Ylellistä ja edullista eli meikkihullun laatikolla

Säilytän meikkivoiteita ja hajuvesiä kylpyhuoneen lasihyllyillä. Viikkosiivousta tehdessä (teen sen siis vain omassa kylpyhuoneessani) ja lasihyllyjä pyyhkiessäni tuli mieleen, että monista meikeistä on tullut hankittua sekä kalliimpaa että halvempaa laatua. Ei siis välttämättä parempaa ja huonompaa, eri hintaista vain.

Clarinsin Skin Illusion on minun naamalleni maailman ihanin meikkivoide: ohut ja huomaamaton, mutta tekee ihon jotenkin säteileväksi. Kaksi putelia olen nyt käyttänyt peräkkäin, mutta kun huomasin pullon olevan pian loppumassa, kävin hankkimassa Sokoksen tarjouksesta kympillä Maybellinen Fit -voiteen. Miniä suositteli sitä, eikä syyttä. Se todella on ohutta ja ja jättää kauniin ja raikkaan pinnan, peittää vain kevyesti. Aivan täydellinen kesää kohti mentäessä!

Olen muuten kokeillut kahta BB-voidettakin eli niitä Blemish Balmeja. Garnierin hankin ensin ja hylkäsin samantien. Estée Lauderin BB-voiteesta pyysin pienen näytepurkin enkä pitänyt siitä yhtään sen enempää. Ei vaan sovi mulle. Onneksi ei tullut tuhlattua enempää rahaa siihen, vaikka hilkulla oli.

Jos haluan meikin kestävän siistinä iltaan asti tai muuten vaan itseluottamuksen kohotusta, käytän primeria. Ostin kerran lentokoneesta Clarinsin Beauty Flash Balmia ja se on ollut hyvä ja toimiva pohjustus varsinkin talvisaikaan. Käytän sitä silmäluomille ja huulillekin.

Mutta jos haluan todella hyvän meikin, taputtelen naamalleni Lumenen Kiinteyttävää pikakaunistajaa. Siitäkin on menossa jo toinen pullo, eli aivan ehdoton tuote siis. Lumene tekee ihon terveen väriseksi, meikki pysyy raikkaana ja minusta näyttää aina kuin se saisi ilmeenkin hymyileväksi.

Tuon Lumenen Matifyin primerin ostin, kun sitä kehuttiin. Lankean kaikkiin kohtuuhintaisiin testivoittajiini! Toistaiseksi olen sivellyt sitä nenään siinä toivossa, että se ehkäisisi kiiltoa myöhemmin päivällä. En osaa sanoa, onko siitä ollut apua vai ei. Lumenen silmämeikin pohjustajaakin laatikossa on, mutta ei tule oikeastaan käytettyä. Taputtelen mieluummin pikakaunistajaa luomille ja se auttaa kyllä sielläkin.

Peiteaineissakin luotan Lumeneen. Taputeltava herkän ihon Red Neutralizer puuttuu tästä, mutta valokynä on päivittäisessä käytössä. Tosin Cliniquen valokynä päihittää kaikki muut kokeilemani, mutta vein sen työpaikan meikkipussiin, kun tämä Lumene oli Cittarin tarjouksessa vain 6e.

Sinisessä putkilossa oleva silmänalusten peiteaine on kyllä hyvää, mutta en jaksa värkätä noin pienen tuubin ja korkin kanssa, siinä menee hermot! Tuokin aine saisi olla vaikka valokynän muodossa, niin tulisi käytettyä. Vaihdan aina putsarit ja vartalovoiteetkin pumppupulloon. Riittää kun kasvorasvojen kannet lentelevät lattialle.

