maanantai 30. toukokuuta 2011

Pallojen leikkiä


Katso ja kokeile, miten värit vaikuttavat sinuun.




Nämä suloiset pallerot ovat suomalaisten suunnittelemia  ja nepalilaisten naisten pyörittelemiä. Niistä on tehty muun muassa lasinalusia ja pannunalustoja. Eihän tällaisia voi vastustaa! Kaitaliina keskellä pöytää voisi näyttää upealta, tai sängynpeite, jos kyllä hintaakin kertyisi aika paljon.



Tulen ihan hulluksi näitten ihanuuksien keskellä! Ja minä ostin sentään vain lasinaluset...


Tässä hullaantuu ihan täysin!

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Kerrottua


Jokin aika sitten nuppuisena kuvaamani kerrottu tulilatva on puhjennut yhtäkkiä kukkimaan. Ja mikä kukinta! Kukkia on tavalliseen tapaan paljon, mutta kerrottuna latvus on hauskasti ruuhkaisen näköinen.





















Olen nyt ottanut Nikonilla kaikki kuvat sekä raw- että jpeg-muodossa ja huomannut viehättyväni niukanvärisistä raw-kuvista enemmän, niitä tarvitsee muokata vain kevyesti. (Raw siis tarkoittaa sitä, että kuva tallentuu sellaisenaan ilman pakkaamista tai värikorjauksia.) 

Vähän aikaa sitten esittelin näitä nuppuja:







Täydessä kukassa väri on oikeasti intensiivisen syvä pinkki.

lauantai 28. toukokuuta 2011

Keltakukkia ja roikkulehtiä


Eilen oli ihana kävelysää: aurinko paistoi lämpimästi, mutta ilma oli viileähkö ja tuulinen, vaati pitkähihaista päälle. Se on minulle juuri sopiva keli. Kävimme Vilman kanssa kiertelemässä lähimaastoa, joskaan ei missään umpimetsässä.


Tavallisesti voikukkien kukinta tuntuu menevän hetkessä ohi, mutta se muistikuva on ehkä niiltä ajoilta, jolloin olin aina töissä. Nyt kukinta tuntuu kestävän viikkokausia varsin voimallisena.


Pienissä vaahteroissa uudet lehdet roikkuvat hauskasti, kiiltävinä ja kauniin terävinä. Ehkä se on tavallinen ilmiö, johon en vaan ole aikaisemmin kiinnittänyt huomiota.


Ojassa oli niin vähän vettä, että Vilmakin pääsi vähän kahlailemaan. Ja väisteli kameraa tehokkaasti.




Vapaaviikko on hurahtanut taas ohi nopeasti. Olin listannut pöydälle näkyviin tehtäviä, jotka tällä viikolla haluan  tehdä, ja kuin ihmeen kaupalla sain sillä tavalla yliviivata niitä yksi kerrallaan. Vaatteet tuli pienennettyä, uudet taulut ripustettua, raha-asiat hoidettua ja ikkunat...on edelleen pesemättä. Työläin homma vaatii miestä avaamaan ja sulkemaan suurimman osan ikkunoista, eikä olkapääni kestä sitä jne. Aioinhan pestä liesituuletintakin ainakin vuoden, kunnes tässä kerran nakitin miehen tekemään sitä samalla kun itse tein muuta. Tulipahan tehtyä.

Jos en kirjaa  asioita paperille ja pidä sitä näkyvillä, unohdan saman tien kaikki hyvät aikomukseni. 


Viikon iloinen uutinen on se, että saan jatkaa osa-aikatyössä vielä ainakin maaliskuun loppuun. Ehdin anoa kesälle kaksi lomaa siltä varalta, että joutuisin palaamaan kokopäivätyöhön. Pelkkä ajatuskin tuntuu mahdottomalta. Nyt on menossa jo viides vuosi, jolloin olen ollut töissä vain puolet ajasta, ja tässä osa-aikatyössä pysyn terveenä.


torstai 26. toukokuuta 2011

Linssikastiketta ja luontokävelyä


Pidän kasvisruoista, olen aina pitänyt. Kolmen lihansyöjämiehen kokkina olen tietysti tehnyt ruokaa lihasta tavalliseen tapaan, mutta aitoa lihanhimoa en ole saanut vieläkään itselleni kehitettyä. Siis ruokamielessä... Opiskeluaikana idätin monen muun tapaan sinimailasen simeniä purkissa ja siskonmies liotti tuorepuuroaan yön yli. Asuimme silloin neljästään samassa asunnossa ja molempien puolisot vannoivat lihan nimeen, kuten vieläkin.


