Bitter lemons

Bloggerin suojaus toimii nykyään hyvin: kahdeksan roskapostia oli odottamassa tarkistusta. Ja roskapostia ne tosiaan olivatkin: suoraan poistoon.

En ole käyttänyt enää sanatarkistusta, koska luvalla sanoen inhoan sitä. Olen kommentoidessani  aika lyhytsanainen, myös sen verran hätäinen, että useammin kuin kerran olen täpännyt kommentin eetteriin ja ihmetellyt jälkeenpäin, kun mitään ei näy. Homma on jäänyt tietysti kiinni sanatarkistusvaiheeseen, ja minä olen jo siirtynyt siinä vaiheessa muualle. 

Yllättävän monella on sanatarkistus päällä, ja kysyisinkin kainosti, oletko tarkistanut asetuksista, miten asia on? Kun se ei näy itselle, sitä ei aina muistakaan. Roskapostin takiahan sitä käytetään, ja nyt tuo Bloggerin omakin suodatin näyttää tosiaan toimivan hyvin ja sinne menee vain ne, joitten pitääkin.

Tuli mieleen ihan toinen asia, ihailen nimittäin kaikkia, joilla on suuri intohimo yhteen asiaan ja jotka myös pääsevät pitkälle harrastuksessaan. Joku,siis aika moni, pitää ruokablogia ja postaa lähes joka päivä jotakin säkenöivää herkkua. Joku jaksaa kirjoittaa uusista vaatteista jatkuvasti, tai keksiä aina uusia neuleita. Valokuvaus, eläimet, sisustus,  kirjat ja mikä tahansa harrastus voi viedä koko käden.

Kokonaisvaltainen ajattelu on synnynnäinen ominaisuus, johon ei juuri voi vaikuttaa. Ainoa tämän blogin satavarma aihe olen siis minä itse. Olen toki kovasti kiinnostunut monista asioista, mutta en mistään niin palavasti, että olisin päässyt erityisen  pitkälle siinä.

Ehkä blogin iso punainen lanka on kuitenkin valokuvat, vaikken siinäkään kovin pitkällä ole. 

Lasileikkejä ja pyykkivuoria

Minulla on neljä tällaista sherrylasia, jotka löysin 90-luvulla Stockmannilta jollakin Helsinginreissulla. Olen valtavan ylpeä niistä, ja ne tuottavat jatkuvaa iloa. Oletan jalan olevan käsin puhallettu, ei kai tuollaista saa koneella tehtyä.

Kokeilin nyt kamerassa pienintä 12 mm loittorengasta 50 mm linssin juuressa.

Aurinko paistoi mukavasti aamupäivällä, kun pyörittelin nonstoppina pesukonetta ja kuivauskaappia. Tosin se ihan ihka ensimmäinen koneellinen (siis se tänä aamuna tuotu lainakone) päästi ensimmäiset poistovedet aluksi lattialle! Onneksi kuulin lirinän heti alkuunsa ja syöksyin sulkemaan virrat. Soittamaan huoltomies takaisin. Ongelmaksi paljastui tällä kertaa tukossa oleva poistoletku. Kun se saatiin putsattua -ja kamalaa muovimaista töhnää olikin- alkoi vihdoin lyyti kirjoittaa ja pyykkivuori vajua.

Mitäpä siinä odotellessa muuta tekemistä, kuin opetella kuvanottoa. Vaikka minkälaisia säätöjä kokeilin, mutta en saanut taltioitua auringonvaloa ja valon väriä. Näistä kuvista ei arvaisi, että aurinko paistoi suoraan kohteeseen.

Pieniä ilmakuplia sisältävä kuppi taitaa olla tuikkukäyttöön tehty. Ostin sen joskus Tallinnasta ja säilytän siinä kylppärin lasihyllyllä vanupuikkoja.