Lancômen Hypnôse on ollut jo kauan harvalle ripsikalustolleni paras mahdollinen ripsiväri. Sitä ennen se oli Definicils. Vaihtelunhaluisena kokeilen silti jatkuvasti muitakin, jos vaikka löytyisi joku vielä parempi. Yksi ylistetty Sensai 38° lojuu nytkin käyttämättömänä, kun en suuremmin tykkää siitä. Mutta tuo Yves Rocherin punainen Lash Plumping Mascara on ollut kiva yllätys. Siinä on ihan erilainen harja, mutta se toimii.

Olen käyttänyt vuosien varrella aina silloin tällöin Yves Rocherín voiteita, mutta en koskaan värikosmetiikkaa. Nyt kävin tutustumassa liikkeeseen, kun se oli muuttanut uusiin tiloihin ja innostuin joistakin tuotteista.

Shiseidon ripsentaivuttajista olen postannut kerran täällä. Ihanat! Nyt niitä saa Sokokseltakin.

Huulterajaussuoskkini on vuosia ollut tuo takana oleva Max Factor Ruby-värisenä. Huulten rajat ovat vuosien myötä muuttuneet epämääräisiksi, joten kynää kyllä tarvitaan. Max Factor on sopivan pehmeä ja väri on hyvä, vähän harmahtava roosa, joka näyttää luonnolliselta. En pidä punaisista rajauskynistä. Dioria ja Guerlainiakin löytyy, mutta missään muussa ei ole juuri oikeaa sävyä.

Kynissä varsinkin minusta kannattaa panostaa halvempiin, jos tahtoo säästää pennosiaan.

Sensain nestemäinen rajaustussi on ihana, sivellin sopiva ja liukuu hyvin luomella. Sen kanssa vaan on käytettävä myös luomiväriä. Jos on kiire tai haluan vain vähän meikkiä, piirrän silmät näkyviin rillien takaa IsaDoran violetilla kynällä. Se on hyvin pehmeää ja sillä saa helposti myös paksun rajauksen, joka käy luomiväristäkin. Olen tykännyt IsaDoran harmaastakin kynästä.

Lumenen kulmakarvavahalla ei ole kilpailijoita. Sillä on oiottu kulmat kuriin vuodesta toiseen. Kulmakyniä ja muita värejä en tarvitse, kun värjään kerran kuussa itse karvat näkyviin ihan niillä maitokaupan tuotteilla.

Huulipunaosasto on hulluuteni ytimessä, niitä ei voi koskaan olla liikaa! Diorin Addict -huulipuniin ihastuin viime kesänä, ja niitä onkin tullut hankittua jo neljä. Värit ovat uskomattoman herkullisia ja laatu juuri sitä, mitä punalta odotan: pehmeää, rasvaista, sopivan kevyttä ja vähän  läpikuultavaa. Värit Rock'n Roll ja Show sopivat parhaiten kesään. (Tässä ne värisävyt eivät kyllä näy oikein, kaikki ovat oikeasti viileitä punaisia, pinkkiin vivahtavia.)

Löysin kuitenkin yllätyksen sieltä Yves Rocherin liikkeestä. Sheer and shine -sarjan punat ovat yhtä ihania kuin Addictit. Löysin raikkaan viileänpunaisen, joka raikastaa ilmeen hetkessä, ja pysyy.

YSL:n irtopuuteri on tähän asti parasta, mitä olen käyttänyt. Siksi hankin talvella uuden samanlaisen, kun se muutaman vuoden käytön jälkeen loppui. Hinta kyllä kirpaisi, mutta kun täydellisen puuterin saa täydellisen pehmeän harjan kanssa ja täydellisen kauniissa rasiassa, on asia selvä. Ja ihan parasta siinä on se ruuvaussysteemi, jolla puuteria saa esille sopivan määrän.

Hyvä vaihtoehto on puristepuuteri. Sleekin Suede Effect on ohuenohut ja silkinpehmeä puuteri pienessä rasiassa. Sitä pidän aina laukussa mukana. Tilasin tuotteen joskus verkkokaupasta eikä maksanut maltaita.