Teen kasvisruokaa usein itselleni vapaapäivinä, ja silloin tällöin sunnuntailounallekin. Yksi suosikkejani on tämä intialainen linssikastike. Siinä on täyteläinen maku, hyvä tuoksu ja kaunis väri. Runsaasti proteiinia sisältävänä se on myös ruokaisaa. Ohjeen leikkasin talteen viime vuonna Me Naiset -lehdestä. Ja tiesitkö, että linssien toinen nimi on kylvövirvilä?

 Tämä ei ole kylvövirvilää, vaan joku ihan tavallinen kasvi, jonka kaikki muut tuntevat, paitsi minä.

Pidän yleensä kotona GoGreenin  käyttövalmiita papuja ja linssejä, ja nytkin käytin tähän kastikkeeseen kaksi pakkausta kypsiä punaisia linssejä. Linssien keittäminenhän ei kestä kauaa, joten kuivia linssejä voi käyttää yhtä hyvin. Tein allaolevan ohjeen kaksinkertaisena, kerrankin järkevästi ennakoiden tulevan viikon kiireitä. Siitä riitti yhdeksän annosta milloin minkäkin lisäkkeen kanssa.


INTIALAINEN LINSSIKASTIKE neljälle
1 sipuli
2 rkl öljyä
2 rkl mietoa currytahnaa (minulla sattui olemaan thaimaalaista punaista)
1 tl juustokuminaa
2 tl korianterinsiemeniä
1 prk tomaattimurskaa (Mutti)
1 rkl tomaattipyrettä (Mutti parasta siinäkin)
1½ dl linssejä (tai 1 prk GoGreenin punaisia linssejä)
2 dl kookosmaitoa
1 tl sokeria
tuoretta korianteria
Kuori ja hienonna sipuli. Kuumenna öljyssä currytahnaa ja juustokuminaa hiukan, että maut heräävät. Lisää sitten sipulisilppu ja murskatut korianterinsiemenet. Paista  seosta pari minuuttia miedolla lämmöllä. Lisää linssit, tomaattimurska ja -pyre. Keitä 10-15 minuuttia. Lisää sitten kookosmaito ja sokeri. Keitä vielä 5 minuuttia. Jos kastike tuntuu liian paksulta, lisää vähän vettä.
Koristele ruoka tuoreella korianterilla ja tarjoile riisin kanssa. Lisäkkeeksi sopivat hyvin mausteiset porkkanat ja vihreät pavut. Ja jälkiruoaksi vaikka mangolassi!


Korianterinsiemenistä lähtee jauhettaessa ihana tuoksu! Pidän siemeniä pienessä pippurimyllyssä ja rouhaisen siitä vaikka salaatin päälle hyvää tuoksua. Siementen saatavuus on vaan ihan onnenkauppaa. Tavallisissa kaupoissa niitä on harvoin ja pitäisi kai taas tehdä toivioretki johonkin etniseen puotiin.


Tuoreen korianterin lehdet taas ovat ihan erilaisia, mutta sopivat hyvin samaan ruokaan. Niiden tuoksu on myös ihana ja lupaa yleensä jotain hyvää!


Hyvää lupaa myös tuomien tuoksu. Sitä ihanampaa kesänaloitusta ei voisi olla. Aurinkoisina päivinä metsänreunassa näkee joka puolella kukkivia tuomia, joihin myöhemmin ei enää kiinnitä huomiota. Harmi kun tässä ihan lähistöllä ei ole yhtään.


Vuorenkilpi on ainoa, joka kukkii meidänkin pihalla juuri nyt. Tulppaanit nousevat, mutta hitaasti. Omenapuussa ei ole ainoatakaan kukkaa, ei edes nuppuja tänä vuonna. Syreenit sentään eivät petä koskaan.

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Housut puttoo



Kokeilin huvikseni Picnicin mahdollisuuksia ja muokkasin kuviin vähän särmää. Kehysten väriä vaihtamalla saa kuvasta korostettua värejä. Kivaa leikkiä tämäkin.

Muuten olen vapaapäivänä tarttunut lopultakin ompelukoneeseen, härveliin, johon on ikuinen viha-rakkaussuhde. Omani on häälahja ja siis ikivanha, mutta riittää vaatimattomiin tarpeisiini. Ja hei, toimii sähköllä; ei ole poljettava, kuten isoäidilläni. Nykyään olisikin muuten aika hottia polkea mustaa rautasingeriä!

Korjausta on odottanut yksi kiva valkoinen paita(pusero), joka on aina pönköttänyt kummallisesti mahan kohdalta.  En voi sanoa, että mahakaan olisi litteä, mutta ei sitä sentään tarvitse niin liioitellen kätkeä! Tein eteen pystysauman, josta kavensin reilusti ylimääräistä kangasta pois ja paita istuu nyt hyvin.



