Kun maakrapu lähtee merille eli koko päivän katamaraaniristeilylle Porvooseen,
on kuvattava laivoja jo satamassa.
Meillä sisämaassa kun paatit on vähän eri luokkaa. Ja Päijänne-risteilylläkin olen käynyt vain vaivaiset kaksi kertaa.
Aurinkoisena lauantaiaamuna reilu viikko sitten katselimme miehen, pojan ja miniän kanssa kauppatorilta merelle päin ja ihmettelimme, mitä kummaa tummaa näkyy taivaanrannassa.
Se osoittautui pian sumuksi, johon vähitellen sukelsimme.
Ensin vähän utua, ja hups, äkkiä oltiin jossain harmaassa ja sakeassa.
Kuulutukset ohitettavista paikoista kaikuivat kuuroille korville, kun yhtään mitään ei näkynyt.
Sumu oli hyvin vaihtelevaista: mielenkiintoinen kokemus tämäkin.
Öljysatama.
Joku kiva kylä ennen Porvoota.
Kahvillehan me ensimmäisenä Porvoossa sitten suunnattiin. Kahvila Helmen leivonnaisvalikoiman edessä
olin pudottaa silmäni. Otin sitten tuulihattukakkua kahvin kanssa: ihanaa!
Kuljeskelimme samoja reittejä kuin kaikki muutkin. Kirkkoon ei päässty tälläkään kertaa, kun edellinen hääpari ajoi juuri onnessaan amerikanraudalla pois ja seuraava jännitti jo käyntiä alttarille.
Pidän tällaisesta vanhasta pyöreästä mukulakivestä. Se saa ajattelemaan,
mitä kaikkea kivet ovat nähneet vuosien ja vuosisatojen saatossa.
Tällaista pientä ja ihmisenkokoista kaupunkia. En ehkä haluaisi asua tuolla, mutta kyllä sitä on kiva katsella!
Reppua kantaa kolmekymppinen poikani. Ihana mies!
Nämä kolme viimeistä kuvaa olen ottanut edellisellä matkalla Porvooseen vuonna 2008. Halusin tuoda ne vielä nytkin tänne, koska pidän niistä paljon. Käytin silloin Panasonicin superzoomikameraa, joka on ollut ehdottomasti paras kamerani. Kun ottaa huomioon sen ominaisuudet ja ennen kaikkea keveyden, se päihitti järjestelmäkamerankin. Joka oli siitä seuraava hankinta. Paras kamera on nimittäin se, joka on mukana. Nykyisinhän laukussa kulkee Olympuksen XZ-2.
