tiistai 8. toukokuuta 2012

Jotain hyvää iltateelle


Saako taas olla kakkuohje? Tämä pieni leivonnainen on nopea tehdä ja jotenkin tosi keväinen. Lisäksi aivan älyttömän helppo tehdä: ainekset vain sekoitetaan yhteen. 

Olen tehnyt muutaman kerran tätä Fanni ja kaneli -blogista löytynyttä ihanan raikasta limekakkua. Se on tiivis ja kostea, herkullinen yhdistelmä sitruunaa, jogurtin  happamuutta ja tietysti makeaa. Tämä on kaikkea muuta kuin kuivakakku!

 Limekakku

- 2 1/2 dl turkkilaista jogurttia tai muuta hapanmaitotuotetta
- 3/4 dl oliiviöljyä minä kyllä käytän rypsiöljyä tässä sen mauttomuuden takia
- 2 1/2 dl sokeria
- 1 limen kuori  tai sitruunaa
- 1/2 dl limen mehua sen raastetun sitruunan tai limen mehut
- 2 kananmunaa
- reilu 4 dl vehnäjauhoja
- 1 1/2 tl leivinjauhetta
- 1/2 tl suolaa

Sekoita jogurtti, öljy, sokeri, hyvin pestyn limen raastettu kuori, mehu ja kananmunat. Yhdistä kuivat aineet eri kulhossa. Lisää jauhot kahdessa osassa taikinaan ja sekoita kunnes tasaista.

Kaada taikina öljyllä kevyesti voideltuun tai rutistetulla leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan (23 cm). Paista 180 asteessa uunin keskitasolla 45-50 minuuttia. Kakku on kypsä kun keskelle upotettuun tikkuun ei tartu taikinaa ja pinta on saanut väriä.

Ripottele jäähtyneen kakun päälle limesokeria. (Sekoita limen kuorta ja sokeria.)


Tiinan kuvassa on limesokeria, mutta tässä vain tomusokeria. Maku on kuitenkin tämän kakun paras puoli, ei ulkonäkö. Veikkaan, että yllätyt positiivisesti!


Sopii kahvin seuraksi, mutta ehkä vielä paremmin teelle. Tykkään juoda iltaisin vihreää teetä ja olisin ikionnellinen, jos voisin syödä joka ilta tätä kakkua sen kanssa!



15 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Olisi niin hyvä idea pitää aina leivonnaisia pakastimessa, mutta tällaiselta pullahiireltä ne eivät ole turvassa edes siellä. Joten ei voi.

      Poista
  2. Hyv ältä ja helpolta kuulostaa. Mutta, mutta makeaa tulee pian syötyö yli sallitun - ainakin minun kohdallani. Olen yrittänyt entisestään harventaa leipomisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samma här, ja tämäkin kakku on parin viikon takaa sunnuntaikahvilta. Leivon käytännössä vain vieraille, ja niitähän meillä käy joka sunnuntai, siis nuorisoa syömässä:) Arvaa, kuka syö loput?

      Poista
  3. Jahka tässä olo kohentuu, juuri tuollaisen kakun voisi sopivan meillekin-tosin limeä ei ole vielä täällä kävellyt vastaan.Sitruuna? Käykö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitruunallahan minäkin teen, enkä vielä tähän päivään ole erottanut limen ja sitruunan makua toisistaan. Pitäisikin joskus opetella erottamaan ne. Luin joskus yhden entisen jyväskyläläisen kirjoittaman kreikkalaisen keittokirjan ja jäin pysyvään sitruunakoukkuun sen jälkeen. Rupesin lisäämään sitä vähän kaikkeen. Nyt ruokaohjelmista olen oppinut, että se hapon lisääminen ruokaan on tosiaan tärkeää maun tasapainon kannalta:)

      Paranemisia sinne! Tiukassa on ollut tuollaista täälläkin tänä keväänä.

      Poista
  4. Olipa taas herkullinen postaus, varsinkin nuo pionikuvat, kiitos!
    Huomasitko muuten, että Anja
    Kauranen sanoi aamu-tv´ssä, että 5 vuotta blogia pitänyt voi kutsua itseään kirjailijaksi? - Ulla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ei taitaisi mennä läpi, jos kirjailijaksi yrittäisi itseään kutsua! Jonkinsortin kirjoittajia me blogistit kyllä ollaan. Kun päivittäin on pakko saada pukata eetteriin jotakin hengentuotettaan, tunnen olevani lähellä toimittajaa tai tuottajaa. Onhan sekin taito nyhjäistä tyhjästä jotakin, vaikka sanottavaa ei varsinaisesti olekaan;D

      Poista
  5. Ihania kuvia ja postauksia. Viime viikon pyhiinvaeltajat oli hienot!
    Minäkin henkäilin äsken marketissa pionin nuppujen äärellä, mutta päädyin ostamaan itselleni äitienpäivälahjaksi sinisen hortensian. Oma apu paras apu!
    Meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toukokuussakin noissa pioneissa hehkuu keskikesän raskas huuma!

      Poista
  6. Yritän keskittyä pioneihin. Ne näyttävät kuvissa herkullisia. Mutta tuijotan silti vesi kielellä hyvältä ja helppotekoiselta vaikuttavaa kakkua... Se ei passais ollenkaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä joskus vieraille pitää leipaista jotakin, ja kaapissa on vain jogurttia ja sitruunaa...

      Poista
  7. Kiitos kakkuohjeesta. Innostuin heti tekemään. Pyörällä pinkaisin kauppaan hakemaan limet ja sitruunat (laitoin molempia).Eli kalorit poltettiin ensin. Rahkaa löytyi kaapista laitoin myös sitä vähän.Hyvää tuli, nyt testataan montako päivää säilyy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vieläkö siitä on jotain jäljellä..?

      Poista
  8. Olet tainnut ennenkin laittaa saman kakun ohjeen? Ainakin muistaakseni olen tekassu ennenkin tämän. Tänään tein kun tuli pari vierasta, ja käytin limeä ja mustikkajugurttia, ja tuli hyvää! On kyllä niin nopsa, että ihan hyvin sekottelin ja paistelin samalla kun vieraat olivat jo paikalla.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...