Töissä on peilikaapissa Lumenen mineraalipuuteri, jolla voi hoidella nenää päivällä. En tykkää siitä yhtään. Makuasia, olen varma, että jonkun mielestä se on hyvää.

Sen sijaan Lumenen aurinkopuuteri on vuosikausia ollut lempituotteeni leuan alle ja nenän kavennukseen, sekä tietysti tuomaan hiukan väriä tarvittaessa. Väri ja laatu ovat sopivia, mutta saisivat pakata sen kyllä vähän nätimmin. Monia muitakin olen kokeillut ja aina pettynyt, kuten tuohon oikealla olevaan Ben Nyen varjostusväriinkin.

Diorin poskipuna sai pikakyydin töihin sen jälkeen, kun hankin Make Up Storen pinkin poskipunan. Luonnollinen, täydellinen tuote. Ja yksinkertainen kuin mikä.

Diorin viiden luomivärin rasiat ovat kauniita kuin koru ja monien suosiossa. Pariin olen haksahtanut ihanien sävyjen takia, mutta oikeastaan ne varistavat aika lailla. 

Violetti Lancôme taas on ollut käytössä vuodesta 2008 ja se riittää epäilemättä vuosisadan loppuun asti. Se on aivan täydellinen silmilleni sekä värin että laadun puolesta. Clarinsin harmaanruskea on erinomainen talvikäytössä.

Luomivärejä ei tarvitse hankkia usein, joten siinä kannattaa panostaa laatuun. Se laatu voi löytyä ihan mistä hintaluokasta tahansa, ei välttämättä kalleimmasta. Minulla vaan sattuu nyt olemaan näitä, eikä tarvetta uusiin ostoksiin tule ihan heti. Näillä väreillä saa kyllä loihdittua meikin joka lähtöön, kun on vaan hyvät siveltimet, joilla taikoa lurppaluomet vähän huomaamattomammaksi.

Tämän kevään suuri tuoksurakkauteni on Chloén L'eau de Chloé. Se on kesäisen raikas tuulahdus sitrusta, ruusuvettä ja patsulia. Tuoksu ei avaudu aivan heti, ja se on jotenkin pehmeänpyöreä, ei mitenkään kirpakka. Ruusukaan ei tulvahda sieltä mitenkään esille, vaan sitä pitää hakea. Hienostunut ja pehmeä jälki tulee patsulista. Kun jossakin on sitrusta, patsulia tai bergamottia, olen yleensä myyty. Tällainen chypre-kukkainen tuoksumaailma on ihan parasta. Uskalsin ostaa aluksi vain tämän pienen pullon, mutta voisin jatkossa hankkia tätä lisääkin.

Yves Rocherin So Elixir yllätti ihan täysin. Edullinen tarjoustuoksu on tosi ihana, nuuhkin sitä aina puseroista ja huiveista jälkeenpäin. Kesäisen raikas on tämäkin. Siitä löytyy monia suosikkiainesosiani eli bergamottia, punapippuria, jasmiinia, ruusua, patsulia ja tonkapapua. Tämä on kuitenkin kevyempi ja arkisempi kuin Chloé.

Essien kynsilakoille ei kokemuspiirissäni ole kilpailijaa halvoissa lakoissa, vaikkei näitäkään ole hinnalla pilattu. Nämä todella pysyvät ja peittävät ja kynnet kestävät paremmin lohkeilematta lakan alla. Samaan syssyyn voisin kehua Sally Hansenin lakanpoistoaineenkin, mutta ei nyt tullut kuvaa siitä. Pullo on tarpeeksi iso ja aine oikeasti hyvää.

Hankin viimeksi kuvassa keskellä olevan Essien pohjalakan ja sen oikealla puolella olevan kynnen väriä raikastavan lakan. Niillä saa tehtyä ihanan  raikkaat ja vaaleat arkikynnet, varsinkin jos värjää valkoisella tussilla vielä kynnenkärjet.

