keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Niukkaa väriä ja kesälomamietteitä




Vieläkö kestää lähettää niukanvärisiä ja vähäeleisiä kuvia pohjoisesta? Erilaisuus viehättää, kyllähän se tiedetään. Kun täältä kumpuilevasta ja vehreästä Keski-Suomesta ajaa Ouluun päin ja jatkaa siitä Kemintietä pohjoiseen, silmä lepää tasaisessa maastossa ja kuivissa hiekkakankaissa. Juuri sellaiset hiekkapohjaiset metsät jäkäläkankaineen ovat minun ja meidän miehen mielestä niitä kaikkein ihanimpia metsiä. Merenrannan läheisyyys ihastuttaa ja parasta on tietysti nähdä välillä vilaus merestä. Tosin se ei tieltä poikkeamatta tahdo onnistua.




Olen miettinyt, miksi tämä kesä tuntuu erilaiselta kuin ennen. Olen useimmiten ollut lomalla kesäkuussa, ja kuten tiedätte, viimeiset viisi vuotta ylipäänsä paljon lomilla tai vain joka toinen viikko töissä. Monena vuonna olen ottanut kolmen viikon loman kesä- ja elokussa. (Oikeasti se on kuitenkin ollut kahden viikon loma.) Olen päätellyt, että kun saan muutenkin olla joka toinen viikko vapaalla, voin yhtä hyvin olla heinäkuussa töissä.

Yllättäen se ei ole sama asia. On ollut ihanaa olla koko heinäkuu vapaalla, yhteensä viisi viikkoa. Vasta tänään tajusin, että kun työviikon jälkeen menee puoli viikkoa aina toipumiseen, niin eihän se nyt kesällä miksikään muutu! Vapaaviikko ei muutu lomaksi kesällä, vaan lomafiilis vaatii pitemmän ajan syntyäkseen. Muuten en jaksa innostua lähtemisestä.

Vapauden tunne on ollut nyt huumaavaa pitkästä aikaa. Kaikenlaista kivaa tekemistä on ollut paljon ja samoin välillä rauhallista kotielämää, jolloin kauppareissu riittää päivän kohokohdaksi.


Otetaan sitten jotain muuta. Ystävämme veivät meidät tutustumaan Hullu Poroon kuuluvaan Tonttulaan, joka yllättäen on kesälläkin auki. Kävimme siellä nauttimassa kuohuviinit ja vohvelikahvit. Paikka oli tosi hauska ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen.



Olen yhdistänyt tähän kolme kuvaa



Tonttulassa on ikuinen joulu. Näytti oikeasti kivalta keskellä kesääkin! Tuvan hämärässä kynttilät ovat tervetulleita.

Naistenhuone tonttujen tapaan.






tiistai 30. heinäkuuta 2013

Lisää Leviä

Oikealla on pulskaneilikka, vai?


Pohjoisessa tienvarret kukkivat jotenkin eri tavalla kuin tällä etelämpänä. Paljon runsaammin, ja varsinkin kissankelloa, lapsuuteni lempikukkaa. Kissankellolle riittää kai vaatimaton hiekkamaa ja sitähän tuolla riittää. 



Ylemmäksi noustessa, tällä kertaa tietä pitkin sauvoen, huomaa miten kasvillisuus muuttuu koko ajan matalammaksi. Lopulta puut loppuvat kokonaan.






Kyllä tuota maisemaa katsellessa mieli lepää. Korkealla olemisessa on jotain aivan maagisen ihanaa. Voimakas tuuli, laaja autius ja hiljaisuus sen tekevät. Voi pysähtyä, vaikka olisikin vain käymässä. Olen ollut onnekas, kun kahdella viime vuosien reissullani Lappiin on sattunut olemaan aurinkoinen ja lämmin sää. 


Vilukkoa ei Keski-Suomessa juuri näe, se on osunut silmääni vain Lapissa. Kuvan tarkennus on mennyt vähän metsään, auringossa kun ei aina näe takanäyttöä aurinkolasien takaa tarkkaan.

Mikähän tämä kukka on, tunnistaako joku?



Vähemmän urheilulliset voivat mennä gondolihissillä rinteen jyrkimmän kohdan yli panoraamahotellille ja jatkaa siitä nousua lihasvoimalla ylös asti. Levi on siitä helppo tunturi kavuttavaksi, että melkein ylös asti pääsee myös autolla, samoin kilparinteen hissi tuo ihan huipulle kesälläkin. 



Aikamoinen kylä tuolla on, voi vain kuvitella kuhinaa hiihtokaudella. Nyt  kesällä liikkeellä ovat patikoijat ja golffaajat.




Tässä pienessä laaksossa on kauniit, lähes syksyiset värit.


Variksenmarjaa, siitä on meillä tehty mehua.

Rakkaa pitkin ei tee mieli vapaaehtoisesti astella. Nyt ei tarvinnut.






Voi hulluja! Pojat lähtivät tuosta vauhdilla jyrkkää rinnereittiä alas. Tuskin uskalsin katsoa. Alamäkipyöräily on minusta ihan kauhea laji, kuten melkein kaikki muutkin vauhtilajit, hohhoijaa. Hieman pienemmässä mittakaavassa olen ollut ihmeissäni näitten kanssa omassa sienimetsässäni, jossa meinaa jäädä joskus yllättävän suhahtajan alle.


On siinäkin puolensa, että pääsee tunturin laelle ja sieltä pois alle puolessa päivässä sen sijaan, että käyttäisi matkaan jalkapatikassa koko päivän.



perjantai 26. heinäkuuta 2013

Poroja katsomassa

 Parasta Lapissa on porojen näkeminen, heti maisemien jälkeen! 

Palasin eilen kotiin vajaan viikon reissulta Kittilän Leville, jossa ystävillämme on mökki, tai siis loma-osake. Ajoimme miehen kanssa sunnuntaina Pohjanmaalle ja jatkoimme heti maanantaiaamuna ystävien kanssa yhdellä autolla pohjoiseen. Ajomatkaa kertyi kahdeksan tuntia, kun pysähtelimme välillä ja ajoimme osan matkasta Ruotsin puolella (ei muuten kannata, oli huonoa tietä.)

Voisi kuvitella matkaa pitkäksi, mutta se sujui rattoisasti rupatellen. Kun on tuntenut toisensa melkein aina, mutta asuu kaukana, riittää juteltavaa. Edellisen yhteisen reissun teimme muuten samaan kohteeseen lasten kanssa joskus -95 ja jatkoimme siitä vielä Norjan puolelle Tromssaan. Nyt keskityimme patikoimaan Levin maisemissa. 






Nämä söpöläiset löytyivät Levi-tunturin rinteellä olevan Panorama-hotellin pihasta. Siinä ne lepäilivät auringossa. Tuuli ajoi sääsket tiehensä. Vaadin suojeli selvästi vasaansa, mutta päästi kuitenkin aika lähelle kuvaamaan. Seisoin tiellä, en häirinnyt sen lähempänä, oli pokkarissani kuitenkin vähän zoomia.








Nämä muut köpöttelijät olivat sitten ihan ylhäällä. Ja muuten sääskistä ei ollut koko matkalla haittaa, ehkä tuulen takia, eikä niitä ollut muutenkaan paljon. Silloin edellisellä kerralla 90-luvulla piti yhteisvalokuva ottaa sekunnissa, kun sääsket olivat niin kimpussa. Ja Enontekiöllä oli silloin ilma mustanaan, kun pysähdyimme syömään eväitä. Leipä kädessä juoksin, etteivät saisi kiinni!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...