Loistava maanantai

Talitintti sanoi päivällä aivan kirkkaalla äänellä täydellisen ti-ti-tyyn. Kevät etenee siis täyttä häkää, mutta vain omassa päässä, ulkona siitä ei muuten ole hajuakaan. Lumimyräkkää pukkaa, vaikka asteita ei ole kuin juuri ja juuri nollan alapuolella. Huhtikuussa se kuitenkin alkaa varmasti ja se on ihan kohta se.

Tai ei kevät ole vielä päässäkään, vaan mielessä. Päässä tuntuu nimittäin olevan muutakin kuin kevättä. Epäilen, ettei poskiontelontulehdus ole  kokonaan parantunut, mutta annan sille vielä pari päivää aikaa ilmaista aikeensa.

Nämä kokeilut on tehty kaikkien kolmen loittorenkaan kanssa ja  värimaailma on juuri minun mieleeni. Intialaisen rehevää ja voimallista väriä! Tuskin koskaan lähden Intiaan, joten joudun ihastelemaan sitä vain elokuvissa. Omassa hyllyssä on ainakin Matka Intiaan, Darjeeling Limited ja iki-ihana Monsoon Wedding.

Ei tullut pesukone vieläkään kuntoon. Korjaaja kokeili uudet varaosat ja kävi läpi kaikki  muutkin mahdolliset, mutta kone ei toiminut. Siinä sitten taivastelimme yhdessä. Nyt tilataan vielä yksi varaosa Ruotsista ja odotetaan, kunnes herran talviloma on ohi ja ehtii asentamaan. Onneksi hän lupasi tuoda huomenaamuna lainakoneen, että pääsen pyykkivuoren kimppuun.

Yritin siinä piipittää, että jos kuitenkin soittaisin vakuutusyhtiöön, että saataisiin korjauksen  sijaan uusi kone, mutta kuulemma korjaus vielä kannattaa, jää puoleen uuden  hinnasta.

Tityy vaan!

Ihan tyypillinen lauantai turhuuksien turuilla

(Lainattu kuvahausta)

Teen mitä tahansa  oheistoimintaa välttääkseni siivousta tai muita pakollisia töitä kotona. Tänään rupesin pesemään koruja, kun mieleen oli ensin tullut keittiön kaapinovien pesu. Kirkkaassa aamuvalossa näkyi kaikki lika valkoisissa ovissa. Liotin siis hopeisia ranneketjuja ja korvakoruja ammoniakkiliuoksessa ja pesin niitä puhtaaksi. Timanttisormukset pesin  hammasharjalla ja tiskiaineella. No nyt kiiltää kaikki muut paitsi keittiön kaapit. 

Oli ihanaa käydä pyörimässä lauantaitungoksessa kaupungilla parin viikon hiljaiselon jälkeen. Tai olinhan tietysti viikon töissä tässä välillä ja vielä varsin tyytyväisenä, tunsin todellista työniloa. Hyvän työfiiliksen salaisuus oli aikainen nukkumaanmeno ja kunnon yöunet joka yö. Yksinkertaista, mutta vaikeaa vielä vanhallekin.

Ruokaostoksilla käymme lauantaisin mielellään Mestarin Herkussa, jossa on  pikkuisen parempi tunnelma kuin isossa marketissa. Sieltä löytää mustaviinimarjajauhetta aamurahkaan, hyviä sämpylöitä sunnuntaiaamuksi ja upeita juustoja. Tällä kertaa en voinut vastustaa kiusausta ostaa Pyymäen leipomon supermakeita Canelo-korppuja. Niitä sitten vedimme miehen kanssa päiväkahvilla kaksin käsin.

Alennusmyynnistä tarttui mukaan muutakin. Olen nuuhkinut jonkin aikaa jo Versacen Versusta ja uutta Vanitas-tuoksua. Niissä on molemmissa sellaisia sävyjä, joista pidän. Tarpeeksi raikkaita arkikäyttöön, mutta kuitenkin riittävän naisellisia aikuiselle naiselle. Viime kesän lempituoksuni oli saman merkin Versense. Omituisia nimiä muuten, voisivat keksiä jo muutakin...No ostin sitten tuota violettia Versusta, kun se oli tarjouksessa vain kolmellakympillä.

