lauantai 16. kesäkuuta 2012

Sally Mann Fotografiskassa


Näin talvella Teemalta BBC:n kuusiosaisen dokumentin Valokuvauksen huipuista. Sarjan viimeisissä osissa haastateltiin muun muassa Sally Mannia ja esiteltiin hänen tuotantoaan. Kuvat jäivät mieleen, samoin Mannin persoona. Näin myöhemmin jotain muutakin televisiosta, mutta en enää muista tarkemmin. Nyt tuntui ihan mahdottoman hienolta päästä katsomaan Mannin näyttelyä Tukholman Fotografiska museoon.


Arvasinhan minä, ettei siellä saa ottaa kuvia, mutta olin sittenkin pettynyt. Suuntasimmekin ensimmäiseksi suoraan syömään yläkertaan, aamiaisesta kun oli kulunut jo monta tuntia. Niin, vaikka olikin ollut Siljan erikoisaamiainen kuohuviineineen päivineen, pitäähän sitä itselleen jotain ylellisyyttä näillä kymmenillä jo sallia.

Ravintolassa sai ottaa kuvia, ja maisema oli todella kaunis suurista ikkunoista. Kuin ihmeen kaupalla minä puhkesin puhumaan ruotsia siinä ruokia tilatessa. Sitä ei ole juuri koskaan aiemmin tapahtunut, vaikka olen viettänyt lapsena jopa kesiä Ruotsissa serkkujen luona. Yleensä ulosanti on ollut hävettävän kankeaa, kun ei täällä Keski-Suomessa vahingossakaan ole tarvinnut kieltä käyttää. Ihmeissäni päätin sitten puhua ruotsia samantien joka paikassa. Mies taas, jolla kieltenopettajana sentään on arvosanakin ruotsista, pysyi tiukasti englannissa.


Minä hoin päässäni koko ajan, etten voi uskoa olevani täällä! Enkä tosiaan tuossa kuvassa ollutkaan.


Tämän verran napsautin pikkukameraa ilman salamaa.

Kuvantekomenetelmä tässä on vanha 1800-luvulla keksitty ja nimeltään ambryotypia eli märkälevymenetelmä. Kuva tehdään lasilevylle, jolle on levitetty tasainen kerros nestettä ja levy upotetaan sitten vielä hopeanitraattiin. Samantyyppinen kuvaustapa on oli aikanaan daguerrotypia, jossa levyn pintaan tuli metallinen hohto, joka sai kuviin ihmeellisen läsnäolon tunnelman. Daguerrotypian tekeminen tuli hyvin kalliiksi ja ambryotypia oli siitä  halvempi menetelmä.

Kuva Sally Mannin, lainattu täältä

Emmett, Jessie and Virginia 1989, kuva täältä



Shiva 1990, kuva täältä


Mannin tunnetuimmat kuvat on otettu omasta perheestä 1980-luvulla, kun perheen kolme lasta olivat vielä pieniä. Perhe vietti kuumia kesiä eristyksissä muusta asutuksesta ja lapset kulkivat alasti ulkona, kuten Sallykin oli tottunut lapsuudessaan kulkemaan. Meillä Suomessahan tässä ei ole mitään erityistä, kukapa ei olisi mökillä kirmannut lapsena ilman vaatteita. Mutta Amerikan ilmapiirissä tällainen herätti tietysti kohua.

Kuvissa on jotenkin tiheä tunnelma. Kuvien tummuus on omiaan korostamaan sitä, mutta lasten kasvoilla kuvastuu myös itsenäinen ja voimakas luonne. He ovat selvästi osa luontoa ja kotonaan siellä.

Sally Mann|Antietam täältä

Sarjasta Proud Flesh, täältä


Mannin kuvia jää katsomaan ja pohtimaan, mitä niiden takana on. Mustavalkoiset ja vanhannäköiset teokset ovat vaikuttavia, ja osassa pintaa on käsitelty jollakin tavalla. Esimerkiksi Amerikan sisällissodan aikaisilla taistelukentillä kuvattua sarjaa on mm. hangattu hiekalla.

Viimeinen kuva on sarjasta Proud Flesh, jossa Mann tutkii oman puolisonsa vartaloa, joka riutuu sairauden kourissa. Tämänkin sarjan kuvat on otettu märkälevymenetelmällä, ja kuviin on tullut varsin monimuotoisia lisiä. Kuten yllä, tästä Mann sanoi jossakin haastattelussa, ettei hänellä ole aavistustakaan, miten kuvio on tullut siihen.



Lisää kuvia täällä: Sally Mann.



