Aamukahvilla, mutta ei keittiössä

Aamukahvi on tällä hetkellä ainoa kokkaus, mitä meillä voi kunnolla tehdä. Mikroruoanlaitto ei kiinnosta, sen sijaan kannoimme alkuviikosta kaupasta kotiin yhtä sun toista valmisruokaa, jota sitten on lämmitetty tarpeen mukaan. Onneksi sentään jääkaappi ja pakastin ovat keittiössä käytössä, vaikka kaikki muu onkin hajotettu.

Toin Ruotsista pari pakettia Nordqvistin Festivita-kahvia, sellaista extra  mörkrostia. Ainakaan Jyväskylästä en ole löytänyt sitä mistään, joten ehkä  sitä ei edes tuoda Suomeen, vaikka muita Nordqvistin kahveja tuodaankin. Kerran siskojen kanssa Haaparannassa käydessämme sain vinkin yhdeltä ystävältä, että kannattaa ostaa tätä ihanaa tummapaahtoista kahvia, sitä hänkin aina tuo ICA-marketista. 

Niinpä meilllä on juotu nyt vähän aikaa tosi hyvää kahvia aamulla ja päivällä. Mies sanoo, että tumma Presidentti sattuu mahaan ja siksi on pitänyt siirtyä vaaleaan, mutta tästä ei ole tullut vaivoja. Kuvassa muuten suuri lempikuppini, jonka löysin joskus Stockmannilta.

Keittiöremppa etenee hitaasti ja kestää vielä ainakin kaksi päivää. Seinien kittausta, tasoitusta, pesua ja maalausta on riittänyt meillekin. Kaksi iltaa on sitä puuhasteltu ja mies sopivasti on sairastanut flunssaa. Työpäivän jälkeen kaikenlainen töpöttely ja sutiminen on virkistänyt minua niin, ettei unesta ole ollut tietoakaan ennen puoltayötä. Ei tarvinne kertoa, millaista vireystasoa minulla on ollut esittää työpaikalla. 

Onneksi tuo kersantti Ärjylä on tänään jo suurimmaksi osaksi parantunut, noussut viltin alta ja liittynyt mukaan maalaustalkoisiin.

Kielo-Lemmikki täällä taas

Kielo-Lemmikki ei nyt millään jaksa käsitellä paria sataa juhannuskuvaa työpäivänsä jälkeen. Tuttuun tapaan ilta on pitänyt nukkua. Vietimme   ihanan juhannuksen torstaista asti vanhempieni mökillä. Molemmat siskot perheineen olivat myös siellä. Vain minun lapseni puuttuivat; heillä on jo omat perinteensä ystäviensä kanssa.

Aurinko helli meitä kuten kaikkia muitakin tänä vuonna. Illalla nuoriso viihtyi sisällä pelaamassa, mutta me kahdeksan aikuista tarkenimme laulaa terassilla myöhään yöhön. Oulujokivarressa saatiin nauttia aaton jälkeen vielä lämpimämmästä päivästä. Sopivasti tuuli puhalsi sääsket pois. Meille mökittömillehän se ulkona eläminen oli yhtä onnea! Ja unta riitti hirsimökissä ja teltassa vaikka muille jakaa: yhtenäkin aamuna heräsimme kaikki vasta yhdeltätoista. Ihanaa oli myös nauttia siskojen kanssa pullollinen kuohuviiniä keskellä päivää auringossa istuen.

Vilma on saanut nauttia mökillä vapaudesta kolmena aikaisempana kesänä, mutta nyt ei enää uskallettu. Muutaman kerran se on jäniksen nähtyään saanut vainun ja päästänyt sellaisen ajohaukun plus tietenkin sännännyt kaikin voimin perään, onneksi kahleissa, että riskiä ei voi enää ottaa. Viime kesänä  neiti myös tutki liian pitkälle naapuritontteja eikä lotkauttanut korvaansakaan takaisinkutsuille. Mökin alle se meni myös ja vasta siinä vaiheessa vaari muisti heitelleensä sinne syksyllä rotanmyrkkyä...

Mies oli tiukkana, ei hetkeksikään irti. Kuulimme siis jatkuvaa valitusta ja yninää, ja aina olisi pitänyt päästä johonkin muualle. Vilma ei osannut nukkua yhtään päivällä ja oli siksi kai väsynyt ja stressaantunutkin. Kotona onkin mennyt aika sen jälkeen nukkuen.

