Hurry up, Rose!

Tavallisen rauhallisesta tahdistani täysin poikkeava viikko on ollut, kun en ole ennättänyt kotona juuri tietokoneella istua saati blogia päivittää. Töitten jälkeen on ollut kaikenlaista ylimääräistä. Maanantainahan olin ihan puolikuollut täyden päivän jälkeen.

Tiistaina jouduin menemään kesken työpäivän hammaslääkäriin päivystysajalle. Yksi takahammas oli parissa päivässä kipeytynyt tosi juilivaksi. Olin tiennyt jo pari vuotta sen olevan halki ja odotellut oireilua. Sain ajan nuorelle hammaslääketieteen kandille, joka osoittautui tosi kivaksi ja taitavaksi.

Perusteellisen tutkimisen jälkeen selvisi, että hammas oli alas asti halki pystysuunnassa ja sen voi vain poistaa. Mikä siinä sitten, mutta ei vain lähtenyt. Puudutus toimi hyvin, hammas sahattiin osiin, mutta se ei lähtenyt nousemaan.

Haettiin toinen lääkäri paikalle, ja ennen pitkää haettiin kolmaskin. Kolme dentistiä hääri ympärillä ja tämä kaikkein kokenein sitten vähitellen sai vedettyä kahdessa osassa hampaan pois. Juuret olivat tosiaan niin pitkät, että kasvoivat varmaan kantapäissä asti.

Kaksi tuntia siinä meni. Saa nähdä, tuleeko nyt lasku yhden vain kolmen hammaslääkärin ajasta! Työpaikalle palattua purin vielä tuppoa ja leuka oli puuduksissa, joten en voinut kunnolla puhua. Hampaat olivat veressä kuin itse teosta yllätetyllä vampyyrilla, joten peruin tekstiviesteillä iltapäivän loput asiakkaat.

Illan olin sitten ohjeitten mukaan tosi hissukseen, ettei verenvuoto pääse yltymään, siihen kun on taipumusta. Haudoin leukaa kylmäpussilla. Toistaiseksi kaikki on onneksi mennyt hyvin, mustelmaa ei ole leukaperissä eikä kipuakaan ole paljon, paitsi päänsärkyä. Niska siinä sai aika höykytystä.

En jaksa vielä ruveta suremaan jatkoa, mutta sen verran sain selville, että nastahammas maksaa kesäauton verran. Yksi tuttu sanoikin, että on hänelläkin Lada suussa. 

Yksi ilta istuttiin keittiösuunnittelijan kanssa kolme tuntia keittiössä  kahvikupin ääressä puhumassa loppuja valintoja läpi -ja niitä riitti! Haluan valoiksi led-valonauhan kaappien alle. Tiskialtaasta tulee lähes musta. Sähköpistokkeet ja niiden sijoittelu jäi vielä sähkömiehen kanssa  erikseen sovittavaksi. Tarkistusmittaukset tehtiin ja muutettiin vielä monta pientä yksityiskohtaa.

Eilen mentiin töistä suoraan tilaamaan kodinkoneita. Paikallisella Expertillä on niin hyvä palvelu ja hyvät tarjoukset, että ne päihittävät monet muut.  Olemmekin ostaneet jo vuosia sieltä kaikki elektroniikat. Sain AEG:n aika edistyneen uunin ja fasettihiotun induktiotason  liukunäppäimillä sekä mieleiseni Savo-liesikuvun hintaan 1600e.

Kotimatkalla käytiin hakemassa postista miehen tilaama iPhone, ja loppuilta menikin sitä säätäessä. 

Tänään olen rientänyt kaupungilla kahden erikoislääkärin vastaanotolla. Mukava päivähän se minulle oli, kun en paljon töissä ehtinyt käydä muuta kuin kolme kertaa kääntymässä. Lääkärinlausunnot tarvitaan kuitenkin uuteen osa-aikahakemukseen, ja se on siis jo toinen tälle vuodelle. Ihan turhaa rahan ja paperin pyöritystä teettävät, sanon, koska ei työkyky, terveys ja jaksaminen sillä yhtään lisäänny. 