Sitten otin työn alle kahdet hiekanväriset housut ja yhdet farkut. Tahtovat pudota jalasta ja saa olla vähän väliä nykimässä ylös. Kyse ei ole ikävä kyllä laihtumisesta, vaan housujen mallista. Kaksia olin jo kerran aiemminkin kaventanut vyötäröltä Nyt olen tosin löytänyt merkin, jonka housut istuvat täydellisesti.

Vielä olisi jäljellä vihonviimenen homma eli yksien housujen lyhennys. Se on niin keljua, että kannattaa ensin levätä, tehdä vääräoppiset espressokahvit jauhepusseista ja lukea uutta Gloriaa. Ja muuten sen lehden muotikuvat ovat aina olleet ihan kamalia! Luurangonlaihan mallin päällä roikkuu ihan omituisia, tosin ylellisiä vaatteita ja vielä omituisemmin yhdisteltynä. Ja tämä lehti on sentään aikuisille naisille tarkoitettu.





tiistai 24. toukokuuta 2011

Hentoa rusotusta


Olen perinyt ohuen ihon ja taipumuksen couperosaan. Punotusta on tullut pikkuhiljaa ja tulee vuosi vuodelta enemmän. Huhtikuun alussa ostin Natural Arbutin-seerumia, kun halusin kokeilla sen tehoa punotusten hoitoon. Aineen pitäisi hitaasti paksuntaa ihoa ja risteilevien punaisten hiussuonien pitäisi tulla sen myötä vähemmän näkyviksi.


Olen nyt uskollisesti sivellyt kaksi tippaa seerumia joka aamu ja ilta suoraan puhtaalle iholle ja odotellut vaikutuksia. Mitään vaikutusta en ole kahdessa ja puolessa kuukaudessa varsinaisesti huomannut. Jos iho on paksuuntunut, niin aika vähän. Hidasta vaikutusta odotinkin, mutta oletin huomaavani edes jotakin. Jatkan tietysti käyttöä, aine on varsin riittoisaa, kun kaksi tippaa tosiaan riittää hyvin koko naamalle. Seerumin imeydyttyä levitetään päälle tavallinen kosteusvoide.


Viime keväänä ottamani kolmen kerran sarja valoimpulssihoitoa vaikutti myös  niin hitaasti, että huomasin tehon vasta syksyllä rusketuksen häivyttyä. Silloin ei tarvittu enää peitevoidetta poskipäillä eikä nenässä. Nyt punottaa eniten leuka. Jos olen onnekas, vaikutus näkyy ehkä nytkin sitten syksyllä.




JÄLKIKIRJOITUS helmikuussa 2014:
Kyllä hoito toimi, valoimpulssi ja seerumi yhdessä tai erikseen. Ainakin kaksi vuotta oli selvästi hoidetuilta alueilta punotus pois enkä tarvinnut peiteainetta poskille ollenkaan. Kävin myös enemmän tavallisissakin kasvohoidoissa, joten niilläkin oli varmaan osuutta tasaisempaan ihonväriin. Vasta viime vuonna alkoi punotusta taas tulla enemmän esille, joten taitaa olla uuden hoitokuurin paikka.


maanantai 23. toukokuuta 2011

Jumalaiset skonssit


Tartuin kerran kauppareissulla Mondon uuteen Ruoka & Matka -lehteen ja ihastuin. Se on virkistävä lisä ruokalehtien joukkoon, persoonallinen, nuorekas ja täynnä toinen toistaan houkuttelevampia juttuja. Otin heti kokeiltavaksi Ravintola Limbbun skonssit, joita mainostettiin jumalaisen hyviksi.

Kun ohjetta luin, huomasin heti, mikä skonsseissa on niin hyvää: nehän on tehty ihan  saman tyyppisestä taikinasta kuin Lapissa leivottavat kampanisut: jauhoja, voita  ja piimä/kermaviili/rahka nesteenä, hieman sokeria. Tällä tavalla saa mureita, hiukan happamia leivonnaisia, jotka sulavat suussa.