Tottahan meillä oli myös kokko. Se roihahti niin komeaan liekkiin, että vaari alkoi kantaa ämpäreillä vettä, ettei viereinen puu syttyisi tuleen. Joka vuosi  hänellä on sama huoli, mutta kokolla sattuu olemaan muuten sopivan kostea paikka.

Kotiin tultiin sunnuntaina vesisateessa. Tänään maanantaina mies jäi odottelemaan sovittua remonttimiestä ja uuden keittiön kalusteita heti kahdeksan jälkeen, kun vei minut ensin töihin. Kun ketään ei aamupäivän mittaan kuulunut, soitteli ja tiedusteli. Sai kuulla, että tekijä oli luullutkin tilauksen olevan vasta huomisesta...Tuttuun tapaan siis mennään. Onneksi meidän puolelta ei ole mitään hätää, ja kai se tällä viikolla tapahtuu.

Toivottavasti en ole tehnyt kauhean huonoja valintoja, se jännittää eniten. En halua katua.

Mansikka-jogurttijäätelöä ilman konetta

Kesäkuun Pirkka-lehdestä huomasin uuden jäätelöohjeen. Jäätelökone meillä on ollut jo useamman vuoden ja olen tehnyt sillä erilaisia jogurttipohjaisia vähärasvaisia jäätelöitä. Nyt tämä Pirkan ohje näytti helpolta ja siinäkin oli jogurtti yhtenä ainesosana. Tuoreet mansikat ja sitruuna kuitenkin olivat se houkutin, joka pani repäisemään sivun talteen.

Tämän jäätelön tekoon ei konetta kuitenkaan tarvita. Seos perustuu vaahdotettuun kermaan ja valkuaisiin, ja massa jäädytetään pakastimessa lähes jäiseksi. Sehän on siis semifreddoa, jota Jamie Oliverin ohjeella olen tehnyt monta kertaa vieraille jälkiruoaksi. Jamien semifreddoon vaan murustellaan mukaan vielä marenkiakin tuomaan mukavaa suutuntumaa.

Mansikka-jogurttijäätelö 8:lle 

1 l tuoreita mansikoita tai sellainen valmisrasia
1 tlk (2 dl)  vispikermaa
1 tl raastettua sitruunankuorta ja puolen sitruunan mehu 
2 tl vaniljasokeria
1/2 dl sokeria kannattaa suurentaa määrää vähän
3 kananmunan valkuaista
200 g turkkilaista jogurttia 

Lisäksi
kartonkinen paistovuoka (vetoisuus 1 l) tai sopiva leipävuoka

Koristeeksi
mansikoita
sitruunamelissaa/minttua
sitruunankuorta raastettuna 

1. Paloittele mansikat niin, että paloja on yhteensä 6 dl. Loput mansikat jäävät koristeeksi. Pese sitruuna hyvin ja raasta kuori. Vaahdota kerma. Mausta vaahto sitruunankuorella, sokerilla ja vaniljasokerilla.

2. Erottele valkuaiset tarkkaan keltuaisista. Vaahdota valkuaiset napakaksi vaahdoksi.

3. Sekoita maustettuun kermavaahtoon jogurtti ja mansikanpalat. Nostele joukkoon lopuksi valkuaisvaahto. Kaada mansikkaseos vuokaan ja jäädytä pakastimessa noin 3 tuntia. Tällöin jäätelö on rakenteeltaan vielä hieman pehmeää.

4. Koristele jäätelöannokset mansikkaviipaleilla, sitruunankuoriraasteella ja sitruunamelissan tai mintun lehdillä.

Toim.huom. En keksi syytä, miksi jäätelöön ei käyttäisi myös keltuaisia. Siitähän tulisi vain täyteläisyyttä lisää. Seuraavalla kerralla teen ehkä vain puoli annosta, mutta vatkaan keltuaiset sokerin kanssa ja yhdistän siihen kaikki muut vaahdot.

Alkukesän ruotsalaiset mansikat eivät olleet vielä makeita, vaikka aitoa makua jo olikin. Sokerin määrää kannattaa siis lisätä ja murskata muutenkin marjoja vähän maun irrottamiseksi. Minä tietysti käytin keinomakeutusta tähän.