Ehkä jatkan nyt sitä siivousta.

Ideoita etsimässä

Kuva: A la Carte, vähän ikävä, vaikka kaapinovet mieleiset

Kun katselee netissä keittiökuvia, on saareke siellä ja saareke täällä. Meillä kotona on erillinen keittiö, johon on käynti eteisestä. Sinne ei saareketta saa mitenkään, siitä haaveilin nimittäin jo edellisessä remontissa 13 vuotta sitten. Silloin teimme myös kustannussyistä ratkaisun, että vesi- ja liesipisteitä ei siirretä ja siksipä ne ovat varsin ahtaasti tiskikoneen kanssa kaikki vierekkäin, ja se rajoittaa suunnittelua. Muuten tilaa on riittävästi ja kaappejakin kolmella seinällä.

Kuva täältä

Näissä kahdessa ylläolevassa keittiössä minua viehättää niiden tiiviys, ne ovat yksinkokkaajan unelma: kaikki on käden ulottuvilla. Kahdelle kokille saattaisi tulla jo ahdasta.

Kuva täältä

Haluan nyt tummanharmaan pöytätason ja korkeakiiltoiset kaapinovet ja tässä on aika pitkälle sen näköistä, kuin kuvittelen. Kun katselimme laattavalikoimaa ja keittiöitä, mies tykkäsi, että välitilan pitää olla myös tumma, jos pöytätasokin on, ja kallistuin kyllä itse samalle kannalle.

Kuva täältä

Kuitenkin meillä on puupöytä ja puisia leikkuulautoja, ne tuovat lämpöä harmaa-valkoiseen väritykseen. En missään nimessä halua valkoista lattiaa, vaan ajattelin korkkia, mutta en vielä osannut valita väriä.

Kuvien lähde: Mrs Jones, joka esitteli tätä blogissaan

Tämä keittiö on kotoisin Silkkiä ja samettia -blogista, ja on aivan unelmakeittiö. Tiiliseinä on niin upea! Se tuo elämänmakua muuten moderniin keittiöön. Sitä samaa minäkin haen. Mutta kun tarkaan katselin tänään erilaisia kivipinnoitteita, josta kyllä molemmat tykkäsimme, oli pakko todeta, ettei minusta ole niin epätasaisen pinnan puhtaanapitäjäksi. Mikrokuitu selvittää sileät pinnat, mutta tuohon pitäisi paneutua vähän enemmän.

Kuva: Sköna hem 3/2012

Tässä mennään ihanasti vähän bloheemimpaan tyyliin, jota näkee paljon  ruotsalaisissa lehdissä ja blogeissa. Musta näyttää valtavan hyvältä ja houkuttelevalta, mutta kuinka kauan?  Kerran ja aika pitkään sinikeltaisesta keittiöstä kärsineenä kammoan kovin vahvoja väriratkaisuja niissä paikoissa, joissa maalaaminen ei riitä muutoksen tekemiseen.

Mutta silti, nämä molemmat mustat kuvat ovat ihania!

Kuva: Sköna hem

Kuva täältä

Tässä yläkuvan vasemmalla seinällä on aika pitkälle sellainen keittiömalli, mitä minulla on mielessä. Saa nähdä, tuleeko se oikeasti olemaan mitään sinne päinkään. Ainakin nykyinen helmenharmaa kaakelivalinta on näyttänyt alusta asti liian pliisulta, valkoisten kaapinovien lisäksi saa olla jotain terästystä.

Kuva täältä

Tässä on taas on mielenkiintoinen ja juuri oikeanvärinen välitilan päällyste, lieneekö lasia. Kirkas valaistus kruunaa sen.

Meillä on siis joskus ollut tummansiniset kiiltävät laatat. Ne näyttivät kyllä hyviltä, mutta se oli aikaa ennen mikrokuituliinoja. Vannoin silloin, etten ikinä enää katso kiiltäviä laattoja päinkään, niin vaikea niitä oli saada tahrattoman puhtaiksi ja kaikki pyyhkimisen jäljet jäivät näkyviin. Nythän sitä ongelmaa ei enää ole.