Olisi oikeastaan kiva, jos nimi olisi Rose. Se on ihanan vanhanaikainen ja jotenkin  rauhallisen tasapainoinen nimi. Se ei riennä tukka putkella.

Rose.

Maanantai-valivali

Enpä ollut muistanut, miten paljon hommaa keittiöremontin suunnittelussa voi olla. Viime viikolla olin kahteen otteeseen myymälässä käymässä tarkkaan suunnitelmia ja valintoja läpi. Maanantaina meni kaksi tuntia ja torstaina kolme tuntia. Nyt on kuitenkin vertailtu tason väri sopivaksi lattiaan ja laattoihin ja lopuksi jokainen pienikin yksityiskohta käyty yhdessä läpi. Huomenna vielä viimeiset tarkistusmittaukset ja sitten pääsemme odottamaan kalustetoimitusta  ja asennusta juhannuksen jälkeen. 

Sunnuntain lounaalle valmistin siikaa uunissa, mitä ei kovin usein ole tullut tehtyä. Täytteenä oli inkivääriä, tilliä ja sitruunaa, ja pohjalla kolmen sipulin kermaa. Yllättäen inkiväärin makua ei erottanut kalasta mitenkään, vaikka sitä oli aika paljon. Ei erottunut sitruunakaan.

Kalan seuraksi tehtiin vanhemman pojan kanssa herkkusieni-torvisienirisottoa, josta tuli mielettömän hyvää. Risottoon olin ostanut espanjalaista valkoviiniä Dos Caras Verdejo Sauvignon Blanc 2009. Se oli pehmeää ja raikasta ja lasillinen sopi hyvin ruoan seuraksi. Oikea kesäviini, ja ehdottomasti kylmänä.

Lämpimän viikonlopun jälkeen oli kiva mennä töihin. Nautin erityisesti  taas työkavereitten näkemisestä ja juttelemisesta heidän kanssaan, vaikka edes lyhyesti. Iloitsin myös asiakkaista ja työstäni, vaikka sitä oli tänäänkin paljon. Aivan liikaa.

En tahdo kestää edes yhtä päivää; tai itse päivä menee hyvin, mutta illalla haluaisin vain kaivautua sohvatyynyjen alle itkemään. Tiedän että huomenna on ihan samanlainen päivä. Kokouspuheet jo tehdyistä ja tulevista säästöistä kylmäävät, ja luonnollisesti kaikki entiset ja uudet työt tehdään, mitään ei jätetä pois.

Jos en olisi unelmatyössäni ja tykkäisi siitä kuin hullu puurosta, ottaisin loparit. Alkaisin yläasteen opettajan edustusrouvaksi, jos sellainen käsite olisi olemassa.

Auttaako suklaakeksi? Auttaa. Otan vielä neljännenkin.

Uusia löytöjä

Että on ihana luomiväri! Laatu siis, tämä nimittäin pysyy aamusta iltaan täysin muuttumattomana, levittyy helposti ja ihmeen pehmeästi silloinkin, kun ei ole pohjustusta. Ei varista. On mineraaliluomiväri.

Lääkkeenostoreissulla huomasin Palokan apteekissa Jane Iredalen uuden standin, ja kertoivatkin siellä saaneensa Iredalen vasta myyntiin. En ole kai missään ennen törmännyt niihin, mutta siinä uskossa olen ollut, että kyse on hyvälaatuisista tuotteista.

Pakkohan niitä oli ruveta hypistelemään, ja huomasin pian joukosssa jo vuosia etsimäni harmaanruskean maantienvärin Dusk eli iltarusko. Sellainen nimittäin käsitykseni mukaan sopisi sinisille silmilleni ainoaksi luomiväriksi rillien taakse, ja ennen kaikkea häivyttämään aamu aamulta enemmän rypistyviä ja laskeutuvia luomiani. Ei ole ihan sitä oikeaa osunut aikaisemmin kohdalle.