Ravintola Limbbun JUMALAISET SKONSSIT  
kaksi pellillistä
9.5 dl  vehnäjauhoja (käytin puoliksi täysjyvää)
1 dl  sokeria
1.5 rkl leivinjauhetta
1 tl  ruokasoodaa
1 tl suolaa
270 g  voita
4 dl piimää
VOITELUUN sulatettua voita


1. Sekoita kuivat aineet ensin keskenään reilun kokoisessa kulhossa. Pilko sekaan kylmä voi. Tässä taikinassa voi maistuu todellakin paljon paremmalta kuin margariini. Murusta voi käsin jauhojen joukkoon, kahdella kädellä se sujuu nopeasti ja tuntuu hauskemmalta kuin monitoimikoneen peseminen touhun jälkeen. Lisää piimä ja sekoita nopeasti taikinaksi.

2. Tässä vaiheessa taikinan voi panna peitettynä vaikka jääkaappiin odottamaan. Kuvittelisin, että makua tulee taikinaan vain  lisää. Voi tietysti leipoa samantienkin. Se voi olla jopa viisasta, sillä taikina on niin hyvää, että sitä voi syödä sellaisenaan. Kouraista etusormella aina jääkaapista ohi kulkiessaan...Söin ainakin yhden golf-pallon.

 3. Lehdessä kehotettiin tekemään taikinalevy ja ottamaan siitä muotilla pyöreitä skonsseja. Turhan monimutkaista, pöytään ne jää kiinni! Kannattaa ottaa ruokalusikalla taikinasta pingis- tai golf-pallon kokoisia paloja ja taputella ne jauhotetulla pöydällä haluamansa muotoisiksi paloiksi. Skonssit nousevat uunissa vain vähän eivätkä leviäkään suuremmin.



4. Tärkein vaihe on voilla voitelu ennen uuniin menoa: siitä tulee todella hyvä suolainen maku skonssin pintaan.

5. Paista sitten leipäsiä 225 asteessa noin 10 minuuttia, näin ainakin meidän uunilla.


Maistuvat ihan parhaimmilta vasta leivoittuina ja vähän jäähtyneinä. Viikonlopun aamupalalla olisivat ylellisiä kotitekoisen hillon ja sitruunarahkan kanssa. Hyvää kahvia vielä siihen lisäksi.


Me söimme skonsseja sunnuntaina päiväkahvilla, sentään vähähiilihydraattisen lounaan jälkeen. Väliin levitettiin, mitä kaapissa sattui olemaan, eli lemon curdia ja appelsiinimarmeladia. Olivat ne ihan maineensa veroisia, mukavan mureita, kevyitä ja ihanan makuisia!


Kevyitä on, mutta vain kädessä, voita on ihan kiitettävästi.



sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Terveisiä kortemetsästä

 Klikkaa isommaksi

Tervetuloa metsään. Tämmöistä meillä täällä on. Aina välillä tästä tallustaa ohi joku hirmulisko, mutta me ollaan totuttu toisiimme. Tämä kaupunginosahan on peräisin liitukaudelta, mistä elävimpänä todisteena on jäljellä koulu tuossa metsän vieressä. Ostoskeskus näyttää siltä, että sitä ei ole liitukauden jälkeen juuri remontoitu, eikä olekaan, minkä takia siellä ei käy kukaan. Paitsi dinosaurukset.

Metsäkorte



Nämä ovat sellaisia puolitoista-kaksi metriä korkeita ja välissä hyppelee jättiläissammakoita.


Muuna kasvillisuutena on metsän laidassa jättimäisiä ohdakkeita. Kylmät väreet kulkevat lehtiä katsellessa, pelkkiä piikkejä.


On meillä täällä muutakin, vaikka pahkasikoja. Ainakin luulen niin, koska puissa kasvaa pieniä pahkoja juuri kärsän korkeudella. Niitä varten on ostarilla oma ravintolakin.


Rentukka on paikallinen opiskelijaravintola, josta minutkin aikoinaan joku pitkätukkainen ja -partainen räävitön hippi raahasi tukasta luolaansa. En muista kyllä panneeni yhtään vastaan, mutta näin kuulostaa paremmalta. The Byrdsin huumaavan musiikin siivittämänä tutustuimme savuisessa luolassa toisiimme ja kolme vuotta myöhemmin oltiin jo naimisissa. Hippi kyllä väitti joutuneensa vastoin tahtoaan naimisiin. Kyllä siltä kysyttiin, sanon minä, ja se vastasi tahdon.


Aurinko paistaa risukasaankin, ja tänään se on paistanut tasapuolisesti kaikille. Jatkan kuitenkin edelleen asuntopörssin selailua. Jos löytyisi vähän myöhemmältä aikakaudelta mukava, vajaa sataneliöinen rivitalo, yhdessä tasossa ja kivalla paikalla. Toimiva pohjaratkaisu pitää olla, eikä saa saa maksaa kovin paljon enempää kuin nykyinen. Ei ihme, että on ollut hakusassa jo kauan.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...