Kotona ja levällään

Kun olen kotona vapaaviikolla, tapaan levittäytyä kaikille isommille pöydille. Sohvapöydällä on aina levällään useita kesken olevia lehtiä ja kirjoja. Osa on jätetty auki jonkun sopivan reseptin kohdalta, joku toinen taas kivannäköisen sisustuksen takia. Juuri nyt olen kuvaa varten vähän siistinyt enimpiä lehtiä pois.

Iso ruokapöytä on arkena täynnä kameraa ja muuta valokuvaussälää, kannettava tietokone asustaa myös siinä. Jostakin syystä pöytä on nytkin niin täynnä tavaraa, että on enää vaikea ylläpitää päässään illuusiota siististä ihmisestä. Minähän olen siisti ihminen! Olenolen.

Nämä kaksi pikkupöytää ovat olemassa vain lamppuja varten, joten niille ei juuri tavaraa mahdu. Koko talven jatkunut virkkaaminenkin on vaihteeksi loppunut, jotenkin ei tee mieli tarttua villalankaan, kun on kevät ja valoisaa.

Kirjahylly on viimekesäisen remontin jäljiltä vieläkin hyvässä järjestyksessä. Lisäsin hyllylle muutaman mieleiseni keramiikkaesineen, tuohon elokuvien eteen. Sen jälkeen kun hankimme Elisan viihdepaketin, emme ole katselleet DVD-elokuvia enää ollenkaan. Tosin siinä pätee sama kuin kirjoissakin, että tietyt leffat vaan nyt on kiva omistaa. Voi aina joskus silittää jotakin levynkantta ja ajatella, miten hieno elokuva siellä onkaan. Ja että sen voi katsoa uudestaan ihan milloin vaan, vaikka ei juuri nyt ehdikään. Eikä muulloinkaan.

Keittiönpöydälle olen omalle puolelleni levittänyt keittiösuunnitelmia ja lehtikuvia keittiöunelmista. Säästän teidän siltä kaaokselta. Ehkä siirrän ne huomenna olohuoneeseen ja järjestelen samalla päätäni. Menemme nimittäin katsomaan keittiöremontin ensimmäistä suunnitelmaa ja kuulemaan tarjousta. Ehkä kohta voisi alkaa tehdä päätöksiäkin.

Mutta siis mitä haluan? Rungot jäävät, mutta ovet uusitaan. Kaappeja siirrellään vähän järkevämmin, jotain tilaillaan uutta. Hyllyt tulevat ehkä toiselle seinälle. Lattia vaihtuu, samoin kaakelointi, koska kaapit nousevat nykyistä ylemmäksi.

Näin pitkälle olen itse pähkäillyt ja piirtänyt. Katsotaan nyt, mitä koneella on saatu aikaiseksi.

Yrttistä sardellipiirakkaa

Tekisikö mieli valmistaa jotakin pientä suolaista iltateelle? Ehkä pian piipahtaville vieraille tai illaksi saunan jälkeen oluen kera? Tässä on hyvä ohje kokeiltavaksi eli yrttinen sardellipiiras. Miksei sardellipiiras kävisi myös vapun suolaiseksi naposteltavaksi, ruisperunataikina kun on maukasta ja myös hyvin käsissä pysyvää. Täytekin on tässä vain ohuena kerroksena.

Löysin ohjeen Avaruusasemalta, missä myös on paljon omaani houkuttelevamman näköinen kuva siitä, siis täällä. Unohdin nimittäin hankkia rucolaa, ja se olisi ehkä kruunannut sekä maun että kuvan. Tämän suolaisen piirakan makuun sopii erinomaisesti paistamisen jälkeen päälle puristettava sitruunamehu. Kokeilepa!