Vasemmalla oleva Clarins on ollut monta vuotta käytössä, mutta on aika helmiäinen ja aavistuksen turhan kuparinen. Lancomen sinivioletti taas on ihana väri ja sopii täsmälleen, mutta on ollut käytössä jo viisi vuotta, eikä sekään aina innosta. -Onkohan muuten yksikään luomiväri loppunut koskaan? Näillä tulisin toimeen vaikka vuosisadan loppuun asti.

Kaikki kehuvat Diorin settejä, mutta pitkällä ja perusteellisella kokemuksella minä sanon, että ne varistavat. En pidä niistä suuremmin, mutta kauniitahan ne ovat kuin koru. Käytössä kuitenkin, kun on kerran tullut hankittua. Ja onhan vielä töissäkin pari kolme settiä siltä varalta, etten aamulla ehdi kotona piirtää silmiä esille.

Kesän kunniaksi löysin koristeelliset sandaalit Kappahlin ohuiden pellavahousujen seuraksi. Kauppakierroksella osui silmään vielä Zizzin hullutteleva huivi, jonka aion yhdistää mieluummin valkoiseen tunikaan kuin kuvan siniseen puseroon. Se nyt vaan sattui olemaan päällä ostohetkellä.

Ei voi mitään: uusista vermeistä tulee aina hyvä olo ja on kiva, jos on jotakin päällepantavaa kesäksi. Ja vielä kohtuuhintaan.

Red hot chili pepper

Löysin ihanan uuden pikkujuuston, Valion Mustapekka-sarjan Makea chilin. Valkosipulinen Pikkusisko on ollut aina perheen miesten suosiossa, mutta näköjään sekin oli muuttunut nimeltään Mustapekaksi. Tästä chilistä taitaa kuitenkin tulla nyt uusi suosikki, niin mainion makuista se oli. Vain hiukan potkua ja ihana makeus, siis pinnassa, sisältä maistuu samalta kuin Pikkusisko. Ei siis oikeastaan hottia ollenkaan, oli vaan kiva kirjoittaa otsikko noin. Rapean ciabattan päällä loistavaa. 

Juusto oli ylimääräisenä hyvänä, kun illalliseksi oli tortilloja asianmukaisilla täytteillä. Vanhempi poika tuli etelästä käymään, hakemaan jatko-opintoihin.

Lukemisia laps...keski-ikäisille

Vihdoinkin on ollut vapaan viikon ensimmäinen vapaa päivä. Ei yhtään menoa tai merkintää kalenterissa. Nukkumista pitkään, lehtien lukemista, pyykinpesua, riittävä määrä haahuilua. Veden kantamista kuivaan tulppaanipenkkiin. Koiran ulkoiluttamista. Väsymystä.

Pääskyset kirkuvat jo taivaalla: kesän ihanin ääni. Aurinko lämmittää  kunnolla. Ensimmäiset tuomet kukkivat ihan näillä hetkillä. Ihmeellistä, kuten joka vuosi.

Luin päivällä uusinta Iiris-lehteä. Ensimmäinen numero ei ilmestyessään innostanut yhtään, ja  arvelinkin silloin lehden olevan tarkoitettu eläkeikäisille naisille. Mutta sitten näin toisen numeron töissä kahvipöydällä ja otin sen yölainaksi kotiin. Luin lehden kannesta kanteen ja pidin yllättäen lukemastani. 

