keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Tuuliajolla ja muutenkin myötätuulessa


Kuvassa keimailee naapurin Maija, joka on sievä kuin sika pienenä! Se on oikeasti ihan nätisti sanottu, tai näin ainakin meillä ennen Oulussa sanottiin.






Siinä yksi sika vertailukohdaksi; no jaa, kyllä Maija kuitenkin voittaa vertailun.

 

Ilta on venähtänyt keittiösuunnitelmia pohtiessa ja sisustuslehtiä kirjastossa ja kotona selaillessa. Hain samalla kirjastosta Muriel Barberyn Siilin eleganssin luettavaksi. Se on odottanut listalla jo pitkään. Ja ihan varsinaisena hommana vein kehystämäni valokuvan kansalaisopiston kevätnäyttelyyn.

Kaikki kuvat ainakin kolmen vuoden takaa.



6 kommenttia:

  1. Minusta sika on ihan oikeasti sievä, pienenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne onkin, vaikka tuttavuuteni niiden kanssa perustuu kyllä vain televisioon. Babe, urhea possu on lempielokuviani:)

      Poista
  2. Siilin eleganssi on hauska kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että on iloa odotettavissa. En ole ehtinyt edes avata kirjaa vielä.

      Poista
  3. Oliko se tuo ruusukuva, jonka kehystit kirjastoon vai joku muu?
    Meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole, tuo on ensimmäinen kuva, jonka otin ostettuani järjestelmäkameran vuonna 2008. Vein sinne näyttelyyn kaksi tulppaanikuvaa täältä ->
      https://picasaweb.google.com/omenapuun.katriina/Blogikuvia1#5710940744164573250

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...