Annos on aika iso, joten ei se mahdu yhteen pitkulaiseen vuokaan, tarvitaan kaksi. Tein jäätelön pyöreään astiaan, mistä syystä keskikohta oli kolmen tunnin päästä vielä löysää, kun reunat olivat jo ihan jäässä. Oli vähän vaikeuksia saada pyöritettyä palloja. Pitkulainen astia tai kaksi olisi siksi parempi.

Tätä ei sitten kannata jättää pakastimeen odottamaan seuraavaa päivää, siitä tulee kivikovaa. Vaikka kuinka kauan odotin, ei pehmennyt. Söin silti loput seuraavana päivänä.

Aloittamisen suunnittelua

Sassiin siitä. Olisi pitänyt aloittaa jo. Mitä siinä vielä venyttelet? Mene kuin olisit jo.

Ei tämä itsensä ohjelmoiminen kotona opittuun tapaan nyt oikein toimi. Minä makaan sohvalla koko päivän syventyneenä Diane Keatonin muistelmiin ja mies istuu nojatuolissa täyttämässä Ilta-Sanomien maanantairistikoita. Koira kuorsaa äänekkäästi jossakin lähellä.

Aloittaminen on pahinta. Eteisessä odottaa viisitoista muuttolaatikkoa, joihin pitäisi pakata meidän keittiönkaappien sisältö. Sitä ei ole ihan vähän kolmella seinällä. Kahvinkeitin ja mikro saadaan onneksi sijoitettua kodinhoitohuoneen työtasolle, joten jonkinlainen keittiönkorvike on olemassa. Jonkun pitäisi vaan viitsiä aloittaa, eikä kumpikaan oikein halua. Kuka sitä nyt lomalla. Eikä me olla muutenkaan yhtään toimeliaita.

Mustan kirjahyllyn omistaja haluaa katsella vain valkoisia

Tyhjentämisen jälkeen on tiedossa jotain vielä hankalampaa: kaappien peseminen ja katon pesu ja maalaus. Apua! Ikkunaseinät keittiössä ja olohuoneessa pitäisi myös maalata. Ja nämä pitäisi kai tehdä ennen juhannuksenviettoa, sillä remontti alkaa maanantaina. Muut keittiönseinät voimme maalata vasta sitten, kun kaapit on irrotettu ja aikaa siihen jää kai vain yksi ilta ja yönseutu.

Kuvat on muuten napsittu valitettavan nopealla kierroksella NK:n tavaratalon läpi. Kodinosastolla vietin eniten aikaa, ja siellä olikin kaikenlaista ihanaa katsottavaa. Varsinkin erilaiset kirjahyllyt olivat ihania. Vaate-, kenkä- ja laukkuosastot jätin kylmästi väliin, samoin kosmetiikan säästääkseni miehen hermoja. Ajanpuutteen takia jäi Illum Bolighusetkin kokonaan näkemättä, mikä vähän harmittaa.

Loppujen lopuksi ostin NK:lta vain tummapaahtoista kahvia ja Kusmi-teetä.

En muista enää, kenen suunnittelemia nämä kalusteet ovat, mutta ne viehättivät kovasti silmää. Yksinkertaisia ja kivoja kalusteita, joissa on kuitenkin juuri tähän päivään sopiva muotokieli.

Tuo kaikki oli siis eilen.
Tänään tiistaiaamuna keittiö alkaa olla laatikoissa. Illalla repäisimme kunnolla ja pistimme tuulemaan. Tyhjensimme jo melkein kaikki kaapit ja kannoimme laatikot isoihin pinoihin työhuoneeseen. Sen vastapainoksi luin pitkälle yöhön Keatonia. Senkin kun voi tehdä vain lomalla! Tämä postailu on nyt tietenkin nyt pakoa todellisuudesta, koska en enää keksi, mihin pakkaisin loput tavarat, kun viisitoista muuttolaatikkoa on jo täynnä. Kenkälaatikoitakaan ei ole tyhjänä. Olikohan vieläkin karsittavaa?