Ei tämä kolmaskaan hassumpi ole, luin senkin lähes kokonaan. Sain siitä  muuten pari hyvää kirjavinkkiä. Joku ihasteli Katherine Pancolin kirjaa Krokotiilin keltaiset silmät. Klikkasin saman tien siitä varauksen kirjastoon ja tunnin päästä tuli jo tekstiviesti, että kirja on haettavissa. (Aivan loistava palvelu, jota käytän jatkuvasti. Maksaa 50c, että joku muu etsii kirjan ja se on varmasti paikalla, kun haen sen.) Käväisin sitten illansuussa noutamassa lukemista kesälomalle, joka alkaa parin viikon päästä. 

Toinen kirja, jota kehuttiin lehdessä estottomasti,  oli Diane Keatonin Nyt ja aina. Kirja ei kuulemma suinkaan kerro Keatonin elokuvaurasta, vaan hänen omasta elämästään, siitä kaikesta muusta.  Keaton yllättää olemalla maanläheinen käytännön ihminen. Jutun kirjoittaja Helena Ylänen sanoi kirjan luettuaan olevansa aivan rakastunut Keatoniin!

Varauksessa on nyt sekin, mutta toivottavasti ei tule ihan heti. Tuossa Krokotiilissa on lähes 700 sivua!

Kuva on toissavuodelta, tämä puu ei taida kukkia tänäkään vuonna.

Silti näistä kahdesta kilpailijasta, Evitasta ja Iiriksestä, tykkään toistaiseksi enemmän Evitasta. Ja uusi Gloriakin näkyy olevan kaupan hyllyssä, mitenkähän voin vastustaa kiusausta ostaa senkin. Anna-lehden ehdin vilkuilla läpi kirjastossa. Sarasta tykkäsin kaikista eniten, harmi kun  se lopetettiin!

Naistenlehtiriippuvuus  alkaa olla vakavaa.

Iloinen yllätys

Kävin tänään kahdeksan tuntia koulutuksessa, kuten oli sovittu, vaikka vapaaviikolla olenkin. Oli ihana ajella pyörällä lämpimässä aamuauringossa ja viettää päivä kollegojen kanssa. Aihe ei etukäteen napannut yhtään ja olin mennyt mukaan sillä mielellä, että aina se koulutuspäivä työssäolon voittaa.

Päivä osoittautui kuitenkin hyvin järjestetyksi ja oikeasti virkistäväksi. Asia ja sen käsittely ylitti aivan odotukseni ja käänsin  kokonaan takkini tämän asian kanssa. Ei ole ensimmäinen kerta, eikä varmaan viimeinenkään. 

Oikeasti on sanottava, että kaiken kaupungin niukkuuden keskellä olen päässyt  töissä kaikkiin niihin koulutuksiin, joihin olen halunnut. Tämänpäiväinen oli kalleimmasta päästä, mutta se tarjotaankin kaikille.

Lyhyistäkin koulutuksista saa ihmeen paljon potkua työhön. 

*

Kuvat eivät taaskaan liity mihinkään; kunhan kaivelin arkistoista omaan mielentilaan sopivia.

Munakoisoa, tomaatteja, fetaa ja yrttejä

Sunnuntairuokaa varten selailin taas uusimpia ohjeita, joita olin printannut  ruokablogeista. Munakoiso-fetavuoka iski heti tajuntaan, se sopii kesäiseen ilmaan ja maistuu minkä tahansa seurana. Munakoisosta ja tomaatista saa aina aikaiseksi jotakin pökerryttävän hyvää, kuten vaikka pyörtyneitä imaameja, joista meillä tykätään valtavasti. Tässä kirjoitin niistä kerran aikaisemmin.

Nyt kuitenkin tein hieman erilaista ja toisella tavalla maustettua ruokaa. Ihmeesti kuitenkin kaikki maut pehmenivät yhteen niin, etten maistanut siinä erikseen sen enempää valkosipulia, kanelia kuin minttuakaan -jota muuten heittelin sekaan aika paljon, vieläpä varsin voimakkaan makuista. Kaipa muistin heittää kanelia muuallekin kuin ensimmäiseen kerrokseen...en ole varma.