15 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen näyttely.
    Tykkään myös kulkea valokuvanäyttelyissä aina, kun kohdalle sattuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kiva, mutta Moderna Museet oli tällä kertaa osittain pettymys. Siellä oli Yoko Onon näyttely, josta en yhtään pidä. Toinen amerikkalainen, Elaine Sturtevant jätti myös ihan kylmäksi. Sen sijaan kokeileva ja hullutteleva Explosion! oli kiinnostava ja ajatuksia herättävä. Mutta nämä nyt ovat aivan fiilisasioita, joita jokainen kokee tavallaan.

      Poista
  2. Minä katsoin myös tuota samaa sarjaa viime talvena ja vaikutuin kovasti Sally Mannista ja hänen kuvistaan ja elämästään, muistaakseni tein aiheesta postauksenkin... Jäi mieleen kauaksi aikaa. Hauska tuo ruotsin pulpahtaminen mieleesi. Minulle ei kyllä kävisi noin vahingossakaan, Siskon mies on umpiruotsalainen ja hänen kanssaan olen tuskallinen tietoinen kömpelöstä ruotsistani.Ei ikinä uskoisi että viime kesänä suoritin yliopiston ruotsin kielenkurssin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kaivoin esiin sen hienon esittelysi Mannista, en ollut muistanutkaan sitä. Ohjema jäi kyllä mieleen ja taiteilija siitä.

      Äitini puhuu riikinruotsia oltuaan siellä kahteen otteeseen sotalapsena. Minulla asuu siellä kaksi tätiä perheineen ja serkut puhuivat lapsena murtaen suomea. Se sai heidät tuntumaan vähän yksinkertaisilta. Kun tajusin, että se johtui heidän puutteellisesta kielitaidostaan, varoin siitä asti tarkkaan sanomasta mitään ruotsiksi! Eikä sitä tosiaan täällä koskaan ole tarvinnut, toisin kuin muita kieliä. Ehkä jokapäiväinen ruotsinkielisten blogien lukeminen on tuonut myös kielen lähemmäksi, olen myös lukenut aina mielelläni Feminaa ja Elle Interiöriä.

      Poista
  3. Minäkin olen nähnyt varmaankin kyseisen dokumentin Mannista, se oli hurjan vaikuttava kyllä! Kuvissa ja itse ihmisessä on jotain ihmeellistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvistä kuvista välittyy voimakas läsnäolo, se on minusta hienointa. Vuosikymmentenkin jälkeen ihminen katsoo juuri sinuun.

      Poista
  4. Tuli katsottua jotain tuosta mielenkkitoisesta sarjasta.
    Hienoa, että sait Tukholmanmatkaasi vielä tuosta näyttelystä erikois merkitystä!

    Isäni harrasti aikoinaan valokuvausta, jopa ammattinakin vuosia. Tallella on paljon lasilevyjä ja filmirullia. Kotiseutumuseon ja asiaan innostuneiden toimesta ovat nyt alkaneet niitä uudelleen työstää. Olisi hienoa saada niistä pienimuotoinen näyttely aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taiteen näkeminen on ainoa suuri intohimoni matkoilla, kodintarvikkeet tulee toisena. Olen harmittavan huono löytämään ihania laukkuja ja kenkiä, ja melkein aina on mies mukana, ja pinna venyy vain vähän.

      Poista
  5. Kuvat ovat vaikuttavia, paljon ajatuksia herättäviä. Tietysti luonnossa vielä vaikuttavampia. Mitä muita kohdevinkkejä sulla olisi antaa? Haaveilen Tukholmaan menosta kesällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole mikään ekspertti, mutta minusta on aina ollut ihanaa kävellä Skeppsholmenilla samalla kun katsastaa Modernin taiteen museon. Södermalmin houkutteleville ostoskaduille ei ehditty ollenkaan, eikä ole ehditty ennenkään, mutta sinne haluaisin joskus mennä. Tukholma on kaunis kaupunki, eikä ainoastaan vain vanhan kaupungin alueella.

      Poista
    2. Niin ja tavaratalofriikille NK oli ehdoton kohde, Åhlens sattui olemaan kiinni ma-iltana, samoin Illums Bolighus, mutta kaikkea ei ehdi.

      Poista
  6. Hieno, mielenkiintoinen postaus! Toivottavasti sarja uusitaan Teemalla vielä, missasin sen, vaikka Teema on lempikanavani...

    Toivotan hyvää alkavaa Juhannusviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarja oli niin antoisa, että toivon tosiaan sen uusimista. Teemalla tosiaan tulee aina jotakin mielenkiintoista katsottavaa:)

      Poista
  7. Ihana tunne kun pääsee näkemään jotain suosikkiaan, vaikka matkan taakse. Matka lisää nautintoa. Mielenkiintoisia kuvia ovat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihmetellyt, kun aikaisempina vuosina en ole välittänyt käydä katsomassa valokuvataidetta. Nyt olen ottanut takaisin, ja käynyt parin vuoden sisällä useissa näyttelyissä -ja nauttinut.

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...