Vähän puolipilvinen päivä katkonaisen yön jälkeen. Nukkuessa tuntuu menevän. Vietin eilisen päivän kolmestaan koirien kanssa.
Kahden koiran kuljettaminen flexissä oli vähän hankalaa, mutta siitäkin selvittiin. Kävelytin hauvat puolen kilometrin päässä olevalle aukiolle, jossa Vilma ja Luna saivat juosta vapaana ja jahdata toisiaan sydämensä kyllyydestä. Siihen sattui tulemaan vielä kaksi muutakin pikkukoiraa, joten riemua riitti kaikille.
Kahden koiran kuljettaminen flexissä oli vähän hankalaa, mutta siitäkin selvittiin. Kävelytin hauvat puolen kilometrin päässä olevalle aukiolle, jossa Vilma ja Luna saivat juosta vapaana ja jahdata toisiaan sydämensä kyllyydestä. Siihen sattui tulemaan vielä kaksi muutakin pikkukoiraa, joten riemua riitti kaikille.
Illan katselin Amazonista tilaamaani The Camomile Lawnia, jota kesti reilusti yli neljä tuntia. Oli ihanaa upota johonkin maailmaan niin pitkäksi aikaa, ihan kuin kirjoissa. Nyt toisella katselukerralla ihailin entistä enemmän Rebecca Hallia nuorena, noin kymmenvuotiaana Sophie-tyttönä. Miten taitava näyttelijä hän oli jo lapsena! Hän oli siis itsekin kymmenvuotias sarjaa tehtäessä.
Pitäisiköhän katsoa uudelleen Vicky Christina Barcelona, näkisinkö hänet nyt eri tavalla, kun aiemmin en tykännyt koko elokuvassa kenestäkään.
Se yön katkonaisuus johtui miehestä, joka tuli veljensä kanssa kotiin kellon käydessä kolmea. Iloisena ja hyväntuulisena, mutta herättäen koirat hurjaan haukkuun ja ulvontaan. Niitä rauhoitellessa menikin herroilta tovi. En viitsinyt osallistua.
Ensin mietin, että kuka Rebecca Hall, mutta kun mainitsit Vicky Cristinan, hoksasin heti.
VastaaPoistaNimi ei jää mieliin millään.
Tuota sarjaa en ole katsonut.
Joskus on tosiaan ihana upota johonkin ihan täydellisesti.
Viimeksi upposin Almodovarin maailmaan, ja olen siinä vielä vieläkin.
Syön samaa suklaatakin kuin Penélopen Lena elokuvassa: tummaa appelsiinisuklaata !
Uppoutuminen on ihanaa! Mihinkäs olen viimeksi upputunut, hmm, opiskelukirjaan..? Eikun Benjamin Buttonin uskomattomaan elämään viime viikonloppuna. Tytär kyllä jaksaa uppoutua Serranon perheeseen päivästä toiseen, vuodesta toiseen..
VastaaPoistaeikka
Minä uppouduin eilen viinilasilliseen ja tämä päivä on mennyt nukkuessa ja armottomasta päänsärystä kärsiessä. Tuollainen uppoutuminen olisi ollut terveellisempää, mutta saipahan nauttia ystävien seurasta.
VastaaPoistaMukavaa sunnuntaita ja uutta viikkoa!
Aivan ihanat postaukset sulla täällä kauniitten kuvien kera! Miten voikin toisen kirjoittelusta saada hauskan olon ^^. Nuo aprikoosit on jotakin niin herkullista rahkan kanssa että en sano enempää. Kauraryynit keventää pohjaa.
VastaaPoistaKamomillapihan näin nyt juuri kun tuli telkusta, oikeastaan vasta jälkeenpäin heräsin miettimään että miten ihmiset sota-aikana käyttäytyvät... ottavatko enemmän riskejä ja elävätkö vapaamielisemmin. Sarja oli mukava, omantuntuinen minulle, harmi vaan kun niin lyhyt!!! Tää tykkäis aina uppoutua pitemmäksi aikaa.
Meikä olis kyllä voinut tuossa tilanteessa osallistua haukkuun ja ulvontaan ;D.
Soolis, sinä olet tosiaan uponnut Almodovariin! Yritän muistaa hommata tuon elokuvan uudesta Anttilastamme, joka on juuri muuttanut uusiin tiloihin. Ja se appelsiinisuklaa on ihanaa;)
VastaaPoistaEikka, olethan sinä uppoutunut noihin opintoihin aika paljon, mikä on kunnioitettava saavutus kokopäivätyötä tekevälle perheenäidille.
Missy E, ystävien seurassa illan viettäminen on aina pienen päänsäryn arvoinen. Saa vähän tuulettaa ajatuksiaan ja ehkä puhaltaa pois paineita. Mukavaa viikkoa sullekin!
Tuuluska, mulle kävi niin, että luin ihanaa postaustasi tykkäämistäsi asioista, mutta en sitten ehtinyt ruveta kirjoittamaan mitään.
Sota-aikana ja sen jälkeen kuulemma on aina syntyvyys noussut, siinä luonto korjaa menetyksiä. Sekin selittänee ihmisten käytöstä, että eletään kuin viimeistä päivää. Mutta Kamomillapihan nuoret naiset varsinkin tuntuivat suorastaan nauttivan sota-ajan murroksesta ja sen tuomista mahdollisuuksista ja vapaudesta.