Lähteenä tässä oli aina yhtä herkullinen ja luotettava taho eli Pastanjauhantaa. 

MUNAKOISO-FETAVUOKA

2 munakoisoa, yht. n. 700 g
hienoa merisuolaa
oliiviöljyä
1,5 dl kivettömiä mustia kalamataoliiveja
0,5-1 dl lehtipersiljaa
0,5-1 dl minttua
2 isoa valkosipulinkynttä
150 g fetajuustoa tai yksi Apetina-feta
1-2 tl kanelia
0,5 dl korppujauhoja
1 tölkillinen kirsikkatomaatteja nesteineen


Pese munakoisot, poista kannat ja leikkaa ne poikittain noin puolen sentin kiekoiksi. Asettele viipaleet leikkulaudalle ja ripottele päälle suolaa. Anna vetäytyä puolisen tuntia, huuhtele ja puristele vielä ylimääräiset nesteet pois. Näin munakoisot kypsyvät nopeammin ja imevät selvästi vähemmän öljyä. 

Paista viipaleet molemmin puolin kullanruskeiksi ja nosta ne talouspaperin päälle TAI oikaisen minun tapaani: voitele leivinpaperi öljyllä ja levittele munakoisokiekot sille. Voitele kiekot päältäkin öljytyllä pullasudilla kevyesti ja paista 225-asteisessa uunissa pehmeäksi esim. 15 minuuttia.

Halkaise oliivit, silppua yrtit ja murustele feta. Kaada tomaatit syvälle lautaselle ja silppua tai murskaa valkosipulinkynnet joukkoon. Saksi tomaatit pienemmäksi.

Asettele kerros munakoisoviipaleita öljyttyyn uunivuokaan. Munakoisoja on tarkoitus riittää kolmeen kerrokseen, täytteitä kahteen tai kolmeen, riippuen siitä, haluatko päällekin. Ripottele munakoisojen pinnalle kanelia ja korppujauhoja. Lusikoi puolet tomaateista vuokaan. Lisää sitten puolet oliiveista, persiljasta, mintusta sekä fetasta.

Jatka kerroksia ja asettele päällimmäiseksi munakoisoviipaleita. Paista 180 asteessa uunin keskitasolla puolisen tuntia, kunnes munakoisot ovat aivan pehmeitä.  Tälle ruoalle on eduksi, jos se ehtii vähän vetäytyä ja jäähtyä ennen tarjoamista.

Jäi muuten kuva valmiista ruoasta ottamatta, kun kävimme nälkäisenä kimppuun. Vuoka riitti juuri sopivasti neljälle kalkkunapihvien seuraksi.

Jälkiruokana maistelimme mantelipohjaan omenoitten kanssa tehtyä piirakkaa kermavaahdon kera. Maku oli hyvä, kunhan sain piirakan irrotettua pohjasta. Olin kyllä voidellut vuokaa, mutta ehkä liian niukasti.  Sokerinkin olin korvannut kokeeksi Stevialla. Lisäksi munakellon patteri vetelee kai viimeisiään eli se ei soinut ollenkaan. Tuoksu sitten ilmoitti, että valmista alkaa olla: oli ehkä vähän liikaa paistettu! Aina ei onnista.

Hyvän gluteenittoman omenapiirakan ohje täältä.

Kesä tulee, olen valmis

Itselleni tsemppikuvia keräilin tähän, siis omia kuvia toukokuulta, mutta ei tältä vuodelta. Vielä tänäänkään ei tehnyt mieli tarttua kameraan ja lähteä ulos, vaikka sää oli mitä mainioin. Helmililjan sipulit odottavat edelleen istutusta. Kesäkukkia ei ole hankittu. Kotona odottaa muutenkin homma poikineen, ja kaikki tuntuu olevan vähän vaiheessa. Ehkä huomenna.

