhmän kanssa harrastamaan liikuntaa ja virkistymään. Se tulee tarpeeseen.

Postaanpa tässä nyt vielä yhden asuntomessutalon kuvia. Tämä Villa Harmony nro 21 oli mielenkiintoinen siksi, että ensisilmäys sisälle jo houkutteli. Ja houkutteli siitä huolimatta, että ovella oli pitkä jono.

Eteisestä näkyi mustat seinät ja muualta sisältä pehmeän vaaleat värit. Takaseinän luonnonkivipinnoite ja talon kaunis valaistus tuntuivat tosi kutsuvilta ja kodikkailta.

Ensimmäisenä vasemmalla näkyi keittiö -ja hirsitalon seinää.  Huokailin vain keittiön kauneutta ja pehmeää tunnelmaa. Valaistus oli osin epäsuoraa, ja sehän on usein tunnelman salaisuus.

Keittiö avautui suoraan ruokailu-oleskelutilaan. Siinä ilahdutti ikkunaseinä ja valoisuus. Pöydän ääressä istuessa on aina mukava katsella samalla ulos. Olohuone näyttää kuvassa ahtaalta, mutta ei se luonnossa ollut ahdas.

Sohva oli aseteltu siten, että siitä saattoi katsella televisiota. Siinä taas oli se ongelma, että takaa ikkunoitten valo heijastuu televisioruutuun. Tämä muuten näkyy monissa sisustuksissa ja on käytännössä raivostuttavaa! 

Uima-allas oli tarpeeksi iso. Mutta enpä haluaisi huoltaa tuotakaan...

Hirsitalo oli siis minusta kaikkein viehättävin Tampereen messuilla.