Kahdesta pikaräpsäisystä yhdistetty kuva kaaoksesta

Tarvitsenko tosiaan kahdettoista erilaiset kahvikupit? Voisiko muka luopua niistä pikkuruisista kultakupeista, jotka anoppi on ostanut 60-luvulla ja joita minä olen säästänyt joskus ilmaantuvia lapsenlapsia varten? Oma mummani tarjoili aina lapsille kahvia kultakupeista pikkupöydän ääressä. Siinä tunsi todella olevansa tärkeä. -Joo, ei mitään järkeä.

Koko-sarja espressokupit on tullut joskus hankittua, vaikka käytän niistä vain lautasia. Yksi ihana Rörstrandin sinivalkoraidallinen luuposliinisetti on äidin kauan sitten ostama ja siitä haluaa juoda kahvinsa siskoni. Valkoisia Tuuli- ja Manoir-kuppeja on paljon, koska yhteen aikaan oli isoja juhlia ihan jatkuvasti. Sama tilanne lienee muillakin.

Oman suunnitelmani mukaan kaappitila vähän vähenee viikon päästä. Sitten ollaan tosipaikan edessä.

Tuokiokuvia Tukholmasta

Kaksi päivää kävelyä, siinä ihan tavallinen matkaohjelma. Kaikki on Tukholmassa kuitenkin suhteellisen lähellä ja mukavasti kävelymatkan päässä. Hyvällä ilmalla on kiva vain katsella ja kuljeksia ja päätyä lopulta sinne, mihin on menossakin. 

Kovin paljoa ei kahdessa päivässä ennätä, sen sain taas kerran huomata.  Enää siis, ennen olisi ennättänyt enemmän. Yhteen kävellen tehtyyn museoreissuun ja lounaaseen meni puoli päivää ja välillä piti palata hotelliin suihkuun  ja lepäilemään. Niin ja laastaroimaan rakkoja, joita tuli kaikilla kengillä.

Kaikissa vanhoissa kaupungeissa aivan vastustamattomimpia ovat kapeat kadut ja solat.

Jos ei vielä tullut selväksi, olen ihan hulluna tuohon alliumiin, se on ainoa nimi, jonka tuolle pallolle tiedän. Ja muutenkin nämä sinivioletit värit ovat kesällä kerrassaan ihania. Kukat ovat kuninkaanpuistosta.

Niki de Saint Phallen veistoksia Moderna Museetin edessä. Kuvat ovat huonoja, mutta teokset ihania. Olen nähnyt nämä monta kertaa, mutta vasta nyt minulle selvisi, että tekijä onkin nainen. Olen jotenkin itsestään selvästi pitänyt häntä miehenä.

Modernan näyttelyt eivät kolahtaneet tällä kertaa ollenkaan niin paljon kuin aikaisemmin. Näin kuitenkin vanhoissa kokoelmissa sen saman Giacomettin, joka edellisellä reissulla niin raastoi sydäntäni ja nyt ymmärsin hyvin, miksi.

Hotelli Stureplan oli tosi viehättävä ja sen kustavilaistyylinen huone kaunis kuin koru. Vilkkaalta kadulta ei kuulunut huoneisiin mitään.

Sally Mann Fotografiskassa

Näin talvella Teemalta BBC:n kuusiosaisen dokumentin Valokuvauksen huipuista. Sarjan viimeisissä osissa haastateltiin muun muassa Sally Mannia ja esiteltiin hänen tuotantoaan. Kuvat jäivät mieleen, samoin Mannin persoona. Näin myöhemmin jotain muutakin televisiosta, mutta en enää muista tarkemmin. Nyt tuntui ihan mahdottoman hienolta päästä katsomaan Mannin näyttelyä Tukholman Fotografiska museoon.

Arvasinhan minä, ettei siellä saa ottaa kuvia, mutta olin sittenkin pettynyt. Suuntasimmekin ensimmäiseksi suoraan syömään yläkertaan, aamiaisesta kun oli kulunut jo monta tuntia. Niin, vaikka olikin ollut Siljan erikoisaamiainen kuohuviineineen päivineen, pitäähän sitä itselleen jotain ylellisyyttä näillä kymmenillä jo sallia.