Nyt on taas tuleva viikko vapaata. Paras uutinen on, että pesukoneen korjaaja tulee takaisin varaosien kanssa maanantaina. Kaksi viikkoa ilman omaa pesukonetta on tuntunut aika pitkältä.

Jotain kivaa tiedossa

Sain repäistyä sen verran itsestäni irti, että varasin kesäkuun alkuun lomamatkan Amsterdamiin. Blue1 lentää sinne suoraan ihan mukavina aikoina eli sinne aamulla ja takaisin päivällä, ja vielä varsin edulliseen hintaan. Otin vielä hyvän hotellin ihan keskustasta.

Edellisen kerran olen käynyt Amsterdamissa pari kertaa alle 20-vuotiaana, joten kaupunki on aika uusi kokemus. Mies ei ole käynyt siellä  vielä koskaan. Hän olisi nytkin lähtenyt mieluummin Roomaan, mutta kun minä olen kahtena edellisenä kesänä käynyt Italiassa, niin olisi mukava kokeilla välillä jotakin muutakin. (Eikä mies  sitä paitsi pannut tikkua ristiin koko hankkeen eteen.)

Nyt on jotain odotettavaa. Sillä välin friteerasin illalliseksi puoli kiloa pikkumuikkuja ja keskisormeni. Loppuilta onkin kulunut oikea käsi jäävedessä.

Piccolinon merkkipäivä

Kyllä meillä kävi flaksi

kun Vilma täyttää tänään kaksi!

On koira meitä paljon muuttanut:

päivittäisen hymyn tuottanut.

Telkkarin ja sohvan ystävä kertoo

Aurinko ei ehkä tänään näyttäytynyt, mutta sain aloittaa työt tauon jälkeen niin rennosti, että kuvan valoisuus on ihan paikallaan. Kävelin aamulla parikymmmentä minuuttia töihin ja epäilin muutaman kerran jo kupsahtavani kohta kumoon. Hidastin sitten mummovauhtiin ja päätin  vaan panna kinttua toisen eteen. Pääsin kuin pääsinkin perille. Aloin yskiäkin enemmän vasta illalla kotona, joten sikälikin tilanne on paranemassa.

Illan olen varmuuden vuoksi taas köllinyt sohvalla. Heimovaimot kelpasi hyvin katsottavaksi Liviltä. Nuoren brittitytön kokemukset afari-heimon luona olivat aitoa ja kiinnostavaa katsottavaa. Kovia kokenut tyttö lähti nöyrällä mielellä oppimaan jotakin ja oppi myös. Hän oppi pitämään itsestään ja hyväksymään itsensä ja menneisyytensä. Hän oli syvästi liikuttunut siitä, miten vieras perhe otti hänet  tyttärekseen ja hyväksyi hänet sellaisenaan. Hyväksyntä on parantavaa, sen olen omissakin hommissani huomannut.

Muuten olen viikon ajan katsonut tallennuksesta kanadalaissarjaa Emilie. Sarja esitettiin viime syksynä ja heti sen perään ennen joulua vielä toinen sarja jatkoksi, Emilien tytär. Jälkimmäinen  kertoi tomerasta ja kauniista Blanchesta, joka 1920-luvulla halusi opiskella lääkäriksi, ja koska sitä ei pidetty mahdollisena naiselle, hän opiskeli luostarikoulussa sairaanhoitajaksi. Uransa hän aloitti köyhien siirtolaisten asuttamassa syrjäisessä metsäkolkassa ja sai selvitä siellä, miten parhaaksi taisi. 