Arietta oli bongannut sardellipiirakan ohjeen Glorian ruoka ja viinistä. Itse olen vältellyt ruokalehtien ostamista varsinkin nyt, kun en ole jaksanut enää laihduttaa. Suunta on epäilemättä kääntynytkin jo toiseen, sihen väärään suuntaan.

Yrttinen sardellipiiras 

200 g ruis-perunataikinaa (esim. Sunnuntai)

Yrttirahkatäyte
200 g yrteillä maustettua rahkaa (esim. Valio) tai vastaavaa itse maustettuna
1 kananmuna
1 dl parmesaaniraastetta
1 valkosipulinkynsi
3 timjaminoksaa tai 1 tl kuivattua timjamia
Lisäksi
8 pientä sardellifileetä / anjovista
2 tl pieniä kapriksia
1 ruukku rucolaa
1 sitruunan mehu

Ota taikina paketistaan sulamaan huoneenlämpöön 15 minuutiksi tunniksi. Sekoita rahka, kananmuna ja parmesaaniraaste kulhossa. Purista valkosipulinkynsi ja riivi timjaminlehdet oksista joukkoon. Älä lisää suolaa, sitä tässä riittää ihan omasta takaa.

Voitele iso piirasvuoka kevyesti voilla tai öljyllä. Painele taikina vuokaan pohjalle ja reunoille. Kaada rahkatäyte päälle. Nostele sardellifileet ja kaprikset täytteen  päälle. Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 30–35 min, kunnes täyte on hyytynyt ja piirakan reunat ovat aavistuksen ruskistuneet.

Huuhdo rucola ja nostele piirakan päälle. Purista sitruunan mehu pinnalle. Tarjoa lämpimänä.

Me syötiin sunnuntaina tätä piirakkaa alkupaloiksi, ja sen päälle uunissa rapeaksi paahdettua parmankinkkuun käärittyä parsaa, jota vielä kasteltiin löysään kananmunankeltuaiseen. Oli muuten hyvää sekin! Ja blogilöytö tietysti, katsokaapa täältä.

Tällaiseen sumuiseen tihkusadepäivään sopii kuva aurinkoisista macaroneista, ja toivomus, että niitä olisi tässä nenän edessäkin. Vaan kun ei ole. Kaapit ammottavat tyhjyyttään viikonlopun jäljiltä ja vasta tänään mennään kauppaan. Eikä sieltä tällaisia saa.

Tänään vietetään Koiranpäivää. Vilma ja minä toivotetaan onnea kaikille koirille ja koiranomistajille!

Hyvän mielen asioita

 Sain tässä jokin aika sitten Lepikseltä haasteen, jossa sai kertoa vähintään kymmenen hyvää mieltä tuottavaa asiaa. Pari viikkoa oli siinä hyvä mieli hakusassa muuten vaan ja sitten olin viikon töissä. Mutta kun nyt rupesin miettimään, löytyi monta asiaa ihan helposti.

Talvi, se juuri väistynyt, oli ihana. Minä olen pitänyt tästä talvesta ja lumesta ja kaikista muistakin kunnon talvista.

Vuodenaikojen vaihtelu ja sen seuraaminen ilahduttaa aina vaan enemmän! Kun tänä aamuna avasin ikkunan, ihan lähellä lauloi peipponen tai aika montakin. Voiko keväisempää ääntä olla! Kesä tulee, peipponen on jo täällä.

Kuvat, taide ja kaikenlainen visuaalinen ilottelu tuottaa jatkuvasti hyvää mieltä. Netti on pullollaan hyviä kuvia. Lehtikuvia ihailen paljon ja pidän hyvistä mainoksista varsinkin televisiossa. Elokuvat kuuluvat tietysti myös tähän kategoriaan. Ja sisustaminen on sitä samaa: hyvä sisustus tuottaa hyvää mieltä, vaikkei sitä aina tiedostakaan. 