Kesä on joka tapauksessa tulossa ja minä olen kerrankin valmistautunut ostamalla uusia vaatteita hyvissä ajoin. Syksyn ja talven laihahkot laihdutustulokset on kohta syöty eli kolme kiloa on tullut takaisin. Kaikki nykyiset ja  entiset vaatteet siis mahtuvat edelleen. 

Löysin kivan syvänpinkin hellemekon ja pari raikkaan näköistä sinivalkoista puseroa. Vesimelonin punaiset caprit sopivat loistavasti tämän kesän väreihin ja istuvat kuin valettu. Ohuet pellavahousut oli myös hyvä löytö, rakastan pellavanväriä. Yhdet leveälahkeiset on, mutta nämä uudet ovat ohuemmat ja kapeammat.

Lähellä oleva kuntosali tuntuu kutsuvan minua ja olen ihan hilkulla antamassa periksi: saatan ehkä aloittaa sittenkin liikunnan uudestaan. Melkein varma olen. Mahdollisesti jo ensi viikolla. Ehkä.

Nyt tarvitaan vielä aurinkoa,  lomaa ja kimaltavat sandaalit.

Miten tämä nyt näin

On välillä vähän pelottavaa, miten huonosti kestän ylikuormitusta.  Siis tosi huonosti. Alkuviikon tiiviit ja täydet päivät tuntuivat lyövän minut täysin maahan. Sinänsä ihan kivat päivät venyivät yhdeksäntuntisiksi väkisinkin, työtä oli paljon ja minä kai hidastunut. Nuorena tämän olisi kestänyt ihan helposti, mutta nyt halusin kotiintultuani vaan vetää säkin päähän ja kaivautua näkymättömänä sohvan uumeniin viikoksi.

Tarvitseeko mainitakaan, missä verenpaineeni huitelee. Kaksi kertaa liiasta kuormituksesta masennukseen sairastuttuani ja kaksi silmänpohjan verenvuotoa saaneena pelkään ihan tosissani. Aivoverenvuoto on iso mörkö.

Kesäksi tämä kaikki vielä pahenee moninkertaisesti, kun joudumme osittain lomittamaan toisiamme. Työhön on tullut paljon uutta sisältöä, jota ei tietenkään vähennetä.

Alkaa kummasti tulla yhdeksänkymmentä- ja 2000-luvun lama-ajat mieleen, ja meidän kaupunkimme sukelsi silloin syvälle. Työntekijät jätettiin aivan yksin selviämään kukin, miten parhaaksi taitaa. Piti vaan priorisoida, joka hetki, jokaiselle asiakkaalle erikseen. Juuri sinä jäät ilman tätä kunnallista palvelua, juuri sinua ei auteta.

Luojan kiitos oli kuitenkin tämä pyhäpäivä välissä! Yhteensä kaksitoista tuntia unta ja sauvakävely yli kaksikymmenasteisessa lämmössä teki ihmeitä. Suihkun jälkeen olin kuin uusi ihminen. Jostakin virtasi uutta energiaa ja iloakin palasi vähitellen. Ehkä jaksan vielä perjantain.

Saimme miehen kanssa jopa pestyä ensimmäiset kuusi ikkunaa.

Sitä mää vaan ihmettelen, että miten ne työurat pitenevät, jos ihmiset ryöstöviljellään puolikuoliaiksi jo keski-iässä?

On tässä sentään ollut jotain iloakin. Italukemisina olen nauttinut pienissä erissä Muriel Barberyn Siilin eleganssi -kirjaa. Siinä on tosiaan elegantti ja yllättävä kertomus pariisilaisen hienostokerrostalon portivartija-rouvasta. Renée Michel on tuikitavallinen ja huomaamaton leski,  jota talon asukkaat tuskin huomaavat. Hän kuitenkin on omassa yksinäisyydessään laajasti sivistynyt ja avarakatseinen ihminen. Hänellä on yksi ystävä, siivooja Manuela.