Ravintolassa sai ottaa kuvia, ja maisema oli todella kaunis suurista ikkunoista. Kuin ihmeen kaupalla minä puhkesin puhumaan ruotsia siinä ruokia tilatessa. Sitä ei ole juuri koskaan aiemmin tapahtunut, vaikka olen viettänyt lapsena jopa kesiä Ruotsissa serkkujen luona. Yleensä ulosanti on ollut hävettävän kankeaa, kun ei täällä Keski-Suomessa vahingossakaan ole tarvinnut kieltä käyttää. Ihmeissäni päätin sitten puhua ruotsia samantien joka paikassa. Mies taas, jolla kieltenopettajana sentään on arvosanakin ruotsista, pysyi tiukasti englannissa.

Minä hoin päässäni koko ajan, etten voi uskoa olevani täällä! Enkä tosiaan tuossa kuvassa ollutkaan.

Tämän verran napsautin pikkukameraa ilman salamaa.

Kuvantekomenetelmä tässä on vanha 1800-luvulla keksitty ja nimeltään ambryotypia eli märkälevymenetelmä. Kuva tehdään lasilevylle, jolle on levitetty tasainen kerros nestettä ja levy upotetaan sitten vielä hopeanitraattiin. Samantyyppinen kuvaustapa on oli aikanaan daguerrotypia, jossa levyn pintaan tuli metallinen hohto, joka sai kuviin ihmeellisen läsnäolon tunnelman. Daguerrotypian tekeminen tuli hyvin kalliiksi ja ambryotypia oli siitä  halvempi menetelmä.

Kuva Sally Mannin, lainattu täältä

Emmett, Jessie and Virginia 1989, kuva täältä

Shiva 1990, kuva täältä

Mannin tunnetuimmat kuvat on otettu omasta perheestä 1980-luvulla, kun perheen kolme lasta olivat vielä pieniä. Perhe vietti kuumia kesiä eristyksissä muusta asutuksesta ja lapset kulkivat alasti ulkona, kuten Sallykin oli tottunut lapsuudessaan kulkemaan. Meillä Suomessahan tässä ei ole mitään erityistä, kukapa ei olisi mökillä kirmannut lapsena ilman vaatteita. Mutta Amerikan ilmapiirissä tällainen herätti tietysti kohua.

Kuvissa on jotenkin tiheä tunnelma. Kuvien tummuus on omiaan korostamaan sitä, mutta lasten kasvoilla kuvastuu myös itsenäinen ja voimakas luonne. He ovat selvästi osa luontoa ja kotonaan siellä.

Sally Mann|Antietam täältä

Sarjasta Proud Flesh, täältä

Mannin kuvia jää katsomaan ja pohtimaan, mitä niiden takana on. Mustavalkoiset ja vanhannäköiset teokset ovat vaikuttavia, ja osassa pintaa on käsitelty jollakin tavalla. Esimerkiksi Amerikan sisällissodan aikaisilla taistelukentillä kuvattua sarjaa on mm. hangattu hiekalla.

Viimeinen kuva on sarjasta Proud Flesh, jossa Mann tutkii oman puolisonsa vartaloa, joka riutuu sairauden kourissa. Tämänkin sarjan kuvat on otettu märkälevymenetelmällä, ja kuviin on tullut varsin monimuotoisia lisiä. Kuten yllä, tästä Mann sanoi jossakin haastattelussa, ettei hänellä ole aavistustakaan, miten kuvio on tullut siihen.



Lisää kuvia täällä: Sally Mann.

Ei merta edemmäs kalaan

Risteily Helsingistä tai Turusta Tukholmaan kuului meidän perheen kesäohjelmaan yhdeksänkymmentäluvulla joka vuosi. Pienet pojat tykkäsivät laivatunnelmasta ja varsinkin pelimaailmasta. TaxFree-myymälän karkkivalikoima ei ainakaan vähentänyt laivamatkailun hohtoa. Isä unelmoi siellä samaan aikaan viskiosastolla ja äiti kosmetiikkamyymälässä.

Sen verran siitä sai silloin tarpeekseen, että ehti kulua seitsemäntoista vuotta ennen kuin tuli uudelleen mieleen lähteä käymään Tukholmassa. Toki katsoin nyt ensin lentoaikatauluja, mutta huomasin hotellimatkan olevan suunnilleen samanhintainen kummallakin tavalla, ja laivalla saisi pitkästä aikaa kokea myös merimatkan. Ja aikaahan meillä oli. Ei mitään kiirettä lomalaisilla.