Mutta siis nyt katsomani sarja Emilie kertoi Blanchen äidin elämästä vuosisadan vaihteessa. Emilie oli kunnianhimoinen ja vahvatahtoinen nainen, joka halusi opettajaksi. Hän aloitti 18-vuotiaana kyläkoulussa ja opetti siellä menestykekkäästi viisi vuotta, kunnes meni naimisiin ensirakkautensa Ovilan kanssa. Kahden intohimoisen ja itsepäisen luonteen yhteensovittaminen oli kaikkea muuta kuin helppoa, kun itse elämäkin toi eteen enemmän vastoinkäymisiä kuin nykyihmiselle ehkä tulisi. Varsinkin ne kaikkiaan yhdeksän lasta!

Vaikka toimeentulosta, lastenhoidosta, väärinkäsityksistä ja toisen kuuntelemattomuudesta ne vaikeudet meidänkin aikanamme kumpuavat. Vasta nykynuorilla on ehkä himpun verran enemmän taitoja kuunnella ja ymmärtää toisiaan kuin ihmisillä ennen. Kun tiedämme, että kyse on nimenomaan taidosta, jota voi opetella. Voi saada vaikutteita vaikka televisiosta, muista kulttuureista, joissa ollaan pitemmällä näissä asioissa. Minun nuoruudessani ei ollut kuin Peyton Place, jossa lähinnä tuijoteltiin.

Väriläiskiä

Auttaisikohan irtoripset?

Koko aurinkoinen vapaaviikko on mennyt sisällä sairastellessa. Ei paljon kannattaisi valittaa, kohtalotovereita on paljon eikä tästä liian usein ole tarvinnut kärsiä. Ulkoilu ja muu elämä vaan on ollut kovin vähäistä. Niillä minilenkeillä, mitä koirien kanssa on tehty, on ollut kiva seurata lumien hidasta sulamista. 

Keljuinta on ehkä se, kun mikään ei huvita. Sairaana tulee ärtyisäksi, alkaa ärsyttää sellaiset asiat, joihin normaalisti ei kiinnitä huomiota ollenkaan. Yhtäkkiä ei siedä jotain vanhaa juttua enää silmissään, vaan se on heitettävä pois. Kun eilen oli lähdettävä kaupungille asioille, ehostin hiukan kasvoja ja heittelin surutta vanhoja meikkejä roskiin. Ehkä saankin tällä tavalla vähitellen putsattua muualtakin ylimääräisiä tavaroita roskiin.

Nenävärkkiä putsailen siihen asti suolavesikannulla kolme kertaa päivässä. Jos se vähentäisi painetta päästä.

Aurinkoa kuvissa, täytettä päässä ja pyykkikorit pullollaan

Päivän ohjelmaan kuuluu pesukoneen korjaaja, joka on kohteensa kimpussa ja saa toivottavasti uudehkon härvelimme taas toimimaan. Kun muutamaan päivään ei ole voinut pestä pyykkiä, on huomannut, miten tärkeä kone sekin on. Käsinpesuun ei ole edes tiloja.

Sen jälkeen haen apteekista antibiootit poskiontelontulehdukseen ja leikkautan tukkani. Jospa sitten olo alkaisi vähitellen kohentua.

...Ei tullut kone kuntoon, vaan tarvitsee uuden piirilevyn tai kokonaan uuteen vaihdon. Neljä vuotta!!! Eikä ollut halpa kone, vaan edellisen korjaajan suosittelema merkki. Toivottavasti edes kotivakuutus korvaa jotakin.

V & L

Täällä on tahistu kahden koiran kanssa ja siinä on kyllä kaksi kertaa enemmän tekemistä kuin yhdessä. Siinä ne pienet hömppäuunot katsovat nätisti meidän miestä, joka on lähdössä aamulla töihin.

Yksin niitten ulos vieminen on nykykielellä sanottuna vähintääkin haasteellista, mutta voisin  yhtähyvin sanoa suoraan, että veemäistä. Luna on hidas nuuskija, ja Vilma hyppii ja härkkii sen ympärillä ja tekee välillä hurjia syöksyjä. Minä käytän ne yhdessä ulkona ja mies erikseen. Suojaisassa paikassa päästän ne juoksemaan vapaana ja päästelemään höyryjä ulos.

Mikäs siinä on aamuauringossa paistatellessa!