Yläkerroksissa kaksitoistavuotias Paloma on toinen poikkeusyksilö. Hänen maailmankuvansa on niin synkkä, että hän suunnittelee tappavansa itsensä kolmetoistavuotissyntymäpäivänään. Samalla hän haluaa polttaa  koko talon.

Renée ja Paloma tunnistavat toisissaan sukulaissielun. Talon entinen  tasapaino järkkyy, kun taloon muuttaa uusi asukas, japanilainen herra Ozu, joka kiinnostaa kaikkia.

Kävelyllä näin yllättäen valkovuokkoja, jotka eivät ole näillä leveyksillä villinä ennen kasvaneet. Nämäkin kasvavat puretun talon entisessä pihapiirissä, joten saattavat olla alunperin istutettuja. Tai sitten ilmasto on tosiaan lämmennyt kymmenessä vuodessa niin paljon, että valkovuokkoraja on siirtynyt sata kilometriä pohjoisemmaksi. Joskus  se raja oli jossain Jämsän korkeudella.

P.S. Kaikki kuvat puhelimesta, mikä selittää niiden laadun.

Aamulla varhain kun aurinko nousi

Aamiainen on päivän paras ateria. Sen takia kannattaa herätä, jos ei  vaikka muuten huvittaisi. Arkiaamuisin haluan rahkaa tai jogurttia, ja joskus mausteeksi vielä hilloa, nyt kun marjat on pakastimesta jo loppuneet. 

Seitsemän jälkeen aamulla järven rannalla on vilakka tuuli ja ihanan syvänsininen vesi. 

Pikkulaivat odottavat siellä jo kesäristeilijöitä. Koivut ovat juuri ja juuri vihreitä.

Vilman hyvä mieli

Tartuimme mekin haasteeseen ja pohdimme Vilman kanssa, mistä sille tulee hyvä mieli. Niitähän kyllä riittää, ja tällaisia me heittelimme:

1.   ruoka ja pikkuherkut, ehdoton ykkönen
2.   ulkoilu, mielellään joka välissä, mielellään irti ja minne itse haluaa
3.   leikkiminen yhdessä iltaisin
4.   luun tai dental stixin järsiminen, ja aito luu on ihan huippua
5.   oman nuorison tapaaminen hullaannuttaa ilosta
6.   Lunan kyläily 
7.   karkeakarvaisen mäyräkoira Oton tapaaminen
8.   vieressä nukkuminen, yleensä isännän peiton alla 
9.   kotiväen kotiintulo
10.   naapurin Sirpan tapaaminen saa myös hännän viuhumaan.

Tähtisilmä

Äitienpäivän lounaalla söin eilen ehkä parasta ikinä saamaani paistettua kuhaa porkkanapyreen kanssa. Pinta oli ihanan rapea ja suolainen ja itse kala mehevää ja maukasta. Olen melkein lakannut tilaamasta kalaa, kun niin usein olen saanut pettyä. Tosin saman paikan friteeratut muikutkin ovat olleet aina ihan priimaa. 

Aterian jälkeen suuntasimme porukalla puutarhamyymälään ensimmäisiä kesäkukkia hankkimaan. Minä olin löytänyt siivotessani ison vanhan saviruukun, ja päätin viedä sen ulos kiviportaille. Ostin siihen kolme tähtisilmää, tavallisen näköisiä, mutta minulle uusia. Toivottavasti rehevöityvät tuosta oikein muhkeiksi. Vieressä kukkii kohta vuorenkilpi samanvärisenä.

Ilokseni tulppaaneitakin alkaa nousta, vaikka luulin niiden jo hävinneen: yhden yön lämmin sade sai ne nousemaan valehtelematta kymmenen senttiä  alle päivässä. Muistaessani käyn kaivamassa pääsiäiseltä säästämäni helmililjan sipulit joukkoon.

Hyvää äitienpäivää!