Musiikki, mikä tahansa laji saattaa kolahtaa ja tuottaa hyvää mieltä. Kävimme lauantaina syömässä kreikkalaisessa ravintolassa, ja siellä soi vanha Välimeren alueen iskelmämusiikki. Sellaista kuului radiosta, kun olin vielä ihan pieni. Olin koko ajan suu messingillä, hyvä tunnelma.

- Ja hei, tänään tulee televisiosta uusintana Adelen syksyinen konsertti Royal Albert Hallista.  Katsoin sen uudenvuodenyönä ja se oli mielettömän ihana!

Vapaa aika,  kaipaan siis rajattomasti aikaa, ei saa olla kiirettä mihinkään. Kiireeksi riittää vapaaviikolla jo yksi meno päivässä ja kaksi menoa viikossa.

Kukat, kaikki kukat ilahduttavat maantien reunasta kukkakauppaan. Makasin pienenä maassa ja ihailin kissankelloja tai haistelin pihasauniota ja piharatamoa. Pieniä ne oli ilot ennenmuinoin.

Kesäinen metsä, ja varsinkin kuivan kangasmetsän tuoksu aurinkoisena päivänä saa onnelliseksi. Tai syksyinen sienimetsä tuoksuineen ja sen aarteiden löytäminen.

Kameran kanssa touhutessa saan usein hyvän mielen.

Työ, oma työni, asiakkaat ja työyhteisö, kaikki ne tuottavat minulle hyvää mieltä. Kun olen joka toisen viikon vapaana, huomaan selvästi, miten tärkeä työyhteisö minulle on ja miten tärkeää työ on hyvinvoinnilleni. Vielä pari vuotta sitten en olisi uskonut sanovani näin.

Läheiset ihmiset, perhe, suku ja ystävien olemassaolo ilahduttavat. Lähipiirini on pieni ja tapaan ihmisiä harvoin, mutta se on sitten sitäkin antoisampaa.

Unelma ja todellisuus

Nyt se taas alkaa, parsa-aika. Tähän kelkaan olen päässyt vasta viime vuosina, kun tankoparsa on yleistynyt meidänkin kaupoissamme. Ennen sitä hehkutusta luettiin vain lehdistä samalla ihmetellen, että onkohan tuo nyt kaiken sen kehumisen väärti. On se, hyvää kuin mikä.

Mutta nyt ei syödä kuitenkaan parsaa, eikä melkein mitään muutakaan. En ole ehtinyt ja jaksanut koko viikolla kauppaan, vaan mies on kantanut sieltä tarpeellisia arkiostoksia. Töitä on ollut paljon ja päivät pitkiä, mutta nyt se on taas ohi vähäksi aikaa! Aion huilata ja puunata keittiötä viikonlopun.

kuva puhelimesta

On pizzaperjantai! Kotona viideltä, mukana matkan varrelta haettu parmankinkku-rucola-mozzarella-ananaspizza ruiskuoressa. On muuten hyvää. Tölkki olutta. Hyvää sekin.

Kyllä tää taas tästä.

Tuuliajolla ja muutenkin myötätuulessa

Kuvassa keimailee naapurin Maija, joka on sievä kuin sika pienenä! Se on oikeasti ihan nätisti sanottu, tai näin ainakin meillä ennen Oulussa sanottiin.

Siinä yksi sika vertailukohdaksi; no jaa, kyllä Maija kuitenkin voittaa vertailun.

 

Ilta on venähtänyt keittiösuunnitelmia pohtiessa ja sisustuslehtiä kirjastossa ja kotona selaillessa. Hain samalla kirjastosta Muriel Barberyn Siilin eleganssin luettavaksi. Se on odottanut listalla jo pitkään. Ja ihan varsinaisena hommana vein kehystämäni valokuvan kansalaisopiston kevätnäyttelyyn.

Kaikki kuvat ainakin kolmen vuoden takaa.