Aurinkokannella  12 oltiin heti jo satamassa ja korkattiin ensimmäinen ja ainoa olut ja Bacardi-spritzer matkaanlähdön ja laiturista irtoamisen kunniaksi.

Ihan samoilla Siljan Symphonylla ja Serenadella silloin ennenkin matkustettiin, kun ne oli juuri rakennettu 1991. Outoa ettei niitä ole korvattu jo aikoja sitten toisilla laivoilla. Kumpikaan ei kuitenkaan ollut yhtään kulahtaneen näköinen, vaan ihan hyvässä kunnossa ja siistejä kuin uutena konsanaan. Menomatkalle olin varannut Promenade-hytin ja tulomatkalle ikkunan merelle. Väsyneenä illalla ja yöllä oli mukava katsella omalta ikkunalaudalta merelle ja keskiyöllä muun muassa saapumista Maarianhaminaan.

Pitihän ne laivan puhvetitkin sitten käydä mennen tullen testaamassa, eikä ihan turhaan. Myöhemmässä kattauksessa oli rauhallista. Ruoka oli ryhmitelty uudella tavalla: oli vihannestoria, antipastotoria, juustotoria, kalatoria ja  jälkiruokatoria. Monet ruoat olivat suoraan suupalan kokoisina annoksina ja niitä oli helppo ottaa lautaselle pieniä määriä.

Hiillostettu paprika maistui ihan aidolta, caesar-salaatti samoin oli hyvää.  Aivan erinomaista oli sillikaviaari ja marinoitu punasipuli, sekä katkarapusalaatti saaristolaisleivän päällä. Kylmä lammasfrikadelli tomaattikastikkeessa oli suussasulava ja lämmin kevätkääryle aidosti maukas.

Jälkiruokatorilla oli tarjolla monenlaista moussekakkua, marenkeja suklaakastikkeen kanssa, hedelmiä ja Sabayon-kastiketta, valkosuklaamoussea suklaakupissa ja sitruunatartaletteja. Maultaan ehdottomasti parasta oli pannacotta. Arvaatte varmaan, että maistoin ihan jokaista!

Puhuimme miehen kanssa, että loppujen lopuksi parhaat maut olivat aika yksinkertaisia. Jos joku olisi kysynyt suosikkiani, olisin sanonut tuoreen saaristolaisleivän, uunissa haudutetun punajuuren ja siianmädin lisukkeineen. Tällä kertaa onnistuin vielä ottamaan todella pieniä maistiaispaloja ja jopa jälkiruokiakin vain teelusikallisen verran. Ähkystä ei ollut tietoakaan, vaikka kaloreita tuli luultavasti nautittua ihan hillittömästi. Kalojen kanssa aloitellessamme tarjoilija tuli ehdottamaan huurteisen kylmää vodkaryyppyä ja se oli aivan paikallaan. Muuten laivan hailakkaa  hanaviiniä riitti yksi lasillinen.

Menomatkalla ei paljon maisemia jaksettu katsella. Oli vietetty mukava sunnuntaipäivä nuorenparin vieraana Helsingissä ja käyty kahtena päivänä kaupungilla. Minä olin kiertänyt vielä Ateneumissa kaikessa rauhassa sykähdyttävän Helene Schjerfbeck -näyttelyn ja olin aika väsynyt.

Näillä saarilla kaikki puut olivat kuolleet ja rangat olivat täynnä mustia lintuja.  Mies arveli niiden olevan merimetsoja. Aika paljon näki mustia valkonokkaisia lintuja lentämässä matalalla vedenpintaa pitkin.

Saariston ihanuutta Tukholman päässä.

Laivamatka oli siis myönteinen yllätys oikeastaan, kiva juttu pitkästä aikaa. Saariston ja maisemien katsominen kannella tai hytin ikkunasta oli taas suuri elämys tällaiselle keskisuomalaiselle maakravulle.

***

Kaikki kuvat otin pikku-Ixuksella, isoa kameraa kun en viitsi kuljettaa mukana. Yllättävän monella oli kyllä kamera kaulassa ja painava putki vielä kiinni siinä.